sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kivennapa / Siiranmäki 1944*

Taas on sattunut kaikenlaista viime aikoina. Olen saanut kohtuullisen paljon viestejä ja muuta palautetta lukijoilta. Niitä on aina kiva lukea, mutta ajanpuutteen ja sairauksien takia en ole saanut aikaiseksi vastata niihin. Pahoittelut tästä. Onneksi kuitenkin niistä välittyy se hieno seikka, että monet blogissanikin julkaistuista kohteista merkitsevät lukijoillekin jotain merkityksellistä. Tämä on ollut ihan parasta...

Sitten ajattelin vielä mainita muutamasta asiasta, mistä muutamat lukijat ovat pahoittaneet mielensä. Muutamia viestejä olen saanut siksi, että julkaisen jatkuvasti Venäjällä sijaitsevia kohteita. Ne eivät kuulemma kiinnosta heitä, eikä kuulemma muitakaan lukijoita. Se on totta että viime aikoina sivuilla kävijöitä on vähemmän kuin ennen, mutta se ei haittaa. Luovuttakoon vaikka viimeinenkin lukija, mutta minä aion esitellä loputkin naapurimaan kohteet. Siellä on käyty, niin ihan huvikseenko minä kiertelisin ympäri Karjalaa ja jättäisin kuvat julkaisematta?

Lisäksi aina aikaajoin saan kommentteja siitä, että blogin kartassa oleva kohdemerkintä olisi väärässä paikassa. No virheitä nyt varmaan sattuu kelle tahansa, mutta kyllä ne sieltä kartan osoittamasta paikasta löytyvät tai ainakin kohtuullisen läheltä. Pitäähän se jättää etsijällekin vähän löytämisen riemua. Itse olen merkkaillut noita muistomerkkejä tuohon karttaan ihan hemmetisti ja se on joskus vaatinutkin todellista seikkailua ja raakaa työntekoa, eikä noista kohteistani kovinkaan moni löydy mistään kartastakaan. Itse olen ainakin kokenut suurta riemua, kun olen joutunut näkemään vaivaa. Vaan, nyt asiaan....

Siiranmäki, kuuluisa taistelupaikka kesältä 1944. Tuolloin suomalaiset tappelivat verissä päin venäläisiä vastaan. Paikka onkin siis yksi kuuluisimmista, missä itsenäisyyden aikana olemme tapelleet. Täällä Kivennavan kunnan alueella ottivat yhteen Adolf Ehrnroothin johtama JR7, minkä puolustus oli ryhmitetty neljän tien risteykseen. Heitä vastaan 13.6.1944 hyökkäsi kolme venäläistä divisioonaa, joilla oli tukenaan massiivinen tykistö-, panssariase- sekä ilmaylivoima. 
Siiranmäessä on raakasti panssariesteitä

Muutaman kerran läpimurto oli lähellä, mutta tykistön vastaiskuilla ja yksittäisten taistelijoiden toimenpiteillä saatiin äpimurrot estettyä. Kerrottakoon että sotamies Seppänen tuhosi taisteluissa yksin kahdeksan panssarivaunua, eivätkä ne olleet ainoat! Taistelut jatkuivat kiihkeinä vielä muutaman päivän, kunnes joukot toteuttivat ylemmän johdon määräyksen vetäytyä Vuosalmelle. Ennen vetäytymistä suomalaisten tappiot olivat nousseet Siiranmäessä tuhanteen mieheen, venäläisten tappioiden ollessa moninkertaiset. 
Nyt Siiranmäen taistelumaastoja hallitsee Ukonputki

Itse ajoin 10.7.2017 muutaman kilometrin päästä ohitse Siiranmäen muistomerkistä, mutta koska assitentti Jarkko Rita ja oma isäni ovat piipahtaneet paikalla kuvaamassa muistomerkin, joten ajattelin säästää aikaa ja jättää paikan väliin. Nyt kyllä jälkikäteen vähän harmittaa, mutta ehkäpä kurvailen jossain vaiheessa uudelleen siellä päin....
Suomalaiset sotaharrastajat Siiranmäessä

Muistomerkin päälle on kerätty taistelualueelta löytynyttä materiaalia

Koska en ole mikään sotahistorioitsija, niin voitte lukea Siiranmäen taisteluista halutessanne täältä. Muistomerkistä sen sijaan voin kertoa että se on pystytetty kesällä 2004, mutta tekijä ja organisaatio on tuntematon....
Williukki kuvassa Siiranmäen muistomerkillä. Poika skippasi sen....


Päivitys 18.4.2019
Siiranmäen muistomerkki on Kivennapaseuran projekti. Muistomerkin suunnitteli Kivennapaseuran puheenjohtaja Kauko Ilonen, toteutuksesta suurelta osin vastasi varapuheenjohtaja Tenho Kuortti. Kiitokset tiedoista kuuluvat Raija Levolle!

1 kommentti:

  1. Siiranmäen taistelun muistomerkki on ollut Kivennapaseuran projekti. Muistomerkin suunnitteli Kivennapaseuran puheenjohtaja Kauko Ilonen, toteutuksesta suurelta osin vastasi varapuheenjohtaja Tenho Kuortti.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita