lauantai 14. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Juna keskellä korpea

Tänään Willimieskolmikko ja vesisadetta pelkäävä assistentti Pylkkänen suuntasivat heti aamusta kohti Karhukoplan asuinseutua. Assistentin jatkuvasta marinasta huolimatta pääsimme perille kohteeseemme, mikä tänään oli Aku Ankasta tuttu Konnansuo, missä karhukopla yleensä odotti karhumuorin kakun sisään piilottamaa viilaa. Vieraspaikkakuntalaisille kerrottakoon siis, että liikuimme Joutsenon Konnunsuolla. Tänään emme kuitenkaan esittele alueen kuuluisinta kohdetta eli entistä vankilaa. Sen sijaan jatkoimme vielä hivenen edemmäksi. 

Tarkoituksemme oli suorittaa tämä matka polkupyöräillen, mutta kaatosade esti aikeemme. Liikuimme siis autolla....taas! Tällä menolla ei kunto kohene, mutta onhan tässä vielä aikaa treenata ennen elokuun koitosta. 

Mutta asiaan! Tämä kohde on yleisövihjeen ansiota. Viime tiistaina kuulin asiasta blogin innokkaalta avustajalta. Jutta, paljon kiitoksia tästä todella erikoisesta vihjeestä. Mutta mitä löysimmekään keskeltä Konnunsuon tasaisia peltoaukeita ja metsäsaarekkeita? Metsän keskeltä löytyi kapearaiteinen juna, missä oli veturi ja matkustajavaunu! Joku paikallinen Pelle Peloton on rakentanut omille mailleen oman kapearaiteisen junaradan. Otimme tästä kohteesta muutaman kuvan iloksenne, sekä liitämme viime syksyllä kuvatun videopätkän Youtubesta. Video ei ole meidän tekemämme, mutta siitä selviää radan mittasuhteet paremmin, koska alue oli vielä tänään lumen peitossa.




Veturi tallissa



Matkustajavaunu tallissa
Konnunsuolle on oikeasti kulkenut kapearaiteinen junarata v.1924-1961, mutta tämä rata ei liity siihen mitenkään. Tämä on paikallisen "junaharrastajan" oma tekele omalla maalla. Hauskana yksityiskohtana on mainittava, että radalla on myös liikennevalot, vaikka yhteentörmäyksen vaaraa toisen junan kanssa ei ole. Alkuperäistä junassa saattaa olla sekä veturin että matkustajavaunun alustat, mutta tästäkään emme uskalla mennä takuuseen. Jos tiedät asiasta lisää, niin ota yhteyttä.


                                       Tämä video kannattaa katsoa

1 kommentti:

Kommenttisi ovat aina tervetulleita