tiistai 30. huhtikuuta 2019

Suojärvi / Leppäniemen kirkon muistomerkki

Kaipaan hautausmaata emme jääneet sen kummemmin kaipaamaan, vaan jatkoimme matkaamme Suojärven ympäri itärannikkoa pohjoiseen. Tie oli Lada Nivalle reipasvauhtista hiekkatietä ja melkoista haipakkaa me painelimmekin, koska kilometrejä oli vielä melkoisesti edessä, ennenkuin päivän taival olisi ohitse. Niinpä lappu lattiaan ja kohti seuraavaa kohdettamme, joka olisi Suojärven ortodoksisen seurakunnan nyt jo tuhoutunut kirkko Leppäniemessä. Matkalla oli toki kaksi kohdetta mihin halusin pysähtyä pikaisesti, vaikka ne molemmet onkin blogissa jo aiemmin esitelty.

Ensimmäinen kohde mihin kurvasimme Ladalla oli yksi matkan ehdottomia kohokohtia eli Kuikkaniemen sankarihautausmaa, missä on myös komea suomalaisten pystyttämä muistomerkki. Itse en täällä ollut aiemmin käynyt, mutta kylläpä tämä ensimmäinen kerta olikin vaikuttava. Hiljaisina poikina kävelimme hautausmaan poikki kohti muistomerkkiä valkoiset hohtavat ristirivistöt molemmilla puolillamme. Oli taas niitä hetkiä, että piti ihan hattu ottaa pois päästä kunnianosoituksena sankareille.
Kuikkaniemen sankarivainajien muistomerkki

Aikamme hautarivistöjä tutkittuamme jatkoimme matkaamme ja pienen rytkytyksen jälkeen saavuimme Suojärven seurakunnan entiselle kirkolle, joka toki on myös aiemmin esitelty kohde. Nyt vaan itse pääsin näkemään tämänkin komistuksen, joka uhkaa aikaa ja luonnonvoimia uljaasti. Toivottavasti se pärjää vielä pitkään omin nokkinensa, koska tätä kirkkoa tuskin kukaan enää korjaa entiseen loistoonsa tai hitostako näistä venäläisistä tietää, koska he osaavat yllättää kuten tehdessään Raivolassa kirkkoa vanhojen piirustusten mukaan....
Kuikkaniemen entinen kirkko

Taas matkamme kohti pohjoista jatkui ja aiheuttikin ihan helkkarinmoisen sydämentykytyksen, kun kurvasimme Nivalla nelipyöräluisussa kurviin ja sen takana oli julmasti lehmiä tiellä. Kameraa en kerinnyt ottamaan käsiini kuin tilanteen jo mentyä pahimmoiltaan ohitse ja sain vangittua kameraan vain yhden lehmän, joten tuskin kukaan minua tässä asiassa uskoo. Sillä ei ollut suurta merkitystä, koska olimme aivan pian saapumassa Leppäniemeen, missä aikoinaan oli ortodoksikirkko, mitä Suojärven ortodoksiseurakunta ei halunnut omistaa. 
Tämä lehmä osasi liikennesäännöt, mutta takana oleva 30 lehmän lauma jökötti keskellä tietä

Me kuitenkin saavuimme paikalle ja olimme aivan kuutamolla, että mistä tämän kirkon muistomerkki löytyisi, kunnes paikalle tepastelija juovuksissa oleva entinen puna-armeijan kapiainen, joka neuvoi meille oikean paikan. Onneksi en puhu venäjää, joten assistentti joutui ottamaan pahimman puheripulin vastaansa, koska tällä kylällä ei pahemmin väkeä asu tänä päivänä....
Leppäniemen ortodoksikirkko 1930-luvulla (Lähde Vaienneet temppelit)

Leppäniemen kirkko oli alunperin kirkkona Terijoen Puhtulassa, mistä Suojärven leppäniemen ortodoksit sen ostivat, purkivat, siirsivät ja uudelleen kasasivat Leppäniemeen 1920-luvun lopulla. Käyttöön kirkko vihittiin 14.12.1930. Vihkimisen suoritti arkkipiispa Herman ja kirkko pyhitettiin samalla Kristuksen kirkastuksen muistolle. Päävastuussa kirkon rakennusvaiheissa oli urakoitsija Nikolai Töntsi.
Leppäniemen hiljainen kylänraitti....asfalttia 300 metriä

Muistomerkki löytyy tämän töllin pihalta

Ketään ei ollut kotosalla.....lähteneet jo aika päiviä takaperin?

Kirkon huudeilla takapihalla


Kuljettaja lepäilee


Meikäläinen tuloo

Leppäniemen kirkon muistomerkki oli talosta 5 metrin päässä

Karjalankielellä

Ikoni, tottakai

Risti ei näkynyt puskan takia tielle

Leppäniemeläiset maksoivat omasta pussistaan kaiken, mutta koska Suojärven seurakunta vastusti sen rakentamista, niin juridisesti kirkon omisti kirkon rakennustoimikunta. Kauaa eivät leppäniemeläiset omasta kirkostaan saaneet nauttia, koska talvisodassa he joutuivat evakkoon ja takaisin palatessa 1941 syksyllä he löysivät venäläisten perääntyessään sytyttämän kirkon hiiltyneet rauniot. Nykyisin paikalla kirkosta muistuttaa Suojärven pitäjäseuran vuonna 1994 pystyttämä matkamiehenristi muistolaattoineen.  

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Suojärvi / Kaipaan hautausmaan muistoristi

Suojärvi on mielestäni ankean näköinen paikka, missä ei ole jäljellä mielestäni yhtään asiaa, mikä loisi yhtymäkohdan 1920- ja 1930-lukujen vireään toimeliaisuuteen, minkä seurauksena aluetta jopa nimitettiin Karjalan Klondyke nimityksellä. Tuolloin alue oli vireä teollisuustaajama, jossa vieraili säännöllisesti ulkomaalaisiakin vieraita kauppoja tekemässä alueella toimivien suomalaisten puutavarayritysten kanssa.
Pakollinen neuvostomonumentti


Urheiluhalli on uusi ja komea

Suojärven kylistä Kaipaan kylä oli yksi vanhimmista ja siellä kerrotaan olleen jo 1500-luvulla parikymmentä taloa viljelysten keskellä. Osa taloista edusti karjalaista tyyliä ja olipa alueella tsasounaryhmäkin matkamiehenristeineen. Viimeisin tsasouna Kaipaaseen rakennettiin 1932 Brocken piirustusten mukaisesti ja se oli pyhitetty Pyhälle Eliaalle, mutta tästä tsasounasta ei ole sodan jäljiltä mitään jäljellä. Etsinnöistä huolimatta emme löytäneet sen sijaintipaikalta mitään muistoristiä, emmekä muutakaan.

Junarata Suojärvelle valmistui vuosina 1918 - 1923 ja junien mukana kehitys saapui Suojärvelle. Järven etelärannan Suvilahti muuttui Suojärven keskuspaikaksi, mutta osattomaksi ei jäänyt Kaipaan kyläkään. Kaipaassa aloitti toimintansa Aunuksen puuliike Oy, The Wiborg Wood Company sekä Belajefin saha. Laitokset tarvitsivat työvoimaa. Heitä saapui eri puolilta Suomea ja he asettuivat asumaan Kaipaan ja Suvilahden kylien väliin, minne muodostui Kaipaan Välikylä.

Talvisodan alkuun mennessä Kaipaan kylän naapuri Suvilahti oli kasvanut jo 6000 asukkaan taajamaksi, jonne syntyi myös nopealla vauhdilla palveluita. Uutta ortodoksista seurakuntaa alueelle ei kuitenkaan perustettu, vaan menneiden aikojen tapaan alueen ortodoksiväestö kuului Annantehtaan ortodoksiseen seurakuntaan. Seurakunnalla oli ollut jo ammoisista ajoista käytössään Kaipaan ortodoksinen hautausmaa, missä on nykyisin Suojärven Pitäjäseura ry:n pystyttämä matkamiehenristi laattoineen kertomassa alueen historiasta. Hautausmaahan on ollut meikäläisten käytössä 1500-luvulta aina vuoteen 1944. Nykyisin hautausmaalle haudataan venäläisiä, joten historia jatkuu....
Kaipaan hautausmaa on nykyisin venäläisten käytössä




Kaipaan ortodoksisen hautausmaan muistomerkki



"Anna herra ikuinen rauha edesmenneille palvelijoillesi"

Tietysti kuva ristiin kiinnitetystä ikonista epäonnistui




Venäjällä haudoille vietävät muovikukat aiheuttavat ison jätevuoren

Arkkitehtuuria hautausmaan kupeelta

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Suojärvi / Suojärven luterilaisen kirkon muistomerkki

Koska Loimolan kirkon paikka oli meille pettymys, eikä sieltä löytynyt pienintäkään jälkeä kirkosta, muistomerkistä puhumattakaan, niin jatkoimme tietysti matkaa. Sitä meillä olikin vielä melkoisesti edessämme tänä ensimmäisenä matkapäivänä. Meidän oli kiirehdittävä Suojärvelle, missä meillä oli varattuna majoitus, sekä käydä nauttimassa päivän lämmin ateria Karelia-hotellissa ja sen päälle kurvattava kiertämään iso Suojärvi ympäri. Edessä oli siis vielä rutkasti kilometrejä taivallettavaksi.

Jatkoimme eteenpäin kohti Suojärveä, mutta pitihän meidän toki Kollaajoelle pysähtyä. Pirhosen Ilkka on aiemmin kuvannut Kollaan muistomerkit, joten niitä emme käyneet nyt katsomassa, vaan pysähdyimme Kollaajoen ylittävälle sillalle. Ensimmäinen ajatukseni lienee ollut, että tämä pahainen puroko on kuuluisa Kollaajoki. Toki tiesin, ettei se mikään Vuoksi ole, mutta olihan se silti yllätys....suuri sellainen. Itse ottamani kuvat lisäsin Kollaan kohteiden joukkoon, jotka voit käydä kurkkaamassa täältä.
Kollaajoki.....oikeastaan puro

Willimies Kollaalla

Kollaa sai kuitenkin jäädä nopeasti taakse, koska meillä oli kiire Suojärvelle syömään. Matkalla kuitenkin meni hemmetisti aikaa kuoppia väistellessä ja aiheuttihan se oman hidasteensa tietä paikkailevat työmiehetkin, joilla työtä riitti varmasti koko kesäksi....
Ajettava leveä tie.....huom. kuoppia paikkailtu

Kiire oli ja tie tukossa paikkausporukan takia

Suojärvellä, vihdoinkin

Suojärvi kuitenkin lopulta saavutettiin ja paljoa keretty paikkoja katsella, kun kurvasimme paikallisen Karelia hotellin pihaan. Sieltä löytyi myös seuraava kohteemme, koska Karelia hotelli on pystytetty korkean mäen päälle ja samalla paikalla sijaitsi aikoinaan Suojärven luterilainen kirkko, minkä muistolle seurakuntalaiset ovat pystyttäneet muistomerkin hotellin parkkipaikalle. Paljastamisvuosi on minulle epäselvä, mutta ihan komeahan tuo oli kun kävelimme kiireesti sisään tilaamaan pöperöä rinnan alle.

Pöperö oli suoraan sanoen paskinta, mitä olen ikinä Venäjällä tai yleensä missään syönyt, joten nälkäisinä palasimme pihamaalle ja kuvasimme Suojärven luterilaisen kirkon muistomerkin nopeasti ja lähdimme paikalliseen markettiin ostamaan juotavaa jugurttia, meetvurstia ja leipää. Olutta ja konjakkiakaan emme unohtaneet, koska arvelimme illalla majapaikalla sitä vielä tarvitsemamme....
Suojärven luterilaisen kirkon muistomerkki

Eipä ole kukaan peruuttanut päin muistomerkkiä

Muistomerkin laatta

Muistomerkki on Karelia hotellin parkkipaikalla


No, kerrotaanpa hivenen faktoja kuitenkin Suojärven luterilaisesta kirkosta. Suojärvihän mainitaan ensimmäisen kerran Sortavalan pogostan kappelina 1589. Lopulta vuonna 1885 Suojärvelle perustetaan rukoushuonekunta, joka kuuluu Soanlahden luterilaiseen seurakuntaan. Itsenäiseksi seurakunnaksi Suojärvi muuttui valtioneuvoston päätöksellä 13.1.1927. Tuolloin jo seurakunnalla oli vakituinnen pappi, mutta oan kirkkoherran seurakunta sai vasta 1.12.1930. Tuohon aikaan seurakunnalle oli jo 1928 noussut oma kirkko nykyisen Karelia hotellin paikalle.

Se valmistui arkkitehtien piirustusten mukaan ja piirustuksista vastasivat Yrjö Sadeniemi ja Yrjö Vaskinen. Kirkko oli tuolloisen Suvilahden keskuksen alueella, joka nykyisin siis on Suojärvi. Rakennustöistä vastasi rakennusmestari Hollmen ja hänen topparoikkansa oli pitkälti Lapin miehiä. 

Kirkko ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen, koska suomalaiset sytyttivät sen palamaan vetäytyessään Suojärveltä talvisodan alkupäivinä. 

Matka jatkuu....... 15.6.2018 oli pitkä työpäivä Willimiehelle ja assistentti Pirhoselle

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Suistamo / Loimolan kirkon paikka

Eteenpäin! Suistamon kirkonkylä jäi selkämme taakse ja otimme suunnan kohti Loimolaa, missä tavoitteemme oli löytää Loimolan kirkon paikka. Tuolloin meillä ei ollut Loimolan kirkosta sen kummempaa tietoa, eikä paikalta löytyvästä mahdollisesta muistomerkistäkään. Niinpä assistantti Pirhonen veteli taas nasta laudassa pitkin hiekkatietä ja jotain ikäväähän siitä seurasi. Ilkan niittaamat uudet muoviset lokarin suojakaaret alkoivat kolkottaa ja olivat lopulta irtoamaisillaan, joten pakollinen stoppi piti Suistamon ja Loimolan välillä pitää.
Lokari repsotti

Mekaanikot tauolla, joten vieläkin lokari repsottaa....

Matkan jatkuessa Ilkka hihkaisi, että stopataanko Bugulein hautausmaalla kuvaamassa sieltä löytyvä muistomerkki? Minä tietysti innoissani huutelin, että tottakai vaikka se ei minun listassani ollutkaan. No paikalla sitten käytiin ja vasta kotiin tullessani tajusin, että olin jo aiemmin tuon esitellyt, kun Ilkka oli talvella 2016 käynyt paikalla. No nyt voit käydä katsomassa ottamani valokuvat Buguleista täältä. 
Leppäsyrjän kulmilta

Leppäsyrjän kieppeillä

Paikallinen bussipysäkki Leppäsyrjässä

Vaan ei aikaakaan, kun matka jatkui aluksi Leppäsyrjää kohti ja ilmastoimaton Lada alkoi olla ihan helkkarinmoinen pätsi. Ikkunat auki ja seuraava ongelma puski kimppuun. Tie pölysi kuin Saharassa, koska jostain eteemme punki kuorma-auto ja me pojat nieleskelimme pölyä. Hidastelukaan ei kummemmin auttanut, koska tuolloin oli aivan saakelin kuivaa, jos muistatte viime suven?
Leppäsyrjä

Leppäsyrjän marketti.....huom! Suomenkielelläkin palvellaan

Mikä lie urheiluhalli ja jäi epäselväksi nuo vuosiluvutkin

Leppäsyrjän posti oli kiinni

Talon keskiosa lienee asuttu

Loimolan kirkon paikka.....ei mitään!

Kirkko sijaitsi ilmeisesti kallion päällä, missä pilkistää Lada Niva

Lopulta saavuimme Loimolaan ja kävimme ihan ensimmäisenä paikallisesta marketista ostamassa juomista ja meetvurstia. Kyllä oli hyvää ja hyvillä mielin jatkoimme vähän matkaa, jolloin saavuimme Loimolan kirkon paikalle, mistä meillä ei ollut muuta tietoa kuin tarkat koordinaatit ja karttaan rustattu sijainti. Valitettavasti paikalla ei ollut yhtikäs mitään vaan kallio oli aivan tyhjä. Ei kirkkoa eikä muistomerkkiä. Ilmankos netistä ei kummastakaan tietoa löytynyt. Tosin sen tiesimme että vuonna 1932 rakennettu kirkko oli palanut perustuksiaan myöten heinäkuussa 1941, kun suomalaiset valtasivat alueen takaisin. No, tällä kertaa ei ollut esiteltävää muistomerkkiä, mutta matka jatkuu kohti Kollaa-jokea ja Suojärveä....