keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kotka / Keidas keskellä kaupunkia

                                                             Oasis "Wonderwall"

Toissapäivänä piipahdimme Williladyn kanssa Kotkassa kuvaamassa paikallisia nähtävyyksiä ja totesimme Kotkan olevan upea kaupunki. Löysimme lukuisia muistomerkkejä ja paljon jäi vielä odottamaan seuraaviakin reissuja, mutta toisaalta löysimme myös äärimmäisen upean idean, joten pakkohan tuo on esitellä samalla kertaa!
Kamelit dyynien keskellä

Ympäristöstämme löytyy lukuisia paikkoja, mitä voisi vähän maisemoida, jotta ne näyttäisivät paremmalta, eikä niiden aina tarvitse maksaa paljoa. Tämän kertainen kohteemme jopa toimii teollisuusyrityksen mainoksena, joten oikeastaanhan se saattaa jopa tuoda firmalle tulojakin... kerrassaan nerokas idea mielestämme! Ehdottomasti toivoisin tällaisia lisää...ehkä näin tulee joskus tapahtumaankin?

Aivan Kotkan sataman vieressä on Kotkamills OY:n hake-ja sahanpurulaani, mitkä näkyvät aidan yli kaikkien ohikulkijoiden silmiin. Onneksi jollain on välähtänyt ja he ovat keksineet purukasojen muistuttavan hiekkadyynejä. Niinpä kamelit ja palmut aidan päällä luovat lisää tunnelmaa aavikkomaisemasta keskellä Kotkaa. Tällaisia soisin näkeväni reissuilla enemmänkin!
Karavaani etenee verkalleen

Koska arkoitukseni on olla ei-kaupallinen blogi ilman mainoksia ja yritysten tuotteiden esittelyä, niin en mainitse sanaakaan aavikotunnelman luomiseen käytetyistä materiaaleista. Kertokoon kuva puolestaan kaiken oleellisen.... 
Vanhaa vanerityöläistä lämmittää kameleissa käytetty materiaali


sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Virolahti / Klamilan koulu

                                             Alice Cooper "School`s out"

Takana on taas mielenkiintoinen päivä seikkailemassa Venäjän maalla. Antrean ja Vuoksenrannan alueet tuli koluttua, mutta vähän homma jäi silti risomaan. Myrskyn tielle kaatamat puut pakottivat meidät unohtamaan muutamat kohteet, mihin olisimme halunneet päästä. Valitettavasti ilman moottorisahaa emme päässeet kahdesta kohtaa eteenpäin, vaan jouduimme peruuttelemaan pitkät tovit halki ikivanhan suomalaisen alueen tiestöä. Helteen lisäksi siis haastetta piisasi urakalla yhdelle päivälle. Toivottavasti ensi kerralla on parempi tuuri! Jossain vaiheessa kuitenkin esittelyyn tulee nuokin kohteet mitkä saimme reissulta kasaan, mutta nyt mennään viime vuotisilla kuvilla....
Klamilan vanhan koulun ulkorakennus

Koska huomenna olisi tarkoitus piipahtaa Kotkan seudulla, niin otetaanpa siltä suunnalta yksi paikka, mikä tällaista vanhaa opettajaa aina kiinnostaa. Kyseessä on entinen Klamilan koulu, minkä kuvaaminen nyt meni vielä osittain pieleen, koska oikeastaan koulu jäi kuvaamatta. Otin kuvia ainoastaan koulun piha-alueen ulkorakennuksesta, mihin oli kiinnitetty muistolaatta Klamilan koulun 120-vuotisesta historiasta. Nykyisin koulu on uusissa tiloissa ja kieltämättä netistä lueskelemani kertomukset koulun tilanteesta saavat itseni kateelliseksi....vähän. Uudet tilat ovat aina uudet ja mahdollistavat paljon paremmin nykyajan vaatimusten täyttämisen. Hienoa, että koulu on saanut uudet tilat.
Muistolaatta kaikkine teknisine tietoineen

Paljon tämän enempää en osaakaan asiasta kertoa, koska näin etelä-karjalalaisena pitäisi tuntea itselleni vieraan alueen paikallishistoriaa paljon tarkemmin, kuin mihin aikani riittää tällä hetkellä. Kaikesta huolimatta missioni jatkuu ja jo heti huomenna Chryslerin nokka kääntyy kohti Kotkaa, mistä on parin viikon takaa kieltämättä vähän huonot muistot....tuolloinhan kuvausreissu päättyi auton konepellin alta tulvineeseen höyrypilveen. Huomenna on siis meininki kuitata edellisenkin reissun kohteet, joten kiireinen päivä on tulossa!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Kouvola / Stuka-lentäjien muistomerkki

                                              Yölintu "Mä putoan"

Ajattelin tässä aamutuimaan kuunnella hivenen musiikkia ennen kuin rupeaisin puuron keittoon. Laitoin Youtubesta Yölinnun soimaan, koska hyvä ystäväni Mikko on vuosikaudet paukutellut rumpuja kyseisessä poppoossa. Kolmantena biisinä jysähti soimaan "Mä putoan" ja samalla minulla välähti, että minulla onkin sopiva kohde tähän biisiin. Samaahan olen tehnyt jo pitkään, että biisi sopii joko nimen tai sanoituksen puolesta esittelemääni kohteeseen. Liekö tuota kukaan koskaan edes huomannut....
Stuka-lentäjien muistomerkki Valkealan Jokelassa

Aika monta ilmailuun liittyvää muistomerkkiä olenkin jo esitellyt, mutta vielähän näitä riittää muutama. Tällä kertaa ollaan Kouvolan Valkealassa, missä paikallisen S-Marketin pihalta löytyy muistomerkki kahden kuolleen saksalaisen Stuka-lentäjän maahanputoamisen muistoksi. Kyseiset lentäjät olivat sijoitettu Utin lentokentälle Stukineen, mistä he tekivät pommituslentoja Äyräpäähän, missä venäläiset yrittivät ylittää Vuoksen vesitse. Jatkuvat pommitukset ylimenokalustoa vastaan aiheutti suuret tappiot vastustajalle, mutta osui niitä omallekin kohdalle.
Stuka-lentäjien muistomerkki

Heinäkuun 15. päivänä vuonna 1944 kolmen Stukan joukko oli palaamassa Äyräpäästä Utin lentokentälle, mutta alueella vallitsi sankka sumu, mikä teki laskeutumisen mahdottomaksi. Niinpä koneet lähtivät yrittämään laskeutumista Lappeenrannan lentokentälle. Matkalla yksi koneista erkani joukosta syystä mihin en osaa vastata. Lopulta kone rysähti joenpenkkaan Valkealan Jokelassa ja nyt paikalla on muistomerkki S-Marketin pihamaalla muistona koneen putoamisesta. 
Muistolaatta

Muistomerkin pystytti Saarento-Jokelan kyläyhdistys ry ilmeisesti vuonna 2009 tai 2010. Tarkka vuosiluku jäi selvittämättä. Ehkä jälleen kerran saisin joltakin lukijalta apua tähän seikkaan? 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Iitti / Antti Törneroosin muistolaatta

                                              Juice Leskinen "Per Vers - runoilija"

Yksi kokonainen lomapäivä takana ja toteutin etukäteen laatimaani suunnitelmaa pilkulleen. En tehnyt mitään koko päivänä. No, toki katsoin televisiosta Venlojen viestin, Islannin futismatsin ja Jukolan viestinkin alusta loppuun. Suunnitelma siis onnistui täydellisesti....tähän asti! Nyt vaan iski vastustamaton halu naputella tätä tietsikkaa ja julkaista aamutuimaan uusi kohde. Joutilaisuus on siis osaltani nyt julistettu virallisesti päättyneeksi, osittain myös siksi että sähkömies tulee iltapäivällä auttamaan minua johtotehtävissä...töitä siis tiedossa.

Muuten aion kyllä jatkaa lorvailua vielä viikon ajan ja lukea kirjoja. Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 teos ja Leninin elämänkerta odottavat hyllyssäni lukijaansa. Jälkimmäisestä nyt en ole liiemmälti innostunut, mutta kun olen törmäillyt Karjalan kannaksella lukuisiin kohteisiin, mihin Lenin liittyy, niin pitää vähän selvitellä asioita itselleni, etten nyt tulevaisuudessa haastele ihan höpöjä. Kirjastot ovat myös täynnä kirjoja, mitkä haluaisin lukea, mutta ei nyt ihan jokaista kiinnostavaa taida tämän suven aikaan keritä.
Hemmetin jyhkeistä hirsistä rakennettu talo tien varrella

Mutta palataanpa reilun kuukauden takaiseen aikaan, jolloin Willimiehen auto oli vielä kunnossa. Tuolloin kiertelimme yhden kokonaisen päivän Iitissä ja Valkealassa. Monet tuolloin kuvatut kohteet odottavat vuoroaan päästä esitellyiksi ja nythän tässä on sitä aikaa, mitä olen kaipaillut jo jonkin aikaa, niin siirrytäänpä Iittiin Kalaksuen tien varteen, mistä löytyy paikkakunnan suuren pojan muistolaatta mökin seinästä. 
Talon päätyyn on kiinnitetty muistolaatta vuonna 1956

Täältä ponnisti kuuluisuuteen suomalainen runoilija Antti Törneroos, joka käytti urallaan kirjailijanimeä Tuokko, mikä onkin tullut mainituksi muistolaatassakin. Hän osoitti jo nuorena omaavansa lukupäätä, joten paikkakunnan pappi kannusti häntä lähtemäään opiskelemaan Heinolaan. Sinne Antti saapuikin ja törmäsi ensimmäiseen ongelmaan välittömästi. Opiskelu meinasi tyssätä heti alkuunsa, koska Antilla ei ollut sukunimeä, mikä vaadittiin tuolloin kaikilta kouluun meneviltä. Ongelma korjaantui koulun rehtorin toimesta, joka antoi Antille sukunimen Törneroos, mikä viittasi Antin punakoihin kasvoihin.
Hautalan maisteri kertoo Törneroosien tilan nimen

Alkuvaikeuksista huolimatta opiskelu Antin juttu ja hän siirtyikin Porvoon lukion kautta Helsingin yliopistoon, mistä hän sai maisterin paperit Suomen kielen opiskeluistaan. Hänen myöhempi panoksensa näkyy vieläkin suomen kielen runomuodon kehittäjänä. Runonkirjoittamisen lisäksi hän osallistui vahvasti näytelmien ja oopperoiden kääntämiseen suomen kielelle. Häntä pidetäänkin yhtenä merkittävänä tekijänä suomen kielisen näytelmän ja oopperan kehittymisessä nykyiselle tasolleen ja ainakin Iitissä hänen nimensä vieläkin muistetaan. Itselleni hän on täysin vieras henkilö, mutta hienoa että näillä retkilläni olen tutustunut moneen aikansa tuntemattomaksi jääneeseen suurmieheen, jotka ovat tehneet osansa suomen kielen nousemiseen nykyiselle tasolle.
Rakennuksessa on muutakin arvokasta....mistähän muualta löytyy vastaavia muistolaattoja?

Valitettavasti monen luovan henkilön elämä sisältää monia inhimillisen tragedian piirteitä, eikä niiltä välttynyt Anttikaan. Rahavaikeudet johtivat yksinäisyyteen ja väkiviinapullokaan ei ollut hänelle vieras, joten hänenkin kohdalla voi sanoa, että luovuus syntyy pullosta. Valitettavaa, mutta kaikesta huolimatta hän jätti jälkeensä oman osansa historiaan. Kuinka moni meistä muistetaan vielä sadan vuoden jälkeen? Ainakin Antti Törneroos muistetaan ja siksipä hän on saanut oman muistolaattansa talon seinään jo niinkin varhain kuin vuonna 1956. Pitäjän suuri poika on laattansa ansainnut!

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Summa / II JR 15 esikuntabunkkeri SK 16


Francine "Goodbye forever"

Tänään oli päivä, jota olen odottanut jo jonkin aikaa. Viimeinen työpäiväni apulaisrehtorina on takana. Virallisesti olen vielä toimessa 31.7 saakka, mutta koska minun on pakko pitää lomapäivät pois, niin tänään suljin oven viimeisen kerran esimiestehtävissä takanani. Reilun kolmen ja puolen vuoden mittainen matka opetti minulle monia uusia mielenkiintoisia asioita, mutta samalla myös paljasti sen, etten ole parhaimmillani päällikkötason tehtävissä. Palaverit ja jatkuva deadlineja vastaan tappeleminen ei ole sitä mitä parhaiten osaan ja mielestäni minulla onkin enemmän annettavaa jossain muussa tehtävässä, kuten historianopettamisessa. 
Alueelle oli ilmeisesti pääsy kielletty, koska uhkasivat ampua aamunkoitteessa

Toki hoidin hommani ainakin omasta mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla, mutta jotenkin alkuvaiheessa kuvittelin saavani aikaan enemmän oppilaiden asemaa parantavia muutoksia. Jatkuva kiire ja tilanteiden muuttuminen kiivaalla vauhdilla vei valitettavasti voimia liikaa ja missioni jäi kesken. Siksi totesin viisaimmaksi vetäytyä syrjemmälle sekä keskittyä omiin vahvuuksiini, joita ainakin omasta mielestäni minulla on muutama takataskussa. Lisäksi vanha kettu oppii takuulla vielä uusia temppujakin, joten nyt aion keskittyä kaikella tarmolla uusiin haasteisiin, mistä päällimäisenä mieleeni tulee historian- ja yhteiskuntaopin opettamisen kehittäminen siihen suuntaan, että oppilaille annetaan enemmän mahdollisuuksia soveltaa jakamiani tietoja ja he saavat hyödyntää omia vahvuusalueitaan. Itse keskityn jatkossa enemmän ohjaamaan heitä tiedonlähteille ja toimimaan vastuullisesti Internetin ihmeellisessä maailmassa.
Katto on ylösalaisin

No onhan paikalla käynyt muitakin suomalaisia

Tarkoitukseni on myös hyödyntää uutta käytössämme olevaa teknologiaa vielä enemmän kuin aikaisemmin olen pystynyt. Lisäksi historian elävöittäminen oppitunneilla on yksi keskeinen tavoitteeni. Yhtenä ajatuksena on esimerkiksi pitää jatkossa historian talvisotatunnit koulun pommisuojassa taskulampun valossa. Lisäksi jatkossakin aiomme vierailla kerran vuodessa Rutolassa tutustumassa Salpa-linjan rakennelmiin ja kaikkea muuta vastaavaa... Oppiminen saa kaiketi olla kivaa ja tuottaa elämyksiä, mitkä muistetaan vielä vuosikymmenien päästäkin? Kaiken lisäksi en kyllä jaksaisi motivoitua itsekään työhöni, jos vetäisin oppituntini vuodesta toiseen samalla kaavalla ja aineistoilla. Uuden suunnittelu ja tekeminen on oman jaksamisenkin takia aivan ehdoton ykkösjuttu.
Sisätiloissa on vierailtu ennenkin

Tästä on ennen kuljettu sisään

Täältä pääsee sisätiloihin

Rautaa on käytetty rakennelmiin rutkasti

Sisätiloista hahmottaa vielä eri osat

Liekö joku rakentanut oman leiripaikan sisälle?

Itselleni on käynyt satumainen tuuri, kun saan tehdä työkseni työtä, mikä on ollut lähellä sydäntäni lapsesta saakka. Historia ja siihen liittyvät menneisyydessä tapahtuneet asiat ovat mielestäni parasta mitä tiedän! Niinpä elämäni on vähän kaksijakoista, koska työ historianopettajana vie paljon aikaa, mutta sen lisäksi aimo osa vapaa-ajastanikin menee historian parissa tätä vaatimatonta blogia päivittäessäni. Lienee historia juuri oikea aihepiiri tällaiselle vanhalle miehelle?

Koska nyt vetäydyn omasta bunkkeristani pois ja annan seuraajalleni omanani pitämäni toimiston, on aika esitellä todellinen linnoite, mihin ei ole pystynyt neuvostokranaatit, trotyylit eikä aika. Kyseinen kohde on Viipurista etelään löytyvässä entisessä Summan kylässä sijaitseva esikuntabunkkeri. Täällä käytiin talvisodan kiivaina aikoina taistelut, mitkä muistetaan vieläkin kummallakin puolella. Suomalaiset olivat sijoittaneet alueelle puolustuksesta vastaamaan 5.divisioonan, mikä koostui lähinnä turkulaisista ja hämeenlinnalaisista miehistä.
Betoninkappaleita löytyy ympäristöstäkin

Pyörähtänyt katto on vinkeän näköinen

Talvisodan alkuvaiheessa taistelut olivat vielä kaukana, mutta jo itsenäisyyspäivän aikoihin saatiin joukkojen välillä taistelukosketuksia. Hurjimmillaan Summan taistelut olivat joulunalusviikolla 1939, jolloin kaksi neuvostodivisioonaa pyrki suorittamaan läpimurron Viipurin suuntaan. Läpimurto epäonnistui ja suomalaisten vastarinta ansaitsi nimen "Summan ihme".

Tammikuun alussa torjuntavoiton hankkineet miehet saivat ansaitsemansa tauon ja pääsivät vaihtoon rintamien taakse asemia kaivamaan. Tilalle saapui eversti Paalun komentama 3.divisioona. Heidän aikanaan tammikuussa neuvostotykistö pommitti asemia jatkuvasti, mikä johtikin alueen tärkeimpien linnoitteiden tuhoutumiseen. Samalla Summan puolustus vaikeutui.

Helmikuun puolivälissä neuvostoliittolaiset keskittivät alueelle mahtavan miehistö- ja kalustomassan, minkä seurauksena puolustuksen oli pakko vetäytyä pois Summan alueelta. Jälkeensä joukot jättivät poltetun maan, missä ei ollut pystyssä puun puuta ja lisäksi alueelle jäi karuista taisteluista kertomaan valtavat määrät tuhottuja panssarivaunuja. Esikuntabunkkeri jäi käsittääkseni vihollisen haltuun toimintakykyisenä, mutta tämä Mannerheim-linjan esikuntabunkkeri SK 16 päätettiin tuhota välittömästi talvisodan päättymisen jälkeen valtavalla trotyylilatauksella. Pieleen meni sekin....
Summassa sota jatkuu luodinjäljistä päätellen

Katto nousi ilmaan pudotakseen täysvoltin heittäneenä takaisin samoille sijoille. Lienee osoitus rakentajien ammattitaidosta, että se on vieläkin kaikkien nähtävillä aivan tien laidassa ja tulee uhmaamaan aikaa vielä vuosisatoja, veikkaan minä! Samaa kohtaloa ei kuitenkaan voi ennustaa 13.10.1994 aseveljien kiinnittämälle muistolaatalle, mihin jotkut ovat harjoitelleet kivääriammuntaa. Olisikin hieno teko vaihtaa tilalle uusi muistolaatta. 

torstai 16. kesäkuuta 2016

Pyhtää / Savukosken museosilta

                                                 J.Karjalainen "Mä käännyn hiljaa pois"

Viime lauantaina olin retkellä Pyhtäällä, missä kaikki meni pieleen oikeastaan ensimmäisen kerran ja komiasti menikin! Ehkä tälläkin oli oma merkityksensä, mikä valkenee minulle joskus myöhemmin. Muutama kohde saatiin toki kuvattua ja yksi niistä, Savukosken museosilta, asettaa myös blogille maantieteelliset rajat. Ainakin nykytiedon perusteella kohde tulee jäämään blogin lounaisimmaksi kohteeksi. Hetken tosin keskellä siltaa seisoessani mieleeni hiipi ajatus laajentaa blogi kattamaan myös Uudenmaan kohteet, mutta onneksi tajusin blogibiisin tavoin kääntyä hiljaa pois ja unohtaa mokoma haihattelu.

Olisihan tuo ajatuksena ihan hemmetin mielenkiintoista, mutta kyllä tässä iässä miehen pitää noudattaa vanhaa kulunutta Clint Eastwoodin elokuvafraasia "Man gotta know his limitations", joten tässä tulee sijaitsemaan yksi blogin maantieteellisistä rajapyykeistä. Muutenhan blogin etenemisestä ja laajenemisesta ei ole mitään takeita, koska minua kiinnostaa monet asiat, joista kenties en tiedä vielä mitään. Silti, jos aluetta pitää vielä joskus laajentaa, niin itäänpäin se tapahtuu. Itse asiassa jo kenties nopeammin kuin osaan kuvitellakaan. Tarkoitukseni on näet viettää kesällä joitakin päiviä Pietarissa ja sieltähän löytyy lukuisia Suomenkin historiaan liittyviä paikkoja. Ehkä ne saavat joskus oman esittelynsä?
Savukosken museosilta

Edessä on vielä kaksi työpäivää, ennen kuin heittäydyn vapaille huomisiltapäivänä. Tarkoitukseni olisi huomenna vielä julkaista yksi ainakin itseäni kiinnostava kohde rajan takaa, mutta sitten ajattelin pitää pienen kesätauon tämän bloginkin suhteen, koska jotenkin kaipaan vähäksi aikaa muutakin ajateltavaa kuin historiaa. Williladyllakin on takuulla omat suunnitelmansa pääni menoksi, vaikka hän on viisaasti vaiennutkin niistä vielä. Todennäköisesti kaikenlaista nikkarointia olisi luvassa, mikä onkin ihan rentouttavaa hommaa, jos niihin ei liity jonkinsortin deadline.

Pitkän sepustelun tarkoitukseni on siis hienovaraisesti vihjata, että Willimiehen jorinoita on lähiaikoina luettavissa vähän harvemmalla julkaisutahdilla, koska jotenkin tuntuu siltä, että nyt on lyhyen downshiftaamisen paikka. Tämä koskee kaikkea elämääni liittyvää toimintaa, mihin liittyy kiire, pakko, deadline tai mikään muukaan stressiä aiheuttava asia. Muutenkin tekee varmasti hyvää ottaa vähän etäisyyttä tähän blogiinkin, koska rutiiniksihan tämäkin tietyllä tavalla on muuttunut! Kenties jaksan panostaa juttujen tasoonkin vähän enemmän, kun kirjoittelen harvakseltaan? Nyt kuitenkin jatkossa näin kesäaikaan, juttuja tulee vain 1-2 kertaa viikossa, kenties jopa sitäkin harvemmin. On siis aika kerätä paukkuja tulevaa talvea varten, koska silloin tapahtuu paljon muutoksia..... niistä myöhemmin - huomenna kenties?
Sillan kansi on kivetty

Lopultakin lienee aika siirtyä Pyhtäälle, mistä siis löytyy tämän päivän paikkamme. Kyseessä on vanhalle vuoden 1743 rajalinjalle, Ruotsin ja Venäjän raja, rakennettu omalla tavallaan omintakeinen silta. Tällä vanhalla kulkureitillä on takuulla ollut silta aiemminkin, koska ainakin sillan pohjoispuolella on sijainnut Ruotsin valtakunnan raja-asema linnoitteineen, missä on muistettu kerätä tullimaksut kulkijoilta, kenties ajoittain jopa ammuttu musketeillakin. Muutakin rauhanomaista toimintaa näiden kahden valtion välillä toki tapahtui, koska ainakin postisäkit ovat aikoinaan ylittäneet rajan täällä Savukoskella.

Suomen itsenäistyttyä heräsi ajatus rakentaa kunnollinen silta ylittämään Savukoskella Kymijoki. Niinpä tuumasta siirryttiin toimeen ja paikalle hankittiin tanskalainen sillanrakennusporukka Christiani & Nielsen, jotka aloittivat työnsä kesällä 1926. Tämä teräsbetoninen silta piti rakentaa poikkeuksellisesti, koska kova virtaus esti perinteisemmän rakennustavan. Niinpä salmen yli viritettiin köysirata, minkä varassa tehtiin sillan kaarien valaminen. 
Puolivälissä siltaa Willimiehen oli käännyttävä hiljaa takaisin....

Kaarien valmistuttua niihin kiinnitettiin pystytangot, joiden varassa sillan kansi valettiin ja lepää vieläkin. Tämän jälkeen Tiehallitus viimeisteli sillan ja se oli käyttöön otettavissa syksyllä 1928. Liikenne olikin aluksi vilkasta, mutta nyt liikennevirrat kulkevat eri reittejä, joten silta jäi vähälle käytölle. Niinpä se kunnostettiin 1980-luvulla ja nimettiin museosillaksi vuonna 1984. Hienoa, että erikoisia rakenneratkaisuja museoidaan tulevien sukupolvienkin nähtäväksi.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Pyhtää / Sotaan lähteneet


                                                                    Francine "Raindance"

Männä viikonloppuna Willimies oli liikkeellä Kotka - Pyhtää akselilla. Huomasin melko nopeasti törmänneeni ensimmäistä kertaa ongelmiin. Auto heitti vedet höyrynä pihalle ja niin sitä tanssittiin sadetanssia keskellä metsämaisemaa uuden assistentin Valtterin kanssa. Päästiinhän tuolta pois ja loppuilta menikin saunoessa ja jalkapalloa tuijotellen. Seuraavana päivänä keplottelin kotio ja nyt on uusi muovinen nippeli tilattu, jotta retket pääsevät jatkumaan. Onneksi tämä äksidentti ei tapahtunut jossain Venäjän perähönkölässä!

Vaikka reissulla kuvatut kohteet jäivätkin mitättömiksi, niin sainhan nyt sentään jotain kuvattua tai ainakin osittain. Kyseessä on nimittäin Heinlahden entisen nuorisoseurantalon pihamaalla sijaitseva muistomerkki, mikä kertoo paikallisten pyhtääläisten sekä naapuripitäjän Ruotsin-Pyhtään miesten kokoontumispaikasta, mistä he siirtyivät kuljetuksilla lähemmäksi rintamaa isänmaata puolustamaan.

Valitettavasti tietoni muistomerkistä ovatkin sitten tässä, mutta koska kaikki pitää esitellä mielestäni, niin eiköhän tästäkin jokunen lukijavihje saada josain vaiheessa, jolloin pääsen päivittämään tiedot kohdilleen. 

PS. Olisin mielelläni kuvannut entisen nuorisoseurantalonkin, mutta ensimmäistä kertaa reissuillani törmäsin tilanteeseen jolloin minut hätyytettiin pois alueelta. Samapa tuo, mutta huvittaa vieläkin....

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kuolemajärvi / Taavetti Inkisen muistomerkki

                                         Ressu Redford "Kuusi kuuta ja Saturnuksen renkaat"

Melkoinen viikko takana, no ainakin melkein. Työviikkohan tämän piti olla, mutta se muuttui tiistaiehtoona rajuksi oksennustaudiksi ja korkeaksi kuumeeksi. Vieläkin tätä kirjoittaessa olo on hutera, mutta aion silti lähteä tekemään työpaikalle viimeisiä töitä, ennen ensi viikon perjantaina alkavaa lomaa tai mikä kesäkeskeytys se nyt onkaan? Jotenkin tuntuu, että olo ei hellitä ja helpota ennen vapaiden alkua, vaan siihen asti työasiat pyörivät mielessäni. Toivottavasti edes loppuvat silloin....?
Taavetti Inkisen muistomerkki

Minussa ei ilmeisesti ole samanlaista raivaajahenkeä, kuin päivän muistomerkin kohdehenkilössä Taavetti Inkisessä, joka asui Ylä-Kirjolan kylässä Kuolemajärvellä. Tätä vuonna 1843 syntynyttä miestä voi hyvällä omallatunnolla kehua todelliseksi sankariksi, joka ei ansainnut arvonimeään ase kourassa vaan kuokkimalla ja kaivamalla maata. Taavetti oli oppinut luku- ja kirjoitustaitoinen mies, joka toimi kyläläisten apuna erilaisissa luottamustehtävissä, kuten perunkirjoituksissa ja lautamiehenä käräjillä. Ne olivat vain osa hänen panostaan yhteisölle ja sen lisäksi hän teki uroteon, mistä häntä muistettiin Suomen ensimmäisellä Raivaajapatsaalla vuonna 1929.
Tolpat ja ketjut eivät olleet paikalla vuonna 1929

Taavetin kotitalon lähellä oli Kotilampi-niminen 68 hehtaarin kokoinen kosteikko ja sitä ympäröi vielä satojen hehtaarien suuruinen suo. Lieneekö dollarit kiiluneet Taavetin silmissä vai mikä sai hänet ryhtymään tähän Willimiehen käsityskyvyn ylittävään ponnistukseen? Kaikesta huolimatta lammen rantamien asukkaat suostuivat suunnitelmaan, missä Taavetti saisi palkkioksi syntyneen vesijättömaan. Nopeasti hanke eteni suunnitelmaksi ja lopulta vuonna 1891 suunnitelma oli valmis täytäntöönpantavaksi oikein kuvernöörin luvalla!

Seuraavana Taavetti apurinsa Esaias Anttalaisen kanssa laittoi tuulemaan ja ojaa syntyi....kuten pitikin. Kuivatusoperaatio vaati kolmen kilometrin mittaisen ojan kaivamisen ja millainen oja siitä tulikaan. Lopulta vuonna 1912 valmistunut urakka kuivatti alueen ja kyllä ansion voi antaa pelkästään Taavetille, koska ensimmäisen viiden vuoden jälkeen hän joutui tekemään ojansa yksin, muiden kyläläisten pilkatessa häntä hulluksi! Ehkä se oli vaan sitä kuuluisaa suomalaista sisua? Vesi virtasi ojaa pitkin mereen ja sen verran leveän väylän Taavetti kaivoi, jotta vielä talvisodan aikana se toimi Mannerheim-linjan panssariesteenä. Välillisesti Taavetti otti siis osaa sotiinkin!
Muistokivi uusittu vuonna 1993

Tästä hitonmoisesta urakasta Taavetti sai elämänsä aikana palkkiona 1000 markkaa, mutta vielä hienomman muiston hän sai itselleen ja työlleen pystytetyn muistomerkin muodossa. Muistomerkki pystytettiin vuonna 1929 Karjalaisten kylän Soitunmäelle ja sen pystyttämisestä vastasivat Viipurin läänin Maanviljelysseura ja Kuolemajärven Maamiesseura. Pystyttämisvuonna otettu valokuva paljastaa, että tolpitus ja ketjut muistomerkin ympärillä eivät olleet alusta asti. Milloin ne on asetettu, en osaa vastata.

No alkuperäinen ei ole muistomerkkikään jalustaa lukuunottamatta. Lieneekö sen toimiminen talvisodassa konekiväärin tukiasemana aiheuttanut muistomerkin särkymisen vai ovatko venäläiset tarvineet kiveä johonkin rakennelmaan? Kaikesta huolimatta Taavetti ei ole painunut unholaan, vaan hänen 150-vuotissyntymäpäivänään hänen muistomerkkinsä paljastettiin uudelleen. Jalustarakenne on alkuperäinen, mutta alkuperäinen arkkitehti Jalmari Lankisen tekemä kivipaasi on korvattu uudella. Uusi versio on kuitenkin identtinen alkuperäisen kanssa. Tämä suomalaisen sankarin muistomerkki on ollut nähtävänä 14.6.1993 lähtien.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Ihantala / Hautausmaan muistomerkki


                                            Ten years after "i`m going home"

Elämä on mielenkiintoista! Juuri kun eilen kerroin lopettavani nykyisessä duunissani kymmenen työpäivän kuluttua, niin sain tänään mielenkiintoisen puhelinsoiton. Minulle tarjottiin päällikkötason tehtävää mielenkiintoisessa ympäristössä! Aikaa olisi miettiä asiaa keskiviikkoon saakka, joten taitaa tulla muutama uneton yö lisää... Juuri kun olin tyytynyt kohtalooni palata historianopettajaksi, niin tarjolle tulee duuni, minkä palkka ja muut edut saavat miehen mietteliääksi! En erikoisemmin ole glorian enkä rahan perään, mutta nyt on harkittava vakavasti omaa uraa, jos kohdallani sellaisesta voidaan nyt puhuakaan.
Pommikuoppia hautausmaan takana

Tänne vihollinen pysäytettiin

Alueella on juoksuhautoja muistona

Pommikuoppia

Kadonnutta hautausmaata

Sodan jäänteitä

Saas nähdä millaiseen päätökseen tulen, mutta elämme näköjään aikoja, jolloin kaikki voi muuttua hetkessä. Vähän samalla tavalla elämä mullistui kesällä 1944 Ihantalan tantereilla, jolloin alueelle lopullisesti pysäytettiin puna-armeijan vyöry kohti Suomea. Ainakin näin lappeenrantalaisena asia kiinnostaa, koska salainen käsky Lappeenrannan ja Imatran polttamisesta maantasalle ja evakuoinnista olisi annettu välittömästi, jos venäläiset olisivat edenneet nykyisen Komsomolskajan alueelle, mitä aiemmin kutsuttiin Kilpeenjoeksi. Se sijaitsee vain jokusen kilometrin Ihantalasta Jääskeen päin. Mitään todisteita minulla ei ole asiasta, mutta näin olen kuullut kerrottavan....
Hautausmaan rauhaa

Muistomerkki

Muistomerkin kaiverrukset

Ihantala oli valtavien taisteluiden ja tykistökeskitysten kohteena, mutta vielä enemmän ammuttiin takaisin ja murhaavastikin. Silti Ihantalan hautausmaa jauhautui lähes kadoksiin tykistökeskityksissä ja jalkaväen taisteluhaudat sekä pommikuopat kertovat vieläkin ajasta, jolloin ilmassa oli rautaa, ruudinkäryä ja ruumiinkappaleita sekä luita, kuten taannoin jostain sotakertomuksesta luin. On mahtanut olla melkoista odottaa vihollisen hyökkäystä! Täällä olikin liki viimeinen mahdollisuus pysäyttää vihollisen eteneminen ennen takana sijainnutta Salpa-linjaa.
Hautaa ympäröinyt kivitolppa

Hautarivien merkintöjä


Näitähän riitti

Tänä päivänäkin taisteluiden jäljet ja hautausmaan tyhjyys kertovat karua kieltä kuinka kokonainen hautausmaa voi kadota. No ei sentään ihan koko hautausmaa, koska löytyihän sieltä yksi säästynyt hautakivi. Enempää emme nähneet.... Sen sijaan tämän Ihantalan seurakunnan hautausmaana vuosina 1925-1944 toimineen alueen kunniaksi alueelle on erääseen suureen kivenlohkareeseen kaiverrettu asian muistamiseksi tekstiä kahdella kielellä.

Ihantalan hautausmaan ainoa hautakivi?

Tämä muistomerkki maassa olevine merkittyine kivineen, jotka osoittavat hautausmaan hautarivien sijainnin, ovat ainoat jäljellä olevat jäänteet alueen menneisyydestä. Valitettavasti en löytänyt sen kummempaa tietoa muistomerkin tekijöistä paljastamisvuodesta puhumattakaan. Olisivatko mahdollisesti Ihantalan muistomerkkisäätiön tekemät? Hautarivien numeroidut kivetkin vaikuttivat jotenkin melkoisen uusilta, joten lienevätkö nekään alkuperäiset? Ehkä joku lukijoistamme tietää asiasta enemmän....?

Teksti on vielä luettavissa

torstai 2. kesäkuuta 2016

Ihantala / Ihantalan sankarihautausmaa

                                                            Europe "Final countdown"


Jees, komiaa katsottavaa tuo blogin kävijämäärä toukokuussa. Melkein 13.000 kävijää on aivan hemmetin upea lukema ja kertoo siitä, että maailmassa lienee muitakin muistomerkeistä kiinnostuneita ihmisiä kuin me! Saattaapi olla että tämä ylläpitämäni Willimiehen jäljillä on kenties Suomen suosituin historiaan edes kaukaisesti keskittyvä blogi? En minä tiedä, mutta sinänsä se on ihan sama. Teen tätä silkasta rakkaudesta historiaan, koska muuten olisin lopettanut jo ajat sitten. Mutta mitä kuuluu Willimiehelle tällä hetkellä?
Ihantalan sankarihautausmaan portti

Yksitoista työpäivää olisi vielä jäljellä ja sitten alkaa lomanvietto Willimiehelläkin! Samalla tässä kesän aikana päivitän itseni takaisin hallinto/opetushommista pelkäksi opettajaksi. Mielenkiintoinen muutos tiedossa ja toivottavasti jatkossa onnistun pysyttelemään erossa tehtävistä joissa en ole hyvä, eivätkä ne saa parhaita kykyjäni esiin. Edessä on siis taas päivitys entiseen tehtävääni, missä ainakin omasta mielestäni olen hyvä ja mikä parasta, saan olla enemmän tekemisissä nuorten ja vähemmän aikuisten ihmisten kanssa. Nuorten kanssa on niin välitöntä, rentoa ja hauskaa tehdä yhdessä kaikenlaista mielenkiintoista historiaan liittyvää. Uskokaa tai älkää, mutta pidän nuorista teini-ikäisistä ja juuri nyt tuntuu haikealta, kun en kesän aikana näe heitä päivittäin. 
Tienviitan kieli vaihtui syksyllä 1944

Elokuu toki saapuu tänäkin vuonna ja paluu arkeen iskee kuin miljoona volttia, mutta uskoisin itsekin olevani tuolloin parhaimmillani, kun kesällä on nollattu pää kokonaan. Mitä Willimies sitten aikoo tehdä nollatakseen päänsä kesällä? No tietenkin kesään kuuluu oleellisesti tämän blogin ylläpitäminen ja kohteiden kiertely, niin Suomessa kuin Venäjälläkin. Ne ovat itselleni ja Williladylle mitä parhainta terapiaa, mutta sisältyyhän kesään toki paljon muutakin. Tarkoitus olisi rakentaa vierashuone valmiiksi, rakentaa sadetusjärjestelmä omalle pihalle, jotta nurmikko vihertää ja minun ei tarvitse kantaa vettä kukille.
Sankarihautausmaan takaa löytyy muistomerkki

Moottoripyöräilyn osalta aion suorittaa rautaperseajon juhannuksen jälkeisellä viikolla ja pitäähän se kalaankin ehtiä. Lisäksi muutama päivä Pietarissa ja Terijoella sekä muutama mökkireissu parhaan kaverini mökille Lemille kuuluvat ohjelmaan. Meikäläistä ei nimittäin hevillä saa minnekään etelän rantakohteeseen, kun kotitontin nurkallakin on oma uimaranta, tai oikeastaan useampiakin!
Karu Karjalan graniitista veistetty muistomerkki

Toki kesäaikaan kuuluu myös opettajan työtehtävät. Kyllä, uskokaa tai älkää, mutta sateiset lomapäivät aion keskittyä uudistamaan kaiken opetusmateriaalini nykyajan vaatimalle tasolle. Digiloikka on osaltani vielä vähän vaiheessa, vaikka olenkin omassa opetuksessani tehnyt kaiken sähköisesti reilun vuoden ajan. Nyt pitää vielä rakentaa peruspaketit uudelle tasolle ja milloin siihen olisi aikaa edellä mainittujen tehtävien takia kuin kesällä.....? Joten puuhaa riittää, mutta vielähän tässä pitää raivata toimisto tyhjäksi ja hoitaa loput tehtävät pois kuljeksimasta, ennen kuin istahdan 17.6 ehtoolla grillille.
Lyhyt ja ytimekäs teksti

Lisäksi meidän kulkemisesmme Karjalan kannaksella ovat kiinnostaneet yhtä työtoveriani, joten pitäähän se likka viedä Venäjän maalle vaikkapa Sakkolaan ja Vuoksenrantaan ensi viikolla. Uskoisin, että siitä tulee Ira hyvä reissu. Toivottavasti jotain odottamatonta sattuisi, jotta olisi reilusti muisteltavaa jälkeenpäin. Siinähän sitä on vähäksi aikaa suunnitelmia, mutta kun nuo pitäisi vielä toteuttaakin....huh huh!

Jatkosodan sankarivainajat kaiverrettuna kiveen
Talvisodan sankarivainajat myöskin....

Pitäneehän tuota kaiketi joku kohdekin esitellä, koska ketäpä nyt sen kummemmin minun tekemiseni kiinnostaa? Lieneekin aika palata joskus viime talvena esittemilleni Ihantalan taistelutantereille tai paremminkin sen tuhoutuneen kirkon vieressä sijainneelle Ihantalan sankarihautausmaalle, minne on päättynyt 66 ihantalalaisen sankarivainajan tie.
Alueella on myös infotaulu

Hautausmaan alkuperäiset valkoiset puuristit ja aita ovat kadonneet, mutta onneksi maailmassa on vielä hyvyyttä jäljellä kaiken ilkeilynkin ohella ja sankarit ovat saaneet arvoisensa paikan. Tälle luonnonkauniille paikalle on tehty Armas Hutrin ja Teuvo Kuparisen suunnitelmien pohjalta kauniin karu Karjalan graniitista veistetty muistomerkki. Pystyttämisestä vastasi Ihantalan entiset seurakuntalaiset ja muistomerkin paljastus pidettiin 7.6.1992. Sen jälkeen Ihantalan muistomerkkitoimikunta on pitänyt huolta alueen siisteydestä. Ainakin viidesti olen piipahtanut paikalla ja ainakin silloin kaikki on ollut priimakunnossa.
Muistomerkki ei ole kovinkaan korkea
Lopuksi pitänee laittaa linkki Willimiehen elämän tähtihetkeen, jolloin muutama miljoona venäläistä näki Willimiehen omassa kotitelkkarissaan. Puheenihan nuo kutaleet olivat editoineet pois, mutta eipä ole kuulunut Lappeenrannan kaupungiltakaan palkkiota hyvästä PR-työstä! 

Kaikesta huolimatta hyvää kesää!