tiistai 30. kesäkuuta 2015

Luumäki / Radanrakentajien kalmisto (Mysteeri)

                                           Vesku Jokinen "Mysteeri"

Joskus on mukavaa leikkiä viisaampaa kuin itse asiassa onkaan. Tänään aion tehdä jotain sen suuntaista ja veikkaanpa saavani omista tulkinnoistani rapaa niskaan, mutta ei haittaa. Sitä on näet tapahtunut ennenkin ja tulee säännöllisin väliajoin tapahtumaan uudelleenkin, joten eiköhän mennä asiaan...
Kuva kalmiston suunnalta Multialantien haaraan

Joitain aikoja takaperin sain assistentilta skannatun aukeaman Luumäki-lehdessä olleesta artikkelista. Siinä kerrotaan kolmesta muistomerkistä, mitkä rautateiden alkuaikojen pioneereille on pystytetty. Näistä kohteista olen jo kaksi kerinnyt esittelemäänkin, mutta sitten artikkelissa oli myös maininta rautatienrakentajille perustetusta kalmistosta. No ehkä kyseessä on kuitenkin enempi hautapaikka kuolleille. Tuolloinhan olot olivat melko karut ja nälkä sekä onnettomuudet alituisesti läsnä. Ilmeisesti Pietarin radan alle onkin haudattu lukuisia kuolinuhreja. 
Paikalla on nykyisin hiekkakuoppa

Sen sijaan Luumäellä Multialantienristeyksessä kuutostien ja Ukkolannotkon välisessä rinteessä on paikka, mihin on haudattu rautateillä kuolleita rakentajia. Kuinka monta ja milloin haudattu, näihin kysymyksiin emme osaa aineiston perusteella varmuudella vastata, emmekä ihmeemmin halua lähteä spekuloimaankaan asialla. 
Kuopanpohjalta löytyi jotain kiinnostavaa

Hiekkakuopan pohjalta löytyi puolittain maahan hautautuneena kivenlohkare, mikä vaikutti työstetyltä. Lisäksi se oli muodoltaan hautakiven muotoinen, joten kiinnitimme siihen huomiomme Williladyn kanssa. Olisivatko entiset radanrakentajat kilkutelleet kuolleille muistokiven hautapaikalle? Aikani kiveä tutkiessani, aloin vakuuttua asiasta ja etsin kiven kyljestä kaiverrusta. Omasta mielestäni onnistuin saamaan näkyviin vuosiluvun 1888, mikä ei takaa etteikö kyseessä voisi olla vuosi 1868 tai joku muu. Hemmetin hankalahan tuo on selvittää ilman tekniikan apuvälineitä, koska kivenpinta on rapautunut. En väitä, etteikö kyseessä voi olla oma virhetulkintakin. Itse asiassa se on jopa todennäköistä...


Kaikesta huolimatta mieltäni jäi askarruttamaan, että olisiko mahdollista että olisin oikeassa? Varmasti ratatyömaalla on ollut eri alojen ammattimiehiä, kuten kivenveistäjiä. Erikoinen juttu kaikilta osin. Toivottavasti joskus todistettaisiin minun olleen oikeassa. Silloin olisin tehnyt ainutlaatuisen löydön!
Epävarmoja tulkintoja!!!!
PS. Vielä yksi rautateihin ja Luumäkeen liittyvä juttu jäljellä ennen kuin perjantaiehtoona jysähtää! Tuolloin teillä lukijoilla on mahdollisuus ensimmäisten joukossa tutustua Lappeenrannan alueella julkaistavaan uuteen muistomerkkiin. Toivotaan, etteivät avajaisjuhlallisuudet veny liian pitkiksi, että keritään saada juttu eetteriin vielä perjantain puolella....

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Luumäki / Kalle Setälän muistomerkki

                                          J. Karjalainen "Tulit, menit ja mennyt oot"

Helkatinmoinen kiirus ollut viime päivinä. Pihamaalla on muurailtu pengerryksiä ja rakenneltu portaita. Selkä on ihan romuna, mutta enempi tuo taitaa päätä kuiteskin juilia eilisehtoinen juhliminen. Vaan ei ole helpotusta luvassa tällekään päivälle, koska juhliminen jatkuu tänään muuttotalkoiden ja isäukon syntymäpäivien merkeissä. Joten pitänee edes pieni tovi istua paikallaan ennen päivän kiireitä ja esitellä uusi rautateiden alkuaikoihin liittyvä muistomerkki viime viikkoiselta Luumäen reissultamme.
Oikealla alakulmassa Setälän muistomerkki

Aiemmin esittelemääni Abraham Saarisen muistomerkkiä lähellä sijaitsee toinenkin rautateiden alkuaikoihin sijoittuva muistomerkki, minkä Valtion rautatiet pystyttivät 1930-luvulla menehtyneiden rautatieläisten muistoksi. Kyseinen muistomerkki sijaitsee edellisestä kohteesta pari sataa metriä länteen ja täälläkin törmäsimme lukuisiin vaaroihin, kuten edellisessä paikassa. Tällä kertaa vaarana ei ollut Allegro-juna eikä kyykäärmeet, mutta kusiaisista oli ihan saakelinmoinen riesa. Kaksi suurta pesää muistomerkin läheisyydessä saivat vipinää puntteihin...
Kusiaispesä pilkistää kiven takana

Kaikesta riesasta huolimatta liiduttelin muistomerkin kylkeä ja sieltä paljastui nimi, kenen muistolle se on pystytetty. Kyseessä on ratavartija Kalle Setälän kivenmurikka, mikä pystytettiin hänen onnettomuuspaikalleen. Tällä kohtaa näet vuonna 1926 Setälä jäi kahden yhteenkytketyn veturin alle omalla resiinallaan. Sumuisena aamuna resiinalla suoritettu tarkistusmatka päättyi törmäämiseen ja Setälän kuolemaan.

Löytyihän tuosta kivestä Setälän nimikin! Ilman kusiaisia olisin saanut liidutettua muutakin tekstiä, mutta tähän oli tyytyminen....




tiistai 23. kesäkuuta 2015

Luumäki / Abraham Saarisen muistomerkki

                                            Peer Gunt "Train, train"

Perkele, että oli mukavaa tänään ehtoolla. Viime aikoina olemme kierrelleet Williladyn kanssa pitkin ja poikin Karjalan kannasta uuden Willimiehen jäljillä Karjalassa blogin kuvausretkillä, mutta tänään palattiin oman bloggaajan taipaleeni juurille. Vielä näet löytyy Etelä-Karjalastakin kohteita, minkä olemassaolosta emme ole tienneet mitään. Vaan kun blogiin saa lähettää vihjeitä, niin tulostakin tulee. Seuraavista neljästä kohteesta saamme näet kiittää blogin uutta assistenttia Näpin Tonia, joka saa siis kunnian liittyä blogin lukuisiin palkattomiin avustajiin...kiitokset Toni vielä näin julkaisun välitykselläkin.
Sähkötolpan takana on Saarisen muistomerkki, mutta matkalla kyykäärmeitä

Toki Tonin lähettämät vihjeet olivat korvaamattoman arvokkaat, mutta olisit voinut mainita kuvausretken vaaroistakin. Willilady näet tärisee vieläkin kohtaamisestaan kyykäärmeen kanssa ja kaiken lisäksi olisi pitänyt kaiketi tutustua Allegro-junan aikatauluihin! Tuli näet kiire loikkia alas ratapenkalta ja syöksyä karkuun junan imua. Vaan eipä mitään, oli näet saakelin vänkää pitkästä aikaa leikkiä Indiana Jonesia Etelä-Karjalan laulumailla. Lisää vihjeitä, arvoisat lukijat. Meidän muistomerkkiarkkumme alkaa kaikesta huolimatta olla melkoisen tyhjä. Tämän kertaisen julkaisun jälkeen on tulossa vielä kolme Tonin vihjaamaa kohdetta, sekä kaksi muuta, jotka kuvaamme heinäkuun aikana. Lisää on siis tulossa...
Meni vähän liidulla tuherteluksi, mutta Saarinen ja kaksi nollaa paljastavat paikan olevan oikea. Osa kaiverrusta oli kyllä mahdoton liiduttaa

Tulevat kohteet liittyvät Suomen rautateiden alkuaikoihin, jolloin höyryveturit kuljettivat matkalaisia ja tavaroita pitkin ja poikin Suomea. Valitettavasti onnettomuuksiltakaan ei vältytty ja henkensä menettäneet rautatieläiset olivat aluksi vain numeroita tilastoissa. Kaikki kuitenkin muuttui 1930-luvulla, jolloin Valtion Rautatiet päätti kunnioittaa rautateiden alkuaikojen pioneerejä muistomerkeillä. HIeno ja jalo teko, vaikkakaan minulla ainakaan ei ole ollut tietoa kyseisistä muistomerkeistä. Olisi kyllä hienoa, jos niitä löytyisi lisää. Lupaan näet koluta ne kaikki läpi, kunhan saan edes summittaisen tiedon niiden olemassaolosta. Tämän kertaiset muistomerkit olisivat takuulla jääneet huomaamatta ilman Tonin antamaa vihjettä, joka pohjautuu Luumäen sanomissa olleeseen artikkeliin. Lehden päivämäärä ja vuosiluku jäävät salaisuudeksi, kenties?
Tältä kivi näytti ennen liidutusta. Ilman Tonia olisin kävellyt ohi ja muistomerkki havainnoimatta

Vaan asiaan....lopultakin. VR siis pystytti näitä muistomerkkejä ja osa niistä lienee kadonnut ratojen parannustöiden yhteydessä maamassojen alle, kuten on käynyt Abraham Saarisen muistomerkillekin. Sen yläosa törröttää ratapenkassa, mutta onneksi siinä onkin kaikki oleellinen tieto. Se onkin hienoa tallettaa jälkipolville, jos seuraavan ratatyön yhteydessä muistomerkki katoaisi. Toivottavasti näin ei käy...

Ratavartija Abraham Saarinen, aikaisemmalta sukunimeltään Näppi, vaihtoi sukunimensä Saariseksi päästäkseen naimisiin nimismiehen tyttären Elin Appelgrenin kanssa. Tästä liitosta syntyi kolme lasta ja neljäs vielä Abrahamin kuoleman jälkeen. Surijoita jäi siis jälkeen, mutta onneksi heillä on edes muistomerkki muistuttamassa isänsä kuolemasta, joka tosin on hivenen erikoinen tarina.
Hyvinhän tuo nyt erottuu sateisiin saakka...

Abraham oli näet palaamassa Helsingistä talvisena iltana vuonna 1900. Hän oli pyytänyt konduktööriä herättämään hänet Luumäen asemalla, mutta valitettavasti herättäminen unohtui. Ilmeisesti Saarinen havahtui junan liikkeellelähtöön ja päätti loikata junasta. Ensin hän oli heittänyt matkalaukkunsa radanvarteen ja sen jälkeen loikannut itsekin. Valitettavasti hän hyppäsi ilmeisesti auravallia vasten ja vyöryi junan alle menettäen henkensä. Surullinen tarina kaikin tavoin, mutta minkä tapahtuneelle enää voi. Hienoa, että VR muisti Abrahamin kuoleman vielä 30 vuoden jälkeenkin ja pystytti hänelle muistomerkin.

PS. Kun tämän blogin puolella on ollut pientä hiljaiseloa viime aikoina, niin pakko laittaa tämän kautta koiruuttaan pieni viesti Williladylle, joka on ollut harmissaan, kun ei ole päässyt lueskelemaan pitkiin aikoihin, että mitä minulle kuuluu! Vastaukseni on, että kiitosta vaan, mutta hyvää kuuluu.... nyt olet taas ajantasalla!