maanantai 7. tammikuuta 2019

Maaselkä / Maaselän rintamalla kaatuneet

Vihdoinkin, Kotkan kohteet ovat nyt loppuneet! Alkoikin käydä jo melko raskaaksi kirjoitella muistomerkeistä ja etenkin nykytaiteesta, joista ei sen kummemmin tietoa löytynyt. Nyt tarkoitukseni on jonkin aikaa esitellä sekä lukijoiden lähettämiä valokuvia kuten myös blogin vakituisen palkattoman assistentin Pirhosen Ilkan ottamia valokuvia. Tarkoitus olisi myös jonkun verran esitellä myös itse Venäjältä ottamiani kuvia erilaisista kohteista.

Venäläinen tykkimonumentti suomalaisen muistomerkin läheisyydessä

Lukijoiden kuvien jälkeen ovat sitten vuorossa Iitin, Kouvolan ja Virolahden kohteet. Tarkoitukseni on näet tyhjentää nyt kuvavarastoni alueittain tyhjäksi. Edessä on toki vielä melkoinen savotta kuvata kohteita Venäjältä, ennen kuin on pikkuhiljaa blogin paluu juurilleen. Juurilla tarkoitan sitä, että lopuksi esittelen Etelä-karjalan kohteet, joista viimeisenä on vuorossa oma kotipaikkani Lappeenranta. Tarkoitus olisi saada blogi päätökseen tämän vuoden aikana, mutta voi kyllä olla melkoisen haastava aikataulu. Kohteita on vielä niin paljon jäljellä.....
Maaselän rintamalla kaatuneiden muistomerkki


Muistomerkin laatta

Aloitetaan Venäjän kohteiden purkaminen Maaselän aseman läheisyydestä, missä assistentti Pirhonen ohjeitteni mukaisesti kävi syksyllä 2018. Ilkalla tosin oli ongelmia päästä paikalle, koska Lada Nivan bensatankin sisältö loppui ennen Maaselkää. Hinaamalla hän pääsi seuraavalle tankkauspisteelle ja ajoi sitten kuuliaisesti takaisin Maaselän asemalle, jonka ohitse hänet ensiksi hinattiin. Aina ei tehtävät ole helppoja....
Myös aseveljet olivat piipahtaneet aiemmin paikalla

Lopulta Ilkka saapui Nivalla Maaselän aseman lähellä sijaitsevalle suomalaiselle muistomerkille. Muistomerkki oli helppo löytää, koska Ilkkakin on sen verran kokenut kettu näissä muistomerkkihommissa. Siellä missä on suomalainen muistomerkki niin läheisyydestä löytyy venäläinenkin. Tällä kertaa venäläinen tykkimuistomerkki osoitti paikan vaatimattomalle suomalaismuistomerkille.

Kromattu ristinmuotoinen muistomerkki laattoineen löytyikin ja sen teksti kertoo seuraavaa: "Maaselän rintamalla talvella 1942 kaatuneita aseveljiä kunnioittaen. 
367 JV divisioona
3.prikaati. JV. Rykm. 5
1992 Aseveljet"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita