sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Rautjärvi / Kalterijääkärin vankiselli*

                                            Ex-vanki Jukka Raitanen "Lumikenttien kutsu"

Viimeisen parin vuoden aikana on tullut kierrettyä Etelä-Karjalaa ristiin rastiin ja matkareiteille on osunut mitä omituisempia kohteita. Olen vaellellut kallioihin koverretuissa luolissa, kierrellyt hautausmaita, törmännyt muistomerkkeihin mitä oudoimmissa paikoissa, tutkinut kosteita bunkkereita, löytänyt erilaisia kaiverruksia kallioista, löytänyt kohteita joista en tiennyt aiemmin mitään ja nähnyt uskomattomia luonnonmuodostelmia. Silti yksi paikka on mielestäni aivan omaa luokkaansa. Mitään vastaavaa en ole nähnyt muualla ja olen melko varma, etten tule löytämäänkään. Tätä kohde-esittelyä olen tarkoituksella vedättänyt tänne loppupäähän, mutta nyt on aika esitellä kalterijääkäri (spalerniitti) Erik Johan (Jussi) Reinikaisen (1889-1969) hautakammio Koantausjärven Iivanansaaressa Rautjärvellä.
Kyltin kohdalta alkaa laskeutuminen rantaan, missä vene odottaa
Rannassa odotti Reinikaisen elämästä kertova infotaulu

Jokainen meistä on varmaan jossain vaiheessa miettinyt omaa kuolemaansa ja suunnitellut, että mitä tapahtuu sen jälkeen. No, minä ainakin olen. Eipä vaan koskaan ole tullut mieleeni rakentaa autioon saareen omaa hautakammiota, joka muistuttaisi minun omasta elämästäni. Sen sijaan Jussi Reinikainen toimi näin ja rakensi Iivanansaareen monumentin vailla vertaa. Lienee syytä vähän raottaa Jussin elämää ja sen päättymistä.
Iivanansaari Koantausjärvellä. Keskellä pilkistää valkoiseksi kalkittu "mausoleumi" 

Nuoruudessaan Jussi sai isänmaallisen kasvatuksen ja siihen liittyvän urheiluharrastuksen avulla hän tutustui jääkäriliikkeeseen. Lopulta Jussi lähti itsekin Saksaan jääkäripataljoona 27:n riveihin. Sotilaskoulutuksen jälkeen hän osallistui taisteluihin Venäjää vastaan Kuurinmaalla nykyisen Latvian alueella. Tämän jälkeen hän toimi uusien jääkärien värvääjänä Viipurissa, mutta venäläiset saivat hänet vangittua maaliskuussa 1916. Täältä hänet vietiin odottamaan teloitusta Pietarin Spalernajan vankilaan muiden jääkärivankien kanssa, joita aloitettiin kutsumaan kalterijääkäreiksi eli spalerniiteiksi.
Kohteelle pitää saapua vesitse

Omassa vankisellissä teloituspäiväänsä odotellessaan Reinikaisella oli aikaa mittailla omaa vankiselliään, joka näytti jäävän hänen viimeiseksi kodikseen. Hän onnistui salaa lähettämään muutaman kirjeen Suomeen, mutta lopuksi niidenkin lähettäminen muuttui mahdottomaksi ja Suomessa hänen luultiinkin kohdanneen kuoleman. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Pietarissa syttyneen Venäjän vallankumouksen melskeissä hänet vapautettiin vankilasta. Huonokuntoisena ja nälkiintyneenä hän hankkiutui Suomen puolelle ja pelastui. Ei ollut tämän miehen elämä kaikkein helpoimmasta päästä.
Spalernajan vankisellin kopio Iivanansaaressa sulautuu maastoon

Suomeen palattuaan Reinikainen osallistui maanpuolustustyöhön sitä taloudellisesti tukienkin. Hän muun muassa lahjoitti 100.000 markkaa Junkkarikämpän rakentamiseen ja todettuaan kaiken valmistuneen ajoissa, heitti velkakirjan tuleen pyytämättä penniäkään rahaa. Moni lähde mainitsee hänen koonneen suuren omaisuuden, mutta kuinka hän sen hankki? Se jäi selvittämättä, mutta kadettiupseereille ja Suomen valtiolle hän testamenttasi omaisuutensa, jättäen perheensäkin vaille rahaa. Todellakin isänmaallinen mies, jolle Etelä-Karjalan erilaiset reservijärjestöt kilvan myönsivät kunniajäsenyyksiä.
Jääkäriliikkeen vaikuttavin muisto?

Lähdetäänpä tarinan lopuksi Iivanansaareen, minne on kuulemma perimätiedon mukaan haudattuna Iso vihan aikana venäläinen upseerikin. Vuodesta 1969 lähtien venäläisen upseerin ei ole tarvinnut olla yksin, koska hänen seuranaan on entinen kalterijääkäri Reinikainen, joka oli sopinut muiden kalterijääkärien kanssa että jokainen heistä jättää jonkun muiston jääkäriaatteesta jälkipolville. Reinikaisen osuus oli rakentaa hänen omalle maalleen kopio vankisellistä, missä hän oli odotellut tsaarin Ohranan teloittavan hänet maanpetoksellisesta toiminnasta.
Vankisellin takapuolella on kaltereilla varustettu ikkuna

Vankisellin rakentaminen alkoi tietenkin rakennusluvan anomisella, mutta hekemus kohtasi Suomen byrokratian koko voimallaan. Yllättäen hakemus hautautui pinon alimmaiseksi ja rakentamisen aloittaminen näytti epävarmalta. Suomen äärivasemmisto yritti jopa Neuvostoliiton avustuksella saada hankkeen loppumaan alkuunsa, mutta lopulta asia eteni Suomen presidentti Kekkosen korviin, joka lopetti vetkuttelun alkuunsa sekä erotti hanketta jarrutelleet virkamiehet. Äreänä miehenä tunnettu presidentti pani toimeksi ja rakennuslupa heltisi salamannopeasti. Niinpä vuosina 1959-1960 rakennustyöt vankisellin kopion valmistamiseksi toteutettiin Iivanansaaressa.
Valppaasti idän suuntaa vartioiva leijona turvaa Reinikaisen viimeistä leposijaa

Koska Reinikainen oli vielä elossa hautakammion valmistumisen aikaan, niin hän käytti vankiselliä omana yksityisenä kalamajanaan, mistä jäljelle jääneet patja ja muut tarvikkeet vietiin pois ennen hautajaisia. Lisäksi hän suoritti veneellä omalle saarelleen pyhiinvaellusmatkoja, kuljettaen mukanaan aina nykyisinkin sinetöidyssä hautakammiossa olevaa jääkäripatsasta. Lopulta kesällä 1969 Reinikainen kohtasi kuoleman ja hänen tuhkauurnanssa siirrettiin, 600 ihmisen toimiessa saattajana, Iivanansaaren hautakammioon, joka on ollut siitä lähtien sinetöitynä. Miksi se yleensä pitäisikään avata?
Oviaukon vieressä on lisää infotauluja

Hautakammio on mittasuhteiltaan täydellinen kopio Spalernajan vankityrmästä, mutta muutama lisäys sisätiloihin on tehty. Sinne on lisätty kaksi pilaria, joista toinen kannattelee jääkäripatsaan pienoismallia ja toinen Reinikaisen tuhkauurnaa. Kaikki muu sisusta venäläistä ikonia myöten on alkuperäistä vastaavaa tavaraa. Halu kopioida hautakammio mahdollisimman alkuperäiseksi näkyy mm. siinä, että astiatkin ovat Neuvostoliittolaisen museon lahjoittamat alkuperäiset Spalernajan astiat. Hautakammiosta löytyvät myös Reinikaisen sotilasmiekka ja arvomerkit.
Vankityrmän ovesta löytyy jääkärirykmentin tunnus ja Reinikaisen tiedot. Kyltin alla lasilla varustettu tirkistysaukko.

Ulkopuolella on sen sijaan muutamia erikoisuuksia. Kammion katolla on itään päin katseellaan tarkasti vartioiva leijona ja kammion eteläpuolella metallinen risti haudan merkiksi. 
Jääkäri-Jussi Reinikaisen viimeinen leposija

Koska kyseessä on melkoisen hankalasti saavutettava paikka, enkä halua ainakaan lähiaikoina piipahtaa Iivanansaaressa uudelleen, niin liitän tähän tähän tarinaan kaikki ottamani kuvat Reinikaisen viimeisen matkan päästä. Valitettavasti sisäkuvat ovat vähän epäselviä, koska ne on otettu vankisellin oven lasisen tirkistysikkunan läpi, mutta parempia tuskin pystyisi ottamaan kukaan muukaan? 
Karu varustus

PS. Saarelle pääsee soutuveneellä, joka on mantereen puolen rannassa. Toivon vilpittömästi, että edes joku lukijoista kävisi paikan päällä tutustumassa jääkäriaatteen ehkä kestävimpään muistoon...    
Vankisellin pohjoissivusta
Päivitys 27.8.2016

Internetiä selaillessa löysin itselleni tuntemattoman sivuston, joka kertoo tästä paikasta ja sen taustoista laajasti. Mukana on myöskin alokuvia, joita en ole aiemmin nähnyt itsekään. Käy ihmeessä lukaisemassa kalterijääkärin tarinasta lisää täältä.

2 kommenttia:

  1. Olen käynyt tuolla. Vaikuttava paikka, sanoisin.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita