perjantai 18. tammikuuta 2019

Terijoki / Viisi hukkunutta kalastajaa

Terijoen uudelta hautausmaalta löytyy toinenkin muistomerkki, tällä kertaa tosin suomalainen. Kyseessä on 24.10.1936 Kyrönniemen edustalle hukkuneiden viiden ollinpääläisen kalastajan muistomerkki, joka tietysti aluksi oli hautamuistomerkki. Muistomerkki kerettiin tosin paljastamaan vasta seuraavana vuonna tämän traagisen tapahtuman muistoksi.
Terijoen uuden hautausmaan portti

Yleinäkymä.Hautausmaa on melko metsäinen

Muistomerkillä oli hyvä tuuri, että se pääosin säilyi ehjänä viime sodista ja sen jälkeisestä ajasta. Monet hautakivet päätyivät hautuumaaltamuuhun käyttöön, kuten katu- ja talojen nurkkakiviksi. Eiköhän niitä vieläkin löydy paikallisten talojen perustuksista, jos oikein hakemalla käytäisiin hakemaan... Vuonna 1996 niitä ainakin löytyi Terijoen keskustan tietyömaalta ja nopeasti virisi ajatus ottaa Terijoen tiemestarin keräämät kivet uudelleen uusiokäyttöön. Nyt heräsi ajatus perustaa niistä muistolehto Terijoen uudelle hautausmaalle.
Terijoen uuden hautausmaan muistolehto

Löydettyjä hautakiviä

Tien reunuskiviä

Viiden hukkuneen kalastajan muistomerkki

Muistomerkin laatta

Viimeisestä käynnistä on jo aikaa....

Paperisodan jälkeen vuonna 1998 esteitä muistolehdolle ei ollut ja paikaksi valikoitui jo 1970- ja 1980-luvulla muistopaikaksi muodostunut Viiden hukkuneen muistomerkki. Tuumasta toimeen ja etenkin toimijoina olivat Olli Torkkeli,Esko Toiviainen, Toivo Pulla ja paikallisia luterilaisen seurakunnan jäseniä. Rahoitus hankkeelle tuli Terijoki-Seura, Teri-säätiö ja opetusministeriö. Paikka vihittiin käyttöön 1.8.1998 Terijoen seurakuntien ja hallinnon, sekä lukuisten suomalaisten läsnäollessa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita