maanantai 29. heinäkuuta 2013

Savitaipale / Kotirintamanaisten muistomerkki

                 Nykypäivän kotirintaman naiset Barbe - Q - Barbies "Spell"

Viime kerralla olimme Taipalsaarella, mutta nyt palataan taas Savitaipaleelle. Nuorempana täällä Savitaipaleella Willimies vierailikin ahkerasti, no ainakin Supanahossa, Savikukossa ja Sahramissa! Kummitytön tapaaminen oikeutti aina piipahtamaan Savikukossa, paikallisessa kulttuuriravintolassa. Nyt nuokin ajat ovat jo kaukana takanapäin, jolloin oma emäntäni odotteli minua yöpuulle Savitaipaleen keskustasta, vähän samaan malliin kuin Savitaipaleen urheat kotirintaman naiset odottivat omia miehiään kotiin sodasta terveinä tai ainakin hengissä.
Kotirintamanaisten muistomerkki

Minun ex-emäntä ei saanut omaa patsastaan Savitaipaleen kirkon ja kirjaston väliseen puistikkoon eikä muuallekaan, mutta Savitaipaleen kotirintaman naiset saivat oman muistomerkkinsä 16.7.2005. Tämän muistomerkin valmisti Eero Vainikka Sorvikivi nimisestä yrityksestä ja viime silauksen omalla reliefillään teki taiteilija Heikki Räsänen. 
Tästä kuvasta erottuu Räsäsen reliefi

Reliefi on kaksiosainen. Toisessa äiti nostaa omaa lastaan kohti taivasta ja pienemässä osassa sirppi leikkaa viljaa. Molemmat töitä, mitkä jäivät muistomerkin kertomina vuosina 1939 - 1945 kotirintaman naisten tehtäväksi, mistä he suoriutuivatkin erinomaisesti.

Tämä muistomerkki koettiin Savitaipaleella tärkeäksi ja lopulta vuonna 2001 paikalliset sotaveteraanit alkoivat vetää muistomerkkihanketta ja aloittivat keräyksen tarvittavan rahamäärän hankkimiseksi. Tällä kertaa kansan kädet eivät olleet taskuissa, vaan paikalliset yhteisöt, yritykset, järjestöt ja yksityishenkilöt osallistuivat keräykseen innokkaasti. Nyt keräyksen jäljiltä on nähtävissä erilainen viime sotiin liittyvä muistomerkki. Usein vain sotilaiden kunniaksi tai muistolle pystytetään tämänkaltaisia muistomerkkejä ja kotirintaman ponnistukset jäävät unholaan....

Runonsäe ja hankkeen alulle laittanut organisaatio








lauantai 27. heinäkuuta 2013

Taipalsaari / Rajan taakse jääneet sankarivainajat

Willimiehen suosikkibändi nykyisin.... Francine ja kappale "Goodbye forever". Muutaman viikon päästä porukka on Joutsenossa ja minä aion olla paikalla!

Melkoisen upeat kelit olleet viime päivinä, joten pakkohan ne on ollut hyödyntää moottoripyöräilyyn. Aluksi tarkoitukseni oli kurvailla tänään Mikkeliin, mutta Savitaipaleella syömäni lounaan jälkeen päätin kuitenkin kurvailla kotia kohti Taipalsaren kautta. Vaan kuinka  kävikään... ei näistä piintyneistä tavoista pääse eroon, joten pysähdyin kuvaamaan muutamia kohteita Taipalsaarelta. Nyt siis vuorossa ensimmäinen muistomerkki Taipalsaarelta ja kuinkas ollakaan? Täällä Etelä-Karjalassa kun liikkuu, niin ei voi välttyä muistomerkeiltä, joissa kunnioitetaan rajan taakse jääneitä vainajia!
Rajan taakse jääneiden sankarivainajien muistomerkki Taipalsaaren kirkkotarhassa

Vastaavia olen esitellyt jo lukuisia, vaikkakin tällä kertaa muistellaan rajan taakse jääneet sankarivainajia. En laiskuuttani kehtaa edes laittaa tänne linkkejä vastaaviin muistomerkkeihin, joissa tosin muistellaan kaikkia rajan taakse jääneitä vainajia. Tekijästä ja paljastusvuodestakaan en löytänyt tietoa, joten päivitellään niitä taas sitten myöhemmin, kun asiat paljastuvat. Kenties jollain lukijallamme olisi asiasta tietoa enemmän kuin meillä? Joka tapauksessa muistomerkki sijaitsee Taipalsaaren kirkon ympäröivässä kirkkotarhassa, joka on kyllä ehdottomasti upein tähän mennessä näkemistäni. Kannattaa pysähtyä, jos olet kesämökillesi menossa tai muuten vaan piipahdat Taipalsaaressa.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Savitaipale / Pioneeripataljoona 1

                                  Pioneerien taistelulaulu " Musta lippu yhdistää"

Kuten arvelin muutama kirjoitus takaperin, niin useimmat esittelemämme muistomerkit tulevat liittymään sotavuosiin 1939-1945. Niin tälläkin kertaa...
Muistomerkki keskellä bussien kääntöpaikkaa

Paljon asiaa tästä muistomerkistä ei ole kerrottavana, koska tekijä ja juhlapuheenpitäjä ovat hukassa, kuten paljastusvuosikin. Sen sijaan muistomerkki itsessääm paljastaa muistomerkin tekemiseen osallistuneet yhteisöt. Ne jokainen osaa itsekin lukea muistolaatasta.
Muistolaatta tietoineen

Kyseessä on välirauhan aikana Savitaipaleen Paakkolammelle sijoitetun PioneeriPataljoona 1 joukko-osaston muistomerkki. Valitettavasti Internet ei asiasta osaa kertoa, eikä joukko-osaston sotapäiväkirjaa löydy välirauhan ajalta, joten en osaa kertoa tästä mitään kummempaa....valitan. 

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Lemi / Aatu Karhu

            Ehkä Aatu Karhukin koki olevansa "Freebird" laivansa kannella

Viime kerrat on edetty Savitaipale – Lemi akselilla, joten tänään onkin Lemin vuoro. Toissalauantaina Lemin valokuvausretkellä törmäsin hautausmaalla mielenkiintoiseen hautaan, joka on tänään kohteemme. Kyseessä on lemiläisen Aatu Karhun hauta, joka kertoo miehestä perusasiat eli nimen ja syntymä- ja kuolinvuoden. Tässä nyt ei vielä ole mitään kummallista, mutta hautapaaden päällä oleva ankkuri sai minut uteliaaksi ja näppäsin muutaman valokuvan. En kuitenkaan ajatellut, että tästä koskaan tulisi julkaisua tehtyä. No, jälleen kerran olin väärässä!

Asiaan perehdyttyäni paljastuikin, että Aatu Karhu onkin merkittävä henkilö Lemin pitäjän historiassa. Hän harjoitti laivurin ammattia Saimaalla ainoana lemiläisenä. Hänen aluksensa Louhi kuljetti rahtia ja matkustajia vuosien ajan. Myöhemmin hän siirtyi laivuriksi Luumäen Höyry & Moottorivene-Osakeyhtiön perustajajäsenenä. Käyttöönsä vastaperustettu yhtiö osti Hanhi-nimisen aluksen Taipalsaarelta. Sen liikennöinti alkoi kesällä 1912.
                             Saimaan höyrylaivailun historiaa

Laivurin ammatistaan huolimatta Aatu Karhu tunnetaan kaiketi paremmin kansanvalistuksen edelläkävijänä Lemillä. Hänen uupumattoman sinnikkyytensä ansiosta Lemin ensimmäinen kansakoulu – yksityinen – aloitti toimintansa avajaisjuhlallisuuksien jälkeen 12.9.1893. Tämä oli varmaankin karhulle mieluisa tilaisuus, koska vastustus koulun perustamiseen Lemillä oli kiivasta. Ilmeisesti Karhu näki asian selvittämisen niin tärkeäksi, että hän kirjoitti aiheesta kirjan vuonna 1903, johon voitte tutustua täällä.

Aatu Karhun vaikutus ei jäänyt pelkästään koulun perustamiseen, vaan hän ajoi innokkaasti myös nuorisoseuran perustamista, mikä toteutuikin 19.11.1893. Nämä kaksi merkittävää organisaatiota toimivat samassa rakennuksessa, mikä tunnetaan nykyisin Klemin talona. Willimiehelle paikka on täysin tuntematon, mutta jostainhan se on tuo tieto kaivettava esiin, koska rakennuksen kyljessä on kuulemma muistolaatta kyseisten tapahtumien seurauksena. Kenties joku lemiläinen lukijamme voisi lähettää valokuvan kohteesta, niin köyhä Willimies säästäisi bensarahat?
Aatu Karhun hauta Lemin hautausmaalla


Laivuri Karhun rooli sivistysmiehenä ei jäänyt kyseisiin töihin, vaan hän oli mukana myös sortovuosien tapahtumissa. Arvostettuna pitäjäläisenä Aatu Karhu oli mukana lähetystössä, mikä toimitti keisarille Suuren adressin maaliskuussa 1899. Keisari ei kuitenkaan koskaan ottanut lähetystöä vastaan, joten 1683 lemiläistä adressin allekirjoittanutta ei saanut mielipidettään sortotoimista keisarin tietoon muiden adressin allekirjoittaneiden tavoin. Yhteensä 520.000 ilmaisi mielipiteensä adressin avulla ajanhengestä. Aatu Karhu vuorenvarmasti yhtenä heistä.   

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Savitaipale / Karjalaan jääneet

                                 Apulanta "Väsynyt, ei onnellinen"

Huh Huh! Ensimmäinen työpäivä takana ja tuntuu, ettei kesälomalla olisi kerinnyt huilaamaan olleskaan... Melkoisen nopiaan nuo neljä viikkoa menivätkin tänä suvena. Reilu viikko meni Venäjällä moottoripyöräillessä ja viikko toipuessa. Tämän jälkeen loppu loma olikin täydellistä laiskottelua, mutta ei näköjään riittänyt. Pitänee ensi suvena lepäillä vähän reilummin?
Karjalaan jääneet

Koska takki on aivan tyhjä, niin annan itselleni vapauden suorittaa yhden lyhimmistä kohde-esittelyistä ikinä. Vuorossa on meidän sukurakkaitten karjalaisten muistokivi Savitaipaleen kirkonmäellä, missä muistetaan rajan taakse jääneitä vainajia. Tämä on siis aivan vastaava, kuin aiemmin esittelemämme Lappeenrannan, Lauritsalan ja Joutsenon Karjalaan jääneiden muistokivet. Ainut poikkeus on se, että tämän pystyttäjä on Savitaipaleen siirtokarjalaiset Ry. Pystytysvuosi on 1959. 

Lähden huilaamaan...


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Lemi / Ristikivi

                     "When hell brakes loose", kuten Lemillä 4-5.4.1918

Kierroksemme Etelä-karjalan muissa kunnissa kuin Lappeenrannassa saa nyt jatkoa Lemiltä. Toissa lauantaina kiertelin pitkin ja poikin Lemiä ja muutama mielenkiintoinen kohde osui reitin varrelle. Jostainhan se on näiden Leminkin kohteiden purkaminen aloitettava, joten nyt liikumme kirkon ja kellotapulin välimaastossa. Esittelyvuorossa ”Ristikivi”, joka on vähän samantapainen kohde kuin aiemmin Lappeenrannan Penttilästä esittelemämme ristkivi. Tästä Lemin kivestä sentään tiedämme melko paljon enemmän…
Ristikivi keskellä kirkkopolkua

Vuoden 1918 sisällissotaa edelsi paikallisia kahinoita, kuten Taavetissa 19-21.1.1918 eli noin viikkoa ennen lopullista sisällissodan syttymistä. Sisällissodan syttyminen levisi nopeasti Etelä-Suomeen ja rintamalinjat punaisten ja valkoisten välille muodostuivat Joutsenoon, Savitaipaleelle ja Luumäelle. Sen sijaan Lemi sai olla sodalta syrjässä aina 8.2 asti, kunnes punaiset ottivat kirkonkylän haltuunsa 300 miehen voimalla. Pienen selkkauksen jälkeen punaiset kuitenkin vetäytyivät Lemiltä Lappeenrantaan ja kirkonkylän otti haltuunsa Suojeluskuntien joukot reilun 70 miehen voimalla.
Kolme ristiä maakivessä

Helmikuun lopulle asti olikin rauhallista, kunnes punaiset suorittivat uuden hyökkäyksen ja ottivat Lemin uudelleen haltuunsa 26.2 pakottaen valkoiset joukot perääntymään Savitaipaleen Partakoskelle. Miehitysosastoon kuului n.400 miestä, pääosin Lappeelta ja Rutolasta. Miehityshallinto oli raskasta aikaa Lemiläisille elintarvikkeiden pakko-ottojen ja vangitsemisten takia, mutta sotatoimia alueella ei muutamaa sissityyppistä iskua lukuun ottamatta liiemmin nähty. Kaikki muuttuisi kuitenkin 4.-5.4.1918.

Kyseisenä yönä Lemin Palolan rantaan saapui jäitä pitkin hevosilla retkikunta, jonka 60 miehen osaston johdossa oli Komppanianpäällikkö Kiihto.  Miehet jakaantuivat sumussa kahteen osastoon, joista toinen joutui tulitaisteluun punaisten kanssa hautausmaan alueella. Sakeassa sumussa joukot olivat kuitenkin aivan sekaisin ja vihollisen tunnistaminen omista vaikeaa. Tarinan mukaan joku valkoisista oli kysynyt kirkon läheisyydessä seisoskelleilta kolmelta mieheltä, että keitä olette? Vastauksena kertoivat punaisten päällikön Hagelbergin heidän käskeneen olla siinä vartiossa. Seuranneessa tulitaistelussa kyseiset kolme punaista kaatuivat ja myöhemmin joku kilkutteli kiveen heidän muistolleen kolme ristiä. Nimeltään kolme punaista olivat Edward Kekäläinen, Iivari Kurki ja Mikko Miettinen.
Hautaristi, missä on luodinreikä muistona Lemin taistelusta

Lemin hautausmaan ampumajupakassa kuoli myös kaksi valkoista sotilasta(Armas Lensu ja Eevert Narttu) sekä myöhemmin punaisten tekemissä tutkimuksissa, punaiset syyttivät Hagelbergiä veljeilystä valkoisten kanssa ja ampuivat hänet myöhemmin Lappeenrannassa hänen jäätyä kiinni karkumatkalla. Taistelulla ei ollut mitään merkitystä Lemin poliittiselle asemalle, vaan kirkonkylä pysyi punaisten hallussa aina 26.4 asti, jolloin punaiset pakenivat Lemiltä.




lauantai 20. heinäkuuta 2013

Savitaipale / IT-patteriston sotaanlähtö

                                                                 Karjalaisten laulu


No niin, jotkut lukijamme saattavat suuttua blogin uudesta linjasta, missä toiminta-aluetta laajennetaan kattamaan koko Etelä-Karjala. Tästä päivästä alkaenhan tuo selviää, että romahtavatko lukijamäärät vai tapahtuuko mitään? Joka tapauksessa Willimiehen reissut olisivat loppuneet piakkoin, koska kovinkaan montaa kohdetta en olisi enää Lappeenrannasta löytänyt, joten laajennus oli ainut vaihtoehto pitkään pohtimani lopettamisen ohella. Vaikka Lappeenranta onkin minulle se rakkain paikka, niin kyllä Etelä-Karjala maakuntana hakkaa kaikki muut mennen tullen. Olemmehan kaikki karjalaisia tai ainakin meidän olisi syytä olla...


Päädyin tähän ratkaisuun ja aika näyttää saanko tätä lopullisesti valmiiksi, koska kohteita on aivan järkyttävästi... Minun on myös pakko rajata Lappeenrannan ulkopuolisia kohteita, koska en tiedä niistä hirveästi ja epäilen ettei minulla ole myöskään aikaa lueskella kaikkien kuntien historiikkeja lävitse. Joten esittelylistalle pääsevät kaikki muistomerkit, todella merkittävät rakennukset ja muutamat tarkkaan harkitut luontokohteet. En vieläkään näe suurta lisäarvoa esitellä kaikkia Salpa-linjan bunkkereita ja juoksuhautoja, vaan yritän löytää erilaisia kohteita, joita emme ole aiemmin esitelleet. Mainittakoon näistä vaikkapa Mykkiin kivet, Jatulintarha, Imatran valtiohotelli koskimaisemineen ja kalterijääkärin hautapaikka, missä on Pietarin Spalernajan vankilan kopio hautakammiona. 

Yksi mistä emme takuulla pääse eroon, ovat viime sotiin liittyvät muistomerkit. Pahoin pelkään, että ainakin puolet tulevista kohteista liittyvät niihin. Onkin melko luontevaa aloittaa siis sellaisella kohteella! Nyt ensimmäinen kohde-esittely Lappeenrannan ulkopuolelta...Savitaipaleelta Paimensaarentieltä.
IT-patteriston muistomerkki
Talvisodan jälkeen Kuolimojärven rannalle Pöksänlahteen sijoitettiin Kevyt IT-patteristo, mikä koostui muistomerkissäkin mainituista 111.kevyen IT-patterin ja 111.IT-konekiväärikomppanian miehistä. Välirauhan aikana alueella koulutettiin alokkaita ilmatorjuntatehtäviin ja pidettiinpä jopa kurssi reserviläisillekin. 

Jatkosodan lähestyessä ja kun kutsu kävi astua taas armeijan harmaisiin, osasto täydennettiin Olkkolan kankaalla paikallisten miesten toimesta IT-patteristoksi. Kyseinen joukko-osasto ei kuitenkaan ollut pitkään yhtenäinen, vaan joukot hajoitettiin eri rintamalohkoille huolehtimaan ilmatorjunnasta. 
Muistolaatta

Muistomerkin paljastaminen tapahtui 30.7.1976 suurien juhlallisuuksien kera. Muistomerkkihanke oli saanut alkunsa Jaakko Sunisen aloitteesta ja sen toteutti Salpausselän Ilmatorjuntapatteriston killan Etelä-karjalan osaston toimikunta, jonka johdossa oli Urho Kokkola. Siksipä Kokkola saikin pitää paljastuspuheen ja luovuttaa muistomerkin. Taiteellisena asiantuntijana käytettiin taiteilija Yrjö Kivisaloa. Muistolaatan ja kiven luovutti Salpauselän ilmatorjuntapatteristo. Mainittakoon vielä, että kivi on tuotu Lappeenrannasta Tauno Märkälän mailta...Salpa-linjan kivenmurikka taas kerran!


perjantai 19. heinäkuuta 2013

Lappeenranta / Joutsenkosken mylly

Joutsenkosken jauhot on laatutavaraa, eikä "Bad seed", kuten Omar & the Howlers väittää

No niin, palataan taas kirjoitushommiin. Lähiaikoina onkin taas sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Joskus kauan aikaa takaperin, kun aloitin tämän bloggaamisen, niin minulla oli kaksi haavetta. Päästä Lappeenrannan raatihuoneelle ja Rutolan miehistöluolaan. Nyt tuo jälkimmäinenkin haave on toteutunut, mutta siitä seuraa raporttia myöhemmin. Joka tapauksessa keskiviikko ehtoona siellä piipahdettiin assistentti Ritan kanssa. Suuret kiitokset vielä anonyymille Rutolan miehelle, joka avasi meille luolan portit.

Tämän jälkeen kaikki menikin sitten ihan puihin. Myöhemmin samana ehtoona lupasin kaverilleni lähteä Lappeenrannan keskustaan yöelämän pyörteisiin. Sanasta tekoihin ja tutustuimmekin nuorison yönviettomenetelmiin Ravintola Ilonan vaahtobileissä. Rokkaaminen jätettiin vähemmälle, mutta jos olisi ikää parikymmentä vuotta vähemmin, niin mehän olisimme kaiketi kroolanneet vaahdossa. Nyt keskityimme vain tarinointiin ja tuttujen moikkailemaan. Uskomatonta mutta totta, tuttuja olikin kyseisessä paikassa melko joukko!

Vaan, nyt asiaan. Koska en vieläkään ole saanut aikaiseksi kirjoittaa Venäjän matkakertomustani blogiin, niin täräytin eilen vajaat parisataa kuvaa Facebook-sivustolle. Sieltä voi käydä katselemassa maisemia Venäjältä ja jatkaa odotusta, jos vaikka jonain päivänä saisin tarinat reissusta valmiiksi? Oli vaan hiton vaikeaa valita nuo kuvat, koska kuvasimme melko paljon reissun aikana. Ehkä joskus julkaisen ne kaikki vajaat 1300 valokuvaa, tai sitten en… Mutta nyt kuitenkin julkaistaan kuvia Ylämaan kiertoajelun kuvasaaliista. Joutsenkosken mylly, olkaatte hövelit.

Kesäkuun alkupäivinä Willimies Tours seikkaili Ylämaalla ja matkan varrelle osui kappale elävää historiaa. Aikamme kiertelimme myllyn ympäristössä ja lopulta omistaja saapui tien toiselta puolelle paikalle myymään myllyn omia jauhoja. Willimies jätti ostokset tosin tekemättä, koska leipurin hommat eivät ole ihan minun juttuni. Willilady tosin osti parit pussukat ja kelpo kamaa tuntuivat olevan rieskan muodossa.  Lopulta mylläri kerkesi haastelemaan kanssamme ja hän valottikin myllyn historiaa meille.
Joutsenkosken mylly on ylväs näky Vaalimaantien varressa

Myllyn historia juontaa juurensa aina 1860-luvulle, jolloin Joutsenkoskelle perustettiin ensimmäinen mylly. Kyseessä oli ns. härkin- eli jalkamylly, minkä toimintaan voitte perehtyä tarkemmin Vääksyn vesimyllymuseon sivustolta. Vuosisadan loppupuolella myllyn osti virolahtelainen Anton Mäkelä, joka taas möi myllyn vuonna 1901 Oy Tirva Ab:lle. Tämä olikin merkittävä muutos, koska nyt mylly muutettiin kimröökitehtaaksi eli nokimyllyksi. tehdas tuotti nokijauhoa, minkä takia mylly on vieläkin osittain pinttyneen mustan pölyn peitossa.
Koski kuivana, koska vesi on ohjattu sähköntuotantoon

Kimröökiä tehtiin jauhamalla koivuhiiltä miiluissa ja lopputuote pakattiin tynnyreihin vietäväksi Venäjälle ruudin ja maalien raaka-aineeksi. Tuotanto pyörikin kolmessa vuorossa ja alueelle muodostui oma teollisuusyhteisö. Valitettavasti tehdas paloi v.1914 ja se piti rakentaa uudelleen. Valitettavasti nousukauden aiheuttanut ensimmäinen maailmansota päättyi ja tuotanto lakkasi.
Täällä tupakkalaki oli voimassa kaikessa ankaruudessaan jo aika päiviä takaperin

Paikallinen Eino Väkevä osti tyhjillään seisovan myllyn vuonna 1929 ja aloitti mylly- ja sahaustoiminnan. Lisäksi myllyn koski antoi ja antaa edelleenkin sähköä yleiseen sähköverkkoon . Harvalla sitä onkin ilmaista sähköä käytössään? Myllytoiminta tuotti hyvin, mutta niin sahaaminenkin. Sahalla valmistettiin koivusta tuumakasta lankkua, joita vietiin Amerikkaan Singerin tehtaille ompelukoneiden pöytämateriaaliksi. Muita menestystuotteita olivat lankateollisuuden käyttöön menevät aihiot, joista tehtiin lankarullia.
Ulko-ovella on vielä vanhat kiskot ja myllynkivi

Toiminta oli vilkasta ja parhaimmillaan tehdas työllisti 140 ihmistä, kunnes sotavuodet pysäyttivät toiminnan. Sotien jälkeen toiminta jatkui aina vuoteen 1956 asti, jolloin toiminta lopetettiin kannattamattomana. Nyt mylly on toiminnassa kylän ihmisille ja satunnaisille ohikulkijoille, jotka voivat ostaa aitoja luomujauhoja itse jauhettuna. Vielä kun mylly tuottaa sähköä lappeenrannan energialle, niin mikäs siinä on jauhoja jauheskella? Toimintaa jatkaa tällä hetkellä Eino Väkevän poika, joka opasti meitäkin myllärin jalossa ammatissa. Kiitokset!  
 
Tällä jauhettiin kimröökiä
 
Vanha koneisto on yhä käytössä. Eri sorttia eri torvesta!

                            Videokuvaa Joutsenkosken kuohuista

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Lappeenranta / Ritari Kirpun muistomerkki

                              Eppu Normaali "Kun olet poissa"

Niin se eilinen päivä vierähti, etten saanut aikaiseksi jatkoa viimekertaiseen kohteeseen. Sen sijaan sain luvan käydä Adolf Ehrnroothin kabinetissa ja päivitin vielä toisenkin tarinan suomalaisista sankarivainajista. Molempiin on nyt lisätty uusia kuvia kyseisistä paikoista. Käykäähän kurkkaamassa…

Nyt kuitenkin se luvattu jatko-osa Ylämaan kirkon edustan puistosta, mihin ylämaalaiset ovat pystyttäneet kaksi muistomerkkiä. Jatkosotaan lähdön muistomerkin vierestä löytyy Ylämaan sankarin Toivo Kirpun muistomerkki. Vaan, kuka oli Toivo Kirppu?
Ritari Kirpun muistomerkki

Ilmeisesti joka pitäjässä on joku muiden yläpuolelle noussut henkilö ja hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että Toivo Kirppu täyttää tämän kriteerin. Hänet on nimittäin palkittu Suomen korkeimmalla sotilasarvomerkillä – Mannerheimin ristillä. Alikersantti Kirppu sai ristin numero 154 ja se myönnettiin hänelle 2.10.1944. Hänen joukko-osastonsa oli JR2 ja hän toimi siellä konekiväärimiehenä. Koska Mannerheimin ristiä ei myönnetty aivan kenelle tahansa, niin jotain poikkeuksellista hän on sotavuosina saanut aikaan. Ristin myöntämisperusteissa mainitaan seuraava…
Muistolaatta


”Alikersantti Kirppu on koko sodan ajan toiminut konekiväärimiehenä osoittautuen häikäilemättömän rohkeaksi ja reipasotteiseksi taistelijaksi. Sodan alkuvaiheissa hän kunnostautui erikoisesti vapaaehtoisena partiomiehenä. Vihollisen kesäkuussa -44 aloittamaa suurhyökkäystä torjuttaessa ansioitui alikersantti Kirppu varsinkin Kinkijevan ja Nurmoilan taisteluissa pysäyttäen ryhmineen ylivoimaisen vihollisen monet hyökkäykset. Myöskin Viteleenjoen viivytystaisteluissa hän osoitti erikoista rohkeutta taistellen yksin konekivääreineen vihollisen jo saartaessa tukikohdan taakse. Joukkojemme murtautuessa ulos piti alikersantti Kirppu edestäpäin hyökkäävän vihollisen loitolla, kunnes toiset pääsivät irti ja murtautui sitten konepistoolin avulla vihollisketjun läpi palaten 1½ vuorokautta metsässä seikkailtuaan omien puolelle. Saatuaan ryhmänsä jälleen koolle hän jälleen kunnostautui Tulemajoen taisteluissa torjuen ryhmineen neljä joenylitysyritystä, jotka vihollinen teki useita veneitä ja polkusiltoja käyttäen.”



Ylämaalla 2.4.1920 syntynyt Toivo Kirppu viljeli omaa kotitilaansa sotien jälkeen, kunnes elämä vei hänet Lohjan kautta Vihtiin, missä hänen elämänlankansa katkesi 25.12.1986. Hänet on haudattu Vihdin Irjalan hautausmaalle.
Aika usein Salpa-linjan kiviä on hyödynnetty muistomerkeissä....niin Ritari Kirpunkin tapauksessa


maanantai 15. heinäkuuta 2013

Lappeenranta / Jatkosotaan lähdön muistomerkki

           Willimiehen tavoin Uniklubikin ihmettelee, että "Mitä wittua?"

Eilinen ja tämä päivä ovat olleet merkittäviä päiviä itselleni ja etenkin Willimiehen jäljillä blogin tulevaisuudelle. Muutaman päivän olen pohtinut asioita ja tullut siihen johtopäätökseen, etten voi / pysty / osaa lopettaa tätä blogin pitämistä. Tästä on tullut mielenkiintoinen ja omalla tavallaan palkitseva osa omaa elämääni, joten mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Vaikkka monesti on lopettaminen ollut lähellä motivaatiopulan takia, mutta nyt kun intoa tuntuu taas riittävän, niin antaa mennä! Aion siis laajentaa blogin kohde-esittelyjä Lappeenrannan rajojen ulkopuolelle... 

Tarkoitus on nyt kuvata ja esitellä KAIKKI Etelä-Karjalan muistomerkit ja joitakin muita merkittäviä tai kauniita paikkoja. Missään nimessä en pysty esittelemään muita alueita yhtä tarkasti kuin Lappeenrantaa, koska aluettahan siis piisaa Willimiehen kuljettavaksi vaikka kuinka paljon, enkä tunne niitä yhtä tarkasti.

Lemin ja Savitaipaleen valokuvasin jo viime lauantaina, mutta koska näitä kohteita löytyy aina vain lisää, niin eiköhän noissakin kunnissa pidä piipahtaa uudemmankin kerran? Lisäksi uusien valokuvattavien kuntien valiojoukkoon kuuluvat Imatra, Luumäki, Rautjärvi, Ruokolahti ja Parikkala. Nyt ottaisinkin mielelläni vastaan lukijoiden matkoillaan ottamia valokuvia erilaisista kohteista Etelä-Karjalasta, jotka ovat mielestänne julkaisemisen arvoisia!! Liittäkää valokuvien joukkoon maininta missä kohde on ja mitä siellä on tapahtunut... tai ainakin valokuva, niin yritän kaivaa jotain esiin. Muuten tästä tulee Willimiehen henkilökohtainen jatkosota, jonka lähtöpaikka on Kaukaalla Lappeenrannassa.
Vasemmanpuoleinen graniittilohkare on jatkosotaan lähdön muistomerkki 

Ylämaalla miehet sen sijaan lähtivät edessä olevaan jatkosotaan Ylämaan kirkkoa vastapäätä olevasta puistikkoalueelta 10.6.1941. Näppärästi ylämaalaiset ovat hyödyntäneet samaa aluetta kahdella muistomerkillä, jotka sijaitsevat vierekkäin. Minä esittelen nistä kuitenkin tänään vain kirkkoa lähempänä olevan jatkosotaan lähdöstä kertovan "Isänmaan puolesta"  muistomerkin, jonka ovat pystyttäneet vuonna 1979 Ylämaan sotaveteraanit Ry ja Ylämaan reservinaliupseerit Ry. Muistomerkin tekijästä ei ole tietoa, kuten usein aiemminkin.
Muistolaatta sotaan lähtijöiden kunniaksi

Tuskin kukaan teistä lukijoista yllättyy, jos kerron huomisen tarinan liittyvän tuohon viereiseen muistomerkkiin...

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Lappeenranta / Pulsan asema

                        Australian blondi Kylie Minogue "Locomotion"

Tänään Willimies on touhuillut pitkin ja poikin Etelä-Karjalaa ja mielessä muhii pientä yllätystä, mutta sen paljastamisen aika on joskus vähän myöhemmin. Nyt mennään eteenpäin vielä vanhoilla valokuvilla ja vanha on muuten päivän kohdekin. Ikää päivän kohteella on näet reippaat 143 vuotta, mutta kieltämättä rakennus on ikääntynyt tyylinsä säilyttäen.
Pulsan asema vuodelta 1870

Poikkeuksellisen miellyttävän tästä kohteesta tekee se, että se on jokapäiväisessä käytössä, eikä se seiso lahoavana muistomerkkinä menneistä ajoista. Lisäksi kun vielä serkkulikka on täällä nykyisessä hoitokodissa töissä, niin sekös avasi meille ulko-ovet, vaikka Katjuska-serkku hurvitteli vapaapäivänä kaupunkimaisemissa. Tosin puhelimitse hän määräsi läsnäolijat keittämään Willimiehelle seurueineen kaffet. Kiitokset kahveestakin, mutta upeinta oli päästä piipahtamaan sisällä vanhassa asemarakennuksessa, jossa on jäljellä vanhaa tavaraa ajalta, jolloin junat pysähtyivät Pulsan asemalla.
Vanhoista hyvistä ajoista muistuttaa aseman seinällä oleva junanlähettäjän kello 

Tämän päivän kohde on siis Pulsan vuonna 1870 Riihimäki - Pietari ratalinjalle rakennettu asemarakennus. Asema on tehty vastaavilla suunnittelija-arkkitehti Knut Nylanderin tyyppipiirustuksilla, kuin moni muukin juna-asema maassamme. Entisaikojen vilkkaasta liikenteestä kertoo, että asemaa piti laajentaa jo vuosina 1873-1874 ja heti perään 1915. Yhtenä syynä liikennemärriin oli se, että vasta vuonna 1885 avattiin ratalinja Simolasta Lappeenrantaan. Monet kulkijat ovat siis saapuneet kaupunkiimme Pulsan kautta.
Pulsan asema

Nykyisin Pulsan asema on suojeltu ja ynpäristöineen se muodostaa Museoviraston valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön, koska alueella on jäljellä rautatieläisten käyttämiä rakennuksia ja alueen puustokin on vanhoista ajoista muistuttavaa. Jos sattuu matkan varrelle, niin tätä Willimies Tours suosittelee, vaikka te saatattekin jäädä ilman kaffea! Koska te ette kenties pääse edes sisäänkään, niin laitanpa kaikki ottamani kuvat tuohon alle...
Vanha piletinmyynti tapahtui tästä luukusta. Ihmisiä on jo silloin pitänyt komentaa käyttäytymään kunnolla! Ei saa edes sylkeä lattialle!!!! Kahvinkeittäjämme oikealla...nimi valitettavasti unohtunut...pahoittelut siitä, mutta kiitokset kaffesta.
 
Vanha aikataulu muistuttaa menneistä ajoista
 
Entinen odotushuone on täynnä aseman historiaan liittyviä muistoja
Pulsan asemalla ei ollut vielä viivakoodit käytössä
Juna-asema, kuten junatkin tarvitsivat puuta.


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lappeenranta / Loma-asuntomessujen muistomerkki

                             Leevin klassikko "Vasara ja nauloja"

Toissa viikolla Willimieheen iski piru ja oli pakko päästä iltaoluelle. Tällainen himo kun yht`äkkiä iskee, niin siitähän ei pääse eroon kuin yhdellä tavalla. Kruunaa ja klaavaa heittämällä valitsin paikan ja valinta olikin melkoisen nappiin osunut. Oli näet jäänyt tuonne takaraivoon jyskyttämään, että Rauhan uuteen rantaravinteliin on päästävä, koska edellisellä kerralla olin vain kyytimiehenä. Autonkuljettajana siksi, että blogin assistentti Jouni Sollo oli ravintelia rakentamassa ja sai palkaksi kutsuvieraspiletin eikä hän kutsunut minua avecikseen. Jouduin siis poistumaan paikalta kuivin suin.
Ei tietoa tekijästä eikä ajankohdasta, mutta ei ollut täällä syksyllä 2012, joten melko uusi

Nyt oli kuitenkin minun vuoroni humputella ja tällä kertaa assistentti Williladyn kanssa. No, paikka oli komea ja seura mitä parhain, mutta kuinka hitossa onnistuin tämänkin olutillan kääntämään blogihommiksi? No kun paluumatkalla kurvailtiin viime kesäisen asuntomessualueen läpi, niin jo perhana joku oli tännekin tällännyt muistomerkin pystyyn... pakkohan se oli ikuistaa puhelimen kameralla. Kuvat ovat laadultaan siis mitä sattuu, mutta toivottavasti saatte selvää. 
Melkoisesti tekstiä saatu sopimaan yhteen laattaan....

Ymmärtänette, miksi jäi se asuntomessualue kuvaamatta....ehkä ensi kerralla? Tosin eipä nuo nyt ainakaan minuun kovin suurta vaikutusta tehneet...melkoisen vaatimattomia bungaloveja ja valtaosa jopa tyhjillään! Jos ne teitä kiinnostavat, niin voitte kurkata niitä täältä.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Lappeenranta / Lappeenrannan työväentalo

                                             Freud, Marx, Engels & Jung "Tili tuli, tili meni"

Musiikkipläjäys sopinee niin Willimieheen kuin tänään esiteltävään työväentaloonkin? Tämän päivän kohteessa näet sijaitsi vielä 1980-luvun lopulla työväen oma pankki Suomen Työväen Säästöpankki eli STS, joka hassasi rahansa huonoihin sijoituksiin. Ties kuinka monta miljoonaa piti veronmaksajilta kerätä kolehtia asioiden oikaisemiseksi? Minuun tuo liittyy taas siksi, että olipahan tänään melkoinen kasa laskuja maksettavana. Ei ole helppoa omistaa kahta moottoripyörää, autoa, sun muita vempeleitä...IF vakuutusyhtiön piikki lankesi tänään maksettavaksi muiden laskujen kera, joten nyt ollaan vähillä rahoilla loppukuukausi.

Tänään vuorossa siis Ylämaan kohteiden välissä kappale Lappeenrannan kulttuurihistoriaa. Tämä nykyinen talo nyt sinänsä ole millään muotoa merkittävä, koska se vihittiin käyttöön 13.3.1983, tosin se valmistui jo edellisenä vuonna. Vihkijänä oli muuten silloinen SDP:n puheenjohtaja ja Suomen pääministeri Kalevi Sorsa. Tämän nykyisen talon historia on siis vasta 30 vuoden mittainen. Juuret kuitenkin juontavat aina vuoteen 1893 asti, jolloin perustettiin Lappeenrannan työväenyhdistys.
Lappeenrannan työväentalo

Nopeasti yhdistys huomasi, että heillä olisi käyttöä omalle työväentalolle ja lopulta osto päätettiin tehdäkin. Vuonna 1900 yhdistys osti lukkari Isak Ketosen talon Snellmaninkadun ja Ahlqvistinkadun(nykyisin Oksasenkatu) kulmauksesta. Yhdistys laajensi taloa vuonna 1906, jotta monipuolinen toiminta saisi käyttöönsä riittävät tilat. Tarvetta oli työväenyhdistyksen sekakuoron(perustettu 1896) harjoituspaikalle, näyttämötaiteelle, runonlausunnalle ja urheilutoiminnalle.

Tämän ensimmäisen oman työväentalon toimintaan liittyi kiinteästi myös talon juhlasalissa vuonna 1910 aloitettu elokuvien näyttäminen. Siihen aikaan elokuvat olivat mykkäkuvia, joten säestystä tarvittiin joko gramofonin tai pianon avulla. Joskus jopa kuoro lauloi elokuvan aikana. Juhlasalista elokuvien katselut päättyivät jo vuonna 1912, jolloin taloon valmistui varsinainen elokuvateatteri.

Työväentalo oli vilkkaan yhdistystoiminnan kehto aina sisällissotaan eli  vuoteen 1918 asti, jolloin talo toimi paikallisten punaisten keskeisenä tukikohtana. Sodan päätyttyä huhtikuussa punaisten pakoon, jäi talo vaille aktiivista käyttöä. Lopuksi talo paloi 14.10.1918, mutta en löytänyt mistään syytä tulipaloon. Vahinko vai tuhopoltto? Nyt alkoi kuitenkin yhdistyksellä ajanjakso, jolloin piti taas selvitä ilman omaa työväentaloa. 
 
Muistolaatta työväentalon seinällä....miksihän vuosi on 1906? Muualla mainitaan talon sijainneen tällä paikalla vuodesta 1900 lähtien ja sitä vain laajennettiin v.1906. Ota tästä nyt selvää...

Lopulta uusi talo valmistui vuonna 1925 ja siitä muodostui eräänlainen kulttuurinkehto monipuolisine ohjelmatarjontoineen. Esimerkiksi Lappeenrannan teatteritoiminta alkoi tässä uudessa talossa ja lopulta työväenteatterista tulikin Lappeenrannan kaupunginteatteri. Mainittakoon, että Willimiehen viimeksi näkemä teatteriesitys Pekka Töpöhäntä esitettiin tässä talossa. Pitäisi kenties hävetä, koska oma enokin on teatterin palveluksessa ja en ole saanut hilattua itseäni teatteriin, vaikka ilmaisia vapaalippujakin on ollut käytössä. Ehkä vielä joskus? Lopulta tämäkin puinen työväentalo purettiin syksyllä 1981 ja rakennettiin tämä nykyinen, jonka kylkeen kiinnitettiin 16.5.2013 Raimo Paalasen suunnittelema muistolaatta.  

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Lappeenranta / Adolf Ehrnroothin kabinetti*

                Dingo tietää myös Breitenfeldin taistelun. "Kunnian kentät"

Joskus keväällä esittelin Lappeenrannan varuskunta-alueelta löytyviä kohteita ja tietenkin yksi unohtui tuossa hötäkässä. No oikeammin se ei unohtunut, vaan sain tästä vinkin vähän myöhemmin. Lienee aika korjata tämä puute ja esitellä edesmenneen Mannerheimristin ritarin mukaan nimetty kabinetti.
Ehrnroothin kabinetti sijaitsee entisessä työpaikkaruokalassa

Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin maine on yhä muistoissamme ja yksi tapa kunnioittaa häntä täällä Lappeenrannassa, missä hän toimi sotien jälkeen UudenmaanRakuunaRykmentin komentajana, oli avata varuskunta-alueelle hänen mukaansa nimetty kabinetti. Valitettavasti kutsua sisätiloihin en ole saanut, mutta ehkä sekin järjestyy jossain vaiheessa. Olisikin mielenkiintoista päästä tutustumaan lasivitriinien sisältöihin, missä on hänen muistoaan kunnioittavia tavaroita.
Breitenfeldin päivänä 4.9.2009 paljastettu muistolaatta

Muistolaatan entisen työpaikkaruokalan seinään paljasti silloinen Maasotakoulun johtaja eversti Markku Riittinen pienen, mutta arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnäollessa. Muistokabinetti on avattu Breitenfeldin taistelun vuosipäivänä 4.9.2009, mikä kunnioittaa suomalaisen ratsuväen perinteitä. Kabinetin avaamisesta vastasi Rakuunakilta Ry, mikä ylläpitää maamme uljaan ratsuväen perinteitä yllä vuosittaisilla kokoontumisilla ja ratsuväen perinnepäivillä. 

Kuvia laatan julkaisutilaisuudesta voit käydä kurkkaamassa täältä.

Päivitys: Tänään aamulla 16.7.2013 Willimies pääsi blogin assistentti Jarkko Ritan avustuksella vierailemaan Adolf Ehrnroothin nimen mukaan nimetyssä kabinetissa. Itseni yllätti se, että paikalla oli paljon materiaalia jääkäreistä ja heidän mitaleitaan roppakaupalla.

Mitäpäs tässä sen pitempää kirjoittelemaan, vaan annetaan kuvien puhua puolestaan....
Kelpaa täällä arvovieraiden istuskella....

Sivuhuone on täynnä jääkäreihin liittyvää materiaalia
Jääkärien  joukko-osasto oli 27
Erään jääkärin kunniamerkit
Tuntolevy
Tämä seteli on mysteeri....
Jääkärin kunniamerkkejä
Kunniamitaleja
Lisää kunniamitaleja
Jalkaväenkenraali aitiopaikalla sisääntuloaulassa
Sotilailla tietysti aseet keskeisessä osassa....tällä kertaa vitriinissä

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Lappeenranta / Vanhoja ja uusia graniittilohkareita

                             Vili Vesterinen "Säkkijärven polkka"

Ylämaan kunta on muodostettu vanhasta Säkkijärven pitäjästä ja tämän kertaisessa tarinassa liikutaan molemmin puolin valtakunnan rajaa. Toinen yhdistävä tekijä maantieteen kanssa on se, että olemme graniittilohkareiden perässä.
Graniittilouhos Ylämaalla

Etelä-Suomen peruskallio syntyi 1900 miljoonaa vuotta sitten, joten on ymmärrettävää, että sitä hyödynnetään taloudellisesti tänä päivänä. Kiviteollisuus onkin yksi Ylämaan seudun teollisia tukijalkoja. Kivilajit joita alueella hyödynnetään ovat kaikkien tuntema spektroliitti, mitä hyödynnetään korukivenä sekä graniitti, jonka käyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Ainakin tällä alueella kaikki tuntevat spektroliitin, mikä heijastelee eri värejä ja sitä hyödynnetään jalokivenä.

Vaikka nimi onkin kaikkien tuntema, niin sen löytyminen Ylämaan Ylijärveltä vaati Salpalinjan rakentamista. Aiempien satunnaisten löytöjen perusteella ei suurta emäkalliota oltu löydetty. Kesällä 1940 Pekka Laitakari löysi Ylijärveltä spektroliittikiteitä ja hänen isänsä professori Aarne Laitakari varmisti löydön. Tuottoisa teollisuuden haara oli valmis aloittamaan toimintansa sodan jälkeen.

Vaikka graniittia olikin viety Ylämaan lähialueilta Pietarin suurille rakennustyömaille jo 1700-luvulta lähtien, niin Ylämaalla teollinen toiminta alkoi vasta 1970-luvulla, jolloin Lehdon kiviliike OY aloitti toimintansa. Viime vuosituhannen loppupuolella yrityksiä oli jo kymmenkunta. Kiviteollisuus on myös keskittynyt jatkojalostamaan tuotteita hiomalla graniittia eri tarkoituksiin. Ainoana haittapuolena lienee graniitin louhimisesta syntyvä ns. sivukivi, jota on 80-90% kaikesta louhitusta kivestä. Sen varastointi on haastava tehtävä, koska ympäristölupa vaatii jätekivikasojen maisemointia.
Tämäkin jätekivikasa on maisemoitava

Tuolla alussa oli puhe Säkkijärvestä, jonka alueesta Ylämaan kunta aikoinaan muodostettiin. Itsekin tunnen lukkarin rakkautta kyseistä pitäjää kohtaan, koska omatkin juureni ovat sieltä suunnalta. Niinpä sitä eilispäivänä käytiin isäukon kanssa katsomassa miltä Säkkijärvellä näyttää ja ennen kaikkea...etsimme graniittikiveä. Emmekä mitä tahansa kiveä, vaan isoäidinisän hautakiveä.
Säkkijärven muistolehto

Säkkijärvi joutui keskelle sotatoimia talvisodan loppuvaiheessa ja sen kirkkokin tuhoutui vihollisen pommituksessa. Välirauhan aikana alkoi jo venäläisten järjestelmällinen hautakivien käyttöönottaminen. Jatkosodan jälkeen venäläisten palattua jälleen alueen herroiksi, ei suomalaisten hautoja kunnioitettu. Alueen kolme hautausmaata tuhottiin ja yksi niistä muutettiin pelkästään venäläisten hautausmaaksi, mitä se on yhä tänäkin päivänä.
Säkkijärven muistolehdossa on muistomerkki sinne haudatuille tuntemattomille sankarivainajille. Heitä on 104 kappaletta

Suomalaisten hautakiviä sen sijaan käytettiin sokkelikivinä, portaissa ja muissa mahdollisissa käyttötarkoituksissa. Vasta vuonna 2004 tilanne alkoi parantua, kun Virolahtelaiset aktiivit ottivat työkseen kivien jäljittämisen ja saivat niiden sijoituspaikaksi vanhan suomalaisten kenttähautausmaan. Tänne  on siirretty löydettyjä hautakiviä muistolehtoon, missä niitä voivat sukulaiset käydä tutkimassa ja muistelemassa vainajia, aivan kuten mekin teimme eilen.
Merikapteeni Simo Husu, Willimiehen isoäidinisän hautakiven puolikas

Itselläni oli paikan päällä tunne, että olemme melkoisen onnekkaita, koska oman sukulaiseni hautakiven puolikas on löydetty jostain meille tuntemattomasta paikasta. Valitettavasti hautakiviä on hävinnyt sadoittain, eivätkä kaikki ole yhtä onnekkailta kuin me... 

Koska kaikki teistä lukijoista eivät voi/halua käydä Säkkijärvellä, kuten ei halunnut sieltä evakkoon lähtenyt isoäitinikään, niin laitan tuohon alle muutamia otoksia eiliseltä matkaltamme. 
Hautakiviä muistolehdosta
Säkkijärven erittäin kaunis ortodoksikirkko
Säkkijärven Magasin eli kauppa
Säkkijärvi eli nykyinen Kondratjevo on saanut nimensä häneltä
Keskellä kirkonkylää entisen kirkon rauniolla on uusi muistomerkki
Säkkijärven kirkon muistomerkki lähempää
Muistomerkki kirkon raunioiden vieressä muistuttaa sankarihautausmaasta....siitä ei ole mitään jäljellä