Tiurula / Pyhän Serafim Sarovilaisen kirkko

Otsikossa lukee hämäävästi kirkko, vaikka siitä ei mitään olekaan jäljellä.  Maanpäällisiä jäänteitä on jonkin verran ja onhan alueella muistomerkkikin. Itse yritin elokuussa 2019 käydä täällä paikan päällä vierailessamme Williladyn mummolassa rajavyöhykkeellä. Tuolloinhan majailimme Kurkijoella, joten Tiurula oli käden ulottuvilla. Valitettavasti esteeksi muodostui tien poikki vetäisty järeä puomi, joka esti alueelle pääsyn. Kumppanimme Ilkka yritti puomilta soittaa puhelinnumeroon, mutta vastausta emme koskaan saaneet. Niin jäi Tiurulassa vierailematta. Onneksi Pirkko Majanen kävi paikalla vuonna 2018 ja antoi käyttööni Tiurulan valokuvia. Kiitos Pirkko!

Tiurulan viimeinen kirkko loiston päivinään (Kuva Pirkko Majanen)

Tiurula paikannimenä mainitaan ensimmäisen kerran ruotsalaisessa verokirjassa v.1589. Sen alue muodostui Vatjan viidenneksen verokirjassa v.1500 mainitusta Kurkijoen pogostasta, jonka Neitsyt Marian syntymän muistolle vihitty kirkko sijaitsi Kurkijoella. Utterin 1600-luvun alkupuolelta olevan kartan mukaan samalla alueella sijaitsi kaksi pogostaa, Kurkijoen ja Tiurulan. Tiurulan kirkko on kartassa piirretty mantereelle vastapäätä Kilpolan saarta, missä Tiurulan kirkot vuoteen 1939 saakka sijaitsivat. Kansan kertoman mukaan ennen vuotta 1875, jolloin ilmestyivät tilastolliset tiedot Pietarin hiippakunnasta, on Tiurulassa ollut kolme kirkkoa. Ensimmäinen, Utterin kartassa esiintyvä, on 1600-luvun alkupuolelta. Siitä ei ole mitään tietoja. Toinen kirkko paloi, ja sen paikalle rakennettiin uusi eli kolmas kirkko 1720-luvulla. Kirkon myöhemmät vaiheet ovat tuntemattomat. Neljännen kirkon rakennutti vapaaherratar De Scott 1785. Se purettiin vuonna 1831. 

Viides kirkko rakennettiin 1832 hirsistä seurakuntalaisten kustannuksella. Se oli vihitty Kristuksen taivaanseenastumisen muistolle. Kirkon oli suunnitellut arkkitehti Arppe, ja urakoitsijana toimi lääninsihteeri Lövström. Kirkko korjattiin 1901, ja todennäköisesti se paloi vuosien 1906-1913 välisenä aikana. Kuudes kirkko rakennettiin 1914 ja vihittiin Kristuksen taivaaseenastumisen muistolle. Urakoitsijana toimi rakennusmestari Anton Koivula Sortavalasta. Tämä kirkko tuhoutui kesällä 1917 tulipalossa. Vuonna 1922 Tiurulan seurakunta osti Lounatjoen kirkon Kannakselta. Se siirrettiin Tiurulaan ja pystytettiin. Kirkko vihittiin pyhittäjä Serafimin muistolle jouluaattona 1922. Talvisodan aikana kirkko ei vaurioitunut mutta tuhoutui takaisinvaltauksen yhteydessä 1941. 

Tältä paikalla näytti 2018. Kaikki kuvat ovat Pirkko Majasen omistamia kuvia.

Konevitsan luostarin toimesta on tuhoutuneen kirkon perustuksille pystytetty v. 1998 puinen risti.

Ihan kaikkea kun ei ikäloppu Willimieskään muista, niin lisätään kaikkien katsottavaksi Seija Vanhatalon vuonna 2019 ottamat kuvat Tiurulasta. Näihin kuviin palkaton assistenttini Ilkka Pirhonen on pyytänyt puolestani julkaisuluvat.

Kurkijoki / Neitsyt Marian ilmestyksen kirkko

Tämän postauksen tekeminen sai minut kiehumaan, koska joudun käyttämään toisten ottamia kuvia. Itse näet kävin elokuussa 2019 Kurkijoella ja olimme pari päivää Camping-majoituksessa alueella. Kuvailimme tuolloin monia kohteita , jotka olen esitellyt blogissa aiemmin. Tuolla reissulla toki tärkein kohteemme oli Williladyn mummola rajavyöhykkeellä. Tuo olikin mielenkiintoinen reissu ja toista kertaa sinne tuskin ikinä enää tulee mentyä sattuneesta syystä.  

Kurkijoen Neitsyt Marian ilmestyksen kirkko valmistui 1933 ja se vihittiin käyttöön 25.8.1933 ja kirkon vihki kirkolliseen käyttöön arkkipiispa Hermanni.  Piirustukset laati rakennusmestari Joh. Brocke. Urakoitsijana toimi rakennusmestari Anton Koivula Sortavalasta. Kirkon kalustus tuli pääosin kirkollisten esineiden varastosta Sortavalasta. Kirkonkelloja oli kaikkiaan kahdeksan, joista suurin painoi 1000kg. Kirkon kellot saatiin lahjoituksena puretusta Valamon luostarin Avramin skiitan kirkosta.

Kirkko oli kooltaan 22m x 10m tornin kohotessa 16 metrin korkeuteen.Talvisodassa kirkko luovutettiin ehjänä, mutta kesällä 1941 kirkko oli takaisin saadessa huonossa kunnossa. Kupoli ja kellotorni oli hävitetty, kuten koko sisätilojen kalustuskin. Todennäköisesti kirkko oli toiminut jonkinlaisena juottolana! 

No ei mitään, vähäiset tietoni kerrottuani, kehiin, edetään toisten ottamilla kuvilla. Kiitos Pirkko Majaselle luvasta käyttää ilmeisesti vuonna 2019 otettuja kuvia kirkon raunioilta, koska kirkkoa ei enää ole. Joka tapauksessa kirkko valmistui v.1933 ja sijaitsi Lopotin kylässä ns. Karjaportintien päässä mäen päällä. 

Kuvassa Kurkijoen ortodoksikirkko. Kuva sivustolta kurkijoki.fi

Kirkon tuhoutumisesta en onnistunut löytämään mitään mainintaa, joten jään odottelemaan itseäni viisaampien kommentteja asiasta. 

Mutta, miltä alueella näyttää nykyään?

Kirkon portaat(Kuva Pirkko Majanen)

Kirkon sokkelia käytettäneen rasvamonttuna(Kuva Pirkko Majanen)

Kirkon kivijalkaa(Kuva Pirkko Majanen)

Kirkon rauniot näyttävät sijaitsevan asuintalon pihapiirissä. Mahtaakohan nykyinen asukas edes tietää rakennuksen jäänteiden menneisyydestä? 

Parikkala / Koitsanlahden ortodoksien kalmisto

Taas pukkaa uutta julkaisua. Tällä kertaa ei kyseessä ole taaskaan muistomerkki, mutta todella arvokas ja merkittävä alue kumminkin. Kyseessä on yksi itä-Suomen ortodoksihautausmaista, joita ei ole hirveän montaa. Muutenkin läheinen Koitsanlahden hovi ja sen alueella asuneet lähes maaorjan asemassa olevat ihmiset vaikuttavat alueella vieläkin. Jonnekinhan heidänkin matkansa aikanaan päättyy ja täällä heillä on rauha maanpäällisistä asioista. 

Koitsanlahden kalmiston sisäänkäynti

Heitä tuskin on unohdettu

Willimies pyörähti paikan päällä kuvausreissulla helteisenä kesäaamuna ja yllättyi paikan kauneudesta, vaikka kyseessä on metsähautausmaa. Ne poikkeavat evankelisluterilaisista hautausmaista ilmeellä, että ne olisivat hoitamattomia ja saavat olla vailla hoitoa. Ehkä tähän tiivistyy näiden kahden kirkkokunnan erilaisuus muutaman oppiriidan  lisäksi.

Tsasounan sisäänkäynti

Ikoni vartioi uksen päällä

Minun mielestäni Koitsanlahden ortodoksihautausmaa on kaunis alue ja etenkin alueella oleva tsasouna kiinnitti huomioni. Valitettavasti ovet olivat lukossa, mutta kyllä hirsisessä rakennuksessa aina silmä lepää. Kyseinen tsasouna on nimetty Pietarin ja Paavalin tsasounaksi. Se on komistanut hautausmaata aina 29.6.2003 asti, jolloin KP Metropoliitta Ambrosius vihki sen käyttöön. Tsasounan seurakunnalle lahjoitti Pekka ja Ksenia Kuisminin lapset vastaten kuluista. Kerrassaan hieno ele ja ennen kaikkea pitkäikäinen lahja.

Tietoa kalmiston käyttöönottovuodesta minulla ei ole, mutta eipä sitä tiedä kukaan muukaan. Ilmeisesti alueella on kuitenkin haudattu paikallisia ortodokseja satojen vuosien ajan. Itse hautausmaa sijaitsee Petriläisen suvun ja Lappeenrannan ortodoksiseurakunnan mailla. Petriläisten suku ja Koitsanlahden kyläläiset ovat vastanneet alueen hoidosta jo sukupolvien ajan....