keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Lappeenranta / Lappeenrannan rautatieasema

Vanhojen rautatieasemien jälkeen lienee syytä esitellä nykyinenkin rautatieasema.  Kyseinen asemarakennus korvasi aiemmin käytössä olleen Keisarin aseman. Syynä oli Lappeenrannan ja imatran välisen rataosuuden rakentaminen, jolloin aseman paikka siirtyi kilometrin verran etelään päin. Rataosuuden rakentaminen aloitettiin vuonna 1931 ja otettiin käyttöön lokakuussa 1934. Samaan aikaan myös uusi rautatieasema aloitti henkilöliikenteen palvelutehtävänsä.
Lappeenrannan rautatieasema juuri ennen heinäkuista myrskyä

Vanhan aseman kautta liikenne jatkui vielä Lappeenrannan satamaan, mutta nykyisen aseman toiminnan aloittaminen johti Keisarin aseman merkityksen vähenemiseen.  Toisen maailmansodan päättyminen aiheutti kuitenkin seuraavan nousukauden junaliikenteelle. Rajan siirtymisen takia yhteys Viipurin suuntaan menetti merkityksen ja yhteyksiä Helsingin suuntaan piti lisätä. Tämän seurauksena 1930-luvulla lykätty Lappeenranta – Luumäki rataosuus päätettiin rakentaa. Rata avattiin tavaraliikenteelle v.1962 ja seuraavana vuonna henkilöliikenteelle.

Lappeenrannan liikennepalvelut monipuolistuivat 2000-luvun alkupuolella. Rautatieaseman naapuriin muuttanut linja-autoasema vai onko se nimeltään  matkakeskus tarjoaa jatkoyhteydet matkalaisille. Samassa yhteydessä rautatieasema sai uudet katokset rakennuksen molemmille puolille. Muuten se on aika pitkälti alkuperäisessä kuosissa. Tarjontaa monipuolistamassa on myös tavara-asema, joka  jatkaa toimintaansa samalla ratapiha-alueella.
Rautatieaseman raiteiden puolelta kuvattuna

Viime sotien aikana ratapiha oli kiivaiden pommitusten kohteena, joissa surmansa sai paljon ihmisiä. Tästä ajattelin kirjoitella vielä oman tarinan joskus tulevaisuudessa, kunhan materiaalia löytyisi lisää jostain. Pommitusten uhrien hautamuistomerkki löytyy kuitenkin Ristikankaan hautausmaalta, jos asia kiinnostaa.

Lappeenrannan rautatieaseman historian ruuhkaisin ajanjakso oli sotien jälkeen. Sotakorvausjunien kulku Vainikkalan aseman kautta Neuvostoliittoon aiheutti ruuhkia Lappeenrantaan. Neuvostoliittolaiset tavaraa vastaanottaneet tahot palauttivat lukemattomia sahatavaralastissa olleita vaunuja Suomeen puutteellisen kuormauksen takia. Vainikkalan asemapihalla ei ollut mahdollisuutta purkaa ja lastata vaunuja uudelleen, joten ne tuotiin Lappeenrannan ratapihalle. Parhaimmillaan vai pitäisikö sanoa pahimmillaan, ratapihalla oli yli 400 junavaunua uudelleen lastausta odottamassa. On tainnut kiirettä pukata!
Ratapihalta löytyy vielä vanha veturien kääntöpöytä
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita