Pyhtää / Savukosken museosilta

                                                 J.Karjalainen "Mä käännyn hiljaa pois"

Viime lauantaina olin retkellä Pyhtäällä, missä kaikki meni pieleen oikeastaan ensimmäisen kerran ja komiasti menikin! Ehkä tälläkin oli oma merkityksensä, mikä valkenee minulle joskus myöhemmin. Muutama kohde saatiin toki kuvattua ja yksi niistä, Savukosken museosilta, asettaa myös blogille maantieteelliset rajat. Ainakin nykytiedon perusteella kohde tulee jäämään blogin lounaisimmaksi kohteeksi. Hetken tosin keskellä siltaa seisoessani mieleeni hiipi ajatus laajentaa blogi kattamaan myös Uudenmaan kohteet, mutta onneksi tajusin blogibiisin tavoin kääntyä hiljaa pois ja unohtaa mokoma haihattelu.

Olisihan tuo ajatuksena ihan hemmetin mielenkiintoista, mutta kyllä tässä iässä miehen pitää noudattaa vanhaa kulunutta Clint Eastwoodin elokuvafraasia "Man gotta know his limitations", joten tässä tulee sijaitsemaan yksi blogin maantieteellisistä rajapyykeistä. Muutenhan blogin etenemisestä ja laajenemisesta ei ole mitään takeita, koska minua kiinnostaa monet asiat, joista kenties en tiedä vielä mitään. Silti, jos aluetta pitää vielä joskus laajentaa, niin itäänpäin se tapahtuu. Itse asiassa jo kenties nopeammin kuin osaan kuvitellakaan. Tarkoitukseni on näet viettää kesällä joitakin päiviä Pietarissa ja sieltähän löytyy lukuisia Suomenkin historiaan liittyviä paikkoja. Ehkä ne saavat joskus oman esittelynsä?

Savukosken museosilta

Edessä on vielä kaksi työpäivää, ennen kuin heittäydyn vapaille huomisiltapäivänä. Tarkoitukseni olisi huomenna vielä julkaista yksi ainakin itseäni kiinnostava kohde rajan takaa, mutta sitten ajattelin pitää pienen kesätauon tämän bloginkin suhteen, koska jotenkin kaipaan vähäksi aikaa muutakin ajateltavaa kuin historiaa. Williladyllakin on takuulla omat suunnitelmansa pääni menoksi, vaikka hän on viisaasti vaiennutkin niistä vielä. Todennäköisesti kaikenlaista nikkarointia olisi luvassa, mikä onkin ihan rentouttavaa hommaa, jos niihin ei liity jonkinsortin deadline.

Pitkän sepustelun tarkoitukseni on siis hienovaraisesti vihjata, että Willimiehen jorinoita on lähiaikoina luettavissa vähän harvemmalla julkaisutahdilla, koska jotenkin tuntuu siltä, että nyt on lyhyen downshiftaamisen paikka. Tämä koskee kaikkea elämääni liittyvää toimintaa, mihin liittyy kiire, pakko, deadline tai mikään muukaan stressiä aiheuttava asia. Muutenkin tekee varmasti hyvää ottaa vähän etäisyyttä tähän blogiinkin, koska rutiiniksihan tämäkin tietyllä tavalla on muuttunut! Kenties jaksan panostaa juttujen tasoonkin vähän enemmän, kun kirjoittelen harvakseltaan? Nyt kuitenkin jatkossa näin kesäaikaan, juttuja tulee vain 1-2 kertaa viikossa, kenties jopa sitäkin harvemmin. On siis aika kerätä paukkuja tulevaa talvea varten, koska silloin tapahtuu paljon muutoksia..... niistä myöhemmin - huomenna kenties?

Sillan kansi on kivetty

Lopultakin lienee aika siirtyä Pyhtäälle, mistä siis löytyy tämän päivän paikkamme. Kyseessä on vanhalle vuoden 1743 rajalinjalle, Ruotsin ja Venäjän raja, rakennettu omalla tavallaan omintakeinen silta. Tällä vanhalla kulkureitillä on takuulla ollut silta aiemminkin, koska ainakin sillan pohjoispuolella on sijainnut Ruotsin valtakunnan raja-asema linnoitteineen, missä on muistettu kerätä tullimaksut kulkijoilta, kenties ajoittain jopa ammuttu musketeillakin. Muutakin rauhanomaista toimintaa näiden kahden valtion välillä toki tapahtui, koska ainakin postisäkit ovat aikoinaan ylittäneet rajan täällä Savukoskella.

Suomen itsenäistyttyä heräsi ajatus rakentaa kunnollinen silta ylittämään Savukoskella Kymijoki. Niinpä tuumasta siirryttiin toimeen ja paikalle hankittiin tanskalainen sillanrakennusporukka Christiani & Nielsen, jotka aloittivat työnsä kesällä 1926. Tämä teräsbetoninen silta piti rakentaa poikkeuksellisesti, koska kova virtaus esti perinteisemmän rakennustavan. Niinpä salmen yli viritettiin köysirata, minkä varassa tehtiin sillan kaarien valaminen. 

Puolivälissä siltaa Willimiehen oli käännyttävä hiljaa takaisin....

Kaarien valmistuttua niihin kiinnitettiin pystytangot, joiden varassa sillan kansi valettiin ja lepää vieläkin. Tämän jälkeen Tiehallitus viimeisteli sillan ja se oli käyttöön otettavissa syksyllä 1928. Liikenne olikin aluksi vilkasta, mutta nyt liikennevirrat kulkevat eri reittejä, joten silta jäi vähälle käytölle. Niinpä se kunnostettiin 1980-luvulla ja nimettiin museosillaksi vuonna 1984. Hienoa, että erikoisia rakenneratkaisuja museoidaan tulevien sukupolvienkin nähtäväksi.