perjantai 29. syyskuuta 2017

Viipuri / Maaseurakunnan sotilashautausmaa

Nyt tuntuu, että kaikki mehut on imetty Willimiehestä. Työpäivät ovat olleet järkyttävän pitkiä ja hommia on riittänyt vielä kotonakin melkoisesti. Tämän päälle tämän blogin päivitys on ajoittain tuntunut taas haasteelliselta, koska olen huomannut kirjoittamisen olevan prosessi, mitä ei saa käyntiin nappia kääntämällä. Monet kerrat olen vain tuijottanut tyhjää paperia, enkä ole saanut yrityksistäni huolimatta riviäkään tekstiä aikaiseksi. Kaiken edellä mainitun lisäksi olen työskennellyt jo monta viikkoa vajaakuntoisena sairastamani flunssan jälkeen...
Sotilashautausmaan muistomerkki

Nyt tuntuukin siltä, että parin viikon loma tekisi hyvää. Sitä ei tosin ole tiedossa, vaan uudet haasteet odottavat minua. Opettajan työhön liittyvät haasteet eivät lopu ilmeisesti koskaan, joten voimia pitää kerätä muulla tavoin. Lisäksi edessä häämöttää julkinen esiintyminen Lauritsala-Seuran tilaisuudessa, mihin lupauduin kertomaan bloggaamisesta ja Lauritsalan historiasta. Siihenkin pitäisi valmistautua, mutta kun en tiedä mistä saisin ajan siihen napattua? Tekemistä siis riittää vaikka muille jakaa, minkä jälkeen olenkin kaiketi valmis siirtymään uuteen vaiheeseen elämässäni.
Muistomerkki pystytettiin 1996

Uusi vaihe osui myös 206 Viipurin maaaseurakunnan kirkon viereiselle sankarihautausmaalle haudatuille sankarivainajille. Viime sotien rajut taistelut, niin talvi- kuin jatkosodassakin, osuivat kipeästi kaikkiin suomalaisiin kuten viipurilaisiinkin. Sankarivainajia alkoi saapua rintamilta kohti kotiseurakuntansa multia heti talvisodan alkamisen jälkeen. Loppua ei tuntunut tulevan, vaan lopulta 206 kirkon viereiseen sankarihautausalueeseen haudattua täyttivät hautausmaan.
Kiviset taulut kertovat haudattujen nimet

Joku on tuonut kynttilän

Neljä taulua, 206 nimeä

Siksi jatkosodan loppupuolella tuntuikin haikealta jättää taakseen tämäkin hautausmaa, minne jäi alueelle haudatut 206 sankarivainajaa. Kun matkailu Viipuriin taas alkoi 1990-luvun vaihteessa, niin nopeasti heräsi ajatus pystyttää muistomerkki tähän entisen kirkon viereiselle pienelle tontille. Harmaasta graniitista valmistettiinkin Viipurin pitäjäseuran toimesta paikalle muistomerkki ja siihen liittyvät kiviset taulut joihin kaiverrettiin haudattujen nimet. Muistomerkki pystytettiin vuonna 1996.
Täältä on aiemmin noustu hautausmaalle ja kirkkoon

torstai 28. syyskuuta 2017

Viipuri / Maaseurakunnan kirkko

Melkoista tämä maailmanmeno. Pohjois-Korea tekee kaikkensa saadakseen aikaiseksi kunnon rytinän Aasiassa. Sen takia kävinkin ostamassa uusia Kiinassa valmistettuja tavaroita kauppareissulla, jos vaikkapa onnistuvat saamaan kauppareitit Kiinasta Eurooppaan poikki. Tulee meinaan kaamea pula tavarasta, jos laivat eivät pääse lastaamaan tuotteitaan sodan uhan takia. No, lienee suurta liioittelua osaltani, mutta seuraan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää....

Blogin tämän päiväinen kohde on myös nähnyt sotaa ja hävitystä. Kyseessä on Viipurin maaseurakunnan kirkko, mikä on rakennettu ilmeisesti vuonna 1481. Kirkko on kokenut monia vaiheita ja tuhoa, mutta en ainakaan löytänyt yhtään mainintaa uuden kirkon rakentamisesta, joten edellämainittu vuosiluku voi pitää paikkansa. Toki se on korjattu ja uudelleen rakennettu useasti.
Viipurin maaseurakunnan kirkon pääty

Aluksi kirkko rakennettiin dominikaanimunkkien käyttöön ja sitä kutsuttiin mustainveljesten kirkoksi, munkkien pukeutumisesta johtuen. Uskonpuhdistuksen pyyhkäistyä Suomen ylitse, se muutettiin viljamakasiiniksi, kunnes se palautettiin kirkolliseen käyttöön Stolbovan rauhan jälkeen. Tehtävässä se toimi aina vuoden 1738 tulipaloon saakka. Remontin jälkeen sitä käytettiin kirkkona, kunnes oli aika toteuttaa arkkitehti Anders Granstedtin ja C.L.Engelin piirustusten mukainen remontti. Se toteutettiin vuosina 1828 - 1833. Sen aikana kirkon alkuperäinen keskiaikainen asu muuttui Empiretyyliseksi. Muutos oli siis huomattava.

Tämänkin jälkeen kirkkoa modernisoitiin moneen kertaan. Se sai lämmityksen 1877 ja vuodesta 1887 lähtien myöskin aikansa huippulaatua olevat urut. Niistä, kuten kirkostakaan ei ole valitettavasti jäljellä paljon mitään, koska talvisodan aikana 10.2.1940 kirkkoon osui pommi ja se paloi. Kivinen runko kuitenkin säilyi ja sodan jälkeen venäläiset tekivät siitä sähkötarviketehtaan. Vuonna 1989 se kuitenkin paloi uudelleen ja sen jälkeen sitä ei ole yritetty korjata. Jonkinlaisena varastona se toimii kuitenkin vieläkin, koska kohdetta kuvatessani minut lennätettiin vartijan toimesta hemmettiin. Ilmeisesti suuria salaisuuksia kätkeytyy raunioituneeseen kirkkoon vieläkin....
Raatitorni, mikä toimi kirkon kellotapulina. (Kuva vuodelta 2015, koska nyt torni on huputettu)

Ainoa jäljelle jäänyt osa, mikä on vielä ehjä, on kirkon kellotapulina toiminut 1400-luvun lopulla rakennettu raatitorni. Se oli aikoinaan osa Viipurin kaupunginmuuria ja on pystyssä vieläkin. Kesällä 2017 raatitorni huputettiin ja ilmeisesti sitä aletaan kunnostaa. 

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Vammelsuu / Rakkauden hauta

Nyt esittelen yhden Karjalan kannaksen tunnetuimmista nähtävyyksistä, vaikkakin monet siihen liittyvät yksityiskohdat ovat värittyneet vuosien saatossa. Toisaalta hyvässä tarinassa saakin olla vähän elementtejä, mitkä ovat värittyneet vuosien saatossa. Ne eivät kuitenkaan himmennä paikan loistokkuutta ja siitä huokuvaa vuosisadan rakkaustarinaa. koska siitähän tässä on pitkälti kysymys! Vastaavankaltaista toisen huomioon ottamista saisi tapahtua nykymaailmassakin enemmän. No, minä tuskin olen paras henkilö siitä puhumaan.....
Rakkauden hauta 1930-luvulla

Rakkaustarina tämä Vammelsuun kirkko ja siihen liittyvä "Rakkauden hauta" kaikesta huolimatta on mitä suurimmassa määrin. Eilen kerroin Venäläisen valtioneuvoksen rakennuttaneen edesmenneen vaimonsa toivomuksesta Vammelsuuhun komean kirkon, mutta löytyyhän alueelta muutakin...
Rakkauden hauta 2015

Maria ja Willy-karhu

Kerrotaan aluksi kuitenkin taustaa tarinalle. Pariskunta oli ostanut 1900-luvun alkuvuosina Vammelsuusta 65 hehtaaria maata ja rakennutti paikalle oman pitsihuvilan Villa Marijoen, jonka läpi Vammeljoki virtasi. Alue oli valmistuttuaan upea hienoine puistoalueineen ja huvilalla järjestettiin upeita juhlia. Tämän jälkeen tarinasta alkaa kaksi versiota. 
Kalliossa on paljon kaiverruksia

Rakkausruno kuolleelle rakkaalle

Lisää kuvateksti

Marian tiedot ja kuvanveistäjän tiedot

Miehen nimi. Lieneekö hänetkin haudattu tänne?

Ensimmäisessä versiossa aviopuoliso Eugene Kartavtsev hummailee Pietarin yöelämässä ja viettää pitkiä aikoja poissa kotoa, missä hänen vaimonsa odotti häntä kotiin palaavaksi reissuiltaan. Lopulta vaimo kuolee seuranaan vain aito karhunpoikanen, joka oli hänen lemminkinsä elämän viimeisinä vuosina. Aviomies katuu syvästi huonoa käytöstään ja päättää toteuttaa vaimonsa unelmat, kuten rakentaa kirkko ja haudata vaimo kivipaaden, missä hän laati kirjoituksiaan, alapuolelle louhittuun luolaan. Tarinana tämä olisi kaiketi ollut ihan kelvollinen, mutta se ei pidä paikkaansa.

Toisessa ja siis aidossa versiossa, mies rakastaa syvästi vaimoaan ja on pahoillaan, koska joutuu olemaan työnsä takia niin paljon poissa kotoa. Vaimo sairastuu pahanlaatuiseen syöpään ja on pitkään saamassa hoitoa Saksassa Munchenissa. Täällä hän ystävystyi baijerilaisen ruhtinattaren kanssa ja hän lahjoitti Marialle plyyshisen nallekarhun, kertoen sen parantaneen monia syöpäpotilaita. Mies teki kaikkensa helpottaakseen vaimonsa viimeisiä aikoja ja niinpä Willy-karhu tulikin osaksi perheen arkielämää, tuoden lohtua puolisoille. Se sai jopa ruokapöytään oman tuolin sekä se nukkui omassa vuoteessa! Kaiken lisäksi pariskunta palkkasi karhulle jopa oman palvelijan! 
Arvostan tämän paikan kunnostajaa....

Alkuperäinen patsas oli pronssia, mutta mitä sitten....

Valitettavasti mikään ei pystynyt parantamaan kirjailija Maria Kartavrsevan syöpää ja lopulta hän kuoli. Surunmurtama mies päätti rakentaa vaimolleen komean hautamuistomerkin ja sen läheisyyteen vielä kirkon, joka oli ollut yksi hänen vaimonsa toiveista. Äveriäällä miehellä olikin tähän varaa ja hän käytti ne mitä hienoimmalla tavalla! Tässä olisi mielestäni aineksia jopa elokuvaan, joka pohjautuisi todellisiin tapahtumiin...

Mies hakkautti luolan kallion sisään, minkä päällä hänen edesmennyt vaimonsa oli kirjoittanut tekstejään ja muutenkin viettänyt aikaa oman karhunsa kanssa. Ei lienekään ihme, että mies tilasi kiven päälle ison pronssisen näköispatsaan vaimostaan Mariasta ja Willy-karhusta. Ne tilattiin kuvanveistäjä Lisheviltä ja niistä tuli yhdessä "rakkauden haudan" ja "rakkauden kirkon" kanssa yksi kannaksen tunnetuimmista nähtävyyksistä. Valitettavasti patsaat katosivat jonnekin vuosien saatossa ja minäkin luulin kesällä 2015 löytäväni haudan ilman patsaita. Yllätyksekseni huomasin, että siellähän ne ovat taas. Itselleni tuntematon venäläinen on ne sinne laittanut uudelleen ja täytyy sanoa, että tätä minä arvostan melkoisesti........!!!

Nyt hauta on mielestäni hieno osoitus tarinan voimasta. 

lauantai 23. syyskuuta 2017

Uusikirkko / Vammelsuun kirkko

Moneskohan kerta se on, kun julkaisen kohteen mistä on enää jäljellä kasa kiveä ja betonia rautoineen? Tällä kertaa tuolta ei voi taaskaan välttyä, mutta oikeastaan se tuo oman viehätyksensä paikalle, missä olen pariin otteeseen käynyt piipahtamassa reissuillani. Tämä postaukseni on oikeastaan ensimmäinen osa, mikä saa päätöksensä ensi kerralla, kun vuorossa on mielestäni yksi kannaksen alueen hienoimpia kohteita, missä olen käynyt. Kerrottakoon siitä lisää ensi kerralla, mutta tutustutaanpa ensin Vammelsuun kirkon raunioihin.
Vammelsuun kirkko kirkkotien päässä elokuussa 1941 (SA-kuva)
Kirkkotien päässä oleva portti kesällä 2015

Kirkkotie kesällä 2015. Kirkon paikka edessä

Kyseessä on Vammelsuulla sijaitsevan Neitsyt Marian Kaikkien surevien ilokirkko, joka kohosi keskelle Vammelsuun pitsihuviloita, erottuen niiden keskellä kuin toisesta maailmasta olevana. Kirkko edustikin pihkovalaista tyyliä valkoisena, suoraviivaisine linjoineen ja kullattuine kupoleineen. Sen ulkomuodosta oli karsittu pois kaikki venäläiselle kirkkorakennukselle ominaiset koristeellisuudet ja se oli ympäröity korkealla muurilla, minkä sisäpuolelle jäi hautausmaa.
Kirkon portaat ovat vielä paikallaan

Venäläisten muistomerkki

En tiedä mitä kivessä lukee....

Kirkon raunioiden vieressä on ortodoksiristi kertomassa paikasta

Kirkon raunioita taustalla

Kirkon rakennutti vuosina 1914-1916 venäläinen valtioneuvos Jevgeni Kartavtsev aiemmin kuolleen vaimonsa Marian muistolle omilla rahoillaan, joten tuohon aikaan poliitikon ammatti oli kaiketi melkoisen tuottoisaa Venäjällä. Kirkko vihittiin käyttöön 8.8.1916 ja sen ikonostaasi oli todella hieno. Samoin sisätiloissa oli kaksi mosaiikki-ikonia, jotka olivat Suomen ainoat itsenäisyytemme alussa. Muutenkin kirkko oli Suomen itsenäistyttyä yksi upeimpia maassamme ja siitä muodostuikin huomattava turistinähtävyys niin kirkon kuin seuraavassa osasta selviävän yksityisen haudan ansiosta.












Talvisodan syttyessä kirkko odotti kohtaloaan, mutta tästä sodasta se selvisi vahingoittumattomana. No, ennen sotaa omat sotilaamme tosin olivat särkeneet kaikki kirkon viisi kelloa käytettyään niitä tarkkuusammunnan kohteina. Toki kirkon sisätilat oli välirauhan aikana putsattu venäläisten toimesta, mutta kirkko saatiin takaisin lähes ehjänä. Sen sijaan kesän 1944 taisteluista kirkko ei enää selviytynyt, vaan se tuhoutui maan tasalle.
Alueella on myös lukuisia infotauluja




Nykyisin alue on jälleen suosittu nähtävyys ja viime kerralla paikallinen mies kertoi meille koko alueen historian ja kahden venäläisen rakkaustarinan läpi, vaikka emme ymmärtäneet sanaakaan hänen sepustuksistaan... No, tokihan me jotain ymmärsimme!
Kirkon läheisyydessä on myös vanha mäkihyppytorni

perjantai 22. syyskuuta 2017

Muolaa / Muistomerkki menneille sukupolville

Muolaan kirkonmäellä on vielä yksi muistomerkki, joka ansaitsee oman esittelyn, vaikka se onkin jo viides Muolaan kirkonmäeltä löytyvä kohde. Kyseessä on kuitenkin mielenkiintoinen uusi, vuonna 2006 muolaalaisten seuran pystyttämä kivi. Kivessä on omituisia kuvioita ja aluksi en edes tiennyt mitä ne merkitsevät. Ainut asia oli, että niissä on kaiverrettuina Pyhän ristin kivien symbolit.... siis mitkä?
Menneiden sukupolvien muistoksi (Kuva kesältä 2015, joten ympärillä lienee nyt ketjut)

Kukaan ei tiedä, että kuka nuo symbolit on Muolaan kirkonmäen kiviin aikoinaan naputtanut. Onko kyseessä ollut jonkun pitkästyneen miehen tai naisen ajanviete vai onko asialla joku pidempikin historia? Suullinen perimätieto sitoo kivet Viipurin linnan syntyaikoihin, alueella riehuneisiin sotiin vai liittyykö se peräti Äyräpään vanhaan kirkkoon, minkä paavi nimesi Pyhän ristin mukaan? Totuus meille tuskin paljastuu koskaan, mutta useinhan hyvä tarina onkin parempi.
Pyhän ristin kivien symbolit ikuistettuna kiveen uudelleen

Kivistä toinen katosi vuoden 1918 melskeissä ja toinen ilmeisesti tuhooutui tykistötulessa talvisodan aikana. Nyt alueelle on pystytetty uudelleen Pyhän ristin kivi, mikä symboloi Muolaan menneitä sukupolvia ja heidän tekemäänsä työtä. 

torstai 21. syyskuuta 2017

Muolaa / Kirkon peruskivi ja hautausmaa

Muolaan kirkonseudut olivat melkoisen tulituksen kohteena etenkin joulukuussa 1939 ja aluetta myllerrettiin kovasti. Kirkko tuhoutui ja hautoja myöskin. Lisäksi suomalaiset kaivoivat alueelle juoksuhautoja, joita on monin paikoin vieläkin näkyvissä. On mielestäni pienoinen ihme, että mitään olisi säästynyt, etenkin kun venäläisillä oli tapana ottaa hautausmailta käyttöönsä hautakiviä niin porraskiviksi kuin talojen perustuksiin. Mutta niin vain muutamia ihmeitä on tapahtunut täälläkin....
Kirkon peruskivi, joka löytyi maahan hautautuneena
Peruskivi on saanut oman infotaulun

Kun suomalaisten toimesta alettiin raivaamaan kirkon aluetta, niin paikalta löytyi kirkon peruskivi, missä on vuosiluku 1849. Tätä pitäisin ihmeenä. Alkuperäiseksi se tiedetään siksi, että asiakirjat kertovat yhteen nurkkaan muuratun vuosiluvulla 1849 varustetun kiven. Tämä siis löytyi ehjänä, vaikka kaikki ympäriltä romahtikin...
Sodan jäljet näkyvät...

Täysin ehjänä tulimyrskystä säästynyt

Hautausmaalta löytyneitä kiviä

Myös vanhoja hautakiviä on löytynyt alueelta ja niitä onkin siirrety entisen kirkon kivijalan muodostamille kohoumille kaikkien paikalla kävijöiden nähtäväksi. Paljoa niitä ei ole jäljellä, mutta joitain kymmeniä kuitenkin. Lisää ehkä löytyisi, jos entisen hautausmaan alueella tehtäisiin maansiirtotöitä, mutta miksi näin tehtäisiin?
Vanhoja hautojen reunakiviä

Portaat kohti rantaa

Willimies kädet taskussa entisessä juoksuhaudassa

Vaikka aikoinaan vainajat saivat viimeiselle matkalleen puuristin, niin kiviset muistomerkit yleistyivät 1800-luvun loppupuolella. Muolaassa tosin on kirkon läheisyydessä säilynyt yksi mielenkiintoinen hautamuistomerkki, millaista en ole nähnyt missään muualla. Kyseessä on metallilevystä tehty muistotaulu, joka on kääritty rullalle molemmista päistä. Kyseinen taulu löytyi raivaustöiden yhteydessä vuonna 2011 ja se on säilynyt kaikelta kirkonmäkeä kohdanneelta tuholta. Sen säilymistä pitäisin myös ihmeenä. 
Säästynyt hautakäärö

Siitäkin löytyi infotaulu