Lappeenranta / Jäähyväiset viimeiselle ritarille

Willimiehen jäljillä sivuston sähköpostiin on viimeisen viikon aikana tullut lukuisia uteluita, että mihin kohteeseen blogi tulee lopettamaan. Kenellekään uteliaalle en ole vastannut, mutta nythän tuo selviää ihan jokaiselle, koska on viimeisen postauksen vuoro! Itse asiassa en olisi halunnut tämän olevan viimeinen postaukseni. Vaikka asia onkin ikävä, niin ehkä tästä kuitenkin on jotain hyötyä ja iloa jälkipolvillekin. Kuten presidentti puheessaan Tuomas Gerdtin haudalla lausui: "Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme". Nyt on sitten aika keskittyä muistelupuoleen, koska viimeinen Mannerheimin ristin ritari on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Nyt on tilaa uusille sankareille ja urotekojen suorittajille.

Viimeinen ritari siunattiin Lauritsalan kirkossa

Kirkon edessä oli kuljetus valmiina

Arvovieras presidentti Niinstö saapuu paikalle

Presidentti matkalla sisälle kirkkoon

Turvatoimet olivat Lappeenrannan mittakaavalla isot

Itselleni Tuomas Gerdt, kuten muutkin ritarit, olivat miehiä, joita ja joiden urotekoja ihailtiin ja katsottiin kunnioittaen yläviistoon. Lisäksi oman isäni kautta kuulin usein tarinoita hänestä, koska hän oli isäni tuttuja. Jotenkin hänestä tuli itselleni kaikkein läheisin ritari. No, muita en tunnekaan kuin median välityksellä. Toki oman ikäpolveni edustajana ritari Ehrnrooth tuli tutuksi, kuten kaikille suomalaisille. Muiden urotekoihin perehdyin kirjojen ja myöhemmin Internetin välityksellä. Lopulta Tuomas Gerdtistä tuli kaikille suomalaisillekin tuttu presidentin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien avaajana. 

Liikenne hiljeni hautajaissaaton lähestyessä

Hieno yksityiskohta saattomatkan varrella. Mainostaulu oli valjastettu kunnioittamaan viimeistä ritaria

Joitain vuosia takaperin kävin muutaman kerran kysymässä ritari Gerdtiä puhujaksi Lauritsalan koulun itsenäisyyspäiväjuhliin tai puhumaan pienemmälle porukalle historiantunnillemme. Valitettavasti nämä asiat eivät koskaan toteutuneet, mutta joka kerta käydessäni häneltä asiaa kysymässä, sain viettää pitkät tovit hänen kanssaan keskustelemassa. Itse asiassa kerran jopa myöhästyin seuraavalta oppitunniltani, mutta rehtorimme antoi tuon minulle anteeksi. Olihan asia tärkeä. Todellakin monesti olen jälkikäteen asiaa pohtinut, että olisi pitänyt uskaltautua muutamaa vuotta aikaisemmin.... Sama ikävä myöhästyminen minulla toki kävi myös naapurissani asuneen olympiavoittaja Matti Nykäsen kanssa. Kysymättä jäi ja nythän se sitten on myöhäistä.  

Sotaveteraanien ja muiden maanpuolustusjärjestöjen lippulinna kokoontuu

Hautausmaalle ei ollut asiaa ilman maskia

Lippulinna

Viimeisen ritarin kantajat saapuvat. Yksi heistä on entinen oppilaani 

Nyt kun viimeinen ritari on poissa joukostamme, niin siitä olen iloinen, että hän sai arvoisensa hautajaiset, kuten hänelle ryhmänsä viimeisenä tietysti kuuluikin. Pienen ikävän sivuvireen hänen kuolemansa kuitenkin minullekin aiheutti. Minä näet kävin 31.10 myöhään illalla nuorimman poikani kanssa lainaamassa pastori Jorma Taipaleelta kuomullista peräkärriä seuraavana päivänä tapahtuvan poikani muuttoa varten. Kuinka ollakaan, niin pihalla nousi yhdeksi puheenaiheeksemme sotaveteraanit ja samalla myös Tuomas Gerdt. En tuolloin asiaa sen kummemmin pohtinut, mutta seuraavana päivänä kesken muuttohommien poikani sanoi lukeneensa netistä viimeisen ritarin nukkuneen pois 1.11.2020. Ehkä asioilla on taipumus nousta esiin, kuten monesti unissa näkee enneunia.

Kaikki valmiina 

Ritarin viimeinen maanpäällinen matka alkamassa

Matkaa tehtiin Suomen lipun perässä

En aio pitkästyttää teitä kirjoittamalla viimeisen ritarin urotöistä sotarintamilla, koska monet eri julkaisut ja teokset ovat käsitelleet asian paremmin kuin itse koskaan pystyisin. Jokainen asiasta kiinnostunut varmaan löytää pienellä vaivalla riittävästi luettavaa aiheesta ja miehestä yleensäkin. 

Virallisen osuuden päätyttyä paikalle kerääntyi tavalliset kansalaiset jättämään jäähyväisiä

Lippuvartio vielä paikalla

Hautajaisten järjestelyistä vastasi Lappeenrannan maasotakoulu, joka oli ritari  Gerdtin kummijoukko-osasto. Yksikön piiristä vastuu järjestelyistä osui komendantti Antti-Pekka Kaarnalle, joka on myös lapsuudenaikaisia kavereitani. Hienot ja ennen kaikkea juhlalliset hautajaiset hän saikin. Sitä en tiedä, olisiko hänet haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin valtiollisin menoin, ellei hän itse olisi kertonut haluavansa tulla haudatuksi edesmenneen rouva Gerdtin viereen. Näin kuitenkin hänen toiveensa toteutettiin. 

Virallinen osuus alkoi Lauritsalan kirkossa, missä pastori Jorma Taipale ja  Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö siunasivat sukulaisten ja arvovieraiden läsnäollessa ritarin viimeiselle matkalleen. Tietysti itseni piti olla paikalla kirkon edessä kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö saapui paikalle Mersullaan. Vieraiden siirryttyä sisätiloihin, me Williladyn kanssa jatkoimme matkaamme Lepolan hautausmaalle, minne viimeinen ritari saapui saattajineen halki Lauritsalan. Hienona erikoismainintana upea valomainos matkan viimeisessä kurvissa. Hienoa, että joku oli hoksannut vaihtaa mainostekstit upeaan jäähyväiskuvaan.

Hautajaiset sinällään olivat sotilaalliset, Maasotakoulun vastatessa järjestelyistä. Paikalla oli tietenkin Rakuunasoittokunta, joka vastasi musiikista. Puhujana presidentti Niinistö piti puheen, joka mielestäni on yksi upeimmista puheista joita olen viime vuosina kuullut. Jähmeänä sällinä jopa minulla alkoi liikuttumisen oireita hiipiä pintaan. 

Nyt hautajaisista on kulunut kolme viikkoa ja yhä edelleen viimeisen ritarin haudalla loistaa kynttilämeri. Se kertoo, kuinka Tuomas Gerdtiä ja hänen sukupolveaan arvostetaan yhä edelleen maassamme. Lisäksi hieno osoitus kunnioittamisesta oli myös suruliputus koko maassamme, joka 1.11.2020 pidettiin. Muisto ritareista ja sotaveteraaneista jää, kuten presidentti Niinistö puheessa sanoi, vaikka joukko pienenee joka vuosi.

Lappeenranta ja Suomi muisti sankariaan lukuisilla kynttilöillä. Kuva hautajaisten jälkeisenä päivänä otettu

Tasavallan presidentin seppele

"Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme" 

Nyt kun olen esitellyt viimeisen kohteeni uteliaille sekä muillekin, niin lienee syytä jättää jäähyväiset tämän bloginkin osalta. Uutta  julkaistavaa ei enää ole, joten päivittäminen uusilla kohteilla siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Tarkoitukseni olisi kuitenkin jatkaa muistomerkkien esittelyitä, kunhan niitä taas jostain löytyy tai paljastetaan uusia. Itse ainakin uskon Tuomas Gerdtin saavan oman muistomerkin Lappeenrantaan. Kenties se sijoitetaan Lauritsalaan hänen omaa nimeään kantavaan puistoon?

Itse kuitenkin aion vetää vähän henkeä ja juhlistaa muutamalla lasillisella tämän urakan väliaikaista päättymistä sekä tänään tapahtuvaa ikääntymistäni. Tarkoitushan oli viettää syntymäpäiväni ja blogin päättäjäiset blogin syntysijoilla Kaukaalla paikallisessa Kisa-Krouvissa, mutta pilasihan tämä korona senkin tilaisuuden. Ehkä ensi vuonna 20. joulukuuta voimme juhlistaa siellä blogin miljoonaa kävijää, koska ensi vuoden aikana tuokin uskomaton tapahtuma toteutuu...

Kiitokset ihan jokaiselle lukijalle ja toivottavasti Willimiehen jäljillä pystyy vielä jatkossakin esittelemään teille uusia kohteita!

Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2021

T. Jukka "Willimies" Siiskonen