keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Lappeenranta / Ylämaan patterityöt

                                            J.Karjalainen "Villejä lupiineja"


Joskus alkusyksyllä ajelimme Williladyn kanssa Ylämaalla etsimässä erästä tiettyä kohdetta. Perille päästyämme huomasimme, että olisimme voineet etsiä paremmankin kuvauspaikan. Alue on metsittynyt ja täynnä pensaikkoa, mitkä tekivät kuvaamisesta omalla tavallaan haasteellisen. Emme vaan jaksaneet etsiä tuolloin, kuten emme myöhemminkään, kuvauksellisempaa patteritöihin liittyvää kohdetta. Ehkä joskus toisella kertaa?
Luonto kadottaa sata vuotta vanhat jäljet pikkuhiljaa

Patterityöt ovat näet Suomen suurin rakennusprojekti ikinä, vaikka aika harva meistä asiasta paljoa tietääkään. Salpa-Linjan taitavat nykyään lähes kaikki tuntea, mutta jostain syystä patterityöt ovat jääneet vähemmälle. Aiheesta on toki jonkun verran tutkimuksiakin tehty, mutta enempäänkin olisi aihetta. Toivottavasti joku historia-alan ammattilainen ottaisi intohimonsa kohteeksi näiden rakennelmien tutkimisen ja etenkin niiden tarkkojen sijaintien määrittämisen, sekä sijoittamisen tarkkaan kartoille. Luulisi projektiin irtoavan apurahaakin.
Linnoitteen reunat on ladottu kivistä

Vaan, mitä olivat patterityöt, joihin kymmenettuhannet suomalaiset osallistuivat vuosina 1914-1917? Krimin sota, joka käytiin 1850-luvulla, sai venäläiset miettimään sotilasstrategiaansa uudelleen. Itämeri muuttui tärkeäksi alueeksi ja venäläiset säikähtivät mahdollisuudesta siirtää joukkoja lähelle Pietaria. Sen takia Helsinkiin ja Viipuriin rakennettiin vahvat linnoitukset Pietarin turvaksi. Näin Kronstadin tukemana saatiin Suomenlahti turvattua mahdollisen sodan hetkellä. Sen sijaan yksi mahdollinen hyökkäyssuunta oli vielä tukkimatta...
Melkoista ryteikköä. Raivaaminen olisi paikallaan

Pohjanlahdelta tapahtuvaan mahdolliseen hyökkäykseen oli myös varauduttava ja niinpä Venäjä alkoi linnoittamaan Suomea turvatakseen Pietarin turvallisuuden Suomen kautta tapahtuvaa hyökäystä vastaan. Hankkeeseen käytettiin valtavia rahasummia ja moni suomalainen tienasikin leipänsä I MS vuosina lapion varressa tai hevosen kanssa työskentelemällä patteritöissä. Monet hauskat jututkin suomalaisten tekemistä jymäytyksistä liittyvät juuri näihin vuosiin. Olemattomia kuormia laskutettiin ja urakoilla huijattiin venäläisiä, jotta homma etenisi hitaasti ja anteliailta rahoittajilta saatiin ruplat parempaan talteen.
Tämä osa on räjäytetty kallioon

Työt eivät koskaan kerenneetkään valmiiksi, koska maaliskuussa 1917 Venäjällä tapahtunut vallankumous lakkautti työt. Muistoksi näistä valtavista rakennustöistä jäi eripuolille Suomea kallioon räjäytettyjä tai louhittuja puolustusasemia. Näistä vierailimme Ylämaalta löytyvällä Toikan puolustusasemala, mikä on kaivettu kallioisen kukkulan laelle ja sen rinteille. Ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta, koska Etelä-Karjalan alueelle rakennettiin kaksi puolustuslinjaa. Toinen Nuijamaalta Ruokolahdelle ja toinen Ylämaalta Suomenniemelle.

Myöhemmin rakennettuun Salpa-Linjaan verrattuna patterityöt ovat erilaisia. Paikalla ei ole betonisia bunkkereita, vaan ne ovat louhittu kallioon. Nykyisin luonto on vallannut ne ainakin täällä Ylämaan Toikassa. 

Se tuosta patterityöasiasta ja lieneekin aika "perinteiseen" tapaan laatia uuden vuoden lupaukset tulevalle vuodelle 2015. Viime vuonnahan tein peräti 30 lupausta, joista vain 8 toteutui. saavutus ei ole kummoinen, mutta muutenhan tämä vuosi oli elämäni paras. Kaikki asiat ovat paremmin kuin hyvin, vai ovatko, kerta uusia lupauksia pukkaa tulevallekin vuodelle? Täräytän tuohon alle omat uudenvuodenlupaukseni...

Blogiin liittyvät lupaukset

  1. Willimiehen jäljillä blogi päättyy
  2. Päivitän Willimiehen jäljillä blogia tulevaisuudessakin
  3. Aloitan uuden blogin samalla periaatteella, mutta kohdealue vaihtuu menetettyyn Karjalaan
  4. Kiertelen pitkin ja poikin Karjalan kannasta muistomerkkien perässä
  5. Julkaisen tarinan kerran viikossa
  6. Opettelen venäjänkielen alkeet
  7. Aion hankkia apurahaa tälle uudelle missiolle
  8. Otan vastaan kaiken avun mitä on saatavana
Henkilökohtaiset lupaukseni
  1. Stressaan vähemmän
  2. Aion tehdä jotain ensimmäistä kertaa elämässäni
  3. Nautin elämästä
  4. Remontoin kotimme
  5. Suoritan köyhän miehen rautaperseajon (1000km/24h)
  6. Laihdun, kunnes vaaka näyttää 75kg
  7. Poistan elämästäni stressiä aiheuttavat asiat
  8. Hankin kunnon kameran
  9. Nappaan helkkarin ison kalan 
  10. Luen enemmän
  11. Käyn viisi kertaa SaiPan vieraspeleissä
  12. Elän terveellisemmin
No niin, siinä 20 lupausta ensi vuodelle. Jännä kurkata vuoden päästä, että mikä on saldona ensi vuoden hommista. Pientä petraamista tuossa kaivataan...

PS. Willimiehen jäljillä blogi jatkuu siis samalla kaavalla, mutta esittelee tulevaisuudessa menetetyn Karjalan kohteita. Koska aiomme Williladyn kera perustaa aihetta varten uuden blogin, niin uusi nimikin pitäisi keksiä! Olisiko teillä blogin lukijamme ehdotuksia uudeksi nimeksi? Meillä nimiasia on aivan kesken, koska isot ja pienet rattaat lyövät tyhjää.... Joten, ehdotuksia kehiin!

Lopuksi, hyvää uutta vuotta!  




sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lappeenranta / Seppo Saarisen metsä

                                                 Hurriganes "Mister X"

Vihdoinkin Etelä-Karjalan pikkupaikkakunnat on saatu kierrettyä ja on aika palata takaisin esittelemään rakkaita kotiseutuja Lappeenrannassa. Aiemmin nuo tuli kierrettyä melkoisen tarkkaan, joten kovin montaa kohdetta ei ole enää esittelemättä. Kierros alkaa siis pikkuhiljalleen umpeutua ja bloginpitäjä pääsee keskittymään täydellä teholla uuteen projektiin, mikä vie minut pois Etelä-Karjalasta rajantakaiseen Karjalaan.

Tarkoitukseni olisi näet kuvata vastaavalla tavalla muistomerkit ja muut merkitykselliset kohteet nykyisin Venäjalle kuuluvalla alueella. Tässä tehtävässä tulen tarvitsemaan rutkasti muiden apua kielitaidottomuuden takia sekä ennen kaikkea rahaa, koska kuvausretket eivät onnistu entisellä periaatteella. Nyt paikan päällä on myös pakko yöpyä ja se ei ole ilmaista edes ruplan nykykurssilla. Julkaisutahtikin tullee siis olemaan melkoisen verkkainen, mutta jos tuon urakan saisi seuraavan kymmenen vuoden aikana tehtyä, niin sitten voisin siirtyä eläkkeelle rauhallisin mielin, koska kulkijanluonteeni olisi kaiketi tyydytetty.

Vaan katsellaan noita uusia projekteja myöhemmin ja keskitytään saamaan tämä projekti loppuun ensin....

Joskus syksyllä Willilady oli jossakin koulutustapahtumassa Kimpisen koululla ja minun piti noutaa hänet. Siinä hän odotteli upouuden kyltin vieressä valokuvaamassa Seppo Saarisen metsää... Koulun nurkalle oli remontin yhteydessä ilmaantunut isoon kiveen kyltti, joka kertoi ympäröivien puiden ja istutusten kuuluvan Seppo Saarisen metsään!
Seppo Saarisen metsä

Vaan, kuka on tämä salaperäinen Seppo vai pitäisikö sanoa, että mister X? Tässä on kysymys, mitä en ole onnistunut selvittämään, vaan tämä on jäämässä mysteeriksi. Ilmeisesti kyseinen kyltti liittyy alueella sijaitsevaan Arboretumiin, mutta joka tapauksessa tästä olisi kiva tietää enemmänkin. Lukijat, apua siis kaivataan teiltä!
Kuka on tämä salaperäinen Mister X

lauantai 27. joulukuuta 2014

Imatra / Siitolan kartano

                                                          Hurriganes "Get on"

Viimeistä viedään nyt Imatrankin kohteiden esittelyssä. Vuorossa on lähellä kuutostietä sijaitseva Siitolan kartano, minkä historia juontaa juurensa aina vuoteen 1666. Tuolloin ratsumestari ja ansioitunut sotasankari Joakim Ducker sai tilan läänityksenä Kaarle XI:lta. Tällöin Siitolan säterikartano siis perustettiin. Nimensä tila sai alueella jo kauan ennen tilan perustamista asuneilta Siitosilta, joiden mukaan kylä oli nimetty.
Siitolan kartano

Huonon hoidon takia kartano oli päässyt huonoon kuntoon ja jo 1700-luvun alussa majuri Gustav Romanovits rakennutti paikalle uuden kartanon. Kartano vaihtoi useasti omistajaa, mutta päätyi lopulta puustelli- ja virkatalolaitoksen lakattua kruununvouti Henrik Masalinille. Hänen aikaansa sattuikin Siitolan kartanon huippuhetki, koska itse keisarinna Katariina II kunnioitti kartanoa vierailullaan vuonna 1772.
Pitäähän kartanossa olla oma navetta...nykyisin työpajoja

Moneen kertaan ulkoasuaan muuttanut kartano on saanut uuden Jugendasunsa arkkitehti Uno Ullbergin toimesta 1900-luvun alussa. Nykyinen omistaja Imatran kaupunki on hallinnut kartanoa vuodesta 1972 ja nykyisin sen tiloissa sijaitsee Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun tiloja. Ilmeisesti joitain taiteilijoita pyörinee alueella.....
Urbaani taidetta
Hylätyn rakennuksen kellarissa mietiskelee Buddha?
Lisää taidetta vesakon keskellä
Alueella on myös rakkausvyöhyke


perjantai 26. joulukuuta 2014

Rautjärvi / Laikon rajavartioasema

                                             Hurriganes "Roadrunner"

Hurriganesin sävelmät siivittävät usein meidät näille syrjäisille kohteille, joten niiden paikka on myös täällä blogissa. Taidankin loppuajan sinnitellä kyseisen suosikkiyhtyeeni musiikin kera aina tämän blogin päätökseen asti. Siihen ei siis enää kauaa mene, koska useimmat Hurriganesin kappaleet ovat jo tulleet aiemmin julkaistua täällä. Vaan nyt Tapaninpäiväajelulle Rautjärven Laikkoon. Me tosin piipahdimme paikan päällä jo ajat sitten...
Entinen Laikon rajavartioasema

Muutamia vastaavia kohteita olenkin esitellyt viime aikoina, joten nyt on vuorossa seka viimeinen Rautjärven kohde että viimeinen rajavartioasema. Vanhoja muistolaatalla varustettuja rajavartioasemia on toki muitakin vielä esittelemättä, mutta kun niiden kanssa tuli ongelmia. Yksi talo oli maalattavana ja laattakin oli varaston uumenissa, joten jäi sekin sitten kuvaamatta. Ehkä joskus myöhemmin julkaiseme nekin?
Muistolaatta

Sen sijaan Laikon entisellä rajavartioasemalla, joka nykyisin toimii Tullilaitoksen virkistyskäytössä, kyltti oli vielä paikallaan, mihin se 30.7.2012 kiinnitettiin. Tuolloin paikalla oli runsas joukko entisiä ja nykyisiäkin rajavartiolaitoksen edustajia, jotka olivat saapuneet paikalle kaikkialta Suomesta. Kaukaisin vieras saapui jopa Halikosta saakka. 

Laatan paljastivat Laikossa palvellut Reino Haakana ja naapuriasemalla palvellut Heimo Marttinen. Julkistuspuheen piti Kaakkois-Suomen rajamieskillan puheenjohtaja Jarmo Piispanen. Kaakkois-Suomen rajavartioston tervehdyksen paikalle toi Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja evl Erkki Matilainen.  

torstai 25. joulukuuta 2014

Ruokolahti / Hukkavuoren polku

                                             Nordman "Vandraren"

Eilispäivänä esittelimme Hukkavuoren polun varresta löytyvän muurahaisten munituslaanin. Tänään pitänee paljastaa loputkin kyseiseen vaellusreittiin liittyvät kohteet. Tämä polku on näet melkoisen mielenkiintoinen kaikkine yllätyksellisine paikkoneen ja taideteoksineen. Täällä huumori ja hyvä mieli on mukana lähes joka metrillä.
Hukkavuoren korkein kohta

Hukkavuori on eräs Etelä-Karjalan korkeimpia kohteita ja sen kyllä huomaa vaeltelun aikana. Minulla ainakin pumppu hakkasi ihan huolella ja välillä Jaakopin portaissa tuntui, etten jaksa enää nousta askeltakaan. Hiki kirveli silmiä ja itikat yrittivät vielä imeä loputkin. Vaan mukava reissu tämä Tornator Oy:n mailla oleva jaellusreitti on...suosittelemme vilpittömästi piipahtamaan ensi suvena paikan päällä PohjaLankilan kylässä Ruokolahdella. Auto kannattaa jättää Matti Päivisen, joka rakensi polun vuonna 1996, pihamaalle Särkilahdentien varteen.
Hukkavuoren huipulle noustaan Jaakobin portaita pitkin. Melkoinen nousu!

Polkujen varsilta löytyy opastauluja,m itkä kertovat alueen luonnosta enemmänkin kuin me ikinä pystyisimme. Siksi tyydymmekin tällä kertaa esitellemään kohteen valokuvien avulla. No, saatamme jotain mainitakin....
Portaiden kipuamisen jälkeen maisema korvasi hikoilun
Reitin varrelta löytyi outoja ilmestyksiä
Hikinen mies
  
Huipulta löytyi Hukkakahvio

Kaiken kaikkiaan vaellus Hukkavuorella oli mielenkintoinen kokemus, vaikka varustuksemme ei kyseisenä kuvausretkipäivänä ihan paras ollutkaan. Silti selvisimme ja kahveetkin saatiin juotua Hukkavuoren huipulla.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Ruokolahti / Muurahaisten munituslaani

                                                     We wish you a merry christmas

Jouluaatto. Vuoden työt tehty. Lienee siis aika ottaa muutama päivä rennosti, ennen kuin lauantaina aletaan räpsimään panelia kattoon. Vaikuttaa tämäkin loma melkoisen työntäyteiseltä, kunhan joulupyhistä on rymistelty lävitte. Toivottavasti te lukijatkin osaatte heittää jouluvaihteen päälle ja ottaa rennosti muutaman päivän. Akkujen lataaminen lienee meille kaikille tarpeen tässä vaiheessa vuotta?

Vaan nyt lienee aika heittää eräs mielenkiintoinen paikka kaikkien nähtäville. Vastaavasta en ole koskaan aiemmin kuullutkaan. Ehkä te olette? Ruokolahden perukoilta Pohja-Lankilan kylän Marjamäeltä löytyy retkeilyreitti Hukkavuoren polku, minkä esittelemme tarkemmin seuraavalla kerralla. Reitin varrelta vaan löytyi niin mielenkiintoinen kohde, että pakko esitellä se erikseen. Kysymyksessä on näet muurahaisten munituslaani. Jep, en ollut kuullut itsekään tällaisesta aiemmin, mutta nyt olen sentään vähän viisastunut asian suhteen.
Muurahaisten munituksen opaskirjanen

Sotien jälkeen, etenkin 1950-luvulla, muurahaisten munitus oli iso bisnes, etenkin Karjalan alueella, vaikken vastaavaan ole muualla törmännytkään. Muurahaisten munat olivat arvokasta vientitavaraa ulkomaille. Siitä valmistettiin valkuaisjauhetta tai sitä käytettiin lemmikkien ruokana tai nerokkaat saksalaiset kemistit valmistivat lääkkeitä. Siitä on siis moneksi
Muurahaisten munituslaani kallion laella. Huom tervattu rinki ja sananjalkaviuhka

Vaan kuinka homma tehtiin, koska muurahaisten munat ovat melkoisen pieniä? Monilla metsäisillä alueilla oli paljon isokokoisia muurahaiskekoja. Niistä sai raaka-ainetta paljon ja se tiesi kipeästi kaivattua ulkomaan valuuttaa.Onneksi ihmisen ei tarvinut hoitaa koko prosessia itse, vaan muurahaisten annettiin hoitaa työ. Kyllä ihminen osaa olla ajoittain ovela! 

Työ alkoi juhannusviikolla, jolloin öiseen aikaan lapioitiin muurahaiskeon pohjalla olevat munat säkkiin. Sitten ne kaadettiin seulan läpi, jolloin isoimmat roskat jäivät seulaan. Seuraavana päivänä muurahaiset tekivät itse lopullisen siivouksen joko kallion päälle rakennetulla munituslaanilla, kankaan päällä tai erikseen rakennettu laani jossain muualla. Kuten täällä Marjamäellä, lajiteltavat munat kipattiin laanille aamusella ja muurahaiset kävivät töihin tervalla rajatulla alueella.
Hädän hetkellä laanilta opastetaan Pasi Kuikan luokse oloa helpottamaan

Muurahaisia piti koko ajan vahtia, koska ne tuppaavat olemaan melkoisen ahkeria työntekijöitä. Ne eivät toki laiskotelleet, mutta munien lajittelu laanilla sananjalkaviuhkojen alle saattoi keskeytyä, jos munat alkoivat käydä vähiin. Tällöin ne ryhtyivät siirtämään roskia munien sijasta. Lisäksi kaikkein helteisimpinä päivinä muurahaiset saattoivat heittäytyä korpilakkoon ja lopettaa työnteon. Tällöin valvojan tehtävä oli pirskotella vettä muurahaisten päälle, jotta ne kuvittelisivat sateen alkaneen. Tällöin työnvauhti parani kummasti.
Valitettavasti lokakuussa muurahaisia ei näkynyt

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen osoitus ihmisten nokkeluudesta tienata rahaa...osaisinpa itsekin keksiä jonkun mukavamman keinon kuin jatkuvan päivätyön tekemisen. Vaan, mukavaahan tuo on, että töitä on. Hittoako tuosta ruikuttamaan ainakaan pariin seuraavaan viikkoon. Ollaan lomalla ja nautitaan kinkusta yms.

Lopuksi kaikille lukijoille, assistenteille, kommentoijille, vinkkien lähettäjille, matkoilla mukana pyörineille ja muuten vaan Willimiehen Jäljillä blogiin törmänneille mukavat joulut ja onnelliset uudet vuodet. Ottakaahan rennosti ja muistakaahan seurailla uusimpia päivityksiä, koska lisää juttuja on tulossa vielä tämän vuoden puolella. Itse asiassa olen itsekin aivan täpinöissä, koska paluu blogin alkujuurille Lappeenrantaan on kohta edessä! Johan näillä harharetkillä on aikaa mennytkin pitkälti yli vuosi....

Hyvää joulua
T. Willimies ja Willilady 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Imatra / Jäppilänniemen rajavartioasema

                                           Remu "Paholaisen masurkka"

Joulun aatonaatto ja meillä piti tapetoida ehtoolla, mutta assistentti sairastui. On siis aika aloittaa huilaaminen, kunhan vuoden viimeinen työpäivä on takana. Edessä häämöttää siis loman lepohetket, kunhan saadaan nämä tapetit seinään sekä vielä puuttuvat panelit kattoon joskus joulun jälkeen. Sitten ei ole edessä enää kuin listoittamisen autuus, minkä hoidamme Williladyn kanssa kädenkäänteessä. Niiden materiaali kulkeutui kotiamme jo aikapäiviä takaperin Svetogorskin ja Viipurin rautakaupoista. Hinta oli muuten tavaroissa aivan kohdillaan, vaikkei ruplan kurssi tuolloin vielä huippulukemissa ollutkaan.
Jäppilänniemen entinen rajavartioasema

Muutenkin huusholliimme on hankittu kamaa ja elintarpeita viimeisen vuoden aikana rutkasti ulkomailta. Muutamaa pettymystä lukuunottamatta, on sanottava että tavara on ollut ihan laadukasta. Ihmetyttää monesti, että miksi useimmat suomalaiset hakevat ainoastaan polttoainetta Venäjältä, kun muutakin käyttökelpoista tavaraa on tarjolla. Esimerkiksi Viipurista olemme hakeneet paljon tavaraa, mitä olemme hyödyntäneet remonteissa ja ruokapöydässä. Vinkkinä voin kertoa, että venäläiset mehut ovat hinta-laatu suhteeltaan huipputavaraa... Vaan siirrytäänpä pikkuhiljaa päivän kohteeseen, mikä sijaitsee tällä kertaa Imatran Jäppilänniemessä. 

Tämä vanha rajavartioasema on nykyisin venäläisomistuksessa ja tarjoaa huokeita majoituspaikkoja. Niitähän naapurit nykyisin tarvitsevatkin, koska ainakin täältä Lappeenrannasta pitkäkilpiset autot loistavat poissaolollaan. Mikäs siinä, kiva käydä joskus ostoksilla Suomessakin ja kuunnella ainoastaan paikallista murretta. Viime ajoista onkin jo tovi kulunut.
Muistolaatta

Vaikka rakenus on naapurikansan omistuksessa, niin mitään estettä ei ollut muistolaatan kiinnittämiselle, mikä tapahtui Jäppilänniemen entisen, vuosina 1970-1990 toimineen, rajavartioaseman seinään 7.6.2013. Muistolaatasta vastasivat Kaakkois-Suomen rajavartiosto ja Kaakkois-Suomen Rajamieskilta, kuten muistakin vastaavista muistolaatoista. Paljastustilaisuudessa, missä oli koolla noin parikymmentä entistä rajamiestä, juhlapuheen piti killan puheenjohtaja Jarmo Piispanen. Tilaisuuden päätteeksi Veikko Väisänen ja Ari Puranen paljastivat laatan kaikkien nähtäväksi.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Lemi / Uhrikivi

                                            Dire straits "The man`s too strong"

Jep, joulu lähestyy ja meidän remontti on kaikkein hektisimmässä vaiheessa. Tänään ei tapahdu mitään, mutta huomenissa pyörähtää tapetointiurakka käyntiin. Jouluksi ei siis toinen makuuhuone valmistu, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Muutenhan tuo olisi kerinnyt jouluksi valmiiksi, mutta kun piti muutama päivä maata petin pohjalla sairaana, niin aikataulu löi pahasti reisille. Vaan näillä mennään...
Lemin Urolantien kuppikivi


Viime kerralla oli esittelyssä Parikkalan viimeinen kohde ja tällä kertaakin vuorossa on viimeinen, mutta tällä kertaa Lemin viimeinen kohde. Yllättäen aihepiiri on sama kuin edellisellä kerralla eli uhrikivien merkeissä jatketaan. Jotenkin sopivasti sattuu tämäkin homma tuon ikääntymisen kanssa eli en todellakaan meinannut muistaa missä päin Lemiä tämä kohde oli!!! Sitä se korkea ikä teettää tepposet aika ajoittain. No, jostain netin uumenista bongasin uudelleen tämänkin kohteen, joten Urolantieltähän tämä löytyy. Päivitellään paikka joskus myöhemmin tarkemmin ajan tasalle, kenties tuon ikuisen riippakiven eli kohdekartan muodossa. Jospa senkin joskus kerkeäisi virittelemään kohdilleen?
Kohteen vierelle pääsee onneksi autolla, niin ei koivet rasitu

Joka tapauksessa muutaman kilometrin päässä Lemin kirkolta tämä kohde löytyi ja oikeastaan aika sopivasti se sijaitsee tien vierellä vanhan kansan pyhän puun pihlajan vieressä, aivan kuin pihlaja haluaisi korostaa uhrikivenkin pyhää luonnetta. Olisi todellakin mukava tietää mitä tämänkin kiven ympärillä on aikoinaan tapahtunut ja mitä lahjoja ja kenelle niitä on aikoinaan uhrattu.
Pihlaja on pudottanut omat uhrilahjansa kiven päälle....osan jopa kuppeihin

Kiven laella olevien kuppien ajoittaminen on todella vaikea tehtävä, mutta todennäköisesti se liittyy Lemin pitäjän muuttumiseen metsästäjien erämaista peltoviljelyn alkuun. Väitetäänhän kivien kuoppiin laitetun aikoinaan jyviä, siemeniä ja kenties jopa maitoa hyvän sadon aikaansamiseksi, ihmisen tervehtymiseksi tai vainajien muistoksi. Kenties näitä aikoinaan käyttöön otettuja kuppikiviä yhdistää kaikki edellämainitut kolme käyttötarkoitusta?

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Parikkala / Uhrikivi

                                           Hellacopters "Ferrytale"

Joulu lähestyy ja niin lähestyy myös Parikkalan kohteiden esittelyjen päätös. Viimeistä kohdetta näet viedään... Onneksi noita on vielä reservissä jonkun verran, koska kuvausretket näillä keleillä ovat mahdottomia. Lisäksi kun noita uusia kohteita alkaa olla melkoisen haasteellista löytää. Mielessäni ei ole ainuttakaan sellaista kohdetta Etelä-Karjalassa, mikä olisi kuvaamisen arvoinen ja sitä kautta ansaitsisi tulla julkaistuksi blogissa. Pikkuhiljalleen ajatus blogin lähestymisestä päätepistettään alkaa muuttua todelliseksi. Toki kohteita on vielä julkaistavaksi, mutta uusista ensi kesän reissuilla kuvattavista jutuista ei ole tällä hetkellä.
Kokkosenmäen uhrikivi

Venäjän puolella liikkuessani, on joitakin valokuvia tullut räpsäistyä paikallisista sekä myöskin suomalaisten pystyttämistä, joten ilmeisesti Willimiehen jäljillä blogi aloittaa merkittävien kohteiden valokuvaamisen Suomen rajojen ulkopuolella ja aloittaa samankaltaisen tietokannan kokoamisen Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan muistomerkeistä. Jokunen pikku ongelmahan tässä vielä on ratkaistava, kuten rahoitus, maastoauton hankinta ja Venäjän kieltäkin olisi mukava osata. No, ongelmat on tehty ratkaistaviksi. Tosin tuo rahoitus on se kaikkein haastavin ongelma...Vaan vielä on jokunen dollari käytettäväksi joululahjojen ostoon, joten lienee aika siirtyä aiheeseen, jotta kerkeän shoppailemaan.  
Kiveen on hakattu reilut parikymmentä kuppia. Näemmä puolukka-aikaan kuvattu tämä kohde

Tälläkin kertaa kohde on sellainen, missä Willimies ei itse ole piipahtanut, vaan joudun esittelemään Lapakon Aleksin ottamia valokuvia Parikkalan Saaren Kokkosenmäen uhrikiveltä. Näistähän aina käydään polemiikkiä, että ovatko ne uhrikiviä vai pelkästään kuppikiviä, mihin on tuotu uhrilahjoja, milloin mitäkin tarkoitusta varten. Tähän kiistaan en halua ottaa kantaa, mutta kyllähän tämä voisi hyvinkin olla uhrikivi, koska kiveen on hakattu uria, joita pitkin nestemäinen aines on päässyt valumaan pois.
Kiveen hakattu ura johtaa alas kiven päältä

Joka tapauksessa kyseessä on ihan upea kohde, minkä paikalliset asukkaat ovat osanneet hyödyntää matkailuvaltiksi lopultakin. Kyseisen kiven ovat paikalliset tunteneet jo ammoisista ajoista lähtien, koska kivi on ilmeisesti hakattu rautakaudella eli melkoisen vanhasta tekeleestä on kyse. Sen sijaan yleisessä tiedossa se on ollut vasta vuodesta 1995 lähtien, jolloin paikallinen Jussi Tiainen ilmoitti siitä Museoviraston rakennushistorian osastolle. Tämän jälkeen kivi on ollut tarkemman tutkimuksen kohteena pariin otteeseen.
Infotaulu kertoo uhrikivistä


lauantai 20. joulukuuta 2014

Parikkala / Rajajääkärikomppanian komentopaikka*

                                           Blackfoot "Highway song"

Joskus syksyllä lähdimme Williladyn kanssa kurvailemaan pitkin Parikkalaa ja tavoitteena oli päästä kuvaamaan Parikkalan Rajaniemessä sijaitseva entinen vuosina 1951-2002 toiminnassa ollut Rajajääkärikomppanian komentopaikka. Etukäteen vähän arvelimme, että alue olisi suljetulla Puolustusvoimien alueella, mutta mitä vielä. Saavuimme tyhjilleen hylätyn suuren rakennuksen pihaan, mitä alueen ihmiset käyttävät kaiketi kaatopaikkana. 
Entinen Rajaniemen rajajääkärikomppanian komentopaikka

Piha oli tulvillaan rojua ja muuta hilkettä, mutta löytyihän 9.6.2009 seinään kiinnitetty muistolaattakin. Laatan muuten piipahti paljastamassa valtioneuvos Riitta Uosukainen, jonka mies Topi suoritti tehtäviään täällä varapäällikön sijaisena 1960-luvun puolivälissä. Lieneekö Topi ollut matkassa mukana?
Muistolaatta

Muistolaatasta vastasivat Kaakkois-Suomen rajavartiosto ja Kaakkois-Suomen Rajamieskilta, jotka ovat pystyttäneet useitakin muistolaattoja vanhoille rajavartiostojen paikoille. Laatat liittyvät Suomen Rajavartioston 90-vuotisjuhlallisuuksiin.

Mainittakoon, että Rajaniemen historiasta löytyy sukulaisiakin, koska vuosina 1969-1970 rajajääkärikomppanian päällikköinä toimi Väinö Siiskonen kapteenin arvoisena.

Päivitys 13.3.2017
Nyt on sitten tämäkin paikka myyty ulkomaalaisille, kun ei kellekään suomalaiselle kelvannut. Linkki juttuun täältä.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Parikkala / Huttumalja

                                           Happoradio "Loistava tulevaisuus"

Maailma ympärilläni on täynnä muutoksia, joista kaikki ei todellakaan ole mieleisiäni. Parhaimpiin muutoksiin kuuluvat ehdottomasti viimeisen vuoden siviilipuolen muutokset, joista oman talon retuseeraaminen on tällä hetkellä päällimmäisenä. Emännän kanssa olemme parasta aikaa keskellä kaaosta, kun yläkerran makuuhuone on purettu atomeiksi ja porukalla yritetään fiksailla sitä uuteen kuosiin. Mikäpä parempi aika remontille kuin joulunalusviikot? Sekasotkusta huolimatta on mukavaa nikkaroida pikkuhiljalleen omaa kotia omanlaiseksemme ja leuhkimatta pitää sanoa, että jotain ollaan saatu aikaankin viimeisen yhdeksän kuukauden aikana. Vaan paljon on vielä tekemättäkin....
Tervetuloa Huttumaljaan

Vaan nyt taitaa tulla remontin teolle stoppi, koska jatkuva ramppaaminen pihalle ja sisään on saanut jotain outoa tapahtumaan.... Meikäläisellä on kuumetta ja veto totaalisen poissa. Mikäpä parempi aika sairastua kuin joulun alla, kun kämppä on hyrskyn myrskyn ja joulu lähestyy, mikä oli deadline remontin valmistumiselle. Saattaa aikataulu hivenen ottaa takapakkia. Mutta minkäs sille voi, jos näin oli määrätty tapahtumaan! 
Pohjalta on ylös pitkä matka 

Kaiken kiireen ja makuuhuoneen nikkaroinnin keskellä lienee kuitenkin taas syytä päivittää tännekin jotain uutta materiaalia. Tällä kertaa vuorossa on Parikkalan Uukuniemellä sijaitseva Huttumalja, mikä on luonto kohde vailla vertaa. No itsehän en tuolla ole käynyt, vaan assistentti Lea piipahti joskus kuukausi takaperin poikansa kanssa paikalla, joten nyt mennään lainakuvilla.

Kertonee Huttumaljan koosta tämäkin valokuva

Huttumalja on jääkauden jälkeensä jättämä valtavan kokoinen suppa, mikä on muodostunut maan tai paremminkin sorakerroksen  alle jääneen jäälohkareen sulamisesta. Halkaisijaltaan Huttumalja on 60 metriä ja syvyydeltään 25 metriä. On ollut melkoinen jäämurikka, mikä muovasi Huttumaljan. Toivottavasti Lapakon Aleksin kuvat osoittavat teillekin, että Huttumalja on näkemisen arvoinen kohde. Pitänee ensi suvena käydä itsekin paikalla.
Taustatietoa Huttumaljan syntymiseen

perjantai 5. joulukuuta 2014

Luumäki / Ristmännyt

                                            Hurriganes "Roadrunner"

Pukujuhla päivä on taas takana ja oletettavasti vielä kerran on ennen vuoden vaihetta pamautettava puku päällke, mutta ei tänä ehtoona. Nuoruusvuosieni sekä nykyhetken suursuosikkini Hurriganes saapuu Lappeenrantaan ja aion ehdottomasti olla paikalla. Päivämäärä on ollut mielessä jo pitkään, eikä mikään estä meikäläistä menemästä paikalle ravintola Old Cockiin! Paikalla alkuperäismiehistöstä ei tosin ole kuin Remu Aaltonen, mutta se ei menoa haittaa...
Ristmännyt

Menoa oli toki tuossa alkusyksynäkin, kun Williladyn kanssa kaahattiin pitkin Viuhkolantietä Luumäellä. Minulle iski rallivaihde päälle ja oli melko hilkulla, ettei Chrysler kajahtanut lepikkoon. Jos näin olisi käynyt, niin ehkä muutama risti olisi koverrettu tämän päivän kohteemme eli Viuhkolan ristmäntyjen kylkiin lisää edellisten viereen. Onneksi näin ei käynyt, vaan pääsimme kohteelle turvallisesti auton kanssa. Tosin vauhti ei melkoisen laajakaarisen sivuluisun jälkeen ollut ihan samalla tasolla!
Paikalta löytyy myös infolaatta

Sen sijaan aikoinaan kun ruumissaatto kulki Viuhkolantietä pitkin kohti Luumäen Taavettia, paikalla oli pakko pysähtyä. Vaikka 1800-luvulla ja etenkin 1900-luvulla kristinusko oli voittanut taikauskon, niin paikalla oli tapana kaivertaa risti mäntyjen kylkeen. Tällä teolla haluttiin varmistaa, ettei vainaja palannut kummittelemaan kotikyläänsä. Lienee toimenpide ollut toimiva, koska yhtään kertomusta Viuhkolaan palanneesta aaveesta ei ole jäänyt kerrottavaksi.
Melko kallellaan on toinenkin mänty

Kohteena ainakin Etelä-Karjalassa nämä ristmännyt lienevät ainutlaatuiset. Ainakaan minun tiedossani ei ole muita vastaavia puita, joita olisi käytetty samaan tarkoitukseen. Koko Suomen maan tilannetta en aio edes ryhtyä arvailemaan.
Risti männyn kyljessä

Valitettavasti nämä kaksi rauhoitettua mäntyä ovat kokeneet kovia. Toinen katkesi vuoden 2004 kovassa myrskyssä, eikä toisellekaan voi enää hyvällä tahdollakaan toivotella pitkää ikää. Kuinka pitkähän tämä perinne on edes mahtanut olla?   

maanantai 1. joulukuuta 2014

Ruokolahti / Kellervuoren luola (200.000kävijää)

                                               J.Karjalainen "Keihään kärki"

Taas on blogissa saavutettu yksi merkkipaalu, mistä pitää välittää kiitokset kaikille lukijoille. Äskettäin näyttää blogissa rikkoutuneen 200.000 kävijän raja. Hieno homma, vaikka enää tuo nyt ei suurempia tunteenpurkauksia täällä päässä saakaan aikaan. Toista se oli kun ensimmäisen sadantuhannen kävijän rajapyykki saavutettiin. Vaan mukavaahan tuo on, kun joku vaivautuu sepustuksiani lukemaan tai hitostako minä tiedän vaikka katselisitte pelkästään valokuvat? Ei siinä mitään, näillä mennään ja jatketaan samoilla linjoilla kuin tähänkin asti, kunnes kaikki kuvaamisen arvoinen on kerätty yhteen paikkaan elikkä tänne Willimiehen jäljillä blogiin.
Kellervuoren luola, mistä näkee läpi

Ettei tämä nyt menisi älyttömäksi itsensä kehumiseksi, kuten meillä Kaukaalta kotoisin olevilla on tapana, niin siirrytään tällä kertaa Ruokolahden Äitsaareen, mistä löytyy tämä upea paikka. Paikka näet on upea, vaikka vaatiikin hivenen rämpimistä komiassa "peikkometsässä" ja autokin meinasi jäädä kohdetta lähestyessä jumiin saviselle tielle. Kertakaikkiaan kohde oli kaiken vaivannäön arvoinen. Kyseinen paikka on nimeltään Kellervuoren luola eli luolabongauksemme jatkuvat. Tosin ennen ensi suvea ei taida olla yhtään luolaa valmiiksi kuvattuna enää varastossa, joten viimeistä viedään!
Luolakoira vartiossa

Vaan palataanpa hetkeksi luolaan, mikä on muodostunut kallion halki ja sen katto muodostaa sillan, mitä pitkin voi kävellä. Ei ole vielä vastaavaa tullut vastaan! Hivenen syrjäisestä johtuen tätäkin on käytetty huonoina aikoina väestön pakopaikkana, jolloin luolan aukot ovat olleet hirsistä umpeen rakennetut. Täällä on ilmeisesti pieni joukko pystynyt majailemaan pitkiäkin aikoja vainolaista karussa, vaikka todennäköisesti pakoaika ei ole kovin pitkä ollutkaan.
Luola toisesta suunnasta, mistä näkyy luolan katon muodostava silta

Nykyisin vainolaisesta ei jälkeäkään ellei tuo naapurimaan Putin päätä lähettää omia miehiään ulkomaanmatkalle tänne kylmään ja kalseaan Pohjolaan, kuten pahalaiset tekivät 75 vuotta takaperin. Silti ihmiskäden jälkiä löytyy Kellervuorelta vieläkin, koska joku on kasannut melkoisen määrän sähkötolppien eristeinä toimineita posliinieristeitä luolan nurkkaan. Miksihän joku on nähnyt mokoman vaivan... 
Luolan pohjalla on melkoisia lohkareita

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ruokolahti / Riihikivi

                                          J.Karjalainen "Rokulipäivä"

Viikonloppu alkaa olla kohta jo lusittu ja menoa onkin riittänyt uusioperheen arjessa. Tiskikone jauhaa yötä päivää ja soppaa on saanut keitellä sammioittain kaikkien nälkää tyydyttämään. Jotenkin on urakasta selvitty, mutta nyt alkaa olla aika ottaa rennommin, koska pikkuhiljaa väki vähenee ja kuten sanotaan pidot paranee...
Riihikivi

Vähän vastaavia ongelmia koettiin Ruokolahden Puntalan kyläkierroksen varrelle jääneellä Riihikivellä joskus takavuosina. Tuolloin väen ollessa pakosalla Haisevanlammen luolassa, piti porukka tuolloinkin jotenkin ruokkia vaikka vihulainen kyttäsikin lähellä ja hommat piti hoitaa salassa. Öiseen aikaan väki kävi piipahtamassa omilla ruispelloillaan ja leikkasivat sadon talteen yön pimeydessä. Vielä jäi ongelmaksi jyvien irroittaminen puimalla. Tämä homma hoidettiin tämän ison tasaisen kivenmurikan päällä, minkä takia kyseinen kivi on saanut nimensä. Se on siis riihikivi!
Puntalan Kissan kierroksen plakaatti