maanantai 30. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Nykytaidetta

Muutama päivä takaperin ilmestyi Lappeenrannan katukuvaan uusi taideteos. Kyseessä on ns. muraali eli seinämaalaus. Yleensä Willimies ärsyyntyy nähdessään näitten nykyajan töhertelijöiden tageja seinillä ja kaikissa mahdollisissa paikoissa. Monesti on tullut mieleen, että olisivat spraymaalin hinnalla ostaneet paperia ja värikyniä millä töherrellä. Lisäksi joku ne sotketut rakennukset omistaa ja yleensä hänelle jää lasku tagien poistamisesta. Miettisitte vähän mitä teette!

Tämän päivän kohde ei kyllä aiheuta Willimiehellekään vihanpuistatuksia. Kyseinen muraali on maalattu luvan kanssa. Luvan on maalauksen toteuttajalle, Lappeenrantalaiselle taideyhdistys 80N:lle, myöntänyt sekä kaupunginarkkitehti Mika Sairanen että talon omistava Lemminkäinen talo.

Muraali Lappeenrannan keskustassa
Maalauksen suunnitelleen Jukka Hakasen harmiksi muraali ei viehätä kävijöiden silmiä tätä vuotta pitempään, koska ns. Tapanaisen talon pohjoispäätyyn maalattu muraali katoaa rakennuksen purkamisen yhteydessä. Harmi sinänsä, koska muraali viehättää omia silmiäni.

Muraalin aiheen idea on saatu etelä-Karjalan vaakunasta väreineen sekä asettelultaan. Vaakunan sotaisa tunnelma on kuitenkin korvattu hirvi ja karhu hahmoilla, jotka sävyisästi nautiskelevat kahvia.

Hyvää Wappua kaikille lukijoille ja jättäkäähän spraypurkit kotio!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Paikka, mikä olisi voinut muuttaa historiaa

No niin, sain aikaiseksi taas uuden tarinan vaikka helppoa se ei ollut tällä kertaa. Eilinenkin postaus oli sitä luokkaa, että vieläkin hävettää. No jos tämä tästä taas lähtisi sujumaan?


Tämä vapaa viikonloppu on mennyt tietokoneongelmia ratkoessa. Tarkoitukseni oli asentaa langaton verkko, mutta ennen sen asentamista tietokoneeni halvaantui. Näyttöön tuli ilmoitus vakavasta häiriöstä. No ongelma on nyt ratkaistu, mutta koville otti. Pari päivää on asenneltu uusia päivityksiä ja lopulta palkaton assistentti Pylkkänen sai langattoman verkon toimimaan. Rahaa ei huolinut korvauksena, mutta joku hemmetin painava mööpeli pitää vastapalveluksena raahata Muumilaakson yläkerrokseen. Kumpihan tässä taas jäi voitolle? Ei todellakaan tainnut se kaupan myyjä tietää asiasta mitään, kun kehui että asennus sujuu kuin tanssi. Juu, ei todellakaan! Saisi itse mennä kantamaan divaanit sun muut emmeet! Mutta nyt asiaan.
Toissapäivänä kerroin keisariperheen vierailuista Lappeenrantaan vuosina 1885 ja 1891. Molemmilla kerroilla keisariperheen majoituspaikkana oli ravintoloitsija Elise Fontellin talo tai kuten kansa sitä kutsui - keisarin talo. Talohan oli valaistu ja varustettu vesijohdolla väliaikaisin ratkaisuin ensimmäisenä kaupungissamme. Kuvan keisarin talosta sekä tarkemmat tiedot keisarillisesta vierailusta voit käydä kurkkaamassa täältä.

Keisarin talo sijaitsi tämän rakennuksen paikalla
Rakennus oli sisustettu tyylikkäästi ja koristeltu suomalaisten taiteilijoiden töillä, joista keisaripari osti jotain itselleenkin. Ainakin jälkimmäisellä vierailulla mukaan lähti Edelfeltin akvarelleja. Lienevätkö päätyneet Eremitaasin kokoelmiin vai kadonneet maailman myrskyissä.

Keisarin taloa ei valitettavasti enää ole, vaan se tuhoutui tulipalossa v.1929. Tässä vaiheessa se oli siirtynyt jo  Lappeenrannan rikkihappo- ja superfosfaattitehtaat  OY:n tehtaan omistukseen. Kyseinen yritys rakensi sitten samalla tontille palaneen keisarin talon paikalle v. 1931 uuden konttorirakennuksensa, millä on myös erikoinen elämänkaari. Alkuvuosina tämä uusklassiseen tyyliin professori Lars Sonckin suunnittelema rakennus toimi yhtiön konttorina, mutta vuodesta 1940 aina vuoteen 1944 siinä sijaitsi Lappeenrannan suojeluskuntatalo ja lottien ylläpitämä Lottakahvila. Moskovan rauhanehtojen mukaisesti Suomen oli lakkautettava suojeluskunta- ja lottajärjestöt vuonna 1944. Rakennuksen omistus oli näissä poikkeuksellisissa oloissa pakko siirtää vastaperustetulle Lappeenrannan sotaorpojen ja sotaleskien säätiölle. Talon seinästä löytyy kaksi kylttiä, mistä rakennuksen mennyt historia selviää.




Sotien jälkeen rakennus on ollut vaihtelevassa käytössä. Siinä on sijainnut esimerkiksi kaupunginkirjasto ja posti. Nykyisin rakennuksessa on Lappeenrannan kaupungin sosiaaliviraston toimipisteitä.

Tuli tänään valittua vähän omituinen otsikko. Jos olet pohtinut syytä otsikkoon, niin ratkaisu tulee nyt. Kyseinen paikka olisi nimittäin voinut muuttaa Suomen historian kulun. Venäjällä vuosi 1917 oli myrskyinen ja kahden vallankumouksen aiheuttama levottomuus lisäsivät tsaariperheen turvallisuusriskejä. Keväällä 1917 ns. väliaikainen hallitus yritti suojella tsaariperheen turvallisuutta asettamalla heidät kotiarestiin. Aluksi heidän säilytyspaikkansa oli keisarin kesäpalatsi Tsarskoje Selo, mutta myöhemmin heidät siirrettiin Siperiaan Tobolskin kaupunkiin.

Jalkaväenkenraali Aarne Sihvo on muistelmissaan kuitenkin kertonut Venäjän ylimystöpiireissä virinneestä suunnitelmasta. Heidän tarkoituksensa oli vapauttaa keisariperhe ja tuoda heidät Lappeenrantaan keisarin taloon. Täällä hän olisi julistanut Suomen itsenäiseksi ja saanut turvapaikan Suomesta. Valitettavaa heidän kannaltaan, mutta suunnitelma ei toteutunut. Keisariperhe surmattiin 16.-17. päivien välisenä yönä v.1918 Ipatjevin talon kellarissa Jekaterinburgissa.
On aika mielenkiintoista jossitella, että suunnitelma olisi toteutunut ja keisariperhe viettänyt loppuelämänsä Lappeenrannassa. Sen vaikutus näkyisi kaupungissamme takuulla edelleen. Ehkä keisari olisi jopa rakennuttanut Lappeenrantaan oman palatsinsa, mikä olisi takuulla blogin kuvauskohteiden listalla!



lauantai 28. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Valarikon viiva*

Eilisessä postauksessa sivuroolissa olivat Venäjän keisariperhe ja kruununperijä Nikolai II, joten jatketaan samalla aihealueella.

Lappeenrannan Halkosaaren kärjestä löytyy Lappeenrannan Killan pystyttämä muistomerkki Suomen historiaan liittyvästä tapahtumasta. Kyseessä on ensimmäiseen sortokauteen liittyvä tapahtuma.

Suomella oli autonominen asema Venäjän alaisuudessa v.1809 lähtien ja jokainen Venäjän keisari oli antanut virkaanastuessaan suomalaisille hallitsijanvakuuden. Tällä vakuudella Suomen erityisasema turvattiin hallituskauden ajaksi. Helmikuussa 1899 Nikolai II antoi ns. helmikuun manifestin, millä Suomen erityisasemaa aloitettiin muuttamaan vastoin perustuslakia. Suomessa ei aluksi uskottu, että keisari voisi olla tapahtumien alullepanija, vaan uskottiin että hän ei tiennyt asiasta. Niinpä suomalaiset keräsivät ns. suuren adressin keisarille toimitettavaksi. Keisari ei suostunut ottamaan suomalaisten lähetystöä vastaan.


"Valarikon viiva" muistomerkin kyltti
Lappeenrannassa tämä keisarin valanrikkominen yhdistettiin Saimaan vesistöalueen tulviin. Koko kevään ja kesän 1899 vedenpinta nousi ja lopulta koko Halkosaari ja satamatori olivat veden alla. Vielä nykyäänkin Saimaan rantakallioissa näkyy tämä veden huippukorkeus eli "valarikon viiva".


"Valarikon viiva" kaipaisi suoristamista


Päivitys: Edellä kerrotussa tarinassa mainitsin suomalaisten keräämän adressin, minkä avulla toivottiin keisarin peruvan aloittamansa sortotoimenpiteet. Erinomaisesta digiarkistosta löytyy Lappeenrannasta kerätyt nimilistat. Koska Lappeenranta muodostui silloin vain kaupunkialueesta, niin nimilistat ovat melko lyhyet. Sen sijaan kaupunkia ympäröinyt Lappee oli väkimäärältään paljon suurempi. Digiarkiston Lappeenrannan nimilistaa voit katsoa täältä ja Lappeen nimilistoja täältä. Itse ainakin löysin nopeallakin vilkaisulla tuttuja ja kiinnostavia nimiä. Käy kurkkaamassa löydätkö omia sukulaisiasi listoilta?

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa

Eilen Willimiehelle tipahti postiluukusta sähkölasku. Kallista on, kerta kaikkiaan! No ei auta taas kuin maksaa, sekä yrittää säästää energiaa vähän lisää, jotta saisin tuon laskun summan tippumaan vielä alemmas. On vaan tuo kehitys nykyisin huimaa, koska tämän kesän aikana asuntoni siirtyy etäluettavien sähköasiakkaiden joukkoon. Se on aika hyvä uudistus, kun voin reaaliajassa seurata omaa sähkönkulutustani. Tässä asiassa paikallinen Lappeenrannan Energia Oy on yksi edelläkävijöistä Suomessa.
Rupesin vaan laskua miettiessä pohtimaan, että milloin sähkö on tullut Lappeenrantaan? No asiasta piti ottaa selvää.
Aikoinaan kaikki kaupungit olivat iltaisin ja öisin pimeitä, koska valaistusta ei ollut. Tämä seikka aiheutti kaupungissamme huolta ja puute päätettiin korjata. Puuseppä Arponen sai tehtäväkseen hankkia katuvalot  ja ensimmäiset 31 katulyhtyä syttyivät loppuvuodesta 1850. Näin Lappeenranta seurasi muiden Suomen kaupunkien esimerkkiä. Lamput toimivat öljyllä ja joskus niissä poltettiin palmukynttilöitä. Lyhtyjä hankittiin lisää ja v.1872 niitä oli käytössä jo 40 kappaletta. Samalla siirryttiin käyttämään halvempaa paloöljyä.
Suomen ensimmäinen sähkövalaistusjärjestelmä otettiin käyttöön v.1881 Tampereella Finlaysonin tehtailla. Jokunen vuosi eteenpäin Venäjän keisari Aleksanteri III puolisoineen(tuleva keisari Nikolai II oli matkassa myös) saapuivat Lappeenrantaan ja heidän majapaikkansa ns. Fontellin talo valaistiin sähköllä. Rakennukseen asennettiin myös ensimmäisenä Lappeenrannassa juokseva vesi. Nämä ihmeet saatiin aikaan kaupungin satamaan väliaikaisesti sijoitetulla höyrykoneella.
Seuraava suurempi muutos oli kaupungin oman sähkölaitoksen perustaminen v.1901. Oman sähkölaitoksen rakentaminen eteni nopeasti ja jo tammikuussa 1902 oma Pallon kaupunginosassa sijainnut ”sähkövalolaitos” aloitti toiminnan. Sähköä tuotti oma 75 hevosvoimainen höyrymoottori, jonka teho riitti sytyttämään 80 katuvaloa. Laitosta laajennettiin toisella samanlaisella höyrykoneella ja sen jälkeen laitos pystyi tuottamaan myös voimavirtaa teollisuuden tarpeisiin.
Alkuvaiheessa v.1902 kotitaloudet eivät olleet merkittäviä sähkönkuluttajia. Ainoastaan 34 taloutta osti sähköä. Näistäkin useimmat olivat liikkeitä ja julkisia tiloja. Kuluttajien lukumäärä lisääntyi tasaisesti ja v. 1917 430 taloutta käytti sähköä valaistukseen ja joillakin oli käytössään myös sähkötoimisia silitysrautoja ja kahvipannuja. Melkoista edistystä!

Lappeenrannan Energian rakennukset v.1929
Itsenäistymisen jälkeen kehitys vauhdittui ja v.1924 Lauritsala sähköistettiin. Isompi muutos tapahtui kuitenkin v.1929, jolloin kaupunki lopetti oman sähköntuotannon. Päätös johtui kilpailukyvyttömyydestä. Imatran voimalaitos aloitti toimintansa ja sieltä riitti sähköä myös Lappeenrannan tarpeisiin. Samana vuonna sähkölaitos rakennutti itselleen uudet tilat kaupungin keskustaan, missä ne ovat vieläkin. Tyylisuunnaltaan klassismia edustavat rakennukset suunnitteli Martti Välikangas. Kyseisiä rakennuksia on miellyttävä katsella edelleen, vaikka ne onkin suunniteltu käytännöllisyyttä ajatellen. Itse haluaisin lisää tämän kaltaisia taloja kaupunkiimme.
PS. Willimies on nyt raapustellut näitä tarinoita 28 kirjoitusta ja merkittävä rajapyykki on taas saavutettu. Viime yönä ylittyi 2000 blogissa vierailleen rajapyykki. Blogissa on siis ollut vierailijoita keskimäärin 71/päivä. Mielestäni lukema on tällaiselle paikalliselle blogille ihan OK, mutta kasvua tässä haetaan. Levittäkää siis juttua turuilla ja toreilla! Meinasin unohtaa, että uusia lukijoita on ilmaantunut blogiin jopa Panamasta ja Intiasta saakka.
Tähän mennessä blogissa ei ole ollut taukoa, vaan joka päivä on uutta tarinaa pukannut mieleen. Toivottavasti taukoa ei tule tulevaisuudessakaan, mutta nyt meillä kuitenkin vaaratilanne edessä. Sain työnantajaltani iPadin ja minun on rakennettava kotiini langaton verkko. Toivottavasti saan sen tehtyä, enkä Jukka pojan laulun sanojen mukaan tyri mitään!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / SaiPa

Juttua lukiessasi voit kuunnella samalla SaiPa laulun


                           Alkuperäinen SaiPa laulu (esittäjä Erkki Liikanen)
                                Varoitus! Sisältää piilomainontaa


Tällainen paikallinen Blogi ilman SaiPaa ei ole mistään kotoisin.  Tänään siis aiheena on jääkiekko ja Suomen paras lappeenrantalainen jääkiekkoseura SaiPa.
Willimies on ollut vakiovieras SaiPan peleissä 1970-luvun alkupuolelta asti. Kisapuiston jäähalli on tullut tutuksi ja kausikortti on ollut vakiotavaraa jo vuosikaudet. Hitto, joskus mietityttää että miksi? Menestys on seuran kiertänyt ja nykyisin SM-liigassa pelaaminen tuntuu seuralle jo haastavalta. No, monet muut seurat ovat karsineet putoamisesta Mestis-seurojen kanssa, mutta ei SaiPa. Tämä on tosiasia, vaikka vuosittain ”asiantuntijat” povaavat seuran sarjan viimeiseksi. Eiköhän tuo jotain kerro noiden rikkiviisaiden ennustajanlahjoista. Älkää ainakaan aloittako lottoamista!
Viime aikoina NHL ja jopa SM-liigaseurat ovat järjestäneet ns. talviklassikko tapahtumia ulkojäillä. Helsinkiläiset, jotka eivät ilmeisesti ymmärrä perinteistä hittoakaan, ovat pelanneet ottelunsa olympiastadionilla. Milloinhan HIFK tai Jokerit ovat siellä pelanneet? Mutta SaiPalla olisi mahdollisuus järjestää todellinen ”talviklassikko”, jos ottavat Willimiesten neuvoista hyödyn irti. SaiPa on aina kunnioittanut perinteitä, vaikka aikoinaan logonsa muuttivatkin typeryyttään Boston Bruins tyyliseksi. Onneksi tulivat järkiinsä ja palasivat alkuperäiseen.
Seuran historia ulottuu vuoteen 1948 asti, jolloin seura perustettiin. Nimivaihtoehtoja oli muitakin, kuten esimerkiksi Pallo-Laurit. Jälkikäteen on sanottava, että onneksi muut ehdotukset eivät kelvanneet. Aluksi seura pelasi jääpalloa, mutta muutaman vuoden kuluttua jääkiekko syrjäytti sen. Ensimmäisen ottelunsa jääkiekkoa SaiPa pelasi 4.2.1954 Imatralla paikallista Jyskettä vastaan. Pelit on aina hyvä aloittaa voitolla! Ensimmäinen kotiottelu sen sijaan pelattiin kymmenen päivää myöhemmin ja turpaanhan siinä tuli Imatran Jyskeen pojilta.

SaiPan kotikenttä Abessiniassa (kuvattu 26.4.2012)
Sen jälkeen pelit Lauritsalassa olivat ohitse, koska seura vaihtoi kotikenttänsä Kaukaan Abessinialle. Uuden kentän avausottelussa 16.12.1955 vastaan asettui Suomen maajoukkue. Tuloksen voitte arvata! Tämän jälkeen tahti muuttui ja jo v.1959 pelattiin mestaruussarjaa ennätysyleisön (3504 katsojaa) edessä. Olen kuullut huhuja, että parhaimmillaan vanhalla kentällä olisi ollut yli 5000 katsojaa, mutta osalta lienee jäänyt lippu maksamatta. Kuulemma tunnelmaa katsomossa riitti ja Kaukaan veturimiehetkin soittivat höyryvetureiden pillejä maalin kunniaksi. On mahtanut olla hulppea fiilis maalintekijällä!

Näillä kohdin avauskiekko putosi jäähän v.1955-1963 Abessiniassa. Yleensä SaiPa poistui kentältä voittajana. 
Kaikki päättyi aikanaan ja jo vuonna 1963 SaiPa siirtyi pelaamaan nykyiselle Kisapuiston paikalle rakennetulle tekojäälle. Näihin aikoihin osuukin seuran paras ajanjakso. Lalli Partiselle ja muulle porukalle iskettiin pronssiset mitalit kouriin keväällä 1966. Seuraava suuri muutos oli tekojään kattaminen nykyiseksi jäähalliksi v.1972, jota on tietenkin usein korjailtu edustavampaan kuntoon. Mielestäni nykyinen halli onkin tiivistunnelmainen ja juuri passeli meille SaiPan ikikannattajille! Muutama vuosi takaperin seuralla oli 60v juhlakausi ja silloin SaiPa oli esille televisiossakin. Linkitän tuonne loppuun juhlakauden erinomaisen TV-mainoksen, joka oli yleisenä puheenaiheena pitkään!  Mainos herätti ainakin jääkiekkosivusto Jatkoajassa paljon porua, kun tosikkomaiset länsi-suomalaiset(siis kaikki) eivät ymmärtäneet jujua. SaiPa on paikallinen seura, joka arvostaa omaa menneisyyttään. Tsemppiä jatkossakin SaiPalle…ensi kauden kausari on jo taskussa!
Niin, se ehdotus meinasi unohtua! Mitä jos SaiPa järjestäisitte sen ”talviklassikon vanhassa Abessinian montussa? Porukkaa monttuun ilman pääsymaksua  ja vanhaan malliin ulkogrillit kärventämään makkaraa. Siihen päälle kun joukkue vielä pukeutuisi alkuperäiseen v.1957 pelipaitaan, niin melkoinen nostalgiaspektaakkeli olisi käsillä. Luulisi muutaman analyytikonkin saapuvan paikalle ihmettelemään, että kyllä SaiPa on vielä voimissaan.
Minä olisin takuulla paikalla, olisitko sinä?
                                          SaiPan erinomainen mainos v.2008.
                                          Varoitus! Ei tosikoille länsi-suomalaisille
                                       

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Huokausten silta*

Tänään Willimies heittäytyy romanttiseksi ja esittelee kohteen, joka saa vieläkin hymyn huulille ja monet muistot pintaan. Sydänkin tuntuu  jyskyttävän juuri nyt normaalia kiihkeämmin.
Voi noita vanhoja armeija-aikoja! Varusmiehenä taisi kyllä kiukuttaa joka ikinen päivä, mutta näin jälkikäteen muistoissa on vain ne hyvät hetket. Monet noista hyvistä hetkistä liittyvät tämän päivän kohteeseen eli Huokausten siltaan. Kulkureittini kolmen tunnin iltalomille oman sussun luokse ja takaisin kulki aina sillan kautta. Keskiviikkoisin taisi muuten vapaata olla jopa kuusi tuntia? En tuota jaksa enää muistaa, mutta aika usein tuli seuralaiseni kanssa tähän sillalle pysähdyttyä viimeisiä haikeita hetkiä viettämään. Missähän nykyään mahtaa olla se Johanna tyttönen, jonka kanssa vaihdettiin sillalla katseita ja hempeitä sanoja. Olisi kiva joskus verestellä vanhoja muistoja. Ei hemmetti, nyt alkaa mennä liian hempeäksi, joten siirrytään asiaan!
Tällä sillalla on varmasti lukuisia tarinoita, mutta silti nimen alkuperästä on kaksi eri versiota. Yleisin versio on tuo omani, mutta jotkut väittävät nimen johtuvan ihmisistä, jotka kerääntyivät sillalle katsomaan sotakorvausjunien ohimarssia kohti Neuvostoliittoa. Sinänsä sama mistä nimi johtuu, mutta mielestäni oma versioni on parempi.

Huokausten silta
Silta rakennettiin ensimmäisen kerran v.1885, kun kaupungin läpi rakennettiin rautatie Linnoituksen kärjessä sijaitsevaan Rapasaareen. Silloin rautatie kulki kanjonissa halki kaupungin ja tarvittiin silta yhdistämään nykyinen varuskunta-alue ja kaupunki. Aluksi silta oli tietenkin puinen kävelysilta ja sellaisena minäkin sen muistan. Joskus 1990-luvulla silta uusittiin nykyiseksi ja se menetti tietyllä tavalla hohtoaan.
Viime sotien jälkeen siltaa piti korottaa, jotta junilla siirrettävät sotakorvauslaivat saatiin kuljetettua. Siinä on varmaan ihmettä piisannut kun laivat on siirretty kaupungin halki. Jotkut saattavat ihmetellä, että miksi hitossa laivat piti kuljettaa junilla eikä viedä Saimaan kanavaa pitkin. Syy on selkeä…kanava oli vaurioitunut sodassa ja jakautunut kahden valtion alueelle. Siinä sitä oli estettä kerrakseen.
Huokausten silta 1960-luvulla (Taito Lautalan luvalla)
Ei nyt tämä hempeily on lopetettava ja päästettävä lapsuutensa ja nuoruutensa Lappeenrannan varuskunta-alueella elänyt paikallinen artisti Pave Maijanen ääneen. ”Huokausten silta”…olkaa hyvä!

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Abessiniasta Suezin kautta Muumilaaksoon

Ihan ensimmäiseksi tuhannet kiitokset ja mielettömän mahtavat synttärionnittelut  blogin osapäiväiselle assistentti Jari Pylkkäselle(palkatta edelleen). Ei vuodet kulu, ne kuluttaa!
Niin, blogin assistentti täyttää tänään melkein 50 vuotta ja on pienen muistokirjoituksen ansainnut. Tuossa korkeassa iässä jokainen päivä on kiittämisen arvoinen. Tsemppiä assistentti, että voimme tehdä jatkossakin yhteistyötä blogin sekä muidenkin harrastusten, kuten autojen korjaamisen parissa.
Willimies tutustui Jariin jo pikkukossina, koska asuimme samalla alueella. Minä majailin Standertskjöldinkadulla ja Jari Abessiniassa. Tietämättömille kerrottakoon, että aiemmin Etiopiasta käytettiin kyseistä nimeä. No ei Jari tietenkään Etiopiasta ole, vaan pesunkestävä kaukaalainen. Standertskjöldinkadun Lauritsalan puoleista aluetta nimittäin kutsuttiin Abessiniaksi, koska alueen rakentamisen aikaan 1930-luvulla Italia valloitti Abessinian ja täällä Lappeenrannassakin sota tunnettiin. Kyseessä oli aivan virallinen nimi alueelle ja yhä vieläkin alue tunnetaan Abessinian puistona. Kyseiseltä alueelta on kotoisin myös yhteinen tuttumme Tiaisen Jarkko, joka tunnetaan nykyisin paremmin Ylen maalaiskomediasarjoista pastori Matias Pohtona. Molempien lapsuuskodit purettiin 80-luvun loppupuolella ja nykyään alueen poikki kulkee Lauritsalantie. Myös uusi K-Kauppa Lehmus sijaitsee Abessiniassa, vaikka tuskin asiasta mitään tietävätkään.

Tämä on jäljellä entisestä Abessiniantiestä
No koska ystäväni talo jäi maantien alle, oli hänen muutettava. Uudeksi asuinpaikaksi valikoitui Suezin kuningaskunta tai kuten täkäläiset haastavat, niin Suetzi. Tämä Suez ei sijaitse Abessinian tapaan Afrikassa, vaan kyseessä on kaupungin pohjoispuolella kulkeva kapea vesiväylä, mikä taitaa olla oikealta nimeltään Sudensalmi. Aikoinaan siellä oli tien varressa kyltti, missä tiedotettiin siirtymisestä kuningaskunnan alueelle. En ole sitä tosin enää viime vuosina nähnyt.
Suezilta lähdimme lukuisille kalaretkille, joista useimmat ovat painuneet pysyvästi mieleeni. Vieraskoreana annoin tietysti Jarin pyydystää isoimmat kalat, mutta jokunen vonkale noita tarttui omiinkin vaappuihin. Kalastusluvat meillä oli aina kunnossa, vaikka vesillä liikkuvat poliisit niitäkin halusivatkin joskus tutkiskella.
Klassikkomatka oli yksi reissu Päihänniemessä sijaitsevaan Kurpanlahteen. Perille päästiin, mutta takaisin olikin vähän heikompaa. Vene oikutteli, koska sytytystulppa karstoittui ja pimeä pukkasi päälle. Siellä sitä nyvittiin kaatosateessa venettä käyntiin , koska uutta tulppaa ei voitu vaihtaa unohtuneen tulpanavaimen takia. Siinä vaan toivottiin, että moottori suostuisi starttaamaan. Melkoisten syyttelyiden ja sekoilujen kautta päästiin sitten lopulta perille hinaamalla, mutta sen jälkeen ollaan viisastuttu. Sittemmin ollaankin kalasteltu ihan lähivesillä ekologisesti sähköperätuupparilla. Hauskaa on kyllä ollut ja ehkä tulevana kesänäkin tehdään joku unohtumaton retki!
Nykyisin Jari on kotiutunut näiden ”ulkomaanmatkojensa” jälkeen Muumilaaksoon. Sinne myös Willimies suuntaa kohta tiensä, koska pöytä on kuulemma koreana ja kahvi jääkylmänä. Liekö kutsu viitannut ulkonäkööni?
Tämänpäiväinen tarina oli siis paikallistietämystä. Kaikki kolme Jarin asuinpaikkaa nimittäin  sijaitsevat n. 5 kilometrin säteellä toisistaan. Paljastettakoon lopuksi, että Muumilaakso on Lauritsalan Furulundin kerrostaloalue. Nimen alkuperästä en ole aivan varma, mutta kuuleman mukaan sillä on tekemistä aiemmin alueella liikuskelleilla ”rantojen miehillä” ja heidän kesäjuhlillaan.
Siinä siis paikallistuntemusta paikannimien avulla, mutta nyt Willimies poistuu ostamaan päivänsankarille jonkun vaatimattoman lahjan, kuten perämoottorin tulpanavaimen!
PS. Laitetaan tähän loppuun vielä syntymäpäiväsankarin suosikkiyhtyeen Kotiteollisuuden musiikkia. Lappeenranta aiheiseen blogiin sopiikin Suomen suosituimman yhtyeen video, koska eiväthän ne muualla osaa edes musiikkia tehdä! Tänään päätämme näihin säveliin ja tunnelmiin…
 Kotiteollisuus "Arkunnaula"

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Raatihuone*

Tänään on vuorossa yksi Lappeenrannan upeimmista rakennuksista. Kyseessä on vuonna 1829 käyttöön otettu Empiretyylinen raatihuone, missä päätettiin kaupungin tärkeistä asioista. Kyseisessä rakennuksessa Willimiehellä ei ole ollut kunniaa vierailla ja vähissä ne mahdollisuudet lienee tulevaisuudessakin. Rakennus toimii nimittäin nykyään Lappeenrannan kaupungin edustustilana ja niihin kekkereihin pääsevät vain harvat ja valitut. Todennäköisesti nimeäni ei kutsuvieraslistalta löydy.
Kyseinen raatihuone korvasi aiemman Linnoituksen alueella sijainneen raatihuoneen, koska kenraalikuvernööri A.A.Zakrevskin mielestä kyseinen rakennus oli surkeassa kunnossa. Pienen viivyttelyn jälkeen helmikuussa 1828 raastuvankokous osti raatihuoneen tontin, missä aiemmin sijaitsi kaupungin tori. Uuden rakennuksen piirustukset laati J.W.Palmroth ja urakoitsijana toimi kauppias Carl Savander. Elokuussa 1829 se saatiin valmiiksi. Raatihuone poikkesi aikansa lainsäädännöstä, koska v. 1811 asetuksen mukaan raatihuoneet piti rakentaa kivestä. Varojen puutteessa  se tehtiin poikkeusluvalla puusta ja on nykyisin vanhin puurakenteinen raatihuone Suomessa. 

Lappeenrannan raatihuone v.1829
Rakennuksessa oli alkuperäisessä muodossa iso sali ja kuusi huonetta. Lisäksi taloon sijoitettiin kaksi vankihuonetta, koska tuohon aikaan kaupunkien vankilat sijaitsivat raatihuoneilla. Sisustus suunniteltiin osoittamaan rakennuksen arvokkuutta ja useita tuoleja hankittiinkin Pietarista. Palovarusteille rakennettiin erillinen rakennus.


Alkuperäisessä muodossa rakennus ei enää ole, vaan sitä on aikojen saatossa muutettu. Vuonna 1834 ulkopuoli vaakalaudoitettiin ja v.1845 rakennusta korotettiin kolmen kyynärän(1,79m) verran. Saman remontin yhteydessä rakennettiin myös lisäsiipi ja kellotorni, johon kellon toimitti aikansa kuuluisa kellonrakentaja Juhana Ala-Könni. Kello asennettiin paikalleen vuonna 1847.


Kyltti raatihuoneen seinässä


Muutokset eivät olleet ilmeisesti onnistuneita, koska 1850-luvulla valitettiin rakennuksen olevan huonossa kunnossa. Seuraava suurempi remontti tehtiin ennen keisari Aleksanteri III vierailua v.1885. Kyseisestä Lappeenrannan hullaannuttaneesta tapahtumasta voit katsoa kuvan täältä. Tämän jälkeen rakennus on kunnostettu vielä pariin otteeseen 1940-luvulla ja 1980-luvun loppupuolella ennen kuin se otettiin kaupungin edustustilaksi.

Päivitys 25.9.2012

Tänään Willimiehellä oli juhlapäivä! Raatihuoneen ovet olivat avoinna reilun tunnin ja paikalla oli paljon kiinnostuneita lappeenrantalaisia, kuten eräs Willimies. Pakkohan se oli paikalla vierailla, koska haaveena on jo pitkään ollut päästä tänne tutustumaan. Nyt se onnistui ja laitetaanpa muutama kuva upean rakennuksen sisätiloista. Oli vaan semmoista ryysistä raatihuoneella, että parempiin kuviin en tällä vierailulla pystynyt...katselkaa silti, ei ne niin huonoja ole!
Raatihuoneen juhlasali
Juhlasali ja yläparvi "koruhylly"
Juhlasalin kattokruunu
Juhlasalin katto-ornamentiikkaa
Lappeenrannan perustaja kuningatar Kristina oli myös paikalla

Paikalla myös keisarillista muotokuvaa
Rakennuttaja Savanderin muotokuva
Kelpaisi noilta pöydiltä juhlalounasta syödä kaupungin edustustehtävissä
Willimies raatihuoneen tupakkasalongissa. Pakkohan tämä oli laittaa, että uskoisitte minun käyneen raatihuoneella!


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Teräksinen fuuga

Tästä kohteesta Willimiehelläkään ei ollut mitään tietoa ennen kuin kävimme kuvaamassa jo esittelemämme Saimaannorpan. Apumiehet kysyivät samanaikaisesti, että mikäs se tuo on? No kuvattiin teos ja selviteltiin vähän taustatietoja. Eipä tuosta kyllä paljon kostuttu.

Eipä ole tullut ilmeisesti niskoja taivuteltua yläviistoon aiemmin Oleksilla käpötellessä. Niin, tämän päivä kohde sijaitsee korkealla entisen Kansallis-osakepankin talon seinässä. Muistelin juuri, että minullakin taisi olla joskus nuorena tili oravapankissa. Sainkohan rahat ennen pankin lopettamista takaisin? No kysymys tuskin oli isoista rahoista...muutamasta historiallisesta markasta kenties?

Työ on reliefi, jonka tekijä on kuvanveistäjä Raimo Utriainen. Tosin tässä ei paljon veistotaitoja ole tarvittu, koska kyseessä näyttää olevan metallitangoista koostuva teos. Ilmeisesti se ei kuvaa mitään, vaan on täysin abstrakti sommitelma. Katselkaahan kuitenkin ensi kerralla hiukkasen yläviistoon kun liikutte keskustassa. Siellä samassa paikassa se on ollut "piilossa" jo vuodesta 1965 lähtien.

"Teräksinen fuuga"


lauantai 21. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Lottapatsas

Tänään tuli istuttua poikkeuksellisesti töissä, vaikka lauantaita kalenteri näyttääkin. Siispä taas aikapulan takia mennään n. viikon vanhoilla valokuvilla. No kohdehan ei ole muuttunut viikossa mihinkään! Onhan tämän päiväinen kohde ollut jo omalla paikallaan lähes 27 vuotta. Lappeenrannan lottapatsas oli ensimmäinen kunnianosoitus järjestölle, mikä oli lopettanut toimintansa jo vuoden 1944 syksyllä.

Ajat ovat muuttuneet ja nyt patsas on arvostettu vierailupaikka Kirkkokatu 6:n puistikossa. Sen sijaan patsaan alkuvaiheet olivat erilaiset. Raumalainen talousneuvos Pauli Talvio kustansi patsaan kunnianosoituksena vaimolleen joka toimi lottana. Kuvanveistäjä Nina Sailon (1906-1988) tekemä patsas julkistettiin lopulta 7.9.1985 Lappeenrannassa. Julkistustamista edelsi tiukka kädenvääntö, koska mikään suomalainen kaupunki ei halunnut patsasta. Lopulta Lappeenrannan silloinen kaupunginjohtaja Jarmo Kölhi osoitti suoraselkäisyyttä ja päätti sijoittaa patsaan Lappeenrannan entisen suojeluskuntatalon vieressä olevaan puistikkoon. Patsaan läheisyydessä sijaitsee myös Lappeenrannan lottamuseo, mutta vierailu siellä jää toiseen kertaan aukioloaikojen takia. Täältä pääset tutustumaan lottamuseon kotisivuihin.

Patsaan julkistamistilaisuus olikin juhlallinen, koska paikalla olivat Mannerheim-ristin ritarit ja puheen piti jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth. Tämän jälkeen ajat ovat muuttuneet ja lottien ansaitsema arvostus on palautettu. Lappeenrannan rooli kunnianpalautuksessa ei jäänyt pelkästään lottapatsaan julkistamiseen, vaan myös kaupunginteatterissa v. 1990 ensiesityksen saanut "Rakas lotta" näytelmä oli jymymenestys. Se koettiin yleisesti lottien arvostuksen palauttamisen lähtölaukauksena.


Lottapatsas. Nina Sailo 1984


Sotien aikana Lotta Svärd järjestö toimi lukuisissa eri tehtävissä. He eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin, mutta toimivat rintamien välittömässä läheisyydessä mm. lääkintä-, muonitus-, ilmavalvonta- ja esikuntatehtävissä. Heidän toimintansa ansiosta pystyi Suomi vapauttamaan sotarintamille n. 100.000 miestä, jotka muuten olisi tarvittu sotatoimien varmistamiseen. Näin ollen lottien antama panos maanpuolustuksellemme v1939-1944 oli huomattava. Vaikka taistelutoimiin heitä ei käytettykään, niin silti 292 lottaa menetti henkensä sotavuosina tehtäviä suorittaessaan.

Lisää tietoa Lotta Svärd järjestöstä voit hakea täältä , täältä ja täältä.


perjantai 20. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / JR 4 muistokivi

Vanhana varuskuntakaupunkina ja myös maantieteellisen sijaintinsa takia Lappeenranta on useiden sotiin liittyvien muistomerkkien "luvattu kaupunki". Willimiehelle tilanne on otollinen ja tänään julkaisen yhden joukko-osasto muistomerkin. 

Kaupungin keskustassa vanhan hautausmaan sivuportin edessä sijaitsee jalkaväkirykmentti(JR4) muistokivi. Kyseessä on arkkitehti Reino Ahjopalon suunnittelema harmaagraniittinen kiekko, mikä lepää punagraniittisen jalustan päällä. Muistokivi on paljastettu v.1981.

Kiekon toisella puolella on ns. Muolaan risti. Toisella puolen taas kerrotaan minkä alueen reserviläisistä joukko-osasto koottiin. Muistokiven sivuilla on mainittu JR 4:n taistelupaikat. Mainitut taistelupaikat ovat Koprala, Ristseppälä, Salopaakkola, Vitsaari, Sintola, Muolaa, Kyyrölä, Oinala ja Sikniemi.

Jos sinua kiinnostaa JR 4:n seikkailut talvisodassa, niin voit tutustua joukko-osaston sotapäiväkirjoihin täältä. 


JR 4 muistokivi etupuoli





JR 4 muistokivi taustapuoli

torstai 19. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Saimaannorppa

Lappeenrannan vesillä ei ole nähty Saimaannorppaa tietääkseni vuosiin, mutta kävelykatu Oleksilla tällainen "viiksivallu" on tavattavissa. Kyseessä on taiteilija Maini Pääläisen tekemä veistos. Jo viidentoista vuoden ajan kyseinen norppa on loikoillut kivellä maailmanmenoa ihmettelemässä.

Taiteilija Pääläiseltä tilattu teos on tarkoitettu kävelykadun komistukseksi ja siinä se onkin onnistunut. Pääläinen on kuuluisa eläinhahmojen käyttämisestä omassa taiteessaan. Hänen muihin töihinsä voit tutustua täällä

Saimaannorppa aiheena on aina ajankohtainen, koska laji taistelee suojelusta huolimatta jatkuvasti sukupuuttoon kuolemista vastaan. Tällä hetkellä norppia uiskentelee Saimaalla noin 290 yksilöä. Laji onkin siis kaiken suojelun arvoinen. Kyseessähän on todellinen sopeutuja, joka jäi jääkauden jälkeisen maankohoamisen takia Saimaan vesistöalueelle. Tarkemmin Saimaannorpasta kerrotaan esimerkiksi täällä.




Maini Pääläisen "Saimaannorppa" v. 1997



keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Purje

Kirkkopuiston takaosasta löytyy Lappeenrannan killan lahjoittama veistos "Purje". Veistoksen on tehnyt edesmennyt Veikko Jalava v.1973. Patsaan jalustasta löytyy taiteilijan signeeraus, josta selviää teoksen valmistumisvuosi.

Veistos on pystytetty nykyiselle paikalleen v.1974 ja syynä oli kunnioitus Lappeenrannan 325-vuotis juhlia varten. Se symboloikin menneiden sukupolvien työtä ja uurastusta.

Patsaan jalustasta löytyy myös seuraava Ilmari Pimiän runo

"He kylväneet on kyynelin, me riemuin niittää saamme, työt isäin, jälkipolvetkin, siis kunnioittakaamme."




Veikko Jalava 1973 "Purje"


Nyt lienee syytä kiittää saamistani lukuisista vihjeistä ja raottaa vähän blogin tulevaisuutta. Tällä hetkellä työkiireet painavat päälle ja ajoittain yksi kohde/yksi päivä tahti tuntuu haastavalta. Yritän jatkaa samalla vauhdilla, mutta saattaa noita vapaapäiviäkin joukkoon lipsahtaa. Katsotaan kuinka käy!

Blogin saama palaute on ollut hyvää. Kiitos siitä teille lukijoille! Muistakaahan antaa lisää palautetta ja etenkin uusia vihjeitä jutunaiheista. Yritän niitä postailla sitä mukaa kun saan valmiiksi. Kesän aikana tarkoitus olisi kuvailla Linnoituksen alue, Saimaan kanava ja varuskunta-alue. Kaikki muutkin kohteet yritän kuvailla syksyyn mennessä, että aiheita riittäisi pitkälle ensi talveen.

-Willimies-

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Konnunsuon kapearaiteinen junarata**

Viime lauantaina vierailimme Konnunsuon alueella ja tämä kertomus pohjautuu vielä kyseiseen retkeen. Silloinhan esittelimme junaharrastajan itse rakentaman kapearaiteisen junaradan. Kyseisellä radalla on kuitenkin totuuspohjaa, koska Konnunsuon vankilan tavara- ja vankikuljetukset hoidettiin vuosina 1924-1961 omalla junaradalla.

Konnunsuon vankila vaati poikkeukselliset kuljetusratkaisut. Alue oli upottavaa suota, kuten uuden vankilan paikaksi keskellä suota valittu sorainen mäkikin. Alueelle oli mahdoton rakentaa maantietä ennen soiden kuivatusta. Ratkaisuksi kuljetusongelmaan valittiin vankilan ylläpitämä kapearaiteinen rautatie. Se oli mahdollista vetää suon yli hirsikehikkojen päälle rakennettua kiskotusta pitkin. Raideleveydeksi valittiin sen ajan yleisin raideleveys 600mm. Ensimmäisessä vaiheessa rataosuus yhdisti vankilan sekä Saimaan kanavan Tuomojan lastauspaikan. Rata oli n.9 kilometriä pitkä ja sen pääasiallinen tehtävä tavarakuljetusten lisäksi oli lannan kuljetus Lappeenrannan rakuunarykmentistä suosta kuivattujen peltojen lannoittamiseksi. Vankilan oma alus "Konnunsuo" toi kuorman Tuomojaan kanavaa pitkin. 

Kapearaiteinen junarata oli suhteellisen huokea kuljetusratkaisu, koska sen rakentaminen ei vaadi raskaita perustuksia. Tämä olikin ensiarvoisen tärkeää juuri Konnunsuon alueella. Radan pidentäminen tuli ajankohtaiseksi 1930-luvun lopulla, kun Lappeenrannasta jatkettiin rautatie itään Elisenvaaraan. Konnunsuon rautatie pidennettiin aina 17,5 kilometrin mittaiseksi ja sen toinen päätepiste oli Muukko. Tämä ratayhteys Muukon ja Konnunsuon välillä oli Suomen pisin ratayhteys 600mm rautatielle. Täällä meilläpäin kun jotain tehdään, niin suurtahan sen on oltava! 

Junanhenkilökuntana toimi sotavuosien loppuun asti luottovangit. Ainoastaan veturinkuljettaja ja konduktööri olivat vartijoita. Tämän jälkeen ratahenkilökunta oli siviilejä. Oma pappanikin toimi Konnunsuon junaradan veturitallissa seppänä sotien jälkeen. Muistini mukaan hän oli tehtävässä aina vuoteen -55. Tähän veturitalliin kiteytyykin koko junaradan olemassaolo. Mitään muuta alkuperäistä rakennusta tai junaa ei alueella enää ole.



Junaradan veturitalli. En tiedä löytyisikö hangen alta vielä alkuperäistä kiskotusta.
Rata toimi vielä vuosia sotien jälkeen ikääntyneillä höyryvetureilla, kunnes silloinen VR:n Erkki Aalto päätti lopettaa ajastaan jälkeen jääneinä vanhat kapearaiteiset rautatiet. Ratkaisu oli sinällään perusteltu, että osaavien höyryveturin kuljettajien palkkaaminen oli haastavaa. Aalto piti myös "höyryaikaa" kehityksen jarruna. Niinpä 1.4.1961 viimeinen juna kulki Konnunsuolta ja purki perässään junaradan. Siihen päättyi yksi aikakausi.

Vankilan sisäisissä kuljetuksissa rautatietä hyödynnettiin vielä v. 1981 asti, jonka jälkeen viimeinen käytössä ollut veturi luovutettiin peruskorjattuna Jokioisten museoradalle. Siellä voit yhä tänä kesänä päästä kokemaan Konnunsuon junaradan tunnelmaa.

Jos aihe kiinnostaa, niin kartan junanreitistä löydät täältä.

Päivitys: Tutkiskelin äsken Joutsenon tuleviin kohteisiin erilaisia sivustoja ja törmäsin upeisiin valokuviin. Kokonainen galleria vanhoja Konnunsuon kapearaisen junan kuvia löytyy täältä. Käyhän kurkkaamassa!

Päivitys nro 2: Kävin eilen museovierailulla katsomassa Konnunsuon vankilasta kertovan näyttelyn...lopultakin. Matkaan tarttui pari Konnunsuon kapearaiteiseen junaan liittyvää valokuvaa. Laitanpa näkyville.



                                 Veturin piipun kuori ja junan lyhty  


                              Junan penkki kuin suoraan Pendolinosta


maanantai 16. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Konnunsuon vankila

Taas mennään lauantaisen kuvausretken valokuvilla. Kuten muistatte, kuvauskohteena oli Konnunsuo. Alue kuului vielä muutama vuosi takaperin Joutsenon kaupunkiin, mutta Lappeenranta ja Joutseno yhdistyivät vuoden 2009 alussa. Kyseisen liitoksen jälkeen alue on siis Lappeenrantaa. 

Konnunsuon alue on keskellä Etelä-Karjalan suurinta suoaluetta ja siksi paikka oli hyvä valinta uudelle vankilalle. Ennen vankilan rakentamista alueella toimi kesäkuusta 1918 lähtien vankisiirtola. Alueelle vedettiin muutaman ladon ympärille piikkilankaa ja vankisiirtola oli käyttövalmis. Koska alueelle ei ollut kulkuyhteyksiä maata pitkin, ensimmäiset vangit tuotiin Saimaan kanavaa pitkin. Vankisiirtolan tehtävä oli alueen soiden kuivattaminen ja ensimmäisinä kyseiseen työhön joutuivat juuri päättyneen sisällissodan hävinneistä koostunut vankijoukko. 

Vankisiirtola muutettiin v.1919 ns. varavankilaksi ja sen keskeinen tehtävä oli kuivata suota ja harjoittaa maanviljelystä. Nykyisiä vankilan rakennuksia aloitettin rakentaa v.1921 ja ne valmistuivat 1930-luvun puoleen väliin mennessä.  Vankilan aitojen sisäpuolella on mm. kirkko, mutta meillä oli vaikeuksia kuvata vankilan rakennuksia. Vaikka vankila lakkasi toimimasta toukokuussa 2011, niin alue on edelleen melkoisen suljettu. Isot kyltit varoittavat edelleen kulkemasta liian lähelle vankilan aitaa.

Konnunsuon pääportti. "Ken noista porteista kulkee, saa kaiken toivon heittää"
Kaksi kertaa Willimies on kuitenkin käynyt aitojen sisäpuolella. Nuoruusvuosien kavereita, joiden tie toi tänne, tuli käytyä moikkaamassa. Sen voin sanoa, että ankean vankilamiljöön voi aistia jo pelkästään kulkiessa vankilan vierailutilaan. Tänne ei toivoisi kenenkään päätyvän. No ei se enää ole mahdollistakaan.



Willimieskolmikko ei uskaltanut uhmata näin vakuuttavaa viestiä!


Konnunsuon alueella näkee kaikkialla vankilan aikaansaaman muutoksen. Alueelle johtaa 4 kilometriä pitkä viivasuora maantie, jonka varressa on vankien kuivattamaa tasaista suota. Kuivatuksen jälkeen alueelle on istutettu viivasuoriin riveihin puita. Vankilan vangit ovatkin muuttaneet alueen maanviljelysalueeksi, koska lähes sadan vuoden toimintansa aikana yli 1000 hehtaaria suota on kuivattu. Kuivattamisen seurauksena alue on erinomainen lintujen bongaamispaikka ja alueella onkin kaksi lintutornia.

Tien varrella on myös erilaisia varastorakennuksia, sekä vanginvartijoiden perheille rakennettuja asuintaloja. Talot ovat nyt tyhjillään ja kieltämättä alueella oli vähän kummitusmainen tunnelma. Itse vankila rakennus otettiin uudelleen käyttöön viime viikolla 10.4, jolloin sinne sijoitettiin turvapaikanhakijoita. Uskallan väittää, että tämän turvallisempaa paikkaa saa lähialueilta hakea! Me emme kuitenkaan nähneet alueella mitään liikettä, mutta vankila-alueella oli muutama auto. 

Laitan tähän vielä muutaman kuvan alueen hienoimmista taloista, joiden käyttötarkoituksesta minulla ei ole mitään tietoa. Jos tiedät talojen historiasta, niin ota yhteyttä.

Konnunsuon vankilanjohtajan funkkistalo. Taloa kiertää kivistä tehty aita.

Tämä funkkistalo oli ns. "Majala" Se toimi kylän kokoontumispaikkana, jossa oli myös posti ja kioski. Talossa oli myös juhlasali, mitä käytetiin juhlien pitopaikkana. Yläkerta oli vanginvartijoiden asuintiloina.
 Lisää tietoa Konnunsuon vankilasta löydät täältä ja täältä.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Lentolaivue 12**

Bensan hinta on niin korkea, että taas hyödynnämme eilistä kuvausreissua. Eilenhän olimme Konnunsuon alueella ja tämä lentolaivue 12 muistomerkki löytyy läheltä Kivisaaren entistä avovankilaa.  

Talvisodan aikana Joutseno oli venäläisten pommitusreittien varrella ja siksi siellä toimi kaksi lentokenttää. Toinen kirkonkylän maisemissa sijainnut jääkenttä ja Kivisaaren pellolla sijainnut lentolaivue 12 kotikenttä. Kivisaaren kenttä aloitti toimintansa 18.12.1939, kun Viipurin lähellä sijainut Suur-Merijoen kenttä oli pommitusten uhkaamana pakko siirtää. Valinta kohdistui Kivisaareen. Täältä käsin laivue toimi aina talvisodan päättymiseen asti 13.3.1940. Toiminta-aikana tosin osa koneista oli sijoitettu myös läheisen Karhusjärven jäälle tehdylle kentälle.

Alueella oli myös venäläisiin suunnattua harhautustoimintaa. Kivisaareen oli sijoitettu vanerista ja kartongista tehtyjä lentokoneen malleja. Tämä harhautusoperaatio oli turha, koska kenttä säilyi sodan loppuun asti tuntemattomana Neuvostoliittolaisille.



Lentolaivue 12 muistomerkki

           


Lentolaivue 12 muistomerkki


Päivitys: Tämän muistomerkin on tehnyt Olavi Veijalainen ja se on pystytetty paikalleen Joutsenon Kivisaareen Joutsenon kunnan, Joutsenon kotiseutuyhdistyksen ja Konnunsuon keskusvankilan toimesta 4.12.1997.

Päivitys 2: Nuo edelliset kuvat ovat melkoisen huonoja, koska kohde tuli kuvattua keväällä vesisateessa. Nyt piipahdin paikalla uudemman kerran ja täräytin uudet kuvat. Nämä otokset muistankin varmaan melko pitkään, koska tämän jälkeen prätkä sippasi keskelle Joutsenoa, eikä ketään näkynyt missään! 

Muutaman kilometrin työnsin mopoa pitkin Konnunsuon laitaa ja lopulta sain apua eräästä talosta. Kiitokset Päivi ja myöhemmin kun mopo sippasi uudemman kerran kerran, niin assistentti Pylkkänen riensi paikalle. Kiitokset teille että pääsin kotiin ennen auringonlaskua.... ai niin, ne valokuvat!
Melkoisen rehevässä maastossa tämä muistomerkki
Konnunsuon ilmailuhistoriaa
Nyt näkyy muistolaatan tekstikin