maanantai 10. maaliskuuta 2014

Savitaipale / Olkkolan hovi*

                                                                Yölintu "Haamukipua"

Olkkolan hovin historia alkaa vuonna 1688, jolloin silloinen kuningas Kaarle XI lahjoitti Olkkola-nimisen kruunutilan Savitaipaleen kirkkoherran leskelle. Pitkään hovi toimikin kirkonmiesten tilana, kunnes heistä viimeinen, kappalainen Peter Platan, oli pakotettu myymään tilan tehtyään konkurssin. Huutokaupassa omistajaksi nousi Sairashuoneen taloudenhoitaja Edward Fagerström, joka osti tilan itselleen 17.10.1883.
Olkkolan hovi

Tila oli tuottoisa, koska esimerkiksi vuonna 1873 siihen kuului kaksi myllyä ja oma sahalaitos Uuhijoella. Niinpä ei ollut ihme, että uusi päärakennus piti rakentaa korostamaan tilan arvoa. Nykyinen päärakennus valmistuikin vuoden 1906 aikana ja tämä nikkarityylinen talo omaa myös vaikutteita Jugend-tyylistä. Täysin omaperäinen tämä rakennus ei kuitenkaan ole, koska siinä väitetään hyödynnetyn Myrskylän pitäjän pappilan piirustuksia.
Olkkola on retkeilyreittien solmukohta

Alue on edelleen vireässä käytössä majoitukseen ja erilaisten tapahtumien sekä juhlien pitopaikkana. Willimieskin on yhdet häät käynyt Olkkolan liukkaalla parketilla pyörähtämässä. Alueen pihapiirissä on myös Europaeus-museo ja lisäksi se toimii lähtöpaikkana Jääkauden jäljet-luontopolulle, minkä varrella sijaitsevaan laavuun minunkin pitäisi lähteä TYKY-ehtoota viettämään joskus keväämmällä. Luulevat kaiketi, etten ole kunnossa? 

Päivitys 10.2.2018
Olkkolan hovi, Savitaipaleen komein rakennus, on taas uutta omistajaa etsimässä. Linkin takaa löytyy rakennuksen uusimmat kuviot ja mielenkiintoinen aikajana Olkkolan kartanon historiasta. Itse olen näemmä aikoinaan kirjoittanut tästä paikasta melkoisen lyhyen sekä vaatimattoman kirjoituksen. Uusimmat käänteet löytyvät täältä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita