Lappeenranta / Mielipaikka

Francinen "Goodbye forever" Onko sopivampaa biisin nimeä?

Näihin sävelmiin ja tunnelmiin! Se on nyt reissut reissattu ja eräs pitkään kestänyt vaihe Willimiehen elämässä ohitse! Nyt on aika juhlia ja suunnitella uusia kuvioita elämään. Tarkoitukseni on nimittäin tehdä suuria muutoksia elämässäni ensi vuonna elikkä 2020! Mitä nuo suuret muutokset tulevat olemaan, ovat vielä osittain harmaan usvan peitossa, mutta jotain suuria muutoksia on takuulla tulossa, se on varmaa! Ensiksi on kuitenkin aika vetää happea tämän lopulta melkoisen uuvuttavaksikin muuttuneen reissun jälkeen. Ainakin akkuja on pakko ladata jonkun aikaa ja sitten todennäköisesti aloitan jonkun uuden projektin samalla innolla kuin Willimiehen jäljillä blogi alkoi aikanaan.

Koska matkalla on sattunut ja tapahtunut paljon asioita, jotka olisivat jääneet toteutumatta ilman muiden työpanosta, niin tässä kohtaa on pakko antaa iso käsi blogin palkattomille assistenteille Pirhosen Ilkalle ja Pylkkäsen Jarille. Assistentti Pylkkänen keksi aikoinaan nimen blogille, mitä hivenen tuunasin W-kirjaimella. Nimi oli mielestäni osuva ja sitä ei aikoinaan tarvinnut edes harkita vaihtaa muihin vaihtoehtoihin. Muistaakseni Pirkkamiehen jäljillä oli joku toinen ehdotus blogin nimeksi. Mistä tuokin typerä nimiehdotus sai alkunsa?

Lappeenrannan Halkosaaren paviljongin rantakalliossa on Mielipaikka - muistolaatta

Ilkka taas on venäjänkielen taitoisena hankkinut minulle kuvia lukuisista muistomerkeistä rajan takaa, joten ihan kaikkialla minunkaan ei ole tarvinut käydä. Lisäksi Ilkan kanssa olemme kuljeskelleet lukuisia kertoja pitkiä reissuja Laatokan Karjalan alueella kamera mukanamme ja meillä on ollut ihan saakelin hauskaa yhdessä. Reissut ovat olleet rentoja ja läppä on lentänyt automatkoilla. Nuo Venäjän korpireissut ovat olleet ihan parhaita ja niitä meillä on vielä suunnitelmissa tehdä lisääkin, kunhan keritään. Nuo tulevat reissut kyllä vetäistään ilman kameraa......

Merkittävissä rooleissa blogin historian aikana ovat olleet myös lukuisat muut ystäväni ja omat poikani. Muistan vieläkin, kun muutaman kuukauden bloggauksen jälkeen annoimme poikieni kanssa ensimmäisen haastattelun Etelä-Saimaaseen. Se on jäänyt elävästi mieleen, vaikka tuon jälkeenkin on tullut jokunen haastattelu annettua. Se oli kuitenkin vielä noita alkuaikoja, jolloin intoa riitti vaikka muille jakaa. Nykyisin suurin palo on jo ohitse....

Williladykin lienee tykästynyt Mielipaikkaan

Suurkiitokset pitää antaa myös Williladylle, joka on istunut viime vuodet kyydissä kun olemme kierrelleet maita ja mantuja. Ilman häntä blogi olisi loppunut jo paljon aiemmin. Tuskin olisin yksin jaksanut kiertää Kymenlaaksoa, vaan nuo kohteet olisivat ainakin jääneet esittelemättä. Luultavasti myös Karjalan kannakselta olisi jäänyt puuttumaan vaikka mitä! Matkoilla sattui ja tapahtui kaikenlaista, mitä on mukava muistella vielä vuosienkin päästä.

Tarjosin Williladylle mahdollisuutta kirjoittaa tähän lopuksi jotain, mutta eipä hän innostunut. Lieneekö harmissaan blogin päättymisestä? Kuitenkin pyysi välittämään teille viestin, että "Kiitos, kivaa oli". Itse olen samoilla linjoilla!

Reissu oli mukava ja ajoittain työläs, haastava ja samalla antoisa sekä rasittava. Kuitenkin opin itsestäni melkoisesti tämän reissun aikana. Yllätyin monesti kuinka pystyin näin pitkäjänteiseen ja istumalihaksia vaativaan ponnistukseen. Normaalistihan en jaksa innostua mistään kovin pitkäksi aikaa, mutta tämä bloggaaminen vei mennessään. Olihan kyseessä kuitenkin taival, missä sain toimia monissa rooleissa. Välillä olin koulutuksenikin kautta historiantutkija, arkeologi, Indiana Jones, luolamies sekä arkistojen tonkija. Ehkä ne olivat nuo syyt, mitkä saivat minut jaksamaan?

Nyt kuitenkin on aika panna pillit pussiin, mutta sen lupaan että vielä blogi herää eloon, todennäköisesti jo ensi suvena. Se vain vaatii uusia kohteita, koska tällä hetkellä minun kohdelistani on tyhjä. Tiedän, että ensi keväänä uusia muistomerkkejä on taas tulossa ja lupaan niitä esitellä. Lopettaminen ei siis ole ehdoton! Se vain vaatii uusia kohteita ja kyllä minä veikkaan, että ensi keväänä alan viimeistään niitä taas etsimään netin kätköistä lisääkin. Jatkoa siis tulee, mutta aktiivinen jokapäiväinen kirjoittelu on ohitse. Sille ei valitettavasti ole enää eväitä. Vaikka joku joskus kommentoikin, että Savossa on paljon monumenttilöitä, niin aluetta en jaksa enää laajentaa. Johonkin raja on vaan vedettävä....

Jos joku on miettinyt, mikä olisi viimeisen kirjoituksen aihe, niin nyt se selviää! Kyseessä on MIELI-paikka laatta, joka on kiinnitetty Lappeenrannan satama-alueen Halkosaaren kärkeen. Tämä laatta kertoo kaikki ajatukseni tästä kotikaupungistani. Kyseessä on todellakin oma mielipaikkani ja mistään hinnasta en enää aio muuttaa asumaan muualle. Oma maa mansikka, muu maa mustikka! Olen lappeenrantalainen sydämessäni ja aion olla jatkossakin, vaikka pieni osa siitä kuuluu myös Säkkijärvelle. Sieltähän toinen puolisko isovanhemmistani on kotoisin ja sillekin löytyy oma sopukkansa.

Willimiehenkin mielenterveys on ollut ajoittain koetuksella.....nyt voi kuitenkin jo hymyillä!

Joka tapauksessa ensi kesänä aion istua yhden illan tämän mielipaikka-muistolaatan vieressä virnuillen tyytyväisenä tämän ison projektin tekemisestä. Saattaa olla, että myhäilen tyytyväisenä katsellessani Lappeenrannan sataman suuntaan ja muistelen alueelta löytyvien lukuisten kohteiden tarinoita. Kenties seuranani on muutama kappale parhaimpia kavereita, joista yllättävän monen nimi on Pirkka.....jokainen saa mielessään pohtia keitä he ovat?

Siinäkin mielessä tämä viimeinen kohteeni on ajankohtainen, koska onhan tässä matkan varrella omakin mielenterveys ollut koetuksella, koska onhan tämä bloggaaminen luonut myös paineita elämääni. Kenties nyt on helpompi hengittää?

Vaan kai se jotain faktaa on tästä MIELI-paikasta kerrottava.  Lappeenrannan Halkosaari valikoitui Lappeenrannan mielipaikaksi, kun hanke lähti etenemään valtakunnan tasolla. Eri puolille Suomea paljastettiin vastaavia mielipaikkoja ja syynä oli Suomen mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlallisuudet. Melkoisen pitkään on tarvetta ollut kyseiselle työlle! Niinpä Halkosaari sai 21.5.2017 mielipaikka-laatan rantakallioon. Taiteilija Vesa Suurosen toteuttama laatta kiinnitetiin Paviljongin rantakallioon aluevastaava Sari Mähösen Suomen Mielenterveysseurasta osallistuessa tapahtumaan ja mestaripelimanni Juha Kuorttinen soitti kanteleella mielimusiikkia.

Nyt meillä kaikilla lappeenrantalaisilla on siis oma mielipaikkamme ja pidetään siitä huolta! Ainakin minä aion katsella sitä ensi kesänä rauhallisin ja hyvillä mielin......

Lopuksi kiitokset kaikille yli 800.000 lukijalle ja etenkin jokaisen kirjoitukseni lukeneelle omalle äidilleni erittäin suuret kiitokset. Äiti, enää sinun ei tarvitse hävetä poikasi paljastuksia toilailuistaan! No, pieni riski toilailuihin on vielä olemassa, koska aion juhlia tämän blogin päättymistä kotikonnuillani Kaukaan Kisakrouvissa tänään klo 17 alkaen. Olen sen ansainnut!

Kaukaan kansallislaulu "Sweet Home Alabama", koska olenhan iltasella Kaukas Texas Alabamassa, kuten meilläpäin haasteltiin! 

PS. Jos haluat kiertää itsenäisesti Willimiehen tavoin kaikki 1839 kohdetta, niin helpoiten selviät siitä Willimiehen jäljillä-blogin kohdekartan avulla. Käykäähän tutustumassa kohteisiin ihan itsekin...

Lappeenranta / 303.rynnäkkötykkiprikaati

Willimies halusi jättää tämän Joutsenon kohteen tänne loppusuoralle, koska panssarivaunut on ollut viimeisen vuoden aikana mielessä useammin kuin kerran. Poikani on näet suorittanut asepalvelusta Vekaranjärvellä tämän vuotta ja toiminut CV-9030 vaunun kuljettajana. Ilmeisesti ihan hyvin, koska pääsi ottamaan osaa vaunuineen tämänvuotisessa itsenäisyyspäivänparaatissa Tampereella. Hieno ja ikimuistoinen hetki niin pojalle kuin isäukollekin. No, ajat muuttuvat ja pojasta polvi paranee. Hänellä on näet tänään TJ1, kun minulla on vielä TJ2! Olemme molemmat loppusuoralla......
Saksalaisille ei itä-Euroopassa kovinkaan monta muistomerkkiä ole pystytetty viime sotien jälkeen. Onhan se ihan ymmärrettävääkin, koska kaikki muistot eivät ole sieltä kauneimmasta päästä. Suomessa sen sijaan vanhaa aseveljeä muistetaan nykyisin lukuisin eri tavoin. Yleensä syynä ovat kesän 1944 torjuntataistelut, jotka pelastivat maamme itsenäisyyden. Näissä ratkaisutaisteluissa saamamme tuki ja apu Saksasta oli merkittävässä roolissa. Kuitenkin vasta viime vuosina on aihe saanut muistomerkkejä maamme kamaralle. Imatran Immolan tukikohta on tietysti osasto Kuhlmeyn takia tärkein ja avasi tietyllä tapaa pelin.

Kesällä 2017 kävimme Williladyn kanssa paikan päällä polkupyörällä!

Pari vuotta takaperin saatiin uusi aiheeseen liittyvä muistomerkki Lappeenrannan Joutsenossa Eiskolan kylään. Penttiläntien varressa on valtavasti erilaisia kuoppia muistona viime sotien vuosista. Monet niistä ovat monttuja, joihin suomalaiset ja saksalaiset ajoivat aojneuvonsa suojaan. Eiskolan alueella näitä kuoppia myös löytyy, koska alueella oli kesällä 1944 303.rynnäkkötykkiprikaatin rintaman takainen huoltokeskus. Operaatioalueena kyseisellä yksiköllä oli tietenkin Karjalan kannas.

303.rynnäkkötykkiprikaatin muistomerkki

Kiveen kiinnitetty muistolaatta

Yksi pansariestekivi on taas saanut rauhanomaisen tehtävän

Näin pitkän ajan jälkeen asia nyt tuskin ulkopoliittista kritiikkiä herättää, mutta minä ainakin kannatan ehdottomasti vastaavien muistomerkkien pystyttämistä, jos hyviä aiheita löytyy. Tämän yksikön muistomerkki on todellakin olemassaolonsa ansainnut. Projekti lähti aikoinaan liikkeelle Lauritsalan reserviläiset ry:n aloitteesta ja koska yhdistyksellä on paljon aktiivista toimintaa, se sai heti kannatusta.

Kesällä 2019 paikalla näytti hivenen erilaiselta

Infotaulu on ilmestynyt paikalle

Muistomerkki paljastettiin Lauritsalan reserviläisten Hannu Kosusen ja Jaska Petsolan toimesta 16.6.2017 Joutsenon Eiskolassa. Muistomerkkiin tarvittavan kiven lahjoitti Lappeenrannan kaupunki ja Maanpuolustuksen tuki ry. sekä Etelä-Karjalan reserviläispiiri vastasi siihen kiinnitetystä laatasta. Vieraillessani paikalla kesällä 2019 uudelleen, huomasin muistomerkin ympärillä olleiden puiden kadonneen ja viereen nousseen infotaulun, joka kertoo paikan menneisyydestä.  

Lappeenranta / Myllymäen kalliokaiverrus

Tänään on vuorossa kolmanneksi viimeinen kohde ja pitkään suunnittelin, että tämä olisi blogini viimeinen julkaisu. Itse asiassa kai minun olisi niin pitänyt tehdäkin, koska onhan tämä omalla tavallaan erikoinen ja mielenkiintoinen. Tätä kohdetta ei näet löydy edes Museoviraston rekistereistä, vaikka sinnehän tämä selkeästi kuuluisi! Saattaa olla, että ilmoitan tästä kohteesta itse heille, kunhan innostukseltani kerkeän....

Myllymäen VPK:n talo

Tämä Myllymäen VPK-talon edustalta löytyvä kalliokaiverrus on näet melkoisen upea. Sinänsä harmittaa, etten liiduttanut tätä kohdetta, jotta se olisi selkeämmin luettavissa. Toisaalta se olisi ollut hemmetin vaikeaa, koska osa kirjoituksesta on kohokirjoitusta eli siis koko kaiverrusalue on naputeltu ensin tasaiseksi. Tässä työssä on kyllä riittänyt tekemistä...kaiverruksia ympäröiviä kasveja ja sydämiä unohtamatta!

Päivämäärä 6.5.1861

Kaiverrus on edessä näkyvässä laakeassa kivessä

Sydän ja kukanversot reunustaa kaiverrusta

J.V.H ja J.A.I, keitä he olivat? Menivätkö naimisiin 1861 toukokuussa?

Tämä kohde on ollut kuvauslistallani jo vuosia, mutta vasta tänä suvena kävin paikan päällä uudemman kerran, koska edellisestä visiitistä oli kulunut jo kaiketi 25 vuotta. Niinpä en edes ihan tarkkaan itsekään muistanut, että missä kohdassa tämä kaiverrus on? Mistään en myöskään muista tästä kaiverruksesta lukeneeni, mutta kun nuorempana tuli piipahdettua kyläreissulla Myllymäen VPK:n yläkerran asunnossa, niin eräällä reissulla tämä osui silmiini ja on siitä lähtien ollut mielessäni!

Kaiverruksen tekijästä ja tarkoituksesta minulla ei ole siis tietoa, mutta veikkaanpa sen liittyvän jonkun hääparin avioonastumisriitteihin. Kaiverruksessa on näet kahdet nimikirjaimet ja tarkka päivämäärä vuosilukuineen. Koska en liiduttanut kohdetta, niin itsekin joudun vähän arvailemaan päivämäärää....tai paremminkin vuotta. Kaiverrus on näet tehty joko 1861 tai 1881, joten ikää sillä on jo melkoisesti.

Pakko on sanoa, että on ollut melkoinen urakka jollakin, kun hän on naputtanut tämän kaiverruksen. Kaiken lisäksi vielä hemmetin yksityiskohtaisen ja upean. Itse en ainakaan tiedä yhtään tätä edes läheisesti vastaavaa kohdetta. 

Tiedätkö sinä tästä kohteesta jotain? Jos tiedät niin ota hitossa yhteyttä, niin päivitetään tätä lisätiedoilla....

Lappeenranta / Uudenkaupungin rauhan 1721 rajamerkki

Eilisiltana iski eroahdistus! Tajusin, että tämä viime vuodet minut työllistänyt projektini alkaa olla lopuillaan. Aktiivipäivittämiseen ei ole enää eväitä, mutta nyt rupesin ensi kerran miettimään, että mitä tämän jälkeen? Niinpä kävin googlailemaan uusia kohteita ja perhana, löysinkin kolme uutta kohdetta! No, niiden kuvaaminen on sitten edessä ensi suvena ja tokihan ne julkaisen. Tämä homma vaikuttaa ihan ikuisuusprojektilta.... Mutta, siirrytäänpä taas asiaan.

Tänään ollaan lähellä Venäjän rajaa Konnun alueella. Kohdetta etsiessäni ajelinkin jonkin matkaa rajavyöhykkeen pinnassa, mutta sitten tulin järkiini ja lueskelin geokätköilijöiden sivustolta ajo-ohjeita. Niiden avulla löysinkin tämän blogin lukijan vinkkaaman kohteen kivuttomasti ja nopeasti. Valitettavasti en muista kuka hän oli, joten kiitokset lähtevät täältä nimettömänä. 

Rajakivi keskellä kuvaa. Paikalla itseäni hämäsi, kun rajakivi ei ollutkaan alueen suurin lohkare

Vastaavia vuonna 1722 luontoon merkittyjä rajakiviä olen esitellyt jo useita, mutta kun tämä on Lappeenrannassa, niin pitäähän tämä esitellä. Nykyinen rajahan myötäilee melko pitkälti ison vihan päättäneen Uudenkaupungin rauhan rajalinjaa vuodelta 1721. Maastoonhan raja merkittiin vasta seuraavana vuonna. Kaukana ei ole muuten tämäkään kivi nykyiseltä rajalta, ehkä noin kilometrin verran lännempänä!  

Kyseinen muinaisjäännös on muinaismuistolain perusteella rauhoitettu, joten onneksi joku aiemmista kävijöistä oli havunneulasilla merkinnyt kiveen hakatut merkit. Nyt ne olikin näppärä kuvata! Kiitos avusta....

Kiveen hakatut rajamerkit havutettuna......hyvin näkyvät

Lappeenranta / Säkkijärven evakoiden muistolaatta

Vilkaisin äsken omaa taulukkoni näistä jäljellä olevista julkaisuistani. Jäljellä on enää viisi kohdetta, joista tänään ensimmäinen! Kyllä todellakin alkaa tuntumaan siltä, että kohta voin kokea oikein massiivisen helpotuksen huokauksen, koska melkoinen urakka alkaa kääntyä loppusuoralle! Melkoinen määrä työtunteja vapautuu muuhun toimintaan ja pikkuhiljaa minulle alkaakin valkenemaan, että mitä aion jatkossa tehdä. Vuodesta 2020 onkin tulossa muutosten vuosi! Mitä se tulee pitämään sisällään, niin sen aion pitää vielä omana tietonani, mutta osa siitä tulee liittymään toiseen rakkaaseen harrastukseeni moottoripyöräilyyn. 

Koska matka on ollut pitkä ja voimia kuluttava, tosin antoisakin, niin olen jo pitkään miettinyt blogini päättävän kohteen kirjoitusta. Mielessäni on ollut kirjoittaa siitä melkoisen kattava kirjoitus liki kahdeksan vuoden taipaleesta tai sitten tyydyn Williladyn sanoihin, kun kysyin haluaisiko hän kirjoittaa blogin päätökseen oman osuutensa. Vastaus oli että en halua, mutta voit laittaa sinne että, Kiitos. Kivaa oli! Tuosta kommentista olen samaa mieltä ja näillä näkymin viimeisestä kirjoituksesta tuleekin yksi lyhkäisimmistä blogin historiasta. Katsotaan nyt kuitenkin, kumpiko vaihtoehto toteutuu?

Pulsan asemalla ei evakkojunat nykyisin pysähdy. No, ei muutkaan junat

Nyt kuitenkin lopetetaan lörpöttely ja siirrytään Lappeenrannan Pulsan asemalle, missä paljastettiin taannoin Willimiehenkin paatunutta sydäntä lämmmittävä kohde. Tämäkin kohde vaati uuden visiitin Pulsaan, missä olen vieraillut siis jo aiemminkin. Nykyisinhän tuo paikka on muuttunut ravitsemuspalveluita tarjoavaksi liikkeeksi, joten alkuperäisen kirjoituksen asiat eivät pidä enää paikkaansa. 

Kuten lukijoista monet tietävätkin on Säkkijärvi nykyisellä Venäjän maaperällä Willimiehelle tärkeä paikka. Voisi kai sanoa, että toinen henkinen kotini Lappeenrannan Kaukaan kaupunginosan lisäksi. Äitini puolen suku on joutunut kahdesti poistumaan omasta Säkkijärven kodistaan, missä olen toki blogin aikana käynyt ja jopa sen yhtenä kohteena esitellytkin. Nytkin suunnitelmissa on ensi kesänä käydä paikalla molempien poikieni kanssa, koska se mahdollistuu uuden e-viisumin ansiosta. Tosin päästäksemme Säkkijärven Suurpäälän kylään tarvitsemme myös Venäjän rajavyöhykeluvat. Koska asia on itselleni tärkeä, niin nehän toki hommataan! 

Säkkijärvilaatta on kiinnitetty entisen viereen

Säkkijärven evakoiden lahdön muistolaatta

Toinen pojistani on käynyt jo kanssani Säkkijärvellä, mutta tuolloin meillä ei ollut lupaa käydä talon raunioilla, mutta ensi kesää odotellessa! Eiköhän siellä moottoripyöräilyn, jalkapallon EM-kisojen ja muun ohjelman välissä keretä käymään. Jos kuitenkin matka jostain syystä tyssäisi, niin voimme nyt hakea lohdutusta Säkkijärvituskaan Pulsan asemalta....

Pulsan asemarakennuksen seinään näet kiinnitettiin 30.9.2018 muistolaatta, jonka teksti on vaikuttava. Omia isovanhempiani kumpikaan evakkoretkelle lähtö ei koskettanut, koska he muuttivat talvisodan aikana Lappeenrantaan, kun heidän talonsa paloi sodan viime päivinä maan tasalle. Heidän evakkotaipaleensa oli helpompi, mutta kuitenkin työläs, koska elämä piti aloittaa kasaamaan lähtöpisteestä nolla. Ilmankos mummoni ei halunnut ikinä enää nähdä Säkkijärveä livenä, minkä ymmärrän hemmetin hyvin. Jos kotoaan joutuu lähtemään pakolla, niin kyseessä ei ole ihan sama tilanne kuin minulta Kaukaalta poismuuttamisessa. Sinne voin aina palata....

Muistolaatan teksti sanoo seuraavaa:

"Tältä Pulsan asemalta lähti

säkkijärveläisiä evakkoja

sotaa pakoon talvella 1940

ja kesällä 1944

Säkkijärvisäätiö SR 

Lappeenranta / Rautatieaseman pommituksen muistomerkki

Lappeenranta on rauhallinen suomalainen kaupunki, jossa harvoin tapahtuu mitään isompaa uutiskynnyksen ylittävää juttua. Elämä täällä Etelä-Karjalan keskuksessa mataa omaan rauhalliseen tapaansa. Kesä on tietenkin täällä Lappeenrannassa vilkkaampaa aikaa kuin talviaika, mutta niinhän se on kaikkialla Suomessa! Joku sanookin, että Suomi on tylsä maa, mutta ei se arkielämä Pattayan paikallisilla poikkea meidän arjen tylsyydestä sen kummemmin. Tietysti turistin silmin katsottuna lämpö tekee paikasta kiinnostavan, mutta kyllä sitä lämpöä on ollut Lappeenrannassakin. Yksi tällainen hetki oli 1.7.1944, jolloin venäläiset pommikoneet iskivät pommilasteineen Lappeenrannan tavara-asemalle räjäyttäen ammusjunan taivaan tuuliin.

Lappeenrannan pommitusten muistomerkki on rautatieaseman nurkalla

Pieni muistomerkki ja taustalla muistotammi

Nykyisen Lappeenrannan seutu joutui kesällä rajujen pommitusten kohteeksi. Esimakua pommituksista saatiin jo juhannuksen kieppeillä 1944, jolloin venäläiset pommittivat Simolan ratapihaa. Näissä pommituksissa menehtyi kaiketi noin 150 henkeä. Ajan kaoottisuudesta kertonee, ettei tarkkaa uhrilukua ole saatu, eikä saada selville. Jatkoa oli kuitenkin tulossa heinäkuun alussa ja tällä kertaa hyökkäys kohdistui lähes kaikista siviileistä tyhjennettyyn Lappeenrannan kaupunkiin 1.7.1944. Tästäkin aiheesta olen kirjoitellut aiemmin jo pariin otteeseen. Tarinat löytyvät täältä ja täältä.

Kymmenet venäläiskoneet hyökkäsivät ratapihan kimppuun, eikä heillä ollut vastustajia ilmassa. Kaikki omat koneemme olivat ilmassa Talin-Ihantalan alueella, joten kaupunki oli suojaton pommikoneiden edessä. Kaiken lisäksi rintamalle matkalla ollut ammusjuna oli parkkeerannut rautatieaseman tavaratoimiston eteen, joka sai lukuisia osumia. Arvannette kai, että se räjähti taivaan tuuliin aiheuttaen melkoisen tuhon ratapihalla ja aseman läheisyydessä. Muutenkin pommitukset sytyttivät lukuisia asuintaloja palamaan, eikä niitä pystytty sammuttamaan. Paikalta poistuttuaan vihollisen ilmavoimat päätti iskeä vielä seuraavanakin päivänä. 

Lappeenrannan pommitusten muistomerkki

Tämä toinen hyökkäys kohdistui samoille alueille ja aiheutti suunnattomasti lisää tuhoa alueen asuinrakennuksille. Onneksi tämä 2.7.1944 tapahtunut pommitus oli viimeinen kerta kun Lappeenrantaa pommitettiin, mitä nyt vielä iltasella kävivät vielä yhden iskun tekemässä Lappeenrannan lentokentälle, missä tuho oli myös suurta. Yhteensä näissä kahdessa rautatieasemaan kohdistuneessa pommituksessa menehtyi 16 henkilöä, niin sotilaita kuin siviileitäkin. Heidät on haudattu Ristikankaan hautausmaalle joukkohautaan.

Päivämäärä, jota pommituksesta selvinneet eivät unohda

Tapahtuma on jäänyt elävästi mieleen monelle pommituksista hengissä selvinneille, joten ei ihme, että tämäkin tapahtuma on saanut Lappeenrannan kaupungin rautatieasemalle oman muistomerkin. Muistomerkistä vastasivat Lappeenrannan Sotaveteraanit ry ja Lappeenrannan Rintamaveteraanit ry yhteistyössä sotaorpojen järjestön kanssa. Jotta muistomerkin paljastamisen hetkeen liittyisi kunnon draamaa, se paljastettiin minuutilleen samalla hetkellä, 1.7.2017 klo 12.45, jolloin pommitus alkoi tasan 73 vuotta aiemmin. Muistomerkkiin kuuluu oleellisesti muistotammi, joka istutettiin samassa tilaisuudessa muistomerkin paljastamisen yhteydessä.

Lappeenranta / Lauritsalan ensimmäisen sahan muistomerkki

Nuorena poikana Willimies oli Kaukaan sahan kuorimolla hommissa käärimässä tukkinippuja. Tuolloinhan vielä kuoritut tukit lajiteltiin laaduittain ja paksuuden perusteella Kaukaan sahan tukkiosaston lajittelualtaaseen. Siellä minäkin käärin tuhansia tukkinippuja, jotka olivat valmiit siirrettäviksi sahan linjastoille, missä sahurit tekivät niistä lautaa ja lankkua. Yhä vieläkin muistelen lämmöllä silloista työporukkaamme, mitä parempaa ei ole sen jälkeen tullut vastaan. Meillä oli aivan saakelin hauskaa töissä ja porukka mitä parhain!

Kauhulla tosin muistelen niitä lukemattomia kosteita työiltoja sekä öitä, jolloin korttipelin lomassa tyhjeni puteli jos toinenkin. No, olimme nuoria ja se jotenkin kuului tuohon miesten maailmaan, mihin minäkin olin päässyt mukaan nuorena pojankloppina. Mitäs siinä, hauskaa oli kunnes sain sitten lopputilin! Syynä ei ollut nuo kosteat työrupeamat, vaan 1990-luvun alkuvuosien suuri lama, joka vei minulta työpaikan, mihin olin kiintynyt siellä viettämieni liki kuuden vuoden aikana. 

Joskus rauhallisina iltoina istuin venemies Erkin kyydissä lajittelualtaalla ja kuuntelimme paikallisten rantojen miesten Ringon ja Venkun porukoineen laulavan sekä remuavan altaan reunalla sijaitsevalla nuotiopaikalla. Monesti kävimme heitä jututtamassa ja yhdellä visiitillä muistan törmänneeni omituiseen muistomerkkiin, jonka olin nyt jo autuaasti unohtanut. No, nyt se palasi mieleeni, kun kaivoin taustoja tätä muistomerkkiesittelyä varten.

Jakovleffin sahan muistolaatta

Lauritsalan Luukkaansalmen sillan kohdalla sijaitsi aikoinaan Lauritsalan ensimmäinen höyrysaha ja sen oli perustanut vuonna 1874 viipurilainen kauppaneuvos P.Jakovleff. Kyseinen saha oli kaksiraaminen saha, mutta siis höyrysaha. Tätä ihmettä käytiin ihailemassa jopa pidemmänkin matkan päästä. Eihän vastaavaa ollut lähimaillakaan. 

Sahoilla kuitenkin oli tapana palaa silloin tällöin maan tasalle ja niin kävi Jakovleffinkin sahalle - jopa kahdesti. Ensimmäisen kerran saha paloi 1881, mutta rakennettiin nopeasti uudelleen. Toinen tulipalo tuhosi sahan taas vuonna 1888 ja tällä kertaa sahaa ei enää rakennettu uudelleen, vaan silloinen sahayrittäjä Jakovleffin poika K.Jakovleff päätti vaihtaa alaa ja hän vuokrasi Ihalaisen kalkkivuoren itselleen 25 vuodeksi. Jakovleffin ansiosta kyseisellä paikalla jatkuu yritystoiminta kalkinlouhinnan merkeissä.

Tilaa muistolaatan kuvaamiseen ei juuri ollut

Palataanpa takaisin siihen Jakovleffin sahan muistomerkkiin. Lauritsala-seura pystytti sahan alueelle muistomerkin, missä muistolaatta oli kiinnitetty metalliseen tankoon. Muistomerkki oli myös ympäröity kivitolpilla, joiden väliin oli kiinnitetty kettinkiä. Nyt paikasta ei ole mitään jäljellä, vaan muistomerkin laatta siirrettiin tehdasalueelle uuden sillan rakennustöiden yhteydessä. Siellä se kiinnitettiin sahan rakennuksen seinään ja siellä se on vieläkin. Entinen työkaverini Markku kävi kuvaamassa sen minua varten kesällä 2019. Tosin vaikeuksia oli, koska rakennuksen eteen oli pinottu kaikenlaista tavaraa, joten kuvaus piti suorittaa melkoisen ahtaassa välissä. Siksi kuvat eivät ole ihan priimalaatua, mutta parempi nämä kuin ei kuvia ollenkaan....

Lappeenranta / Nuijamaan 1918 sankarivainajat

Hyvää itsenäisyyspäivää! Tänään on taas aika iltasella sytytellä kynttilöitä itsenäiselle Suomelle. Nyt niitä sitten kertyykin melkoinen määrä, koska ainakin itse olen varannut tätä juhlapäivää varten 102 kynttilää! No, kyllähän vähempikin riittää.......

Nuijamaan 1918 sankarivainajat

Muistomerkin etuseinän teksti

Tämän päivän kohteeni on viimeinen blogin kuvausalueelta kuvaamani sankarihautapaikka. Kyseessä on Nuijamaan kirkon vierestä löytyvä kolmen kaatuneen nuijamaalaisen sankarivainajan muistolle 23.5.1920 suurin juhlallisuuksin paljastettu sankaripatsas. Muistomerkki on erilainen kuin muualla näkemäni, joten lieneekö tuo ihme, etten sitä aiemmilla reissuillani ole edes hoksannut. Itse asiassa se näyttää enemmänkin hautakiveltä!

Muistomerkin kiillotetulle etuseinälle on kaiverrettu seuraava teksti:"Vapaustaistelussa kaatuneet, August Adolf Ruti, Elias Kiesi, Toivo Armas Tupakka. Kiitos olkoon Jumalan, joka meille voiton on antanut". Lisäksi etusivulla on kaatuneiden syntymä- ja kuolinpäivät. 

Sankarillista itsenäisyyspäivää

Lappeenranta / Teitä muistaen 1918

Aloitin tämän Willimiehen jäljillä blogin pitämisen kauan aikaa takaperin. Vuoden 2012 keväällä sain jonkin ihme älynväläyksen alkaa kierrellä Lappeenrannan muistomerkkejä ja muita kiinnostavia paikkoja. Nuo alkuajat olivatkin parhaita, koska yllättävän moni esittelemistäni kohteista oli sellaisia, joihin minulla oli omakohtaista kokemusta. Tämä elementti katosi tässä matkan varrella. Mitäpä yhteistä minulla olisi ollut vaikkapa Käsnävaaran kalmistoon ja Metsäpirttiin Karjalan kannaksella? No, kuten arvaattekin, niin yhtikäs mitään...

Silti olen innokkaasti ensiksi etsinyt muistomerkkejä ja sitten yrittänyt selvittää sen sijaintipaikan. Se ei muuten aina ole helppoa, koska usein tiedot sijainnista ovat olleet tyyliä "Mattilan talon takapihalta lähtevän polun varressa". Siinä sitä on ollutkin pähkäilemistä, että missä se on? Lopuksi kohde on vielä pitänyt käydä kuvaamassa ja siinäkin on ajoittain vaikeuksia. Milloin koira juoksee perässä ja milloin hyttysparvet haluavat syödä minut kuiviin.... Nyt kuitenkin tekemäni työn ansiosta, kohteet löytyvät tekemästäni kartasta. Se helpottaa perässähiippailijoita, heidän käydessään paikalla!   

Nyt kuitenkin olen palannut takaisin "juurille" ja minusta tuntuu kuin en olisi muita kohteita esitellytkään tässä viime vuosien aikana. Siksi minusta onkin hienoa esitellä tämänpäiväinen kohde, vaikkei se kaikkein miellyttävimpiä olekaan. Kyseessä on vuonna 1940 ja loput kaiketi myöhemmin paljastettuja muistomerkkejä vuoden 1918 sisällissodan uhreille. Olen saman kohteen esitellyt jo aiemmin, mutta jotain jäi silloin puuttumaan. Ilmeisesti olin tuolloin niin huonossa kunnossa, etten viitsinyt kävellä hautausmaata tarkasti läpi, vaan jotain unohtui. Nyt on aika korjata oma, tuolloin tekemäni moka.

Tuolloin ensimmäisellä kerralla esittelin Lappeenrannan Vanhalta hautausmaalta vain yhden Lappeenrannan ja ympäristön työväestön muistomerkin. Ilmeisesti se on alueelta löytyvistä neljästä! muistokivestä vanhin, koska Aimo Vuorinen sanoo teoksessaan Virstanpylväs ja äiti Karjala, sen tulleen pystytetyksi talvisodan jälkeen vuonna 1940. Tämä oli ainut maininta näiden neljän muistomerkin paljastamisesta. Koska kuitenkin tiedän ja jo aiemmin kirjoitin blogissani, niin Vanhalle hautausmaalle siirrettiin Lappeenrannan linnoituksen joukkohaudasta kesällä 1942 aikamoinen määrä teloitettujen punaisten jäänteitä. Siksi uskonkin muiden muistomerkkien ja hauta-alueiden olevan merkitty muistokivillä vasta myöhemmin.

Koska tietämykseni tästä asiasta on melkoisen vaatimatonta tasoa, niin julkaisen kuvat ja ainoa informaatio tulee kuvatekstien kautta. Eiköhän tähänkin muistokivi asiaan vielä täydennystä saada? Minä sitten päivittelen tarinaa, kunhan se tulee ajankohtaiseksi....  

Keskellä hautausmaata pohjois-eteläsuuntaisesti sijaitsevan joukkohaudan muistomerkki. Tämä on Vuorisen mukaan paljastettu vuonna 1940. Tämä oli myös alkuperäisessä kirjoituksessani esiteltynä. 

Muistomerkin tausta on hiomatonta kiveä

Joukkohaudalla on pituutta

Toisesta päästä löytyy punagraniittinen muistokivi

Muistokivi

Lappeenrannan Vanhan hautausmaan länsilaidalta löytyy toinenkin joukkohauta

Samanlainen pieni punagraniittinen kivi löytyy täältäkin

Joukkohaudan toisessa päässä on ilmeisesti hautaan haudatun Kalle Aallon hautakivi.....ilmeisesti omaisten toimesta 

Neljäs punagraniittinen muistokivi löytyy edellisten välistä. Ilmeisesti tähänkin kohtaan on haudattu punaisia? Sijaitsee takana näkyvän varastorakennuksen hautausmaan kellarin välissä

Tämäkin oli kukitettu syyskuussa 2019

Lappeenranta / Kehruutyttö

Nyt alkanut kuukausi tulee olemaan itselleni tärkeä ja merkityksellinen. Yli seitsemän vuotta kestänyt matkani muistomerkiltä toiselle kahden valtion alueella on lähestymässä loppuaan. Jäljellä on enää kymmenen kohdetta kotikaupungistani Lappeenrannasta ja sen jälkeen Willimies asettuu hetkeksi laakereileen lepäämään ja miettii uusia juonia. Vaikka aionkin blogia täydentää jatkossakin, kunhan uusia kohteita julkaistaan, niin eihän se riitä itselleni jatkossa. Jotain uutta on kehiteltävä vapaa-ajan täytteeksi, koska enhän minä osaa paikallani olla, vaan kaipaan jotain älyllistä tekemistä jatkossakin!

Kehruutyttö Kehruuhuoneen edustalla kesällä 2017

Kehruutyttö viikko paljastamisen jälkeen kesällä 2017

Iso ongelma on tällä hetkellä se, etten vaan tiedä mitä aion jatkossa vapaa-ajallani tehdä. Työkuviot täyttävät päiväni historiakiintiön, joten jatkossa aion keskittyä sen ulkopuolisiin asioihin. Johtavatko ne johonkin projektiin, sitä en osaa vielä todellakaan sanoa. Ehkä minä vaikenen lopullisesti Internet-maailmassa ja projektini ovat jatkossa henkilökohtaisia, joita en jaa muiden kanssa. Monesti olen ajatellut Willimiehen jäljillä blogin tuovan mielenkiintoisia kumppanuuksia, mutta aika vähiin ovat jääneet ja toisaalta ilmainen työ minua ei erikoisemmin kiinnosta. Tähän blogiin sijoittamani n.10000€ saa riittää minun osaltani.

Kehruutyttö Kehruuhuoneen edustalla kesällä 2019

Meitsien ottajia ei näkynyt

Blogin päätyttyä todennäköisesti keskityn ensin itseni kuntoon laittamiseen, mikä tarkoittaa runsaita kävelykilometrrejä ja muuta liikuntaa, kuten vesijuoksua. Vesijuoksua olenkin jo syksyn ajan harjoitellut, mutta eipä tuo vartalon kiinteytymistä ole saanut aikaan......vielä. Tarkoitukseni olisikin saada elopainoa alaspäin 15 kiloa ja vyötäröä solakammaksi. Pitkään jatkunut massakausi saisi jo vaihtua aktiiviseen liikuntakauteen. Ehkä tämä projekti minua aluksi työllistää eniten ja kenties sen aikana juolahtaa mieleeni, että mitä seuraavaksi? 

Ainoa asia, mikä on tällä hetkellä tulevaisuudesta varmaa, on moottoripyöräily. Tänä syksynä löysin uudelleen innon tähän harrastukseen ja aionkin jatkaa prätkällä huristelua. Yksi haave on hurauttaa prätkällä Lappiin ja jatkaa sieltä matkaa Hammerfestiin ja Tromssaan. Tämän haaveen toteutumisajankohta on ensi kesä. Saanpahan istua prätkän sarvissa ja miettiä ajan kanssa, että mitä haluan tehdä tulevaisuudessa? Tarkoitus olisi että 2020 olisi muutosten vuosi. Mitä muutoksia se tuo tullessaan, niin en tiedä vielä. Katsellaan, mikäs hätä tässä valmiissa maailmassa! Mutta nyt asiaan.....

Kymmenenneksi viimeisenä kohteena Willimiehen jäljillä blogissa esitellään kesäkuussa 2017 Lappeenrannan linnoituksessa Kehruuhuoneen edustalla paljastettu Kehruutyttö-patsas. Aloiteen Kehruutytöstä teki Kehruuhuoneen ravintolaa pyörittänyt Sari Kaasinen, joka halusi paikalle maamerkin, jonka luona ihmiset voisivat näppäillä selfieitä tai meitsieitä, kuten karjalan kielellä asia ilmaistaan. Koska Kaasinen on suuri ITE-taiteen ystävä, hän päätti kysäistä savitaipalelaiselta Perttti Kuorttiselta, olisiko hänestä sellaisen tekijäksi? Kuorttinen lupasi harkita asiaa ja katsella, että syntyisikö jotain paikan historiaa ilmentävää. No, Kehruutyttöhän siitä syntyi.

Punahonkainen Kehruutyttö vankityössä

Paikan historiaanhan liittyy Kehruuhuoneen toimiminen vankilana. Vangit olivat naisvankeja ja heidän tehtävänsä oli kehrätä lankaa. Tuo aikansa vankilatyö on nyt näkyvissä myös Kuorttisen teoksessa. Siinä vanhasta punahongasta veistetty kehräävätyttö polkee rukkia, missä on symbolisesti 12 pienaa, joista hän laskee ajankulua. Lisäksi teoksen tyttö on ruostumattomasta teräksestä tehdyn ympyrän sisällä, joka kuvaa vankilanseiniä, jotka suojaavat tyttöä. 

ITE-taiteilijan signeeraus

Teos on säänkestävä. Sen kansi on tehty niin, että vedet valuvat siitä pois ja kuivuvat, eikä naru lahoa. Niinpä teoksen alkuperäinen idea teoksen pitkäikäisyydestä toteutunee.....