perjantai 9. tammikuuta 2015

Willimiehen matkojen päätepiste

                                                        Francine "Goodbye forever"

Tänään oli hyvä päivä. Sain lahjaksi jotain uskomattoman upeaa ja ilmeisesti myös uniikkia. Tästä tulin niin hyvälle tuulelle, ettei pahemmin harmita, vaikka SaiPa saisi tänään selkään Tapparalta kohta alkavassa ottelussa. Toki näin ei tietenkään tule käymään, koska täältä Joutsenosta on aina tukea tiedossa SaiPalle. Ai niin, kiitokset Veskulle loistavasta lahjasta. "Meidän pojat" jyrää tänään ja minä aion nyt siirtyä asiaan lahjakuvan jälkeen! 
Keltamustien lasien ja SaiPapuhelimen lisäksi uniikki SaiPa-kyltti sopii hyvin Willimiehen toimiston sisustukseen. Tämä uniikki esine ei ole kaupan mistään hinnasta, vaan aion viedä sen hautaan mukanani

Se on nyt niin, että pitkä ja mielenkiintoinen matka alkaa olla päätepisteessään. Etelä-Karjala ja etenkin Lappeenranta on koluttu melko tarkkaan läpi, eikä uusille matkoille tälle alueelle ole tarvetta. Kameran muistikorttikin on tyhjentynyt kuvista ja ylläpitämäni kohdelista huutaa tyhjyyttään. Vaikuttaa siltä, että eväät Willimiehen jäljillä blogin säännölliseen päivittämiseen on syöty. Jäljelle jää vain vanhojen tarinoiden päivittäminen sekä uusien tarinoiden kirjoittaminen, jos tietooni tulee joku uusi mielenkiintoinen muistomerkki jossain Etelä-Karjalan Perä-Hönkölässä. Silloin lupaan rientää paikalle ja julkaista uuden kohteen.

Tiedän, että monta muistomerkkiä on Etelä-Karjalassakin vielä kuvaamatta, mutta ne sijaitsevat paikoissa mihin minulla ei ole pääsyä. Immolan varuskunta-alue, Stora Enson Imatran tehtaat sekä Kaukaan tehtaiden porttien sisäpuolelta löytyisi vielä kuvattavaa, mutta ehkä niiden aika tulee joskus myöhemmin. Kyseisiin paikkoihin lähettelin viestejä, mutta eipä ole koskaan kuulunut vastauksia, joten enää en niitä edes odottele. Reissut on nyt reissattu.  

Vaan, onhan tässä keritty kuljeksimaan pitkin ja poikin maakuntaa. Kilometrejä en ole vaivautunut laskemaan, koska rakkaalle harrastukselle ei pidä laskea rahallista arvoa. Tietysti olisihan tuo ollut mukavaa, jos joku olisi maksanut kulut, mutta enää sillä ei ole merkitystä. Nehän on jo kertaalleen maksettu. Onneksi matkan varrelle on osunut melkoinen määrä kauniita ja uskomattomia paikkoja, että jo pelkästään niiden näkemisestä tulin aikoinani hyvälle tuulelle. Valitettavasti moni mielenkiintoinen paikka tuli kuvattua nopeasti ja tarkempi tutustuminen jäi vähemmälle. Nyt on aikaa visiteerata joissain kohteissa uudemman kerran ja nauttia uudemman kerran komeista maisemista.

Kauniiden maisemien lisäksi matkoilla on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Suurempia haavereita nyt ei onneksi ole sattunut muutamaa persiilleen menoa lukuunottamatta, mutta mukavia asioita sitäkin enemmän. Reissuilla olen huomannut, että parasta Etelä-Karjalassa ovat sen ihmiset, jotka tekevät tästä maakunnasta Suomen ylivoimaisesti parhaan. Olen myös saanut huomata, että blogin alkutaipaleella mukana roikkuneet ystäväni, joita assistenteiksi nimittelen, ovat todellakin ystäviäni vaikka joutuivatkin useasti oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. En muista, että kukaan olisi koskaan kieltäytynyt lähtemästä kuvaamaan jotain omituista paikkaa kanssani. Tästä suuret kiitokset ystävilleni!

Paljon muitakin mielenkiintoisia ihmisiä on tullut retkillä tavattua. Elävästi mieleeni on jäänyt retket Rautjärvelle, missä maatilan isäntä lähti kesken traktoriremontin kädet rasvassa omalla autollaan näyttämään muistomerkkiä meille, kun emme muuten osanneet perille. Olisinko itse hänen sijassaan lähtenyt? Tuskinpa vain... Unohtaa ei sovi myöskään maatalon emäntää joka pyyteli kaffelle ja uunituoreelle rieskalle sekä karjalanpiirakalle, kun kuvasimme hänen kotipihallaan erästä muistomerkkiä. Ei pienintäkään jälkeä siitä, että hän olisi suuttunut, kun tunkeuduimme hänen pihalleen. Joku muu olisi saattanut suuttuakin meihin, vaikka olimmekin soitelleet ovikelloa.

Joutsenossa kohtasin samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa oli mukava haastella entisen kunnalliskodin menneisyydestä. Saattoi siinä vierähtää tunti kun paikan nykyinen asukas kertoi meille asioita maan ja taivaan välillä. Hänen kanssaan olisi mukava haastella uudelleenkin. Vastaavan kaltaisiin tilanteisiin olen joutunut useasti muulloinkin. Se onkin ollut parasta näissä retkissä, kun on päässyt tarinoimaan paikallisten ihmisten kanssa. Joutsenon Pätilässä asuva Mika kaipaa myös kiitokset. Jaksoit vaeltaa kanssani pitkin kuusikkoa, kun etsimme maahan pudoneen koneen paikalle pystytettyä muistomerkkiä. Itse olisin luovuttanut etsinnän ainakin puoli hikilitraa aiemmin. No, nyt on sekin esitelty. 

Uusia ystäviäkin olen saanut matkan varrella. Matkoilla on ollut mukana myös uusia ihmisiä kuten Salpa-linjasta kiinnostunut Saija, joka esitteli minulle Rutolan ja Hurtanmaan bunkkerit. Kiitokset vielä mukavasta päivästä näin jälkikäteen. Hienoa oli myös toimia parilla reissulla oppaana venäläisperäiselle Nadjalle, joka tutustui omaan uuteen kotiseutuunsa kanssani. Hän ainakin alkoi katsoa omaa lähiympäristöään aivan uudenlaisin silmin. Lappeenranta muuttuikin ankeasta kaupungista mielenkiintoiseksi historialliseksi kaupungiksi, joka hakkaa Nadjan syntymäkaupungin Pestovon mennen tullen. Myöhemmin olen kuullut, että moni muukin Lappeenrantaan ulkomailta muuttanut henkilö on lueskellut blogiani. Ehkä tässä on vähän samaa juurien hakemista kuin itselläni oli muuttaessani Joensuuhun. Ensimmäiseksi tutustuin kaupungin historiaan, jotta oppisin ymmärtämään uutta asuinympäristöäni. 

Uusista ystävistä pitänee vielä mainita nimeltä kaksi henkilöä. Molemmat ovat geokätköilijöitä ja heidän kauttaan olen saanut vihjeitä monista mielenkiintoisista paikoista. Kekolan Juhan kanssa kävimmekin muutamalla kohteella yhdessä ja lisäksi sain Juhalta monesta kohteesta kuviakin, joita olen matkan varrella esitellytkin. Harmi, että jouduit ilmeisesti muuttamaan työn perässä pois Lappeenrannasta. Toivottavasti kuitenkin näemme vielä. Toiseksi vielä pitää mainita työkaverini Lapakon Lea, joka alkuvaiheessa työpäivän lomassa etsi minulle uusia mielenkiintoisia paikkoja vierailtavaksi. Myöhemmin blogin laajentuessa kattamaan koko Etelä-Karjalan Leasta oli apua Parikkalan kohteiden kuvaamisen kanssa, koska ne säästivät minulta jokusen bensalitran. Kiitokset ja toivottavasti Tobleronet ovat maistuneet....

Itsestäni parasta tässä reilun parin vuoden mittaisessa rypistyksessä oli useiden mielenkiintoisten paikkojen näkeminen, mihin en takuulla muuten olisi eksynyt. Omituisia ja outoja paikkoja on tullut vastaan, mutta myös hienoja ja todellakin näkemisen arvoisia paikkoja. Mielenkiintoista on ollut törmätä myös erilaisiin kallioihin kilkutettuihin kaiverruksiin, koska ne kertovat jotain tekijästään. Välillä tuntuikin, että blogi ei olekaan historia-aiheinen blogi, vaan enemmänkin matkailublogi, mikä antaa neuvoja paikoista joissa kannattaisi vierailla. Toisaalta muistomerkit ja erilaiset seiniin kiinnitetyt laatat eivät ole ehkä kaikkein seksikkäin aihe ihmisiä kiinnostavaan blogiin, mutta apukeinona käyttämäni oman päiväkirjan pitäminen kirjoitusten lomassa on ilmeisesti toiminut, koska lukijoita on riittänyt enemmän, kuin olisin koskaan osannut arvatakaan.

Onhan tuota rapaa tosin tullut niskaani jonkun verran. Joku herkkänahkaisempi olisi kaiketi luopunut jo koko touhusta, kun akateemiset ihmiset hyökkäävät kimppuun ja haukkuvat tekeleesi maan rakoon liiallisten omien asioiden lässyttämisen takia. Lässyttämisen lisäksi kun vielä lähdeviitteet sun muut emmeet puuttuvat, niin eihän tällaista roskaa kuulemma saisi julkaista. Minua tuommoinen ei onneksi hetkauttanut millään lailla, mutta tulipahan ainakin selväksi että Willimiehen jäljillä blogi ei kelpaa akateemisille piireille. Sillä ei ole itselleni mitään väliä, mutta on kyllä naurattanut useasti, kun tiedän että esimerkiksi Suomen historiaverkko Agricola ei halua lisätä blogiani blogilistaansa. Ainakin tietävät sen olemassa olosta, mutta jostain syystä ei vaan kelpaa. No, ihan sama minulle. Enää sitä ei kannata lisätäkään, koska matka on päätöksessä. Onneksi historiasta kiinnostuneille lukijoille on tarjolla kyseisellä listalla sentään edes muutama kunnollinen blogi, joita viitsii edes silloin tällöin vilkuilla.

Aiheena muistomerkit ja muut esittelemäni kohteet ovat oma valintani, kuinka haluan tulkita omaa ympäristöäni. Me kaikki näemme päivittäin lukemattoman määrän erilaista tietoa ja informaatiota kulkiessamme, mutta kuinka me sitä käsittelemme? Minä ainakin luonteeltani uteliaana henkilönä rupean miettimään, että miksihän tuokin laatta tuohon seinään on naulattu ja millainen tarina siihen liittyy. Yleensä kun vähän vaivautuu perehtymään asiaan, niin esiin paljastuu asioita jotka ovat omituisempia kuin osaisi kuvitellakaan. Nämä ovat olleet itselleni hienoja hetkiä. Ehkä meidän kaikkien kannattaisi välillä hidastaa vauhtiamme ja pohtia asioita tai ottaa ainakin selvää niistä, jos joku asia jää askarruttamaan.

Vaan, nyt tämä alkaa olla jo melkoisen pitkä tarina. Liekö kukaan jaksanut edes näin pitkälle lukea? Lienee aika tilittää tämä blogi päätökseen. Muutamalle ihmiselle pitää vielä antaa erityiskiitokset. Ennen kuin aloitin blogia kirjoittaamaan niin juttelin useasti Qvistin Karin kanssa ja hän kannusti purkamaan sisintä kirjoittamalla. Kiitos Kari vinkistä, koska se on todellakin auttanut, vaikken mikään äidinkielen lehtori olekaan. Sen kyllä huomannee jäljestäkin, mutta aivan sama! Hymyillään tavatessamme, vaikkemme enää samassa talossa asukkaan...

Toiseksi pitänee jakaa kiitokset omille pojilleni Samille ja Sakulle, jotka olivat aktiivisesti mukana blogia tekemässä alkuvaiheessa. Innostus vähän hiipui matkan varrella, mutta niinhän se kävi teidän isäukollekin. Kiitokset silti korvaamattomasta avustanne ja etteköhän tekin ole oman osanne Lappeenrannan historian elävöittämisessä tehneet. Olisihan tuo tietysti saanut hissannumeroissanne näkyä, mutta ehkä opitte jotain uutta lähiympäristöstänne, mikä korvaa oikein hyvin puuttuvat kympit todistuksessanne...

Lopuksi pitänee mainita muutama sana Williladysta, joka reissasi lähes pari vuotta matkassani. Matkakumppanista tuli myöskin elämänkumppani yhteisten kuvausretkien ansiosta. Enpä olisi uskonut alussa, että näin tulisi käymään, mutta mukavaa on ollut ja toivottavasti seuraavan 60 vuoden ajankin saamme nauttia toistemme seurasta. 

Williladyn tunnen jo useamman vuoden ajalta, mutta ensimmäisen kerran hän avusti blogia erään Joutsenon kohteen kanssa. Silloin apu olikin todella tarpeen ja siihen se sitten joksikin ajaksi jäikin. Sitten lopulta hän pyysi päästä mukaan kesäkuun alussa 2013 Ylämaata kuvailemaan. Niiden piti muuten olla blogin viimeiset kohteet. No näinhän ei käynyt, vaan minä päätin laajentaa reissut kattamaan koko hemmetin maakunnan. No, kukapa sitä itsekseen jaksaisi koluta kaikki perähikiät, niin apu olikin tarpeen. Valittamattahan tuo istui autossa lukuisat kilometrit typeriä vitsejäni kuunnellen ja kaiken päätteeksi vielä rämpi kanssani kaikenlaiset risukot ja kirkkomaat....valittamatta kertaakaan! 

Näistä retkistä kaikki alkoi ja kun tuli likalle vielä keksittyä heti alussa kelpo nimikin - Willilady, niin aika nopeastihan tässä on kaikki edennyt. Nyt olemme majoittuneet Joutsenon Ahvenlammelle omaan omakotitaloon vai pitäisikö tätä nimittää kerrostaloksi, koska kämppä on kuudessa eri tasossa! Elämässä voi joskus tapahtua odottamattomiakin tapahtumia, kuten kihloihin meneminen Viipurissa ja naimisiinkin kerittiin jokunen aika takaperin. Kaikkea hienoa bloggaaminen tuokin tullessaan...

Ei maar, nyt saa höpinät riittää. Kiitokset vielä kaikille lukijoille ja vihjeiden ym. antajille sekä henkilöille, joiden nimi ei tullut mainittua. Olette kaikki osaltanne auttaneet tämän projektin läpiviemisessä. Tuhannet kiitokset!

Kuten aiemmin mainitsin, niin mielenkiintoisia paikkoja riittää ja aina kun tiedätte jonkun mielestänne esittelemisen arvoisen paikan, niin vihjaiskaa blogin kommenttien tai sähköpostin kautta. Facebook-sivustokin on käytettävissä tietenkin... itse asiassa sitä kautta ilmoittelen teille, jos blogi tekee come backin! Saatanpa joskus blogiinkin kirjuutella.

PS. Willimiehen ja Williladyn seikkailut siirtyvät uuteen blogiin Willimiehen jäljillä Karjalassa, jonka startti tapahtuu 1.4.2014. Ilmoittelen siitä tarkemmin Willimiehen jäljillä Facebook-sivustolla, kunhan startti lähestyy. Kaikesta huolimatta aion jatkaa samalla teemalla, mutta kohdealue vaihtuu Etelä-Karjalasta luovutettuun Karjalaan. Eli tulevaisuudessa esittelen kohteita nykyisen Venäjän alueelta. 

Jonkun verran materiaalia on jo kasassa, mutta veikkaan että tästä uudesta blogista tulee kymmenen vuoden tai loppuelämän mittainen projekti, mihin kuka tahansa on tervetullut mukaan. Uuden blogin ensimmäisessä kirjoituksessa aion paljastaa salaisuuden verhoa enemmän, mutta tarkoitus olisi saada iso joukko ihmisiä houkuteltua mukaan. En minäkään kaikkialle kerkeä.... Kaksi innokasta assistenttia on jo ilmoittautunut joukkoon mukaan valokuvailemaan kohteita Laatokan pohjoispuolella.

Kiitokset tästä motoristikavereilleni Pirhosen Ilkalle ja Haverisen Pasille. Tiesin, että teihin voi luottaa! Kaikki muutkin luovutetun Karjalan alueella erilaisilla muistomerkeillä ja patsailla liikkujat, olette enemmän kuin tervetulleita joukkoon mukaan. Palataan asiaan 1.4.2014. Auttakaa minua, ettei minun tarvitse viettää kaikkia viikonloppujani Venäjän maalla seikkailemassa.

Se on morienttes! Willimies vetäytyy pariksi kuukaudeksi Williladyn kylkeen kyhnyttämään...     

                                                      Europe "Final countdown"


torstai 8. tammikuuta 2015

Blogin tekijöiden top 10 kohteet

                                           Lynyrd Skynyrd "Sweet home Alabama"

Entistä kotiseutuani Kaukasta nimitettiin kaveripiirissäni leikkisästi Texas Alabamaksi, joten ylläoleva biisi kuvastanee hyvin tuntemuksiani Kaukaasta ja Lappeenrannasta, sekä miksei myös Etelä-Karjalasta. Hemmetin hyvä biisi, mutta hemmetin upeata seutua nämä kaakonnurkat ovat, joten sopii paremmin kuin nyrkki silmään biisivalinnaksi. Lienee tosin kolmas kerta, kun Lynyrdit hehkuttavat Alabamaansa....

Viime aikoina olen törmännyt enemmän kuin usein erilaisiin suosikkilistoihin mitä eri bloggaajat esittelevät. Monesti ne tuntuvat huuhaalta, kuten varmasti tämäkin postaukseni, mutta meitä ei kiinnosta rutinat eikä valitukset. Willimiehen jäljillä blogi on matkan varrella esitellyt 668 eri kohdetta kauniista Etelä-Karjalasta, joten mekin ajattelimme Williladyn kanssa esitellä omat suosikkimme paikoista, mitkä blogi on esitellyt jossain vaiheessa. Perhesovun merkeissä päätimme panna riidan puoliksi ja julkaista kumpikin viisi omaa suosikkiamme.

Willimies sai pitkän neuvottelun jälkeen valita omat suosikkinsa ensin, joten aletaanpa perkaamaan omia suosikkejani. Aivan ensimmäiseksi on pakko julkaista Kaukaan edustuskerho, joka on ollut Willimiehen unelmien kotitalo jo lapsuudesta saakka, vaikka en todellakaan haluaisi suorittaa tämän kortteerin imurointia. On meinaan neliöitä vaikka muille jakaa.... Suurin syy tosin kohteen valintaani viiden parhaimman listalle johtuu siitä, että tästä alkoi blogin 670 tarinaa kestänyt matka 30.3.2012. Jumaliste, siitä on kulunut lähes kolme vuotta! 

Kaukaan edustuskerho
Yksi suurista haaveistani on ollut nuoresta saakka päästä vierailemaan Lappeenrannan raatihuoneella, mutta koska virallista kutsua edustustilaisuuksiin ei koskaan ole tullut, niin jouduin tyytymään "avoimet ovet" tapahtumaan, mutta yhtä kaikki sisällä on käyty. Olisittepa nähneet muikean hymyni!
Lappeenrannan raatihuone
Tarvitseeko tätä paikkaa edes esitellä? Kyseessä on itselleni rakkaat SaiPa ja sen kotihalli Kisapuisto. Täällä Willimies majailee kaiketi enemmän kuin omassa olohuoneessaan. MItä tästä voi sanoa? Unelmien pelikenttä, mikä on vetänyt minua puoleensa jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Aktiivi visiteeraus täällä alkoi samana vuonna kuin halli pykättiin pystyyn. Eikä ole montaa peliä jäänyt näkemättä, eikä jää tulevaisuudessakaan....
Kisapuisto ja jäädytetyt pelipaidat. Kohon Villen nro 8 seuraavaksi....
Omituisin luontokohde, mihin olen törmännyt. Ruokolahden Kummakivi on melkoinen murikka, mikä jäi jääkauden jälkeen vangiksi pienemmän kiven päälle, eikä ole kummoisesti asettunut alustalleen. Silti se uhkaa kaiken maailman painovoimia ja muita energioita ja kököttää omalla paikallaan. Siinä se on kestänyt yli 10.000 vuotta, joten eiköhän se kestä siellä ikuisesti?



Perhana, että halusin kiihkeästi tänne Rutolan miehistöluolaan ja onnistuihan se! Nyt visiittejä on ollut jo useampiakin, mutta aina se vaan jaksaa kiehtoa. Uskomaton voimainponnistus 1940-luvulla, jolloin käytössä ei ollut nykyaikaista porauskalustoa, eikä paljon muitakaan apulaitteita. Menkää ihmeessä käymään, jos paikalla järjestetään avoimet ovet tapahtuma. Muuten luolaan pääsy on vähän hankalampaa....
Rutolan miehistöluola
Seuraavaksi vuorossa Williladyn valitsemia kohteita.

Ensimmäiseksi kohteeksi valitsin Lassilan linnavuoren luolan, joka oli ensimmäinen luolakohteemme. Se ei varmaankaan ole se kaikkein hurjin ja mahtavin, mutta meille haastetta oli enemmän kuin tarpeeksi. Luola oli erityisen upea siksi, että sinne mahtui sisään ja koska sinne johtivat jyrkät luonnonportaat. Luolasta poistuessamme polveni linksahti kipeästi, ja pystysuorassa kivikkorinteessä mielessä kävi, että tässä voi oikeasti käydä huonosti... Selvisimme kuitenkin. Tätä kohdetta olen muistellut monesti siksi, että tällä reissulla yhdistyi monta minulle tärkeintä asiaa WillimiesToursin matkoilta: erikoinen kohde oudossa paikassa, jännittävyys, haasteellisuus ja pelkokin, jotka kuitenkin pystyi ylittämään ja löytämään jotain todella hienoa.

Lassilan linnavuoren luola



Myllykosken laavu pääsee aivan ehdottomasti listalleni myös. Hienompaa laavupaikkaa en tiedä. Täällä aika tuntuu pysähtyvän eikä mitään puutu. Vaikka kerran kyllä puuttui taskulamppu, jolle olisi ollut käyttöä, kun jouduimme suunnistamaan sysipimeässä metsässä pitkää metsäreittiä pitkin takaisin autolle.
Lääväkorven Myllykosken laavu

Olen aina ihaillut persoonallisia ja erikoisia ratkaisuja. Siksi en voi kiistää, ettenkö olisi ollut ollut todella vaikuttunut siitä, että jollain on ollut mahdollisuus pystyttää itselleen niin ainutlaatuinen hautapaikka kuin tämä kalterijääkäri Jussi Reinikaisen hauta Iivanansaaressa on. Jokaisen pitäisi mielestäni pyrkiä elämässään samaan eli toteuttamaan myös niitä ei niin kaavamaisia ideoitaan. Jos on kokenut elämässään jotain niin pysäyttävää kuin tällaisessa vankisellissä vietetty aika varmasti on ollut, ei se voi olla vaikuttamatta koko loppuelämään ja aikaan sen jälkeenkin. Olen yllättynyt siitä, että Suomen byrokratian keskeltä on kuitenkin löytynyt joustoa tällaisille erikoisuuksillekin. Hienompaa hautapaikkaa en Suomessa ole nähnyt.
Kalterijääkärin hauta Iivanansaaressa
Rautjärjellä sijaitseva Shevardnadze-karhun kaatamisen muistomerkki ei ehkä ole ulkonäöltään kaikkein vaikuttavin, mutta se pääsee listalleni parista syystä. Tämän muistomerkin etsimisreissuun liittyi kaikkea kuvausreissuillemme ominaista. Kohde oli todella haasteellisessa paikassa, emmekä millään meinanneet löytää sitä tiheän metsikön keskeltä. Kuvauspäivänä oli  paahtavan kuuma helle, ja rämmimme ympäri metsää mobiililaitteiden kanssa suunnistaen ja kohdetta etsien. Joka puolella inisi itikoita, selkä oli täynnä punkkeja ja hiuksissa kuhisi hirvikärpäsiä. Olimme jo aikeissa luovuttaa, kun muistomerkki viimein löytyi ryteikön seasta. Voi sitä onnen hetkeä! Olo oli kuin parhaallakin löytöretkeilijällä. Lisäksi arvostan tämänkin kohteen kohdalla sitä, että joku on jaksanut nähdä niin paljon vaivaa, että on pystyttänyt muistomerkin tällaiselle vähäpätöiselle asialle. Ja vieläpä näin komean kiven näin haasteelliseen paikkaan. Persoonalliset ratkaisut kunniaan!
Shevardnadze-karhun muistomerkki
Viimeisen kohteen valinta oli vaikeaa, sillä vaihtoehtoja oli niin monta. Tämä kivikautinen asumus valloitti kuitenkin paikan sydämestäni. Miten hienoa, että meidän nykyihmisten nähtäväksi on rakenneltu vanhan kaavan mukainen kota! Miten sitä yksinkertainen ihminen muuten ymmärtää ja hahmottaa, millaisia asumukset ovat muinoin olleet? Kyllä tällaisessa vierailu on monin verroin antoisampaa kuin pelkkien asumusten jäljiltä jääneiden painanteiden kummastelu. Tällaista toivoisin historian elävöittämisen olevan. Täällä herää väkisinkin mielikuvitus laukkaamaan sen suhteen, millaista elämä on ennen ollut. Täällä sitä on ennenkin eletty, rakastettu, taisteltu, sinnitelty ja lopulta kuoltu. Saman sammaleen päällä, samoilla rannoilla kuin mekin. 
Kivikautinen asumus Savitaipaleen Jääkauden jäljet -polun varressa
Siinä meidän top 10 valintamme. Te lukijat voitte ilmoitella omista valinnoistanne Facebook-sivustomme kautta...

maanantai 5. tammikuuta 2015

Lappeenranta / Rutolan miehistöluola 2 (Korsu 139-900)



                                             Kotiteollisuus "Hyvien puolella"

Salpalinja on joidenkin mielestä suurin rakennusprojekti, mikä Suomessa on koskaan toteutettu. Totuus on kuitenkin toisenlainen, mutta kakkossijalle Salpalinja toki pääsee. Olemme täällä blogissakin esitelleet lukuisia siihen liittyviä kohteita, mutta tämän esittelystä olemme melkoisen ylpeitä. Kyseessä on näet paikka minne vain harvat ovat päässeet. Jussille kiitokset, että vierailu vapun aikoihin onnistui! Ilman sinua, emme olisi toki paikalle päässeet.
Miehistöluolan suljettu sisäänkäynti

Lisäksi lienee syytä esittää vielä kiitokset Jussille ja hänen vaimolleen Rutolan miehistöluolan esittelemisestä 3.12, jolloin koulumme innokkaat historian valinnaisainekurssin oppilaat vanhempineen pääsivät tutustumaan mielenkiintoiseen paikkaan. Aikamatka Salpalinjan historiaan oli mielenkiintoinen ja moni vieraili ensimmäistä kertaa kyseisillä paikoilla. Kuulemma ovat keväällä tulossa uudelleen. Lisäksi tytöt muistelevat edelleen lämmöllä luolan katossa köllötelleitä lepakoita...
Läheisyydestä löytyi nämä rakennelmat, joiden alkuperästä Jussikaan ei ollut täysin perillä. Betoniasema? 

Vaan ihan joka paikkaan ei voi oppilaita viedä, mutta opettajista sekä blogin kirjoittajista ei ole niin väliä, joten me pääsimme Rutolan toiseenkin miehistöluolaan, mihin ei normaalisti ovet aukea. Syy tähän on se, että viimeisimmän tielinjauksen takia vilkasliikenteinen maantie kulkee juuri miehistöluolan yläpuolella. Tästä aiheutuva tärinä voi irroittaa kivenmurikoita ja saada aikaan pahaa jälkeä. Meitä tämä ei pelottanut, joten rohkeasti sisään keskeneräiseksi jääneeseen miehistöluolaan, minne on alunperin ollut kaksi sisäänkäyntiä, mutta joista toinen on nyt suljettu.
Teräsovesta pääsee sisälle.....jos pääsee 

Itse asiassa melko harvat edes tietävät tämän luolan olemassaolosta, vaikka useimmat paikalliset ovat ylittäneet sen useasti autollaan. Yleisemmin tunnettu miehistöluola 1 on sekin vain harvojen valittujen tiedossa, mutta silti se tunnetaan paremmin, koska aika ajoin siellä pidetään avoimet ovet-päiviä. Tänne sen sijaan sellaisia ei ole luvassa, joten eiköhän siirrytä sisään...
Korsu 900 kivimuuratulla naamioinnilla varustettuna

Sisältä luola muodostaa sokkelikon, koska se yhdistää teräsbetonisen konekiväärikorsun ja kallioon louhitun miehistöluolan, mikä on tiiliverhoiltu. Tiiliverhoilu jäi monesta vastaavasta miehistöluolasta rakentamatta, mutta Rutolan molemmissa luolissa se kerettiin tehdä valmiiksi. No, ainakin melkein. Miehistöluola nro 139 oli tarkoitettu noin 40 miehelle, minkä lisäksi siihen yhdistetty konekiväärikorsun nro 900 noin 20 miehistöpaikkaa. Kompleksista on noussut kaksi pystykuilua asemiin luolaston päälle, mutta ne on nyt tukittu maantien rakentamisen jälkeen. Jotenkin ihmetyttää, ettei tietä pystytty tekemään vähän toisella linjauksella aikanaan, mutta onneksi miehistöluola on edelleen olemassa. Mitään hyötykäyttöä sillä ei kuitenkaan ole, mutta joskus aikoinaan Chymos Oy käytti sitä viinikellarina.
Muurattu sisäosa ja betoninen holvikatto
Luola on kallioon louhittu
Yksi harvoja hyvin onnistuneita otoksia valaisemattomassa luolassa
Luolan katolle nouseva kuilu
Lämmitysjärjestelmän perustukset
Oma kaivo kuului varustukseen
Suljettu sisäänkäynti
Portaikko tuliasemaan on suljettu yläpäästä kaltereilla
Löytyihän se ulospääsykin 
Kaiken kaikkiaan aivan mielettömän mielenkiintoinen kohde ja onneksi pääsimme täällä käymään sisälläkin. Jussi, suuret kiitokset miellyttävästä toukokuisesta illasta! Palataan jossain vaiheessa kevättä asiaan, jos saisimme tuotua yhden koululaisporukan Rutolaan tutustumaan sahan alueeseen ja sen mielenkiintoiseen historiaan muita mielenkiintoisia paikkoja unohtamatta...

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Lappeenranta / Myrkkylahti

                                           Eppu Normaali "Myrkkyä"

Tätä kohdetta mietin monta kertaa ennen julkaisua, koska kyseessä on suuri työnantaja Lappeenrannassa. Itsekin olen monet olut- ja lihapiirakkarahat tienannut Kaukaan tehtaiden porttien sisäpuolella ja tuntuu tietyllä tavalla haikealta julkaista jotain rumaa, mikä liittyy itselleni niin rakkaaseen Kaukaaseen. Täältähän minä olen kotoisin tehtaan varjoista ja kaikki alueen kohteet ovat itselleni läheisiä. Siksi on haastavaa kertoa jotain ikävää omasta kotikonnustani Kaukaasta.
Etualalla Myrkkylahti. Takana upouusi biopolttoainelaitos

Kaikki Kaukaalla asuvat tietävät paikan nimeltä Myrkkylahti, minne Kaukas Oy aikoinaan laski kaiken likavetensä takavuosina. Paikka oli aikoinaan luonnonlahti, minkä Kaukas Oy patosi aikoinaan likavesien säilömispaikaksi. Sinänsä edistyksellistä toimintaa aikana, jolloin muut laskivat kaiken suoraan Saimaaseen tai johonkin muuhun vesistöön. Omina nuoruusvuosinani Myrkkylahden ympäristö näytti kuolleelta kuunmaisemalta, koska yksikään puu ei vihertänyt altaan ympäristössä.

Myöhemmin yritys hankki paikalle isot hapetinpropellit, mitkä ovat vatkanneet vettä vuosikymmenet yötä päivää. Sillä onkin ollut iso merkitys, koska nykyisin alueen ympäristö vihertää ja muunkin maisemoinnin takia itse Myrkkylahtea ei meinaa saada enää edes valokuvatuksi. Onneksi sain jotenkin viime vuoden aikana ikuistettua paikan ennen kuin se katoaa kokonaan.
Myrkkylahden ympäristö vihertää nykyisin

Nykyisin UPM Kymmene konserniin kuuluvat Kaukaan tehtaat ovat vastuullisia ympäristöasioista huolehtiva yksikkö. Parikymmentä vuotta takaperin tehdasalueelle rakennettiin uudet vedenpuhdistuslaitteistot, joiden vaikutus näkyy kaikkialla eteläisellä Saimaalla liikkuessa. Vesistöt ovat puhtaampia kuin nuoruudessani ja tästä jos mistä ympäristöasioista itsekin kiinnostuneena olen enemmän kuin tyytyväinen! Vilpittömästi toivon, että kaikki suomalaiset yrityksen koosta riippumatta sekä tietenkin yksityishenkilötkin muistaisivat huolehtia omista jätteistään vastuullisesti.

Vastuunkantaminen on meidän kaikkien tehtävä, emmekä voi siirtää ongelmaa jälkeläisillemme. Siksi UPM Kymmene lähti takavuosina kehittämään puupohjaista biodieseliä ja rakensi Suomen ensimmäisen laitoksen Lappeenrantaan Kaukaan tehdasalueelle. Tämä nykyaikainen puhdasta ja ennenkaikkea uusisutuvaa energiaa tuottava laitos on edelläkävijä alallaan. Hienoa, että Lappeenranta ja Kaukas ovat siinä voimallisesti mukana. Laitoksen sijainti Myrkkylähden takana ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta kenties joskus keksitään uusia menetelmiä teolliseenprosessiin, jolloin jätteen määrä putoasi nollaan... 

lauantai 3. tammikuuta 2015

Lappeenranta / Suvorovin lehmus

                                           Maukka Perusjätkä "Sotaa apatiaa vastaan"

Alkaa olla innostus tähän blogiin melkoisen vähissä ja eiköhän se ole aika selvästi näkynytkin. On vaan sellainen olo, että pitäisi kaiketi Maukka Perusjätkän tavoin julistaa oma henkilökohtainen sota apatiaa vastaan. Onneksi piristystä on lähiaikoina tulossa ja saan taas oman moottorin käyntiin, kun rientelen kuvausretkillä pitkin ja poikin Karjalan kannasta. Se on ollut tämän bloggaamiseni suola jo pitkään, kun löytää jonkun mielenkiintoisen kohteen jostakin Etelä-Karjalan takahikiältä. Sitä ainakin itse kaipaan.... lienee omissa suonissani sen verran mustalaisen verta, että paikoillaan en osaa olla. Pitäisi kaiketi opetella tuokin jalo taito joskus?
Suvorovin lehmus

Tämän päivän kohteen kanssa kävi vähän samalla tavalla. Piipahdin Lappeenrannassa sijaitsevan omakotitalon pihamaalla kolmesti, enkä koskaan tavannut omistajia. Otin sitten kuvat ihan omalla luvalla, ajatuksena että käyn joskus uudemman kerran paikan päällä. Niin, kuten arvaattekin, käymättähän tuo jäi. Tällä kertaa kuvien ottamispaikkaa en julkaise, etten aiheuta mitään ei toivottua kansainvaellusta paikan päälle. 
Muistolaatta lehmuksen kyljessä

Kyseessä on melko erikoinen kohde, koska kyseessä on 1780-luvulla istutettu puu, minkä myrsky kaatoi ja se siirrettiin tänne pihamaalle. Erikoiseksi sen tekee, että kyseessä on itsensä Aleksander Suvorovin Lappeenrannan linnoituksen länsilaidalle barokkipuutarhaan pystyttämä lehmus. Nykyiselle paikalleen se siirrettiin 6.6.2000 ja se on varustettu muistolaatalla.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Lappeenranta / Lyseo

                                           ZZ Top "Got me under pressure"

Tämän päivän kohteemme on sellainen rakennus, mihin astuessaan kuka tahansa kokisi paineita ZZ Topin tavoin. Kyseessä on Lappeenrannan Lyseon juuri vuosina 2011-2013 remontoitu rakennus, missä reilut 600 henkilöä opiskelee tällä hetkellä. Monet omistakin entisistä oppilaistani ovat päätyneet Lyseon seinien sisäpuolelle ja useimmat jopa viihtyneetkin tässä kaiketi Lappeenrannan elitistisimmässä lukiossa. Tosin, eipä noita enää ole jäljelläkään kuin Lyseo ja Kimpinen, koska Lauritsalan ja Joutsenon lukiot lakkautettiin säästösyistä keväällä 2014.
Lyseon pääty Lönnrotinkadulle päin. Kuva tietenkin remontin ajalta :(

Tämäkin rakennus on vieressä sijaitsevan Lönnrotin koulun tavoin vanha ja sen juuret johtavat aina vuoteen 1892 saakka, jolloin Lappeenrannan reaali- ja porvarikoulu aloitti toimintansa Kutojan- ja Kyllikinkadun kulmauksessa. Omaan rakennukseen siirtyminen oli eessä vuonna 1897, jolloin valmistui oma, helsinkiläisen arkkitehti Onni Tarjanteen(Törnqvist) suunnittelema, koulurakennus. Tuolloinen pohjoista renesanssia edustava koulurakennus oli kaksikerroksinen.
Koristeellinen rakennus ympäröity rakennustelineillä

Kauaa ei rakennus ollut alkuperäisessä muodossaan, koska jo vuonna valmistui ensimmäinen peruskorjaus. Tuolloin Hård Af Segerstadtin suunnitelmien pohjalta valmistui laajennusosa. Ilmeisesti koulun tilat olivat oppilasmääriin suhteutettuna liian pienet. Samassa hötäkässä kyseinen viipurilainen arkkitehti suunnitteli myös puisen piharakennuksen liikunnan tarpeisiin. Kokonaisuudessaan rakennus oli laajennuksen jälkeen H-kirjaimen muotoinen ja sen pääsisäänkäynti oli Lönnrotinkadun puolelta.
Muistolaatta Lyseon seinässä kertoo koulun historiasta

Ilmeisesti rakennus oli melkoisessa käytössä, koska jo vuonna 1939 ryhdyttiin rakennusta jälleen laajentamaan. Arkkitehti Martti Välikangas suunnitteli uudet piirustukset, joiden johdolla rakennus sai yläosaan vielä kolmannen kerroksen. Samalla kertaa myös Lönnrotinkadun puoleinen pääovi muurattiin umpeen ja rakennus alkoi hahmottua nykyiseen muotoonsa. 

Myöhemminkin rakennusta on retuseerattu. Vuosina 1958-1960 rakennus koki muutoksia. Tuolloin ulkoikkunat, jotka olivat alkuperäiset, muuttuivat nykyisen kaltaisiksi suorakaiteenmuotoisiksi ikkunoiksi. Seuraava isompi remontti osui vuosiin 1974-1976, jolloin keskityttiin sisätilojen uusimiseen. Myös tuolloin vuodesta 1908 saakka pihalla sijainnut jugendtyylinen liikuntarakennus purettiin ja tilalle rakennettiin uudempi lisärakennus. 

Nykyisin alkuperäiseen nähden viisinkertaiseksi tiloiltaan kasvaneen rakennuksen tiloissa toimii Lyseon lukio, jonka oppilaat ovat laatineet seuraavan videon omasta koulustaan. 

torstai 1. tammikuuta 2015

Lappeenranta / Ruotsalaistalot

                                            Europe "Rock the night"

Lappeenrannan Leirin kaupunginosasta löytyy 22 omakotitaloa, jotka muodostavat mielenkiintoisen osan Lappeenrannan rakennuskantaa. Kyseessä ovat ns. ruotsalaistalot, mitkä rakennettiin Leirin kaupunginosaan Ihalankadun sekä Ratsukadun varteen vuosina 1940 ja 1941. 

Monesti me suomalaiset kettuilemme ruotsalaisista, mutta jos jostain suunnasta tänne virtaa apua hädänkin hetkellä, niin tässä asiassa pystymme luottamaan Ruotsiin. No ainakin talvisodan jälkeen pystyimme. Hitostako nykytilanteesta mitään osaa sanoa ja toivottavasti asiaa ei tarvitse edes testata nykypäivänä, vaan selviäisimme omin voimin. 
Ruotsalaistaloja Leirin kaupunginosassa

Joka tapauksessa Lappeenranta oli yksi eniten pommitettuja kaupunkeja Suomessa ja monet menettivät kotinsa pommituksissa ja niitä seuranneissa tulipaloissa. Kaiken päälle vielä alueelle virtasi evakkoja menetetystä Karjalasta, jotka oli asutettava ja mahdollisimman nopeasti. Apuun riensi Ruotsi, missä kerättiin rahaa Suomen auttamiseen. Näillä rahoilla maahamme saatiin rakennettua liki 2000 esivalmisteltua puutaloa, joista siis 22 rakennusta pystytettiin Lappeenrantaan. 

Talot suunniteltiin Suomessa  arkkitehti Lauri Pajamiehen toimesta. Lähinnä kaupunkeihin ja taajamiin tarkoitetut asuntotyypit olivat yksikerroksisia ilman ullakkoa (pinta-ala 52 tai 58 m²). Niissä olivat täyskellarit, jotta rakennukset sopisivat pienellekin tontille ilman ulkorakennusta. Talot ovat edelleenkin tunnistettavissa ulkoa mataluutensa vuoksi. Arkkitehdit Urho Orola ja Jalmari Peltonen suunnittelivat maaseudulle tarkoitetut talotyypit, joista kuitenkin suurin osa rakennettiin kaupunkeihin. Ne olivat puolitoistakerroksisia eli niissä oli asuinhuoneita myös ullakolla (pinta-alat 58 ja 89 m²).
Hukassa olleet kyltit

Talot oli varustettu keskuslämmityksellä, jonka kattila oli keittiön lieden yhteydessä. Tämä lämmitysjärjestelmä ei sitonut pohjaratkaisua samalla tavalla kuin esimerkiksi uunilämmitys suomalaisissa neliömäisissä rintamamiestaloissa. Liesilämmitysjärjestelmän laitteet saatiin Ruotsista talojen mukana. Ulko- ja väliseinät olivat puuelementtejä, joiden runkona oli pontattu kahden tuuman pystylankku. Ulkoseinissä oli vielä lisäksi puolentoista tuuman väli, joka oli vuorattu rakennuspahvilla ja täytetty kutterilastulla.
Hauska sääasema ruotsalaistalon edustalla

Näihin taloihin sijoitettiin silloisen 12.000 asukkaan Lappeenrannan asukkaista 2%, joten ne auttoivat huomattavasti sodasta toipuvan kaupungin asukkaiden asuttamisessa. Nykyisin talot on varustettu valurautaisilla kylteillä, mitkä olivat hukassa vuosikausia. Ne piti jo aikoinaan kiinnittää talojen seiniin, mutta ne löytyivät sähkölaitoksen vintiltä vasta vuonna 1945, jääden uudelleen unohduksiin. Vasta 1970-luvulla ne putkahtivat uudelleen esiin ja kiinnitettiin talojen seiniin.