perjantai 25. tammikuuta 2019

Kouvola / Voikkaan punaisten 1918 muistomerkki

Sisällissota oli julmaakin julmempi sota, joka aiheutti Suomelle tuplaten isomman väestön kuolleisuuspiikin kuin liki yhtä pitkä talvisota. Siksi ei olekaan ihme, että joudun blogissani jälleen esittelemään kohteen, jossa ihmisiä ammuttiin joukoittain sisällissodan loppuselvittelyiden aikana. Tällä kertaa paikkana on Kouvolan Voikkaa, joka aikaisemmin kuului Kuusankoskeen.
Muistomerkki löytyy pieneltä mäennyppylältä

Voikkaa 1918


Voikkaan historian verisin päivä lienee 8.5.1918, jolloin liki neljäkymmentä punaista kuljetettiin palokunnantalolta Voikkaan soramontulle. Matka reitti lienee tarkoituksella suunniteltu kulkemaan keskustan ja työväentalon kautta, jotta psykologinen vaikutus olisi paikkakuntalaisille mahdollisimman suuri.

Perille päästyään heidät ammuttiin Kajaanin sissien toimesta mäenrinteeseen kaivettuihin pieniiin kuoppiin. Teloittajia ei kiinnostanut uhrien peitteleminen vaan se jäi paikalle saapuneiden omaisten tehtäväksi. Tehtävä lienee ollut kammottava ja tarinat lienevät kiertäneen suusta suuhun vielä kauan.
Muistokivi on yksinkertainen

Surun paikka

Teloituspaikalta ruumiit saatiin kaivaa ylös jo vuonna 1920, minkä jälkeen vainajat siirrettiin hautausmaille. Nykyisin mäki on osittain kadonnut hiekanoton ja ympäristön rakentamisen takia, mutta paikalle on vuonna 1989 Voikkaan kylätoimikunnan toimesta paljastettu pieni muistomerkki, joka on aidattu kettingillä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita