maanantai 23. syyskuuta 2019

Stolbova / Stolbovan rauhan muistomerkki

Juuri kun ajattelin, että minulla olisi kaikki blogin kohteet jo kuvattuna, niin assistentti Pirhonen ilmoitti Joensuusta, että nyt olisi kuvia Stolbovan rauhan allekirjoituspaikalla sijaitsevasta muistomerkistä! Vastasin salamana, että tottakai kiinnostaa. Niinpä edessä oli sitten aineiston etsiminen tätä kohdetta varten. No, onhan kyseessä ihan merkittävä paikka, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen....

Stolbovan kylä sijaitsee Säsjoen rannalla Novaja Ladogasta kaakkoon Tihvinän suuntaan. Nykyisin kylä on vaatimaton pikku paikka ja sitä se taisi olla myös vuonna 1617, jolloin paikalle kokoontuivat aikansa suurmaiden Ruotsin ja Venäjän edustajat allekirjoittamaan rauhansopimusta, mikä lopettaisi vihollisuudet maiden välillä. Rauhansopimuksessa määrättiin, että Ruotsi saisi hallintaansa Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan. Vastavuoroisesti ruotsalaisten piti lopettaa Novgorodin kaupungin miehittäminen. Kelpo ehdot siis Ruotsille ja samalla tulevien sotien eväät oli jaettu. Nykyisen Pietarin kaupungin aluehan jäi ruotsalaisille! 
Stolbovan rauhan muistoristi on kaadettu nurin (FOTO Maria Ulina 13.9.2019)

Allekirjoituspaikalle on pystytetty muistoristi, mihin on kiinnitetty infotaulut, jotka kertovat paikan merkityksestä. Myös Tihvinän jumalanäidin ihmeitä tekevä ikoni on kiinnitetty muistoristiin. Tämän ikonin edessähän koko tuollainen rauhansopimus sinetöitiin.
Tihvinän jumalanäidin ihmeitä tekevän ikonin kuva maassa (FOTO Maria Ulina 13.9.2019)

Valitettavasti joku on käynyt kaatamassa tämän 4.11.2007 paljastetun liki viisimetrisen Stolbovan rauhan muistoristin kumoon, mikä selviää hyvin blogin assistentti Maria Ulinan kuvista. Ihme, että joku edes vaivautuu menemään muistoristin luokse, koska alue näyttää kasvavan jättiputkea. Itse en olisi kaiketi mennyt ilman asiallista suojavarustusta!  

Tässä vielä linkki kuviin, missä risti on pystyssä.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Pälli / von Bergin muistomerkki

Tällä kertaa viimeinen Saimaan kanavaan liittyvä muistomerkki, mikä löytyy Venäjän puolelta. Tähän blogiini jää aikapulan takia pakostikin puuttumaan yksi Saimaan kanavaan liittyvä muistomerkki, joka löytyisi Nuijamaalta rajavyöhykkeeltä entisen Räihän sulun kohdalta. Tarkoitukseni on vielä jossain vaiheessa saada tämäkin kohde kuvatuksi ja blogissani julkaistuksi. Onnistuuko se vai ei, riippuu hyvin pitkälti maamme Rajavartiolaitoksesta. Uskoisin, että onnistuu! Palataan siihen joskus myöhemmin, jos saan lupa-asiat kuntoon!

Muistomerkki Suomen kuvernöörin kreivin Bergin kunniaksi
Kenraalikuvernööri von Bergin muistomerkki (FOTO Kirill Bahmetjev)
Pällin sululta löytyy päivän kohteemme, joka on pystytetty Fredrik Wilhelm Rembert von Bergin kunniaksi. Hän tuli Suomen apulaiskenraalikuvernööriksi parisen vuotta ennen kuin kanava valmistui. Myöhemmin hän nousi Menshikovin jälkeen jopa kenraalikuvernööriksi. Öykkärimäisen luonteensa takia hänestä ei erikoisemmin pidetty Suomessa ja hänen toimiaan vastustettiin puoliavoimesti. Lopulta keisarin piti vapauttaa hänet tehtävistään vuonna 1861. 

Muistomerkki Suomen kuvernöörin kreivin Bergin kunniaksi
Kaksikielisen muistomerkin venäjänkielinen puoli (FOTO Kirill Bahmetjev)

Muistomerkki on kaiverrettu sekä suomeksi että venäjäksi. Suomenkielinen teksti kuuluu seuraavasti: 
"Kenraal Kuvernööri
Kreivi Berg
Joudutti tämän mahtavan työn
päätteesen"

Muistomerkki Suomen kuvernöörin kreivin Bergin kunniaksi
Suomenkielinen puoli (FOTO Kirill Bahmetjev)

Lisäksi minulla on vielä kaksi Sami Kiurun valokuvaa samasta muistomerkistä joulukuulta 2018. Liitän ne vielä tähän alapuolelle.
(Kuva Sami Kiuru)

(Kuva Sami Kiuru)

lauantai 21. syyskuuta 2019

Lietjärvi / von Haartmanin muistomerkki

Matkamme Saimaan kanavaa pitkin Viipurista nykyisen Suomen aluetta kohti jatkuu. Tällä kertaa olemme Lietjärven sululla, minne pystytettiin kanavan ensimmäisen rakennusvaiheen aikana 1850-luvulla muistomerkki senaattori, paroni Lars Gabriel von Haartmanille. Häntä kai voidaan pitää koko kanavahankkeen tärkeimpänä miehenä. Tämä muistomerkki on aikoinaan paljastettu todellisista ansioista!

Pientä osviittaa von Haartmanin roolista selviää jo muistomerkin tekstistä, joka kertoo seuraavaa:

"Waltarahaston päälikkö
Paroni von Haartman
Wiisas ja tarkka hoito toimitti
varoja kanavan rakentamiseksi"


Muistomerkki senaattori paroni von Hartmannin kunniaksi
Paroni von Haartmanin muistomerkki Lietjärvellä (FOTO Kirill Bahmetjev)
Paroni Lars Gabriel von Haartman oli aikansa mahtavin mies Suomessa. Hänen virkamiesuransas nousi askel askeleelta kohti merkittävimpiä tehtäviä. Hänen kädenjälkensä näkyi Suomen rahajärjestelmän uudistamisessa ja Suomen pankki kehittyi hänen aikanaan kansalliseksi pankiksi. Lisäksi hän kehitti verotusta ja tullijärjestelmiä lisätäkseen valtion käytössä olevaa rahamäärää.

Luonteeltaan hän oli äärimmäisen tempperamenttinen ja toisaalta myös virkavaltainen. Niinpä häntä nimitettiin hänen selkänsä takana pilkkanimellä Hänen hirmuisuutensa! Tarkkana talousmiehenä hän vastasi kanavahankkeen taloudesta ja onnistui vaikeissa oloissa siinä erinomaisesti. Itsekin hän piti Saimaan kanavan valmistumista uransa huippuhetkenä. Kaiken kruunasi vielä kanavan kannattavuus, minkä ansiosta velat maksettiin nopeasti pois ja lopulta kanava tuotti rahaa valtion kirstuunkin.

Muistomerkki senaattori paroni von Hartmannin kunniaksi
Haartmanin muistomerkki (FOTO Kirill Bahmetjev)
Haartman osasi myös tuoda itsensä tykö aina, jotta kaikki tiesivät kenen ansiota kanavan rakentaminen oli. Hän jopa järjesti Saimaan kanavan vihkiäiset samalle päivälle keisari Aleksanteri II kruunajaispäiväksi, jolloin kaikki Suomen silmäntekevät olivat Pietarissa mukana juhlallisuuksissa saaden itse olla kanavan vihkiäisten kiistaton päällikkö.

Juhlat olivatkin komeat ja kaiken kruunasi mahtava ilotulitus Viipurissa. Harmillisesti vain Viipurin linnan torni paloi ja seisoi vuosikaudet ilman huippuaan. Siitäpä kansa riemastuneena antoi linnan tornille pilkkanimen "Viipurin tasapää"

perjantai 20. syyskuuta 2019

Rättijärvi / Saimaan kanavan rakentajat

Saimaan kanava oli omana aikanaan aivan massivisen kokoinen työmaa ja sen käytössä oli työvoimaa reippaanlaisesti. Koska ihan kaikkiin hommiin ei ammattitaitoa löytynyt omasta takaa, niin sitä hankittiin sieltä, mistä tietotaitoa löytyi. Siksi ei olekaan ihme, että hankkeeseen kuului myös melkoinen määrä muistomerkkejä. Valitettavasti tästä Rättijärven sululla sijaitsevasta Saimaan kanavan rakentajien muistomerkistä katosi siihen kiinnitetty kuparinen muistolaatta 1960-luvun rakennusvaiheen aikana.

muistomerkki
Rättijärven muistomerkin laatta katosi 1960-luvulla ((FOTO Kirill Bahmetjev)

Juustilan muistomerkin tekstin sain selvittäneen vanhan valokuvan ja Kirill Bahmatovin kirjoittaman tekstin perusteella, vaikka se olikin virheellisesti laitettu Rättijärven sulun muistomerkin tekstiksi. No, ei sen paikannus ollut helppoa, mutta Juustilan valokuvien taustalla näkynyt aita paljasti virheen. Tällä kertaa tässä Särkijärven muistomerkin laatan tekstissä auttoi enemmän kuin kylliksi Lappeenrannan historian Grand old manin Aimo Vuorisen teos Virstanpylväs ja Äiti Karjala. Tästä kirjasta löysin jopa koko kadonneen Rättijärven muistomerkin tekstin!

muistomerkki
Muistomerkki on aivan sulun vieressä (FOTO Kirill Bahmetjev)

Niin, se teksti! Se kuului seuraavasti:
"Omistetaan kanavatyön ekonomia-hallinnolle
neuvottelijoille
Varsinaiselle salaneuvokselle paroni von Haartman'ille
Salaneuvos Sackleen'ille
Kenraalmajori paroni von Rosenkampff'ille
Kenraalmajori paroni von Kothen'ille
Kenraalmajori Stjernvall'ille

ekonomia-neuvokunnan esimiehille
Kuvernöörille kenraalmajori paroni von Kothen'ille
Kuvernöörille kenraalmajori Thesleff'ille

kanavatyön virkamiehille
valtaneuvokselle Bergbom'ille
kameraalineuvos Trapp'ille
vara-maankamreeri Elfving'ille
kauppaneuvos Rosenius'elle

kanavatyön virkamiehille
ojentolaitoksen päällikölle kaptein.luutnantti Schmidt'lle
polismestarille kaptein Granfeltille
kassanhoitaja Åberg'ille
makasiinihojtaia Ammilon'ille
makasiinihojtaia Andersson'ille

Ylläoleva teksti on napattu suoraan Aimo Vuorisen teoksesta ja osoittaa, kuinka kieli muuttuu aikojen saatossa. Nykykieliopin mukaanhan tuossa olisi melkoinen määrä kirjoitusvirheitä, kuten omassa tekstissäni.....

Sain muuten yhdeltä lappeenrantalaiselta kaverilta muutaman kuvan tästä Rättijärven muistomerkistä, jotka on napattu tänä vuonna. Laitan Samin kuvat tähän myös. Kiitos Sami näistä!
Rättijärvi kesällä 2019 (Kuva Sami Kiuru)

Muistomerkki keskellä kuvaa (Kuva Sami Kiuru)

torstai 19. syyskuuta 2019

Rättijärvi / Mikkelin ja Wiipurin kivääripataljoonat

Jokunen kilometri pohjoisen suuntaan löytyy seuraava kohteemme. Kyseessä on vanhan Taipaleen avokanavan pohjoispuolen saaresta löytyvä Mikkelin ja Wiipurin kivääripataljoonien muistomerkki. Ilmeisesti kanavan rakennuksen loppupuolella alkoi tulla kiire saada kanava valmiiksi ja paikalle tuotiin sotaväenosastoja auttamaan kanavan rakentamisessa.

Muistomerkin teksti ainakin viittaa selkeästi, että hommat piti saada valmiiksi ja ajankohtakin on aivan kanavan käyttöönoton viime hetkillä. Harmaagraniittisen muistomerkin teksti näet kertoo:" Työn valmistumista auttivat kesällä vuonna 1856, Mikkelin ja Wiipurin ruotu sotaväen tarkkaampuja pataljonit."

Siinäpä kaikki tietoni tästä muistomerkistä ovatkin....

Monumentti Mikkelin ja Viipurin kivääripataljoonaille
Muistomerkki on kallion päällä (FOTO Kirill Bahmetjev)

Ilmeisesti kuitenkin kyseiset joukko-osastot olivat Mikkelin kivääripataljoona (numero 5) ja Viipurin suomalainen kivääripataljoona (numero 9), minkä asemapaikka oli Lappeenrannassa. Tämä tieto ei ole varmaa.....

Monumentti Mikkelin ja Viipurin kivääripataljoonaille
Muistomerkki on samanlainen kuin muutkin.... (FOTO Kirill Bahmetjev)

Monumentti Mikkelin ja Viipurin kivääripataljoonaille
(FOTO Kirill Bahmetjev)

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Ylä-Särkijärvi / von Kothenin muistomerkki

Eiliseltä kohteeltamme siirrymme puolisen kilometriä pohjoiseen Ylä-Särkijärven suluille, mistä löytyy seuraava muistomerkkimme. Yleensähän nämä Ala- ja Ylä-Särkijärven sulut mielletään yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta itse käytän kuitenkin kyseistä jaottelua. 

Täältä kuitenkin löytyy massiivinen harmaagraniittinen kivipaasi, mikä on pystytetty Saimaan kanavan rakennustöiden yhteydessä paroni Casimir von Kothenin muistokiveksi. Malliltaan se on samanlainen kuin useimmat tuolloin pystytetyistä muistomerkeistä. Sen sijaan sen teksti on vain suomenkielellä ja se kuuluu seuraavasti:" Kuvernööri Paroni Von Kothen auttoi ankarasti työn toimeen-tumista" 

Mutta kuka oli tämä paroni von Kothen? Hänen nimensä ei monellekaan suomalaiselle sano tänä päivänä yhtikäs mitään. 

Muistomerkki paroni von Kotenin kunniaksi
Paroni von Kothenin muistomerkki Ylä-Särkijärven suluilla (FOTO Kirill Bahmetjev)
Casimir von Kothen syntyi vuonna 1807 Lokalahdella aatelisperheeseen. Hyvien suhteiden ansiosta hän eteni vuonna 1833 Suomen kenraalikuvernöörin adjutantiksi ja saavutti everstiluutnantin arvon vuonna 1840. Noiden korjeiden arvojen takia hänestä tuli vapaaherrana, sotilaana, korkeana virkamiehenä merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Valitettavasti hän piintyneenä konservatistina vastusti useimpia suomalaisten ehdotuksia ja häntä pidettiin melkoisena byrokraattina, joka vähät välitti yleisestä mielipiteestä. Niinpä myöhemmin J.V.Snellmanin Saima-lehti lakkautettiin hänen toimestaan, mikä sai heidät toistensa vihamiehiksi. Osansa vihanpidolle lienee antanut myös von Kothenin vastustaminen suomenkielen opetuksesta. Itse asiassa hän yritti ajaa venäjänkieltä maahamme.

Uraputki kuitenkin jatkui ja hän toimi Viipurin läänin kuvernöörinä 1844 1853, jolloin hän samalla myös johti Saimaan kanavan rakentamista. Työt kuitenkin veivät hänet senaattiin, missä hän nopeasti riitautui von Haartmanin kanssa ja erosi senaatista 1859. Ura kuitenkin jatkui Venäjällä, kunnes hän muutti Saksaan elämänsä viimeisiksi vuosiksi. Saksassa Mecklenburg - Schwerinissä hän kuoli 1880.

Sain myös käyttöni uudemman valokuvan von Kothenin muistomerkistä, joka on napattu viime vuonna. Kiitos Sami tästä!
Sama muistomerkki marraskuussa 2018 (Kuva Sami Kiuru)

tiistai 17. syyskuuta 2019

Ala-Särkijärvi / Rosenkampfin muistomerkki

Matkamme Viipurista Saimaan kanavaa pohjoiseen kohti Suomea tuo meidät seuraavaksi Ala-Särkijärven suluille. Tännekin eräs keskeisesti Saimaan kanavan historiaan kuuluva henkilö on saanut oman muistomerkkinsä. Kyseinen henkilö on paroni Carl von Rosenkampff.

Hän johti vuosina 1827 - 1846 Suomen tie- ja vesitekniikan osastoa, joka tunnettiin tuolloin nimellä koskenperkausjohtokunta. Hänellä oli iso ja merkittävä rooli useissa Suomen kanavointihankkeissa, joista tietenkin Saimaan kanava oli kokoluokaltaan aivan omaa luokkaansa. Saimaan kanava onkin pitkälti von Rosenkampffin suunnittelema ja lisäksi hän vastasi töiden aloittamisesta. Kyllä noilla ansioilla mies on muistomerkkinsä ansainnutkin..... 

Muistomerkki paroni von Rosenkampfin kunniaksi
paroni von Rosenkampffin muistomerkki Ala-Särkijärven suluilla (FOTO Kirill Bahmetjev)
Muistomerkin teksti on kirjoitettu ainoastaan suomenkielellä ja sen teksti kuuluu seuraavasti: "Insjenöör Kenraalmajori Paroni von Rosenkampff Mietti rakennuskaavan kanavalle."

Vanhan yhdyskäytävän numero 23-24 "Parvila" alempi portti
Vuonna 2008 vanha sulku oli vielä olemassa melko hyväkuntoisena (FOTO Kirill Bahmetjev)
Pakko näin lopuksi sanoa, että olisipa melkoisen upeaa päästä käymään näillä vanhoilla suluilla joskus itsekin....

maanantai 16. syyskuuta 2019

Juustila / Kanavanrakentajien muistomerkki (vanha)

Juustilan sulku oli yksi vanhan kanavan upeimpia kokonaisuuksia. Ainakin Lappeenrannassa sijaitsevassa Kanavamuseossa on sulkualueesta pienoismalli, joka paljastaa asian. Siksi ei liene mikään ihme, että sulkualueelle pystytettiin aikoinaan muistomerkki osoittamaan, että Saimaan kanavan rakentaminen oli aikansa megahanke, joka samalla myös mullistaisi entisten kylien elämän. Toki se samalla myös tarjosi lukuisia erilaisia työtehtäviä paikkakuntalaisille.

Monumentti Saimaan kanavan rakentajille
Juustilan kanavanrakentajien muistomerkki (FOTO Kirill Bahmetjev)

Saimaan kanava oli myös kohde, mitä suomalaiset mielellään esittelivät ulkomaalaisille vieraille. Niinpä Juustilan muistomerkin edessä on aikoinaan varmasti otettu lukuisia valokuvia. Valitettavasti Juustilan muistomerkin kuparilaatta on kadonnut, kenties ikuisiksi ajoiksi. Vanhoja valokuvia tutkimalla selvitin siinä olleen tekstin.

Samalla kun kanavaa laajennettiin isoimmille aluksille 1960-luvun kolmannessa rakennusvaiheessa, tehtiin Juustilaan uusikin muistomerkki kanavan rakentajille. Muistomerkin virallinen nimi on "Suomen ja Neuvostoliiton kansojen ystävyyden monumentti". Sen kuvasin aikoinaan mennessäni laivalla Viipuriin ja esittelinkin, mutta laivasta on mahdoton kuvata muistolaattaa. Nyt Kirill Bahmetjevilta sain kuvan siihenkin. Tässä linkki aiempaan juttuun, mihin on nyt lisätty kuva muistolaatasta.

Monumentti Saimaan kanavan rakentajille
Saimaan kanava oli Suomen suuriruhtinaskunnan isoin rakennushanke (FOTO Kirill Bahmetjev)


Niin ja lopuksi tuo valokuvan perusteella kääntämäni teksti, minkä pitäisi olla prikulleen oikeanlainen. Käännöksessäni ei ole yhtään kirjoitusvirhettä, vaikka siltä tuntuukin! Suomenkieli oli vaan 1850-luvulla hivenen erilaista kuin nykyisin! Jopa nuo alaviivat löytyvät muistolaatan tekstistä!



omistetaan työn valmistajille,

pää_johtajille:
--------------------------------------
kenraal_majori paroni von ROSENKAMPFF'ILLE,

evesti ERICSSON'ILLE,

kenraal_majori STJERNVALL'ILLE,

evesti_luutnantti von MICKVITZ'ILLE;

kanavatyön-päälikölle:
----------------------------------
evesti_luutnantti von TÖRNE'LLE;

Asento-pääliköille:
------------------------------
kapteini WERWING'ILLE,

kapteini westling 2 kelle.

luutnantti WASASTJERNA'LLE,

luutnantti CHARPENTIER'ILLE,

luutnantti LÖFSTRÖM'ILLE;

erinäisille_työnpääliköille:
------------------------------------
alaluutnantti ENCSTRÖM'ILLE,

FORSTEN'ILLE,

WESTLING'ILLE;

nivellööreille:
---------------------------------
alaluutnantti EKSTRÖM'ILLE,

OSTERMAN'ILLE,

OTTELIN'ILLE;

sulkurakentajalle:
---------------------------------
von SYDOW'ILLE.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Juustila / Thesleffin muistomerkki

Itse pidän yhtenä suurimmista saavutuksistani seikkaillessani Willimiehen jäljillä näitä Saimaan kanavan rakentamisen aikaan pystytettyjen muistomerkkien esittelyä. Tietääkseni yhdessäkään teoksessa tai nettisivustolla ei ole suomenkielisinä näitä kohteita. Toki kuvien julkaisuluvan antaneen Kirill Bahmetjevin sivusto http://saimaankanava.info/pam.php on nämä kohteet esitellyt. Veikkaanpa aika harvan suomalaisen vierailleen kyseisellä sivustolla. Itsekin eksyin niille enemmän kuin vahingossa...

Tänään olemme Juustilan sululta aavistuksen etelään sijaitsevalla saarella, minne Saimaan kanavan ensimmäisen rakennusvaiheen aikana vuosien 1845 - 1856 ajanjaksolla paljastettiin tämä kenraali Thesleffille paljastettu muistomerkki. Kyseinen herrahan on haudattu Viipuriin ja hänen hautamuistomerkkinsä olen jo esitellytkin. Sen, miehen saavutusten lisäksi, löydät täältä.

Muistomerkki kenraali Teslevin kunniaksi
Thesleffin muistomerkki Juustilassa (Foto Kirill Bahmetjev)
En ole aivan varma siitä, että liittyykö tämä 1800-luvun puolivälissä pystytetty Saimaan kanavan muistomerkkeihin. Asiaan on kaksi mahdollista vaihtoehtoa. Thesleff toimi vuodesta 1842 alkaen Saimaan kanavan rakennustoimikunnan puheenjohtajana, mistä hänet vapautettiin kaikkien muiden tehtävien ohella 1847 heikon terveyden vuoksi. Tämä vaihtoehto puoltaisi sitä, että muistomerkki olisi pystytetty Saimaan kanavan teon yhteydessä hänen muistokseen.

Toinen mahdollinen vaihtoehto on mielestäni se, että muistomerkki on Thesleffien suvun pystyttämä. Syy olisi se, että hänen hallinnassaan oli Juustilan kartano tuohon aikaan. Kenties hänen tiluksiinsa kuului jopa tämä saari Juustilan sulun eteläpuolella. Lisäksi muistomerkkiin on kaiverrettu hänen muutama vuosi aiemmin menehtyneen tyttärensä nimi, syntymä- ja kuolinpäivineen.

Muistomerkki kenraali Teslevin kunniaksi
Liittyykö Saimaan kanavan rakentamiseen vai ei? Tietäisikö joku tästä lisää.... (Foto Kirill Bahmetjev

Muistomerkki on graniittinen pylväs, johon on kaiverrettu saksankielellä seuraavat tekstit.

Luoteispuolella:

ALEXANDER AMOTUS THESLEFF
helmi den. 4. nov: 1778.
Gest. den. 3.nov: 1847.

Kaakkoispuolella:

Alexandra Adelaide Thesleff
Geb. den. 8. heinäkuuta. 1828.
Gest. den. 26. lokakuuta. 1844.

Muistomerkin kirjoitus kenraali Teslevin kunniaksi
Muistomerkin teksti (Foto Kirill Bahmetjev)

lauantai 14. syyskuuta 2019

Lavolan saari / Jääkäri Putkosen hautamuistomerkki

Venäjän kohteet alkavat pikkuhiljalleen omista varastoistani loppua, joten pyysimme assistentti Pirhosen kanssa kuvia venäläiseltä Kirill Bahmetjev nimiseltä kaverilta niitä lisää. Lähipäivinä onkin tiedossa sellaisia muistomerkkejä, joista monet suomalaiset eivät edes tiedä mitään, vaikka ne kaikki ovat suomalaisten pystyttämiä. Kannattaa siis lueskella lähipäivinäkin Willimiehen jorinoita täältä blogista! Kaikki lähipäivinä esittelemäni kohteet sijaitsevat Saimaan kanava vyöhykkeellä, minne meillä suomalaisilla ei ole lupaa mennä kanavahenkilökuntaa lukuunottamatta. Onneksi Kirill venäläisenä on päässyt liikkumaan alueella. Kiitokset Kirill....

Aarne Putkosen hauta
Jääkäri Putkosen muistomerkki Juustilassa (Foto Kirill Bahmetjev)
Aarne Putkonen syntyi vuonna 1890 Pietarissa, missä hänen isänsä Heikki toimi liikemiehenä. Aikansa nuorena miehenä hän koki kutsumuksekseen lähteä Saksaan saamaan sotilasoppia. Työ konttoristina Viipurissa sai jäädä, koska edessä oli matka Saksaan. Hän liittyi vapaaehtoisena Jääkäripataljoona 27:n 4.komppaniaan 4.2.1916. Edessä oli raskas koulutusjakso.

Saksan reissu ei ollut pelkkää sotilaskoulutusta, vaan hän otti osaa myös taisteluihin. Misse-joki, Riianlahti Aa-joki olivat hänelle paikkoja, joissa kyvykkyys punnittiin. Ilmeisesti Putkonen oli pätevä sotilas, koska hän sai osakseen myös sotilaspassiin maininnan suoritetusta erikoiskurssista - pommarikurssista. Tämän kurssin hän suoritti Polangenissa vuoden 1917 aikana.

Teksti Aarne Putkosen haudalla
Putkosen hauta on saanut viime sotien aikana osumia luodeista (Foto Kirill Bahmetjev)

Suomeen Putkonen saapui jääkäreiden pääjoukon mukana Vaasaan 25.2.1918. Täältä matka jatkui taistellen Tampereen kautta Viipurin rintamalle. Joukko-osastona hänellä oli 3.Jääkärirykmentin 10. Jääkäripataljoona, missä hän toimi adjutantin tehtävässä. Viipurin alue koitui hänelle kuolemaksi. Hän kaatui joko 25.4.1918 tai hautamuistomerkkiin kaiverrettuna päivänä eli 27.4.1918. Kumpi lienee oikea, sitä en tiedä.

Hänen kuolinpaikkansa on Viipurista pohjoiseen olevassa Lavolassa, minne hän kaatui Lavolan saaressa. Hänen hautapaikalleen paljastettiin 25.9.1927 hautamuistomerkki, joka on siis yhä edelleen olemassa.

Teksti Aarne Putkosen haudalla
Muistomerkin pystyttivät Talin 3.Komppanian Juustilan osasto. Alarivissä mainitaan kaiketi Wiipurin Suojeluskunta
(Foto Kirill Bahmetjev)

perjantai 13. syyskuuta 2019

Änkilänsalo, Venäjä / Peipon kotitalo

Willimiemen ja -ladyn reissut alkavat olla loppusuoralla. Tänään on ilmeisesti vuorossa viimeinen itse kuvaamamme nykyisen Venäjän alueella sijaitseva kohde. Pitkä matka alkaa tulla päätökseen ja minnekäs se on parempi päättää kuin Lappeenrantaan, mistä koko blogini sai alkunsa. Vielä ennen paluuta kotikonnuille on edessä vajaa sata kohdetta, joista ensimmäisenä on nyt vuorossa yksi haastavimmista ellei haastavin.....Antaa Williladyn itse kertoa!

Minun mummini ei koskaan halunnut sen kummemmin muistella vanhoja aikoja Änkilänsalolla eikä puhua evakkoon lähdöstä tai sodasta muutenkaan. Niihin liittyi niin katkeria muistoja, että hän halusi unohtaa ne. Ja ikään kuin pelkäsi puhua niistä. Kun mummi kuoli, menivät tiedot ja muistot hänen mukanaan.
Simpeleeltä Änkilänsaloon on nykyisin neljä kilometriä

Suomen puolen Änkilänsalo

Rajavyöhyke, tästä olisi 3,7 kilometriä Williladyn mummilaan.......vaan ei onnistu!

Kuitenkin kun olemme kierrelleet Willimiehen kanssa pitkin Karjalan laulumaita ja nähneet niin monenlaisia suomalaismuistoja, oli mieleeni kuin huomaamatta alkanut hiipiä kiinnostus myös oman sukuni menneisyyttä kohtaan. Äitini puolen suku on lähtöisin Änkilänsalosta noin 3 km päästä Suomen nykyiseltä rajalta. Suvun tila sijaitsee vaikeiden tieyhteyksien takana Venäjän rajavyöhykealueella, jonne ei ole mitään asiaa ilman rajavyöhykelupaa, joten ajatus oli hautautunut omaan mahdottomuuteensa.
Tounaan kylämaisemaa 

Rajavyöhykkeellä....Venäjän!

Koordinaatit kohdilleen ja tankkaus

Tie oli pomppuista

Änkilänsalon kylämaisemaa 2019

Tie OK


Kohtalon johdatus oli kuitenkin päättänyt toisin, sillä Willimiehen hyvä ystävä ja assistentti Ilkka Pirhosen suku sattui kuin sattuikin olemaan lähtöisin juurikin samalta Änkilänsalon kylältä kuin minunkin sukuni! Kuinka uskomatonta! Tästä innostuneena kävin kesällä jututtamassa  Turussa asuvaa mummini siskoa, joka on itsekin Änkilänsalossa lapsena asunut. Keräsin niin tarkkoja tietoja kuin ikinä pystyin ja kirjoitin kaiken huolella muistiin.
Rajaa lähestyessä tie heikkeni


Tähän piti pysähtyä



Tästä huitaistiin yli sissityyliin....jalkaisin

Mummila lähenee
Ilkka osaa venäjää kuin toista äidinkieltään, joten rajavyöhykealueelle matkustaminen alkoi tuntua edes teoriassa mahdolliselta. Ensin oli kuitenkin haettava rajavyöhykelupa, jonka saaminen kesti 60 vuorokautta. Olimme melko epäileväisiä sen suhteen, että ikinä saisimme näitä lupia, sillä lehdistö on viime aikoina kirjoitellut paljon rajavyöhykealueen valvonnan kiristymisestä. Tähdet olivat kuitenkin suotuisat ja saimme luvat kesäkuussa.

Jotta homma ei olisi mennyt ihan liian helpoksi, sattui Willimobiili hajoamaan noin viikkoa ennen sovittua matkustuspäiväämme. Olimme äärettömän kiitollisia, kun meille järjestyi lainaan Jeeppi, jolla pääsimme toteuttamaan reissun. 

Koska halusimme kaikin tavoin varmistaa, ettei rajavyöhykkeelle pääsemisen tai siellä liikkumisen kanssa tulisi ongelmia, kävimme heti Ilkan kanssa tavattuamme  Lahdenpohjassa ilmoittautumassa rajaviranomaisille ja kertomassa suunnitelmistamme. Korkeiden aitojen ja piikkilankojen rajaamasta toimistosta asiaamme tuli selvittelemään vartija, joka ei päästänyt meitä edes sisälle toimistoon vaan kuunteli aidan ulkopuolella kaatosateessa Ilkan selostusta mummoni kotitalon raunioiden etsimisestä. Nyökkäsi sitten ilmekään värähtämättä, otti passimme ja rajavyöhykelupamme ja lähti selvittämään asiaa. Tiesimme, että nyt oli tosi kyseessä. Jos emme saisi myönteistä päätöstä, meillä ei olisi mitään asiaa Änkilänsaloon. Hetken päästä vartija kuitenkin tuli takaisin, jutteli jo ystävälliseen sävyyn ja myönsi meille luvan liikkua rajavyöhykealueella. 
Mummila edessä.....ensisilmäys Peippolaan

Meni vähän hakemiseksi....sataa tietenkin

Ensiksi löytyi hiekkakuoppa

Kivijalka näkyvissä. Perillä!

Ensi kerta mummilassa



Paikkaan tutustumista

Varsinainen seikkailupäivä alkoi aikaisin lauantaina. Pakkasimme Ilkan Lada Nivaan kaikki mukana olleet sadevarusteet ja lähdimme ajamaan. Jokaisen mielessä varmaan häilyi ajatus siitä, mihin vielä joutuisimme. Sitä ei tiennyt kukaan. Päätyisimmekö aseistettujen vartijoiden pidättäminä selliin vai juuttuisimmeko mutaan? Olimme täysin omillamme, sillä kännykässä ei noilla tienoilla ollut minkäänlaista yhteyttä edes puheluiden soittamiseen.

Matkan varrella meidän rajavyöhykelupiamme haluttiin tarkastella useaan kertaan. Ensin ajoimme Elisenvaaran ohi kohti rajaa ja yritimme sitä kautta päästä Änkilänsaloon. Tie oli hyvää ja suoraa asfalttitietä, mutta tien päässä törmäsimme ongelmaan. Pienen Ketrovaaran venäläiskylän kaikki neljä miestä kokoontuivat automme ympärille pähkäilemään, miten pääsisimme jatkamaan. He olivat kuitenkin sitä mieltä, että sitä kautta oli turha edes yrittää. Tietä ei ollut siitä eteenpäin. Lisäksi silta Kokkolanjoen yli saattaisi olla huono. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin ja yrittää toista kautta.

Ei kun kaasua, ja töyssyistä tietä eteenpäin. Pysähdyimme välillä katsomaan Here-kartoista suuntaa. Alueella oli hieman asutusta, ja eikä aikaakaan, kun automme kiinnitti niin paljon huomiota, että paikalle käveli rajavartija kyselemään, keitä olimme ja millä asialla. Ilkan selostuksella pääsimme kuitenkin aina eteenpäin. Viimeinen pysäytyspiste oli Tounaan kylän eli Ilmeen vanhan pakkotyölaitoksen lähellä. Siellä puomilla odottelimme jännittyneinä, lähteekö joku mukaamme meitä valvomaan ja pääsemmekö yleensä jatkamaan matkaa. Vastoin odotuksiamme kaikki sujui erinomaisesti. Saimme luvan liikkua aivan itseksemme aluella! 

Kun Änkilänsalo alkoi lähestyä, alkoivat tiet muuttua vähä vähältä yhä hankalammiksi, mutaisemmiksi, kuoppaisemmiksi ja metsittyneimmiksi. Polkuja risteili sinne ja tänne. Ilman Willimiehen ja Ilkan aivan loistavaa kartanlukutaitoa olisimme eksyneet alta aikayksikön eikä meillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia löytää juuri Peippojen kotitaloa. Apuna meillä oli vanhalle Karjalan karttojen pohjalle tehty kartta, johon oli merkitty alueen vanhat talot sekä Here-kartat, jotka ladattuina toimivat ilman nettiyhteyttäkin. Nämä olivat aivan välttämättömät!  
Tämä takapihan puu oli sotavuosina melkoisesti pienempi

Takapihan kulttuurimaisema erottuu vielä

Vanhat pihakuuset


Vanhaa hirsiseinää oli vielä pystyssä ja karikkeen alla melkoisesti tiiliä


Vanha uuni ja savupiippu muodosti melkoisen kohouman


Selma ja Heikki Peipon talon kotitalon nurkalle laitoimme kyltin ja kukkasia

Seuraava kävijä löytää kohteen helpommin. Edellisestä käynnistä 30 vuotta. Kauanko menee seuraavaan visiittiin?




Rauniot täynnä kasvillisuutta


Kurjenmiekat ovat elossa liki sadan vuoden jälkeenkin
 
Mummilan pihasta löytyy tuleville polville uusi pihakuusi



Talonnurkalta löytyi vanha mattojenpuistelukivi

Vanhaa hirsiseinää


Betonisokkeli säilyy vielä toisenkin sata vuotta

Jos joku sattuisi tälle paikalle, niin tietää kenen reviirille saapui



Willit housut märkinä Peippolassa

Vanhojen Karjalan karttoihin merkittyjen peltojen paikat olivat yhä samat ja kohdillaan. Siellä viljeltiin ainakin herneitä ja kauraa. Ne ovat todennäköisesti rajavyöhykkeellä sijaitsevan Toutaan kylän asukkaiden viljelyksiä. Joitain talojen raunioita näkyi siellä ja täällä. Mutta sydän alkoi hakata yhä kovempaa, kun Peippojen kotipaikka alkoi kartan mukaan lähestyä. Vaikka Lada Niva on aivan lyömätön menopeli noilla seuduilla ja pääsi kulkemaan sellaisia savikkoreittejä, etten ikinä olisi uskonut, niin viimeinen pätkä meidän piti kävellä tielle kaatuneen puun vuoksi. 

Alkoi sataa. Metsätie kaartui vähän oikealle, ja eteen avautui metsien ympäröimä peltoaukea. Kelasin mielessäni läpi kaikkia niitä tietoja, jota itsekin paikalla asunut mummini sisko oli minulle aiemmin kesällä kertonut. Pieniä yksityiskohtia, joiden avulla pystyisimme tunnistamaan paikan.

Kapusimme rinteeseen, jossa talon paikan piti olla koordinaattien mukaan. Ensin löytyi kuoppa. Katselimme sitä ja totesimme, että se oli vain hiekkakuoppa. Juuri kuten minulle oli kerrottu. Talon lähellä oli ollut hiekkahautoja, joista vietiin hiekkaa Viipuriin. 

Pienen matkan päästä kuului Willimehen huuto: “Täällä!” Silloin aika pysähtyi minun mielessäni. Rynnistin läpi vyötärönkorkuisen heinikon ja kuusenoksien enkä malttanut pysähtyä. Siellä oli Peippola. Harmaa kivijalka, romahtanut tiilimuuri ja piippu, pala hirsiseinää vielä tallella. 

Sade loppui. Aurinko alkoi paistaa ja kullata maisemaa, kun katsoin alas kohti Peippojen peltoja. Rinteessä näkyi venäläisten tekemiä juoksuhautoja, joista mummin sisko oli kertonut. Tasainen mattojenpuistelukivi löytyi juuri sieltä, missä hän oli muistanut sen olevan. Minut valtasi niin lämmin ja rauhallinen tunnelma. Olin tullut mummilaan. Takapihalla kasvoi isoja puita ja kurjenmiekkoja. 

Olin tehnyt Willimiehen avustuksella Peippo-nimikyltin, jonka vein talon raunioille. Keräsin niityn kukista pienen kimpun siihen vierelle. Tämä olisi ollut minun mummolani. Kaikki kertomukset tuosta talosta heräsivät eloon mielessäni: hevosella evakkoon lähtö, venäläisten välirauhan aikana kellariin tekemä toimisto ja uintireissut läheiselle Kokkolanjoelle. 
Lähdön hetki

Juoksuhautoja pihapiirissä

Peippolan vanhat pellot ovat vielä käytössä

Keskellä peltoa näkyy vielä suomalaisen asutuksen jälkiä

Viime silmäys mummilan suuntaan

Apein mielin kohti autoa 



Willilady, Änkilänsalon likka

Lauloimme Ilkan kanssa mummini lempilaulun “Jo Karjalan kunnailla lehtii puu”. Tästä paikasta oli nyt tullut osa minunkin historiaani. Takaisin tänne ei helpolla pääsisi, mutta on se kuitenkin mahdollista. Edes käydä täällä. Mummoni sisko oli nuorempana luvannut mummilleni, että hän vie vielä kerran mummini vaikka kottikärryillä käymään Änkilänsalossa, mutta sitä ei valitettavasti enää koskaan tapahtunut. 
Viimeinen kuva kohti Peippolaa

Lada näkyvissä

Kylänraittia paluumatkalla

Tie oli ajettavissa....suorastaan yllätti kuinka hyvässä kunnossa tie oli 

Näitä oli Änkilänsalossa paljon! Pihka on ollut kysyttyä aikoinaan

Ei muuta kuin kohti majapaikkaa

Ensi silmäys Tounaan kylästä

Me luemme jatkuvasti mediasta, kuinka ympäri maailmaa tapahtuu edelleen hirvittävää vääryyttä ja ihmisiltä viedään väkisin heidän talonsa ja tilansa esim. väärään uskontoon vedoten. Siitä ei kuitenkaan enää juuri keskustella, että niin toisille meistäkin on käynyt sodan aikaan. Osa suomalaisista on saanut pitää sukunsa tilat, mutta meillä toisilla ei ole ollut yhtä hyvä onni, että olisimme saaneet säilyttää aiempien sukupolvien maat. Kunpa nämä tiedot eivät kuitenkaan unohtuisi! Myös seuraavien sukupolvien on tärkeää tietää menneisyytemme.
Peippola näytti 1980-luvun lopussa tällaiselta

Tauno Peippo kävi synnyinkodissaan Peippolassa.viimeisimpänä...siis ennen meitä

Kotitalon raunioilla

Tuo Peippola on niin lähellä mutta niin kaukana. Vain 3 km rajalta, mutta siellä käyminen kesti meiltä kolme päivää…  Ilkka kertoi, että hänen sukunsa tilusten koivut Änkilänsalossa jopa näkyvät Simpeleen vesitornin huipulta. 
Saavuttamattomissa mutta silti sydämessä.

EVAKON LAULU Anneli Saariston esittämänä Jyrki Keräsen YouTube -sivulta