lauantai 28. huhtikuuta 2012

Lappeenranta / Valarikon viiva*

Eilisessä postauksessa sivuroolissa olivat Venäjän keisariperhe ja kruununperijä Nikolai II, joten jatketaan samalla aihealueella.

Lappeenrannan Halkosaaren kärjestä löytyy Lappeenrannan Killan pystyttämä muistomerkki Suomen historiaan liittyvästä tapahtumasta. Kyseessä on ensimmäiseen sortokauteen liittyvä tapahtuma.

Suomella oli autonominen asema Venäjän alaisuudessa v.1809 lähtien ja jokainen Venäjän keisari oli antanut virkaanastuessaan suomalaisille hallitsijanvakuuden. Tällä vakuudella Suomen erityisasema turvattiin hallituskauden ajaksi. Helmikuussa 1899 Nikolai II antoi ns. helmikuun manifestin, millä Suomen erityisasemaa aloitettiin muuttamaan vastoin perustuslakia. Suomessa ei aluksi uskottu, että keisari voisi olla tapahtumien alullepanija, vaan uskottiin että hän ei tiennyt asiasta. Niinpä suomalaiset keräsivät ns. suuren adressin keisarille toimitettavaksi. Keisari ei suostunut ottamaan suomalaisten lähetystöä vastaan.


"Valarikon viiva" muistomerkin kyltti
Lappeenrannassa tämä keisarin valanrikkominen yhdistettiin Saimaan vesistöalueen tulviin. Koko kevään ja kesän 1899 vedenpinta nousi ja lopulta koko Halkosaari ja satamatori olivat veden alla. Vielä nykyäänkin Saimaan rantakallioissa näkyy tämä veden huippukorkeus eli "valarikon viiva".


"Valarikon viiva" kaipaisi suoristamista


Päivitys: Edellä kerrotussa tarinassa mainitsin suomalaisten keräämän adressin, minkä avulla toivottiin keisarin peruvan aloittamansa sortotoimenpiteet. Erinomaisesta digiarkistosta löytyy Lappeenrannasta kerätyt nimilistat. Koska Lappeenranta muodostui silloin vain kaupunkialueesta, niin nimilistat ovat melko lyhyet. Sen sijaan kaupunkia ympäröinyt Lappee oli väkimäärältään paljon suurempi. Digiarkiston Lappeenrannan nimilistaa voit katsoa täältä ja Lappeen nimilistoja täältä. Itse ainakin löysin nopeallakin vilkaisulla tuttuja ja kiinnostavia nimiä. Käy kurkkaamassa löydätkö omia sukulaisiasi listoilta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita