sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Mainila / Mainilan laukaukset

Tasan 78 vuotta takaperin Suomea yritettiin lavastaa syylliseksi tapahtumaan, joka teki Neuvostoliiton rajakylästä Mainilasta maailmankuulun. Ilman tätä näitä maailmanhistoriaan jääneitä laukauksia, meistä tuskin kukaan tietäisi Mainilasta, nykyisestä Mainilon kylästä. Maisemat toki ovat muuttuneet vuosikymmenien aikana, joista näkyvimpänä jättiputken leviäminen koko alueella. Ainakin kesällä 2017 jättiputkea oli enemmän pelloilla kuin heinää. 
Mainilaan johtava tie ylittää vanhan rajan - Rajajoen

Rajajoki ei ollut aikoinaan, kuten nykyisinkään, kummoinen este

Kylässä oli jonkun verran asutusta marraskuussa 1939, mutta ilmeisesti rajan läheisyyden takia asukkaat olivat sotilaita ja rajavartiostoa. Myöhemmin alue autioitui ja Neuvostoliiton romahtamisen aikoihin täällä asui vakituisesti vain yksi asukas. Nyt puhaltavat uudet tuulet ja alueelle nousee toinen toistaan hienompia korkeiden muurien ympäröimiä datsoja. Mielenkiintoisena lisänä kerrottakoon, että Mainila on ainut paikka Karjalan kannaksella, missä olen törmännyt maanviljelijän ajelevan traktorilla pellolla. Valitettavasti jättiputki on myös valtaamassa tätäkin osaa kannaksesta...
Tälle pellolle kajahti seitsemän laukausta - Mainilan laukaukset

Traktori on harvinainen näky, mutta jättiputki ei ole....

Enää pelloilla ei ole seitsemää räjähdyskuoppaa, joista Neuvostoliitto syytti tiukkasanaisessa nootissa suomalaisia. Vastauksessa todettiin, ettei suomalaiset ole ampuneet lähimaillakaan yhtään laukausta, joten kuoppien pitää olla venäläisten ampumat. Asiaa ei kuitenkaan keretty tutkimaan sen kummemmin, kun sota jo muutamaa päivää myöhemmin syttyi venäläisten vyöryessä rajan ylitse. Talvisota oli alkanut.
Mainilan laukausten muistomerkki 10.7.2017

Onhan tuo vaatimaton..... ei edes vainajien nimiä mainittu! 

Kuka laukaukset sitten ampui? Kyllä tällä kertaa syyllinen löytyy Neuvostoliitosta, joka yritti tapauksella lavastaa Suomen sodanlietsojaksi ja sodan aloittajaksi. Tuntuu nimittäin melkoisen oudolta, ettei Neuvostoliitto paljastanut neljän henkensä menettäneen sotilaan nimiä, eikä hyödyntänyt heidän ruumiitaan sotapropagandassa! Ilmeisesti kukaan ei edes menettänyt henkeään noihin seitsemään pommikuoppaan vaan ne olivat täyttä legendaa.

Suomalaisten rajavartiotorni sijaitsi noin kilometrin päässä Somerikon mäen vartiopaikassa. Siellä kuultiin laukaukset, joten se on ainakin varmaa, että laukaukset ammuttiin. Toisaalta, liekö tuolla enää merkitystä, koska sen muistelu ei asioita muuta eikä palauta talvisotaa edeltäneitä rajoja. Antaa venäläisten pitää Mainilakin, koska eihän tuolla jättiputkea kasvavalla läntillä mitään tee. No, eihän se ole koskaan meille kuulunutkaan jatkosodan vuosia lukuunottamatta.
Mainilan laukausten muistomerkki

Mainilan laukausten muistomerkki on melkoisen vaatimaton. Pystyyn nostettu punaiseksi maalattu puupölkky, jonka juurelle on asetettu venäläinen panssaroitu kilpi, jonka avulla puna-armeijalaiset yrittivät edetä lumihangessa lähelle suomalaisten asemia. Tolpan nokassa liehuvat Suomen ja Neuvostoliiton pienoisliput ja tolppaan on kiinnitetty metallinen kyltti, jonka sanoma on melkoisen neutraali, eikä ainakaan paikallisille anna oikeaa informaatiota. Teksti kuuluu:" Tässä entisen Mainilan kylän paikalla kajahtivat 26. marraskuuta 1939 laukaukset, jotka johtivat neuvostoliittolais-suomalaisen sodan alkamiseen 1939–40.”   
Suomen leijonakin päässyt kylttiin

Muistomerkki on kirjailija Bair Irintsevin pystyttämä ja se tuhottiin jo kertaalleen, kuten aiempi kivinen pyramidikin. Kukapa sitä ikäviä asioita haluaisi muistella?

torstai 23. marraskuuta 2017

Tammiselkä / Suomen lippu*

Kesällä 2017 kurvailin jonkun verran Karjalan kannaksella, mutta aika vähiin tuo jäi, syistä joista en halua julkisesti kertoilla kaikelle kansalle. No, jäipähän ensi suveksi enemmän kuvattavaa! Tarkoitus olisikin saada ensi suvena kuvattua kaikki kannakselta tietämäni kohteet ja siirtyä pikkuhiljaa Laatokan pohjoispuolelle, minne aion mennä assistentti Pirhosen Lada Nivan kyydillä. Voinpahan keskittyä kerrankin kartturin rooliin ja pitää huolta nestetankkauksesta....
Siellähän se kivenmurikka on

Laatokan pohjoispuolella onkin paljon kohteita kuvattavaksi ja turha kuvitellakaan, että saisin ne kuvattua yhden kesän aikana. Se ei ole mahdollista, mutta onhan noita muitakin kesiä kuvausreissuille. Voihan tuo olla, että joku reissu heitetään Williladynkin kanssa noilla tanhuvilla, mutta saas nyt nähdä. Siellä on omat haasteensa!

Vaikka ajatukset nyt karkasivatkin Laatokan pohjoispuolelle, niin palataan silti Karjalan kannakselle Mainilan kylän pohjoispuolelle. Ennen sotia Kivennavan pitäjän valtakunnan rajan kupeessa oli noin 50 talon kokoinen Tammiselän kylä. Muutenhan tuo nyt ei ollut silloin, kuten ei ole vieläkään kovin kummoinen paikka. 
Suomen lippu oli kuorrutettu punaisella maalilla

Tienvarrella kasvaa talojen kupeessa saatanalliset määrät jättiputkea ja siellä ihmiset yrittävät kitkutella jokapäiväistä leipäänsä. Muutama teollisuushallikin kylän alueella oli, mutta me etsimme jotain muuta, nimittäin tienvarren suureen kiveen maalattua Suomen lippua, jonka yläpuolella lukisi Tammiselkä. Löytyihän se lopulta, mutta joku paikallinen oli käynyt huitaisemassa punaisella maalilla Suomen lipun peittoon. Ei mikään jättiyllätys, koska itse tekisin saman jos naapurustoon iilmestyisi sirppi ja vasara lippu!

Se onkin sitten täysin eri juttu, kuka on kiveen alunperin maalannut Tammiselän kylännimen ja Suomen lipun? Minulla ei ainakaan ole siitä tietoa, mutta mielelläni päivitän tiedot kohdilleen, jos joku osaa auttaa....

Päivitys 25.11.2017
Joskus tuntuu, että minusta on tullut vähän laiska etsimään tietoa esittelemistäni paikoista, mutta onneksi lukijat ovat tarkkoina ja jeesaavat minua. Siitä kiitokset teille, mutta tällä kertaa etenkin Ossille, joka lähetti minulle lisätietoa.

Netistä löytyvän matkakertomuksen mukaan entinen pietarilainen opettaja Jevgeni Balasov oppilaineen olisivat "syyllisiä" kiveen maalattuun Tammiselkätekstiin. Tämä olisi tapahtunut joskus vuosien 1986-1987 aikana. Lippu ja oranssi merkintä ovat jonkun muun tekosia... 

Tästä linkistä pääset tutustumaan Tammiselän alueeseen ja löytyyhän sieltä kuvakin Tammiselän muistokivestä, ennen sen tuhoutumista.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Petroskoi / Ikuinen tuli ja suomalaisten haudat

Suomen ja Venäjän historiat ovat kietoutuneet toisiinsa melkoisen paljon viime vuosisatoina. Aluksi Suomi ja Karjala olivat Ruotsin ja Novgorodin taistelukenttää, mihin suomalaiset jäivät välimaastoon. Myöhemmin suomensukuisia kansoja jäi rajan eri puolille ja heidän välinen yhteydenpito oli rajoitettua. Tilanne taas helpottui toviksi, kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809, mutta Suomen itsenäistyminen jakoi taas suomensukuiset kahteen eri valtakuntaan.
Ikuisen tulen alue on hienosti hoidettu

Jokunen kukka mennyt istutuksiin

Vuoden 1918 sisällissota ei tilannetta muuttanut, mutta lisäsi muuttovirtaa Suomesta itään, minne jokunen kymmenentuhatta suomalaista pakeni. Siellä heidän kohtalonsa oli rusentua suurvallan rattaiden hampaiden väliin. Vain harvat onnistuivat pelastumaan ja jatkamaan Neuvostoliitossa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Monen kohtalo oli kuitenkin kuolema ja se ei yleensä ollut vanhuudenheikkouteen kuoleminen vaan väkivaltainen kuolema.
Lappeenrannan suuri poika (100kg)

Ei kummoinen tuli...

Alue on kyllä komea

Tällaisia Stalinin vainoissa kuolleita suomalaisia muistetaan vielä Petroskoissa, missä ikuisen tulen viereltä löytyy monen suomalaisen muistoksi maahan asetettu hautakivi. Ikuinen tuli ei kuitenkaan pala pelkästään heille vaan kaikille vallankumouksellisille, jotka antoivat henkensä kansakunnan onnen vuoksi, mitä se sitten tarkoittaakaan....
Muistomerkki lokakuun vallankumouksen sankareille

Muistomerkki asialle löytyy aivan ikuisen tulen vierestä, jollaista en muualla Karjalan alueella ole nähnyt, ainakaan vielä. Ikuisen tulen syttymisvuotta en tiedä, mutta veikkaan 1950-lukua, joka tapauksessa toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Muistomerkkiin on raapustettu tekstipätkä, joka kuuluu seuraavasti: " Sankareille, Lokakuun vallankumouksen pojille, jotka antoivat henkensä kansakunan onnen vuoksi. Tämä muistomerkki on pystytetty heille."

Kuolleiden suomalaisten haudat löytyvät aivan ikuisen tulen vierestä ja he ovat seuraavat: 
Järvisalo Johan Andrejevits, NKP:n Karjalan aluekomitean toimeenpaneva sihteeri


 Aleksander Feodorovits Nuorteva; KASNTL:n toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtaja

Rahja Jakov Abramovits, 1872-1926, Karjalan  työväen ja talonpoikien ASNTL:n kansankomissaari

Nuutinen Isak Juhan komppanian päällikön apulainen, Backman Viktor, joukkueen johtaja, Basklejev. Lajunen. 18 rykmentin puna-armeijalaista

164.(6.) suomalainen kivääri-rykmentti, Sivelius Viking, rykmentin komentaja, Lampinen Ahto, komppanian päällikkö

Puna-armeijan sodat. V. 1919 interventionistien ja valkokaartilaisten kanssa käydyissä taisteluissa kuolleet.
Kaikkien kohtalo ei ollut kuitenkaan yhtä hyvä, koska monet eivät koskaan tulleet haudatuiksi ja tieto heistä on kadonnut ikuisiksi ajoiksi. Tuohon aikaan ihmisen elämä ei ollut helppo suurella Venäjänmaalla.

perjantai 17. marraskuuta 2017

Petroskoi / Aleksanteri Nevskin katedraali

Perjantai....viikon paras päivä! Tällä viikolla on taas työpäivät viruneet pitkiksi kuin nälkävuodet ja kiirettä on riittänyt ihan joka minuutille. Kaiken lisäksi kun vielä tekee näitä puhetyöläisen hommia sekä yrittää hoitaa miljoona asiaa työpäivän aikana, niin kylläpä on takki tyhjänä! Aikoinaan kun olin sahalla ja vaneritehtaalla töissä, niin eipä tarvinnut kummempia miettiä ja kantaa vastuuta muista. Riitti kun huolehti omat hommat ja muisti tulla ajallaan töihin. Nykyisin työt ovat paljon uuvuttavampia, mutta onneksi ei sentään lihaksia kolota... On kyllä melkoinen oravanpyörä tämä nykyduuni ja hemmetin kuluttava myöskin.

Tuskin nuo työelämän kiireet ja paineet tulevat helpottamaan lähivuosina, mutta saahan sitä toivoa. Ehkä ensi suvena on kuitenkin käytävä päräyttämässä yksi prätkäreissu Venäjän maalle. AInakin tuulettuisi tuo pääkoppa kunnolla, mutta toisaalta miksi lähtisin, koska vieläkin löysin kuvia edelliseltä moottoripyöräreissulta ja etenkin visiitistä Petroskoissa. 
Katedraalin kullattu kupoli näkyy kauas

Petroskoin keskusta-alueelta komean puistikon keskeltä löytyy upea kivinen Aleksanteri Nevskin katedraali. Kirkko rakennettiin Venäjän voiton kunniaksi Napoleonin hyökkäyksestä vuonna 1812. Aleksanteri I piipahti 1819 Petroskoissa ja hänelle esiteltiin piirustukset katedraalin rakentamiseksi. Keisari hylkäsi piirustukset, koska hanke olisi ollut liian kallis. Lopulta katedraali nousi 1831 arkkitehti Posnikovin piirustusten mukaisena. Rahoitus saatiin paikallisen Aleksandrovin tehtaan työntekijöiden ja kaupunkilaisten avustuksilla. Lienee ollut melkoiset palkat Venäjällä aikoinaan?
Komea on....

Kirkko pyhitettiin 27.1.1832 ja siitä lähtien se on ollut komeana maamerkkinä Petroskoissa. Toki kirkon matkan varrelle on osunut kaikenlaisia muutoksia. Suurin muutos lienee se, kun siitä tehtiin Neuvostovallan vuosina 1929 Petroskoin kotiseutumuseo. Lopulta kirkko palautettiin Ortodoksien käyttöön 1991, vaikka museo jatkoikin vielä toimintaansa vuoteen 1993 asti. Tämän jälkeen kirkko restauroitiin ja vihittiin uudelleen kirkolliseen käyttöön 3.6.2000 Moskovan patriarkka Alexis II toimesta.
Aleksanteri Nevski sijaitsee kirkon vieressä vartiossa

Olihan paikalla toinenkin muistomerkki, jonka luona piti levähtää tovi

Sisältä kirkko on upea, mutta sielläpä ei saanut valokuvata, joten sisäkuvia minulla ei kohteesta ole.   

torstai 16. marraskuuta 2017

Kouvola / Tiedonpuu

Huh, taas eilen työpäivä venyi 12 tuntiseksi vanhempainillan takia. No, se kuuluu opettajan arkitehtäviin, mutta kyllä puhetyöläiselle se alkaa olla liikaa. Loppupäivästä ajatus ei sen kummemmin kulje ja äänikin kuulostaa raakkuvaa varista. Eipähän tässä nyt kotia tultua ole ihmeempiä ajatuksia päässä. Kokeilen siis raapustaa muutaman rivin, josko se avaisi pään sisäistä jumitilannetta? Tietenkin kohteeksi valikoitui koulu....
Kouvolan yhteislyseon lukio

Tiedonpuu koulun sisäänkäynnin luona

Eilen olimme Kouvolan yhteislukion pihamaalla ja tarkkaavaisimmat kaiketi huomasivat siinä muistolaatan edustalla sijaitsevan pronssisen patsaan, mistä en vielä eilen maininnut sanaakaan. No, nyt on sen vuoro. Kyseessä on P.Koskisen tekemä pronssinen Tiedonpuu-patsas. Sen taustana on puu, jonka varjossa seisoo poika, jonka kädessä on avattu kirja. Pojan katse on suunnattu ylös, missä myös pojan tavoitteet ovat.
Tiedonpuu-patsas

Patsas sai alkunsa silloisesta Kouvolan lyseosta, joka sai vuonna 1961 uuden koulurakennuksen. Tuolloin rehtori Helvi Honka sai ajatuksen elävöittää koulun pihamaata patsaalla. Tekijäksi valikoitui Pauli Koskinen ja patsas paljastettiin poikalyseon edessä 27.11.1965. Myöhemmin lyseoiden yhdistyttyä, se siirrettiin nykyiselle paikalleen.
Signeeraus P. Koskinen -65

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Kouvola / Yhteislyseon lukio

Historianopettajana olen kiinnostunut kaikesta vanhasta ja kun se vielä liittyy sekä muistomerkkiin/-laattaan, niin silloin olen otettu. Tämän kertaisessa kohteessa yhdistyvät nuo kaikki asiat. Parasta kaikessa on se, että täällä on huolella ylläpidetty vanhoja perinteitä ja paikan historiaa. Mikään organisaatio ei ole mielestäni kestävällä pohjalla, jollei historiaa vaalita. Historiattomuus ja juurettomuus vievät isotkin organisaatiot, jopa kokonaiset valtiot, turmioon, jos perinteet unohdetaan. Valitettavasti me suomalaiset olemme vähän sellaisia! Ajankohtaisempana uutisena aiheesta kaiketi isänpäivän korvaaminen läheisenpäivänä......miksi, kysyn minä?

Kouvolassa nykyisessä Yhteislyseon lukiossa perinteet ovat kaikkien nähtävillä joka päivä. Sisäänkäynnin vieressä on talon seinään kiinnitetty muistolaatta, joka kertoo lukion historiasta aina vuoteen 2015 saakka. Tuolloin näet P.Koskisen valamalla tekemä laatta kiinnitettiin koulun seinään. Se kertoo koulun historian monista vaiheista luettelomaisesti. Itse yritän avata tuota historiaa edes vähän...
Koulun seinältä löytyy muistolaatta, vaikka koulun nimeä ei ole päivitetty seinään

Kouvolan suomalainen yhteiskoulu perustettiin 1903 ja se oli aikanaan Suomen toinen maaseudulle rakennetttu oppikoulu. Muutamaa vuotta myöhemmin uusi koulurakennus valmistui Salpausselänkadun varteen. Tämän monet iäkkäät kouvolalaiset muistavat puulyskana. Muutoksia kuitenkin oli edessä ja vuonna 1929 koulu siirtyi Suomen valtion haltuun ja koki ensimmäisen nimenvaihdoksen, koska se nimettiin Kouvolan yhteislyseoksi.

Nykyisen koulun juuret ovat osiltaan luovutetussa Karjalassa, josta talvisodan jälkeen siirtyi Viipurin toinen tyttökoulu Kouvolaan ja aloitti toimintansa Kouvolan tyttölyseona. Vanha yhteislyseo muuttui pikkuhiljaa poikakouluksi, saaden jälleen uuden nimen - Kouvolan lyseo. Tyttölyseolle valmistui uusi koulurakennus 1949, mikä on nykyinen Yhteislyseon lukio. Poikakoulu muutti naapuritontille 1961. Tiedossa oli taas muutoksia...
Kouvolan lukioiden historiaa

Molemmat lyseot yhdistettin 1973 yhteislyseoksi, joiden kanssa yhteistyössä toimi 1971 perustettu iltalinja. Jälleen oli edessä nimenmuutos, koska poikalyseo sai käyttöönsä vanhan nimensä Kouvolan yhteislyseo, kun taas tyttökoulu sai viipurilaisia perinteitä korostavan Torkkelin yhteislyseo nimen.
Signeeraus laatasta löytyy

Peruskouluuudistuksen myötä 1975 kouluista muodostettiin kaksi lukiota, Palomäen lukio ja Torkkelin lukio. Lopulta ne yhdistettiin vuonna 1980 ja koulu sai nimekseen Kouvolan lyseon lukio. Myöhemmin vuonna 1991 iltalinja muutettiin itsenäiseksi iltalukioksi. Viimeisin muutos tapahtui 2015, jolloin Kouvolan yhteiskoulun lukio ja Kouvolan lyseon lukio yhdistettiin yhdeksi isoksi yksiköksi. Tämä viimeisin muutos ei näy P. Koskisen muistolaatassa. Olisiko aika tilata uusi?

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kouvola / Utin linnoitus

Edessä on rankka viikko, mutta onneksi se päättyy perjantaina oikein hemmetin upeasti. Tuolloin on luvassa pitkästä aikaa SaiPan kotipeli ja sen jälkeen vielä paikallisessa soittoruokalassa Klamydian konsertti. Lienen taas aika täpinöissäni, kun pääsen hoilottelemaan kaikki tutut renkutukset läpi. Tällä kertaa seurakseni valikoitui Williladyn sijaan oma poikani, joten kyseessä on oikea isä-poika häppening, minkä päälle poika saa vielä majoittaa isäukkonsa soffalleen köllöttämään. 

Koska vielä ei olla perjantaissa, vaikka ajatukset jo onkin, niin pitänee rustata tässä hätäpäissään joku raapustus. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui pistämättömällä taktiikalla valittu Utin linnoitus. Niin, kyllä siellä Utissa 6-tien laidasta sellainenkin löytyy, vaikka epäilen että moni ei edes tiedä linnoituksen olemassaolosta tuon taivaallista. No eipä tuolla sen kummempaa olekaan jäljellä kuin muureja, joista voi päätellä linnoituksen olleen melko ison. Kuvatkin ovat taas vähän mitä sattuu, koska tällaisia kohteita on melkoisen vaikea kuvata...
Muurit ovat kunnossa

Utin alue liitettiin Venäjään 1743 Venäjään, kuten Lappeenrantakin. Alue kulkureittien risteyksessä, mutta Venäläiset eivät kiinnittäneet alueeseen suurempaa huomiota, ennen kuin Kustaan sodassa 1789 Ruotsi hyökkäsi Uttiin ja sitä kautta Lappeenrannan suuntaan. Vasta sodan jälkeen venäläiset päättivät rakentaa linnoituksen Uttiin. Töistä vastasi kenraali Aleksandr Suvorov. Työt käynnistyivät kesällä 1791 ja valmistuivat seuraavan vuoden syksyllä. Työmaalla toimi parhaimmillaan toista tuhatta sotilasta ja lisäksi suomalaisia talonpoikia, jotka määrättiin osallistumaan töihin.
Lampaille olisi käyttöä

Linnoituksen portti

Linnoitus toimi valmistuessaan 400 sotilaan pataljoonan tukikohtana, joilla oli varustuksena 14 tykkiä ja jokunen haupitsi. Linnoitus oli täynnä puurakenteisia taloja, joihin kaikki tärkeät toiminnot oli sijoitettu parakkien lisäksi. Kalliin rakennelman kohtaloksi tuli kuitenkin metsittyä, koska muutama vuosikymmen myöhemmin raja oli siirtynyt Pohjanlahdelle.
Laatta kuvaa parhaiten linnoituksen muodon

Linnoituksessa oli kuitenkin jonkinlaista toimintaa niin 1800- kuin 1900-luvullakin, mutta pääasiassa se sai olla tyhjillään ja luonto valtasi aluetta takaisin. Vasta 1966 aluetta alettiin tutkimaan ja restauroimaan. Puolustusvoimat vastasi aluksi linnoituksen muurien korjaamisesta, kunnes Museovirasto otti alueen vastuulleen. Alue on nyt entistetty muurien osalta ja tietääkseni vuoden 1996 jälkeen alueella ei ole tehty suurempaa tutkimusta ja restaurointia.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Kouvola / Utin venäläinen sotilashautausmaa

Kaikenlaista kommentointia on ilmestynyt viime aikoina blogin sähköpostiin. Kaikki ei todellakaan ole ollut asiallista, mutta minua se ei hetkauta mihinkään suuntaan. En vaan jaksa välittää jonnin joutavista asioista, enkä todellakaan menetä niiden takia yöuniani. Joskus vaan tuntuu, ettei mikään riitä. Teen itseni iloksi omaa mukavaa harrastusta, mutta aina joku besserwisser kertoilee kuinka hän tekisi minkäkin asian paremmin. Niin varmaan tekisin minäkin, jos tästä vielä joku maksaisikin jotain roposia! Koska toimin harrastuspohjalta, niin annan neuvon. Te voitte aivan vapaasti tehdä vastaavan produktion paremmin, jos innostusta riittää tai sitten voitte vaikkapa lopettaa blogin lukemisen. Tämän lukeminenkin on täysin vapaaehtoista puuhaa...
Hautausmaa on metsän keskellä

No, enpä jaksa tuon kummemmin valittaa, vaan jatkan samalla linjalla kuin aina ennenkin. Teen siis tätä hommaa täysin fiilispohjalta ja tänään tuntuu että haluan esitellä kohteen Utista, mikä kuuluu Kouvolan kaupunkiin. Sieltä näet löytyy yksi mielenkiintoinen kohde, missä piipahdin joko kesällä 2015 tai 2016. Kuka näitä jaksaa muistaa?
Hautamuistomerkit

Utin Lepolan hautausmaan takaa löytyy pieni aidattu alue, minkä keskellä on koruton muistomerkki, joka kertoo paikalle haudatun 536 neuvostoliittolaista sotavankia. Kyseessä on ollut suuri joukkohauta, minne Utissa sijainneen suuren sotavankien järjestelyleirin menehtyneet haudattiin. Utissa toimi sotavankileiri talvi- sekä jatkosodan aikana, joissa oli enimmillään yli tuhat vankia, joista naisiakin yli parisataa.
536 vainajaa sotavankileiriltä

Vankien kohtaloksi muodostui nälkätalvi 1942, jolloin ruokaa ei meinanut riittää suomalaisillekaan. Lisäksi leirillä vallitsi kurjat olosuhteet sekä kova työ näännytti myös vankeja. He korjasivat mm. Kouvolan ja Lappeenrannan välistä tietä, louhivat kallioon pommisuojia sekä toimivat palontorjuntatehtävissä ilmahyökkäysten jälkeen. Näihin töihin kaikkien voimat eivät riittäneet...
Kahden lentäjän ja desantin hauta

Lisäksi hautausmaalla on pieni valkoinen risti, mihin on kiinnitetty messinkinen laatta. Se kertoo koruttoman kertomuksen kolmesta venäläisestä, jotka haudattiin Uttiin ortodoksisin menoin 16.12.2009. Tilaisuudesta vastasi Kouvolan ortodoksinen seurakunta Kouvolan kirkkoherran Keijo Gärdströmin johdolla. 
Sodan ensi päivänä kuollut

Tilaisuudessa siunattiin kolme vainajaa pienissä valkoisissa arkuissa maan lepoon. Heistä kaksi on sodan aikana Verlaan pudonneen lentokoneen miehistöä, joista toisen lentäjän henkilöllisyys on selvitetty. Hän on majuri Feodor Panjushin. Toinen lentäjä on jäänyt tunnistamattomaksi yrityksistä huolimatta. Heidät haudattiin maahansyöksyn jälkeen putoamispaikalle, mutta maanomistajan pyynnöstä heidän jäännöksensä kaivettiin ylös vuosituhannen vaihteessa. Sen jälkeen heidän jäännöksensä olivat Kouvolan poliisin hallussa.

Kolmas vainaja, joka haudattiin samalla kertaa, oli neuvostoliittolainen desantti, jonka jäännökset löydettiin Utin Haukkasuolta kesällä 2016. Ilmeisesti desantin maahanlaskeutuminen oli ollut tuskallinen aukeamattoman laskuvarjon takia.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Petroskoi / Petroskoin patsaita*

Willimies on jo vanha mies, mistä kertoo sekin että jälkikasvuni on kerennyt täysi-ikäiseksi. Olen myös ehtinyt piipahtaa monilla paikoilla ja nähdä kaikenlaista kiinnostavaa ja vähemmän kiinnostavaa. Tämä bloggaaminen on myös touhua, joka pakottaa menemään monille seuduille, minne en takuulla muuten menisi. Yksi sellainen paikka on Petroskoin kaupunki. 
Toivomuspuu

Itse toivoin pääseväni elävänä takaisin prätkäreissultamme, joten hyvin toimi!!!

Tuntemattomassa sotilaassa joukkojen tavoite syksyllä 1941 Petroakoin kaupunki ja lopultahan sinne pääsivätkin. Itse en korkeasta iästäni huolimatta ehtinyt tuohon lähtöön vaan oma visiittini Peroskoihin ajoittui kesään 2013. Tuolta reissulta tuli otettua melkoinen määrä kuvia ja laitanpa niitä kaikkien nähtäväksi, vaikka ne ovatkin blogialueeni ulkopuolelta. No, eihän se ole ensimmäinen kerta! 

Hiton komea

Ranta-alueella tämäkin

Varkautelaisen Anna Kettusen vuonna 1997 tekemä Ystävyyden aalto

Äänisen rannassa tämäkin

Lieneekö merenneito tissit paljaana?

Matkalaiset pasi ja minä

Joku sotahässäkkä

Äänisen verkkokalastajat

Mikä lie?

Petroskoin rantabulevardi oli täynnä patsaita. Tässä yksi niistä...

Portti...

joku sotahässäkkä kaupungilla

Pohjola-hotellin läheltä löytyi suihkulähde

Ihan kaikkia kuvia en vielä laita kaikkien nähtäväksi, vaan ne saavat tulla julkaistuksi yksittäisinä kohteina, kunhan saan niistä kirjoitukset valmiiksi tässä kaiken kiireen keskellä. Kiirettähän aiheuttaa työ, työ, työ, bloggaaminen, alkanut pikkujoulukausi ja surkeat säät, jotka saavat mielen matalaksi. Myös tekemättömien töiden lista tuntuu kasvavan päivä päivältä pidemmäksi, mikä ahdistaa minua niin, etten saa tehtävistä mitään tehdyksi....
Petroskoin kaupungin perustamisen 300-vuotisjuhliin vuonna 2003 valmistuneen Äänisen rannan toisen rakennusvaiheen kunniaksi Venäjän federaation, Moskovan kaupungin, Karjalan tasavallan ja Petroskoin kaupungin varoin.

Auringonlaskiessa kaikki näytti ihan hiton komialta

Willimies on SaiPa-fani jopa Wäinämöisen seurassa

Petroskoi on perustettu tykkitehtaan ympärille. Tässä yksi tuotteista

Assistentti Pirhonen löysi massin rahaa

Menestyksen kukkaro. Lahja Riian kaupungilta ja Arhibuveks-yritykseltä. Petroskoilaiset, olkaa onnellisia ja rikkaita.

Komia lintupatsas jossain Petroskoissa

Talojen seinillä oli joitakin muistolaattoja

Nämä Petroskoin kohteet ovat sellaisia, etten tiedä niistä yhtään mitään, mutta toivottavasti edes kuvia on kiva katsella. Ainakin osa ihan hauskojakin kohteita.... 

Päivitys 10.2.2018
Törmäsin eilen sattumalta upeisiin kuviin, mitkä Reissu-Esa on ottanut Petroskoista. Esittelyssä samoja itselleni tuttuja paikkoja, mutta aivan hemmetin pein kuvin varustettuna. Käykääpä vilkaisemassa täältä.