torstai 19. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Saimaannorppa

Lappeenrannan vesillä ei ole nähty Saimaannorppaa tietääkseni vuosiin, mutta kävelykatu Oleksilla tällainen "viiksivallu" on tavattavissa. Kyseessä on taiteilija Maini Pääläisen tekemä veistos. Jo viidentoista vuoden ajan kyseinen norppa on loikoillut kivellä maailmanmenoa ihmettelemässä.

Taiteilija Pääläiseltä tilattu teos on tarkoitettu kävelykadun komistukseksi ja siinä se onkin onnistunut. Pääläinen on kuuluisa eläinhahmojen käyttämisestä omassa taiteessaan. Hänen muihin töihinsä voit tutustua täällä

Saimaannorppa aiheena on aina ajankohtainen, koska laji taistelee suojelusta huolimatta jatkuvasti sukupuuttoon kuolemista vastaan. Tällä hetkellä norppia uiskentelee Saimaalla noin 290 yksilöä. Laji onkin siis kaiken suojelun arvoinen. Kyseessähän on todellinen sopeutuja, joka jäi jääkauden jälkeisen maankohoamisen takia Saimaan vesistöalueelle. Tarkemmin Saimaannorpasta kerrotaan esimerkiksi täällä.




Maini Pääläisen "Saimaannorppa" v. 1997



2 kommenttia:

  1. Saimaannorppa on kieltämättä melko hellyyttävä eläin. Itse olen nähnyt ainoastaan yhden kerran luonnossa. Toivottavasti tilaisuus tulee vielä toistekin nähdä "Nestori Miikkulainen"

    VastaaPoista
  2. Surullisia uutisia jälleen viime päivinä norpan osalta. Verkkokiellot loppuivat heinäkuun alussa, heti rupesi löytymään "ruumiita".

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita