sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Kaksi vesitornia*

Tänään kyllästyin etsimään pientä kuvauskohdetta, koska monet niistä ovat vielä lumen alla. Siksi valitsinkin tälle päivälle melkoisen kolossin - Lappeenrannan vesitornin. Sen tietävät kaikki paikalliset ja monet turistitkin ulkonäöltä, mutta kuka tietää siihen liittyvän mysteerin?



Lappeenrannan vesitorni


Nykyinen vesitorni on insinööritoimisto Rosendahl&Fredrikssonin suunnittelema ja valmistuttuaan rakennus otettiin käyttöön 8.9.1955. Tämän me kaikki näemme kulkiessamme vesitornin ohi, mutta todellisuudessa näet kaksi vesitornia! Samalle kukkulalle rakennettiin ensimmäinen vesitorni jo 1920-luvun loppupuolella. Arkkitehti Martti Välikankaan suunnittelema vesitorni otettiin käyttöön marraskuussa 1927. Kyseisen vesitornin kuvan voit käydä katsomassa täältä.

Miksi sitten kaksi vesitornia? Kaupungin kasvaessa vedenkulutus lisääntyi ja tarvittiin isompi vesitorni. Ratkaisuksi valittiin uuden vesitornin rakentaminen vanhan ympärille ja entistä korkeampana. Ratkaisu on varmaan ainutlaatuinen Suomessa. Siellä se ensimmäinen vesitorni on aikakapseloituna nykyisen sisään.

Omat varhaisimmat muistoni vesitornista ajoittuvat nuoruusvuosiin ja mieleeni jäi kyseinen kertomus vanhasta vesitornista. Portaita ylöspäin kiivetessämme kurkistelimme ikkunoista vanhaan vesitorniin. Niin, harvassa paikassa on ikkunoita portaikon molemminpuolin! Lopulta 156 askeleen jälkeen ylhäältä avautui hulppeat näkymät kaupungin ylle. Väittivät jopa, että kirkkaalla säällä näki Viipurin linnan tornin. Totta tai tarua, niin itse ainakin näin Viipurin linnan torneineen ensi kerran vasta paikan päällä käydessäni.

Nyt vesitorniin ei ole päässyt enää vuosiin ja vaikuttaa todennäköiseltä, että tilanne ei tule muuttumaan. Se on harmi, koska näköalat ovat mahtavat. Willimies tarjoaa teille kuitenkin mahdollisuuden kurkistaa vesitornin sisään. Yle Etelä-Karjala kävi tutustumassa paikkaan viime syksynä ja onneksi kyseinen filmi löytyy Yle Areenasta. Videon voit katsoa tästä.

Vesitornin yleisötilan remontoimisesta on keskusteltu kaupungissamme viime vuosina. Tilojen remontin vaatimat 1,7 miljoonaa euroa ovat esteenä. Nyt Willimies tekee kaupungille ehdotuksen. 

En ole mikään insinööri, eikä lujuuslaskelmat ole hallussa, mutta olisiko mahdollista avata kulkureitti myös vanhaan vesitorniin? Otettaisiin molemmat käyttöön ja lyötäisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla? Luulisin, että kyseinen ainutlaatuinen kokonaisuus yleisökahvilan ja kenties taidenäyttelyjen pitopaikkana voisi olla kannattavakin sijoitus. En tietenkään halua mennä asiassa veronmaksajien kukkarolle, mutta luulisi erilaisten yritysten ja yhteisöjenkin innostuvan ajatuksesta. Mutta kuten sanoin, niin en tiedä olisiko se edes mahdollistakaan. 

Lisäksi Lappeenrannan vesitorni on antanut nimensä tapahtumalle, mikä on painunut historian hämäriin. Vesitornin ympäristössä järjestettiin v.1952-55 Vesitornin TT-ajot. Muutaman vuoden ajan paikalliset ja muualta tulleet moottoripyöräilijät ottivat yhteen alueen sorateillä reitillä, minkä pituus oli 1,5 kilometriä. Kyseisestä tapahtumasta olisi kiva esittää kuvia, mutta minä en ole löytänyt yhtään. Jos sinulla on kuvia, niin ota yhteyttä. Julkaisemme kuvat mielellämme. 

Päivitys lukijapalautteen ansiosta:
Kyselitte blogissa kuvia Vesitornin ajoista. Oheinen kuva löytyi albumistani: Kilpa-ajot Lappeenrannassa v. 1954, oikeasta laidasta starttasi K. Ranta, Suomi. Muistelen, että kilpa-autot ajoivat Valtakadun suoraa itään ja takaisin Imatrantietä pitkin. Onkohan tämä sama kilpailu kuin alla on puhetta; muistelen että moottoripyöriäkin oli ajoissa mukana
Vesitornin ajot v.1954



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita