keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Imatra / Valtionhotelli

                                          Airbourne "Diamonds in the rough"

Australialaiset Airbournen pojatkin tietävät, että joskus paineessa syntyy todellisia timantteja. Näin on käynyt Imatrallakin, koska täältä löytyy koko Etelä-Karjalan kaunein rakennus, mistä ainakin itse lappeenrantalaisena olen kateellinen. No, oikeastaan koko Suomen passaa olla kateellinen imatralaisille, koska kyllähän Imatran valtiohotelli on kauneudeltaan ylivertainen muihin maamme rakennuksiin verrattuna...

Imatran Valtiohotelli
Nykyisin Restel Oy:n ylläpitämä Rantasipi-ketjuun kuuluva hotelli omaa myös mielenkiintoisen historian. Itse asiassa valtiiohotellin historia ulottuu 110 vuoden taakse, jolloin tuli tarpeelliseksi rakentaa uusi hotelli aiemman puisen hotellin palaessa maan tasalle. Asia koettiin kansallisesti niin tärkeäksi, että Suomen senaatti antoi määräyksen rakentaa hotelli kivestä. Tehtävä annettiin arkkitehti Usko Nyströmille ja hän onnistuikin tämän Jugendlinnan kanssa loistavasti. Avajaisista vuonna 1903 lähtien hotelli on ollut paikkakunnan ykkösturistikohde yhdessä vieressä virtaavan Imatrankosken kanssa.
Suomen kaunein rakennus....Jugendlinna

Imatrankoski oli maamme ensimmäinen merkittävä turistikohde, mikä veti puoleensa vierailijoita 1700-luvun lopulta lähtien Pietarista. Heistä kuuluisimpana keisarinna Katariina Suuri, joka tutustui alueen villiin luontoon vuonna 1772. Tietoa, missä hän majoittui vierailunsa aikana ei ole säästynyt tai ainakaan minä en tiedä. Majoituspalveluille oli kuitenkin kysyntää ja ensimmäinen majatalo avattiinkin jo vuonna 1846 nykyisen hotellin paikalle. Rakennus oli Suomen ensimmäinen matkailuhotelli, mitä kutsuttiin Hollituvaksi. 

Hotellin kuvatuin osa....upea torni
Tämä vaatimaton majatalo korvattiin kuitenkin jo vuonna 1871 oikealla hotellilla, joka oli ulkomuodoltaan sveitsiläistyylinen puutalo. Tähän erikoiseen ulkomuotovalintaan lienee antanut leimansa ajalle ominainen matkailun muuttuminen laajempien kansankerrosten huviksi, jolloin Alpitkin tulivat tutuiksi monille. Tämän rinnalle nousi vuonna 1893 uusi hotelli Hotel Cascade, mutta se tuhoutui tulipalossa jo seuraavana vuonna. Sveitsiläistyylisen hotellin kohtalo oli myös palaa maan tasalle vuonna 1901. Oli aika rakentaa uusi, mikä on uhmannut nyt aikaa 110 vuotta.

Hotellin pääsisäänkäynti, mistä moni kuuluisuus kuten Mannerheim ja Willimies ovat kulkeneet
Nykyinen hotelli valmistui vuonna 1903 ja sai aluksi nimen Grand Hotel Cascade  viereisen Imatrankosken johdosta. Nopeasti nimi vaihtui kuitenkin Valtiohotelliksi. Tämä Nyströmin suunnittelema Jugend-linna on Pohjoismaiden ainoa hotelliksi rakennettu linna. Ja millainen linnahotelli se onkaan? Kaikki aikakaudelle ominaiset uutuudet, kuten sähkövalaistus, juokseva vesi ja keskuslämmitys löytyivät rakennuksesta. Kyllä vaativienkin vieraiden kelpasi täällä köllötellä!

Rakennus on olemassaolonsa aikana nähnyt paljon muutakin. Vuonna 1917 hotelli toimi sotilassairaalana ja toisen maailmansodan aikana Kannaksen armeijan esikunta toimi hotellin tiloissa. Näihin aikoihin Marsalkka Mannerheimkin oli tuttu näky paikalla. Ilmeisesti näiltä ajoilta on hotellin ruokalistalle jäänyt Marskin lempiruoka Vorschmack, mitä Willimieskin kävi taannoin paikan päällä maistelemassa.
Vorschmackin jälkeen kelpasi köllötellä kirjastossa

Sotavuosien jälkeen hotelli kunnostettiin arkkitehti Aarne Ervin suunnitelmien mukaan. Viimeisin iso remontti ajoittui vuosiin 1985-1987, jolloin rakennus palautettiin alkuperäiseen asuunsa väritystä myöten.


Kivityön laatu on parasta A-ryhmää

Kaunis yksityiskohta sokkelissa, mikä piristää värimaailmallaan rakennusta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita