perjantai 30. elokuuta 2013

Parikkala / Saaren kirkko

                                          Eppu Normaali "Suolaista sadetta"

Alkubiisin nimi on Suolaista sadetta, mutta sen lisäksi täällä Kaukaalla sataa ilmeisesti myös räntää suoraan päin näköä. Tämä on siis niitä päiviä, kun kaikki menee päin helkkaria. Koko viikon kestänyt laiskuus piti kuitata tänään jollain tarinalla, mutta mönkään meni! Nyt ei paljon naurata eikä huvita liikoja kirjoitella, koska hyvä ystäväni taistelee teho-osastolla hengestään koomassa. Jotenkin samankaltainen kooma vaivaa täälläkin, mutta yleensä asiat lutviutuvat jollain tavoin. Toivottavasti tälläkin kertaa? Tsemppiä ystävälleni ja pikaista paranemista, sekä voimia läheisille. Elämä ei ole aina reilua ja oikeudenmukaista...

Kaikesta huolimatta kohde-esittely on tulossa, mutta tällä kertaa sen tekee "vieraskynänä" toimiva Willilady, jonka kirjoituksissa luulisi ainakin pilkkujen olevan paremmin kohdillaan kuin Willimiehen sepustuksissa. Itse asiassa kyseessähän on jo toinen kerta, kun ulkopuolinen saa luvan kirjoittaa blogiimme. Edellinen ja historiallinen ensimmäinen kerta on luettavissa täältä. Vaan lasketaan Willilady vauhtiin.....niin, kuten huomaatte niin kyseessä on osa 1, joten saanemme kaiketi jatkoakin?


Otteita Williladyn matkapäiväkirjasta, osa 1

Willimies-toursin matkoissa parasta on niiden yllätyksellisyys. ne ovat seikkailuja parhaimmillaan! Koskaan ei tiedä, mistä itsensä löytää. Kun eräänä lauantai-iltapäivänä noin klo 14.48 ajelimme kuvaamaan Saaren kirkkoa, en olisi osannut pitää kyseistä paikkaa kovinkaan vetovoimaisena yleisörynnistyksen kohteena. Kuinka väärässä olinkaan jälleen kerran! Ilme saattoi kyllä olla näkemisen arvoinen, kun kirkkoa lähestyessämme tien varressa alki näkyä opastekylttejä, jossa neuvottiin majoitusalueelle, ensiapuun, paikoitusalueelle tai ruokapaikalle suurtapahtumien tyyliin. 

Ilmari Launiksen suunnittelema Saaren kirkko

Kun viimein näimme itse kirkon, totesimme joutuneemme keskelle kansanjuhlaa: joka puolella parveili ihmisiä, ja jopa kirkkopiha oli täynnä telttoja. Kovaäänisistä kaikui rauhallinen puhe ja virsilaulu. Karautimme autolla täpötäydelle kirkon parkkipaikalle ja päätimme, että mukaan mennään peräti 2200 muun ihmisen sekaan, kuten myöhemmin sain netistä lukea. Oli selvää, että kuvista tulisi ihmispaljoudessa ehkä hieman erityylisiä kuin olimme odottaneet, mutta sitäkin persoonallisempia.

Me kiertelimme paikalla ihmettelemässä ja katselemassa ja kuuntelemassa. Kahvitkin hörpimme kauniissa kesäsäässä, komean kirkon kupeessa virsilaulun kaikuessa taustalla. oikein virkistävä vaihtoehto, vaikka se olikin hieman muuta kuin viikonlopun musiikkitarjonnaksi oli alun perin odottanut. Ehkä tämä pysähtyminen oli sitten meille matkalaisille tarkoitettu ja tarkoitettu. Ainakin hyvät keskustelut se herätti. 
Saaren kirkko sijaitsee mäen päällä puiden keskellä

Saimme selville, että kyseessä olivat 69. orpokotijuhlat, jotka ovat saaneet alkunsa horrossaarnaajan, Karjalan profeetaksi kutsutun Helena Konttisen toiminnan kautta syntyneestä hengellisestä liikehdinnästä. orpokotijuhlat järjestää Parikkalan seurakunta ja Parikanniemensäätiö. tapahtuma liittyy ns. uukuniemeläiseen herätysliikkeeseen, joka ei ole kovin hyvin tunnettu maassamme, vaikka sillaä satavuotinen historia onkin.

Liikkeelle on alusta asti ollut tärkeää sisälähetystyö ja vähäosaisten auttaminen. orpokotijuhlien nimi juontaa juurensa lastenkotitoiminnasta, jota uukuniemeläisen herätysliikkeen perintöä vaaliva Parikanniemensäätiö on ylläpitänyt jo vuodesta 1915 lähtien. Elokuun orpokotijuhlat järjestettiin ensin luovutettuun karjalaan jääneessä uukuniemen parikanniemessä, jossa ensimmäinen orpokotikin sijaitsi. Toisen maailmansodan alueluovutusten jälkeen juhlat on pidetty Saaren kirkolla ja orpokoti on siirtynyt toimimaan Mikkelissä vuodesta 1949 lähtien nimellä Parikanniemen lastenkoti.
Karjalan profeetan hauta Uukuniemen Paakasalmen hautausmaalla

Saaren kirkko on nykyisin yksi Parikkalan luterilaiseen seurakuntaan kuuluvista kolmesta kirkosta. Se rakennettiin vuosina 1933-1934 ja vihittiin käyttöön 1.heinäkuuta 1934, sillä aiemmin vuonna 1920 Parikkalan seurakunnasta eronnut Saaren seurakunta tarvitsi uuden kirkon. Saaren seurakunta yhdistettiin uudelleen Parikkalaan vuonna 2005. piirustukset uuta kirkkoa varten tilattiin arkkitehti Ilmari Launikselta ja se onkin lähes identtinen Lumivaaran kirkon kanssa, jonka hän on myös suunnitellut. Kirkko on komea ja koristeellinen punatiilikirkko, malliltaan päätytornillinen pitkäkirkko. Istumapaikkoja siellä on 700 hengelle.

Kellotorniin emme valitettavasti päässeet, mutta siellä on kirkonmenoihin kutsuvat kaksi kelloa, joista suurempi on 1000 kg painava. Alttaritaulun on maalannut Laila Järvinen, ja se on maamme suurimpia, kooltaan 44 neliömetriä. Näyttävä alttarifresko nimeltään "Kristuksen taivaaseenastuminen". Muut seinämaalaukset ovat taiteilija Eemil Ruokolaisen käsialaa. Kirkon urut on hankittu Saksasta vuonna 1936. Kyllä tuollaisessa paikassa mielellään Suvivirttä tai häämarssia kuuntelisi, vaikka silloin taitaisi kyllä Williladyn toinen puoli eli karjalainen itkijänainen ottaa vallan!
Laila Järvisen alttaritaulu... 44 neliötä! 

Hämmentyneinä keskellä maaseutua sijaitsevan kirkon suuruudesta, nayttävän ja perinteisen kauniin alttaritaulun koosta ja ihmisten paljoudesta jatkoimme matkaa. Ja koska oli sentään lauantai-ilta, niin minnepä muualle sitä suuntaisikaan kuin hautausmaalle...Mutta se on jo toinen tarina. 


maanantai 26. elokuuta 2013

Lemi / Tykkitie

                                           Johnny & The Dodgers "Viitostie"

Etelä-Karjala on ollut vuosisatojen kuluessa sotajoukkojen läpikulkualuetta ja löytyypä täältä erilaisia linnoituksia ja linnoitteita eri aikakausiltakin. Tunnetuimpana uuden ajan linnoitteena on tietenkin Salpa-Linja, mutta vähemmälle tietämykselle ovat jääneet venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikaan tekemät linnoitteet Etelä-Karjalassa ja muuallakin. Tänään vuorossa ei ole linnoite, mutta ensimmäisen maailmansodan aikakaudelta kuitenkin. Esittelyvuorossa venäläisten Lemille rakentamista "tykkiteistä" toinen. Toinen näistä "tykkiteistä" kulkee Ruomin koululta Remusen kautta Saimaanrantaan ja tämän päivän kohteemme Olkkosen ja Vainikkalan välillä.  

Nämä tiet olivat aikoinaan valmistuessaan noin 10 metrin levyisiä ja erittäin suoria verrattuna vanhoille kulkureiteille muodostuneisiin maanteihin verrattuna. Työmaat olivat suuria ja niitä rakennettiin pitkään, koska venäläisillä ei ollut kiire saada niitä valmiiksi rintamalle joutumisen pelossa ja suomalaiset tekivät parhaansa viivyttääkseen niiden valmistumista. Työmailla ei siis painettu urakkavauhtia, vaan sanattoman sopimuksen mukaisesti kumpikin osapuoli jarrutteli.
Tykkitie ei ole enää 10 metriä leveä

Suomalaisille tietyöt olivat oiva keino paikata omaa talouttaan, koska teollisuustuotanto oli sodan takia hiljaista ja maailmankauppa pysähdyksissä. Niinpä kumpikin puoli käytti venäläisten rahoja härskisti hyväkseen. Venäläiset ansaitsivat pitäessään kirjoilla henkilöitä joita ei ollut edes olemassa. Helppoa rahaa heille. Suomalaiset taas saattoivat nostaa palkkansa useampaan kertaakin tai he tulivat paikalle vain tilipäivisin. Tämä, jos mikä kertoo leväperäisestä asennoitumisesta!

Joka tapauksessa valmista tuli, mutta nämä tiet, jotka oli tarkoitettu tykistölinnoitusten huolto- ja yhdysteiksi, jäivät vaille merkitystä. Mitään sotaan viittaavaa hyötyä ja käyttöä niillä ei ole ollut, ellei mukaan lasketa viime sotien aikuisia evakkojen karjankuljetuksia. Nämä tiet ovat nähneet lehmän jos toisenkin....


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lemi / Papinojat

                                                            Hassisen kone "Tällä tiellä"

Kesä on Lemille vuoden vilkkainta aikaa ja niin on ollut aina ennenkin. Kirkonkylä sijaitsee Lahnajärven itärannalla ja kirkolle pääsy oli aiemmin todella vaikeaa. Lahnajärvi nimittäin ei ole luontaisessa vesistöyhteydessä Kivijärveen, mitä pitkin monet kirkkoon saapujat tulivat. Vielä kun ajattelee asian papin kannalta, niin siirtyminen Kivijärvelle vaati veneen vetämistä maitse yli maakannaksen. Eihän semmoinen papin arvovallalle sopinut ja niinpä joskus aikoinaan ryhdyttiinkin toimeen oman kanavan kaivamiseksi kannaksen läpi. Tällöin syntyi ns. vanha Papinoja, mitä pitkin veneet pystyivät kulkemaan. On ollut takuulla melkoinen ponnistus tämä kirkkoon saapuvien hyväksi rakennettu lähes 200 metriä pitkä kanava.
Vanha Papinoja

Vaan tähän eivät Lemin Papinojat pääty, koska nykyisinkin käytössä oleva ns. uusi Papinoja löytyy. Sen sijainti vähän pohjoisempana ja se kaivettiin siksi, että Lemin kirkkoherrana 1700-luvun puolivälissä toiminut David Gestrin halusi kulkea omalle maatilalleen vähän joutuisammin. Niinpä hän kaivautti ns. uuden Papinojan vähän pohjoisemmaksi. Tätä kautta veneliikenne Lemin kirkonkylään kulkee tänä päivänäkin, kuten vilkkaimpana aikana 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin höyrylaivat saapuivat Luumäeltä Lemille Papinojan kautta. Tuttu paikka tämä on Willimiehellekin, joka on useasti assistentin mökillä lomaillessaan kulkenut tätä kautta kirkonkylälle...  
Ainut julkaisukelpoinen kuva uudesta Papinojasta, vaikka assistentin olkapää näkyykin!





lauantai 24. elokuuta 2013

Parikkala / Pyyntikuopat

                                      Lynyrd Skynyrd kävi myös metsästämässä "On the hunt"

Parikkalan Romanonkankaalta löytyy yksi kohde, millaista emme ole vielä esitelleet. Kyseessä on luontokohde, joten valokuvat ovat taas mitä sattuu. Valitettavasti en osaa ottaa kuvaa, missä maahan kauan aikaa takaperin kaivettu kuoppa saataisiin näyttämään mielenkiintoiselta, vaikka kyseessä on ainakin omasta mielestäni erittäin mielenkiintoinen paikka.
Opastaulu antaa perustiedot

Romanonkangas oli aikoinaan kapea eläinten kulkureitti, jota reunusti suo ja toisella puolella Romanonjoki. Joskus kauan aikaa takaperin alueelle kaivettiin kolmisenkymmentä pyyntikuoppaa kahteen jonoon, joihin saaliseläimet, hirvet ja peurat, ajettiin. Kyseessä oli koko yhteisön voimainponnistus, minkä avulla yhteisön ruokahuolto saatiin kerralla kuntoon. Unohtaa ei sovi myöskään saatujen turkisten merkitystä. 

Joskus aikoinaan istuin Helsingin yliopiston arkeologi Petri Halisen luennoilla, jotka kertoivat kivikaudesta. Vaikka paljoa en enää muistakaan, niin ainakin se jäi mieleeni, että Lapista vastaavia on löytynyt useitakin. Takuulla niitä löytyy Suomen alueelta vielä uusiakin, koska tämä Romanonkankaan pyyntikuoppa-alue löydettiin vasta 1995. Olkaapa tarkkoina luonnossa liikkuessanne!
Kuoppa maastossa ei näytä kummoiselta

Kuka nämä pyyntikuopat on kaivanut ja milloin? Alueella ei ole tehty arkeologista tutkimusta, eikä ehkä rahanpuutteen takia lähivuosina tehdäkään, joten menee pahasti arvailun puolelle. Itse uskoisin kyseessä olevan kivikauden aikainen kohde, mihin viittaisi myös alueen luonnonolot aiemmin. Alue olisi ollut ihanteellinen paikka kivikauden yhteisölle, mutta kyseisiä pyyntikuoppajonoja on tehty myöhemminkin, jopa historiallisella ajalla, joten täyttä varmuutta ei ole saatavana ennen tieteellistä tutkimusta. kenties Halisen Petri pystyttää telttansa joskus Romanonkankaalle? 



torstai 22. elokuuta 2013

Lemi / Tapiola

Eilen oltiin vähän huonoissa fiiliksissä kaikenlaisten ötököiden ja pöpöjen takia, mutta nyt ollaan iskussa ja päivän aiheena on Suomen nuoriso. No, paremminkin Lemin nuoriso vuosikymmeniä takaperin. Tältä ajalta on muistona Lemin urheilukentän kupeessa vanha nuorisoseurantalo Tapiola, millä on myös oma sotaisempikin historiansa. Nuorisoa tietty tarvitaan noihinkin hommiin...

                                                 Kolmas nainen "Oi Suomen nuoria"

Tapiolan historia ulottuu aina marraskuiseen iltaan vuonna 1893, jolloin Lemille perustettiin nuorisoseura. Oman talon rakentaminen mahdollistui vasta vuosia myöhemmin, jolloin nuorisoseura ja VPK yhdistivät voimansa ja rakensivat Tapiolan. Talon vihkiäisiä vietettiin 6.12.1908, jolloin ei arvattu päivän muodostuvan itsenäisen Suomen itsenäisyyspäiväksi. 
Tapiola

Aluksi talo oli yhdistysten toimintapaikkana, mutta keväällä 1916 se otettiin venäläisten sotilaiden majoitustilaksi, koska he saapuivat rakentamaan Lemille linnoitteita Pietarin suojaksi. Tätä vaihetta kesti syksyyn 1917, milloin venäläiset poistuivat paikalta kotimaahansa. Nopeasti talon käyttötarkoitus taas muuttui sisällissodan takia ja talo oli vuoroin punaisten ja valkoisten hallussa. Olojen rauhoituttua Lemin suojeluskunta vuokrasi nuorisoseuralta tiloja, kunnes rakennusta laajennettiin vuonna 1921. lopuksi laajennusosa siirtyi suojeluskunnan käyttöön vuoden 1926 kuluessa. Nopeasti tilantarve kasvoi ja vuonna 1933 rakennus laajennettiin nykyisiin mittoihin.
Muistolaatta Tapiolan seinässä

Suojeluskunta ja Lotta Svärd järjestö käyttivat nuoriso-osastoineen rakennusta vuoteen 1944 asti, jolloin molemmat organisaatiot piti lakkauttaa Moskovan rauhanehtojen mukaisesti. rakennuksen myöhemmistä vaiheista Willimies ei osaa kertoa, mutta muistona menneistä ajoista, löytyy Tapiolan seinästä muistolaatta muistutuksena rakennuksen sotaisemmasta historiasta. 

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Parikkala / Karjalaan jääneet

                                   Willilady, parane pian

Kävimme männä lauantaina Willimies Toursin kuvausretkellä Parikkalassa Williladyn kanssa ja ei mennyt reissu ihan putkeen. Meikäläinen sai punkin nahkaansa ja pitihän se käydä terveysasemalla poistamassa, koska eihän tuo piru suostunut irtoamaan omin konstein. Nyt sitten huonot uutiset saivat jatkoa matkaseuralaisen osalta. Kintulla vilistänyttä punkkia ei lasketa, mutta revähtänyt reisi aiheuttaa tuskaa, joten nyt on taas ensi viikonloppuna suoritettava kuvaukset ihan itsekseen. Lienee valittava tällä kertaa suunnaksi Luumäki, jos siellä törmäisi vähemmän punkkeihin ja säilyisi paremmin ehjänä?

No jaarittelu sikseen ja esitellään blogimme toinen Parikkalakohde. Tämä nyt ei kummempia tarinoita kaipaa, koska kyseessä on parikkalalainen versio rajan taakse jääneille sukulaisille, puolisoille, lapsille ja sekä muille rajan taakse jääneille vainajille. Poikkeuksena jo aiemmin esittelemiimme vastaaviin kohteisiin, tähän on ekumenian merkeissä osallistuneet molemmat kirkkokuntamme - siis luterilainen ja ortodoksinen, ainakin risteistä päätellen. 
Armi Siitosen suunnittelema muistomerkki Parikkalan kirkkotarhassa
Kyseinen Parikkalan kirkon kupeessa sijaitseva muistomerkki on Armi Siitosen suunnittelema ja sen pystytyksestä vastasi Parikkalan Karjalaseura. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1980.


tiistai 20. elokuuta 2013

Lemi / Puhujakoroke

       1980-luvulla Tommi Läntisen Boycott yritti vaikuttaa asenteisiin.... "Gotta rock"

Tämä muistomerkki on hieno osoitus siitä, että Suomessa osataan joskus kiertää ja joustaa lupa- ja määräysviidakossa. Samankaltaista luovaa asennetta kaivattaisiin maassamme enemmänkin. Valitettavasti meidän päättäjämme ovat viime vuosikymmeninä tehneet parhaansa tappaakseen luovuuden ja yritteliäisyyden kaikensorttisilla idioottimaisilla määräyksillä. Tässä asiassa voisi ottaa mallia vaikkapa itänaapurista, missä Willimies kierteli tänä suvena. Esimerkiksi yksikään paikallinen saslikkibaari ei olisi täyttänyt maamme määräyksiä, mutta ruoka oli hyvää ja maistui hyvältä. Vatsanpurujakaan en saanut, mutta takuulla yksikään näistä grilleistä ei toimisi maassamme, koska lupaa ei heruisi. No ehkä päättäjämme joskus ymmärtävät, että yritteliäisyyttä ei kannata tappaa liialla sääntelyllä? No näin tuskin tapahtuu...
Yhdessä yössä rakennettu puhujakoroke
Mitenkäs tämä alku liittyy päivän kohteeseen? Kyseessä on nykyisin Lemin hautausmaan aitojen sisäpuolella oleva kivestä muuraamalla tehty puhujakoroke, mikä ilmestyi yhden yön aikana nykyiselle paikalleen. Tosin kesällä 1940 valmistuessaan se sijaitsi tien laidassa, eikä hautausmaan aitakaan sulkenut koroketta sisäpuolelleen. Vaan miksi ihmeessä tämmöinen rakennelma on tehty Lemin hautausmaalle?

Talvisodan loppuesssa 13.3.1940, Suomen armeijan oli nopeasti siirryttävä uusien rajojen sisäpuolelle ja Lemikin sai osansa näistä joukoista. Kolmesta prikaatista koostunut 1.Divisioona majoitettiin Etelä-Karjalan alueelle ja 3.Prikaati sai kotipaikakseen Lemin. Pikkuhiljaa tilanteen rauhoituttua, päätettiin 3.Prikaati kotiuttaa loppukesästä 1940. Aivan kaikkia miehiä ei tosin laskettu siviiliin, koska jokaisesta lakkautettavasta prikaatista muodostettiin yksi pataljoona uudelleen perustettavaan 1.Prikaatiin, joka jäi välirauhan ajaksi palvelukseen Lemille.  

Alkuperäistä yksikköä lakkautettaessa nousi esiin kysymys vihoviimeisestä paraatikatselmuksesta ja ohimarssista Lemin kirkonkylässä. Tietysti tapahtumaa varten tarvittiin edustava koroke ohimarssin vastaanottamista varten. Prikaatin johto tiedusteli lupaa korokkeen rakentamisesta silloiselta kirkkoherra Karttuselta. Vastaus oli kieltävä, mutta Karttunen totesi lopuksi, että jos se yön aikana ilmestyisi, niin siinähän se sitten on! No yön aikana puhujakoroke valmistui ja on yhä jäljellä muistutuksena 3.Prikaatista.
3.prikaatin muistolaatta puhujakorokkeen etuseinässä

Lisäksi puhujakorokkeen etuosassa on kuparilaatta, missä ovat Karjalan, Savon ja Uudenmaan vaakunat sekä maininta joukko-osaston talvisodan aikuisista taistelupaikoista. Maininnan ovat saaneet Kämärä, Pilppula, Summa ja Tali.


maanantai 19. elokuuta 2013

Taipalsaari / Sankarihautausmaa

                                                          Dingo "Elämäni sankari"

Vähän aikaa takaperin esittelin Savitaipaleen sankarihautausmaan ja kerroin sen olevan upein näkemäni. Samaa mieltä olen edelleenkin, mutta Taipalsaaren sankarihautausmaa pääsee kyllä lähelle. Tietysti nämä ovat vain omia mielipiteitäni, joten kannattaa käydä paikan päällä tekemässä vertailevaa tiedettä. 
Taipalsaaren sankarihautausmaa

Taipalsaaren sankarihautausmaa on malliesimerkki eri yhteisöjen yhteistyön voimasta. Muutama vuosi takaperin paikalliset reserviläiset ottivat tehtäväkseen puhdistaa hautakivet sammaleesta ja yhdessä seurakunnan kanssa osallistuvat muutenkin alueen vaalimiseen perinteistä kunnioittaen. 
Viivasuorien hautarivistöjen takana V.Jalavan Sankaripatsas

Sankarivainajien isänmaalle antamaa uhria kunnioittamaan on vuonna 1965 pystytetty Veikko Jalavan tekemä massiivinen kivijalustalle asetettu punagraniittinen Sankaripatsas. Patsaan kuvituksena on kolme suomalaista sotilasta ja vuosiluvut 1939 - 1944.
Massiivinen Sankaripatsas

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Savitaipale / Vapaussodan muistomerkki

                                          Little Jack Savitaipaleelta "Hearse"

Savitaipaleen kirkonkylän ytimessä sijaitsee vanha hautausmaa, mikä on sijaintipaikkana tämän päiväiselle kohteellemme. Nykyisin elämme rauhallisia aikoja, eikä ainakaan heinäkuisella kuvausretkelläni näkynyt mitään sotaan viittaavaa, mutta muutamaan otteeseen Savitaipale on ollut raivoisien taisteluiden keskipisteenä. Ensimmäisen kerran alue oli sotatoimien kohteena 1700-luvun loppupuolella, joista kerromme myöhemmin, mutta tänään siirrymme ajassa taaksepäin 95 vuotta, jolloin viimeksi Savitaipaleella sodittiin. Joku voisi tietysti mainita, että Savitaipale sai osansa suomalaisten niskaan kaadetusta pommimäärästä viime sotien aikana, mutta me tarkoitamme taisteluita, joissa kaksi armeijaa kohtasi toisensa paikan päällä.
Vapaussodan muistomerkki

Siirrymme siis aikakoneella taaksepäin Suomen itsenäistymisen hetkeen joulukuussa 1917, minkä jälkeen tilanne riistäytyi käsistä ja maa jakautui kahteen leiriin, punaisiin ja valkoisiin. Savitaipaleellekin tihkui tietoja, että tulevan sodan molemmat osapuolet aseistautuivat, niin Savitaipaleella yritettiin saada aikaan yhteistä kaikkien puolueiden Suojeluskuntaa. Hyvä yritys, mutta valitettavasti se ei toteutunut.
Vapaussodan muistomerkki vuodelta 1921

Toiminnan aika Savitaipaleella koitti 27.1.1918, jolloin riisuttiin aseista venäläiset joukot, mitkä olivat alueella linnoitustöissä. Laukaustakaan ei tarvinut ampua, kun venäläiset luovuttivat aseensa Suojeluskunnalle, sodan valkoiselle osapuolelle, mikä otti aluksi vallan alueella. Tämän jälkeen uusia miehiä astui Suojeluskunnan joukkoihin ja he aloittivat harjoittelun sekä vartiopalvelun Savitaipaleella. Pikku hiljaa tänne saapui joukkoja muualtakin ja etelä-Suomesta rintamalinjan yli saapui innokkaita vapaaehtoisia. Sotainnostus levisi paikkakunnalle. Miehet harjoittelivat ja naiset varustivat joukkoja lumipuvuilla ja muilla tarvikkeilla. Pitäjän vauraat talolliset antoivat lainoja joukkojen huoltoa varten. Savitaipale oli valkoisten käsissä.
Kullattu kaiverrus

Joukot odottivat punaisten hyökkäystä joko Lappeenrannan tai Taavetin suunnista, mutta sitä ei kuulunut. Niinpä joukot suorittivat itse pari  pientä hyökkäystä punaisten kimppuun Lemillä ja Taavetissa, mistä jälkimmäinen aiheutti 13:sta miehen tappiot. Seuraava käänne tapahtui helmikuun lopulla, jolloin punaiset valtasivat lähes taistelutta Suomenniemelle vetäytyneet valkoiset joukot. Vastahyökkäystä valkoiset yrittivät jo 4.3.1918 huonoin tuloksin, minkä jälkeen rintamalinja rauhoittui aina 23.4 asti.
Korutonta kertomaa...

Huhtikuun 23. päivän aamuna valkoiset hallituksen joukot aloittivat etenemisen kohti Savitaipaleen kirkonkylää. Tykistön tukemana suunniteltu yllätyshyökkäys epäonnistui, eikä lähes tuhannen punaisen ampumaketju pettänyt. Tykistö sen sijaan aiheutti suuria vahinkoja kirkonkylässä, polttaen mm. apteekin ja kolme muuta taloa maan tasalle. Taistelu ei kuitenkaan vielä ratkennut, joten seuraavana päivänä valkoiset hyökkäsivät uudelleen.
Nimiluettelo

Seuraava päivä oli sodan ehkä katkerin, koska valkoiset pääsivät etenemään Paimensaareen asti ja pakottivat punaiset vetäytymään kohti kirkonkylää. Vetäytyminen tapahtuikin melkoisen näyttävän episodin kera, koska valkoisten tykkituli sytytti Savitaipaleen satavuotiaan kirkon palamaan. Ilmeisesti kirkon tuhoutuminen johtui väärinkäsityksestä. Valkoiset luulivat, että punaiset olisivat asettaneet kirkon torniin tähystäjiä sekä konekiväärin. Tieto oli väärä, mutta sen takia tulta suunnattiin kohti kirkkoa.

Lopulta 25.4 valkoisten aloittama hyökkäys pakotti punaiset vetäytymään Taavetin suuntaan haavoittuneet mukanaan. Tuhoa kirkonkylässä seurasi tänä taisteluiden viimeisenäkin päivänä, koska punaisten esikuntana käyttämä pappila paloi maan tasalle sekä pappilan kenttäsairaalana käytetty navetta. Todennäköisesti moni punainen haavoittunut paloi hengiltä rakennuksen mukana. 

Kirkonkellojen soitolla ilmoitettiin vallanvaihdoksesta ja tästä lähti liikeelle sodan voittajien käynnistämä mielivaltainen puhdistus. Moni punainen menetti hengensä vihan purkauduttua vallanvaihdoksen jälkeen, kun voittajille paljastui punaisten hallintakauden aikana tekemät mielivaltaisuudet. Sodan seurauksena työväenyhdistys lakkautettiin ja sen toiminta sallittiin vasta 1945 eli melkoisen myöhään.

Sodan voittajilla on tapana pystyttää omaksi kunniakseen muistomerkkejä, niin myös täällä Savitaipaleella. Vanhalta hautausmaalta löytyy Suojeluskunnan pystyttämä Vapaussodan muistomerkki, mikä on paljastettu v. 1921. Niin tekijä, kuin muutkin tiedot meiltä puuttuvat. 

Lopuksi vielä muutama kuva Vanhalta hautausmaalta.
Kesän aikana näkemistäni hautakivistä tyylikkäin

Karu hautamuistomerkki aikojen takaa

perjantai 16. elokuuta 2013

Lemi / JR1

                                                            Laura Voutilainen "Kerran"

Sotaisissa tunnelmissa tälläkin kertaa. Keskeltä Lemin kirkonkylää löytyy JalkaväkiRykmentti JR1 muistomerkki, jossa muistellaan kyseisen noin 3600 miehen vahvuisen joukko-osaston perustamista kesällä 1941. JR1 muodostettiin välirauhan aikana pohjanaan suojajoukkoihin kuulunut 1.Prikaati. Sen ensimmäinen ja toinen pataljoona olivat sijoitettuna Lemin Kantturanniemen ja Lahnajärven varuskuntiin. Sodan uhan lähestyessä, osasto täydennettiin Lemin ja Lappeen reserviläisistä. Heistä muodostettiin uuden rykmentin kolmas pataljoona. 
Kuvauspäivänä Lemillä oli markkinatunnelmaa

Olemme esitelleet kyseisen rykmentin muitakin muistomerkkejä blogissamme ja voitkin käydä verestämässä muistoja täältä
Muistolaatta JR1 muistomerkin kyljessä

Itse muistomerkki on karu muistolaatalla varustettu Salpalinjan panssariestekivestä tehty monumentti aivan Lemin kirkonkylän ytimessä. Kivi on tuotu Lemille Lappeenrannan Rutolasta ja muistomerkki on paljastettu arvokkaine juhlallisuuksineen 6.5.1972. 



torstai 15. elokuuta 2013

Savitaipale / Tuulimylly

                                       Dannyn coverversio Yellow riverista... "Tuulensuojaan"

Ihan ensimmäiseksi kiitokset kaikille lukijoillemme, joita on nyt sitten käynyt sivuillamme yli 80.000 kertaa. Melkoisen uskomaton määrä, millaisesta emme osanneet kuvitellakaan aloittaessamme tämän bloggaamisen noin 17 kuukautta takaperin. Vielä kerran kiitokset ja ainakin täällä jännätään, että menisikö sadantuhannen maaginen raja rikki ennen joulua? Sinänsä kävijämäärällä ei ole väliä, mutta antaahan tuo mukavasti motivaatiota, kun tietää, ettei ihan itselleen tartte kirjuutella...

Kauan aikaa takaperin ihmiset osasivat hyödyntää luonnon tarjoamia mahdollisuuksia omaa elämäänsä helpottaakseen. Vesivoima ja tuulivoima olivat laajasti käytössä, eivätkä ne saastuttaneet ympäristöään nykyisten energialaitosten tavoin, vaan toimivat uusiutuvilla luonnonvaroilla. Onneksi viime aikoina on havahduttu huomaamaan niiden hyödyt ja rakennettu uusia tuulivoimalaitoksia. Tämä on mielestäni ainoa oikea tie, jolla pystymme lopettamaan ympäristön saastuttamisen ja luonnonvarojen haaskaamisen.
Rahikkalan tuulimylly

Moni minut tunteva luulee, että kuulun siihen ihmisjoukkoon, joka vähät välittää luonnosta ja on valmis haaskaamaan rahaa turhiin tai ainakin lyhyeksi aikaa mielihyvää aiheuttaviin tuotteisiin. Onhan tuossa perää, koska omistan auton ja kaksi moottoripyörää. Silti olen viime vuosina kiinnittänyt enemmän huomiota näihin asioihin ja aion tehdä niin jatkossakin. Olen aina halunnut asettaa itselleni tavoitteita ja haasteita, joten olen jo aiemminkin vihjannut kirjoittavani ekoaiheista oman elämäni ekoratkaisuista kertovaa blogia. Tarkoitukseni olikin aloittaa se vuodenvaihteessa, mutta nyt olen vähän kahden vaiheilla. Tässä Willimiehen jäljillä blogissakin riittää vielä puuhastelua pitkäksi aikaa, joten en tiedä riittääkö paukut kirjoittaa kahta blogia samaan aikaan. Aika näyttää....
Saasteetonta energiaa vuodesta 1804

Vaan, voisihan tuota siirtyä asiaan jo lopultakin. Aloittaessani tämän blogin laajentamisen Lappeenrannan ulkopuolelle, ajatukseni oli julkaista muistomerkit ja muutamia merkittäviä rakennuksia. Tässä lupauksessa olen vielä pysynyt ja tänään laajennan rakennusesittelyn ennen esittelemättömään kohdetyyppiin - tuulimyllyihin. Savitaipaleen Rahikkalan kylästä löytyy täysin toimintakykyinen tuulimylly, joka on uhmannut aikaa ja luonnonvoimia vuodesta 1804 lähtien. Kyläläiset ovat pitäneet yhteisvoimin huolta siitä, kunnostaen sen viimeksi vuonna 2002. Näin se voi jatkaa toimintaansa seuraavatkin 200 vuotta.

Kyseinen tuulimylly on varvas- eli ns. jalkamylly, jota voidaan kääntää tukin avulla tuulen suuntaa vasten, jolloin sitä voidaan käyttää tuulensuunnasta riippumatta saaden siitä irti maksimaalisen tehon. Tuulimyllyn ympäristöstä löytyy myös 1900-luvun vaihteessa rakennettuja kiviaitoja, joilla pellot on jaettu. Tälläistä en muista muualla etelä-Karjalassa nähneeni? No onhan niitä varmaan, mutta en minäkään ihan joka paikassa ole käynyt....vielä!
Rahikkalan kunnostetut kiviaidat


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Taipalsaari / Isänmaan puolesta

                              Jari Sillanpää "Tuntematon"

Jep, nyt on kyllä ollut melkoista kiirettä! Kova olisi yritys julkaista kohde/päivä, mutta katsotaan kuinka pitkään paukut riittää. Tosin jos kohde esittelyt on tämänpäiväisen kaltaisia, niin näitähän julkaisisi vaikka viisi kipaletta joka päivä...

Valitettavan usein törmää näkymättömään muuriin, mikä estää löytämästä tietoa kuvaamistamme kohteista. Niin tälläkin kertaa, vaikka kyseessä on selvästi melkoisen uusi ja omalla tavallaan todella kaunis muistomerkki, mikä kunnioittaa Taipalsaaren miesten ja naisten antamaa uhria isänmaalle vuosina 1939 - 1945.
Isänmaan puolesta
Olen yleensä mahdollisimman nopeasti pyrkinyt julkaisemaan kohteet, joista emme tiedä mitään ja niin tälläkin kertaa. Olen vuorenvarma, että jossain vaiheessa joku lukijoistamme kertoo meille tietoja kohteesta, jotta voimme päivittää tarinan. Näin tulee käymään takuulla tälläkin kertaa?
Koruton teksti
Tämä puolikaaren muotoon asetettu seitsemästä harmaagraniittisesta kivenjärkäleestä koostuva muistomerkki on upealla paikalla Taipalsaaren kunnantalon puistikkoalueella ja kiviin on kaiverrettu kaikkien taipalsaarelaisten viime sodissa menehtyneen nimet. Kieltämättä melkoisen määrän ihmishenkiä on pieni Taipalsaarikin antanut Suomen vapauden puolesta.

Jäämme odottelemaan lukijavihjeitä muistomerkin tiimoilta...

tiistai 13. elokuuta 2013

Parikkala / Mykkiin kivet

                                                         AC/DC "Hard as a rock"

Tänään kikkaillaan melkoisen vanhoilla kuvilla. Ikää kuvilla on liki päivälleen seitsemän vuotta, joten Willimiehen pojatkin suostuivat antamaan omat kuvansa julkaistaviksi. Väittivät, ettei kukaan noista ikivanhoista otoksista voi heitä tunnistaa. No onhan nuo vähän kasvaneet niin pituutta kuin leveyttäkin, joten tyrkätään sitten kuvat jakoon. Paikkana usein vierailemamme Parikkalan Kesusmaa. Ai niin, paikalla on myös nimi - Mykkiin kivet.
Parkkipaikalta lähtee polku Mykkiin kiville

Muutama kilometri 6-tieltä itään lähellä Saaren taajamaa, sijaitsee tämä kohde. Poikkeuksellisesti kyseessä ei ole viime sotavuosista kertova muistomerkki, vaan viimeisimmän jääkauden aikaan saama pohjoismaiden suurin siirtolohkareiden ryhmä. Vastaavia suuria järkäleitä löytyy lähialueelta enemmänkin, mutta näin isoa yhtenäistä aluetta ei muualla ole. 
Kesällä 2006 polulle oli kaatunut puita ja näköjään juniori innostui poseeraamaan 

Monet siirtolohkareet ovat kasautuneet päällekkäin ja limittäin, jolloin niiden väliin on jäänyt luolamaisia käytäviä. Ainakin pojat kulkivat innoissaan tunneleja edestakaisin. Tuskin noita enää varmaan kiinnostaisi? Kaikesta huolimatta kivet ovat pienen ajomatkan aiheuttaman koukkauksen arvoiset. Keskellä metsäistä rinnettä sijaitsevat kivenlohkareet ovat kohde, joiden vaikuttavuutta on todella vaikea valokuvien avulla välittää teille lukijoille. Siispä liitetään vähän reilummin kuvia, jos vaikkapa mielenkiintonne heräisi? 
Opastaulu antaa lisää tietoa kohteesta

Kivet ovat aikojen saatossa lohkeilleet
Siirtolohkareet ovat muodostaneet käytäviä, joissa kesusmaalaiset ovat piileskelleet vainolaisia
Puut kertonevat mittasuhteista
Melkoinen jötkäle
Kiven alle pääsee vaikka sadetta karkuun
Yleisnäkymää
Tasapuolisuuden vuoksi vanhimmainen jässikkäkin pääsee kuvaan keskeltä Mykkiin "luolaa"

maanantai 12. elokuuta 2013

Lemi / Sotien ja jälleenrakentamisen muistomerkki

                                                    Alwari Tuohitorvi "Älä iske Tuijaa"

Vaikka tapoihinin ei normaalisti kuulu ilkeilyt sun muut vastaavat tsydeemit, niin nyt olen ilkeä, suorastaan törkeä! Törmäsin näet eilisehtoona vanhaan ystävääni Tuijaan, jonka kanssa tarinoitiin niistä ja näistä, enimmäkseen menneistä. Esiin nousi tämäkin musiikkikappale, minkä muistin itse hyvin hämärästi. Kotiin palattuani avasin Youtuben ja sieltähän tämä helmi löytyi. Tuija, joka kuulemma lukee kaikki sepustuksemme, polttaa takuulla päreensä tästä julkaisusta, mutta vaikka Tuijan korvista nousevat savumerkit näkyisivät tänne Kaukaalle asti, niin Alwari Tuohitorvi pääsee blogiin esittämään 1970-luvun hittinsä "Älä iske Tuijaa". Luulen, että tämä on kaikkien kultaisella 70-luvulla eläneiden Tuijien yhteinen inhokki?
Sotien ja jälleenrakentamisen muistomerkki

Nyt kun on hankittu vihaisia Tuija nimisiä naisia kintereille, niin siirrytään liukkaasti uuteen kohteeseen, tällä kertaa Lemille. Keskellä Lemin kirkonkylää seisoo puiden katveessa "Sotien ja jälleenrakentamisen" muistomerkki. Tyrkkäsin nimen lainausmerkkeihin, koska muistomerkin virallinen nimi on itselleni arvoitus. Tietämättömyydestäni huolimatta aloite tähän muistomerkkiin lähti kunnanvaltuutettu Tölskiltä keväällä 2003. 
Kansainvälisen yhteistyön tulos

Nopeasti hanke eteni ja päästiin töihin. Alkuperäisenä ajatuksena oli hankkia kivi luovutetun Karjalan alueelta, mihin Lemillä/lemiläisillä olisi yhteys. Kiven hankintapaikaksi muodostui Muolaan pitäjä, missä viime sotien aikana lemiläisiä kaatui enemmän kuin missään muualla. Kivi tuotiin Muolaan tuhoutuneen kirkon raunioista, missä taisteltiin ankarasti elämästä ja kuolemasta. Lemiläisten taistelijoiden sisusta kertonee melko hyvin Muolaan nykyinen nimi Pravdino, mikä omien kääntäjän lahjojeni mukaan tarkoittaa "kovaa paikkaa".
Muistolaatta

Lopulta muutamien hankalien vaiheiden jälkeen kivenmurikka saapui Lemille heinäkuussa 2003 ja muistomerkin lopullinen valmistelu alkoi. Kiveen kaiverrettiin teksti:"Kivi tuotu Muolaasta 2003" ja siihen kiinnitettiin muistolaatta, mistä löytyy seuraava teksti:

"Lemiläisveteraanien
- Naisten ja miesten -
sodissa ja jälleenrakentamisessa
tehdyn työn muistoksi
kiitollisuudella"

Lemin kunta

4.9.2003 


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Savitaipale / Sankarihautausmaa ja Sankaripatsas

                         Kuoppamäen Jukka "Sininen ja valkoinen"

Huh, cruisingit cruisailtu ja taas tuli todistettua, että ei ole enää voimia nuoruusvuosien malliin. Jostain hitosta on löytynyt taas ruohoa potkuriin, vai pitäsikö sanoa vuoto imusarjaan? Kaikesta huolimatta mukavaa oli vanhojen autojen näkeminen ja tuttujen tapaaminen, joista osaa en ollut nähnyt vuosiin. Unohtaa ei sovi myöskään tallin jatkopippaloiden bändiä, mikä rokkasi...

Nyt onkin hyvä aloittaa keskittyminen työelämään täydellä painolla. No vielä ensi perjantai menee Francinen keikalla, mutta VIIMEISTÄÄN sitten aion aloittaa tosimielellä treenamisen, ettei kohtaloni ole sama kuin näillä Savitaipaleen sankarivainajilla, jotka maksoivat kaikkein kovimman hinnan Suomen vapauden puolesta ja vielä nuorina poikina.
Savitaipaleen sankarihautausmaa
Näillä ympäri Etelä-Karjalaa suuntautuneilla kuvausmatkoillani olen vieraillut lukuisilla hautausmailla ja sankarihautausmailla. Silti joka kerta tekee omanlaisensa vaikutuksen. Niin tämä Savitaipaleen kirkon kirkkotarhassa sijaitseva sankarihautausmaakin teki. Erittäin hyvin hoidettuna ja kauniisti luontoon muotoiltuine asetteluineen, se on mielestäni kaunein tähän mennessä vastaan tulleista. Makuasia ja voihan mieleni vielä muuttua, kunhan saan kierrokseni päätökseen.
Tuleva kohde häämöttää taustalla

Vaikka paikka onkin muistutus haaskatuista ihmishengistä sodan myllerryksessä, silti he omalta osaltaan saivat aikaan sen että minä niinkuin tekin, voitte elää vapaassa maassa, missä on korkea elintaso, vaikka tällä hetkellä huonolta näyttääkin. Heidän uhrinsa ei mennyt hukkaan. Kumpa meiltäkin löytyisi vähän vastaavaa asennetta ainaisen valittamisen sijaan? 
Viljo Savikurjen Sankaripatsas vuodelta 1961

Keskeltä sankarihautojen rivistöjä löytyy punagraniittinen Sankaripatsas, minkä suunnitteli savitaipalelaissyntyinen kuvanveiston professori Viljo Savikurki. Patsas esittää sotilasta, joka kantaa kuolevaa sotilasta turvaan sodan melskeistä. Viime sotien teema "kaveria ei jätetä", näkyy siis tässä Savikurjen vuonna 1961 paljastetussa patsaassa. Muistomerkin alalaidasta löytyy tuttu teksti: Isänmaan puolesta 1939-1944.


lauantai 10. elokuuta 2013

Taipalsaari / Lainajyvästön makasiini

Tänään on kesäkauden päättäjäiset! Vuorossa cruisailua Ford Mustangin takapenkillä Lappeenranta Cruisingissa Lappeenrannan kauppatorilla. Tämähän on perinteisesti ollut syksyn alkamisen käännekohta, niinpä ilmatkin muuttuivat sopivasti vähän harmaammiksi ja synkemmiksi, vaan nou hätä! Cruisailufiiliksiin sopinee Bruce Springsteenin "Cadillac Ranch"? Ranchi sijaitsee ihan oikeasti Amarillossa Texasissa, missä aavikolle on haudattu Caddyjä nähtävyydeksi. Paikkaan voit tutustua vaikka täältä. Me taas lähdemme kohta torille....


Nuoruusvuosina Willimies kävi ahkerasti Taipalsaarella, etenkin silloisen Kaukas OY:n leirintäalueella Pönniälässä ja vähän vanhempana Solkein lavalla kuuntelemassa silloisia suosikkibändejä. Mieleeni on jäänyt ainakin Hurriganes ja Eppu Normaali noilta "villeiltä" Solkein vuosilta. Saattaahan niitä olla muitakin, mutta kun tuo muisti ajoittain pätkii...

Joka tapauksessa kulkuvälineestä riippumatta kuljimme aina Taipalsaaren kirkonkylän läpi ja muistan usein pohtineeni omituisen näköistä punaista puurakennusta tien varressa. Vielä reilu viikko takaperin olin tietämätön rakennuksen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Nykyisinhän se on Taipalsaaren kotiseutumuseona, mistä löytyy mielenkiintoisia vanhoja tarve-esineitä, kuten kirkon vanha häpeäpenkki. Valitettavasti museo oli reilu viikko takaperin suljettu, joten otimme kaatosateessa muutaman kuvan, vaikka alunperin ei tarkoituksemme ollut julkaista kuvia koskaan.
Taipalsaaren lainajyvästön makasiini, nykyinen kotiseutumuseo

No koska kuvat otettiin ja alkuperäinen käyttötarkoitus selvisi, niin pakkohan ne on julkaista, koska tämä on blogimme ensimmäinen lainajyvästön makasiini eli viljavarasto. Syy miksi makasiineja rakennettiin ympäri Suomea oli käytännönläheinen. Suomi kärsi usein nälänhädästä sadon tuhouduttua, joko hallan, sateiden tai sotatoimien seurauksena. Iso vihan aika 1714-1721, jolloin Suomen alue oli venäläisten miehittämä, oli käännekohta.

Tällöin katsottiin järkeväksi tallettaa makasiiniin viljaa hyvinä vuosina, jotta katovuosien koittaessa sieltä olisi mahdollista lainata viljaa siemeneksi tai ravinnonlähteeksi. Kuulostaa järkevältä ajatukselta aikana, jolloin ihmisten hyvinvointi oli säiden armoilla enemmän kuin nykyisessä globaalissa maailmantaloudessa. Niinpä makasiinien rakentaminen alkoi vilkkaasti ja tämän päivän kohteemme on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. Tarkkaa vuosilukua ei tienne kukaan, mutta tässä tapauksessa se ei liene tärkeääkään, kuten tietämättömyytemme siitä, että onko tämä ensimmäinen Taipalsaarelle rakennettu makasiini? Veikkaan, että aiemminkin on ollut... 



perjantai 9. elokuuta 2013

Savitaipale / Jonni Myyrä

                       Francine "You wanna have it all". Jonni Myyrästäkö tämä kertoo?

Hyrkkälän kylästä Savitaipaleelta löytyy itselleni tuttu muistomerkki, jonka tarinaan monet Willimiehen historian tunneilla mukana olleet ovat myös joutuneet tutustumaan. Jostain kumman syystä olen antanut oppilaille kotona selvitettäväksi nettitehtäväksi Jonni Myyrän elämäntarinan. Ehkä syynä on miehen elämäntarinan erikoisuus ja yllättävät käänteet, kuten tekohampaansa hankeen sylkeneen Kalle Jalkasenkin tapauksessa. No, tämän kirjoituksen jälkeen tämä nettitehtävä on helpompi suorittaa!

Urheilu oli osa itsenäisen Suomen kansallisen identiteetin luomista 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Tässä myös kaksinkertaisella keihäänheiton olympiavoittaja Jonni Myyrällä oli oma panoksensa. Jonni syntyi vuonna 1892 Hyrkkälässä Savitaipaleella ja innostui jo nuorena urheilusta. Oman urheilu-uransa aikana hän ehti saavuttaa paljon, mutta enemmänkin olisi ollut tarjolla, jos asiat olisivat menneet toisella tavalla.
Jonni Myyrän muistomerkki

Vuonna 1916 Berliini oli valittu olympiakisojen järjestäjäksi, mutta ensimmäinen maailmansota esti kilpailut. On tietysti jossittelua, että kuka olisi voittanut keihäänheiton, mutta takuulla Jonni olisi kamppaillut tiukasti olympiakultamitalista näissä kisoissa. Näinä vuosina Jonni heitti useasti silloista ruotsalaisen Lemmingin hallussaan pitämää maailmanennätystä pidemmälle, mutta aina ruotsalaiset keksivät verukkeita ennätyksen hylkäämiseksi. Lopulta Jonni pakkasi kamat reppuun ja lähti v.1919 kilpailumatkalle Ruotsiin. Tukholmassa hän heitti maailmanennätyksen 66,10, mitä tulosta ruotsalaisetkaan eivät onnistuneet hylkäämään. Olihan se heitetty heidän silmiensä edessä.
Kaikesta huolimatta Jonni Myyrää ei ole unohdettu....edes Savitaipaleella!

Seuraavana vuonna mikään ei estänyt Jonnin olympiavoittoa, ei edes kolme muuta kilpailussa mukana ollutta suomalaista. Heidän osansa oli varmistaa Suomen kaikkien aikojen hienoin saavutus – nelosvoitto! Tässä onkin ensi viikon MM-kilpailuihin osallistuvalle triollemme haastetta, vaikka arvelenkin taas jonkun yllätysvoittajan urheilusuurvallasta Ghanasta, Zimbabwesta tai Trinidadista voittavan koko kilpailun. Tietty toivon olevani väärässä…

Jonni sen sijaan jatkoi menestyksekästä uraansa ja voitti vielä toisenkin olympiakultamitalin vuoden 1924 kilpailuissa. Itse asiassa hän hallitsi lajia lähes vuosikymmenen ajan ja hänelle tarjottiin mahdollisuutta osallistua vuoden 1928 olympialaisiinkin. Hän oli kovassa kunnossa, mutta ehtona kisamatkalle oli osallistuminen karsintoihin Suomessa. Tähän Jonni ei suostunut, koska hänen elämässään oli tapahtunut jotain sellaista, minkä takia hän ei ottanut riskiä että olisi saapunut Suomeen karsintoihin. Mitä tämän reilun kolmikymppisen miehen elämässä oli tapahtunut?

Kaikkia muita Jonnin meriittejä ei kannata edes matkia, koska niitä matkimalla tie voi viedä kaltereiden taakse. Sama kohtalo odotti ilmeisesti Jonniakin, mutta hän ratkaisi asian toisin. Siitä hetken kuluttua enemmän, mutta miksi Jonni olisi joutunut vankilaan?

Jonni heittäytyi jo nuorena liikemieheksi ja omisti sahan sekä valmisti keihäitä. Lisäksi hänet valittiin nuoresta iästään huolimatta Savitaipaleen kunnallislautakunnan esimieheksi, missä tehtävässä hän vastasi Savitaipaleen kunnan asioista, kuten taloudesta, käytännössä itsekseen. Sitten koitti hetki jolloin kaikki paljastui. Kunnassa pidettiin erityistilintarkastus. Kunnan kassa oli Jonnin kotona ja se oli lähes tyhjä, koska hän oli joutunut maksamaan omia henkilökohtaisia lainoja sekä laskuja surkeasti menneistä omista bisneksistään kunnan kassasta. Noin kolmannes kunnan miljoonan markan kassasta oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Ratkaisuna Jonni haki lainaa Lappeenrannasta ja sai sen. Näillä hän maksoi velkansa Savitaipaleelle ja loppu rahoilla perusti ravintolan Lahteen, mikä meni nopeasti konkurssiin. Uudelleen hakemaan lainaa ja yllättäen Lahden Kansallis OsakePankki myönsi hänelle miljoonalainan. Nämä rahat repussaan hän matkusti Pariisiin olympialaisiin, heitti kultamitalin ja pakeni saman tien Yhdysvaltoihin, palaamatta koskaan takaisin Suomeen.

Savitaipaleelle jäi monia, ketkä olivat taanneet Jonnin henkilökohtaisia lainoja ja joutuipa Savitaipaleen kuntakin maksamaan Jonnin ottaman lainan Lappeenrantaan. Eipä ihme, ettei Jonni Myyrän nimi ollut erityisen suosittu Savitaipaleella. Tämän sai kokea Jonnin poika, joka saapui asepalvelukseen talvisodan alla Suomeen. Hän sai savitaipalelaisilta pahasti selkäänsä, ei omien, vaan isänsä tekojen ansiosta.

Näistä syistä Jonni ei saapunut keihäskarsintoihin Suomeen kesällä 1928, vaan pysytteli Usassa ja mahdollinen kolmas kultamitali jäi saamatta. Hän toimi Amerikassa aluksi pankkialalla, mutta lopulta elätti itsensä satamatöillä aina kuolemaansa v.1955 saakka. Vaikkei hän ollutkaan suosittu katoamisensa jälkeen Savitaipaleella, niin silti hän sai oman muistomerkin oman kotitalonsa paikalle Savitaipaleen Hyrkkälän kylään. Muistomerkin pystytti Savitaipaleen Urheilijat, mitä Jonni edusti aktiiviurallaan sekä toimi seuran puheenjohtajana.