lauantai 31. lokakuuta 2015

Hamina / Hugo Simbergin syntymätalo

                                                  Jope Ruonansuu "Taivaanrannan maalari"

Kyllä osaa vi***taa! Tulin just kotio SaiPan pelistä ja nyt alkaa luottamus SaiPan kevään 2016 mitaliin olla koetuksella. Ainakin kilpi on ottanut osumaa ihan huolella viime aikoina, kun kaikki jyrää meidän pojat. Jotain ihan oikeasti tarttis tehdä, ainakin kaivaa ne työhaalarit esiin ja lopettaa tuo vetelehtiminen ja näennäinen pelaaminen. Fakta on ettei SaiPa voita tässä sarjassa peliäkään lepsuilulla, vaan tarvitaan jämäkkää asennetta kuten muussakin työelämässä. 
Hugo Simbergin syntymätalo

Vaan siirrytään nyt vähän iloisempiin asioihin. Tämä kuukausi on ollut Willimiehen jäljillä blogissa melkoisen vilkas, koska olen tyrkkinyt kirjoituksia julkisuuteen ihan saakelisti. Lisäksi lehtijuttu Lappeenrannan uutisissa osui alkukuukauteen. Vaikka poltinkin käämini kyseisen läpykän toimittajaan, niin mitäs siitä....julkisuutta se on surkeakin lehtijuttu! Lisäksi julistimme lukijoille kilpailun, jossa on poikkeuksellisesti tarjolla palkintokin. Jonkun verran on mielenkiintoa herättänyt tuokin, mutta melko laimeasti kuitenkin. Nyt onkin aikaa ENÄÄ kaksi kuukautta osallistua tähän kilpailuun. Koittakaahan aktivoitua, niin kenties juuri sinä pääset reissuun? Joka tapauksessa kaikki edellä mainittu sai aikaan sen, että kaikkien aikojen suurin lukijamäärä on jo rikkoutunut, joten kiitokset kaikille lokakuun aikana sivustolla piipahtaneille.

Loputtoman alkuintron jälkeen siirrytäänkin Haminaan, mistä löytyy liki pinkinvärinen kivitalo, missä syntyi yksi Suomen maalaustaiteen suurimmista nimistä, Hugo Simberg. Tyylinään hän käytti symbolismia ja hän oli yksi tärkeimmistä tyylisuunnan edustajista. Hänen töissään oli usein hahmoina pirut, kuolema ja luonnonnäyt, mutta kyllä hän osasi toki muutakin.
Muistolaatta talon seinässä

Vaikka Simberg syntyikin Haminassa, niin opintonsa hän aloitti Viipurissa. Hänen nuoruusajan teoksensa henkivät jo että hänen tyylisuuntansa on symbolismi. Kehittyäkseen symbolismin alalla, hän otti yhteyttä alan suurimpaan nimeen Akseli Gallen-Kallelaan, jonka oppipojaksi hän siirtyikin vuonna 1895. Tämä avasi Simbergille uusia ovia, koska Gallen-Kallela rohkaisi häntä vielä vahvempaan ilmaisuun.

Hänen kenties tunnetuin teoksensa Haavoittunut enkeli, mikä valittiin vuonna 2007 Maammetauluksi,  on yksi maamme kuvataiteen merkittävimpiä teoksia. Vaikka Simberg onkin maalannut muun muassa kirkkoihin katto- ja lasi- sekä seinämaalauksia, niin hänen symbolistiset teoksensa ovat kaikkein tunnetuimpia. Valitettavasti taiteilijan ura päättyi jo melko nuorena vuonna 1917.

Johannes / Mihail Aleksandrovits Sovetski

                                                               Ratsia "Taidetta"

Toukokuisella retkellä Karjalan kannaksen Suomenlahden rannikkoteitä ajellessamme piipahdimme Sovetskyssa, mikä tunnetaan paremmin Suomessa nimellä Johannes. Tämä vireä kaupan ja merenkulun keskus ennen sotia on nykyisin tyypillinen venäläinen kaupunki hivenen nuhruisella ulkomuodolla varustettuna, kuten moni muukin paikka. Silti kaupungissa on vielä paljon suomalaisuudesta muistuttavia kohteita, joiden esittelyvuoro on sitten joskus myöhemmin.
Entinen Johannes nimettiin v.1948 uudelleen hänen mukaansa

Tänään on esittelyssä keskellä Johanneksen toria seisova lentäjäpatsas, joka tarkkailee ihmisten toimeliaisuutta alati. Tai no enhän minä voi tietää patsaan pystytysvuotta, koska naapurit eivät kummemmin niistä ilmoittele. Veikkaan kuitenkin lentäjän jököttäneen nykyisellä paikallaan 1950-luvulta lähtien. Saatan olla toki väärässäkin....
Voitonpäivänä patsas oli kukitettu

Vaan kuka on tämä lentäjä, jonka patsas on kaiken keskipisteenä? Hän on toisen maailmansodan aikainen lentäjäsankari Mihail Aleksandrovits Sovetski, mistä nykyinen kaupunki on saanut nimensä, mikä otettiin käyttöön vuonna 1948. Jos tuolloin pidettiin isot juhlat uuden venäläisen nimen käyttöönoton takia, niin ainakaan Mihail ei ollut paikalla, koska tämä lentäjä kuoli jo vuonna 1944. Kaverin ilmavoitoistakaan minulla ei ole mitään tietoa, mutta kai muutama lentokone on hänen toimestaan tippunut, koska hän sai Neuvostoliiton sankarin tittelin.  

perjantai 30. lokakuuta 2015

Kouvola / Raamisaha

                                             Rauli "Badding" Somerjoki "Fiilaten ja höyläten"

SaiPakin alkoi taas näemmä pelaamaan pitkän puurtamisen jälkeen, joten innostuinpa tässä erätauolla aloittamaan kirjoittamisen ja esitellä pienen kohteen. Kyseessä on vanha raamisaha, joka toimi tällä tontilla vuodesta 1889 aina vuoteen 1974 asti. Paikka sijaitsee osoitteessa Kuusankoskentie 14. Kyseinen paikka taisi aikoinaan kuulua Elimäkeen, mutta on nykyisin osa Kouvolaa. 
Vanha raamisaha, mikä ei liene alueen alkuperäinen....

Kyseinen paikka tunnetaan nimellä Lehtisen sahan tontti ja vanhaa alueen historiaa kunnioittaakseen Vilppulan jakokunta, Vilppulan maamiesseura ja Vilppulan nuorisoseura päättivät kunnioittaa Elimäen alueen puunjalostusteollisuuden historiaa sekä Kalle Lehtistä tällä kunnostamallaan vanhalla raamisahalla. Lisäksi päättivät kylkeen laittaa vielä muistolaatankin, jonka mukaan vuosi olisi ollut 2005, mutta toisessa lähteessä mainitaan vuosi 2006, joten ota näistä nyt selvää......
Muistolaatta

Vahviala / Vahvialan kirkko

                                                  Juice Leskinen "Kuumaa tuhkaa"

Muutama viikko takaperin kävimme Williladyn kanssa Vahvialassa Viipurin läheisyydessä. Perille Vahvialaan huristeltiin upouutta highwayta pitkin ja eipä ollut tiessä valittamista. Parempaa baanaa ei taida löytyä ihan läheltä Lappeenrantaa. No, perille päästyämme tie vähän huononi, mutta löytyihän tuo kylä tien päästä. Aluksi vierailimme Vahvialan hautausmaalla, mistä olenkin jo esitellyt alueen muistomerkit. Nyt olisi sitten tarkoitus esitellä alueen kirkko tai paremminkin se mitä siitä on jäljellä....
Vahvialan kirkonmäki ja kirkon muistoristi

Hautausmaata vastapäätä lähtee kapea metsätie, joka johtaa korkealle mäelle, missä sijaitsi vuosina 1920-1941 Vahvialan kirkko. Vai olisiko parempi sanoa, että upea terijokilainen huvila, joka siirrettiin tänne seurakunnan ev.lut kirkoksi vuonna 1920, kun paikallinen seurakunta aloitti toimintansa. Lahjoitustontille kasattiin suuri kaksikerroksinen huvilarakennus, mikä muunnettiin rakennusmestari Kolehmaisen johdolla kirkoksi poistamalla kerrokset yhdistävä välikatto. Näin kirkkosali sai kaipaamaansa avaruutta.
Vahvialan kirkon kivijalkaa
Kirkkomaisuutta lisäsi myös vuonna 1922 rakennukseen lisätty kellotorni, mistä kaksi kirkonkelloa kutsui paikalliset jumalanpalveluksiin. Kaikista muutostöistä huolimatta se ei oikein näyttänyt valmistuttuaan kirkolta, mutta yhtä kaikki, tämä väliaikaiseksi tehty kirkkorakennus hyväksyttiin yleisesti pysyväksi ratkaisuksi. Sehän siitä tulikin seuraaviksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi, mutta nyt tätä 400 paikkaista kirkkoa ei enää ole. 
Muistoristi

Sen kohtalo oli selviytyä talvisodasta ehjänä, mutta välirauhan aikana se tuhoutui jostain syystä tulipalossa. Lieneekö syynä venäläisten holtiton tulenkäyttö, ukonilma tai joku muu syy, niin suomalaisten palatessa alueelle 1941 kirkkoa ei enää ollut. Mikä lienee totuus, koska joissain lähteissä kerrotaan kirkon tuhoutuneen jatkosodan alkuvaiheissa. Joka tapauksessa kirkkoa ei ole enää, mutta vanha kivijalka sekä alueelle pystytetty muistomerkki kertovat paikan historiasta. 
Muistolaatta kirkon kupeessa kertoo miltä kirkko näytti aikoinaan

Tällä hetkellä alue on tietääkseni Vahviala-seuran käytössä aina vuoteen 2018 asti, koska vuonna 1998 seura sai Viipurin piirihallinnon puheenjohtajalta luvan kirkon paikan rauhoittamiseksi 20 vuodeksi. Sen jälkeen aluetta on puuston osalta raivattu ja vuonna 1999 pystytettiin paikalle risti kirkon korkeimmalle paikalle. Vuonna 2000 vietettiin kirkon 80-vuotisjuhlia ja kirkon viereen pystytettiin Jouko Bergqvistin tekemä muistolaatta. Sen teksti kertoo korutonta kieltä kahdella kielellä: "Tällä pyhällä paikalla sijaitsi Vahvialan kirkko 1920-1941. Psalmi 84. Vahviala-seura ja Vahvialan säätiö".
Vahviala on nykyisin suurvallan reuna-aluetta
Hylätyn laitoksen vesitorni? on todellakin vinossa....
Tässä kohtaa Willilady sanoi STOP

torstai 29. lokakuuta 2015

Virolahti / Klamilan ilmavalvontatorni

                                                          Lovex "Guardian angel"

Nykyisin ketään eikä mitään tarvitse kuulemma valvoa millään tavalla, koska meillä on vahva luottamus siihen, että jokainen tekee omassa työssään aina parhaansa. Kuinka eri mieltä olenkaan, koska kuuluisa talvisodan henki on tyystin kadonnut, ainakin minun mielestäni. Kukaan ei auta enää toistaan, vaan jokaisella on johtolauseena: "Mitä minä tästä hyödyn?". Tästä syystä he eivät saa myöskään itse apua, vaan uupuvat työnsä ääreen. 

Kuulun itse ihan samaan joukkoon, keneltä on turha tulla enää kyselemään apua pikkupulmissa. Minä ainakin yritän ensin ratkaista itse omat ongelmani, enkä piiloudu tekosyiden taakse. Mielestäni muutos on vain hyvästä, koska historiaan perehtymällä voi kuka tahansa huomata, että ihmiskunta on kehittynyt melkoisesti kivikaudelta tähän päivään. Ilmeisesti monen mielestä nyt ollaan saavutettu taso, mihin meidän pitää pysähtyä?
Klamilan Pyölinvuoren "ilmavalvontatorni"

Ilmeisesti valvonnalle ja tiukalle kurille olisi tarvetta nykyisinkin, koska eihän tässä maassa saada ihan oikeasti mitään aikaiseksi ilman käskyttämistä, koska neuvottelut eivät johda yhtikäs mihinkään. Vastarinta kaikenlaisia muutoksia kohtaan tuntuu olevan melkoista ja erilaisten tekosyiden, kuten kiire ja oma elämäntilanne, taakse on helppo piiloutua. Vanha sananlasku kertoo, että minkä taakseen jättää, niin sen edestänsä löytää. Näin Suomessakin tulee käymään ja sitten ollaankin sellaisessa pulassa ettei olekaan ennen nähty. 

Pulassa oltiin toki viime sotien aikanakin, mutta tuolloin sitä kuuluisaa talvisodan henkeä olikin roppakaupalla. Silloinhan kansaa yhdisti yhteinen vihollinen Neuvostoliitto, joka lähetti lentokoneensa tekemään tuhoa Suomeen parhaimman kykynsä mukaan. Tätä vaaraa vastaan aloitettiin rakentamaan kaikkialle lisää ilmavalvontatorneja, mitkä olivat aina miehitettyjä, oikeastaan paremminkin ne olivat täynnä Lottia, jotka hoitivat tehtävänsä hyvin sekä valvoivat ilmatilaa päivin ja öin, säästä riippumatta. Tehtävässä sai ainakin riittävästi raitista ulkoilmaa! 
Muistolaatta tornin jalassa
Virolahden Klamilassa sen sijaan ilmavalvontatorni oli rakennettu jo vuonna 1935. Korkeudeltaan se oli 14 metriä ja koska se sijaitsi korkealla mäellä, niin näkyvyys oli ainakin hyvä kaikkiin suuntiin. Jatkosodan päätyttyä Klamilankin ilmavalvontatorni piti purkaa, jotta rauhanehdot tulisivat täytettyä. Melkoinen kasa järeää puutavaraa myytiin polttopuuksi paikallisille asukkaille. Eiköhän noilla saatukin muutama tupa lämpimäksi?

Vuonna 1995 paikallinen Klamilan kylätoimikunta päätti rakentaa uuden tornin entiselle paikalle. Mallina käytettiin vanhaa valokuvaa, koska eihän tällaista projektia nyt voinut toteuttaa tietokoneiden avulla, kenties jotain uutta tietokoneohjelmaa hyödyntämällä. Perinteiset keinot olivat vielä tuolloin voimissaan. Nykyisin torni on suosittu paikka, missä lintubongarit seuraavat lintujen muuttoa. Kaipa tuonne joku nousee ihailemaan upeita maisemiakin?

Kouvola / Unto Seppäsen patsas



                                           Peer Gunt "Rock me baby"


Vaihteleva viikko takanapäin.  Nyt on taas rutkasti uusia haasteita luvassa, kun päätin aloittaa tupakkalakon. Sen kanssa onkin sitten kivaa tiedossa lähiviikoiksi, mutta eiköhän tuo tällä kertaa onnistune, koska tahtotila on kohdillaan. Pitänee vaan keksiä kaikenlaista puuhastelua, että kestän kiireisenä. Siitä toki ei liene epäilystäkään, koska sellaistahan tuo elämäni tuppaa olemaan aina! Luvassa on siis rutkasti päivityksiä tänne blogin puolelle....
Unto Seppäsen patsas

Vaikken vielä tupakkilakossa olekaan, niin julkaistaanpa uusi patsas Kouvolasta teatterin edustalta. Kyseessä on helsinkiläissyntyisen sekä myös siellä kuolleen kirjailija ja toimittaja Unto Seppäsen patsas. Syy miksi Unton patsas seisoo Kouvolassa eikä Helsingissä, johtuu hänen työurastaan. Hän toimi pitkäaikaisena Kouvolan sanomien päätoimittajana vuosina 1933-1950. Tuossa ajassa kerkeää kyllä jättämään jälkensä Kouvolaan ja kouvolalaisiin.

Lehtimiesurastaan huolimatta Seppänen tunnetaan Kouvolan ulkopuolella paremmin kirjallisesta tuotannosta, joka oli laaja ja kattoi useamman vuosikymmenen mittaisen ajanjakson. Uransa hän aloitti Tulenkantajat-ryhmään kuuluvana novellistina, mutta vaihtoi tyyliään jo melko alkuvaiheessa alkaen kirjoittamaan Karjalan kannaksen alueesta ja ihmisistä usein humoristiseen tyyliin. Ilmeisesti humoristisuuteen vaikutti, että hän uransa aikana toimi useissa eri rooleissa kirjallisuuden alalla. Hän ei ollut pelkästään kirjailija, vaan myöskin salanimellä toiminut pakinoitsija ja toimipa hän uransa aikana jopa kirjallisuuskriitikkona.
Kuvanveistäjä Viljo Savikurjen patsas paljastettiin 30.10.1960

Nuorena kohdalle osunut kuolema vuonna 1955 keskeytti hänen kirjallisentuotantonsa ja esimerkiksi runoilija Larin Parasken omaelämäkerta jäi tekemättä. Harmillinen juttu, koska ensi kesänä tarkoitukseni olisi vierailla Parasken kotiseuduilla ja ehkäpä siitä saadaan blogiin jopa juttuakin....
Unto Seppäsen hauta löytyy Kouvolan vanhalta hautausmaalta

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kouvola / Pioneerimuistomerkki

                                             Peer Gunt "Hole in the door"

Loistoviikko kerrassaan. Willimies makaa kolmatta päivää petin pohjalla, SaiPa hävisi eilen 0-7 ja kelitkin alkavat kääntyä pakkasen puolelle. Jotensakin tuntuu, että tältä vuodelta on kuvausreissut heitetty, mutta onhan tuota edessä pari ulkomaanmatkaa lähiaikoina. Ehkä niiden miettimisestä saisin jotain piristystä tähän viikkoon. Reilun viikon päästä oli meininki lähteä viikonlopuksi Viipuriin, missä nyt ei ole mitään ihmeempää, mutta joulukuussa pitää ihan lentokoneeseen loikata, jotta pääsee vajaaksi viikoksi pakoon joulukiireitä. Tiedä vaikka kuvaisin sieltäkin joitakin muistomerkkejä....
65 tonnia graniittia

Aika monet esittelemäni muistomerkit muistuttavat toisiaan monin tavoin. Keskeiselle paikalle puistoon tai muualle on pystytetty Salpa-linjalta anastettu panssariestekivi ja sen kylkeen on kiinnitetty metallilaatta. Tällaisia ne yleensä ovat, vaikka toki sinänsä ne ovatkin mielenkiintoisia laatan antaman informaation kautta. Yleensä niihin liittyy joku tarina, joka yleensä paljastuu, kun vähän perehtyy aiheeseen. Itselleni tuo perehtymisvaihe on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle, koska Kouvolaan etc.  liittyvillä muistomerkeillä ja hienoilla paikoilla ei ole samaa merkitystä minulle kuin Lappeenrannan vastaavilla. Lienee täysin järkeenkäypää?
Massiivinen Pioneerimuistomerkki

Sen sijaan joskus sitä vielä meikäläinenkin yllättyy ja komeasti. Tällainen hetki oli jokunen viikko takaperin, kun valokuvailimme Kouvolan muistomerkkejä Williladyn kanssa. Ajaessamme kohti Korian entistä kasarmialuetta, jolla on myös omalla tavallaan erikoinen menneisyys, havaitsimme valtavankokoisen puiston jonka keskellä oli valtava kivinen monumentti. Itse asiassa se poikkeaa niin suuresti kaikista aiemmin näkemistämme suomalaisista muistomerkeistä, ettemme olleet uskoa silmiämme. Vastaavia löytyy kyllä itänaapuristamme, mutta enpä olisi uskonut sellaiseen törmääväni Suomessa.
Myöhemmin lisätty muistolaatta

Valtavan kokoinen seitsemästä kivenlohkareesta koostuva 65 tonnia painava monumentti seistä jökötti keskellä pioneeripuistikkoa. Tämä monumentti kertoo siitä valtavasta voimasta joka pioneereillä on käytössään, joka vie vaikkapa läpi kiven. Tällä kertaa suorastaan kirjaimellisesti...

Muistomerkki on pystytetty Korialle vuonna 1966 pioneerien kunniaksi. Muistolaatta valtavan järkäleen kyljessä kuitenkin kertoo "Pioneerit Korialla 1920-1994", joten muistolaatta on lisätty myöhemmin tähän Erkki Loukolan suunnittelemaan ja Näsin Kiviteollisuus OYn toteuttamaan muistomerkkiin.
Melkoinen asetteleminen, jotta kivet pysyvät paikallaan....

tiistai 27. lokakuuta 2015

Kouvola / Haitarijazz

                                               Louis Armstrong "What a wonderful world"

Kouvola on itselleni melkoisen tuntematon kaupunki ja etenkin nyt kun siihen on yhdistetty vaikka kuinka monta kuntaa, niin itselleni se ainakin vaikuttaa melkoisen hajanaiselle. Asukasluvultaanhan Kouvola on merkittävän kokoinen kaupunki nykyisin ja Kouvolan kaupunki tekeekin varmaan kaikkensa saadakseen asukkaansa viihtymään tässä betoniviidakossa, vai pitäisikö sanoa betonihelvetissä, kuten kaupungintalon seinään ripustettu lippu kuvauspäivänämme kertoi. Harmi, etten tajunnut ottaa kuvaa siitä!
Haitarijazz Kouvolan torilla

Yksi keino, miten Kouvola on yrittänyt saada asukkaitaan viihtymään, on perinteinen tapa sijoittaa julkista taidetta paikoille missä ihmiset liikkuvat. Yksi tällaisista on Haitarijazz-teos Kouvolan torilla. Kyseessä on kolmesta elementistä, graniitista ja pronssista sekä vedestä, koostuva vesitaideteos, mikä on seissyt nykyisellä paikallaan paljastamisestaan 7.6.2003 asti. 
Toisesta kulmasta

Teoksen vai sanoisinko omaleimaisen häkkyrän ovat suunnitelleet Reijo Paavilainen, Pertti Mäkinen ja Ossi Somma yrityksenä luoda torille veistoksellinen kokonaisuus, mikä toimisi myös ympäristötaideteoksena. Lisäksi se symboloi kaupungin vanhaa haitarikulttuuria ja musiikkielämää. No, ei täysin auennut minulle, mutta enhän minä Peer Guntin lisäksi muuta kouvolalaista musiikkia tunnekaan....
Torin toisella laidalla baarin terassilla sijaitseva Vapaudenpatsas oli mielestäni komeampi....

Säkkijärvi / Simo ja Anna Husun kotitalo

                         Viljo Vesterinen&Dallape "Säkkijärven polkka"

Willimies herätti ladynsa toukokuisena aamuna jo ennen kukonlaulua. Kehujahan tuosta ei liiemmälti saanut, mutta kömpihän tuo lopulta vällyjen alta alakertaan valmistautumaan retkelle Säkkijärvelle tai kuten sitä nykyisin kutsutaan eli Kondratjevoon. Kyseinen paikkakunta on itselleni läheisin menetetyn Karjalan alueista Viipurin ohella. Onhan äitini puolen suku kömpinyt Lappeenrantaan juuri täältä Säkkijärveltä ja vielä tarkemmin sanottuna Suurpäälän kylästä.
Löytyihän se kotitalon paikka risteyksen takaa pusikosta

Oma mummoni kertoili aina tarinoita minulle kyökin pullantuoksuisessa miljöössä Säkkijärvestä ja omasta kotitalostaan, mistä hän oli kotoisin. Nuo tarinat jäivät lähtemättömästi mieleeni, mutta vasta Neuvostoliiton hajottua minä pääsin käymään paikalla ensi kerran vuonna 1991. Tuo matka tosin päättyi konepistoolimiehen kipakoihin käskyihin poistua alueelta. Tuolloin nuorta Willimiestä pelotti ihan perkuleesti ja pakenin paikalta ilomielin...
Ensin löytyi kaivo.....
Seuraavaksi kellari....
Viimeisen parin vuoden ajan olen yrittänyt selvitellä mummoni ja hänen vanhempiensa merikapteeni Simo Husun ja hänen vaimonsa Annan (os. Hovi) kotitalon paikkaa. Pariin otteeseen olen ajellut maisemissa ja käynyt todella lähellä kotitalon pihapiiriä, mutta se on jäänyt löytymättä. Vaan nyt oli viime talvena tehty kotitehtävät hyvin ja vielä kun otin paikalla 1990-luvulla käyneen isäukonni reissuun mukaan, niin löytyihän tuo talonpaikka, vaikka olihan tuo silti vähän hakemista.
Sitten löytyi vanha hevostallin kivijalka

Talon aiemmista vaiheista sen verran, etten tiedä paikasta sen ihmeempää, koska muistot ovat unohtuneet ja menneet rakkaitten myötä hautaan. Jäljellä olevina aarteina on ainoastaan yksi valokuva mummostani Esteristä ja hänen siskostaan Ainosta sekä talon omistajapariskunnasta. Lisäksi yksi kuva mummoni ja pappani häistä on otettu pihapiirissä pihlajan alla. Sen sijaan ainut valokuva talosta näyttää vain pienen osan ja isoisoäitini istumassa tuolilla. Siinä kaikki... vähän on siis tietoa! No, se tiedetään että talo tuhoutui jatkosodan loppupuolella 1944 ja sen jälkeen luonto on saanut vapaasti rehottaa talon pihapiirissä. Ainoa "positiivinen" seikka talon tuhoutumisessa oli se, ettei se palanut maan tasalle talvisodan loppuvaiheessa kuten naapuritalo. Melko laiha lohtu!
Seuraavaksi saunan rauniot, mistä toin kotiini tiiliskiven. PS. lokakuussa kävin hakemassa lisää.....

Vaatimatonta on kaiketi elämä ollut Husunkin mökissä ennen sotia, koska pihapiiriin kuului pieni asuinrakennus, sauna, pieni navetta ja kaivo. Nuo antoivat perheelle Simon palkan lisäksi toimeentulon. Toki mummoni eli aikojen kultaamien muisteloiden mukaan hyvän ja onnellisen lapsuuden, mihin liittyi nuorison riiailu läheisellä Kosen sillalla, missä nuoret tapasivat toisiaan ja mitä lie muutakin? Lieneekö oma pappani ja mummoni tavanneet toisensa Kosen sillalla ensi kerran? En tiedä, mutta jotensakin olisi hieno kuvitella näin. Harmi, että mummo ja pappa eivät ole enää tarinoita kertomassa. Nyt kuuntelisin niitä korvat höröllä ja painaisin kaiken mieleeni.
Viimeisenä löytyi Husun mökin nurkkakivet
Onnistuneen löytöretken päätteeksi oli syytä muikeisiin hymyihin

Tällä kertaa tällainen tarina, mihin ei liity ensimmäistäkään muistomerkkiä, mutta minulle esitelty paikka on kuin muistomerkki vailla vertaa.....Lisäksi nyt voin tunnelmoida mummon kotimökistä vaikka omassa kodissa, koska toin tullessani kaksi saunanuunin tiiliskiveä, mihin on painettu Viipurissa vuonna 1891 toimintansa aloittaneen Tammisuon tiilitehtaan nimi. Kertoneeko vauraasta talosta, ettei tiiliä ole tarvinnut valmistaa itse, vaan ne on ostettu valmiina. Nämä tiiliskivet ovat nyt kuivuttuaan päässet aitiopaikalle omassa kodissani ja aion antaa ne myös jälkeläisilleni perintönä. Pojat saavat sitten miettiä, että ovatko ne heille yhtä tärkeitä kuin minulle?
Venäläiseen tapaan ei minkäänlaista puomia puretun Kosensillan rampilla
Onneksi en ajanut alas Kosensillalta

maanantai 26. lokakuuta 2015

Miehikkälä / 1918 vakaumuksensa vuoksi kuolleet

                                                              Frederik "Kostaja"

Olo on kuin kuolleella. En ole joutunut sentään luotisateeseen, mutta helkutinmoinen räkätauti kuumeen kera on päässyt iskemään liivin alle. Puhti on poissa ja päivän aikaansaannokset ovat olleet melkoisen vähissä. Itse asiassa raahautuminen sohvan ja kyökin välillä on antanut ainoan sisällön päivään. Melkoisen tylsää hommaa mokoma, koska ei minua ole luotu olemaan paikoillani, vaan tekemään hyödyllistä, edes vähän.... Siksipä ajattelin tylsyyttä poistaakseni esitellä yhden kohteen Miehikkälästä.
Punaisten muistomerkki löytyy Miehikkälässäkin hautausmaan takaosasta

Ihan ensiksi on todettava, etten tiedä Miehikkälän vuodesta 1918 yhtään mitään, kuten en tästä muistomerkistäkään. No sen verran riedän,  jotta kivenmurikka on louhittu Hurttilasta, mikä on yksi lukuisista Miehikkälän kylistä. Koska muistomerkistä en siis tiedä mitään, niin yritin edes vähän selvitellä, keitä muistomerkin alla oletettavasti olevaan joukkohautaan on haudattu. 
Punaisten muistomerkki

Mainiota sotasurmasivustoa hyödyntäen selvisi, että Miehikkälässä kuoli sisällissodan aikana yhteensä 15 henkilöä, joista yksi oli tilallinen, joka hirttäytyi vastustaessaan pakko-ottoa. Loput 14 olivatkin ilmeisesti paikallisia punakaartilaisia, joiden kohtalo oli karu. Päivämääristä voisi olettaa, että valkoiset vapauttivat Miehikkälän seudun toukokuun alkupäivinä, koska kaikki punaiset menettivät henkensä 6-9.5.1918 välisenä aikana. 

Yleensä viha ja kostonhalu olivat pahimmillaan heti alueiden vaihtaessa omistajaa. Tunnustan, etten tiedä asiasta Miehikkälän osalta mitään, joten kaikki edellä mainittu on pelkkää spekulaatiota. Korjaillaan tiedot kohdilleen, jos joku niistä minulle kertoo myöhemmin.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Antrea / Antrean kirkon muistomerkki

                                                       Hozier "Take me to church"

Kalenteri näyttää, että tänään on sunnuntai eli kirkkopäivää siis pukkaa. Itse en aio osallistua tänään kirkonmenoihin, kuten muutkin kirkkoon kuulumattomat yleensä toimivat. Silti en kammoksu kirkkoja, vaan olen viime vuosina jopa pariin otteeseen pitänyt puheenkin kirkossa liki 400 hengelle. Kokemuksena melkoisen pelottava, mutta toisaalta opettavainen. Muuten kuitenkin kirkot kiehtovat minua arkkitehtuurinsa takia tai sitten niiden alueilta löytyvät muistomerkit vetävät minua puoleensa. Niin tälläkin kertaa.

Huhtikuun alussa olin assistentti Jarkon kanssa kuvausreissulla Antreassa ja yksi kohde listallamme oli Antrean entisen kirkon rauniot, sekä sinne pystytetty muistomerkki jatkosodassa tuhoutuneen kirkon paikalla. Myös muut mahdolliset historialliset jäänteet olisi pakko nähdä. Sen verran olen assistentin tavoin historiasta kiinnostunut, jotta jokaikinen paikka pitää koluta ja nähdä. Täällä Antrean kirkon raunioilla olikin paljon nähtävää...

Antrea oli ennen talvisotaa lähes 9000 asukkaan muodostama pitäjä, missä monet saivat leipänsä graniittia louhien alueen louhoksista. Tämä onkin syy, miksi alueen kirkonkylä on vaihtanut paikkaa nykyisten asukkaiden johdosta entiseen Talikkalan kylään. Venäläiset rakensivat näet sotien jälkeen asuntoja entiseen Talikkalaan louhosten työvoiman takia ja entinen kirkonseutu muuttui hiljaiseksi alueeksi. Aiemmin se toki kuhisi elämää, etenkin sunnuntaisin.
Antrean kirkko  (SA-kuvat)
Kuten ylläolevasta kuvasta näkee, niin hemmetin komea kirkko on seissyt Antrean kirkonmäellä. Eniten itseäni hämmästyttää sen valtava koko. Siihen on mahtunut 1800 sanankuulijaa yhtä aikaa. Koko pitäjän asukaslukuun (n. 9000 v.1939) suhteutettuna, se kertoo kirkon asemasta ja roolista entisten aikojen ihmisten elämässä. Vaan kuka sen on suunnitellut ja kuinka kauan se on ollut kirkonmäellä.
Antrean kirkkoa tuhon jälkeisenä päivänä (SA-kuvat)
Antrean kirkon rakentajaksi valittiin tuolloin vielä nuori ja melkoisen kokematon arkkitehti Frithiof Mieritz, jonka isä muutti Saksasta Suomeen rakentamaan tulipalossa tuhoutunutta Vaasan kaupunkia. Hän avioitui kristiinalaisen naisen kanssa ja heidän ensimmäinen lapsensa oli Frithiof. Vaasassa ei kuitenkaan riittänyt töitä ja lopulta perhe muutti Helsinkiin. Siellä on yhä nähtävillä Frithiofin rakennuttamia taloja, mutta silti hän on jäänyt Suomessa tuntemattomaksi arkkitehdiksi. Edes Mieritzin Suomen ajan päätyö, Antrean kirkonmäelle noussut 1800 hengen jättikirkko ei ole tehnyt hänestä tunnettua maassamme.
Kirkkotie Antrean kirkon mäelle (5.4.2015)
Millainen sitten kirkonmäelle noussut ja 21.10.1894 kirkko oli? Aikalaiset ovat kuvanneet sitä poikkilaivalliseksi pitkäksi kirkoksi, mikä antrealaisten mielestä oli komea ja juhlava ulkomuodoltaan ja sisätilat olivat sisustukseltaan hartautta herättävät. Pakko tunnustaa, että kirkko on ollut ylvään näköinen seisoessaan kirkonmäellä. Vaan, valitettavasti ei seiso enää.
Antrean kirkon muistomerkki kirkon portailla
Mieritz olisi takuulla halunnut Suomen ajan arkkitehtiaikansa pääteoksen seisovan ylväänä pidempään, kuin tapahtui. Kirkko selvisi talvisodasta vaurioitumatta, vaikkakin sen käyttötarkoitus muuttui välirauhan ajaksi viljavarastoksi. Mutta jatkosodasta kirkko ei enää selviytynyt.
Muistomerkki on Armas Hutrin tekemä
Suomalaiset saivat Antrean kirkon alueen vallattua takaisin elokuun puolivälissä 1941 ja kirkkokin saatiin ehjänä takaisin, vaikka venäläiset yrittivätkin sytyttää sen lähtiessään tuleen. Tulipalo kerittiin onneksi sammuttamaan, mutta seuraavana päivänä venäläisen tykistön tulitus tuhosi kirkon ja se paloi maan tasalle.
Portti kirkolle
Silti kirkko ei ole kokonaan kadonnut, vaan siitä on vielä jäljellä kiviosia. Niiden avulla pystyy nykyäänkin hahmottamaan kirkon valtavan koon. Niinpä ei olekaan ihme, että entisten portaiden kohdalle on pystytetty Armas Hutrin suunnittelema muistomerkki, mikä paljastettiin 2.8.1992. Sen pystyttämisestä vastasivat Vuoksen säätiö, Antrea-seura ja Kamennogorskin kaupunki.
Alttarin kohdalla seisoo risti
Nykyisin kirkon alue ja sen takana sijaitseva entinen hautausmaa muodostavat muistopuiston, joka perustettiin muistomerkin julkaisun yhteydessä. Tämän jälkeenkin alueelle on noussut kaksi kirkkoon liittyvää muistomerkkiä. Alttarin paikalle on pystytetty risti, missä oli hautakynttilöitä palamassa vieraillessamme paikalla sekä puinen portti, millainen kirkonmäellä seisoi ennen sotiakin. Portti pystytettiin paikalle vuonna 1996.
Kirkon raunioita
Kirkko oli iso....suorastaan valtava

Suomalaisia hautoja löytyy kirkon takaa
Kirkon takana on vielä vanhan hautausmaan alue, mistä löytyy vielä lukuisia Suoman ajan hautakiviä. Moni varmaan löytää omien sukulaidensa hautapaikat täältä, jos alueella vaivautuu kävelemään ja etsimään...
Yksi hauta monien joukossa
Löytyisikö hänelle sukulaisia Suomesta?

lauantai 24. lokakuuta 2015

Miehikkälä / Leijonakivet

                                           Ile Kallio big rock band "Hard to handle"

Miehikkälästä länteen päin kurvaillessa saavutaan Salpalinjalle, mihin on nykyisin perustettu museoalue. Ennen sitä tienposkesta löytyy pari panssariestekiveä, mitkä on muotoiltu erikoisesti. Niihin on kaiverrettu Suomen leijonavaakunat ja vuosiluku 1940. Nämä seikat kiinnittivät huomioni ja löytyihän noihin selityskin. Itse asiassa niiden taakse kätkeytyy osa alueen historiaa, mikä tietenkin kulminoituu Salpalinjan rakennusvaiheeseen.
Leijonakivet tien molemmin puolin

Aluetta aloitettiin linnoittamaan vihollisen hyökkäyksen varalle vuonna 1940 ja alueella toimineen työryhmä 211 päällikkö Arvo Rissanen sai mahtiajatuksen leijonakivien toteuttamisesta. Melkoinen härdellihän siitä tietenkin syntyi, koska kyseessä oli Rissasen esimiesten mielestä täysin jonninjoutavaa touhua. Silti produktio toteutettiin Mikkeliläisen Kalliotuote Oy:n työmiehen toimesta. Tekijän nimi on kaiketi hukkunut historian hämärään.... Valmistuttuaan kivet saivat jäädä paikoilleen ja ainoastaan kerran niitä on jouduttu siirtämään tienlevennyksen takia. Muuten paikka on alkuperäinen.
Lähikuvasta paljastuu taitavan tekijän kädenjälki

Ilmeisesti kuitenkin hanke koettiin joukkojen moraalin vahvistamisen kannalta tärkeäksi ja nykyisinkin ne kertovat tiellä kulkijoille, että olet saapunut Salpalinjalle. Sotatilanteessa leijonavaakunien näkeminen olisi koitunut vierailijoille kuolemaksi.

Nyt leijonakivet ovat muodostuneet Miehikkälän tavaramerkiksi ja samalla ne toimivat alueella toimineiden linnoitustöiden työryhmien muistomerkkinä, kuten koko Salpalinjankin yhteisenä tunnusmerkkinä.

PS. Muistutuksena kaikille lukijoillemme, että blogin pääsivulla julkistimme vähän aikaa takaperin kilpailun kaikille lukijoille. Olemme saaneet tähän mennessä jo jonkun verran vastauksia kilpailuumme, mutta vielä kerkeät mukaan! Käy lukaisemassa ohjeet ja kenties juuri SINÄ voitat kilpailun ja pääset reissuun mukaan....