perjantai 22. helmikuuta 2019

Kouvola / Jääkäripataljoona 3 perinnekivi

Viimeinen työpäivä ennen lomaa! Jees, edessä on enää talviliikuntapäivä, missä minun osuuteni on kuljettaa koulumme oppilaita tutustumassa Lauritsalan nähtävyyksiin ja muistomerkkeihin. Edessä on siis lyhyt rykäys ja sen jälkeen edessä on viikon loma, minkä aikana en aio edes minuuttia ajatella työasioita. Nyt aion todellakin ottaa loman lomana! Ainoa reissu minkä teen on vierailu assistentti Pirhosen luokse Joensuuhun, missä suunnittelemme kesän kurvailuja Lada Nivalla muistomerkkien luokse Laatokan Karjalassa.
Jääkäripataljoona 3 muistokivi (Kuva Eero Mattila)

Koska itse asustelen Etelä-Karjalassa ja assistentti Pohjois-Karjalassa, niin joskus on vaan treffattava, jotta saadaan hommat hoidettua. Netin kautta viestittely ja puhelinsoitot eivät aina korvaa nenät vastakkain turinointia. Lisäksi Pirhosen sauna on kuuluisa kipakoista löylyistä, jotka vaativat aktiivista nestehukkaa korvaavaa toimintaa. Niin, ja onhan se toki mukava tavatakin pitkästä aikaa.....
Tunnus ja laatta (Kuva Eero Mattila)

Nyt kuitenkin jälleen Vekaranjärven perinnekivien pariin, joista tänään on vuorossa Karjalan Prikaatin joukkoyksikön Kymen Jääkäripataljoonan perinnejoukon Jääkäripataljoona 3:n muistokivi. Tämä muistokivi on sijainnut Vekaralla paljastamisesta 5.11.1998 lähtien. Kiveen on kiinnitetty JP3 tunnuskuvio polkupyörän rengas ja sen päälle ristiin asetetut sukset.

Tunnuksen alapuolelle on kiinnitetty laatta, missä on KymJP:n ja sen perinnejoukkojen sijaintipaikat. Muistomerkin kiven ja laatan hankinnasta vastasi Kymen Jääkäripataljoonan Kilta ry. 

torstai 21. helmikuuta 2019

Kouvola / Pioneeripataljoona 14 perinnekivi

Vekaranjärven joukko-osastoilla tuntuu olevan melkoisesti perinteitä, koska tänäänkin on vuorossa perinnekivi, kuten tällä viikolla jo useampaan otteeseen. Tällä kertaa kyseessä on Karjalan prikaatin joukkoyksikön Kymen Pioneeripataljoona 14 muistokivi keskeisellä paikalla Vekaranjärven varuskunnassa.
Perinnekivi (Kuva Eero Mattila)

Muistokivi on reilun metrin korkuinen muistomerkki, mihin on kiinnitetty Pioneeripataljoona 14 joukko-osastotunnus sekä messinkilaatta, mihin on merkitty paikkakunnat, joissa kyseinen pioneeripataljoona toimi jatkosodan aikana. Nimiä katsellessa huomaa, että osasto on pääosin toiminut Karjalan kannaksella ja Lapissa ennen kotiuttamista.

Muistomerkki suunniteltiin Kymen Pioneeripataljoonassa virkatyönä ja sen tekemiseen osallistuivat Karjalan Prikaati, Korian sotilaskotiyhdistys ja Korian Pioneerikilta. Lisäksi Ylämaan spektroliittikiven lahjoittamisesta vastasi Puijon Kivi OY. Muistomerkki paljastettiin Kymen Pioneeripataljoonan perinnepäivänä 25.7.1998.

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kouvola / Karjalan huoltopataljoonan perinnekivi

Willimiehen loma lähenee pikku hiljalleen ja edessä on reissu Joensuuhun kesän kuvausreissujen suunnittelupalaveriin, joka todennäköisesti pidetään saunan ylälauteilla ja hikisissä merkeissä. Se onkin jo syytä alkaa varautua nopealla temmolla lähtöön Karjalan laulumaille, koska näyttää nuo lumet häviävän silmissä... Jotenkin tuntuu, että ilmastonlämpeneminen on ihan totta! Se onkin hyvä, koska tekemistä lumien sulettua riittääkin talon rännien otettua hittiä ja kai ne pitäisi korjata! Tekemistä siis riittää muutenkin kuin blogin parissa, joten jatketaan näillä Vekaranjärven kohteilla. 
Järkäle maisemoituna omalle paikalleen (Kuva Eero Mattila)

Tämä muistomerkki sai alkunsa Karjalan huoltopataljoonan komentajan aloitteesta loppuvuonna 2011. Tuolloin komentaja Multanen antoi tehtäväksi kartoittaa Huoltopataljoonan perinnekiven hankintaa. Ohjeistuksena oli, että kiven pitäisi olla "huoltomiehen ulkonäköä mukaileva". Niinpä kivilajiksi valikoituikin Viborgiitti, joka tunnetaan myös rapakivenä. Tuumasta toimeen ja kiveä hakemaan Taavetista, Luumäeltä, mistä mukaan lähti liki kolmetonninen järkäle.
Laattaa ja tunnusta ei ole vielä kiinnitetty (Kuva Eero Mattila)

Kivi noudettiin 20.6.2012 ja toimitettiin paikalleen alueelle, minkä Puolustushallinnon rakennuslaitos maisemoi annettujen ohjeiden mukaan. Vasta vuonna 2013 kivi sai kylkeensä huollon tunnuksen ja huollon perinteitä kuvaavan muistolaatan.  

tiistai 19. helmikuuta 2019

Kouvola / Killan perinnepaasi

Puolustusvoimat, jos mikä, on organisaatio, missä perinteillä on suuri merkitys. Niin pitää ollakin, koska perinteet luovat yhteenkuuluvuutta eri sukupolvien välille. Perinteet ovat merkittävässä roolissa, kun joudutaan tiukkoihin paikkoihin. Ne osaltaan luovat myös tarvetta puolustaa itselle ja muille tärkeitä arvoja. Juuri tällaisesta syystä Vekaranjärven varuskuntaan on pystytetty Killan perinnepaasi, joka on päivän kohteemme.
Killan perinnepaasi (Kuva Eero Mattila)

Perinteet vievät meidät aina vuoteen 1618, jolloin soturikuningas Kustaa II Adolf antoi 6.5.1618 käskyn ensimmäisen suomalaisen joukko-osaston perustamisesta.Tällöin alkunsa saaneen Karjalan prikaatin alkua juhlittiin sen vuosipäivänä 6.5.1978, jolloin tuli täyteen 360 vuotta Kustaan käskystä sekä 60 vuotta perinnejoukko-osaston entisen viipurilaisen Karjalan kaartin rykmentin perustamisesta. 
Liki kolme metriä harmaata graniittia (Kuva Eero Mattila)

Näitä merkittäviä vuosia kunnioittaakseen Karjalan kaartin - Prikaatin kilta ry lahjoittivat Karjalan prikaatille Perinnepaaden, joka on liki kolmemetrinen harmaagraniittinen paasi keskellä varuskuntaa. Muistomerkin suunnitteli kuvanveistäjä Pentti Papinaho ja sen julkisivussa on pronssinen sotilaan kasvokuva sekä Karjalan prikaatin joukko-osastotunnus. Lisäksi kiveen on kaiverrettu prikaatin perinnejoukkojen sijaintipaikat sekä lahjoittajan nimi päivämäärineen.  

maanantai 18. helmikuuta 2019

Kouvola / KTR 2 Perinnekivi

Vekaranjärven muistomerkkien esitteleminen jatkuu Eero Mattilan kuvilla. Tällä kertaa vuorossa on Vekaralla toimivan Karjalan Tykistörykmentin perinnejoukon Kenttätykistörykmentti 2 perinnekivi. Ylämaan spektroliittikiven on muistomerkiksi lahjoittanut Puijon Kivi OY. Lahjoituksen jälkeen KTR 2 veteraanit ja Karjalan tykistökilta ry:n johtomiehet Reino Ikävalko ja Pentti Nurmi suunnittelivat siihen kuviot ja laatan tekstin.
KTR 2 Perinnekivi (Kuva Eero Mattila)

Koska kyseessä on perinnekivi, niin kiveen kiinnitetty laatta kertoo yksikön perinteistä. Sen perustamisajankohta on vuosi 1918 ja yksikkö on historiansa aikana toiminut useassa paikassa, kuten kotikaupungissani Lappeenrannassa. Yksikön historiaan voit perehtyä tarkemmin täällä. Lisäksi muistomerkin yläosasta löytyy myös yksikön tunnus.
KTR 2 perustettiin 3.11.1918 (Kuva Eero Mattila)

Perinnekivi on paljastettu Vekaranjärven varuskunnassa Kaartinkinon pohjoispuolella sijaitsevassa koivikossa rykmentin 80-vuotispäivänä 3.11.1998.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Kouvola / KarTr:n komentajan tykki

Vanhat aseet ovat suosittuja muistomerkeiksi, jollei niiden kohtaloksi koidu sulattaminen auroiksi tai uusiksi aseiksi. Vekaranjärven varuskunnasta löytyy näistä vaihtoehdoista tuo ensimmäinen eli vanha tykki, mistä on tehty muistomerkki. Se on Karjalan tykistörykmentin komentajan tykki, joka on vuodelta 1877.
Karjalan tykistörykmentin komentajan tykki (Kuva Eero Mattila)

Ensimmäiset tällaiset tykit saapuivat maahamme Aladar Paasosen ansiosta talvisodan aikana. Määrä ei ollut suuren suuri, koska talvisodassa näitä oli käytössä vasta kuusi kappaletta. Sodan jälkeen näitä tuolloin jo vanhentuneita tykkejä saapui vielä 42 kappaletta lisää. Silti näillä vanhoilla jäykkälavettisilla tykeillä kajautettiin jatkosodassa yli 50000 laukausta, joten kaipa niillä tuhoa syntyi melkoisesti?
Lavetissa on komentajien laatat (Kuva Eero Mattila)

Melkoinen kiertolainen on tämäkin tykki Suomessa olonsa aikana ollut. Sen alkuperäinen sijoituspaikka oli Vaasan suojeluskuntapiiri, mistä se syksyllä 1940 siirrettiin kotikaupunkiini Lappeenrantaan Linnoituspatteristo 1 käyttöön. Täältä matka jatkui asemasotavaiheen aikana Syvärille. Sodan päätyttyä tykki kunnostettiin ja sijoitettiin varastoon Lievestuoreelle. Pitkän varastointivaiheen jälkeen tykki kunnostettiin vuonna 1965 museotykiksi Turun rannikkotykistörykmentissä. Sieltä se siirrettiin 1976 takaisin asevarikolle huollettavaksi.
Komentajien laatat (Kuva Eero Mattila)

Tämän jälkeen edessä oli paluu juurille Lappeenrantaan, missä tuolloin toimi Karjalan tykistörykmentti. Koska Lappeenrannan läheisyydessä tykistöllä ei ollut ampuma-alueita, niin Karjalan tykistörykmentti siirrettiin vuosien 1979-1980 aikana Vekaranjärvelle. Tämä tykki siirtyi joukkojen mukana ja sijoitettiin Vekaranjärvelle. 

Lopulta 1990-luvun alussa se sai lopullisen sijoituspaikan Vekaranjärven esikunnan edustalta. Hieno perinne seuraa myös tykkiä, koska jokainen rykmentin komentaja kiinnittää nimellään varustetun laatan tykkiin luovuttaessaan komentajuuden seuraajalleen. 

lauantai 16. helmikuuta 2019

Kouvola / Valkealan varuskunnan rakentamisen muistokivi

Joitakin viikkoja takaperin kyselin sosiaalisen median kautta kuvia Vekaranjärven varuskunnasta, koska itseni olisi melkoisen hankala saada sinne lupaa valokuvaamiseen. No, uskon että olisin saanut luvan, jos oikein olisin pommittanut paikallista päällikköä, mutta se olisi taas saattanut sotkea tulevan kevään ja kesän kuvaussuunnitelmat. Tätäkään riskiä en halunnut ottaa, koska kesä alkaa olla jo melkoisen pitkälle aikataulutettu etukäteen. Tiedossa on kuvausreissujen lisäksi Lykynlammen olympialaiset, Airbournen konsertti Oulussa ja kaikenlaisia juhlia. Tarkoitushan olisi myös saada akkuja ladattua kalastuksen ja grilli-iltojen avulla, niin kaikkea ei vaan pysty, kykene, jaksa tehdä.

Onnekseni avukseni Vekaranjärven kohteiden kanssa tuli Eero Mattila, jonka teos Kouvolan sotamuistomerkit julkaistiin itsenäisyytemme juhlavuonna 2017. Eero lähetti minulle yhden kappaleen lähes loppuunmyytyä kirjaansa ja lisäksi valokuvat muistomerkeistä, niin Vekaranjärven kuin Utinkin varuskunnista. Kirjaan paremmin tutustuessani, huomasin että Kouvolasta löytyy vielä parisenkymmentä muistomerkkiä, jotka minun on käytävä valokuvaamassa lumien sulettua pois! Täytyy sanoa, että Eero on tehnyt massiivisen työn etsiessään nuo kaikki kirjassaan esitellyt 165 sotamuistomerkkiä. 
Valkealan varuskunnan rakentamisen muistomerkki (Kuva Eero Mattila)

Minä esitänkin Eerolle näin julkisesti mitä suurimmat kiitokset avustasi ja toivon, että yhteistyömme jatkuu vielä näidenkin kohteiden jälkeen? Kenties minä onnistun kaivamaan vielä esiin muutaman uuden sotamuistomerkin, jotka voit julkaista teoksesi toisessa painoksessa, jos sellainen on tulossa.... Kokemuksesta tiedän, että silloin kun luulee päässeensä maaliin, niin jostain kummasta ilmestyy aina uusia entuudestaan tuntemattomia muistomerkkejä.   

Eerolta sain myös kuvat tähän muistomerkkiin, jota hän ei ollut valinnut omaan kirjaansa lainkaan. Syykin on ymmärrettävä, kyseessä ei ole sotamuistomerkki vaan Vekaranjärven varuskunnan rakentamisen muistomerkki. Alunperinhän tätä varuskuntaa ei edes pitänyt rakentaa tänne entisen Valkealan kunnan alueelle, mutta kun savitaipalelaisille ei veromarkat kelvanneet, niin tännehän sitä aloitettiin rakentamaan. Lienee savitaipalelaisia jälkikäteen harmittanut ohitse mennyt tilaisuus, koska veikkaan että tänä päivänä tällainen usean tuhannen miehen ja naisen varuskunta kelpaisi mille tahansa kunnalle?
Muistomerkin laatta ei paljasta tekijää, eikä paljastuksen ajankohtaa (Kuva Eero Mattila)

Tokihan tällekin tapahtumalle pystytettiin muistomerkki, kuten kaikille merkittäville tapahtumille. Isoon luonnonkiveen kiiinnitettiin laatta, joka kertoo: "Valkealan varuskunnan rakennustyöt aloitettiin 29.11.1963". Paljastamisajankohta ja kaikki muut tiedot tästä muistomerkistä minulta puuttuu. Jos tiedät jotain, niin kaikki info otetaan täällä päässä ilolla vastaan....

perjantai 15. helmikuuta 2019

Lappeenranta / Talvisodan pommitusten muistomerkki

Melkoisen outoa kirjoittaa kohteesta, joka sijaitsee omassa kotikaupungissani Lappeenrannassa, koska viime ajat olen esitellyt kohteita kotikaupunkini ulkopuolelta. Täältähän tämän blogini matka kuitenkin alkoi ja tiedoksenne, tänne se myös tulee päättymään! Toki matkalla on vielä paljon käänteitä ja melkoisesti valokuvattavaa sekä kirjoittamista. Kaikesta huolimatta olen aina mieleltäni lappeenrantalainen ja sellaisena kaiketi tulen aina pysymäänkin. Tosin, mistä sitä tietää, minne tie vie loppuelämän aikana.

Tällä hetkellä olen ilmeisesti kuitenkin pienimuotoinen julkkis kotikaupungissani ja SaiPan peleissä sekä kauppareissuilla saan kuulla tutuilta ja tuntemattomilta, että mitä keskiaukeamapoika! Että pitikin suostua Etelä-Saimaan haastatteluun joitakin viikkoja takaperin! Julkisuuden kirot ovat kaatuneet niskaani, mutta eiköhän tästä selvitä? Ehkä olisi pitänyt aiemminkin työntää blogiani enemmän julkisuuteen ja median tietoisuuteen. No, matala profiili oli oma valintani, mutta jatkossa aion suostua herkemmin erilaisiin kosiskeluihin, joita aina ajoittain osuu kohdalleni.
Ensimmäinen saamani kuva oli kollaasi (Kuva Pia Villa, joka osoittautui entisten oppilaitteni äidiksi. Maailma on melko pieni....)

Saimaanlinnan kivenmurikka (Kuva Pia Villa)


Tämän päiväinen postaus saikin alkunsa eri tavalla kuin yleensä, koska paikallinen media sotkeutui alusta asti tähän mielenkiintoiseen kuvausreissuun. Muutama vuosi takaperin sain selville, että Lappeenrannan vanhimman kerrostalon Saimaanlinnan vintiltä löytyisi kivenmurikka, mihin olisi kiinnitetty muistolaatta. Jostain paikallisesta aviisista olin kaiketi jutun bongannut ja nyt tuli aika tehdä asialle jotain. Päätinkin pyytää kuvia tästä kohteesta sosiaalisen median kautta, koska arvelin, ettei minulla olisi pääsyä kyseisen talon vintille. Vuosien varrella olen huomannut sen, että yksityisalueilla sijaitsevat kohteet ovat haastavia!

No nyt on tämäkin kohde kuvattu ja paikallisessa aviisissa ilmoittamani julkaisupäivämäärä on tänään, joten nyt sitten siirrytään Lappeenrannan vanhimman kerrostalon Saimaanlinnan ullakolle katsomaan, mitä venäläisten ilmapommitus 15.2.1940 sai aikaan. Tuosta hetkestä on kulunut tänään päivälleen 79 vuotta. Kyseessä on siis muistomerkki, jonka Willimiehen jäljillä blogi määrittelee sotamuistomerkiksi.
Saimaanlinnan kivenmurikka (Kuva Jarmo Salo, Saimaanlinnan asukas)

Yksinäinen muistomerkki (Kuva Jarmo Salo)

Kiveen kiinnitetty muistolaatta. Jäin miettimään, että onko laatta alkuperäinen, koska näin maininnan että se olisi hopeanvärinen alunperin (Kuva Jarmo Salo)

Koko tapahtumaketju sai alkunsa 15.2.1940 kellon ollessa liki 11.00 aamupäivällä. Pakkassäässä yhdeksän neuvostopommikonetta saapui Lappeenrannan yläpuolelle. Kyseessä ei ollut Lappeenrannan ensimmäinen pommitus talvisodan aikana, mutta tällä kertaa oli tuuria rutkasti matkassa. Koneiden pudottamat pommit putosivat alueille, jotka olivat jo aiemmin saaneet osansa pommituksista. Tuona päivänä oli kuitenkin vielä edessä toinenkin pommitus ja se olisikin tuottava melkoisesti tuhoa.

Iltapäivällä yhden aikoihin kaupunkia lähestyi etelänsuunnasta noin 60 vihollispommikonetta, jotka saapuivat kaupungin yläpuolelle lentäen nykyisen Kauppakadun suuntaisesti. Samalla ne pudottivat kaupunkiin sadoittain pommeja, jotka tuhosivat melkoisesti Lappeenrannan ydinkeskustaa. Pahin osuma oli Marian kirkon vieressä sijainnut pommisuoja, joka sai täysosuman, aiheuttaen 10 ihmisen kuoleman ja 20 loukkaantumisen. Nykyisin paikalla on kaupunkilaisten hyvin tuntema Kurkipatsas

Toinen kohde mihin pommit osuivat pahasti, oli Kauppakadun ja Koulukadun risteyksessä ollut Osuusliike Yhtymän rakennus. Siinä sijaitsi väestönsuojelun johtokeskus ja sen suojissa oli myös väestönsuoja. Yhteensä koko kaupungissa 15.2.1940 tapahtuneet pommitukset surmasivat 18 henkilöä. Näiden lisäksi myös muutama haavoittunut menetti myöhemmin henkensä, nostaen kokonaisluvun yli 20 henkilön.

Lieneekö yksi tai useampi pommikoneista pudottanut myös ne pommit, jotka osuivat Kirkkokadulle silloisen Tapanaisen talon vastapäätä sijainneelle tontille. Täältä pommi repäisi ison kiven kohti taivaita, mistä se putosi viisikerroksisen Saimaanlinnan vintille, tuhoten kattorakenteita pudotessaan alas. Tänne kivi myöskin jäi ja hienoa, ettei kukaan halunnut sitä pudottaa alas, vaan sen annettiin jäädä vintille muistoksi tästä verisestä päivästä.

Myöhemmin tästä kivenmurikasta päätettiin tehdä muistomerkki ja siihen kiinnitettiin silloisen isännöitsijän Aimo Tukiaisen aloitteesta muistolaatta kertomaan kiven alkuperästä. Hieno teko ja lieneekö vastaavaa missään muualla Suomessa tai muuallakaan?









Etelä-Saimaan valokuvaaja virittelemässä valoja









Kiven alkuperäinen putoamispaikka lienee edessä olevan paikkauksen kohdalla

Etelä-Saimaan toimittaja Juho Maijala sai kokeilla kiven painoa. Willimies tyytyi seuraamaan sivusta.... 







Nämä kaksi pommitusta 15.2.1940 eivät olleet ainoat, jotka Lappeenranta sai osakseen talvisodassa. Yhteensä Lappeenrantaa pommitettiin 30 kertaa ja se teki Lappeenrannasta toiseksi eniten pommituksista kärsineen kaupungin Viipurin jälkeen.  Pommitukset aiheuttivat välittömästi 37 ihmisen kuoleman ja liki sata henkilöä haavoittui. Aineelliset tuhot olivat myös suuret, koska lähes 700 rakennusta tuhoutui tai sai vaurioita pommituksissa. Jos tuolloin itsenäisenä kauppalana ollut Lauritsala otettaisiin mukaan laskuihin, niin tuhot olisivat vielä suuremmat. Lauritsalan alueen 27 pommitusta vaativat lisäksi 13 ihmisen hengen.

PS. Koska sain tätä kohdetta varten kuvia talossa asuvilta henkilöiltä, ennen kuin pääsin itse Etelä-Saimaan avulla paikalle, niin muiden kuviin laitan kuvaajan nimen, mutta itse ottamiin kuviin en laita omaa nimeäni näkyviin. Kiitokset vielä kaikille niille, jotka auttoivat minua esittelemään tämän kohteen. Olette parhaita...  

Lopuksi linkit blogin julkaistujen kohteiden kohdekarttaan sekä toiseen karttaan, mistä löytyvät kohteet, joihin kaipailisin lukijoiden apua!

torstai 14. helmikuuta 2019

Säkkijärvi / Tuppuran taistelun muistomerkki

Juhani Pekkolaa on kiittäminen toisestakin itselleni mahdottomasta kuvauspaikasta. Tällä kertaa edelleen Viipurinlahdella, mutta siirrymme eiliseltä Teikarsaarelta vähän etelään, Tuppuran saarelle. Täällä käytiin kiivaita taisteluita talvisodan loppupäivinä, jolloin venäläiset yrittivät päästä Viipurinlahden ylitse Viipurin länsipuolelle Viipuri - Helsinki maantielle. Sieltä olisi avautunut mahdollisuus edetä Helsinkiin, koska pääjoukkomme olisi ohitettu koukkamalla. Samalla koko Kannaksen armeijamme olisi ollut uhattuna.

Helvetti repesi 2.3.1940 Tuppuran saarella, missä suomalaisten raskas patteri ampui kaikki ammuksensa vihollisen niskaan. Tukea tuli myös mantereen puolelta Säkkijärven Ristniemestä, mistä ainut ehjä tykki ampui 60 paukkua Tuppuran sotilaita auttaakseen. Toimista huolimatta puolustajat jäivät saarroksiin ja onnistuivat lopulta murtautumaan motista ja pakenivat jäitä pitkin lännen suuntaan. HInta taisteluista oli kova, koska puolustajat menettivät kolmanneksen miehistä.

Säkkijärvi-säätiö kunnioittikin Tuppuran taistelijoita, hankkimalla taisteluiden muistoksi muistolaatan tykkiaseman jäänteisiin 17.5.2014. Lepo- ja muistopaikan siunasi rovasti Antti Vanhanen ja paikalla piti esitelmän Taisto Puustelli. 

Tuppuran muistomerkki, jota Chromebook ei suostunut kääntämään yrityksistäni huolimatta! (Kuva Juhani Pekkola)



Muistolaatta (Kuva Juhani Pekkola)


Seppeleenlasku Tuppuran taistelijoille (Kuva Juhani Pekkola)

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Virolahti / Huovarin taistelijoiden muistolaatta

Viime kesänä olin pulassa muutaman Virolahden kohteen takia ja kyselin neuvoa Virolahden Facebook-ryhmässä. Apua tuli nopeasti, koska kaikki ilmoittivat, että ota yhteyttä kunnallisneuvos Risto Rahkoseen, joka on paikallisen historian grand old man. Niinpä otin Ristoon yhteyttä ja yhdellä reissulla karautimme Williladyn kanssa hänen kotipihaansa. Ystävällisenä vanhana herrasmiehenä Risto otti meidät vaimonsa kanssa vastaan ja kuljetti omalla autollaan meidät kahdelle muistomerkille, joita emme takuulla olisi löytäneet ilman Riston apua. Olipa hän jopa patistellut ystäväänsä nuoremmuuttaan raivaamaan meille toiselle kohteelle raivaussahalla polkua perille.

Kohteet löytyivät Riston avulla ja saimmepa jopa kunnon historiapläjäyksen kuullaksemme. Lopuksi istuimme vielä tovin Riston kotosalla ja sovimme seuraavalla kerralla lähtevämme mukaan Harjun opistolle katsomaan museota, mihin hän oli hankkinut esineet. Risto, varmasti ensi kesänä käymme paikalla. Tämä on sovitttu!

Nyt talvella törmäsin uuteen ongelmaan, joka koskee erästä kohdetta Virolahdella. Kyseessä on Huovarin saari, mikä sijaitsee rajavyöhykkeellä. Kuten on jo tullut selväksi, niin en omista venettä Suomenlahdella ja rajavyöhykkeelle minulla nyt ei olisi asiaa muutenkaan. Oli taas pakko kääntyä Riston puoleen ja kysyin, että olisiko kenelläkään hänen tutullaan kuvia Huovarin saaren muistomerkistä? Parin päivän odottelun jälkeen Risto vastasi, että ota kuvat Virolahden sotiemme muistomerkit sivustolta. Hienointa tässä on se, että lupa kuvien käyttöön tuli Virolahden kunnanjohtaja Osmo Havuaholta. Pakko on esittää mitä nöyrimmät kumarrukset Virolahden kunnan suuntaan....

Huovarin saaren muistomerkki (Virolahden sotiemme muistomerkit-sivusto)

Johan tässä on jaariteltu, joten siirrytäänpä Huovarin kallioluodolle, joka sijaitsee rajavyöhykkeellä. Tämä pieni kallioluoto oli talvisodan loppuvaiheessa kiivaitten hyökkäysten kohteena. Vihollinen teki kaikkensa päästäkseen Suomenlahden jäitä pitkin pureutumaan mantereelle puolustajien selustaan. Aamuhämärissä 4.3.1940 vihollinen aloitti leveällä rintamalla hyökkäyksen jäitä pitkin heikkoja suomalaisjoukkoja vastaan. Yksistään Huovarin saarta vastaan vihollinen keskitti arviolta 2000 sotilasta! Vaikka läheisistä linnakkkeista ammuttiin vihulaisen niskaan kranaatti poikineen, niin Huovarista oli pakko luopua.

Vallattuaan Huovarin, venäläiset jatkoivat hyökkäystä kohti läheistä Kinnarinsaarta, minkä puolustuksesta vastasi 32 virolahtelaista sotilasta. Puolustajien päättäväisyys pakotti viholliset vetäytymään ja siinä auttoi ansiokkaasti Pukkion linnake kanuunoillaan ja kävipä ilmavoimammekin seitsemän hävittäjän voimin aiheuttamassa venäläisille tappioita jäätiköllä. Tämän jälkeen he yrittivät vielä uudelleen vallata Kinnarin, mutta epäonnistuivat. Hyökkäys päättyi vetäytymiseen ja samalla he myös vetäytyivät Huovaristakin, palatakseen valloituspuuhiin 9.3.1940, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tähän sotatapahtumat Virolahden jäätikkölakeuksilla päättyivätkin. Olihan sotakin valmis vaihtumaan rauhanaikaan 13.3.1940.

Huovarin ja Kinnarin saarten taistelijoiden muistolaatta paljastettiin elokuussa 1994 Virolahden sotaveteraanien toimesta.  

Muistolaatta (Virolahden sotiemme muistomerkit-sivusto)

tiistai 12. helmikuuta 2019

Pyhtää / Kaunissaaren tulenjohtotornin muistolaatta

Vähän aikaa takaperin kuvittelin, että olisin saanut jo kaikki Pyhtään kohteet esiteltyä, mutta näköjään ainahan sitä voi haaveilla! Kun kysyin Haminan Facebook-ryhmäläisiltä apua muutamaan kohteeseen, niin Milja ja Asko Ahola lähettivät kuvia Pyhtään Kaunissaaresta, mistä löytyy vanha rannikkotykistön tulenjohtotorni. Kuinka sattuikin, niin kyseiseen torniin on kiinnitetty myöskin muistolaatta kertomaan tornin menneisyydestä. Eihän siinä mitään, pakkohan se on kuvat julkaista, kun sattuvat olemaan oikein blogin kohdealueellakin!
Rikaman saapas, Kaunissaaren tulenjohtotorni (Kuva Milja ja Asko Ahola)

Täältä kauniissa Kaunisaaressa sijaitsee eversti Johan (Jussi) Lambert Rikaman suunnittelema tulenjohtotorni, joka oli maamme ensimmäinen kantalinnoitettu tulenjohtotorni. Sen valmistumisvuotta en tiedä, mutta lempinimen se on saanut. Se on Rikaman saapas, ilmeisesti ulkomuotonsa takia.
Laatta tornin seinässä (Kuva Milja ja Asko Ahola)

Muistolaatan on päräyttänyt tulenjohtotornin seinään kiinni Rannikkotykistösäätiö ja Kotkan rannikkoalueen perinneyhdistys. SItä en tosin tiedä, että koska se on tornin kupeeseen kiinnitetty?  

maanantai 11. helmikuuta 2019

Virolahti / Suuri-Pisin kalliokaiverrukset

Suomenlahden saaristossa on monia kiinnostavia paikkoja, joissa haluaisin käydä. Ajanpuutteen vuoksi niissä käyminen saattaa lähivuosina olla mahdotonta, mutta kuvia katselemallakin voi päästä lähelle menneisyyden kaikuja, jotka niistä huokuvat. Etenkin tämänkertainen kohde luo liki kaksisataavuotisen aikajanan historiallisille tapahtumille.

Kyseessä on Suur-Pisinsaari, mikä sijaitsee Virolahden kunnan alueella lähellä Suomen nykyistä rajaa. Aikoinaan kun merien kulkureittien myrskyt pakottivat alukset uppoamisen pelosta hakeutumaan suojaan saariin, niin paikalla piipahti jopa kuninkaallisia vieraita. Vuonna 1777 Ruotsin kuningas Kustaa III oli aluksineen matkalla Pietariin, kun he joutuivat hakeutumaan turvaan Suuri-Pisin saarelle.  Ilmeisesti aikaa tappaakseen matkalaiset hakkasivat rantakallioon kuninkaan vaakunan ja päivämäärän 14.6.1777. Ainakin muisto vierailusta on kestänyt ajan hammasta!
Kestävä muisto Kustaa III vierailusta (Kuva Ossi Rautamies)

Vaan ei kalliokaiverrukset näihinkuninkaallisiin koukeroihin jää, vaan lisääkin löytyy.Tosin vähän tuoreampia. Jatkosodan alussa näet Suuri-Pisillä oli tukikohta, jossa toimi rannikkotulenjohdon apupiste. Miehistönä oli tulenjohtoryhmän lisäksi myös konekivääriryhmä. Elokuun puolivälissä 15.8.1941 venäläiset kuitenkin nousivat maihin Suuri-Pisiin ja yllättivät saarella olleet suomalaiset. Kiivaat taistelut johtivat usean suomalaisen kuolemaan ja heidän nimensä onkin ikuistettu Suuri-Pisin rantakallioon ja kohteen paljastaminen ja muistotilaisuus pidettiin 15.8.1961, jolloin tuli kuluneeksi 20 vuotta saarella käydyistä taisteluista.
Suuri-Pisin kalliokaiverrukset löytyvät täältä (Kuva Ossi Rautamies)


Suuri-Pisin sankarivainajien nimet kalliossa (Kuva Ossi Rautamies)


Sama kuin edellä (Kuva Ossi Rautamies)
Virolahden sotaveteraanit vastaavat paikasta, poistaen sammalta kalliolta, jos tarve niin vaatii.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Säkkijärvi / Vilajoki 1555

Hommasin viime suvena pojalleni Venäjän viisumin, vaikka hän olisi päässyt Futiksen MM-kisojen varjolla loppuvuoden ajaksi Venäjälle. Pelattiin varman päälle, että ei jää kisat näkemättä. No kisathan nähtiin ja Pietarin kohteet julkaistaan joskus, mutta koska kävin poikani kanssa muillakin reissuilla, niin tämä on yhden niistä satoa. Kävin näyttämässä poitsulle, että mistä se äitini puolen suku on tänne Lappeenrantaan siirtynyt ja silloinhan matka vie Säkkijärven Suurpäälän kylään. Nyt on mummon talon rauniot nähnyt poikanikin ja kaiken muunkin näkemisen arvoisen Säkkijärveltä. Hienoa, että poikani on edes hivenen kiinnostunut omista juuristaan.
Willimiehen työpäivä. Autolla kohteelle, kuvat ja pois....

Paluumatkalla kurvasimme isolta valtatieltä Baltiyetsiin eli entiselle Vilajoelle, joka on samaa Säkkijärven tannerta kuin Suurpääläkin. Juuri ennen entistä Vilajoen kylää löytyi muistomerkki, mitä olimme etsimässä! Vihjeen olin saanut joltakin lukijaltamme, mutta en muista keneltä? Arvelen, että kyseessä oli Säkkijärviseuran Toni Näppi, mutta voin olla väärässäkin....
Muistomerkki on aivan tien laidassa

Vilajoen kylä mainitaan teksteissä ensimmäisen kerran vuonna 1555

Muistomerkin paljastamisvuotta en tiedä, mutta olen lähes satavarma,että se on venäläisten Baltiyetsin asukkaiden tekosia. Hienoa, että kylän menneisyyttä muistellaan ja on onhan siinä Venäjän kaksipäisen kotkan lisäksi Karjalan vaakuna!!!! 

perjantai 8. helmikuuta 2019

Kouvola / JR8 Ukonpaasi

Se on juhlapäivä! Tänään on töistä vapaata! No syynä on oman pojan armeijan valapäivä. Poitsuhan aloitti jokunen viikko takaperin oman inttipalveluksensa Vekaranjärven varuskunnassa. Isäukkohan suoritti oman inttinsä aikoinaan Uudenmaan rakuunapataljoonassa, mutta tätä vaihtoa ei enää pojalleni ollut tarjolla. Edessäni on siis jo toinen visiitti kuukauden sisällä Vekaranjärvelle, koska kävin jokunen viikko takaperin lähimpienpäivänä katselemassa paikkoja. Tuolloin myös muutama kuvakin tuli räpättyä muistomerkeistä.

Nyt minun ei tarvitse miettiä Vekaranjärven kohteiden kuvaamista, koska olin viime viikolla yhteydessä Eero Mattilaan, joka julkaisi vuonna 2017 teoksen Kouvolan sotamuistomerkit. Sain häneltä myös luvan julkaista Vekaranjärven varuskunnan muistomerkkikuvat. Kiitos tuhannesti Eero ja lupaan ilmoitella sinulle, jos vastaani tulee sinulle tuntemattomia muistomerkkejä Kouvolan alueelta! Itse ainakin löysin teoksestasi 21 uutta kohdetta, missä aion huhtikuun aikana käydä paikan päällä....

Julkaisuni talviset kuvat ovat minun ottamiani, mutta komeampi kesäinen kuva on Eeron nappaama. 

JR8 Ukonpaasi 12.1.2019

Tänään vuorossa JR8 Ukonpaasi. Tämä muistomerkki onkin melkoinen mörssäri, koska sillä on painoa 20 tonnia! Muutenkin muistomerkki on tyylikäs, koska siinä on käytetty Kurun mustaa graniittia, jonka siirtäminen olikin hikinen urakka. Siirtomatka oli Marjoniemen junapysäkiltä Kouvolan kasarmialueen kentän keskelle, missä kaksi varusmiestä veistivät kivenlohkareesta muistomerkin Kaarlo Kivisen suunnitelman mukaisesti vuonna 1953. Valmishan siitä tuli varusmiesten toimesta ja muistomerkki paljastettiin 27.6.1953.
JR8 lakkautettiin 1952 

Aloite muistomerkin pystyttämiseen lähti kenraalimajuri Pietari Autilta ja muistomerkki päätettiin pystyttää jalkaväkirykmentti 8 muistoksi, koska vuoden 1952 alussa selvisi, että rykmentin nimi muuttuisi joulukuussa 1952 5.prikaatiksi. 

Muistomerkki kuitenkin siirrettiin Vekaranjärvelle, minne JR8:n perillinen Karjalan prikaati oli jokunen vuosi aiemmin kokonaisuudessaan siirtynyt. Paljastustilaisuus pidettiin prikaatin vuosipäivänä 6.5.1980, jolloin JR8:n perinnetoimikunta luovutti muistomerkin Vekaranjärvelle prikaatin hoidettavaksi. 
Ukonpaadessa on kelohongan korkokuvio ja rykmentin sodan aikainen tunnus (Kuva Eero Mattila)