tiistai 20. kesäkuuta 2017

Antrea / Sokanlinna

Jotkut lukijoistamme ovat kyselleet, että eivätkö Willimies ja Willilady enää kiertele luolissa sekä muissa luontokohteissa ollenkaan? Totta kai me kiertelemme ja esittelemmekin paikkoja, jos niihin liittyy jokin tarina tai ne ovat muuten erikoisen kiinnostavia. Tämän kertainen kohteemme on sitä mitä suurimmissa määrin vaikka emme paikkaa kolunneetkaan läpikotaisin, koska emme kohteen kaikista jutuista tienneet kuvaushetkellä. Saattaa olla, että Willilady pääsee Antreaan Sokkalaan ja Sokanlinnaan uudelleen. No nykyisinhän Sokkalan nimi on Krasnij sokol eli punainen haukka. Kukahan tuonkin nimen on keksinyt?
Tienvarressa oli joku kyltti

Olimme saapuneet perille

Sokanlinna on ikivanha paikka, minkä antrealaiset tunsivat juhlien kokoontumispaikkana keväisin. Vuosittaisena perinteenä paikkakunnalla oli kokoontua kolminaisuuden sunnuntaina Sokanlinnalle ja parhaimmillaan paikalla oli tuhatmäärin kansallispukeutuneita ihmisiä. Kuinka vanha perinne oli, siitä en löytänyt tietoa - valitettavasti. Itse veikkaan perinteen juontavan jostain isovihan jälkeisestä ajasta, koska tuo ajanjakso jos mikä, painui kaikkien antrealaisten mieliin. Sokanlinnalla ja kolmen kilometrin päässä sijaitsevalla Koilinnalla oli oma roolinsa ihmisten selviämisessä tuona ajanjaksona.
Metsäpolun päässä alkoi kipuaminen ylämäkeen


Saakelinmoisia lohkareita Sokanlinnan rinteillä

Vieraillessani paikan päällä kesällä 2016 en tiennyt, että vuoren sisälle kulkee lukemattomia reittejä, koita pitkin pääsee vuoren uumenien onkaloihin. Väitetään, että ison vihan aikaan onkaloissa olisi piileskellyt liki 150 paikallista, jotka olivat piilossa kasakoita. Kerrotaan myös erään naisen hakeneen kotoaan lusikoita piiloon kasakoiden ryöstelyltä ja jääneen reissullaan kiinni. Henkensä säästääkseen hän olisi opastanut kasakat paikalle. Taisteluiden jälkeen paikalle jäi keihääseen seivästetty tyttö.
Kalliot ovat jyrkät

Toisella kerralla talvisaikaan vuorenonkaloista ammuttiin läheisen lammen jäälle venäläinen tiedusteluretkellä ollut kasakka. Lähemmin tutkittaessa kasakka oli paljastunut nimeltään Lillik-nimiseksi kasakkaupseeriksi. Lampea onkin sen jälkeen kutsuttu Lillikanlammeksi. Liekö venäläiset käyttävät tuota nimeä? Kolmas tarina, mikä liittyy Sokanlinnaan on seuraavanlainen. 
Pystysuoran kallion alaosassa on kaksi hiidenkirnun suuaukkoa

Toisesta kulmasta

Willilady antanee osviittaa suuaukon koosta tutkiessaan kaiverrusta

Kasakka oli raiskannut paikallisen tytön ja kun isä sai tästä tietää, hän tekesi kummankin aittaan ja sytytti sen palamaan. Raivon jälkeen hänen järkensä sekosi lopullisesti ja hän pakeni Sokanlinnaan, missä hän hioi loppuelämänsä kirvestä kiveen. Väitetään, että tällainen tasaiseksi hioutunut kohta olisi löydettävissä jostain luolaston uumenista. Liekö totta vai tarua?
Hiidenkirnu on vaakasuorassa ja sileää kiveä sisältä

Kaikkea se virtaava vesi osaa muotoilla

Olisi pitänyt kömpiä sisään, niin olisi enemmän tolkkua tässä kuvassa. Tämän suuremman pituus on 3,4 metriä

Miksi sitten menimme Sokanlinnaan, vaikka emme tienneet sen sisältä löytyvän kokonaisen luolaston? No, sieltä löytyy jotain muutakin mielenkiintoista. Sen seinämässä on kaksi vaakasuoraa hiidenkirnua. Kyllä, ne ovat vaakasuorassa, eivätkä pystysuunnassa kuten yleisimmät hiidenkirnuistamme. Minä en ainakaan tiedä vastaavaa mistään muualta, mikä nyt ei tietenkään tarkoita, etteikö niitä olisi eri puolilla Suomea...
Emme olleet ensimmäiset kävijät. Joku oli kaivertanut päivämäärän 21.9.1890 kallioon hiidenkirnun viereen

No, tietämättöminä muusta me tyydyimme noihin hiidenkirnuihin ja luolasto saa jäädä odottamaan uutta reissua. Jos joku porukka innostuu asiasta, niin voisin lähteä mielelläni mukaan tutustumaan noihin onkaloihin. Tässähän voisi olla jopa ideaakin....

Melkoisia lohkareita Sokanlinnassa

3 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä. Löytyykö paikka tuon Krasnyi Sokolin tien varrelta helposti? Jos vaan säät sallii, niin otan tämän Juhannuspyöräilyn kohteeksi. Satutko muuten tietämään hyviä majoituspaikkoja Vuoksen varrelta?

    VastaaPoista
  2. Hei! Mielenkiintoinen kohde, joka kannattaisi tuoda enemmän esille sekä suomalaisten että myös viipurilaisten keskuuteen. Luonto-matkailijat tutustuisivat kohteeseen mielellään. Vuoksen varrella on monta vaatimatonta mökkiä/taloa josta voi kysyä yösijaa ja moni majoittaa mielellään ja tarjoavat ruokaa. Hintaa ei ole kohteliasta edes kysyä ennakolta. Jos haluaa niin voi kysyä, miten voin korvata yöpymisen vaivat teille. Kokemusta Venäjällä käynneistä on yli 48 vuotta. Hyvää matkan jatkoa, Terveisin Pentti. matka-mekka@matka-mekka.fi www.matka-mekka.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentti, olet oikeassa. Sokanlinna on herättänyt viime päivinä melko paljon kiinnostusta. Pitänee jossain vaiheessa linkittää juttu erilaisille Facebook-ryhmille.

      Sinä oletkin reissannut Venäjällä jo kauan. Itse aloitin säännölliset visiitit vasta 1991. Sitä ennen toki muutama reissu Leningradiin oli takanani. Tästä on hyvä jatkaa matkaa...

      Poista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita