keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kouvola / Sippolan sankarivainajat

Rasittavinta tässä muistomerkkibongauksessa on ehdottomasti se, kun olet kuvannut yhden paikkakunnan ja jälkikäteen selviää, että joudut käymään siellä vielä uudelleen. Näin ainakin käy Sippolalle, koska olen törmännyt kahteen uuteen muistomerkkiin kyseisellä alueella. Ei siis auta kuin käydä vierailemassa paikkakunnalla uudelleen. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, joten turha tästä on numeroa tehdä. Onpahan vaan hyvä osoitus pohjatöiden tekemisen tärkeydestä. Toisaalta tieto useista monumenteista tai muuten mielenkiintoisista kohteista on usein pienen pieni maininta jossakin Internetin kätköissä, ettei nniitä kaikkia voi eikä kerkeä lukea. Kaikesta huolimatta pyrimme edelleen käymään KAIKILLA alueen muistomerkeillä, joten kesällä Sippolaan uudelleen....
Sippolan sankarivainajat ovat saaneet oman kivisen ristin

Tänään kuitenkin käymme tutustumassa Sippolan kirkkomaalta löytyvään sankarivainajien hautausmaahan sekä sen komistukseksi vuonna 1953 pystytettyä Aimo Tukiaisen veistämää sankaripatsasta Tulevaisuuden uskoa. Sippolan kirkkomaa on ehkä upein vastaavista, mitä olen reissuillani nähnyt. Hyvin hoidettu alue ja upea sankaripatsas saavat jotenkin matkailijan mykistymään. Olisi enemmän kuin upeaa, jos kaikki maamme sankarihautausmaa-alueet olisivat yhtä upeita. Toki kerrottakoon, että hyvässä hoidossahan ne ovat ihan jokainen.
Aimo Tukiaisen vaikuttava sankaripatsas

Sankarihautausmaahan liittyy oleellisesti Aimo Tukiaisen veistämä sankaripatsas Tulevaisuuden usko. Tämä äitiä ja kahta lasta kuvaava, minkä taustalla on sotilaita ja viljapellolla työskentelevä vanha pariskunta. Tämä graniittinen teos on kaikesta mahtipontisuudestaan huolimatta todella vaikuttava. Yhtä vaikuttava on myös kirkon vieressä olevan punatiilisen rakennuksen, ilmeisesti kappeli, seinästä löytyvä graniittinen taulu Sippolan antamasta uhrista viime sotavuosilta. Lista on pitkä, joten isku pienelle maalaispaikkakunnalle on ollut kova. Taulun lopuksi siihen on myös kirjattu ylös paikkakunnalle muuttaman siirtoväestön Karjalaan jääneiden sankarivainajien nimet. Hieno ele...
Sippolalaiset sotivat pitkän kaavan mukaan
Sankareiden nimilista kappelin seinällä

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kouvola / Karjalaan jääneet vainajat

Eilinen pihamaalla mellastaminen kirveen kanssa sai aikaan sen, että oli ihan pakko lähteä ruokailemaan kiinalaiseen ravintolaan. Otettiinpa ruokaseuraksi oma isäni ja äitini ja syötiinkin kuvut täyteen. Nyt onkin sitten freesi olo aloittaessani tämän päivän urakkaa. Päivän tavoitteena olisi saada pilkottua jokunen kasa puupöllijä mitä pihamaalta vielä löytyy... Onhan tässä se hyvä puoli, että väkisin tulee liikuttua ja ehkä tuo kuntokin nousee? Toisaalta olo on myös sellainen, etten viitsisi tehdä tänään yhtään mitään! Vaan, jos sitä vielä tänään ponnistelisi hieman, kun apuvoimiakin on yllättäen tarjoutunut paikalle.
Sippolan kirkkotarha on hyvin hoidettu

Blogin tiimoilla jatketaan samasta paikasta, missä olimme eilenkin eli Sippolan kirkon piha-alueella. Tänne on pystytetty Karjalaan jääneille vainajille pystytetty muistomerkki Sippolan karjalaisten toimesta vuonna 1973. Vastaavia muistomerkkejä olemme esitelleet jo lukuisia, koska niitähän tuntuu löytyvän kaikkialta, missä liikummekaan. Onhan se vaan ihan aikuisten oikeasti hienoa, että menetettyyn Karjalaan vuosituhansien aikana haudatut vainajat ovat muistamisen arvoisia. Luulisin, että evakkokarjalaisten keski-iän noustessa, moni ei enää pysty käymään alkuperäisillä hautausmailla vierailuilla. Tässä me yritämme osaltamme auttaa julkaisemalla kuvia menetetyn Karjalan hautausmailta tai sitten etsit oman paikkakuntasi Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin sekä piipahdat paikalla...
Lyhyt teksti kertoo kaiken oleellisen

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kouvola / Sippolan kirkko

Takana on taas huonosti nukuttu yö. Pahaksi äitynyt tenniskyynärpää valvotti pitkin yötä ja helpotusta ei ole tulossa tänäänkään, koska edessä on puiden pilkkomista ja pinoihin kasaamista. Pakkohan tuo piha on saada raivattua edustuskuntoon ennen kesän saapumista. En vaan jaksa katsella tuota taistelukentän maisemaa...pakkohan se on vaan saada homma tehdyksi. Ehkä yhtenä syynä on myös se, että kevät etenee hurjaa vauhtia ja haluan lähteä taas kuvausreissuille?

Kuvausreissut ovat tämän bloggaamisen parasta antia. Pitkien talvien aikana olen kaivanut esiin uusia muistomerkkejä ja monet niistä ovat vielä kaiken lisäksi vaikeita löytää. On meinaan ihan voittajafiilis, kun löytyy joku kohde, minkä sijainti ei ole ollut tarkkaan selvillä ja sitten se kuitenkin löytyy... Toki useimmat löytyvät melko helpostikin, mutta kun päivän kurvaa autolla 400-500 kilometriä ja löytää noin parikymmentä uutta kohdetta, niin tietää että homma ei lopu ihan heti. Toki etenkin Venäjän puolella haastava tiestö hankaloittaa kohteille pääsyä. Onhan sitä toki käännytty takaisin sodanaikaisten kranaattien ja villisikojenkin takia! 
Sippolan uusgoottilainen kirkko

Ei minun tarkoitukseni ole tietenkään henkeäni menettää tämän harrastuksen takia, mutta onhan noita vaaran paikkoja ollut muitakin. Männä suvena olin esimerkiksi ihan varma, että joudun pidätetyksi, kun rynnäkkökivääri ukot piirittivät minut etsiessäni reittiä eräälle kohteelle. Onneksi selvisin tilanteesta puhumalla, eikä Williladyn tarvinut nousta autostamme pelastamaan minua Venäjän armeijan kynsistä. Siitä olisikin voinut tulla melkoinen rähinä! Toivottavasti tänä suvena saamme tehdä retkiämme ilman vastaavia vaaratilanteita, vaikka onhan ne olleet jälkikäteen ajateltuna ihan mukavia muisteluita.
Sisätiloihin mahtuu yli tuhat henkilöä

Mukava on ollut muistella erästä viime kesän reissua, milloin piipahdimme Sippolassa. Matkalla sattui ja tapahtui kaikenlaista, mistä nyt ilkiä lukijoille edes kertoilla. Sippolan kirkosta sen sijaan voin kertoa teille. Kirkko on upea ilmestys, mikä nousee punatiilisenä uusgoottilaista arkkitehtuuria edustavana torneineen korkeuksiin. Kyllä näkyy pitkälle! 

Tämän komistuksen suunnitteli arkkitehti C.J.von Heideken ja se valmistui 1800-luvun loppupuolella, tarkalleen vuosina 1878-1879. Kaikkea kaunista pitää tietenkin myös huoltaa ja sen takia Sippolan kirkkoakin on peruskorjattu muutamaan otteeseen 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, toki siitä on pidetty huolta myös sen jälkeen. Itseäni ainakin hämää usein näiden nykyisten pikkupaikkakuntien isot kirkot, mutta kyllähän sitä aikoinaan kirkossa käyminen oli muodissa ja se oli tapa tavata tuttujakin. Nykyäänhän meitä vetävät kirkkoihin vain pakolliset juhlat, joista emme ilkeä kieltäytyä. Toki itsehän en edes kuulu nykyisin kirkkoon, mutta se ei silti estä minua käymästä niissä. Olen joutunut jopa kahdesti pitämään puheen kirkossa liki 400 ihmiselle, eikä se minua ainakaan ole haitannut...
Miljöö on hyvin hoidettu

Valitettavasti tämä Sippolan kirkko oli suljettuna, kun kävimme paikalla. Olisi ollut hienoa nähdä myös sisätilat tästä kirkosta, ainakin Aleksandra Såltinin maalaama alttaritaulu Kristuksen kirkastus oli ollut takuulla näkemisen arvoinen. Lisäksi kirkossa on neljä kirkonkelloa, joista kaksi on aiemmasta 1700-luvulla rakennetusta kirkosta, muiden kahden ollessa uudempaa tekoa. Toki yli satavuotiaita ne ovat nekin!

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kouvola / Sippolan punaiset 1918

Willimies odottelee jo tiukasti kesän tuloa ja siihen liittyviä mukavia hetkiä, kuten moottoripyörällä suoritettavaa rautaperseajoa ja vaimokkeen kanssa tehtäviä Joutsenon öisiä pyöräreissuja. Paljon muutakin on toki mielessäni, mutta juuri tällä hetkellä tärkein asia on 1.4 suoritettava grillikauden avaus. Tuolloin ei haittaa vaikka taivaalta sataisi jalkarätin kokoisia lumihiutaleita. Aion parkkeerata tiukasti grillin läheisyyteen sihijuoman ja makkaran kera, vaikka uudenvuoden lupauksissani olikin huhtikuu merkitty makkarattomaksi kuukaudeksi. Sain Williladylta poikkeusluvan tuolle päivälle. Toivottavasti kyseessä ei kuitenkaan ole aprillipila?
Vakaumuksensa puolesta kaatuneet

Omasta mielestäni olen ansainnut grilli-illan, koska olen napakasti pätkinyt ja pilkkonut puita omalta pihaltamme. Palkaksi olen saanut kipeän kropan ja helkatinmoisen pahaksi äityneen tenniskyynärpään. Se ei anna oikein edes nukkua öitö, kun jomotus on jatkuvaa. Silti ihan pienistä en aio luovuttaa, vaan antaa tulla lisää lunta tupaan! Kaikki mikä eteen tulee, niin se kestetään vaikka välillä sattuukin... 
Kiven pitää olla iso, että kaikkien nimet ovat mahtuneet

Mikään kokemani ei ole kuitenkaan verrattavissa kärsimyksiin, mikä koitui sisällissodan hävinneen osapuolen kohtaloksi Sippolassa keväällä 1918. Tuolloin näet yli tuhat sippolalaista taisteli punaisten puolella. Heistä henkensä menetti 129 henkilöä, joten isku pienelle paikkakunnalle on ollut kova. Asiassa pitää vielä ottaa huomioon tosiseikka, että heistä vain 11 menetti henkensä taisteluissa! Muut kokivat kohtalonsa sodan jälkimaininkien lyödessä yli äyräiden koston hetken koittaessa.
Takaosa on sentään nimistä tyhjä

Muistomerkin  kohdalle Hirvelän hautausmaalle haudattiin keväällä 1918 melkoinen joukko paikkakunnan punaisia. Sotien jälkeen 1945 paikalle siirrettiin vielä joitakin muualle haudattuja sodan uhreja. Paikalle päätettiin myös pystyttää muistomerkki, mikä kertoo karua kieltään. Tähän 11.11.1945 paljastettuun kiveen on hakattu kaikkien henkensä menettäneiden sippolalaisten nimet....siis 129 nimeä! Muistomerkin on valmistanut Haminalainen Kiiskin kiviveistämö.  

torstai 23. maaliskuuta 2017

Viipuri / Juutalainen hautausmaa

Willimies on nyt melkoisen sökönä. Selkää särkee, polvea kolottaa ja käsivarret ovat muussina, koska viime viikkoina aikani on mennyt polttopuiden sahauksessa ja pilkkomisessa. Piha muistuttaa sotatannerta ainakin vielä jonkun aikaa. Williladylla tosin hermot on tiukalla kun olen tallonut puita sahatessani hänen ruusutarhansa maan tasalle. Aina ei voi onnistua! Korvauksena minä varmaankin joudun istuttelemaan uusia ruusuja ja muita horsmia pihamaamme komistukseksi ensi suvena....
Ainut juutalainen hauta menneiltä ajoilta

Kyseisten hommien takia on tämä bloggaaminen ollut vähän hiljaiselolla, mutta eiköhän tässä silloin tällöin saada jotain uuttakin julkaistua. Ainakaan aineiston puutteesta se ei jää kiinni, koska kelit sallivat kohta uudet kuvausreissut, mitkä ainakin aluksi suuntautuvat Kymenlaakson suuntaan. Saadaan vähän piristystä palkkatöiden ja puusavotan keskellä pyörimiseen.
Osaisiko joku kääntää tekstin?

Tämän päiväisestä kohteesta en osaa sen kummempaa sanoa, kuin että aikoinaan Viipurin Sorvalin hautausmaalla oli useiden eri uskontokuntien hauta-alueita. Sodat ja uudet tiet, yleistä välinpitämättömyyttä unohtamatta, ovat aiheuttaneet näiden alueiden katoamisen lähes kokonaan. Poikkeuksen muodostaa yksi ainut hepreankielinen hautakivi, mikä löytyi alueen kunnostustöiden aikana. Ilmeisesti muita juutalaisen hautausmaan kiviä muistomerkkeineen ei ole enää löydettävissä? Hyvä kun löytyi edes tämä yksi.... 
En osaa tulkita....

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Hamina / SB-2 pommikoneen muistomerkki

Nyt alkoi Willimiehen kotosalla melkoinen siivous. Tyhjentelin autotallia ihan huolella ja keräsin liki 60 kiloa rautatomua kierrätykseen toimitettavaksi. Kaikellaista rojua tuota onkin nurkkiin päässyt pesiytymään. No edessä on siis reissu metallinkierrätyspisteelle, jotta saadaan tämäkin rautaläjä uusiokäyttöön. Tarkoitukseni onkin jatkossa elää asiallisemmin ja hyödyntää jo aiemmin ostettuja tarvikkeita, jotka vaan ovat kadonneet jonnekin autotallin nurkkiin. Usein onkin ollut helpompi hakea uudet tavarat rautakaupasta, kun tallista ei ole löytynyt rojuvuoren keskeltä tarvittavia hilkkeitä. Nyt tämäkin reutuaminen ja rahan haaskaaminen saa loppua.
Muistomerkki on aivan tien varressa

Tosin pientähän tuo on tuo minun rautakasani kun sitä verrataan vaikkapa tämän päiväisen kohteen tuottamaan rautaromun määrään. Tämän päivän kohteena on muistomerkki, mikä löytyy Haminan Kitulan kylästä tien varresta. Tähän järeään kivenmurikkaan on näet kiinnitetty muistolaatta kertomaan tapahtumasta 76 vuoden takaa. Tuolloin Suomen ja Neuvostoliiton välille puhkesi jatkosota ja sen ensimmäisen päivän tapahtumat ulottuivat Kitulan kyläänkin. Sinne näet rojahti muutama tonni venäläistä terästä ja muita metalleja.
SB-2 muistomerkki

Tuolloin 25.6.1941 ilmavalvonta ilmoitti kello 10.45 kolmesta SB-2 pommikoneesta, jotka olivat matkalla Luumäeltä länteen. Perään lähti kolme suomalaista pilottia Brewster-hävittäjillä. Näistä Eero Kinnunen tiputti kaksi, joista toinen rojahti Kitulan kylän liepeille. Niinpä paikalle onkin nyt pystytetty muistomerkki, jonka pystyttäjistä ja paljastusvuodesta en ole löytänyt mitään tietoa. Osaisiko joku neuvoa?
Muistomerkin laatta

Lisää aiheesta voit lukea täältä.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Hamina / Kolmen kannaksen koukkaajien muistomerkki

Willimies on talven kuluessa tutkinut karttoja ja Internetiä useita tunteja päivässä. Tämän tuloksena ensi kesän reissujen reitit alkavat olla pikku hiljalleen valmiina ainakin Karjalan kannaksen osalta. Nyt pääsen taas täydellä innolla koukkailemaan Karjalan kannaksella. Tiedossa on taas mielenkiintoisten kesäreissujen alkamisen odotus.... tällä hetkellä tuntuu siltä, että reissuja tulisi jopa viisi kappaletta! Se onkin sitten ihan eri juttu, että kuinka moneen paikkaan en vaan pääse perille huonojen teiden tai muiden syiden takia.
Muistomerkkiä vartioi kaksi vanhaa tykkiä

Vaikka innokas Karjalan kannaksen reissaaja olenkin, niin ihan kolmen kannaksen kautta en kerkiä koukkaamaan ensi suvena, joten hivenen parantamisen varaa jää, jos reissujani vertaa tämän päivän kohteen esikuviin, jotka koukkasivat kolmen kannaksen kautta! Kyseessä on jatkosodan aikana 8.divisioonaan kuuluneiden joukko-osastojen muistomerkki. Osastot, kuten JR4, on kaiverrettu monumentin kylkeen. 
Infoa tykeistä

Nämä osastot taistelivat Karjalan, Maaselän ja Aunuksen kannaksilla. Jatkosoan alkuvaiheessa he hyökkäsivät kärkiosastona Karjalan kannaksella vallaten sillanpääaseman Vuosalmella ja olivat osallisina tekemässä Viipurin etelä-puolelle Porlammin mottia, mistä armeijamme sai saaliina valtavan kalustomäärän. Syksyllä joukot siirrettiin pohjoisemmaksi Laatokan Karjalaan, missä hyökkäys eteni aina Suojuojärvelle ja Maaselänkannakselle asti. Täällä he myös kävivät asemasodan aikana kovia taisteluita Maaselän- Suurlahden rintamalohkolla.
Muistomerkki on todella korkea

Sodan loppuvaiheen viivytystaisteluissa kesällä 1944 Aunuksen kannaksella divisioona viivytti vihollisen etenemistä. Näissä taisteluissa myös tuli selväksi että tappiot vaikuttivat puna-armeijaankin, eikä se pystynyt Syväriltä U-asemaan vetäytymisen jälkeen yrittämään vakavissaan läpimurtoa 8.divisioonan alueella. Torjuntavoitto oli siis saavutettu ja he antoivat osaltaan Suomelle mahdollisuuden irroittautua sodasta. 
8.divisioonan osastot

Hinta taisteluista oli kuitenkin kova, koska pelkästään JR4 menetti sodassa yli 1000 miestä kaatuneina. Tämä joukko-osasto on todellakin muistomerkkinsä ansainnut. Se on iältään jo melkoisen iäkäs, poiketen valtavirrasta, koska useimmat viime sotien muistomerkit on pystytetty vasta 1980- ja 1990-luvuilla. Tämä Sulo mäkelän veistämä graniittinen massiivinen teos on paljastettu Haminan kasarmialueella jo 12.6.1960. 
Yksinkertainen on kaunista

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Hamina / Lions Club muistokivi

Elämänleppoistaminen on edennyt kevään aikana mukavasti. Nurkista on myyty turhaa tavaraa ja saatiin korvauksena siitä jopa rahaa. Tällä rahalla ostelin moottoripyörään uudet takaiskarit ja muuta tärkeää tavaraa. Sen ainakin opin tästä myyntirumbasta, että nurkkiin tuntuu kerääntyvän tavaraa, mikä on jostain syystä menettänyt tarkoituksensa ja jäänyt käyttämättä. Tästä lähtien aionkin keskittyä jo ostotilanteessa miettimään, tarvitsenko kyseistä tavaraa ihan oikeasti! Tästä eteenpäin aionkin keskittyä muutamaan isompaan säästökohteeseen....niistä myöhemmin.
Muistokivi ja kiven oikealla puolella Leijonapuu

Nyt kun rahaa on taskussa, niin voisin kaiketi siirtyä asiaankin, no tänään sitä on vähänlaisesti luvassa. Nimittäin aina välillä nämä esiinkaivamamme kohteet ovat melkoisen ristiriitaisia, että pitää välillä tosissaan miettiä julkaistakko niitä vai ei? Tätäkin kohdetta mietin pitkään, mutta lopulta päädyin siihen, että se täyttää kriteerit. Niinpä se esitellään samantien, ennen kuin perun puheeni. 

Haminan keskusta-alueelta löytyy paikallisen Lions Clubin istuttama puu, minkä viereen on myöhemmin tuota iso kivenlohkare, mihin on tyrkätty laatta kylkeen. Silloinhan sitä on jo muistomerkki muodostunut... no tässä tapauksessa paremminkin muistokivi, koska tämä on suunnattu niin pienen joukon omakustanteena, jotta siitä voisi käyttää nimitystä muistomerkki.
Muistokiven laatta

Kumpikin tapahtuma, puun istutus sekä muistokivi, liittyvät Haminassa pidettyihin Suomen Lions-liiton vuosikokouksiin. Puu istutettiin 9.6.1996 ja muistokivi asetettiin puun edustalle seuraavan Haminassa pidetyn kokouksen jälkeen 7.6.2009. 


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Viipuri / Afghanistanin uhrien muistomerkki

Se on nyt sitten SaiPan kausi ohitse! Lienee ensimmäisen kerran mielessäni helpotus kun pelit päättyvät. Koko kausi on ollut yhtä kärsimysnäytelmää ja etenkin loppukausi menee sarjaan "meidän pojat". Junnujoukkueella vedettiin kausi päätökseen, kun isot pojat munivat kaiken hyvän mikä tänne kerettiin rakentaa viime vuosina. Edessä on valtavan kokoinen rahallinen tappio, imagollista tappiota unohtamatta. Aiemmin pienenä, pippurisena ja sympaattisesta seurasta ei ole jäljellä kuin savuavat rauniot. Kyllä vetää hiljaiseksi!
Afghanistanin sodan uhrien muistomerkki

Ihmetyttää kuinka yhdessä vuodessa onnistutaan munimaan kaikki asiat. Tämä kausi kannattaa SaiPassa itsetutkiskella kunnolla, koska tällaista munausta ei saa sattua uudelleen. Kyseistä raporttia voi sitten vaikka myydä muihinkin organisaatioihin varoittavana esimerkkinä henkilökemioiden tulehtumisen aiheuttamista vahingoista. Mitään positiivista en juuri SaiPasta tällä hetkellä osaa sanoa. Junnarit hoitivat loppukauden niin hyvin kuin pystyivät, mutta eivät kai he nyt ihmeisiin voi pystyä?

Tänä vuonna myös kannattajat(maksavat asiakkaat) äänestivät jaloillaan, koska katsojamäärät olivat loppukaudesta todella vähäiset. Ihmetyttää kyllä, että miksi hekään vaivautuivat paikalle. Mitään katsottavaa otteluissa ei ollut, eikä muutenkaan mielenkiintoa, kun play off paikka katosi näpeistä jo hyvissä ajoin... itse lupasin uuden vuoden lupauksissani, etten osta play off- kausaria tänä vuonna, joten ensimmäinen lupaus on nyt sitten pidetty. En muuten todennäköisesti osta ensi kaudeksikaan. Odottelen ihan kaikessa rauhassa, kuinka homma laitetaan raiteilleen vai vaihdanko harrastustani 44 vuoden jälkeen. En halua olla SaiPan juniorien otteluiden kausikortin omistaja. Hoitakaa homma kuntoon, SaiPa!!!!
Uhreja muistetaan Viipurissa

Murheellista on ollut muuallakin, kuten tämän päivän kohteen äideillä ja iseillä. Heidän poikansa lähtivät takavuosina sotimaan Afghanistaniin suuren Neuvostoliiton joukoissa. Moni palasikin siltä reissulta kotiseudulleen kuolleena tai invalidina, joten sodan uhrien muistoksi on pystytetty lukuisia muistomerkkejä pitkin ja poikin Venäjän maata. Kohteenamme tänään Viipurin versio. Tekijästä ja muistakaan informaatiosta meillä ei ole mitään tietoa, mutta ei se olekaan ratkaisevaa, vaan se että uhreja muistetaan. Kuinkahan SaiPa korvaa tämän kärsimyskauden meille kausikortin ikiomistajille? Patsastahan ei kannata savuaville raunioille pystyttää, tosin ei niillä liene enää rahaakaan....   

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Hamina / Kannusjärven ilmavalvontatornin muistolaatta

Taas alkaa uusi viikko ja nyt olen asettanut itselleni tavoitteen, että laihduttamiseen pitää saada lisää vauhtia. Tammikuussa viettämäni tipattoman ja helmikuussa kärsimäni sokerittoman kuukauden jäljiltä ruodostani on toki jokunen kilo kadonnut, mutta enemmän pitää saada irti. Onneksi tontillmme piipahti metsuri, joka rojauttaa useita puita nurin. Niiden pätkimisessä, karsimisessa ja puiden halkomisessa sitä tuleekin riittämään puuhaa pitkäksi aikaa. Nyt kuitenkin olo kahden päivän reutomisen jälkeen on semmoinen, että ihan lähipäivinä en taida kyetä mihinkään, vaan pitää odotella muutama päivä ennen kuin jaksan aloittaa raivausoperaation. Toivottavasti hien mukana katoaisi muutama kilo elopainoakin tai muuttuisivat edes lihaksiksi...
Kannusjärven seuratalon takana oli ilmavalvontatorni

Puita ei kuitenkaan kaadettu jatkosodan vuosina Haminan Kannusjärven seuratalon takana sijaitsevalta kallionlaelta. Sinne nimittäin puiden lomaan oli kätkettynä 30.6.1941 valmistunut ilmavalvontatorni, mikä rakennettiin suojeluskuntavääpeli Vilho Brunilan johdolla. Täällä paikalliset suorittivat ilmavalvontatehtäviä, ilmoittaen havainnoistaan eteenpäin. Tarinoiden mukaan ison vastuun toiminnasta hoitivat paikalliset sotilaspojat, jotka iältään olivat tuskin 15-vuotiaita. On mahtanut olla jännää ja kaiketi vastuukin on painanut niin, ettei uni ole tullut silmään vartiossa?
Torni oli mäen päällä

Nyt paikalle on ilmestynyt uutuuttaan kiiltelevä muistolaatta, mikä on pultattu kallioon. Se on muistona toisenlaisista ajoista tällä kylällä. Muistolaatta kunnioittaa ilmavalvontaan osallistuneita ja se sai alkunsa sotaveteraanien ja entisten sotilaspoikien aloitteesta. Muistolaatan kävi paljastamassa Haminan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kalervo Tulokas 29.6.2008.
Muistolaatta

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Hamina / Miinamiesten muistomerkki

Nykyisin kaikki ovat, tai ainakin pitäisi olla, huolissaan maailman merien muovitilanteesta. Valtavat määrät muovia kertyy vuosittain muovijätettä, mikä viskotaan suoraan meriin tai annetaan tuulen tai virtaavan veden hoitaa kuljetus puolestamme. Ikävintähän siinä on se, että muovi hajoaa pieniksi palasiksi meressä ja päätyy ravintoketjuumme kalojen ja lintujen syödessä mikroskooppisen pieniä muovinpalasia. Kukahan se mahtaa syödä ne kalat.....
Entisen miinakomppanian edessä sijaitseva miinamiesten muistomerkki

Aikoinaan ei tarvinnut olla huolissaan mereen päätyneestä muovista, koska sinne ole etenkin 1940-luvun alkupuolella tiputella isompia romuja, mitkä olivat kaiken lisäksi vielä kohdalle osuessaan suorastaan tappavia. Sotavuosina etenkin Itämereen ja Suomenlahteen pudotettiin miinoja niin suomalaisten, saksalaisten ja neuvostoliittolaisten toimesta. Melkoinen määrä niitä jäikin suomalaisten pois korjattavaksi sotien jälkeen. Moni myös menetti henkensä näissä operaatioissa. 
Muistomerkin laatta

Valtaosa näistä Suomenlahtea miinottaneista suomalaisista miinamiehistä sai oppinsa ja koulutuksensa Haminan RUK:n kasarmialueella. Vuosina 1934 - 1941 täällä toimineessa miinakomppaniassa annettiin laivaston merimiehille miinaoppia. Sama porukka toteutti myöskin vanhan koulun edustalle upean luonnonkivistä ja isosta merimiinasta koostuvan muistomerkin, mikä paljastettiin 16.5.1972 kaikkien nähtäväksi. 

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Sortavala / Nikolskajan kirkko

Ortodoksinen kristinusko saapui Sortavalan seudulle Valamon luostarin perustamisen aikoihin. Siitä sitten kiistelläänkin, koska tämä tapahtui? Varhaisin vuosiluku, mikä on asian tiimoilta esitetty, on vuosi 992. Varmuutta tähän tuskin saadaan koskaan ellei jotain uusia arkistolähteitä putkahda esiin. Sinänsä siihen ei ole tarvettakaan, koska mihin asia muuttuisi tarkan vuosiluvun myötä?
Nikolskajan kirkko

Tämän päivän kohteemme entinen Sortavalan apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko on yhä entisessä käytössä värikkäästä historiastaan huolimatta. Suomen aikana kirkko oli Karjalan ortodoksisen hiippakunnan pääkirkkona aina valmistumisestaan vuonna 1873 lähtien. Tuolloin kivisen ja valkoiseksi maalatun kirkon ja ikonostaasit suunnitteli akateemikko Nikolai Grebenka ja ikonostaasien maalauksesta vastasi Siljtsov. Kirkko vihittiin käyttöön 26.7.1873 Pietarin metropoliitan Isidorin toimesta.
Kirkko on kunnostettu

Vuonna 1925 Sortavalasta tuli Suomen ortodoksisen kirkon keskus. Tämän myötä piispanistuin siirrettiin Viipurista Sortavalaan ja kirkosta tuli Karjalan hiippakunnan pääkirkko, mitä voitiin kutsua katedraaliksi. Tämän takia kirkkoa uudistettiin muun muassa vaihtamalla huonokuntoinen ikonostaasi Viipurista lähtöisin olevaan, mutta Valamoon varastoidun ikonostaasin tuomisella Sortavalaan. 
Pihalla on muistomerkki vai lieneekö hauta?

Seuraava iso muutos kirkon toiminnassa oli talvisodan jälkeen, mistä kirkko selvisi ilman vaurioita, jolloin kirkko jäi neuvostoliittolaisten haltuun. Venäläiset käyttivät kirkkoa hevostallina, jolloin sen sisustus tuhoutui täysin. Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana kirkko saatiin ilman lisävaurioita takaisin, mutta vain väliaikaisesti. Pieni remontti kerettiin tehdö suomalaisten toimesta, mutta syksyllä 1944 kirkko jäi taas neuvostoliittolaisten haltuun. 
Patriarkka Aleksi II

Nyt kirkko on taas kunnostettu Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ja kirkko on ristitty Nikolskajan kirkoksi. Itse en päässyt käymään vierailullani Sortavalassa sen sisätiloihin, mutta on kuulemma komeassa kunnossa..

torstai 9. maaliskuuta 2017

Viipuri / Sorvalin hautausmaa

Nyt on maailmankirjat sekaisin....olen saanut kaksi vakavasti otettavaa uutta kilpailijaa blogirintamalla! Omat oppilaani ovat innostuneet bloggaajiksi, mikä on mielestäni erittäin mukava juttu, etenkin kun eivät esittele muistomerkkejä vanhan ja jo kalkkeutuneen opettajansa tavoin. Siksipä voin kehuakin näiden tyttöjen työnjälkeä ja toivoa, että käytte kurkkamassa ruokablogi Keittiön kuningattaret ja lifestylesta kertovaa Three girls Three diaries blogeja. Itse en tarvitse liikunnallisia harrastuksia, mutta jokusen paakkelsin saatan tehdä tyttöjen ohjeen mukaan. Osallistukaa tekin!
Yleisnäkymä Sorvalin hautausmaalta

Kunnon kilapiluhenkeä on myös ylihuomisessa henkilökohtaisessa Via Dolorosassa, koska metsuri saapuu pihallemme kaatamaan puita. Veikkaan vahvasti, että kun huidon ylihuomenna moottorisahan kanssa puita pätkiksi, niin olen niin maan perusteellisen kipiä! Toisaalta savotta jatkuu useamman päivän ajan, koska pakkohan se on ne puut saada vielä pätkittyä ja kirveellekin tulee töitä. Uskoisin, että kun kaikki puut on pilkottu ja kasattu puuliiteriin, niin kevät on jo pitkällä. Toisaalta saapahan kroppani kunnolla kyytiä, joten ehkä Lykynlammen portaissa pärjään paremmin. Tavoitehan ei ole sen kummempi kuin hakata assistentti Pirhonen....siihen uskon pystyväni kesäkuun alussa.
Aluetta on kohdeltu kovalla kädellä

Jäänteitä menneisyydestä

Kasa hautakiviä

Alue on täynnä kiviä

Tätä on kunnostettu

Jos minulla on edessäni Via Dolorosa, niin samaa voi sanoa tämän kertaisesta kohteestani Sorvalin hautausmaasta. Sekin on kokenut kovia ja silti se uhmaa vieläkin aikaa ja upealla tavalla uhmaakin. Sen historia juontaa juurensa aina vuoteen 1772, jolloin Venäjän senaatti kielsi kirkkojen lattioiden alle hautaamisen. Tämän seurauksena Viipuriin perustettiin hautausmaita, kuten Sorvalin hautausmaa vuonna 1798. 
Tien alta on puskettu kiviä edestä....samoin aitakin on osittain kadonnut

Jotain vanhaakin on jäljellä

pengerrystä

Vuonna 1801 suoritettiin Sorvalin alueella hautausmaan lohkominen, jolloin alue jaettiin eri kieli- ja uskontoryhmien kesken. Ortodoksinen alue oli suurin ja luterilaisia seurakuntia oli kaikkiaan neljä kappaletta. Ne sijaitsivat pohjoisosissa seuraavassa järjestyksessä etelästä pohjoiseen. eteläisimpänä ruotsalainen seurakunta, sitten suomalaiset maalaisseurakunta ja tuomioseurakunta sekä viimeisenä saksalais-ruotsalainen seurakunta. Alueella sijaitsi myöskin juutalainen ja muslimihautausmaa. 
Hautausmaa on saanut oman muistomerkkinsä

Enkeleitä tämä paikka kaipaakin

Aluetta piti laajentaa jo 1800-luvun puolivälissä, jolloin alueelle rakennettiin kokoontumistupa sekä ruumiinavaushuone. Lisäksi puusta rakennettu Neitsyt Marian kuoleman muiston kirkko rakennettiin 1800-luvun lopulla keskelle ortodoksista aluetta. Näiden lisäksi alueella sijaitsi myös hautakiviveistämö.
Hackmaneilla oli täällä upea hauta-alue
Tultaessa 1900-luvulle suomalaisten osuus kasvoi Viipurissa huomattavasti ja hautausmaa-aluetta laajennettiin Otto Meurmanin suunnitelmien mukaisesti rantaan päin, mutta niitä ei hyödynnetty hautauksissa ennen jatkosodan loppua. Sen sijaan Sorvalin alue koki ensimmäisen massiivisen tuhon välirauhan aikana, jolloin venäläiset tyhjensivät alueen hautaristit, metalliset aidat ja muistolaatat metallin takia. Ehkä raudasta oli huutava pula talvisodan jälkeisessä Viipurissa? Lisäksi innokkaat sotilaat kaivoivat kenttälapioilla hautoja auki etsiessään koruja ja arvometallia haudoista. Ehkei heille kukaan ollut kertonut, että luterilaiset hautasivat vainajansa ilman esineitä!
Otsakorven muistomerkki on kunnostettu

Komea veistos

Hivenen kesäisempänä sama veistos

Jatkosodan aikana suomalaiset hautasivat vainajiaan Sorvalin hautausmaalle ja viimeinen hautaus on kirjattu päivämäärälle 11.6.1944 eli pari päivää neuvostoliittolaisten suurhyökkäyksen jälkeen. Tämän jälkeen alueella alkoi hiljainen hetki, koska alue hylättiin ja suomalainen historia pyrittiin hävittämään alueen uusien asukkaiden mielistä. Se mikä hautausmaasta oli jäljellä katosi pikkuhiljaa paikallisten ihmisten kotipuutarhoihin koristeiksi ja viranomaisten taholta alueen aidan muurikiviä ja hautakiviä käytettiin siltojen ja rakennusten perustuksissa. 
Jaakko Häklin hautamuistomerkki oli vuosikymmeniä kumollaan, mutta nyt pystyssä

urheileva poika Häklin kivessä


Jaakko Häkli

1960-luvulla alueen ohi kulkevaa tietä levennettiin uudelle sillalle ja samalla puskettiin hautakiviä ja aitaa yhdeksi röykkiöksi. Tuolloin hautausmaan portit ja käytävät katosivat sekä samalla myös alueen kasvillisuuden annettiin villiintyä, mikä piilotti loput alueesta. Vielä niinkin myöhään kuin 1980-luvulla alueelta löytyneitä hautakiviä sahattiin kahtia ja toimitettiin uusiokäyttöön Moskovaan ja Tallinaan. Surullista mutta totta!

Nyt kun aluetta on suomalaisten toimesta raivattu ja kunnostettu, niin osa Sorvalin loistosta on palannut kaikkien nähtäväksi, kunhan vaan mahdollisimman moni suomalainen vaivautuisi pysähtymään tien varteen ja kävisi tutkimassa maamme menneisyytä, mitä talkooporukat ovat silmiemme eteen loihtineet! Sääli, että useimmat meistä hurauttavat ohitse ja heiltä jää näkemättä Hackmanien, Otsakorven ja Jaakko Häklin muistomerkit. Ne olisivat ihan oikeasti näkemisen arvoiset... Unohtaa ei sovi myöskään ensimmäisenä kuolleen suomalaisen olympiavoittajan Oskar Frimanin hautamuistomerkkiä, minkä olen esitellyt jo aiemmin.