perjantai 23. elokuuta 2019

Sakkola / Sakkolan hautausmaa

Matka Sakkolan kirkolta jatkui etiäpäin kohti Sakkolan hautausmaata. Meillä ei ollut mitään tietoa siitä, että löytyisikö täältä muistomerkkiä vai ei! No eipä löytynyt, mutta kaikkea muuta mielenkiintoista kuitenkin löytyi. Koska täällä ei ollut muuta kuin vanhat hautausmaanportit jäljellä, niin poikkeuksena toteutamme paikan esittelyn kuvakavalkadina. Olkaa hyvät, Sakkolan hautausmaa.
Sakkolan hautausmaan aidan tolppia


Vanha ruumishuone?

Hautausmaan alueella on juoksuhautoja. Liekö meikäläisten tai venäläisten tekemiä


Ainut löytämämme suomalainen hauta

Haudan risti


Lisää kuvateksti

Aidan kohdalla on karut haudat. Toinen ainakin pikkulapsi

Mitä lie tarkoittaa?

Ruumiskellarin kellari. Ikkuna on omituisessa paikassa...


torstai 22. elokuuta 2019

Sakkola / Sodissa kuolleiden muistomerkki

Sakkolan hautausmaa-alueen nurkasta aivan aidan vierestä löytyi vielä kolmaskin muistomerkki, joka on tarkoitettu kaikille sodissa kuolleille sakkolalaisille, ilmeisesti myös venäläisille sankarivainajille. Käsittääkseni muistomerkki on jonkun paikallisen venäläisen luonnonkivistä muuraama monumentti.


venäjänkielinen laatta jalustassa. teksti kuuluu:
"Kaikkien sodissa 1917-1939-1941 kaatununeiden muistoksi.
Oi ihmiset, rakastakaa toisianne. Niin suurenmoinen, niin suurenmoinen on maa. 
Sotilaiden äidit

suomenkielinen laatta


Patsaan jalustassa on venäjänkielinen laatta, missä on vähän eri vuosiluvut kuin suomalaisten ilmeisesti myöhemmin kiinnittämässä laatassa, minkä teksti kertoo:
1918 - 1939 - 1941 -1944
Sodissa kaatuneiden hautamuistomerkki
Oi ihmiset, toistanne ymmärtäkää,
niin kaunis, kaunis on maa

Tämän kuvattuamme, osui silmiimme vielä vieressä sijaitsevalla leikkikentällä sijaitseva linnamainen rakennelma, joka oli suoraan sanottuna upea, joten pitihän se kuvata ennen matkan jatkumista....
Upea kivirakennelma Sakkolan kirkkoalueen vieressä

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Sakkola / Sakkolan sankarivainajien muistomerkki

Seuraavalle muistomerkille ei ollut pitkä matka, koska Sakkolan sankarivainajien muistomerkki on aivan kirkon portaiden vieressä, missä on Sakkolan entisten kirkkojen muistomerkki. Kyseessä on alueelle haudattujen vuosien 1918 ja 1939 - 1944 sankarivainajien muistomerkki, mikä on paljastettu nykyisessä muodossa ellokuussa 1998 Suvanto-seuran toimesta. Sen historia on sen verran mielenkiintoinen, että se ansaitsee tulla kerrotuksi!
Muistomerkki hajotettuna elokuussa 1941 (SA-kuva)

Tiedot kaatuneista ja etenkin sankarihautaan haudatuista sakkolalaisista vaihtelevat, mutta se on varmaa että paikalle pystytettiin muistomerkki kaatuneille. Sakkolan kirkonkylän nuorisoseura alkoi lähes välittömästi sisällissodan päätyttyä syksyllä 1918 puuhaamaan muistomerkkiä sankarihaudan paikalle. Työ tilattiin hankolaiselta Kiviveistämö Oy Granit Ab:lta ja sen valmisti yrityksen taiteilijana toiminut Ilmari Wirkkala. Kolminkertaisen kivijalustan päälle veistettiin vielä kaksi leijonaa, jotka vartioivat kruunattua Karjalan vaakunaa. Lisäksi muistomerkkiin oli kaiverettu upea reliefi ja kaatuneiden sankarien nimet.
Sakkolan sankarivainajat

Etuosassa on sama runo kuin alkuperäisessä. Runo on sakkolaisen Santeri Kuparisen alias Aleksanteri Aavan, mikä kuuluu seuraavasti:" Täss on meillä miehiämme, uinumassa urhojamme, jotka antoivat elämän, hengen urhot uhrasivat, puolesta ihanan Suomen, eestä kontujen kotoisten"

Sankarivainajien muistomerkki on aivan kirkon portaiden vieressä

Jatkosodan alussa suomalaisten palattua alueelle, he löysivät muistomerkin kaadettuna, mutta se kasattiin uudelleen sodan aikana. Samaan paikkaan sakkolalaiset myös hautasivat jatkosodan ajan sankarivainajansa. Neuvostoaikana muistomerkki ihmeellisesti katosi jonnekin, mutta 1990-luvulla leijonat yllättäen löytyivät yli kymmenen kilometrin päästä alkuperäiseltä paikaltaan losevolaisen hotellin portaan pielestä! Suvantoseura hankki alkuperäiselle paikalleen uudet jalustakivet ja leijonat nostettiin paikalleen. Uusittu muistomerkki vihittiin käyttöön elokuussa 1998.




tiistai 20. elokuuta 2019

Sakkola / Sakkolan kirkon muistomerkki

Willilady oli kesäkuun loppupuolella viikon sukuloimassa Turun seudulla, niin minähän päätin lopultakin suorittaa Sakkolan ja sen lähialueiden kuvausreissun. Yksin on vaan niin tylsä kurvailla tuolla Venäjän maalla, joten matkalle piti hankkia seuraa. Ensiksi soittelin blogin alkuaikojen assitentille Ritan Jarkolle, mutta mönkään meni. Sälli väitti olevansa mökillä tuona viikonloppuna ja siis auttamatta poissa kuvioista. Niinpä sitten soittelin työkaverilleni, matematiikan lehtori Poutiaiselle, ja Mattihan oli heti valmis. Sälli ei näet ole omalla autollaan liikkunut Svetogorskin aiemmin ensimmäistä huoltsikkaa pidemmällä. Tämä asia oli siis kondiksessa!
Matkan varrelta


Hiekkatietä Antrean ja Räisälän väliltä

Räisälän kirkko

Niinpä sitten Matin kanssa lähdettiin reissuun ja meillä olikin ihan saakelin mukava päivä tappohelteestä huolimatta. Onneksi lähdimme liikkeelle melko aikaisin ja olimme jo hyvissä ajoin rajalla, mistä tankattuamme jatkoimme matkaa kohti Antreaa, mistä lähtee tie kohti Käkisalmea. Sinne emme tosin ensiksi suunnistaneet, vaan matkan varrella oleva Räisälä oli ensimmäinen kohteemme. Matka joutuikin kohtuullisen ripeästi, vaikka Matti ihmetteli pitkää hiekkatieosuutta kahden kaupungin välillä. Siinäpä ensimmäinen ihmettelyn aihe. Räisälän kohteiden jälkeen käännyimme etelää kohti Kynsijärven tsasounaa ja Tiurin muinaislinnaa. Niihin tutustuttuamme kurvasimme Losevoon eli entiseen Kiviniemeen.
Kynsijärven tsasouna on saanut sillan

Tiurin muinaislinna-aluettakin koluttiin

Losevon shavermat olivat tien toisella puolella



Tyrskyjen ratsastajat

Täällä Losevossa oli tiedossa lisää ihmettelyn aihetta, kun iskin Matille kouraan Shaverman ja sanoin, että käy syömään. Nopeasti Matti hoksasi, että tämähän on uutta herkkueinestä! Näitä meni loppumatkan aikana vielä muutama lisääkin.... Losevon koskenlaskun seuraamisen jälkeen olikin aika ryhtyä töihin ja siirtyä kuvauskohteille. Ensimmäisenä olisi vuorossa Sakkola, mistä ei enää paljon Suomen ajan rakennuksia löydy. No, muistomerkkijahdissahan me olimmekin....
Sakkolan kirkon kytevät rauniot elokuussa 1941 (SA-kuva)

Sakkolan kirkon alue on aidattu

Kirkon portaat portteineen

Auto parkissa ja Sakkolaa taustalla

Sakkolan entisen kirkon alueelta löytyy valkoisella aidalla rajattu alue, missä sijaitsevat kaikki Sakkolan muistomerkit. Itse kirkostahan ei ole enää jäljellä kuin kiviset portaat, minkä päälle on pystytetty vuonna 1993 sakkolalaisten järjestöjen toimesta entisten kirkkojen muistomerkki. Tämä olikin nopeasti kuvattu ja siirryimme seuraavalle muistomerkille.....siitä huomenna lisää, mutta pakkohan se on kirjoittaa tuohon alapuolelle muutama rivi Sakkolan kirkkojen historiasta!
Sakkolan kirkon muistomerkki kirkon portailla

Etummainen viisto kivi on kirkon muistomerkki


Koruton teksti muistomerkissä

Sakkola eli oikeammin Sakkula oli alueen vanhin luterilainen seurakunta. Jo 1500-luvun loppupuolella Seurakunnalla oli oma kirkko, tosin Kiviniemessä virran varrella. Seuraava kirkko valmistui 1676 ja se yritettiin kerran sodassa polttaa siinä onnistumatta. Koska sotilaat eivät saaneet sitä syttymään, niin lopulta saman tehtävän hoiti salama. Oli aika pystyttää uusi kirkko samalle paikalle. Se valmistui 1770 Viipurin tuomiorovastin Magnus Alopaeuksen vihkiessä sen käyttöön 22.1.1772. Vaikka salama ei kuulemma iske kahdesti samaan paikkaan, niin tähän Pyhän Jaakopin kirkkoon osui ja samalla se poltti kirkon maan tasalle 2.8.1776.

Oli siis aika rakentaa taas uusi kirkko ja jo jouluna 1779 oli aika pitää tässä ruokolahtelaisen kirkontekijän Tuomas Suikkasen rakentamassa kirkossa ensimmäinen jumalanpalvelus. Ilmeisesti kirkko oli vielä keskeneräinen, koska vihkiminen tapahtui vasta 21.7.1781. Vuosien varrella kirkkoa korjailtiin moneen otteeseen ja modernisoitiin. Sakkolan viimeinen kirkko sai kokea elokuussa 1931 komeat kaksipäiväiset juhlallisuudet saavutettuaan kunnioitettavan 150-vuoden iän. 

Sakkolan kirkko tuhoutui syyskesällä 1941 jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana. Tuhosivatko kirkon suomalaiset vai venäläiset, siihen en osaa vastata.

maanantai 19. elokuuta 2019

Tohmajärvi / Pälkjärven 1918 muistomerkki

Pälkjärveltä matka jatkui kohti Niiralan raja-asemaa. Siellä oli vielä auton tankkaus, tuliaisten osto Williladylle ja tullimuodollisuudet. Toki sen jälkeen olisi edessä pysähdys Tax free kaupassa ja Suomen tulli. Aikaahan noihin meni, mutta lopulta saavuimme Tohmajärvelle, missä autoni odotti paikallisen huoltoaseman edessä. Pikaiset hyvästelyt ja sovimme lähtevämme kahden viikon kuluttua uudelle reissulle. Valitettavasti se ei toteutunut, koska joskus muut asiat ovat bloggaamista ja kuljeksimista tärkeämpiä....
Kaikkensa uhranneille pystyttäneet kiitollisina pälkjärveläiset



Ilkka siis lähti kiireen vilkkaa kotiinsa, mutta minä läksin kurvaamaan takaisin rajan suuntaan. Siellä suunnasta löytyisi Tohmajärven kirkko ja sen ympärillä sijaitsevat muistomerkit. Minä halusin siis vielä jatkaa kohteiden kuvaamista! Kuten eilen kerroin, niin emme pysähtyneet Pälkjärvellä etsimässä 1918 muistomerkin jalustakiviä, mutta ei tuo suuremin haittaa. Itse muistomerkki on näet nykyisin Tohmajärven kirkon pihalla.
Tämän sivun teksti kertoo seuraavaa: "Riemuiten uhriksi annoimme henkemme lunnaan, kun vaan vapaus käy yli hautamme kunnaan". 

Värtsiläläinen kivenhakkaaja Kassinen valmisti tämän muistomerkin ja se oli valmis paljastettavaksi helluntaina 1922 Pälkjärvellä. Sen alla oli kolminkertainen jalusta, mikä jäi talvisodan viimeisinä päivinä kuitenkin Pälkjärvelle. Sen sijaan itse muistomerkin joukot raahasivat tullessaan ja sijoittivat sen Tohmajärven kirkon pihalle. Siellä se meinasi vajota maan sisään, kunnes 1960-luvulla se sai alleen uuden jalustakiven. Lisäksi se siirrettiin nykyiselle paikalleen...

Utelias kun olen, niin pakkohan minun oli vilkaista toista muistomerkkiä siinä vieressä. Siihen oli näet haudattu Karjalan kuningas Gabriel Wallenius. Tähän mieheen aion perehtyä tarkemmin ensi talven aikana. On meinaan komea titteli!!!


Karjalan kuninkaan perhehauta


Lopuksi se oli minunkin annettava periksi ja lähdettävä ajelemaan kohti Joutsenoa. Seuraavana aamuna minua odottaisi uusi haaste. Luokkaretki kylpylään 21 oppilaan kanssa kuulosti tuolloin haasteelta, mutta se onkin jo ihan toinen juttu.....

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Pälkjärvi / Hautausmaan muistelupaikka

Juuri kun olin Ruskealan hautausmaalta löytänyt upean muistelupaikan sinne haudatuille suomalaisille, niin törmäsin vastaavaan muutaman kilometrin päässä Pälkjärvellä vai pitäisikö sanoa Puikkolassa, kuten jotkut aluetta nimittävät. Nimestä nyt viis, mutta viitta osoittaa Pälkjärven hautausmaalle!
Pälkjärven hautausmaa

Perillä on valkoisen aitauksen sisäpuolelle kerätty alueelta löytyneitä hautakiviä, mutta niitä ei ole montaa. Itseasiassa todella vähän! Onko paikka tuhoutunut sodassa vai ovatko venäläiset ottaneet kivet omaan käyttöönsä? Vastausta tuohon en osaa kertoa, mutta aikamme hautausmaata kierrellessämme, totesimme ettei alueelta löydy aitauksessa olevien lisäksi montaakaan suomalaista hautakiveä....
Pälkjärven hautausmaan muistelupaikka


Nopeasti päätimmekin poistua alueelta, koska meillä oli jo ihan hemmetin kova kiire koti-Suomeen. Toivomukseni erittäin pikaisesta visiitistä Pälkjärven sankarihautausmaan takana olevaan pusikkoon oli pakko jättää väliin. Siellähän olisi ollut ryteikössä Pälkjärven 1918 muistomerkin jalusta, mutta se jäi kuvaamatta. Muistomerkin sentään löysin Suomesta myöhemmin illalla. Siitä lisää huomenna!