lauantai 24. kesäkuuta 2017

Lappeenranta / Spraytöherrys (500.000 lukijaa)

Katselin eräänä iltana televisiota ja seurailin uteliaana maamme tulevia päättäjiä, jotka erilaisissa tosi-tv ohjelmissa munaavat itsensä. On se aika outoa menoa, että ilmaisen ulkomaanmatkan tai pienen rahallisen korvauksen takia on valmis häpäisemään itsensä kaiken kansan ja omien sukulaisten sekä ystävien silmien edessä. Mikähän mahtaa olla näiden sankarien motiivi tuohon menoon. Ei se minua toki haittaa eikä juuri yllätäkään, koska ainahan näinkin pienestä kansasta idiootteja on löytynyt ennenkin. Nyt vaan jotenkin tuntuu, että näitä hörhöjä putkahtelee esiin joka hemmetin kiven kolosta. Kuten tiedämme, niin kiviähän meillä riittää....

Nykymaailma vaatii ilmeisesti sitä, että kaikki pitää julkisesti paljastaa lukijoille ja katsojille, koska niillähän media rahansa tekee. Samaanhan minäkin olen syyllistynyt, vaikka rahaa en olekaan tienannut euron euroa tällä bloggaamisella. Minäkin olen matkan varrella kertonut omasta elämästäni melko avoimesti teille lukijoille, mutta ainoastaan siksi että se keventää kuivaa asiatekstiä. Voi olla, että pelkkä valokuva jostain muistomerkistä asiapitoisella tekstillä varustettuna olisi ollut joidenkin lukijoiden ja kenties asiantuntijoiden mieleen, mutta tuskinpa siten olisin saanut blogiini 500.000 kävijää bloggaamisen alusta laskettuna! Itse asiassa en tiedä mitään muuta keinoa, miten olisin pystynyt vaikuttamaan samassa mittakaavassa?

Nyt kuitenkin ajoittain tuntuu, että Willimiehen jäljillä-blogi nykymuodossaan alkaa tulla tiensä päähän, koska ihmiset eivät jaksa enää lukea, vaan kaikki pitää olla helposti pureksittavassa muodossa. Niinpä olen harkinnut videoiden kuvaamista erikoisista paikoista, missä osassa olen jo aiemmin käynyt. Videot voisivat olla mukava lisä? Lisäksi tunnettavuutta voisi hankkia lisää jakamalla kuvia, videoita ja muuta lisätietoa Instagramin, Youtuben ja muiden palveluiden kautta, mutta tässäkin tulee vastaan aika ja viitseliäisyys. Miksi tekisin niin, koska tämä ei ole minulle työ vaan harrastus? Jos bloggaisin lifestylesta niin ymmärtäisin paremmin tuon itsensä tyrkyttämisen ja markkinoinnin. Jotenkin tätä omaa tekelettäni on vaan melkoisen vaikea kaupallistaa, jolloin hyötyisin rahallisesti. Miksi siis vaivautuisin?

En minä missään nimessä kaipaa suurta julkisuutta, mutta olisihan se ihan mukava joskus päästä kertoilemaan omasta työstään jollekin porukalle ja kannustaa muitakin tekemään samaa muilla paikkakunnilla. Ilmeisesti muistomerkit yms eivät ole niin kiinnostava aihepiiri, että se aiheuttaisi joukkohysteriaa? Kaikesta huolimatta pitää olla kiitollinen siitä, että näinkin moni on innostunut lueskelemaan näitä jorinoitani. Sitäkään en olisi ikinä uskonut tapahtuvan.... Silti blogin kuukausittainen kävijämäärä on kasvanut matkan varrella nykyiselle vakiintuneelle tasolle(yli 10000 kävijää/kk), mitä ainakin itse pidän ihan kelpo lukemana. Saisihan noita lisääkin tulla, jotta saisin miljoonan kävijän määrän täyteen. Silloin voisin hyvällä omatunnolla sanoa saaneeni jotain aikaan, eikä vaivannäköni olisi mennyt hukkaan! 

Eihän tekemäni työ nyt missään nimessä ole hukkaan mennyt, vaan olen päässyt käymään paikoissa, jotka ovat olleet upeita ja mielenkiintoisia. Valitettavasti niitä on vaan liian vähän! Pääosa kohteista on vaan yksi vaatimaton kivenlohkare laatalla varustettuna kaupunkien ydinkeskustassa tai niiden läheisyydessä. Se ei vaan aina jaksa tyydyttää omaakaan intohimoani. Jotain uutta siis pitäisi keksiä blogin tekemisen suhteen, mutta sen suhteen olen tällä hetkellä vähän umpikujassa. Olisiko teillä lukijoilla antaa vihjeitä, mitä haluaisitte Willimiehen tekevän jatkossa ja kuinka blogia voisi kehittää? Onko mielessänne joitain vielä esittelemättömiä kohteita? Kaikki apu on tervetullutta, koska jotain muutosta tähän hommaan pitää saada tulevaisuudessa....

Kiitokset kuitenkin lukijoille, joista osa on ollut matkalla mukana aivan alkumetreiltä saakka. Onneksi olette jaksaneet, vaikka välillä oma uskoni on ajoittain horjunut. Yksi syy tietynlaiseen kyllästymiseen on myös se, että blogin alue on laajentunut niin suureksi, ettei minulla enää ole omakohtaisia kokemuksia paikoista joilla vierailin. Siksi blogin alku oli itselleni mielenkiintoisempi, koska niihin liittyi joku omakohtainen asia. Niistä oli helppo kirjoittaa...

Tänään sitten juhlan kunniaksi onkin aika julkaista kohde Willimiehen jäljillä-blogin alkuperäiseltä kohdealueelta Lappeenrannasta. Täältä kaikki alkoi ja tänne kaikki tulee aikanaan päättymäänkin. Olenkin tietoisesti pitänyt piilossa muutamia Lappeenrannan kohteita, jotta pääsen lopettamaan blogini alkujuurilleen. Nyt on kuitenkin syytä julkaista niistä yksi, jotta vähän piristyisin! 
Apinabaarin(Lucky Monkeys) nurkalta 

Viime itsenäisyyspäivänä kävin poikieni kanssa katsomassa elokuvateatteri Nuijamiehessä Eput - elokuvan. Leffan alkua odotellessani kävelimme pitkin Valtakatua ja näin yllätyksekseni talon seinään kiinnitetyn laatan, joka oli hauska! Itse asiassa tällaista saisi olla paljon lisää, koska juuri se on kiehtovaa, että paikalla on tapahtunut jotain ja se on jonkun mielestä muistamisen arvoista. Juuri tämä luo paikalle merkityksen.
Hyvällä maulla ja huumorilla.... mie tykkään!

EX-leffateatteri Nuijamiestä vastapäätä kadun toisella puolella on laatta kertomassa jonkun jyväskyläläisen tuntemattomaksi jääneen vandaalin tihutyöstä vuodelta 1998. Ilmeisesti heebo on testannut, että maalia suihkuaa spraypullosta ja seinäänhän ne on läjähtäneet! Yliopiston touhuihinhan tämä episodi on liittynyt, mutta Kalevatron - uuden taiteen festivaali on halunnut muistaa tätä tapahtumaa elokuussa 2015. Ymmärtääkseni Kalevatron on alakultturien yhteinen tapahtuma, joka toteutetaan vuosittain. Helkkaristi kiitoksia porukalle, joka vaivautuu tuomaan hymyn ihmisten kasvoille heidän kulkiessaan paikan ohitse. 

PS. Löytyykö vastaavia muualtakin? Ilmoittakaa hitossa, jos löytyy...

torstai 22. kesäkuuta 2017

Räisälä / Tiurin linna

Willimies on reissuillaan kierrellyt pitkin ja poikin Karjalan kannasta, mutta aina reissut eivät ole olleet helppoja. Ongelmia on aiheuttanut milloin kuumuus, kylmyys, huonot tiet, punkit, villisiat ja milloin Williladyn vessatauot, koska aina ei ole ollut mahdollista pysähtyä johonkin tasokkaaseen paikkaan. Tällä kertaa esiteltävässä kohteessa oli myöskin omat ongelmansa, koska kuvausreissun aikana Venäjän ja Ukrainan kriisi oli pahimmillaan. Tietenkin samaan aikaan paikalla piti olla ukrainalaisia ja siitähän meinasi muodostua ongelma heidän ja paikallisten välille. Kukapas siinä välissä sitten olisi ollut kuin me puolueettomat suomalaiset.
Silta ylittää nykyisen Tiurin kosken

Päätimmekin vähin äänin poistua paikalta ja ehkä siksi tämä Tiurin linnan valokuvaaminen jäi vähän heikolle hapelle, mutta paikallahan toki kävimme. Mutta mikä paikka tämä Tiuri oikein on vai pitäisikö sanoa oli? Moni suomalainen ei ole kaiketi koskaan paikasta kuullutkaan....
Paikalla on myös infotaulu, mistä en valitettavasti ymmärrä mitään. No kartathan ovat aina hyviä....

Tiurinlinna, venäläiseltä nimeltä Tiversk, oli muinaislinna Vuoksen varrella. Se sijaitsi aikoinaan saaressa Vuoksen kapeimmassa kohdassa tukkien vesireitin syvälle sisämaahan. Linnaan tai paremminkin sen jäänteisiin liittyy paljon asioita, joita ei vieläkään tiedetä varmuudella. Esimerkiksi linnan rakentamisajankohta ja tieto rakentajista puuttuu vieläkin. Syynä on pitkälti tutkimuksen puute, koska yhä edelleen monet paikkaan liittyvät tiedot ovat peräisin Hjalmar Appelgrenin 1800-luvun loppupuolella kirjoittamasta Suomen muinaislinnat teoksesta. Olisiko aika perehtyä paikan historiaan uudemman kerran?
Vuosisadat ovat piilottaneet rakennusten perustat piiloon luonnon keskelle

Varmaa on ainakin se, että Tiuri on ollut linnoitettuna ennen kristinuskon saapumista alueelle. Siitä kertovat alueelta löydetty hopea-aarre, mikä sijoittuu n. 900-luvulle sisältäen viikinkiaikaisia rahoja. Alueen isompi linnoittaminen ajoittunee 1100-luvulle, jos Appelgrenin tutkimuksiin luottaa. Jotkut epäilevät sen rakennusajankohdaksi jopa 1300-lukua. Suurta merkitystä ajankohdalla tuskin on, mutta lisäisihän se tietämystämme menneisyydestä....

Koska kyseessä on ollut linna, niin jotain jäänteitähän siitä pitää olla jäljellä ja niin onkin. Alueelta on löydetty 19 kiviperustaisen rakennuksen jäänteitä ja merkittävimpänä juttuna 300 neliöisen rakennuksen perustukset. Kyseessä ei siis ole ollut mikään ihan pieni linna tai linnoitus. Itselleni ainakin jää epäselväksi se, että ovatko rakennukset olleet kivisille perustoille rakennettuja hirsisiä rakennuksia vai kenties kokonaan kivisiä rakennelmia. Itse uskoisin enemmän tuohon hirsistä tehtyyn vaihtoehtoon.
Osa rakennelmista on vielä selkeästi näkyvillä

Tiurin linna veti puoleensa alueen kulkijoita ja sotajoukkoja ollen esteenä niin novgorodilaisille ja ruotsalaisille. Paikka onkin ollut kaiketi monien kahakoiden paikkana ja sen historiasta löytyisi kaiketi paljonkin mielenkiintoista, jos alueella järjestettäisiin arkeologinen kaivaus. Ennen sitä moni asia on varmistusta vailla, kuten tieto siitä, että ikivanhoissa kronikoissa kerrotaan Novgorodin antaneen Smolenskin ruhtinas Jurille vuonna 1404 läänityksinä 13 sivukaupunkia. Tiurin oletetaan olleen näistä kaupungeista yksi.
Osaisivatpa nämä muurit kertoa tarinansa

Liekö se ollut syynä ruotsalaisten sotaretkeen Tiuriin vuonna 1411, jolloin linna tuhottiin maan tasalle?
Tiurin linnan muistomerkki

Muistomerkin laatta

Muistomerkki on pystytetty Melnikovon, entisen Räisälän, kyläneuvoston ja asukkaiden työn tuloksena kunnioittamaan esivanhempia vuonna 1988. Koska Willimies arvostaa kaikkea vanhaa, niin mielestäni tämä on hieno ele paikallisilta asukkailta. Tällaista näkisin mielelläni lisääkin...

PS. Esivanhemmista puheenollen tänään on juhlapäivä. Willimuori täyttää tänään 75 vuotta ja se on kaiketi Willimiehenkin vaihdettava shortsit tyylikkäämpiin asusteisiin. Kunnoitettavaan ikäänhän tuo äitimuori pääsee vaikka ihan tytön hempukka vielä iältään onkin. Kaikesta huolimatta hyvää syntymäpäivää näin Internetin välitykselläkin ja nähdään jokusen tunnin kuluttua!!!

Jos teistä joku kuvittelee, että Willimuori ei tuota onnentoivotustani huomaa ennen juhlia, niin erehdytte pahasti. Hän näet seuraa nykyään tekemisiäni blogini välityksellä säännöllisesti. Kaiken lisäksi muistaa aina myös ripittää minut kaikista paljastamistani menneisyyden töllöntöistä sanoilla, että olisithan voinut jättää tuonkin sanomatta. Ilmeisesti vastaavan kaltaista kritiikkiä saan kuunnella vielä vuosikymmenet....

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Antrea / Sokanlinna

Jotkut lukijoistamme ovat kyselleet, että eivätkö Willimies ja Willilady enää kiertele luolissa sekä muissa luontokohteissa ollenkaan? Totta kai me kiertelemme ja esittelemmekin paikkoja, jos niihin liittyy jokin tarina tai ne ovat muuten erikoisen kiinnostavia. Tämän kertainen kohteemme on sitä mitä suurimmissa määrin vaikka emme paikkaa kolunneetkaan läpikotaisin, koska emme kohteen kaikista jutuista tienneet kuvaushetkellä. Saattaa olla, että Willilady pääsee Antreaan Sokkalaan ja Sokanlinnaan uudelleen. No nykyisinhän Sokkalan nimi on Krasnij sokol eli punainen haukka. Kukahan tuonkin nimen on keksinyt?
Tienvarressa oli joku kyltti

Olimme saapuneet perille

Sokanlinna on ikivanha paikka, minkä antrealaiset tunsivat juhlien kokoontumispaikkana keväisin. Vuosittaisena perinteenä paikkakunnalla oli kokoontua kolminaisuuden sunnuntaina Sokanlinnalle ja parhaimmillaan paikalla oli tuhatmäärin kansallispukeutuneita ihmisiä. Kuinka vanha perinne oli, siitä en löytänyt tietoa - valitettavasti. Itse veikkaan perinteen juontavan jostain isovihan jälkeisestä ajasta, koska tuo ajanjakso jos mikä, painui kaikkien antrealaisten mieliin. Sokanlinnalla ja kolmen kilometrin päässä sijaitsevalla Koilinnalla oli oma roolinsa ihmisten selviämisessä tuona ajanjaksona.
Metsäpolun päässä alkoi kipuaminen ylämäkeen


Saakelinmoisia lohkareita Sokanlinnan rinteillä

Vieraillessani paikan päällä kesällä 2016 en tiennyt, että vuoren sisälle kulkee lukemattomia reittejä, koita pitkin pääsee vuoren uumenien onkaloihin. Väitetään, että ison vihan aikaan onkaloissa olisi piileskellyt liki 150 paikallista, jotka olivat piilossa kasakoita. Kerrotaan myös erään naisen hakeneen kotoaan lusikoita piiloon kasakoiden ryöstelyltä ja jääneen reissullaan kiinni. Henkensä säästääkseen hän olisi opastanut kasakat paikalle. Taisteluiden jälkeen paikalle jäi keihääseen seivästetty tyttö.
Kalliot ovat jyrkät

Toisella kerralla talvisaikaan vuorenonkaloista ammuttiin läheisen lammen jäälle venäläinen tiedusteluretkellä ollut kasakka. Lähemmin tutkittaessa kasakka oli paljastunut nimeltään Lillik-nimiseksi kasakkaupseeriksi. Lampea onkin sen jälkeen kutsuttu Lillikanlammeksi. Liekö venäläiset käyttävät tuota nimeä? Kolmas tarina, mikä liittyy Sokanlinnaan on seuraavanlainen. 
Pystysuoran kallion alaosassa on kaksi hiidenkirnun suuaukkoa

Toisesta kulmasta

Willilady antanee osviittaa suuaukon koosta tutkiessaan kaiverrusta

Kasakka oli raiskannut paikallisen tytön ja kun isä sai tästä tietää, hän tekesi kummankin aittaan ja sytytti sen palamaan. Raivon jälkeen hänen järkensä sekosi lopullisesti ja hän pakeni Sokanlinnaan, missä hän hioi loppuelämänsä kirvestä kiveen. Väitetään, että tällainen tasaiseksi hioutunut kohta olisi löydettävissä jostain luolaston uumenista. Liekö totta vai tarua?
Hiidenkirnu on vaakasuorassa ja sileää kiveä sisältä

Kaikkea se virtaava vesi osaa muotoilla

Olisi pitänyt kömpiä sisään, niin olisi enemmän tolkkua tässä kuvassa. Tämän suuremman pituus on 3,4 metriä

Miksi sitten menimme Sokanlinnaan, vaikka emme tienneet sen sisältä löytyvän kokonaisen luolaston? No, sieltä löytyy jotain muutakin mielenkiintoista. Sen seinämässä on kaksi vaakasuoraa hiidenkirnua. Kyllä, ne ovat vaakasuorassa, eivätkä pystysuunnassa kuten yleisimmät hiidenkirnuistamme. Minä en ainakaan tiedä vastaavaa mistään muualta, mikä nyt ei tietenkään tarkoita, etteikö niitä olisi eri puolilla Suomea...
Emme olleet ensimmäiset kävijät. Joku oli kaivertanut päivämäärän 21.9.1890 kallioon hiidenkirnun viereen

No, tietämättöminä muusta me tyydyimme noihin hiidenkirnuihin ja luolasto saa jäädä odottamaan uutta reissua. Jos joku porukka innostuu asiasta, niin voisin lähteä mielelläni mukaan tutustumaan noihin onkaloihin. Tässähän voisi olla jopa ideaakin....

Melkoisia lohkareita Sokanlinnassa

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Vuoksenranta / Sankarihaudat

Kuten lähes kaikkialla Suomen alueella ja luovutetussa Karjalassakin, niin kirkko ja sankarihaudat sijaitsevat yleensä vieretysten. Näin on myös Vuoksenrannassa, mistä löytyy kirkon kupeesta heinikon keskeltä Vuoksenrannan sankarivainajien muistomerkki. Tekijä on jäänyt tuntemattomaksi, mutta julkaisupäivän sentään tiedän. Se on 19.7.1992!
Vuoksenrannan sankarihaudat 15.9.1944. Lieneekö viimeinen kuva ennen lähtöä? (SA-kuva)

Muistomerkki on kivenlohkare, mihin on kaiverrettu seuraavat vuosiluvut: 1919 - 1944 ja 1939 - 1944. Mieltäni jäi askarruttamaan tuo vuosiluku 1919. Olisiko paikallisia poikia ollut mukana heimosodissa ja he olisivat jääneet sille tielleen? Toisaalta ihmetyttää, että miksi kivessä ei ole vuosilukua 1918....tuskin siällissota olisi voinut olla koskettamatta vuoksenrantalaisiakaan. Ehkä näihin asioihin joskus saadaan selvyys...
Vuoksenrannan sankarivainajien muistomerkki

Ihmetystä herättävät vuosiluvut

Lisäksi kirkon sisällä on seinään kiinnitettynä viime sotien sankarivainajien muistolaatta. Valitettavasti se kuva jäi epäselväksi pitkän matkan takia....sorry, mutta uudelleen en Vuoksenrantaan ajele. On meinaan sen verran syrjässä.
Tämä epäonnistui.....sorry

torstai 15. kesäkuuta 2017

Vuoksenranta / Vuoksenrannan kirkko

                           Joku venäläinen on kuvannut Vuoksenrannan kirkkoa

Viime vuosina olen liikkunut pitkin ja poikin Karjalan kannasta muistomerkkien perässä. Harvoinpa on tullut eksyttyä yhtä syrjäiseen paikkaan kuin Vuoksenrantaan. Matkan varrella emme törmänneet ainoaankaan ihmiseen ja vähän niitä oli Vuoksenrannassakin. Itse asiassa taisimme nähdä enemmän kyykäärmeitä kuin ihmisiä. Tiekin oli melkoista röykytystä mutta pääsimme kuitenkin perille. Tarkoitus oli myös jatkaa samaa tietä Äyräpäähän, mutta puita oli kaatunut tielle, joten ilman metsurin apua piti kääntyä takaisin kotia kohti.
Vuoksenrannan kirkko ja sen edessä ollut hautausmaa

Vaan komeahan tuo Vuoksenrannan kirkko, vaikka tuntuikin melkoisen oudolta kun muutaman mökkipahasen keskellä seistä jököttää helkatin iso kirkko. Alue onkin menettänyt liki kaikki asukkaansa, kun paikallinen kolhoosi lopetti toimintansa 1990-luvulla. En kyllä ihmettele sitäkään, että nuoret haluavat muuttaa täältä pois, koska alueella ei ole mitään palveluitakaan! Tämä on todellista syrjäseutua hankalien yhteyksien takana.
Infotaulu kertoo kaiken oleellisen

Asutustahan tällä alueella on ollut jo ammoisina aikoina mistä todistaa maailman vanhin kalaverkko, joka löydettiin läheiseltä Korpilahden kylältä satakunta vuotta takaperin. Myös Pähkinäsaaren rauhan rajalinja meni aivan alueen sivuitse. Maantieteellisesti Vuoksenranta kuului Antrean pitäjään, kunnes se erotettiin siitä vuonna 1924 vaikka päätös olikin tehty jo vuonna 1913. Seurakunta sen sijaan sai alkunsa jo vuonna 1913, jolloin kymmenestä Antrean kylästä muodostettiin oma seurakunta.
Hautausmaan muistomerkki vuodelta 1999

Kirkko on yllättävän hyvässä kunnossa

Torni on myös ok

Pitihän se saada oma pärstäkin kuviin

Seurakunnallinen toiminta pääsi tosin alkamaan vasta 1.5.1918, jolloin paikalle saatiin ensimmäinen oma kirkkoherra. Aluksi seurakunnalla ei ollut kirkkoakaan, vaan kirkonmenot pidettiin kylän taloissa. Väliaikaiseksi tarkoitettu kirkko valmistui 1921 Kankaalan kylään. Vuosina 1934-1935 uusi upea valkoiseksi rapattu kirkko nousi kylän keskelle. Kirkon piirustukset oli laatinut arkkitehti Väinö Keinänen ja rakennusurakan suoritti viipurilainen rakennusliike K.V.Sten.
Tässä näkyy myös hautausmaa (SA-kuva)
syksyllä 1941 saarnatuoli löytyi pihamaalta (SA-kuva)

Kauaa eivät seurakuntalaiset saaneet nauttia kirkostaan, koska talvisodassa kirkko piti luovuttaa Neuvostoliitolle. Reilua vuotta myöhemmin osat vaihtuivat jälleen ja kirkko saatiin takaisin pieniä vaurioita kärsineenä. Saarnastuolikin oli kannettu pihalle ja toinen kirkonkelloista oli kadonnut, mutta muuten kaikki oli kunnossa, mitä nyt alttari ja penkit olivat kadonneet. Kesällä 1942 kirkossa kuitenkin alettiin pitämään jumalanpalveluksia uudelleen. 
Ulkoseinässä on laatta

Jatkosodan jälkeen alkoikin kirkon alennustila, kun sitä neuvostoaikana käytettiin erilaisiin tarkoituksiin, kuten kulttuuritalona, elokuvateatterina, kolhoosin traktorikorjaamona ja navettana. On siinä ollut lehmillä hulppea navetta kerrassaan.
Kirkossa on nykyisin myös penkit

Zoomin avulla sankarivainajien nimilista jäi epäselväksi

Sisätiloja

sisätiloja

Tästä ikkunasta olisi päässyt sisään, mutta jätin menemättä

Pientä remppaa vailla

Kaiteet puuttuu

Nyttemmin kirkkoa on suomalaisvoimin kunnostettu ja se on lukittuna kalteriovilla. Kirkossa on myös järjestetty entisille vuoksenrantalaisille jumalanpalveluksiakin ja toki kirkko on saanut muutaman muistolaatankin!
Hautakivet ovat kadonneet täältäkin muihin tarkoituksiin

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Kirvu / Kirvun hautausmaan muistomerkki

Asetinpa itselleni tiukan haasteen viimeksi, kun lupasin esitellä ainoastaan Suomen rajojen ulkopuolelta löytyviä kohteita koko loppuvuoden ajan. En ole edes varma, että onko kohteita noin paljon vai joudunko harventamaan tahtia kohde-esittelyiden osalta? Katsotaan kuinka käy? Nyt kuitenkin siirrymme Kirvun kohteiden esittelyssä viimeiseen. Vuorossa on Kirvun hautausmaa, minne suomalaiset ovat pystyttäneet muistomerkin kertomaan menneistä sukupolvista.
Kirvun hautausmaan muistoalue

Paikka sijaitsee rajavyöhykealueella, joten ihan en neuvoisi paikalla käymään omin nokkinensa. Teitä varten onkin nyt mahdollisuus olemassa ja voitte katsella kuvat omalta tietokoneeltanne. Me kävimme paikalla kesällä 2016, joten kuvatkin ovat vielä melkoisen tuoreita.
Kirvun hautausmaan muistomerkki

Taustapuolelta kivet ovat hiomattomia

Yksinkertainen, mutta vaikuttava muistomerkki

Kirvun kirkkomaalta matkamme jatkui entiselle hautausmaalle, mikä löytyikin kohtuullisen helposti. Paikalle oli pystytetty infotaulu, mikä kertoi Kirvun hautausmaan tulleen vihityksi käyttöön 29.6.1890. Paljoa siitä ei enää ole valitettavasti jäljellä ja sekin vähä mitä löytyy, on puomeilla merkitty. Lieneekö alueen ympärillä sotilasaluetta vai mitä? Tähän en osaa vastata, mutta ainakin komia muistomerkki on paikalle pykätty Kirvun pitäjäseuran ja Kirvu-säätiön toimesta. 
Infotaulu kertoo hautausmaan olleen melko laajan

En vaan jaksa uskoa tämän olleen hautausmaan kappelin...

Muistomerkki on ollut paikalla muistona menneistä ajoista 23.6.1996 lähtien, jolloin se on juhlallisesti paljastettu. Muistomerkki koostuu pitkuslaisista graniittikivistä, jotka löytyivät Kirvun kirkkomaalta siellä kaivettaessa. Ne ovat alunperin toimineet aiemmin julkaisemamme Kirvun sankaripatsaan ympäryskivinä, mutta saaneet nyt uuden elämän hautausmaan muistomerkissä. Lisäksi paikalle on pystytetty graniittinen risti. Muistomerkin tekstit ovat perinteiseen tapaan suomeksi ja venäjäksi. Tekijän nimeä emme valitettavasti saaneet selville....
Tien toisella puolella oli joku torni

Perinteiseen tapaan muistomerkin ympärille on kerätty alueelta löytyneitä hautakiviä, jotka eivät ole päätyneet talojen sokkeli- tai porraskiviksi. Niitä oli vaan todella vähän!
Haljennut hautakivi maastossa

Kirvun suuri poika oli Juho Niukkanen, joka toimi ministerinä ennen sotia. Ei kuitenkaan tämä Juho. Olisiko isä ollut samanniminen?

Eipä ole montaa hautakiveä

Puinen risti löytyy myös, mutta

se paljastui uudemmaksi. Osoitus kotiseuturakkaudesta tämäkin

Jospa niitä löytyisi vielä lisää joskus....