torstai 31. joulukuuta 2015

Lappeenranta / 1721 rauhan rajakivi

                                        Omar & the Howlers "Hard times in the land of plenty"

Näin vuoden viimeisenä päivänä on taas mukavaa palata blogin alkujuurille ja esitellä kohde Lappeenrannan alueelta, mitä olen panttaillut tietoisesti tähän vuoden vaihteeseen. Sinänsä harmillista, että oman kotiseudun kohteet on aika pitkälti esitelty, mutta ainahan näitä näyttää silloin tällöin löytyvän, joten uskon niitä löytyvän vielä lisääkin.....toivottavasti. Itse asiassa onhan niitä vielä yksi reservissä ja toinen odottaa valokuvaamista.
Metsän siimeksessä häämöttää iso kivenmurikka

Uusi vuosikin on alkamassa ja blogikin täyttää peräti neljä vuotta kohtapuoliin ja 300.000 kävijän määräkin on lähellä ylittymistä. Sen kunniaksi aionkin ottaa pienet napanderit, koska se ei todellakaan ole tullut helpolla. En edes vaivaudu miettimään, kuinka monta tuntia olen elämästäni viime vuosina haaskannut blogin ylläpitämiseen. Olisihan tuon ajan voinut kaiketi paremminkin käyttää? Ainakin tulevana vuonna aion saada aikaa myös muihin aktiviteetteihin. Niistä kerron sitten lisää tuolla jutun loppupuolella omien uudenvuodenlupausteni avulla. 

Tämän kertainen kohde on vuonna 1721 solmitun Uudenkaupungin rauhan rajalinjauksesta kertova kivenmurikka, mihin on hakattu muutamat merkit kertomaan, mihin rajalinja vedetään. Vastaavia rajamerkkejä olen esitellyt aiemminkin, joten kohta pystyn piirtämään rajalinjan tarkaan kartalle, jos satun joskus innostumaan!
Sammaleen alta pilkisti kiveen hakatut kaiverrukset

Kyseinen rajalinja, mikä Uudessakaupungissa Ruotsin ja Venäjän välille sovittiin muodosti seuraavaksi 20 vuodeksi uuden rajan, mitä kummankin osapuolen piti noudattaa. Kuten arvata saattaa, niin Ison vihan päättänyt rauhanteko jätti maiden välille ison juovan, mikä korjattiin jo  vuonna 1743 Turun rauhassa, jolloin valtioiden välinen raja vedettiin Kymijokeen. Tuolloinhan oma kotiseutuni Lappeenranta liitettiin Venäjään.

Uudenkaupungin rajalinja on silti merkittävä, koska pienin muutoksin rajalinja otettiin uudelleen käyttöön talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa vuonna 1940. Näin ollen tämä "Pietari Suuren" rajalinjaus on myös lähtökohta nykyiselle rajalle Suomen ja Venäjän välissä. 
Samat tutut kuviot paljastuivat tästäkin kivestä

Tämän kertainen esittelemämme rajamerkki sijaitsee lähellä Lappeenrannan Nuijamaata aivan tien läheisyydessä pienen metsälämpäreen keskellä. Paikalle pääsee siis autolla lähes kiven viereen, mikä sopii liikuntaa vieroksuvalle Willimiehelle paremmin kuin hyvin! Enemmänkin mietityttää, että vieläkö Lappeenrannan alueelta löytyisi lisääkin näitä rajalinjausta merkitseviä kiviä?

Lopuksi lienee syytä paljastaa uudenvuodenlupaukseni perinteiseen tapaan. Tällä kertaa vuorossa siis itseni kiusaamiset vuodelle 2016.

1. Aion laihduttaa painoni 75 kiloon (Nykyinen painoni on salaisuus myös itselleni)
2. Ostan Harley Davidson moottoripyörän tai jenkkiauton
3. Vaihdan ammattia
4. Hiihdän 300 kilometriä (viimeksi suksilla v.2006)
5. Laitan talousasiat kondikseen
6. Voitan nyrkkeilymatsin 1.10.2016 (edellinen kaiketi 29 vuotta sitten hemmetin paljon hoikempana sekä parempi kuntoisena)
7. Makaan kesällä rannalla enempi kuin tänä vuonna
8. Valokuvaan blogiin 200 uutta kohdetta vuonna 2016
9. Olen vakiovieras SaiPan kotipeleissä
10. Kalastan säännöllisesti omalla lammella
11. Käyn yhdellä(max. 3 päivää) moottoripyöräreissulla Venäjällä
12. Pidän 31.7.2016 kaikkien aikojen bileet omassa kotonani
13. Käyn viisi kertaa töissä polkupyörällä
14. Katson kaikki tv-sarja 24 tuotantokaudet uudelleen läpi
15. En tee mitään isoja remontteja ensi kesänä, vaan latailen akkuja
16. Aion lukea 25 kirjaa ensi vuoden aikana
17. SaiPa voittaa mitalin keväällä 2016 ja olen paikalla, vaikka peli pelattaisiin missä tahansa
18. Ylitän keilauksessa 200 pisteen rajan, mikä olisi uusi ennätykseni
19. Käyn Pietarin Eremitaasissa
20. Aloitan pienimuotoisen yritystoiminnan
21. En juo Karhu-olutta
22. Vietän aikaa enemmän ystävieni kanssa
23. Vietän autottoman kuukauden
24. Lopetan kaikenlaisen stressaamisen
25. Suoritan rautaperseajon 

Yläpuolella on sen verran tavoitteita, että jos noista pystyn toteuttamaan 15 kpl niin olen enemmän kuin tyytyväinen. Jos 20 kpl toteutuu, niin se olisi jo aivan uskomaton saavutus! Todennäköisesti epäonnistun kaikissa tavoitteissani....

Kaikesta huolimatta hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja olkoon tuleva vuosi tätä vuotta parempi!

PS. Vuosi on hyvä päättää Motorheadin biisiin, mikä sopii hiton hyvin vuoden päätösbiisiksi. Olen vieläkin aivan masentunut, kun nyt ei Kilminsterin Lemmy tee enää uusia biisejä! Valitettavasti näin bändin ainoan kerran Lappeenrannan raviradalla vuonna 1982 hillittömässä kaatosateessa.... näin on taas yksi elämäni kiintopiste karannut tähdeksi taivaalle! RIP Lemmy



                               Motörhead "I ain`t no nice guy"

T. Willimies

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kouvola / Veikko Talven puisto


                                            Motörhead "Louie, Louie"

Eilisehtoona SaiPa näytti Lukolle, kuinka Etelä-Karjalan parasta jääkiekkoa pelaava joukkue osaa hoitaa hommansa. Selkeä voitto lievitti hivenen Lemmy Kilminsterin poismenon aiheuttamaan tuskaa, mutta vain vähän... muutenhan päivä oli ihan syvältä. Tuntuu kuin nuoruudestani olisi napattu iso osa pois! Ainoastaan Remu Aaltosen menehtyminen voisi viedä vielä suurempaan apatiaan, mutta kaikki kestetään mikä kohdalle osuu. Minua ei ihan pienet jutut masenna, eikä paljon hetkautakaan. Niitä voi siis kaataa niskaani ihan vapaasti, niin ei tunnu missään. Sen verran paljon on vuosien varrella SaiPan kannattajana kertynyt tuota nöyryyttä!
Veikko Talven puistossa olisi kiva istuskella kesällä
Nöyryyttä vaatii esitellä myöskin tämän päiväinen kohde, mikä liittyy kouvolalaisen opetusneuvoksen Veikko Talven nimikkopuistoon. Veikko sai näet jo vuonna 1998 oman nimikkopuiston Kouvolan pääkirjaston kupeeseen, mutta vasta vuoden 2013 joulukuussa paikalle ilmestyi kivenmurikka, mihin oli kiinnitetty muistolaatta. Pari vuotta Veikon piti olla siis mullan alla ennen kuin asiaan havahduttiin.
Veikko Talven puisto sai oman laatan joulukuussa 2013

Vielä tuolloinkaan kylttiä tuskin olisi tullut, ellei toinen opetusneuvos Sakari Viinikainen olisi tehnyt asiasta valtuustoaloitetta. Tuolloin laatta päätettiin hankkia kunnioittamaan Veikko Talven elämäntyötä eräänä Kouvolan tärkeimpänä kulttuurivaikuttajana ja kirjallisen tuotannon tekijänä. Hänen kynästään on näet syntyneet Kouvolan historiakirjat ja Kymi osakeyhtiön historia 1872-1917. Tällaisia teoksia kirjoittaneita henkilöitä myös Willimies kunnioittaa, koska tietää omat kirjalliset rajallisuutensa...

tiistai 29. joulukuuta 2015

Kouvola / Rissalan lentoturman muistomerkki


                                             Motörhead "Ace of spades"

Ensimmäinen duunipäivä alkamassa ja kaikki ennusmerkit ikävään päivään ovat olemassa. Parin viikon loman jälkeen herääminen huonosti nukutun yön jälkeen ennen auringonnousua oli pökerryttävä kokemus. Kaiken lisäksi päivän ensimmäinen silmiini osunut uutinen kertoi suuren idolini Lemmy Kilminsterin kuolleen. Mitähän tästä päivästä vielä tuleekaan? Vaan ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä ja mitättömiä suorituksia.....

Joskus syksyllä piipahdin Kouvolassa kuvaamassa ja tarkoitukseni on mennä uudestaankin, koska moni kohde on vielä paikkakunnalta kuvaamatta. Jonkun verranhan olen noita jo esitellytkin, mutta nyt tarkoitus on tykittää niitä mahdollisimman paljon tammikuun aikana, kunnes loppuvat. Sitten voisikin siirtyä kaiketi Haminan kohteisiin ryyditettynä muutamalla menetetyn Karjalan kohteella. Tästä siis lähdetään liikkeelle!
Rissalan lentoturman muistomerkki

Siirrytäänpä siis Uttiin, missä Suomen ilmavoimilla on oma lentokenttänsä, mistä löytyy monia muistomerkkejä. Valitettavasti ne kaikki eivät ole Willimiehen saavutettavissa, mutta aikeissa olisi hakea joskus lupaa myös sotilasalueen muistomerkkien kuvaamiseen. Saanko lupaa, onkin sitten aivan toinen juttu.....

Utin alueella on Rissalan lentoturman muistomerkki, mikä tapahtui Siilinjärvellä 3.10.1978. Onnettomuudessa presidentti Kekkosen nimikkokone DC-10 putosi välittömästi nousun jälkeen ja siinä kuoli kaikki koneen mukana olleet 15 henkeä. Näistä 3 oli lentokoneen miehistöä, mutta muut olivatkin aikansa yhteiskunnan kermaa, jotka olivat osallistuneet maanpuolustuskurssille ja olivat palaamassa Helsinkiin. 
Punagraniittiin on kiinnitetty puolikas potkuri ja muistolaatta

Tapahtuneen jälkeen konetyyppi DC-3 asetettiin lentokieltoon ja konetyyppi korvattiin Fokker F.27 koneilla aiemmin kuin oli ollut suunnitelmissa. Lisäksi lentoturman jälkeen lentäjiä alettiin kouluttamaan hätätilanteiden varalta, jotta vastaavat onnettomuudet pystyttäisiin välttämään. Valitettavasti 15 henkilön piti menettää henkensä ennen kuin tilanne huomioitiin.
Muistolaatta

Itse asiassa kuolonuhreja olisi pitänyt olla 16, mutta myöhemmin maamme ensimmäiseksi naispresidentiksi valittu Tarja Halonen ei saanut lupaa lentämiseen ollessaan viimeisillään raskaana. Tuolloin SAK:n lakimiehenä toiminut Halonen jätti osallistumatta maanpuolustuskurssille, koska hän ei saanut lupaa lentää. Myöhemmin tajutessaan tapahtuneen hän oli shokkitilassa. Ehkä juuri siksi Halonen kävi laskemassa seppeleen vuonna 2004 Utin muistomerkille.

Muistomerkin on paljastanut 3.10.1988 kuljetuslentolaivue, joka toimi Utissa. Kyseisenä päivänähän onnettomuudesta oli kulunut päivälleen 10 vuotta.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Jääski / Nälkään kuolleiden muistomerkki

                                            George Thorogood "Hard stuff"

Tänään on viimeinen lomapäivä ja se tulee menemään uutta astianpesukonetta jäljittäessä. Alkaa pikkuhiljalleen ärsyttämään käsineen tiskaaminen ja muutenkin ison orkesterin ruokkiminen tiskihuoltoineen käy voimille. Niinpä asialle pitää tehdä jotakin ja äkkiä. Taloudellisestihan tuo syö taas rahavaroja, mitkä olen varannut uuden moottoripyörän hankkimista varten. Olen nimittäin tässä keskellä 50-kympin kriisiä päättänyt hommata itselleni pientä puuhasteltavaa elikkä ostaa Harley Davidsonin. Sen kanssa saa istuskella autotallissa remonttihommissa koko talven. Se on juuri sitä, mitä olen tässä kaipaillutkin viime aikoina!

Koska taloutemme maitotili tyhjenee kertaheitolla astianpesukoneen ja Harrikan oston myötä, niin täällä Joutsenossakin kiristetään vyötä. Nälkäkuoleman vaaraa tuskin on kuten tämän päiväisen kohteemme henkilöille kävi joskus ammoisina aikoina nykyisen rajan takana entisessä Jääsken pitäjässä, nykyisessä Lesogorskissa, mistä ajelen ohitse useasti vuoden aikana piipahtaessani Viipurissa ja muualla Karjalan laulumailla.
Entisen kirkkomaan takaosassa pilkottaa musta muistomerkki
Tällä kertaa kuvat ovat jo melkoisen vanhoja, koska viime huhtikuussa kävimme assistentti Ritan kanssa kahteen pekkaan reissussa Venäjän maalla. Reissumme eteni aina Viipuriin asti, mutta kaikkein vaikuttavimmat kohteet löysimme entisen Jääsken kirkon kirkkomaalta, missä yllätys yllätys on vielä jotain vanhaakin jäljellä. Tietysti paikalla oli myös uudempia suomalaisten pystyttämiä muistomerkkejä paikalla sijainneen kirkon paikalla, mutta jo alkuvaiheessa huomiomme kiinnittyi yhteen tiettyyn muistomerkkiin, mikä sijaitsi hivenen syrjässä....

Kyseessä on Jääsken seurakunnan vuonna 1916 pystyttämä muistomerkki, mikä oli aikoinaan pystytetty muistuttamaan Jääskeä ja koko Suomea koskenutta suurta nälänhätää. Tuollon näet arviolta liki kolmannes Suomen 500.000 väestöstä kuoli nälkään ja tauteihin. Tuolloin näet vuosina 1695-1697 Suomea koetteli kylmä ajanjakso, jolloin viljasadot jäivät huonoiksi tai ne menetettiin kokonaan. Siksi koko väestö joutui liikekannalle etsimään ruokaa. Valitettavasti sitä ei ollut tarjolla missään muuallakaan samoista syistä.
Muistomerkki vuodelta 1916
Pettuleipä ja muu hätäravinto oli pakko ottaa ruokalistalle, kun karja oli syöty. Kun sekään ei riittänyt, niin tämän "pikku jääkauden" aikana ihmiset lähtivät kerjuulle huonolla menestyksellä. Ajat olivat kovat ja sen ajan ihmisten on ollut mahdoton ymmärtää miksi jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja elokuussa ne olivat umpijäässä. Nykyisin tiedetään, että kylmän jakson aiheutti tulivuoren purkaukset Islannissa, Japanissa ja Indonesiassa, mutta tuon ajan ihmisille se on kaiketi tuntunut Jumalan kostolta ihmiskunnalle. 

Vaikeat ja epätoivoiset ajat saavat ihmiset myös tekemään epätoivoisia tekoja, joita historiaa tutkivat henkilöt tutkia säilyneiden asiakirjojen kautta. Ne paljastavat 1600-luvun loppupuolelta epämiellyttäviä asioita, joita meidän nykyihmisten on ehkä vaikea ymmärtää kun elämme keskellä runsauden paljoutta omassa elämässämme, mutta tuolloin asiakirjat kertovat karuj kertomuksia esimerkiksi kannibalismista eli ihmissyönnistä, mihin paikka paikoin eri puolilla Suomea syyllistyttiin. 
Karua tekstiä
Monet maatilat ympäri Suomea autioituvat ja kuolleita haudattiin joukkohautoihin elleivät heikoimmat tuupertuneet kuolemaan teiden varsille nälän ja tautien heikentäminä. Esimerkiksi Jääskestä mainitaan luku 1203 kuollutta näiden kahden vuoden aikana. Lieneekö totta tai ei, mutta hirvittävästä inhimillisestä tragediasta on kaikesta huolimatta ollut kyse.

Niinpä lienee tähän lopuksi syytä nyt mainita tämän muistomerkin kertomus, mikä kertoo omaa karua kieltään Jääsken pitäjästä noilta ajoilta. Muistomerkin teksti kertoo, että 12.4 ja 5.5 vuonna 1697 haudattiin kirkkomaahan ensiksi 150 ja myöhemmin vielä 90 nälkään ja nälkäruttoon kuollutta. Ajat ovat siis olleet enemmän kuin kovat suomalaisille, kunnes Ruotsista tuotu siemenvilja on saatu tuottamaan uutta satoa asukkaille. Vaan tästäkin kärsimyksestä Suomen kansa nousi, mitä meidän itsemme ähkyyn jouluna syöneiden immeisten kannattaa muistella hartaudella. Me elämme onneksemme hyvinvointiyhteiskunnassa, missä nälkään ei ole kuoltu pitkiin aikoihin.....

Koska muistomerkin teksti on vähän heikosti luettavissa, niin kirjoitanpa sen tähän lopuksi muistutukseksi meille kaikille: "Tähän hautausmaahan haudattiin 1697 12 P. Huhtik samaan hautaan 150 ja 3 P. 90 nälkään ja nälkäruttoon kuollutta. He nääntyivät nälkään väkivallantekoja tekemättä ja ajan kärsimysten tähden rikkomatta Jumalan ijankaikkisia perustuslakeja. Siunaus esiisien haudalle!"

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kouvola / Karjalaan jääneet vainajat*

                                            Reijo Taipale "Taas kutsuu Karjala"

Jotenkin levoton olo ollut taas viime aikoina. Lieneekö syynä se, ettei Willimiehen kuvausretkiä estävää lumipeitettä ei ole vielä ilmestynyt. Jotenkin houkuttelisi käydä kuvaamassa jonkun alueen muistomerkit vielä ennen lumientuloa. Jäänee toki reissu tekemättä kohta jatkuvien töiden takia, mutta ainahan tuota voi haaveilla...Vaan nyt lopuksi vähän asiaakin tai oikeastaan ei ollenkaan, kun en päivän kohteesta mitään tiedä! 

Itsekin karjalaiset sukujuuret omaavana henkilönä ilahdun joka kerta kun törmään hautausmailla tai muualla Karjalaan jääneille vainajille pystytettyjä muistomerkkejä. Toki onhan noita jo melkoisesti esiteltykin, mutta koska tarkoitukseni on esitellä kaikki Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja menetetyn Karjalan muistomerkit, niin pakkohan se on tämäkin julkaista.
Karjalaan jääneiden vainajien kunniaksi

Kyseinen muistomerkki on siis menetetyn Karjalan hautausmaihin ja uhrilehtoihin haudattujen vainajien muistoksi. Valitettavasti en löytänyt Internetistä tietoa, enkä tosin muualtakaan mainintaa muistomerkin tekijästä ja tekovuodesta, joten taas jäämme odottelemaan itseämme viisaampien apua....
Karjalasta kajahtaa
PS. Nyt alkaa sitten olla loppukirin paikka julistamamme kilpailun osalta, koska osallistumisaika umpeutuu vuodenvaihteessa. Arvonta suoritettaneen blogin epäloogiseen tyyliin joskus tammikuun alkupuolella ja voittajalle vastataan henkilökohtaisesti sähköpostitse. Toki julkaisemme voittajannimen myös blogissamme, kunhan saamme voittajan nimen selville. Osallistuneita on tällä hetkellä jo kymmenkunta, mutta lisääkin kaivataan....

Päivitys 7.5.2019
Muistomerkin tekijä on Kirsti Liimatainen ja se paljastettiin 24.5.1953 maaherra Arvo Mannerin vastatessa paljastuspuheesta. Muistomerkki oli paljastushetkellä Kymenlaakson ensimmäinen ja kolmas Suomessa paljastettu vastaava muistomerkki. Nykyisinhän näitä löytyy lähes kaikilta hautausmailta.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Kouvola / Helvi Hongan patsas


                                                        Alice Cooper "School`s out"

Tänään aamu alkoi hyisissä merkeissä, kun lupasin naapurinmiehen kanssa käydä aamusaunassa Ahvenlammen yleisessä saunassa. Pitihän tuo kaiken lisäksi pulahtaa vielä uimassakin, koska vesihän oli jopa kolmeasteista. Mikäpäs sen virkistävämpi startti uuteen päivään. Tästä on hyvä jatkaa sisätöillä astianpesukonetta purkaen. Päätti näet mokoma sanoa työsopimuksensa irti!

Koska viettelen tässä viimeisiä lomapäiviä ennen töihin paluuta suureen yhtenäiskouluun, niin lienee aika ironiana heittää esiin Alice Cooperin tunnetuin? kappale, mikä kertoo koulujen, ei loman päättymisestä. Kuten joku jo arvaakin, niin tänään pysytellään koulumaailman pyörteissä kouvolalaisen patsaan innoittamana.
Helvi Honka kirjaston edustalla 

Kyseinen Helvi Honka, joka on saanut oman patsaan Kouvolan kirjastotalon edustalle, oli aikansa vaikuttaja paikallisessa koulumaailmassa. Hän toimi urallaan vuodesta 1948 aina eläkkeelle jäämiseensä asti vuonna 1968 Kouvolan lyseon rehtorina. Vaikka hänen patsaastaan voisikin kuvitella hänen olleen yrmeä ja tiukka naisopettaja, niin jostain kummasta syystä olen väärässä. Häntä on kuvailtu suosituksi ja oppilaiden keskuudessa pidetyksi opettajaksi, jonka toiminta perustui hänen henkiseen vahvuuteensa, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan?
Yrmeä ja tiukka pedagogi?

Kaikesta huolimatta on hienoa, että naispedagogi on saanut oman patsaansa, koska näitä ei ole aiemmin tullut vielä vastaamme. Yksi kriteeri patsaan pystyttämiseen Helvi Hongalle hänen eläkkeellejäämisvuotenaan 1968 saama kouluneuvoksen arvonimi. 
Karttakeppi puuttuu....

Helvi Honka kuoli vuonna 1993 ja vasta sen jälkeen ajatukset patsaasta nousivat ajoittain esiin. Lopulta Hongan keskeisin elämäntyön kohde Kouvolan lyseo saavutti 100 vuoden iän ja täällä kaupunginjohtaja Aimo Ahti otti asian esiin. Päätös tehtiin samantien ja suunnittelutyö aloitettiin, vaikkakin vasta parin vuoden jälkeen. Patsasrahasto karttui ja lopulta riittävä määrä rahaa oli kasassa, joten suunnitelma eteni jälleen.
Hameen kaavat paljastavat Hongan olleen matematiikan opettaja

Patsaan tekijäksi valittiin kuvanveistäjä Panu Patomäki, joka perehtyi annetun aineiston avulla Hongan elämään ja valmisti omasta mielestään ihmisläheisen näköispatsaan. Patsas julkistettiin Kouvolan kirjaston edustalla 6.10.2007, missä avauspuheen piti Hongan entinen oppilas Sakari Viinikainen, joka oli urallaan edennyt Kouvolan lyseon rehtoriksi. Patsaan sen sijaan paljasti Heikki Ojanen kaupunginjohtaja Aimo Ahdin läsnäollessa.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Kouvola / Keski-Suomen rykmentin muistomerkki

                                                    Uniklubi "Menneisyys"

Junamatka Kouvolaan 9.1.2016 alkaa lähestyä, joten palataanpa blogissakin Kouvolan muistomerkkien pariin. Tällä kertaa esittelyvuorossa Kouvolan Lääninpuistossa sijaitseva keski-Suomen rykmentin muistomerkki, mikä paljastettiin 6.10.1974. Kyseisenä päivänä tuli kuluneeksi tasan 35 vuotta joukko-osaston lakkauttamisesta.
Keski-Suomen rykmentin muistomerkki

Joukko-osastona keski-Suomen rykmentti KSR oli sijoitettuna Kouvolan kasarmialueelle aina vuodesta 1921 asti, jolloin kasarmialue siirtyi Suomen valtion omistukseen. Aiemminhan kasarmialue oli venäläisten käytössä, unohtamatta lyhyttä aikaa, jolloin sisällissodan aikana siellä piti komentoa punaiset, käyttäen aluetta vankileirinä.
Muistolaatta

Tässä joukko-osastossa palvelleiden kunniaksi päätettin pystyttää muistomerkki isosta Utista tuodusta luonnonkivestä, mihin kiinnitettiin taidegraafikko Kalle Lehtosen suunnittelema muistolaatta, minkä valmisti metalliseppä Reijo Raittila. Laatassa on teksti: "KS. Tämän muistopaaden pystyttivät siinä palvelleet aseveljet joukko-osastonsa varuskunta-alueelle vuonna 1974

Muistopaaden pystyttämisestä vastasivat Keski-Suomen Rykmentissä 1919-1939 palvelleet aseveljet.

torstai 24. joulukuuta 2015

Kouvola / Muisto*

                                                                       Uniklubi "Tuhka"

Jouluaatto ja blogikin heittäytyy muutamaksi päiväksi hyvin ansaitsemalleen tauolle. Lienee siis aika toivottaa kaikille blogin lukijoille hyvää joulua ja kaikkea semmoista. Syökäähän itsenne pinkeäksi ja nauttikaa muutamasta rauhallisesta vapaapäivästä, koska eihän siihen kauaa mene, kun arki iskee taas täysillä. Vaan sitä ennen otetaan rennosti ja vietetään laatuaikaa....
Polun päästä löytyy uurnalehto ja "Muisto-patsas"

Ennen joululomalle siirtymistä julkaisen yhden kohteen Kouvolan vanhalta hautausmaalta. Kyseessä Matti Peltokankaan "Muisto" patsas, joka tunnetaan myös toisella nimellä "Siunaa ja varjele". Tällä teoksella Matti Peltokangas voitti ensimmäisen palkinnon vanhan hautausmaan uurnalehdon muistomerkkikilpailussa vuonna 1983. Kaksi vuotta myöhemmin patsas oli valmis paljastettavaksi ja siitä lähtien se on varjellut uurnalehtoon sijoitettuja. Hieno ja ilmeikäs figuratiivinen pronssiin valettu hahmo vartioi paikan miljöötä omalla rauhallisella olemuksellaan. 
Matti Peltokankaan "Muisto"
Toisesta kuvakulmasta

Hyvää joulua kaikille toivottaapi Willimies ja Willilady

Päivitys 7.5.2019
Muistomerkki on pystytetty yhteiseksi muistomerkiksi kaikille Kouvolan vanhan hautausmaan muistolehtoon haudatuille ja sodissa kaatuneille sekä kadonneille vainajille.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Lappeenranta / Pöyhiänniemen risti

                                                     Bruce Springsteen "My hometown"

Ai perhana, että on pitkästä aikaa hyvä olo! Viikko samoilua Maltan historiallisella saarella jätti itseeni lähtemättömän jäljen. Sinne haluan palata takaisin ja vaikkapa muuttaa joskus pysyvästikin. Upea paikka kerrassaan. Lisäksi kun sai kerrankin viikon ajan ladata akkuja tulevia pettymyksiä varten, niin on ihan voittajafiilis. Tällaista pitänee kokeilla joskus toistekin, vaikkakin yksi pieni tahra tähän reissuun sisältyi. Täytin nimittäin matkan aikana pyöreitä vuosia, mutta sen aiheuttaman masennuksen sain menemään ohitse kertaheitolla hyvän ruuan ja oluen kera. Seuraavan kerran masennus iskeneekin vasta kymmenen vuoden päästä yhtä voimallisesti....
Poyhiänniemen Luolakallion huipulla on kiveen hakattu risti....vasemmassa reunassa

Nyt kun olemme palanneet kotiin, niin pakkohan se on taas julkaista jotain. Tällä kertaa yllätänkin kaikki ja julkaisen jotain omalta kotipaikkakunnaltani Lappeenrannasta, tarkemmin sanottuna Joutsenosta! Näistä kotimaisemista on viime aikoina ollut hankala enää löytää kohteita, koska tuntuu että kaikki paikat on jo koluttu. Siksi tuntuukin pirun hyvältä, kun jotain uutta putkahtaa vielä nenän eteen.

Olen kyllä tietoisesti panttaillut tätä kohdetta viime kesästä saakka, mutta nyt siirrytään Joutsenon Pöyhiänniemen lenkkipolun varresta löytyvän kallion päälle, mihin joskus ammoisina aikoina on joku kaivertanut graniittikallion seinämään ristin. Miksi ja kuka sen on sinne kaivertanut on täysi mysteeri, mutta jotain paikasta kuitenkin tiedetään. 
Katoliseen kirkkoon viittaava risti kallion kyljessä

Paikalliset osasivat kertoa minulle, että paikalla olisi joskus käynyt arkeologi paikaan tutustumassa, mutta hänellekin risti aiheutti ongelman, mihin hän ei osannut vastata. Hän kuitenkin oletti, että risti voisi liittyä Pähkinänsaaren rauhaa v.1323 edeltävään aikaan, jolloin katolisen kirkon ja idän ortodoksisuuden raja kulki nykyisen Joutsenon kohdalla. Jos teoria pitää kutinsa, niin kyseessä on ilmeisesti läntisen kirkon edustajan tekemä kaiverrus, koska risti viittaa siihen suuntaan
Apuriakin tarvitaan näillä kuvausretkillä ajoittain

Olkoon teoria totta tai ei, niin jälleen olemme törmänneet mysteriin, mitä en osaa ratkaista. Ehkä tarina on tällä kertaa parempi kuin asiasta selviävä totuus?

maanantai 14. joulukuuta 2015

Soanlahti / Kuusikkomäki


Miehet töissä(Men at work) "Down under"

Melkoisen rankka syksy takana ja kohta on aika pitää lomaa! Tätä kirjoittaessani istuskelen kotosalla odotellen ylihuomisaamua, jolloin nousemme Williladyn kanssa lentokoneeseen ja karistamme Suomen pölyt jaloistamme vähäksi aikaa. Jouluksi tullaan toki takaisin Suomeen, mutta sitä ennen katsellaan ja valokuvaillaan muistomerkkejä reilusti blogin kuvausalueen ulkopuolelta. Tiedä häntä, vaikka julkaisen ne jopa blogin kohteina, jos löydän jotain todella erikoista. 

Syitä tähän ulkomaille karkaamiseen on lukuisia, mutta kyllä kaksi asiaa nousee muiden edelle. Rankka syksy työpaikalla on vienyt iloisuuden ihan täysin minulta, eikä oikein ole huvittanut vitsiäkään heitellä, koska ei vaan ole jaksanut. Onneksi työhommelit helpottavat ensi kesänä ja voin keskittää tarmoni ihan täysillä blogin uusien kohteiden kuvaamiseen ja niistä kirjoittamiseen, vaikka pitäähän tuo palkkatyökin hoitaa kunnolla. Se mitä aion tehdä ensi syksystä eteenpäin on vielä täysin sumun peitossa, mutta takuulla aion tehdä jotakin itseäni kiinnostavaa myös sillä saralla. Tällä iällä ei huvita enää tehdä työtä, millä ei ole merkitystä ja mitä itse en koe tärkeäksi. Eli ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä....
Kuusikkomäki

Toinen syy on se, että muutun vuosi vuodelta vanhemmaksi ja alan olla lähellä sitä päivää, jolloin Willimiehen askel alkaa hiipua ja pitää olla tarkkana, ettei astu banaaninkuoren päälle ja liukastu. Ilmeisesti pientä ikäkriisiä on ollut havaittavissa viime aikoina korkean ikäni vuoksi....

Blogi ei jää tauolle, vaan jatkan omaan epäloogiseen tyyliini kohteiden esittelemistä myös lomareissun aikana, vaikka Williladylla saattaakin olla siihen sanansa sanottavana. Ainahan tuo on toki jaksanut kannustaa jatkamaan, vaikka ajoittain olen ollut valmis lopettamaan tämän homman tykkänään. Nyt toki työsarkaa riittää ja onneksi on edes tämä blogi, mitä voisi jopa pitää oman jaksamisen henkireikänä. Historiaan ja muistomerkkeihin uppoutuminen on vienyt aina ikävät asiat mielestäni pois! Tämä on siis itselleni terapiaa ja juuri sitä mielekästä ja tärkeää työtä, mitä haluan tehdä.
Viitta opastaa perille

Vaan, siirrytäänpä jo asiaan ja lähdetään kaikki ulkomaille. Blogin Laatokan Karjalan alueen assistentti(tietenkin palkaton) piipahti taannoin kurakelien aikaan Soanlahdella, miltä reissulta olen jo pari kohdetta esitellytkin. Nyt on sitten kolmannen vuoro. 

Tällä kertaa on kyseessä Soanlahden ensimmäinen hautausmaa, Kuusikkomäki. Kyseessä on ortodoksinen kalmisto, koska tämän alueen ensimmäiset kristinuskon vaikutukset saapuivat idän suunnalta. Kuusikkomäki on ollut ilmeisesti käytössä jo 1400-luvulla, mahdollisesti jopa aikaisemmin. Alueella on sijainnut myös ortodoksinen tsasouna kauan aikaa sitten ja sen tiedetään palaneen maan tasalle 1800-luvulla. Kuka sitä nyt tuon tarkemmin asioita jaksaa muistaa!
Kuusikkomäki on pyhä paikka

Alue on ollut käytössä myös ennen kristinuskoa, koska alue on ilmeisesti toiminut muistolehtona jo pakanuuden aikana. Tällöinhän sen käyttö on alkanut jo kenties reilusti aiemmin. Tässä olisi paikka, minne arkeologit mielellään kiikuttaisivat lapionsa ja harjansa, jos vain saisivat luvan kenttäoperaatiolle. Ilmeisesti ortodoksisuus on alkuaikoina käyttänyt samaa menetelmää kuin katolinen kirkko käytti nykyisen Suomen alueella.

Vanhoille pakanuuden aikaisille palvontapaikoille rakennettiin kirkko ja sen ympärille hautausmaa, jotta käännyttäminen olisi helpompaa. Näin on ilmeisesti toimittu Soanlahdellakin. Kuinka kauan ortodoksiuskonnon juurtuminen näille tanhuville on ottanut, siihen en ota kantaa...
Kuusikkomäen historiaa kahdella kielellä

Joka tapauksessa soanlahtelaisten suomalaiset jälkeläiset kunnioittavat menneitä aikoja ja ovat pystyttäneet paikalle vuonna 2001 puisen ristin ja siihen kiinnitetyn muistolaatan, missä kerrotaan Kuusikkomäen historiasta. 

Tämä on paikka, missä Willimies haluaa vierailla joskus myöhemmin, koska jotenkin sen menneisyys kiehtoo minua. Ehkä vielä kerran nousen prätkän selkään ja käyn paikan päällä. Ilkka, lähdetkö oppaaksi?  

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Miehikkälä / Lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki


                                                 Motörhead "Make my day"

Voihan jee....... päivä on mennyt vähän pienellä liekillä ja taitaa olla sitä kuuluisaa rantakaislaa taas potkurissa tänään. Meni näet eilinen ehtoo vähän pitkäksi Williladyn ja ystävieni järjestämien yllärisynttäribileiden takia. Olivat kutaleet järkänneet selkäni takana ikimuistoiset kinkerit. SaiPan peliä ennen sain ryystää lempibaarissani olutta ja tarjoilua riittikin sitten koko illaksi ja yöksi. Paikalle olivat raahautuneet kaikki hyvät ystävät yhtä lukuunottamatta, joka ei sairauden takia päässyt valitettavasti paikalle. Hauskaa meillä oli, ehdottomasti. Ehkä parasta antia oli kun sain lahjaksi taas uuden uniikin SaiPa-tuotteen...rollaattorin! Sillä olikin sukkela potkutella laitamyötäisessä Kisapuistoon.

Koska erään kaverini mukaan jokaiselle humpalle koittaa eräpäivä, niin minulle se koittaa ilmeisesti keväällä velkavankeutena. Taisin mukavissa tunnelmissa ilmoittaa että haluan Harrikan. Sen aionkin shoppailla tammikuun aikana, mutta ilmeisesti lupasin ostaa vielä jenkkiautonkin ja rättisitikan. Nyt olisi Euro Jackpotille tilausta...
Uniiki SaiPa-tuote, millä Willimiehen kelpaa potkutella lähikauppaan. Epäselväksi jäi, että kuka mummo joutuu tekemään jatkossa kauppareissut ilman omaa potkupyöräänsä ;)

Juhlat sen sijaan jatkuivat Kisapuistossa, missä sain osakseni huomiota ihan ylenpalttisesti. Itse olen yrittänyt pitää matalaa profiilia omien juhlieni suhteen elikkä en ole kertonut asiasta kenellekään! Jatkossa saattaa olla vähän heikompaa kiistää asiaa, koska Kisapuiston videoscriinille heijastettiin kuvani ja lisäksi kutaleet kuuluttivat 3706 katsojalle ikääntymisestäni. Lienee muutama tuttukin tuon kuullut, koska onhan meikäläinen ollut vakiovieras Kisapuistossa jo yli 40-vuoden ajan. Ei ole montaa peliä jäänyt näkemättä, eikä jää! 
Lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki Suur-Miehikkälässä

Näitten yllärijuhlien lisäksi tunnelmaa nostaa parin päivän päästä alkava parin viikon loma ja alkukesästä häämöttää myös nykyisen työni päättyminen. Sitä päivää odotellessa selviän tulevasta keväästä, mutta sitten on uusien tuulien aika. Edessä on historian opettajan tehtävä tai sitten ei, mutta takuulla aion jatkaa elämässäni historian parissa muutenkin kuin tämän blogin tekijänä. Olen niin hemmetin uppoutunut historiantutkimiseen ja menneisyyden mysteereihin, joten ei niistä pääse irti. Toisaalta uusi ammatti jollain muulla mielenkiintoisella alalla on toki vielä mahdollinen. Ympäristöasiat minua on aina kiinnostaneet, joten voi olla että suoritan vielä kerran elämässäni alanvaihdon. Edellisestähän on kulunut jo peräti 7 vuotta!
Komea muistomerkki ikävälle ajanjaksolle maamme historiassa

Mutta siirrytäänpä lopulta asiaankin ja jatketaan Miehikkälässä. Tämän kunnan Suur-Miehikkälästä löytyy muistomerkki aiheesta, mihin emme aiemmin ole törmänneet. Kyseessä on lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki, jollaisia löytyy Karjalan kannakselta useampiakin. Niiden vuoro tulee joskus myöhemmin... Nämä lahjoitusmaat, mitkä nykyisenkin Miehikkälän alueella sijaitsivat, ovat osa maamme surullista historiaa. Aiheen tarkempaan esittelyyn voit perehtyä löytämältäni sivustolta, se löytyy täältä.

Venäjän vallan aikana keisarinna Katariina Suuri antoi omille suosikeilleen isoja maa-alueita Karjalan kannakselta, mutta osa näistä alueista ulottui myös nykyisen Suomen rajojen sisäpuolelle, Parikkalaan, Virolahdelle ja Miehikkälään.
Näillä alueilla entiset kruununtalonpojat joutuivat tilanteeseen, missä he eivät omistaneet maitaan, vaan ne kuuluivat venäläiselle maanomistajalle. Lisäksi he joutuivat tekemään päivätöitä maanomistajille ja maksamaan lisäksi veroa erilaisina maataloustuotteina. 
Muistolaatassa Holmströmin runo

Kyseistä mustaa ajanjaksoa kesti Miehikkälässä vuodesta 1790 aina vuoteen 1877, jolloin Suomen valtio lunasti maat itselleen ja antoi ne talonpojille. Tämän ajanjakson muistoksi 100-vuotias Miehikkälän kunta halusi kunnioittaa menneiden sukupolvien kärsimyksiä ja pystyttää muistomerkin Suur-Miehikkälään. 

Muistomerkin suunnittelusta ja toteuttamisesta vastasi Suur-Miehikkälän kylän työryhmä ja se paljastettiin vuonna 1987. Muistomerkin laatassa on opettaja Emil Holmströmin runo ja lisäksi muistomerkissä on yhtä monta kiveä kuin Miehikkälässä oli taannoin lahjoitusmaatiloja. Arvatkaa, muistinko laskea kivien lukumäärän? Enpä tietenkään.... 

lauantai 12. joulukuuta 2015

Soanlahti / Luterilainen hautausmaa



                                              Kari Peitsamo Revival "Sekamelska"

Laatokan suunnan assistenttimme on taas toimittanut meille valokuvia, joten julkaistaanpa ne tänään. Kuten muistatte, niin kaikki blogin assistentit ovat palkattomia avustajia. Näin joulun alla ajattelin poikkeuksellisesti muistaa häntä pienellä lahjalla(konjakkipullo), mutta eihän tuosta mitään jäänyt jäljelle, kun ajattelin varmistaa aineen olevan käypäistä tavaraa! Pullo on ilmeisesti lojunut kaapin perukalla pitkät ajat, koska jo etiketissä kerrottiin sen olevan 6 vuotta vanhaa. Pakkohan se oli varmistaa, ettei ole päässyt pilaantumaan. Olisi saattanut vaikkapa aiheuttaa ilkeitä vatsankäänteitä assarille. Juttu osoittautui kuitenkin vääräksi hälytykseksi, koska ihan hyväähän tuo oli :)
Yleisnäkymää hautausmaalta

Soanlahden ortodoksinen hautausmaahan oli esittelyssä eilen, joten lienee syytä vastapainoksi julkaista kuvia Soanlahden luterilaiselta hautausmaalta, mikä sijaitsee aivan ortodoksisen hautausmaan vieressä. Nykyisin alue on kuitenkin täytetty venäläisten haudoilla ja alue on kasvanut yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Kuitenkin yllättävän paljon hautakiviä suomalaisten ajalta on jäljellä, mikä on tietenkin hieno juttu...
Hauta lienee ollut kettingillä ympäröity

Kyseinen alue ei ole ensimmäinen Soanlahden luterilainen hautausmaa, koska 1600-luvun lopulla lienee haudattu luterilaisia Kuusikkomäen ikivanhasta kalmistosta(esitellään myöhemmin) koillisen suuntaan. Joskus vainajia on viety myös Pälkjärvelle ja kirkkolahden hautausmaihin, vaikkakaan näistä ei ole löytynyt kirjallista aineistoa, vaan ainoastaan perimätietoa. 
Vastaavanlainen hauta

Lopulta vuonna 1855 Soanlahteen siirrettiin Kirkkolahdesta kirkkorakennus ja sen ympäriltä otettiin käyttöön alue hautausmaaksi, minne on haudattu vielä niinkin myöhään kuin 1920-luvulla. Nykyisin alueelta ei löydy mitään jäänteitä, vaan ne ovat kadonneet. Hautausmaa jäi pois käytöstä, koska maaperä oli kivikkoista ja hautojen kaivaminen hankalaa. 
Lapsen elämä oli joskus lyhyt....

Niinpä tämän päivän kohteemme toimitti luterilaisen hautausmaan tehtävää aina vuoden 1900 isojaon jälkeen sotavuosiin saakka. Alueella on vielä hautoja jäljellä, mitä voi tietyllä tapaa pitää ihmeenä, koska alue on syrjäinen ja mistäpä helpommalla saisi tasaisia kiviä talon portaiksi tai kivijaloiksi?


Soanlahti / Ortodoksinen hautausmaa


                                              Omar & the howlers "Everywhere I go"

Jatketaan assistentti Pirhosen kuvilla Soanlahdesta, kuten edellisessä postauksessakin. Tiestö Venäjällä on ajoittain melkoisen haasteellista, joten ei kannata luulotella pystyvämme piipahtamaan jokaisessa haluamassamme kohteessa ihan lähiaikoina. Haasteita riittää ihan takuulla, kuten olemme Williladyn kanssa havainneet jo tämän suven aikana. Monta paikkaa on jäänyt kuvaamatta haastavan tiestön takia, mutta onneksi blogilla on tuolla entisellä Laatokan Karjalan alueella erinomainen assitentti. Häntä ei näet surkeat tie vaivaa, vaan hän on valmis puskemaan läpi harmaan kiven tai liejuisen tien saadakseen kuvatuiksi kaikki ilmoittamamme kohteet. Tästä iso kiitos, Ilkka!
Tästä ei Willimiehen Chrysler Sebring nousisi mäkeä ylös.....assistentin BMW-prätkä sentään pääsi kulkemaan!

Ortodoksinen hautausmaa sijaitsi Veljakka-joen lähistollä ja sen alue kattoi yhteensä noin 2,5 hehtaaria maa-aluetta. Hautausmaan alue oli mitattu vuonna 1833 ja isojako toimitettu 1889. Tarkkaa vuosilukua hautausmaan käyttöönotolle on kuitenkin hankala sanoa, mutta vuosien 1883-1890 väliseen aikaan se kuinkin osuu.  

Ivan Löllön hautamuistomerkki


Soanlahden hautausmailla ei ollut hoitoa 1800-luvulla. Kukaan ei sen kummemmin miettinyt minne haudataan ja niinpä järjestelmällisyys puuttui. Aika ajoittain seurakunta hankki haudankaivajat, jotka saivat palkan aluksi maanviljelystuotteina ja myöhemmin rahapalkkana kaivetuista haudoista. Tämän jälkeen hautajaisseurueen ei tarvinnut enää itse kaivaa hautaa vainajalle. 
Hautakiviäkin on jäljellä

Kuten kuvista selviää, niin joitain Suomen kauden hautakiviä ja ristejä on vielä jäljellä, vaikkakin valtaosa on kadonnut maailman melskeissä mikä minnekin.... Aluehan oli kuitenkin käytössä aina sotavuosiin saakka. 

PS. Blogin etusivulla on ohjeet kilpailusta, minkä julistimme alkaneeksi jokunen viikko takaperin. Osallistujia on jonkun verran, mutta lisää kaivataan! Käy vilkaisemassa ohjeet ja pistähän vastauksia tulemaan. Pääpalkintonahan on ulkomaanmatka entisille Suomen alueille Karjalan kannaksella. Aikaa on tämän vuoden loppuun....

perjantai 11. joulukuuta 2015

Miehikkälä / Valkoisten muistomerkki*

                                                      Carburators "Burnout"

Vaikka norjanpoikien videossa lauletaan jenkkiautoilla suoritettavista burniksista, niin eihän siitä mihinkään pääse, että Willimieheen on iskenyt pahimman sortin burnis. Alkaa taivalletut kilometrit olemaan liikaa niinkin elämään positiivisesti suhtautuvalle sällille kuin minä olen.... Ei vaan perkule jaksa tehdä mitään enää työpäivän jälkeen! Pään sisällä asioiden setviminen ja niistä murehtiminen on vaan nyt liikaa ja jo muutaman viikon olen mennyt eteenpäin joillakin ihme varapattereilla, vähillä yöunilla sekä oluen voimalla. En osaa sanoa, miksi viime viikot ovat olleet niin rankkoja, mutta nyt taitaa olla mailimittarissa liikaa maileja ja kieppimittarissa liikaa kierroksia. Nyt on ihan pakko hellittää ja ottaa iisimmin, koska muuten tässä saa vielä sydänkohtauksen tai jonkun muun vakavan sairauden.....
Vapaussodan muistomerkki

Stressinpoiston aloitankin julkaisemalla viime kesän Miehikkälän reissulta kuvaamallani kohteella. Kyseessä on sisällissodan valkoisen osapuolen pystyttämä muistomerkki, mikä sijaitsee Miehikkälän kirkon takana hautausmaalla. Kyseisen muistomerkin tekijöistä ja pystytysvuodesta en osaa sanoa yhtikäs mitään, joten siksi julkaisenkin tämän vaillinaisilla tiedoilla, koska tiedän muutaman päivän kuluttua saavani sähköpostia, missä kerrotaan tiedot. Pääsenpä sitten päivittämään tiedot kohdilleen.
Komia muistomerkki

Se vähä mitä osaan kohteesya sanoa on seuraavaa: Kyseessä on punagraniittinen kivenmurikka, jonka ympärillä on kivillä aidattu alue. Kovin vanhalta se ei vaikuta, mutta siinä suhteessa saatan olla toki väärässäkin? Lisäksi muistomerkkiin on kaiverrettu kuuden miehen nimet, joista viiden tiedot löytyivät 1918 sisällissodan tietokannasta. Muutama heistä oli kuollut taisteluissa ja muutama murhattu. Ilmeisesti joutuivat punaisten vangeiksi? 
Kuusi nimeä, joista viiden tiedot löytyivät....

Nyt jään odottavalle kannalle ja toivon saavani lisätietoja aiheesta.....

Päivitys 27.2.2018
Muistomerkkiä varten aloitettiin keräämään rahaa heti sodan päätyttyä. Lopulta suojeluskunnan esikunta päätti syksyllä 1922 tarttua asiaan. Päätös patsaan koosta ja muodosta tehtiin suojeluskunnan toimesta ja jo seuraavana vuonna se valmistui. Missä ja kenen toimesta jää vieläkin epäselväksi, mutta patsas kuitenkin paljastettiin 26.8.1923 suojeluskunnan kesäjuhlien yhteydessä.