lauantai 29. syyskuuta 2012

Lappeenranta / Huntukivi*


Heinäkuun helteillä Willimies kuvasi runsaasti kohteita Joutsenossa ja nämä olisi tarkoitus esitellä tammi/helmikuussa kenties? Kesäisellä retkellä mukana oli  palkaton assistentti Jarkko Rita. Jokunen tärkeä paikka jäi silti Jarkon kanssa kuvaamatta, joten ajattelin hyödyntää syksyistä lauantaipäivää ja piipahtaa taas Joutsenossa, mikä siis nykyisin kuuluu Lappeenrantaan. Aamulla tyrkkäsin viestin Jarkolle, mutta olikin pahalainen lähtenyt antamaan talousapua kreikkalaisille Haniaan. Viikossa yrittää korjata loven Kreikan budjetissa.

Minun oli siis pakko keksiä pikainen suunnitelma B. Soitto naapurin miehelle ja niin on taas blogi saanut uuden assistentin. Perinteiseen tyyliin ilman palkkaa, tietenkin.

Niin sitä aamukymmeneltä Reinikaisen Mikon kanssa kurvailtiin Joutsenoon ja löysimmekin sieltä kuvattavan kohteen. Kieltämättä on joutsenolaisista sanottava, että osaavat ne keksiä mielenkiintoisista asioista muistomerkin. Tällaisesta toisesta vastaavasta ainakaan minulla ei ole tietoa. Saattaahan noita toki olla muuallakin, mutta nyt esittelyvuorossa ”Huntukivi”.
Huntukivi Ruhanaisentien varressa

Joutsenon Ruhanaisentien varresta löytyy iso kivi, jonka läheisyydessä ihmiset ovat pysähtyneet kirkkomatkallaan. Naiset ovat vaihtaneet arkihuntunsa kirkkohuntuun ja miehet vaihtaneet arkipaidan kirkkopaitaan. Lisäksi naiset ovat nykäisseet täällä kengät jalkoihinsa. Ovatkohan tallustelleet tänne asti avojaloin vai tuohivirsuissa?
Huntukiven muistolaatta

Joutsenon Lions club on kiinnittänyt muistolaatan näiden pyhien matkojen muistoksi 30.7.1989

Päivitys: Löysin mielenkiintoisen tarinan vuodelta 1816, mikä koskee naisten pukeutumista Joutsenossa. Pastori Gustav Brunou oli ilmeisesti närkästynyt Joutsenon naisten ja tyttöjen pukeutumiseen, sekä kerrotaan myös asiaa naisten käyttämistä hunnuista. Artikkelin löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita