Kouvola / Hukkuneiden kalliokaiverrus

                                Kari Tapio "Muisto vain jää"

Onhan taas viikko takanapäin! Mitään hyvää ei ole tapahtunut kokonaiseen viikkoon, mutta p****a on kyllä lentänyt tuulettimeen päivittäin. Eikö olisi jo aika tapahtua jotain hyvääkin, eikä aina kaiken mennä persiilleen? Isoja juttuja on tapahtunut ja niistä nyt sen enempää kuin, että moottoripyöräni on totaalisen sökö ja taitaa taas siirtyä useasti haaveilemani rautaperseajo seuraavaan suveen. On meinaan älyboxi sen verran kallis hilke uutena ostettavaksi ja käytettykin on kiven alla. Liekö tuosta enää muuta saa kuin varaosia? 

Jaalan Kirkkorannan kalliot

Muutenkin on kiehuttanut suunnattomasti tämä koronavirus ja siltä suojautuminen. Jotenkin minua ei enää hirveästi himota kierrellä sitä, vaan jos osuus kohdalle niin minkös sille mahtaa. Kannattaako sen takia kaikkea elämäänsä lopettaa, koska päivät käy saakelin tylsiksi. Onneksi sentään oli pari viikkoa töitä ja ne ovat vieneet ajatukset muualle mokomasta. Enpä kyllä muutenkaan ole ihmeemmin aiheeseen viimeisen kuukauden aikana perehtynyt, koska uskoni asiantuntijoihin on kärsinyt melkoisen romahduksen ja lehtijutut kertovat kymmeniä eri näkökulmia samasta asiasta. Keneen tässä enää voi uskoa?

Kaiken lisäksi tämän jutun kirjoittamisen aloitin, luettuani englantilaisen serkkupoikani Facebookista, että hänen isoisänsä "Sir" Bob Weighton, maailman vanhin mies, menehtyi tänään(kirjoitan tätä torstai-iltana) kunnioitettavassa 112 vuoden iässä. Hän oli minun edesmenneen tätini appiukko ja olen hänet tavannutkin aikoinaan vuosia takaperin. Osanotto täältä Suomesta teille kaikille Englannin neljälle serkulle perheineen. Muisto vain jää.... Samalla kertaa osanottoni myös blogin assistentti Jounille, jonka isäukko haudattiin viikko takaperin. Siellä olisin ollut kaiketi mukana, mutta kun tämä korona...... Voimia myös parhaalle kaverilleni!

Kalliokaiverrus ennen liiduttamista

No, on se paska lentänyt tuulettimeen ennenkin, kuten vuonna 1745. Tuolloin näet Iitin kirkkoon matkalla ollut kirkkovene kaatui ja sen mukana painui aaltojen syvyyksiin 11 henkilöä. Kova on ollut tämäkin isku pienelle jaalalaiselle kyläyhteisölle, joka pyrki hengenravintoa saamaan lähimmälle kirkolle, joka siis oli Iitissä. Retki suoritettiin vuosien 1539 - 1879 välisenä aikana, joten kyllähän moni veneseurue on päässyt perille ja takaisinkin, mutta vuonna 1745 matka siis päättyi huonosti.

Sama liidutettuna

Tapahtuman muistoksi Jaalan kirkkorannan rantakallioon hakattiin seuraava teksti vuonna 1952 kotiseutupäivien yhteydessä.

1539-1879

SOUDETTIIN TÄSTÄ

IITIN KIRKKOON

1745

VENE KAATUI

11 HENK. HUKKUI

Ilm. 20: 13

Kouvola / Kirkkomatkalaisten muistomerkki

Nyt on hermo pinnassa! Moottoripyörä on paskana ja kaasukättä kutittelisi päästä tien päälle reissuuun, mutta minkäs teet? Torstaiehtoona prätkä levisi Joutsenon laskettelukeskuksen tienoille ja piti jättää japanilainen laatutuote tien poskeen. Onnekseni paras ystäväni saapui paikalle 30 kilometrin matkasta auttamaan ja teimme yhdessä kaikkemme saadaksemme sen hörähtämään käyntiin. Vaan ei onnistunut...prkl! Onnekseni pelasti minut pitkältä kävelymatkalta. Seuraavana aamuna sitten riensin autolla töihin ja töiden jälkeen uuden bensapumpun ostoon. 

Näkymä Vuohijärvelle, minne kirkkomatkalaiset hukkuivat

Pikaisen kotosalla nautitun päiväkaffeen jälkeen rustailin pari tuntia tienposkessa pumppua paikalleen ja yritin vaikka mitä, mutta ei lähtenyt käyntiin....prkl. Ei auttanut kun pyytää taas apua hyviltä ystäviltä. Ensin soitto naapurille, että lainaatko peräkärriä? Lupa heltisi, mutta kärri oli Joutsenon Jänhiälässä. No, ennen sitä piti vielä käydä Lappeenrannasta hakemassa isäukon auto lainaan ja apupojaksi palkata oma poika. Tämä osuus menikin ripeästi ja lähdimme pojan kanssa Jänhiälään kärrin hakuun. Sen jälkeen kotiin hakemaan tarvittavat apuvehkeet ja sitten lopultakin kohti moottoripyörää.

Hukkuneiden muistomerkki

Prätkä lavalle ja kohti kotia. Prätkä alas kärristä ja palauttamaan autoa Lappeenrantaan sekä viemään poika kotia, jotta kerkesi töihin. Ei ollut helppoa tämä loppuviikon liikkuminen. Ei kannata kenenkään epäillä ettenkö tehnyt kaikkea mahdollista vippaskonsteja. Ei vaan ole tämä kulkeminen helppoa täällä Joutsenossa, kun aina saa apua hakea Lappeenrannan puukirkolta saakka. Onneksi sentään on hyviä ystäviä keneltä apua saa, mutta kiitollisuuden velkani alkaa olla jo melkoisissa lukemissa, joten en enää ilkeä pyytää teitä enää auttamaan missään remonttihommissa. Itse tosin olen valmis kuittaamaan nämä jeesit työnteolla, kunhan tarvitte apua. Joka apua antaa, sitä myös saa!

Muistomerkki liidutettuna

Vaan, koska liikkuminen ja siihen liittyvät probleemat ovat taas hetkeksi takana, niin on kuitenkin syytä pysyä samassa aihepiirissä. On sitä liikkumisen suhteen ollut ongelmia menneisyydessäkin. Hyvänä vai pitäisikö sanoa ikävänä esimerkkinä tästä on Kouvolan pohjoisosista löytyvä Muorinrannan kiveen hakattu muistomerkki, missä on ainoastaan mainittu vuosiluku 1739.

Minä ennen hermojenmenetystä

Syynä vuosilukuun on kyseisenä vuonna kirkkoreissulla kaatunut kirkkovene, joka vei syvyyksiin yhteensä 11 matkalaista. Tuohon aikaan Jaalan alueen asukkaat tekivät kirkkomatkansa Iitin kirkolle. Vuohijärveä pitkin saavuttiin tänne Muorinrantaan ja jatkettiin matkaa jalkaisin kohti Iittiiä. Onneksi jo 1879 Jaala sai oman kirkon, joten matka lyheni. Nältä 11 vainajaa se ei kuitenkaan auttanut, mutta saivat kuitenkin omn muistomerkin vuonna 1949 Mäkelän kotiseutupäivien yhteydessä.

Kouvola / Huhdasjärven museoalue

Taas on viikko vierähtänyt ja onkin ollut ihan mielenkiintoinen viikko! Koulussa siirryttiin takaisin lähiopetukseen ja kaksi kuukautta kotoa keittiön pöydän äärestä toteuttamani etäopetusjakso on ohitse. Kokemukset etätyöstä olivat pelkästään positiiviset ja jotenkin en ymmärrä opetusministerimme perusteluita, miksi lopetimme tuon uuden aikakauden kokeilun... Ehkä pienimmille koululaisille siitä on hyötyä, mutta ainakin isommat pärjäsivät kokonaisuutena hyvin. No, päätös on päätetty, joten viimeiset pari viikkoa vielä istutaan koulun penkillä paikkaamassa syntyneitä aukkoja. 

Kesäloman ajalle ei sen kummempia suunnitelmia minulla ole, mutta moottoripyörällä aion tehdä yhden pidemmän reissun, jonka päämäärä on Raatteen tie alkuperäisen Nordkappin sijaan. Milloin tuolle matkalle pääsen onkin sitten ihan usvan peitossa. Tällä hetkellä tuo uskollinen Rosinanteni ei oikein suostu yhteistoimintaan kanssani vaan minun pitää irroittaa siitä kaasutin ja viedä se jonnekin puhdistettavaksi. Ilmeisesti vuosien paskat on kertyneet vääriin paikkoihin ja liikkuminen on liian hidasta minun makuuni. Joka tapauksessa reissun teen......

Lisäksi kesäaikaan pitäisi kaiketi tehdä vielä yksi kuvausreissu Kouvolan suuntaan, jotta saisin jotenkin nämä kohde-esittelyt riittämään bloginpäätösbileisiin saakka. Nehän on tarkoitus jo perinteiseen tapaan pitää 20.12.2020 kieppeillä. Viikonlopunhan tuo muisteluehtoo vaatii, jotta pystyy taas projektin vähäksi aikaa unohtamaan. 

Uusia kohteita ei nyt kummemmin ole listalleni ilmestynyt, mutta rajan takana Venäjällä olisi muutama uusi mielenkiintoinen kohde tulossa, mutta niiden kuvaaminen saa nyt jäädä ellen saa kuvia käyttööni noiden muistomerkkien puuhamiehiltä. Itseäni ei tällä hetkellä houkuttele ajatus Venäjällä liikkumisesta, koska viisuminikin meni toissapäivänä vanhaksi. No, se ei ole se suurin syy, kuten arvaatte! Muistomerkkien kuvaamista enemmän, minua korpeaa Venäjäasiassa se, etten pääse Viipuriin Kentucky Fried Chickeniin syömään maailman parasta kanaa. KFC, tulossa ollaan heti kun tilanne sen sallii ja aion ottaa suurimman annoksen mitä teiltä löytyy!

Vaan tällä kertaa pysytellään Suomessa ja esittelen museoalueen, mistä löytyi kuitenkin ihan oikea muistomerkki ja vieläpä komea sellainen. Tämä Huhdasjärven museoalue on Jaalan kotiseutuyhdistyksen päätoimipaikka. Tänne on kerätty pitkin vanhaa Jaalan pitäjää erilaisia vanhoja rakennuksia vuodesta 1983 saakka. Komea kokoelma niitä onkin paikan päälle kerätty...Kyllä täällä kelpaa erilaisia tapahtumia ja juhlia järjestellä, kuten Puu- ja pölkkypäiviä, mistä kertoo myös sisääntulon viereiseen kiveen kiinnitetty muistomerkki.

Huhdasjärven museoalueen muistomerkki

Juha Lapin toteuttama muistomerkin laatta

Muistomerkin on tehnyt Juha Lappi ja tämä vanhoja metsiä ja hongikoita kunnioittava muistomerkki on vuodelta 1992. Laattaan on kuvattu metsää ja mies kirves kädessä. Laatassa on teksti: "Ikimetsäin muistoksi, työn arvon kunniaksi, Puu- ja pölkkypäivät 1992. Mielestäni ihan hemmetin upea kirveenterän muotoinen muistomerkki kiveen kiinnitettynä. Vastaavankaltaista en muista nähneeni!

Alueelle on siis tuotu vanhoja rakennuksia, jotka esittelen valokuvin ja kuvatekstein. Jos vaikka sattuisit innostumaan käymään paikalla. Tosin paikka on niin syrjässä kulkureiteiltä, ettei tänne osu vahingossa, vaan tänne on mentävä tarkoituksella!

Kaksi luhtiaittaa yhdistettynä. Isompi vuodelta 1850 ja pienempi 1900-luvun alusta

Savusauna, minkä ikä on reilusti yli 130 vuotta

Tervatalo vuodelta 1910 

Nuorisoseurantalo

Laatta nuorisoseurantalon seinässä

Tästä nuorisoseurantalosta löysin vähän lisätietoa yhdistyksen omilta sivuilta, joten liitän sen suoraan kopioituna tähän: "Nuorisoseurantalon vanha osa. Tämä osa on Jaalan Metsäkylästä J. Arvion talo, joka ostettiin 2000 markalla. Talo siirrettiin Jaalan kirkonkylään nuorisoseurantaloksi vuonna 1908 vuokratontille Tobias Wittingin Korvenpään pellon koillisosaan. Talo päätettiin pystyttää nykyiseen kuntoon ilman lisärakennuksia, joten taloon tulee kuulumaan ainoastaan juhlasali, kamari ja kyökki. Taloa laajennettiin 1926, jolloin rakennettiin uusi juhlasali ja näyttämö. Kun Nuorisoseurantalo päätettiin purkaa vuonna 2004, sai Kotiseutuyhdistys talon vanhan osan lahjoituksena Nuorisoseuralta siirrettäväksi Museokankaalle Huhdasjärvelle. Purkutyön jälkeen päästiin vuonna 2007 aloittamaan talon uudelleenpystytys. Avustuksia rakennuksen pystytykseen saatiin Marjatta ja Eino Kollin säätiöltä sekä Suomen kotiseutuliitolta"

Kouvola / Kimolan delta

Äiteenpäivää pukkaa! Itselläni on tiedossa vähän erilainen äitienpäivä, koska oma äiteeni kuuluu riskiryhmään ja emme tietenkään halua häntä poikieni kanssa sairastuttaa. Pidämme siis etäisyyksiä ja viemme pihamaalle omat eväät nautittavaksi. Tarkoitus olisi vähän kuitenkin "juhlistaa" tätä vuoden 2020 poikkeuksellisten aikojen äiteenpäivää... Äiti, tulossa ollaan!

Muuten tämä korona-arki on menneellä viikolla tuonut uudistuksia. Sain lopultakin John Waynen filmit katseltua ja siirryin toisen itselleni rakkaan harrastuksen pariin. Kaivoin tallista esiin moottoripyöräni ja pari pidempää lenkkiä on sillä jo kurvailtu. Valitettavasti nautintoa on vienyt hivenen polttoaineen seassa pyörivät roskat, jotka tukkivat kaasarin ja eteenpäin meneminen on ollut vähän tukkoista. No, eiköhän tämäkin asia korjaantune ensi viikon aikana. Sitten onkin aika suunnitella pitkää ajoreissua.

Kimolan delta

Talvella sain päähäni ajatuksen reissusta Nordkappiin ja sieltä takaisin kotiin Tromssan ja Kiirunan kautta. Nyt tämä koronan pahalainen pilasi tämän suunnitelman, joten edessä on Suomen tylsillä teillä kurvaamista. Jää virallinen rautaperseajo tekemättä, koska Suomen valtatiet ovat niin tylsiä ajettavia. Niinpä tyydyn omin eväin suoritettuun päivän mittaiseen reissuun. Kohdetta en ole vielä pahemmin miettinyt, mutta Raatteen tie voisi olla mukava paikka piipahtaa ja paluumatkalla voisin käydä vieläpä Suomen keskipisteessä Piippolan pitäjässä. Kai noiden kohteiden takia voisi yhden päivän ja 1000 kilometriä viettää Yamahan satulassa?

Kolme viljanjyvää.....tai mitä lie?

Näillä eväillä alkavaan viikkoon. Niin ja saahan sitä loppuviikosta jo evästä muualtakin, koska opettajana edessä on paluu työpaikalle ja sehän merkitsee kouluruokailua. Sitä onkin ollut jo ikävä! Niin ja ruokalistan mukaan heti torstaina yksi lemppariruokani juustoinen uunikala.... eipähän tarvitse lähteä itse kalastamaan, mikä on tosin ollut mielessäni jo monta kertaa. Voihan sitä ehkä ensi viikolla sinnekin keritä....

Paikalta löytyvä kyltti kertoo, ketkä ovat toimineet sponsoreina

No, siirrytään taas viikon kohteen pariin. Tämän kertainen kohde, Kimolan delta, sijaitsee Kouvolan Jaalasta länteen. Vielä tarkemmin kerrottuna se on keskellä peltoaukeaa, mikä on mielestäni hivenen erikoinen ratkaisu, mutta minä nyt en näistä asioista mitään tiedä, kuten en mistään muustakaan. 

Kimolan delta on kuvanveistäjä Antero Toikan suunnittelema ja se koostuu kolmesta kolmiosta, jotka kuvaavat viljanjyviä. Lisäksi se kuvastaa myös Kimolan alueen ison siltaa ja Kymijoenvarren jokisuistoja. Teos on Kimolan kyläyhdistyksen hankkima ja se paljastettiin paikalla 21.6.2011. 

Kouvola / Jaalan prinssi

                                 Gary Moore "Over the hills and far away"

Yksi koronaviikko taas takanapäin! Projekti on edennyt hyvin ja enää kolme John Wayneaa katsomatta. Sen jälkeen ei jää enää kuin viisi leffaa jäljelle, mutta niitä ei sitten löydy mistään. Löysin ameriikasta tiedon, ettei niistä ole kopioita jäljellä tai jos on, niin niitä ei pysty katsomaan ennen mittavaa restaurointityötä. Tyydyn siis kohtalooni ja olen ylpeä urakastani. Kaikkiaan 141 leffaa kestävä projekti päättyy ensi viikolla ja lieneekö koko Suomessa toista vastaavaa urakkaa tehnyttä? Tuskin ainakaan kovin montaa. Se on harmi, koska olen nähnyt loistavia elokuvia ja toki myös huonoja elokuvia, mutta nauttinut niistä kaikista....etenkin länkkärit ovat minun makuun!

Lisäksi mielenkiintoisia uutisia on tippunut tässä viimeisen viikon aikana. Työt kotona ovat loppusuoralla ja edessä on hallituksen päätöksellä paluu työpaikalle. Näin huulipunahallitus on ohjeistanut, koska on kuulemma täysin turvallista. No, sen näkee sitten.... Lisäksi rajat naapurimaihin, etenkin Venäjälle pysynevät kiinni vielä pitkään, niin pitää jatkossa sitten ostaa bensatkin kotimaasta eikä käydä viikottain ulkomailla tankkaamassa. Muutenkin olen ajatellut alkaa sponsoroimaan enempi lähiseudun yrittäjiä ja jättää jatkossa ulkomaanmatkat vähemmälle. Lienee meikäläisillä yrittäjillä tarvetta minunkin vaatimattomille euroilleni?

Jaalan prinssin hautakivi on vaatimaton

Lähimatkailusta siirrynkin reilu kuukausi takaperin suorittamalleni lähimatkalle Kouvolan pohjoisosiin. Tuolloin vierailin Jaalan hautausmaalla ja törmäsin mielenkiintoiseen hautakiveen, joka oli pakko tallettaa muistikortille ja nyt jakaa kaikille. Hautakivessä minuun kiinnitti huomion mainita Turkin sodassa 1877. Niinpä vähän googlailin miehestä ja paljoa lisää nyt ei toki löytynyt, mutta jotain kuitenkin tästä hautakivestä löytyi.

Prinssin vaimo lepää samassa haudassa

Kyseessä on "Jaalan prinssi" Juho Prins, joka oli ammatiltaan vääpeli. Tämä Siikavalla syntynyt, nuorena paimenpoikana toiminut, Juho littyi Heinolan komppaniaan sotilaaksi. Syntymävuodeksi hautakiveen merkitystä vuodesta 1838 päättelisin sotilasuran alkaneen 1850-luvun alkuvuosina...ehkä? Armeijassa hänelle annettiin ensimmäistä kertaa elämässään sukunimi. Tämän teon jälkeen armeijassa palveli Juho Prins niminen sotilas, jonka sotilasura vei hänet kauas Suomesta Turkin sotaan 1877. Matkaltaan hän toi mukanaan orpopojan, joka kastettiin Suomessa Aleksei Apostoliksi ja hänestä tuli myöhemmin Suomen armeijan musiikkimajuri ja toimipa hän myöhemmin jopa Helsingin kaupunginorkesterin kapellimestarinakin....

Elämänsä viimeiset vuodet Juho Prins asui Verlassa ja tämä lempinimeltään "Jaalan prinssi" haudattiin maan lepoon Jaalan hautausmaalle 1919.