perjantai 28. helmikuuta 2014

Imatra / Omituinen tunneli

                                             Neljä ruusua "Seitsemän päivää selvinpäin"

Willimies on toiminut viimeisen viikon lapsenlikkana Willipojuille, jotka viettävät ansaitsemaansa? hiihtolomaa koulusta ja toinen viikko isällä on vielä edessä. Poikien äitee päätti karistaa Suomen pölyt jaloistaan ja paeta jonnekin lämpimään luitaan levittelemään, joten tässä sitä ollaan kärvistelty Kaukaan bungalovissa.  Itse olen nakottanut koko viikon töissä, joten eipähän ole kummemmin tarttenut perehtyä nykynuorison vapaa-ajanvietto tapoihin. Sen verran olen kuitenkin jyvällä, että siihen tuntuu liittyvän olennaisesti sohva, iPad ja pelikonsoli. Jumaliste, mitään ei tapahdu ilman käskyjä, mitkä pitää jakaa huutamalla tai muuten Etelä-Karjalaista rouheutta hyväksi käyttäen! Siinähän pojat laiskottelette, mutta kyllä teillekin vielä totuus paljastuu....
Luolan suuaukko on tukittu kaltereilla

Mutta eiköhän taas julkaista muutama kuva ilman tietoja. Tästä kohteesta en valitettavasti löytänyt mitään informaatiota, joten asia jää taas teidän lukijoiden ratkaistavaksi. Ainakin itseäni kiinnostaisi tietää, miksi tämä Liippilahdentien varressa sijaitseva tunneli on tehty ja sinne on jätetty kiskot lojumaan, mitkä ovat ilmeisesti aikoinaan jatkuneeet Vuoksen rantaan saakka. Onko täältä louhittu jotain, vai onko kyseessä ollut kenties Salpa-Linjaan liittyvä rakennelma. En osaa sanoa....kertokaa te!
Rojun alta pilkistää vanhat kiskot




Parikkala / Marskin ritari Mikko Anttonen

                                             Lynyrd Skynyrd "Workin"

Tämän päivän postaus on taas sarjaa, kun on kuvia niin pittäähän ne julkaista. Pahoittelut näistä välikausijutuista, mutta kun näiden eteen on tullut vaellettua tuhansia kilometrejä ja vuodatettua jokunen hikipisara. Tosin tällä kertaa kuvat ovat Lean tiimin ottamia, joten julkaistaanpa nämä nyt, kun tuli Tobleronetkin Lealle lahjoitettua kiitokseksi.
Ritari Anttosen hauta Parikkalan hautuumaalla (Photo by Lea Lapakkko)

Parikkalan hautuumaalta löytyy Pietari Hannikaisen haudan lisäksi yksi mielenkiintoinen hautapaikka. Kyseessä on Mannerheimristin ritarin numero 166 Mikko Anttosen hauta. Mannerheimristin ritareita on esitelty ennenkin, joten nyt on Mikko Anttosen vuoro. 
Jokaisen ritarin haudalla on vastaava laatta muistuttamassa urotöistä (photo by Lea Lapakko)

Parhaiten Anttosen tarina lienee kerrotavissa hänen Mannerheimristin ritari esityksestä, minkä Jalkaväkirykmentti 49:n komentaja everstiluutnantti Peitsara lähetti päämajaan syksyllä 1944 ja risti luovutettiin Anttoselle 21.12.1944 rauhan jo tultua.

torstai 27. helmikuuta 2014

Savitaipale / Partakosken silta

                                          Scott MacKenzie "San Francisco"

Taas välikausitarina vastaavalla metodilla, kuten niin useasti ennenkin. Kuvat pitää julkaista, kun tuli ne otettua. Toivottavasti tästä nyt on edes jollekin iloa... Esittelyvuorossa yksi Etelä-Karjalan harvoista kivisistä holvisilloista eli Partakosken silta. 
Partakosken silta

Kyseinen kaksiaukkoinen holvisilta on erittäin hyvässä kunnossa tunnelmallisen tien varrella, mitä on mukava ajella moottoripyörällä. Itsekin huitaisin männä kesänä kerran jos toisenkin tämän sillan ylitse. Sillan kivet on tuotu paikalle viiden kilometrin päästä Virtasalmen vuoresta ja rakennusajankohta on 1900-luvun alusta. jostain muistan kuulleeni vuosiluvuksi 1902, mutta eipä tuolle muistikuvalla vahvistusta löytynyt! Vaan komia on reitti Savitaipaleelta Partakoskelle.
Partakoski

Pitänee itsekin ajella tulevana suvenakin... 

Imatra / Hiidenkirnut

                                  Tuleva naapurini Nykäsen Matti "Ehkä otin, ehkä en"

No nyt on Joutsenon Pulpin alue ihan sekaisin lähiaikoina. Tänään Willimies teki talokaupat Williladyn kera ja me muutamme Joutsenon Pulpille omaan taloon. Bonuksena kuultiin että Nykäsen Matti, joku julkisuuden henkilö hänkin, muuttaa naapuriin vähän aiemmin. Se onkin kenties luvassa melkoisia illanistujaisia tai sitten vain vietämme rauhallista elämää vanhassa asuinmiljöössä. Saas nähdä kumpi skenaario toteutuu?
Imatrankosken partaalla sijaitsee hiidenkirnuja

Jos Willimiehen terassilla virtaa ajoittain sihijuoma, niin Saimaan uuden lasku-uoman puhkeaminen sai aikaan melkoisesti suuremman virtauksen Saimaan etelärannalla, kun nykyinen Vuoksi puhkaisi tiensä läpi kallioiden. Aluksi kun nykyistä uomaa ei vielä ollut, niin vesi virtasi nykyisten uoman reunamien paikalla. Tästä massiivisesta tapahtumasta on kulunut jo noin 4500 vuotta. 
Muistolaatta löytyy täältäkin...

Kosken virtaama sai kuitenkin aikaan melkoisia mullistuksia kallioperään, kun pyörrekivet kuluttivat itsensä hiidenkirnuiksi. Näitä on Imatran alueella lukuisia, mutta minä kuvasin nämä....mahtavimmat ovat toki Imatran kosken pohjassa tänäkin päivänä. Kuvamateriaalia niistä voit katsoa täältä.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Luumäki / Taavetin linnoitus

                Paula Koivuniemi on väärässä. Taavetin linnoitus on yli "Sata kesää ja tuhat yötä" vanha

Joskus ärsyttää, kun kohteena on paikka, mitä on mahdoton saada kuvattua kunnolla. Tänään vuorossa oleva Taavetin linnoitus kuuluu tähän kategoriaan. Tällaiset kohteet pitäsi saada ilmakuvattua, että ne saisivat arvoisensa esittelyn, mutta valitettavasti fyrkat ei riittänyt tällä kertaa lentelyyn kohteen yläpuolella vaan piti pysyä maan pinnalla kameroineen kaikkineen. Vaan miksi hitossa tänne Taavettiin on pitänyt linnoitus rakentaa?
Infotaulu kertoo lisäinfoa

Vuosien 1741-1743 käydyn hattujen sodan seurauksena rajalinjaksi muodostui Kymijoki. Sodan seurauksena Venäjä sai haltuunsa tärkeimmät merilinnoitukset ja lisäksi sisämaan linnoituksista Lappeenrannan, Käkisalmen ja Savonlinnan. Tämän jälkeen Venäjä ryhtyi vahvistamaan uutta rajalinjaa ja yksi keskeisiä paikkoja oli Taavetti.
Taavetin linnoituksen muureja

Ensimmäisessä vaiheessa vuosina 1773-1781 alueelle kohosi bastionlinnoitus, mikä oli kooltaan 800 x 650 metriä. Toisessa rakennusvaiheessa kenraali Suvorovin johdolla lisäksi neljä raveliinia, vallihaudat kivettiin ja pohjoispuolelle rakennettiin sitadelli. Nyt linnoitus muodosti kokonaisen kaupungin, missä oli yli kaksi tuhatta ihmistä. nämä toimet jäivät valitettavasti melko turhiksi koska linnoituksen kunnostus ja ylläpito lopetettiin jo vuonna 1803. Lopulta rakennukset myytiin huutokaupalla vuonna 1829, jolloin koko Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa ja Taavetti muodosti turhan kuluerän valtakunnalle. 
Museoviraston työnjälki näkyy linnoituksessa

Nykyisin linnoitus on merkittävä nähtävyys ja lukuisien kesätapahtumien järjestämispaikka. Helppo sijainti Taavetin keskustassa aivan valtatie kuutosen varrella ohjaa tänne lukuisia historiasta kiinnostuneita...kenties sinutkin?   
Taavetin linnoitus on näkemisen arvoinen

tiistai 25. helmikuuta 2014

Imatra / Vanha silta

                                                   Kirka "Silta yli synkän virran"

Nyt on vauhti päällä! Jo päivän toinen postaus, mutta antaahan tämä pienen hengähdystauon muuttopakkailujen lomaan. Tällä kertaa vuorossa taas välikausipostaus, mutta pitäähän se tämäkin esitellä, kun tuli kuvakin napattua. 

Vuorossa vuonna 1934 käyttöön otettu Mansikkalan vanha silta, joka hakee vertaistaan ainakin näillä seuduilla. Vastaavia kaksikerroksisia siltoja löytyy toki Pohjanmaalta, Kainuusta ja Lapista, mutta tämä on eteläisen Suomen ainoa. Yhteensä vastaavia siltoja on viisi kappaletta koko maassa, joten ei ihme, että silta on suojeltu.
Mansikkalan vanhan sillan kohdalla oli aikoinaan lossi, millä pääsi Vuoksen ylitse

Sillan alaosa on erittäin kapea, jos sattuu autolla hurauttamaan sillan ylitse. Vastaantulijoita on ihan huolella varottava, koska muuten saattaa peilit lähteä irti. Sen sijaan junat kulkevat vielä yläkantta pitkin ja tärinä onkin melkoinen, kun ylitse pörähtää juna. Tähänkin on tulossa muutos, kunhan uusi rautatiesilta valmistuu junaliikennettä varten.



Luumäki / Svinhufvudin hauta

                                                       Kotiteollisuus "Maailmanloppu"

Pikku hiljaa älkaa vähenemään nämä Etelä-Karjalaisten kuntien muistomerkit ja matka pääsee palaamaan takaisin kohti Lappeenrantaa, mistä matkalle lähdimmekin noin pari vuotta takaperin. Kaikenlaista on matkan varrella sattunut ja vähän alkaa koti-ikäväkin vaivaamaan, mitä lievittämään laitoinkin Suomen parhaan lappeenrantalaisen yhtyeen KT:n Maailmanloppubiisin. No, vähän aikaa seikkaillaan vielä naapurikuntien alueella, mutta matka jatkuu vääjäämättömästi kohti alkupistettä....no ainakin Lappeenrantaa. Joku voisi sanoa, että jo on aikakin....
Presidentti Svinhufvudin hauta Luumäen hautausmaalla

Vaan tänään ollaan vielä Luumäellä ja saatetaan pitäjän kuuluisin henkilö haudan lepoon. No, oikeastaan Pehr Evind Svinhufvud kuoli jo 29.2.1944 ja hänet saatettiin haudan lepoon Luumäen hautausmaalle kunniasaattuessa omasta kodistaan Kotkaniemestä sotilaallisin kunnianosoituksin joitakin päiviä myöhemmin. Paikalla oli silloisen valtiovallan- ja armeijan edustajat korkeinta johtoa myöten saattamassa presidenttiä haudan lepoon. 
Wäinö Aaltosen tekemän muistomerkin tausta

Hautajaisten päätteeksi Svinhufvud laskettiin haudan lepoon Luumäen hautausmaalle. Vierelleen hän sai rakkaan vaimonsa Ellenin vuonna 1953. Lopulta hauta sai muistomerkin presidenttiparin maallisen taivalluksen päätepisteelle vuonna 1961. Komeasta muistomerkistä vastasi Wäinö Aaltonen. 

Linkki Svinhufvudin hautajaisten videomateriaaliin löytyy täältä

maanantai 24. helmikuuta 2014

Luumäki / Oikeustaistelun muistomerkki

                                            Hassisen kone "Oikeus on voittanut taas"

Jassoo, työpäivä taas edessä tyhjässä ja hiljaisessa talossa. Kaikki muut ovat lomalla, mutta Willimies ja Seikku rientävät paikalle jo ennen aamukahdeksaa munkkia syömään ja kahveeta lipittämään. Tämän jälkeen edessä onkin monien tulevien tapahtumien suunnitteleminen. Jos kerrankin saisi suunnitelmat valmiiksi ennen deadlinea? Kunhan ei taas menisi näppäilyksi, vaan juna kerrankin pysähtyisi asemalle aikanaan... 

Nykyisin Luumäen asemalle eivät matkustajajunat sen sijaan pysähdy, mutta toisin oli aiemmin. Suurin tungos lienee kuitenkin ollut 28.3.1917, jolloin Luumäen suurmies Svinhufvud palasi Siperian karkoituksestaan takaisin kotiinsa Luumäelle. Tuhatmäärin ihmisiä oli kerääntynyt radan varteen saattamaan Ukko-Pekka takaisin kotiinsa jatkamaan taisteluaan oikeuden puolesta. Arviolta pari tuhatta innokasta oli häntä vastassa täällä Luumäelläkin Nuppolan torvisoittokunnan säestyksellä Maamme laulua ja Karjalaisten laulua laulaen. 
Luumäen 1990-luvulla lakkautettu rautatieasema ja Oikeustaistelun muistomerkki

Syitä Svinhufvudin karkoitukseen oli useita, joista yleensä esiin nousee se, ettei Svinhufvud suostunut nimittämään Venäjän kansalaista Kasanskia Suomen prokuraattoriksi. Muina syinä on aiemmin mainittu, että häneltä oli pyydetty jostain mitättömästä asiasta oikeuden pöytäkirjaote. Vaan eipä suostunut Svinhufvud sitä lähettämään! Niinpä hänet erotettiin, mutta omasta mielestään istuvaa tuomaria ei voinut erottaa ilman oikeudenkäyntiä. Niinpä istunnot jatkuivat... joitain muitakin syitä on, mutta riittäneehän nuo?
Wäinö Aaltosen tekemä muistomerkki

Kotimatka asemalta kotiin Kotkaniemeen sujui vaimon vierellä reessä istuen, mutta jo kohta oli taas edessä lähtö Luumäen asemalta Helsinkiin hallitushommiin. Edessä olikin itsenäisyysjulistus, minkä Suomnen senaatti Svinhufvudin johdolla laati 4.12.1917 ja minkä eduskunta hyväksyi pari päivää myöhemmin. Kiireisen joulukuun huipensi vielä matka Pietariin vuodenvaihteessa hakemaan tunnustusta Leniniltä Suomen itsenäisyydelle. Kuten tiedämme, niin tunnustus allekirjoitettiin Leninin toimesta vähän ennen vuoden vaihdetta 31.12.1917. Svinhufvud oli siis mukana keskeisissä itsenäisyyteen liittyvissä asioissa...
Lakikirja suojaa Suomineitoa nuolilta

Tätä muistorikasta hetkeä kunnioittamaan Wäinö Aaltonen suunnitteli ja valmisti 32,5 tonnia painavan muistomerkin Luumäen asemalle. Muistomerkin pystytyshetki  oli 5.12.1937, jolloin Svinhufvudin saapumisesta Siperiasta oli kulunut 20 vuotta ja Suomen itsenäistymisestä lähes päivälleen 20 vuotta. Suurten juhlallisuuksien jälkeen kuviteltiin, että muistomerkki saisi uhmata aikaa samalla paikalla kenties vuosisatoja. Näin ei kuitenkaan käynyt...
1937 Vapaa Suomen kansa pystytti tämän muistomerkin

Pitkällisen väännön jälkeen 25.11.2009 muistomerkki nousi nosturin avulla ilmaan ja sitä siirrettiin 14 metriä alkuperäiseltä paikaltaan, jotta Luumäen uusi kaksoisraide pystyttäisiin ottamaan käyttöön ratapihan laajennuksen takia. Toivottavasti tämä 130.000 euroa maksanut siirto-operaatio ei mene hukkaan ja muistomerkki saisi olla muistutuksena erään maamme suurmiehen teoista vielä vuosisatoja tällä nykyisellä paikalla.
Svinhufvudin johtaman senaatin itsenäisyysjulistus. Lieneekö tärkeämpää paperia suomalaisille olenassa?

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Luumäki / Ukko Pekan ammuntamuistomerkki*

                                                   Zero Nine "Down the line"

Eilen olimme Luumäen Kotkaniemessä ja samalla paikalla pysytään tänäänkin. Välimatkaa päärakennukseen on ainoastaan joitain satoja metrejä ja metsän keskeltä löytyy Luumäen Suojeluskunnan ykkösmiehen oma yksityinen ampumarata, mihin hän vetäytyi suorittamaan itselleen rakkaita ampumisharjoituksia.
Metsän keskeltä löytyy Svinhufvudin ampumamuistomerkki
Muistomerkin pystyttäjästä ja paljastusajankohdasta meillä ei valitettavasti ole tietoa, mutta asiasta enemmän tietävillä on taas loistava tilaisuus avittaa meitä. Kiitokset jo etukäteen!
Muistolaatta presidentin aktiviteeteistä muistomerkin kyljessä



Päivitys: Muistomerkin pystytti Karjalan ampumapiiri vuonna 1963

lauantai 22. helmikuuta 2014

Luumäki / Kotkaniemi

                                          Ne Luumäet "Tuomari"

Kylläpä blogin päivittäminen jäi tänään myöhäiseen. No esteenä oli koko päivän kestänyt reissu Vantaalle Ikeaan ja paluumatkalla piti vielä piipahtaa Luumäellä Urpalonjärven rannalla moikkamassa koulumme vahtimestaria, Teuvoa. Kiitokset kahveesta ja toivottavasti tuomamme puolukkamehu menee todelliseen tarpeeseen, ettei minun tarvitse tulla auttamaan sen tuhoamisessa joku viikonloppu?

Kylläpä sattuu biisivalintakin kyläreissun lisäksi kohdilleen. Tällä kertaa kohteenamme on näet luumäkeläisen tuomarin Per Evind Svinhufvudin kotitila Kotkaniemi Luumäellä, joka on Lappeen tuomiokunnan tuomarin Alfred Thomenin rakennuttama vuonna 1898. Svinhufvudin kotina Kotkaniemi oli vuosina 1908-1944 eli "Ukko Pekan" kuolemaan saakka. Tästä kertoo myös nykyisin museoviraston omistaman rakennuksen seinässä oleva laatta.
Luumäen suuren miehen koti
Per Evind Svinhufvud toimi uransa aikana monissa tärkeissä tehtävissä maamme kohtalonhetkillä ja rauhallisinakin aikoina. Vuonna 1908 hän aloitti tuomarin tehtävässä Lappeen kihlakunnassa. Jo ennen tätä hän oli aloittanut poliittisen uran toimimalla maamme yksikamarisen eduskunnan ensimmäisenä puhemiehenä yhdeksän kertaa peräkkäin vuosina 1907-1912. Näiden tehtävien lisäksi hän toimi prokuraattorina vuonna 1917, senaatin puheenjohtajana 1917-1918, valtionhoitajana 1918, pääministerinä 1930-1931 ja tietenkin presidenttinä 1931-1937.
Kotkaniemi, mitä museovirasto suunnittelee laittavansa myyntiin.

Monet tärkeät virkatehtävät olisivat kuitenkin voineet jäädä väliin, jos hänen terveytensä olisi pettänyt Siperiaan karkotettuna, missä hän oli vuodesta 1914 aina maaliskuuhun 1917, jolloin hänet vapautettiin vallankumouksen seurauksena. Täältä hän palasi sankarina Suomeen ja hänestä tuli koko kansan rakastama Ukko Pekka.
Svinhufvud eli sianpää aitan seinässä

Vaan, kuinka hän joutui monien aikalaistensa pelkäämään Siperiaan karkoitetuksi Tomskin kaupunkiin? Suoraselkäisenä suomalaisena hän kieltäytyi noudattamasta venäläisten määräyksiä, joita hän piti laittomina. Mitäpä muuta sitä karkoitukseen tuolloin tarvittiinkaan...
Svinhufvudin sauna

Niinpä Viipurin poliisilaitokselta lähti tuliterä Benz-auto liikkeelle ja se koukkasi Lappeenrannan kautta Luumäelle, missä kunnantalolla oli juuri menossa käräjät ja niitä johtamassa pitkäviiksinen ruotsia puhuva herrasmies, joka otettiin kyytiin. Matka jatkui Kotkaniemen kautta Viipuriin lääninvankilaan. Täällä Svinhufvud oli pari päivää ja matka jatkui Viipurin rautatieasemalta tuhansien suomalaisten saattamana kohti Siperiaa, mistä hän palasi vasta kolmen vuoden kuluttua takaisin juhlittuna sankarina. 

perjantai 21. helmikuuta 2014

Parikkala / Pietari Hannikaisen muistolaatta

                                                            Lynyrd Skynyrd "Still Unbroken"

Tällä kertaa taas melkoisen lyhyt postaus, koska eiliseen ei ole mitään muuta lisättävää, kuin yksi Williladyn virheen korjaaminen. Willilady väitti, että Pietari Hannikaisen muistolaatta olisi Parikkalan kirjaston seinässä, mutta väärin, väärin... se on maassa olevaan kiveen kiinnitetty. Kiitokset työkaverini Lean tiimille, joka kuvasi tämän meiltä unohtuneen kohteen. Tobleronehan tuli jo palkinnoksi....?
Kirjaston pihalta löytyy Pietari Hannikaisen muistolaatta

Lähikuva muistolaatasta
Syynä tähän 1.7.1956 kiinnitettyyn muistolaattaan on Pietari Hannikaisen asuminen nykyisen Parikkalan kirjaston mäellä. Muistolaatan kiinnitti kiveen Parikkalan kunnan kotiseutulautakunta.  


torstai 20. helmikuuta 2014

Parikkala / Pietari Hannikainen

                           Tämän stoorin jorinat kirjoitti J.Karjalaisen mukaan, joku "Doris"

Tämän blogin postauksissa ei ole suuremmalti logiikkaa, kuten ei järkeäkään. Tällä kertaa järkeä on ehkä normaalia enempi, mutta logiikka on minun takia melkoisen pahasti hukassa.... pyysin näet taannoin Williladya kirjoittamaan parit tarinat reissuistamme. Likkahan teki työtä käskettyä, mutta minähän en jaksanut julkaista kuin toisen, silloin kun se oli ajankohtaista! No, nyt vuorossa puolisen vuotta jälkijunassa vieraskynä Williladyn sepustus Parikkalan suuren miehen Pietari Hannikaisen elämästä ja vähän tietoa muistomerkistäkin. Annetaanpa sana Williladylle...

Otteita Williladyn matkapäiväkirjasta, osa 2

Viimeisenä kohteenamme Parikkalan "punkinkeräysreissulla" oli kirjailija Pietari Hannikaisen muistomerkki. Kohde sijaitsee sille erittäin sopivassa paikassa: Parikkalan kesäteatterin kupeessa, hautausmaan vieressä. Siinäpä draamaa kerrakseen. Draamaa tuon muistomerkin etsiminen meinasi aiheuttaa Willimies-Toursin jäsenille, sillä kohdetta ei ollut merkitty minkäänlaisella kyltillä. Perinteisestihän näissä tilanteissa löytyy aina se vaikein mahdollinen reitti. Vesisateessa hautausmaan takana jyrkkää metsänrinnettä alas liukastellessamme taisi luovuttaminen käydä jo mielessä, mutta kuten todettu, se ei kuulu tämän matkanjärjestäjän sanavarastoon. Jälleen kerran sitkeys palkittiin ja muistomerkki löytyi. Helpommin se olisi ehkä ollut löydettävissä seuraamalla kesäteatterille johtavia opasteita. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1956 Parikkalan ensimmäisten kotiseutujuhlien yhteydessä.
Pietari Hannikaisen muistomerkki Parikkalan kesäteatterin pihapiirissä

Pietari Hannikainen syntyi 24.8.1813 Säämingissä ja kuoli 27.9.1899 Parikkalassa, jossa hän omisti maatilan. Hänet on haudattu parikkalan Vierevin hautausmaalle. Hannikainen oli Suomen kielen sitkeä puolustaja, kirjailija, lehtimies ja maanmittari. Hän toimitti Kanava-lehteä Viipurissa vuosina 1845-1847 ja toimi mm. Suomettaren päätoimittajana. Lisäksi hän kirjoitti novelleja sekä runoja, jotka kartuttivat kansallistunnon heräämisen myötä vahvistunutta suomalaista kaunokirjallisuutta. Hannikainen myös suomensi Shakespearen ja Cervantesin näytelmiä.
Laatta muistomerkin kyljessä 

Hannikaisen kirjoittama näytelmä "Silmänkääntäjä eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään", ilveilys 2:ssa näytöksessä on ensimmäinen suomenkielinen julkisesti esitetty näytelmä. Hannikaisen elämä kytkeytyy kiinnostavasti useampaan Etelä-Karjalan paikkakuntaan, sillä tämä näytelmä esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1846 lappeenrantalaisessa yksityiskodissa. Joidenkin lähteiden mukaan kyseessä olisi ollut raastuvansali. Lappeenrannassa on siis ollut näyttämötoimintaa jo tuolloin.
Pietari Hannikaisen hauta Vierevin hauitausmaalla (Photo taken by Lea Lapakko)

Näytelmän Hannikainen on ilmeisesti kirjoittanut jo 1830-luvulla toimiessaan maanmittarin apulaisena Ruokolahden Hölmölän kylässä. Miettiä voi, millaiseen väkeen hän on noilla reisuillaan törmännyt, sillä näytelmä on lajiltaan komedia, jossa Hölmölän asukkaat ovat nimensä mukaisesti melko helposti höynäytettäviä. Oluvilassa työskennellyt talonpoika Jussi Oluvinen saa loistoidean ansaita rahaa toisten hyväuskoisuutta hyödyntäen, huijaamalla. Hän on maailmalla oppinut, että aivan tavallisista ihmisistä tulee hienostoa, kun he vain muuttavat nimensä ja pukeutumistyylinsä. Niinpä hänkin esittelee kansalle sellaisia ihmeellisiä eläimiä kuin Porseen ja Kisimirenius, jotka epäilyttävästi näyttävät tavan possulta ja kissalta. Lupaapa hän muuttaa tuvan lattian vedeksi ja juoda sen, jos tarpeeksi maksetaan....  Näytelmä on luettavissa ekirjana osoitteessa 


Suosittelen lukemaan! Se ei ole kovin kimuranttia luettavaa, vaikka kieli onkin vanhaa.

Kun Willimiehen valkoinen vauhtihirmu kaasutti pois tältä muistomerkiltä ja kohti uusia seikkailuja, oli Williladyn mieli iloinen. Myös siksi, että onnistuimme välttämään kaatosateen, mutta erityisesti siitä syystä, että taidemuistomerkkeihin tutustuminen ilahduttaa tällaista humanistisielua suuresti. Nuo kivipaasit ovat sellaisia pieniä huutomerkkejä sateisten polkujen varsilla muistutuksena siitä, ettei taideta sovi unohtaa! Tyytyväisinä ajattelimme, että saimme onneksemme Hannikaisen muistomerkin ikuistettua alkuvaikeuksista huolimatta, mutta sitä emme vielä tuolloin aavistaneet, että Parikkalan kirjaston seinässä lymyili tyytyväisenä myhäillen Pietari Hannikaisen muistolaatta, josta me olimme autuaan tietämättömiä....


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Imatra / Karjalaisen kotitalon muistolaatta



Hurriganes ei tiedä mistään mitään. Imatralla on Karjalaisen kylän rakennelmia eikä "Chinatown"

Jeppulis, olipa päivä eilen. Tuli hommattua omakotitalo Williladyn kanssa ja nyt sitten odotellaan tulevaa muuttoa historiallisesti arvokkaaseen ja suojeltuun taloon. Saapas nähdä mitä tästä seuraa, kun päästään omaan kotiin! Ilmeisesti paine päättää Willimiehen jäljillä blogi nousee toiseen potenssiin. Tässä ei aika riitä ihan kaikkeen!

Vuonna 1959 Imatralla virisi ajatus kotiseutumuseo, jonka nimeksi tuli Karjalainen kotitalo. Tälle luonnonkauniille paikalle Vuoksen varrelle kerättiin vanhoja rakennuksia eri puolilta Imatran lähiseutuja. Lopullisessa muodossaan rakennuksia oli 13 ja siellä ne ovat edelleenkin, vaikka muson perustaneelta kotiseutuyhdistykseltä loppuivatkin voimavarat jo vuonna 1974. Tämän jälkeen tila siirtyi Imatran kaupungin omistukseen ja se on vuokrannut tiloja yksityisyrittäjille. 
Karjalainen kotitalo 

Kotiseutumuseon toiminta palkittiin aikoinaan pronssisella muistolaatalla, missä lukee seuraava teksti: "Esi-isäin kauniin rakennustavan tallentamisesta tunnustuksena tämä Talonpoikais Kulttuurisäätiön kunniakilpi tähän naulattu". Minä vuonna tämä kilpi on tähän ilmestynyt, jäi ainakin meiltä selvittämättä.
Muistolaatta
Willilady haluaisi tällaisen omalle pihalleen
Tämäkin kelpaisi ehkä.......
Vanhoja perinnerakennuksia pihan täydeltä, mistä valita omansa
Karu totuus. Tähän vanhaan nuottakotaan minunkin rahat riittäisivät....kenties?


tiistai 18. helmikuuta 2014

Savitaipale / Jatulintarha

              Stigin tavoin Willimieskin voi keskittyä tänään viheltelemään, kun Päivi teki työt!

Joskus viime suvena Willimies piipahti Williladyn kanssa Luumäkeä kuvailemassa. Tällöin yhtenä kohteena oli Taavetin ja Haminan välisen maantien laitamilla sijaitsevat Jatulintarhat. No, eivät halunneet tulla löydetyiksi, joten tuon retken huipennus meni ihan reisille. Vaan kun jaksaa asiasta marmattaa blogissa julkisesti, niin johan apua löytyy... tällä kertaa apuun riensi Savitaipaleelta Päivi Tiainen, joka on siis samalla blogimme uusi assistentti, palkatta tietenkin. Sen sijaan kutsu blogin päätösristeilylle Prinsessa Armadalle on taattu. Tervetuloa syksymmällä paikan päälle!

Tämäkin kirjoitus piti julkaista jo aika päiviä sitten, mutta koska Päivi pyysi odottamaan, että hän kerkeäisi kerätä puolukat kohteen ympäriltä kuleksimasta, niin mehän annoimme aikaa. Nyt puolukat lienee kerätty, joten asiaan.... Päivin isä oli löytänyt tämän jatulintarhan joskus 1990-luvun alussa ja ilmoittanut museovirastolle. Lienevätkö koskaan käyneet paikalla, mutta joka tapauksessa tämä Savitaipaleen Kunttulassa sijaitseva kohde on merkitty museoviraston muinaisjäännösrekisteriin kohteena numero 739010021. Kuvassa valitettavasti jatulintarha on sammalten ja mättäiden peitossa, mutta luonnolle ei voi mitään. Kiitokset Päivi valokuvasta ja säästit meiltä ensi suvena monta hikipisaraa!
Savitaipaleen Kunttulan jatulintarha

Vaan mikä kumma on jatulintarha? Ne ovat kivistä ladottuja labyrinttimäisiä kivikehiä, jotka ovat liittyneet vanhoihin tapoihin, joista me emme omaa tarkkaa tietoa, kuten ei tiedemiehetkään. Niitä on käytetty todennäköisesti pakanallisissa riiteissä, mutta niitä on esihistoriallisen ajan lisäksi tehty myös vielä keskiaikana. Yleensä ne sijaitsevat Suomessa rannikkoalueilla, joten tämä Savitaipaleen jatulintarha muodostaa poikkeuksen, ollen syvällä sisämaassa. Pitänee jossain välissä piipahtaa täälläkin paikan päällä... 



maanantai 17. helmikuuta 2014

Taipalsaari / Kuivaketveleen linnavuori

                                          38 Special "Rebel to rebel"

Tänään täräytetään Taipalsaari pakettiin, eli viimeistä lähtee tämänkin kauniin Etelä-Karjalaisen kunnan osalta. Pikkuhiljaa matka etenee kohti blogin syntyjuuria Lappeenrantaa ja jossain kaukaisuudessa jo vähän pilkottaa blogin päättyminenkin...vaan ei vielä moneen kuukauteen. Joten jatketaanpa matkaa vielä kerran tänne Taipalsaaren Kuivaketveleen linnavuorelle, missä piipahdin poikien kanssa näköjään elokuun lopulla 2013.
Hemmetinmoinen kipuaminen alkaa jo  parkkipaikalta

Onneksi palautui tämä kohde mieleeni, koska tässä pitäisi pikku hiljalleen alkaa treenaamaan tämänvuotisia Lykynlammen olympialaisia varten. Kysehän on kahden idiootin välisestä kilpailusta, missä tärkeintä ei ole itsensä voittaminen, vaan vastustajan nöyryyttäminen, mielellään jopa täydellinen nöyryytys. Viime vuonna testi jäi väliin aikataulukiireiden takia, mutta tänä suvena otetaan taas miehestä mittaa, vai mitä Ilkka? Panos entiseen malliin meksikolaista Sol-olutta. Mielellään riittävästi paistettujen syrnikkien ja okroska-tsydeemin kera....
Näkymä linnavuoren pohjoispuolelta mahdollisen vihollisen suuntaan. Kiviä ja nuolia lienee satanut hikisten ja hengästyneiden hyökkääjien niskaan. 

Vaan, nyt asiaan! Lappeenrannan ja Taipalsaaren välillä löytyy tämän päivän kohteemme Kuivaketveleen linnavuori. Itselleni tämä on paljon tutumpi kuin kaksi muuta vastaavaa kohdetta Taipalsaarelta, Turasalo ja Kannus. Täällä on tullut piipahdettua useasti nuoruusvuosina pohtimassa suruja, mutta kenties joskus iloisempiakin asioita. Sitä on mahdoton sanoa, että onko täällä joku muu kokenut surullisia aikoja joskus vuosien 800-1300 välisenä aikana, joihin useimmat Suomen muinaislinnat on ajoitettu. Tieteellistä tutkimusaineistoa ei ole, koska täällä ei ole koskaan tutkittu aluetta kaivauksin.
Lännen suuntaakin oli helppo puolustaa

Tämä kolmelta ilmansuunnalta korkeiden kallioiden suojaama linnavuori on ollut takuulla vaikea valloitettava, jos vihulainen on yrittänyt sitä valloittaa. Etelän suunta on kuitenkin ollut kaikkein vaikeiten puolustettava osa linnoitusta, koska siellä rinne mahdollistaa ylösnousun ilman pelkoa puolustajien hyökkääjien niskaan heittämistä kivistä. Niinpä tämä suunta on aikoinaan ollut suojattu hirsisillä taisteluvarustuksilla, joiden kiviset perustat ovat säilyneet. 
Vanhojen hirsimuurien perustuksia heinikossa

Tällainen yhteistoiminnan muoto osoittaa, että alueella on jo taannoin vallinnut yhteiskunnallinen sopu ja yhteenkuuluvuus, koska rakentaminen ja alueen puolustaminen ovat vaatineet yhteistoimintaa. Yhteistyö onkin ollut alueella laajaa ja aluehan on ollut asuttu jo kauan ennen muinaislinnojen aikaa. 
Alueella liikkuessa on syytä muistaa, että kyseessä lain suojaama kohde. Jätä lapio kotiin...
Tyrkätäänpä tähän loppuun mukavia uutisia. Saimme yhteistyötarjouksen retkipaikka.fi sivustosta ja aloitamme yhteistyön Willimiehen jäljillä blogin ja maanmainion retkipaikan välillä. Tästä yhteistyöstä olen todella ylpeä, koska Retkipaikka on todellinen mielenkiintoisten luontokohteiden aarreaitta. Pikkuisen on tullut kateellisena seurailtua sivuston poikien tekemiä juttuja. Kyllä Suomi on täynnä omituisia ja erikoisia paikkoja!!!

Vaan jotain hyvää kai mekin olemme saaneet aikaiseksi, koska aikovat julkaista vastaisuudessa meidänkin tarinoita omassa sivustossaan. Kuulemma joku tarina on jo työn alla, kunhan laittavat ensin nuo Willimiehen surkean äidinkielen taidon malliteokset julkaisukuntoon. Siinä saattaa ollakin melkoisesti työsarkaa possessiivisuffiksien kanssa!

Vaan tänään voitte sitten vertailla kahta kirjoitusta samasta kohteesta, koska retkipaikankin pojat ovat pyörähtäneet Taipalsaaren linnavuorella kuten mekin. 







sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Rautjärvi / Kalterijääkärin vankiselli*

                                            Ex-vanki Jukka Raitanen "Lumikenttien kutsu"

Viimeisen parin vuoden aikana on tullut kierrettyä Etelä-Karjalaa ristiin rastiin ja matkareiteille on osunut mitä omituisempia kohteita. Olen vaellellut kallioihin koverretuissa luolissa, kierrellyt hautausmaita, törmännyt muistomerkkeihin mitä oudoimmissa paikoissa, tutkinut kosteita bunkkereita, löytänyt erilaisia kaiverruksia kallioista, löytänyt kohteita joista en tiennyt aiemmin mitään ja nähnyt uskomattomia luonnonmuodostelmia. Silti yksi paikka on mielestäni aivan omaa luokkaansa. Mitään vastaavaa en ole nähnyt muualla ja olen melko varma, etten tule löytämäänkään. Tätä kohde-esittelyä olen tarkoituksella vedättänyt tänne loppupäähän, mutta nyt on aika esitellä kalterijääkäri (spalerniitti) Erik Johan (Jussi) Reinikaisen (1889-1969) hautakammio Koantausjärven Iivanansaaressa Rautjärvellä.
Kyltin kohdalta alkaa laskeutuminen rantaan, missä vene odottaa
Rannassa odotti Reinikaisen elämästä kertova infotaulu

Jokainen meistä on varmaan jossain vaiheessa miettinyt omaa kuolemaansa ja suunnitellut, että mitä tapahtuu sen jälkeen. No, minä ainakin olen. Eipä vaan koskaan ole tullut mieleeni rakentaa autioon saareen omaa hautakammiota, joka muistuttaisi minun omasta elämästäni. Sen sijaan Jussi Reinikainen toimi näin ja rakensi Iivanansaareen monumentin vailla vertaa. Lienee syytä vähän raottaa Jussin elämää ja sen päättymistä.
Iivanansaari Koantausjärvellä. Keskellä pilkistää valkoiseksi kalkittu "mausoleumi" 

Nuoruudessaan Jussi sai isänmaallisen kasvatuksen ja siihen liittyvän urheiluharrastuksen avulla hän tutustui jääkäriliikkeeseen. Lopulta Jussi lähti itsekin Saksaan jääkäripataljoona 27:n riveihin. Sotilaskoulutuksen jälkeen hän osallistui taisteluihin Venäjää vastaan Kuurinmaalla nykyisen Latvian alueella. Tämän jälkeen hän toimi uusien jääkärien värvääjänä Viipurissa, mutta venäläiset saivat hänet vangittua maaliskuussa 1916. Täältä hänet vietiin odottamaan teloitusta Pietarin Spalernajan vankilaan muiden jääkärivankien kanssa, joita aloitettiin kutsumaan kalterijääkäreiksi eli spalerniiteiksi.
Kohteelle pitää saapua vesitse

Omassa vankisellissä teloituspäiväänsä odotellessaan Reinikaisella oli aikaa mittailla omaa vankiselliään, joka näytti jäävän hänen viimeiseksi kodikseen. Hän onnistui salaa lähettämään muutaman kirjeen Suomeen, mutta lopuksi niidenkin lähettäminen muuttui mahdottomaksi ja Suomessa hänen luultiinkin kohdanneen kuoleman. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Pietarissa syttyneen Venäjän vallankumouksen melskeissä hänet vapautettiin vankilasta. Huonokuntoisena ja nälkiintyneenä hän hankkiutui Suomen puolelle ja pelastui. Ei ollut tämän miehen elämä kaikkein helpoimmasta päästä.
Spalernajan vankisellin kopio Iivanansaaressa sulautuu maastoon

Suomeen palattuaan Reinikainen osallistui maanpuolustustyöhön sitä taloudellisesti tukienkin. Hän muun muassa lahjoitti 100.000 markkaa Junkkarikämpän rakentamiseen ja todettuaan kaiken valmistuneen ajoissa, heitti velkakirjan tuleen pyytämättä penniäkään rahaa. Moni lähde mainitsee hänen koonneen suuren omaisuuden, mutta kuinka hän sen hankki? Se jäi selvittämättä, mutta kadettiupseereille ja Suomen valtiolle hän testamenttasi omaisuutensa, jättäen perheensäkin vaille rahaa. Todellakin isänmaallinen mies, jolle Etelä-Karjalan erilaiset reservijärjestöt kilvan myönsivät kunniajäsenyyksiä.
Jääkäriliikkeen vaikuttavin muisto?

Lähdetäänpä tarinan lopuksi Iivanansaareen, minne on kuulemma perimätiedon mukaan haudattuna Iso vihan aikana venäläinen upseerikin. Vuodesta 1969 lähtien venäläisen upseerin ei ole tarvinnut olla yksin, koska hänen seuranaan on entinen kalterijääkäri Reinikainen, joka oli sopinut muiden kalterijääkärien kanssa että jokainen heistä jättää jonkun muiston jääkäriaatteesta jälkipolville. Reinikaisen osuus oli rakentaa hänen omalle maalleen kopio vankisellistä, missä hän oli odotellut tsaarin Ohranan teloittavan hänet maanpetoksellisesta toiminnasta.
Vankisellin takapuolella on kaltereilla varustettu ikkuna

Vankisellin rakentaminen alkoi tietenkin rakennusluvan anomisella, mutta hekemus kohtasi Suomen byrokratian koko voimallaan. Yllättäen hakemus hautautui pinon alimmaiseksi ja rakentamisen aloittaminen näytti epävarmalta. Suomen äärivasemmisto yritti jopa Neuvostoliiton avustuksella saada hankkeen loppumaan alkuunsa, mutta lopulta asia eteni Suomen presidentti Kekkosen korviin, joka lopetti vetkuttelun alkuunsa sekä erotti hanketta jarrutelleet virkamiehet. Äreänä miehenä tunnettu presidentti pani toimeksi ja rakennuslupa heltisi salamannopeasti. Niinpä vuosina 1959-1960 rakennustyöt vankisellin kopion valmistamiseksi toteutettiin Iivanansaaressa.
Valppaasti idän suuntaa vartioiva leijona turvaa Reinikaisen viimeistä leposijaa

Koska Reinikainen oli vielä elossa hautakammion valmistumisen aikaan, niin hän käytti vankiselliä omana yksityisenä kalamajanaan, mistä jäljelle jääneet patja ja muut tarvikkeet vietiin pois ennen hautajaisia. Lisäksi hän suoritti veneellä omalle saarelleen pyhiinvaellusmatkoja, kuljettaen mukanaan aina nykyisinkin sinetöidyssä hautakammiossa olevaa jääkäripatsasta. Lopulta kesällä 1969 Reinikainen kohtasi kuoleman ja hänen tuhkauurnanssa siirrettiin, 600 ihmisen toimiessa saattajana, Iivanansaaren hautakammioon, joka on ollut siitä lähtien sinetöitynä. Miksi se yleensä pitäisikään avata?
Oviaukon vieressä on lisää infotauluja

Hautakammio on mittasuhteiltaan täydellinen kopio Spalernajan vankityrmästä, mutta muutama lisäys sisätiloihin on tehty. Sinne on lisätty kaksi pilaria, joista toinen kannattelee jääkäripatsaan pienoismallia ja toinen Reinikaisen tuhkauurnaa. Kaikki muu sisusta venäläistä ikonia myöten on alkuperäistä vastaavaa tavaraa. Halu kopioida hautakammio mahdollisimman alkuperäiseksi näkyy mm. siinä, että astiatkin ovat Neuvostoliittolaisen museon lahjoittamat alkuperäiset Spalernajan astiat. Hautakammiosta löytyvät myös Reinikaisen sotilasmiekka ja arvomerkit.
Vankityrmän ovesta löytyy jääkärirykmentin tunnus ja Reinikaisen tiedot. Kyltin alla lasilla varustettu tirkistysaukko.

Ulkopuolella on sen sijaan muutamia erikoisuuksia. Kammion katolla on itään päin katseellaan tarkasti vartioiva leijona ja kammion eteläpuolella metallinen risti haudan merkiksi. 
Jääkäri-Jussi Reinikaisen viimeinen leposija

Koska kyseessä on melkoisen hankalasti saavutettava paikka, enkä halua ainakaan lähiaikoina piipahtaa Iivanansaaressa uudelleen, niin liitän tähän tähän tarinaan kaikki ottamani kuvat Reinikaisen viimeisen matkan päästä. Valitettavasti sisäkuvat ovat vähän epäselviä, koska ne on otettu vankisellin oven lasisen tirkistysikkunan läpi, mutta parempia tuskin pystyisi ottamaan kukaan muukaan? 
Karu varustus

PS. Saarelle pääsee soutuveneellä, joka on mantereen puolen rannassa. Toivon vilpittömästi, että edes joku lukijoista kävisi paikan päällä tutustumassa jääkäriaatteen ehkä kestävimpään muistoon...    
Vankisellin pohjoissivusta
Päivitys 27.8.2016

Internetiä selaillessa löysin itselleni tuntemattoman sivuston, joka kertoo tästä paikasta ja sen taustoista laajasti. Mukana on myöskin alokuvia, joita en ole aiemmin nähnyt itsekään. Käy ihmeessä lukaisemassa kalterijääkärin tarinasta lisää täältä.