tiistai 12. syyskuuta 2017

Pietari / Pietari Suuri rakentaa laivaa

Kaikki on nyt viime viikkoina mennyt pahasti mönkään. Willimiehen kuljetuskalusto on reistaillut ja sen takia uusien kohteiden kiertäminen on jäänyt väliin. Kierre alkoi jo kesällä, kun moottoripyöräni päätti lopettaa lataamisen. Tiellehän tuo jätti ja sitä purkaessa onkin saanut viettää ratkiriemukkaita hetkiä. Nyt on sitten autokin odottamassa korjaamolle pääsyä, joten olen joukkoliikenteen armoilla! Edessä onkin toisen auton ostaminen, jotta pääsen edes jollain liikkeelle, koska meiltäpäin ei voi paljon luottaa bussilla töihin pääsevänsä. Kalliiksi siis käy tämä elämä, mutta onneksi sentään minulla ja kohteen henkilöllä on jotain yhteistä. Osaamme nikkaroida.....

Tällä kertaa vuorossa on taas kohde, mitä ei ollut tarkoitettu ikinä julkaistavaksi, mutta mitä näitä säästelemään.... Kohteesta en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta upea patsashan tuo minun mielestäni on. Samanlaista asioihin heittäytymistä kaipaisi enemmän meidänkin politikoilta ja töihin ryhtyessään voisivat hekin kääriä hihansa ylös kuten Pietarikin on tehnyt.
Pietari nikkaroi venettä Nevan rannalla

Vaikka en patsaasta hittoakaan tiedä, niin Pietarista voisi muutaman sanasen mainita. Patsaassahan Pietari veistää venettä hihat käärittynä ja kirves kädessään. Tapahtuma viittaa aikaan, jolloin Pietari salassa oli Hollannissa tutustumassa länsimaiseen laivanrakennukseen ja elämään yleensäkin. Hänen tarkoituksensa näiden vuosien aikana oli saada vaikutteita lännestä ja yrittää muuttaa venäläistä maailmaa länsimaiden suuntaan. Siksi hän oli vuosina 1697-1698 hollantilaisten laivanrakentajien hanslankarina.
Käsittääkseni samanlainen patsas löytyy myös Hollannista

Kipinä hakea oppia Hollannista oli saanut alkunsa jo vuonna 1694, jolloin hän oli vastaanottamassa Hollannista tilaamaansa fregattia Arkangelissa. Hän ei enää ollut kiinnostunut venäläistyyppisistä aluksista vaan halusi aikansa parhaita laivoja - siis hollantilaisia. Samalla hetkellä Pietari oli kuulemma myös päättänyt uudesta Venäjän lipusta, missä olisi fregatin perässä olleesta Hollannin lipusta otettu malli ja värimaailma, tosin ylösalaisin käännettynä... 

No, sainpahan nämäkin kuvat sitten julkaistua....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita