Melkoinen viikko takana, no ainakin melkein. Työviikkohan tämän piti olla, mutta se muuttui tiistaiehtoona rajuksi oksennustaudiksi ja korkeaksi kuumeeksi. Vieläkin tätä kirjoittaessa olo on hutera, mutta aion silti lähteä tekemään työpaikalle viimeisiä töitä, ennen ensi viikon perjantaina alkavaa lomaa tai mikä kesäkeskeytys se nyt onkaan? Jotenkin tuntuu, että olo ei hellitä ja helpota ennen vapaiden alkua, vaan siihen asti työasiat pyörivät mielessäni. Toivottavasti edes loppuvat silloin....?
 |
| Taavetti Inkisen muistomerkki |
Minussa ei ilmeisesti ole samanlaista raivaajahenkeä, kuin päivän muistomerkin kohdehenkilössä Taavetti Inkisessä, joka asui Ylä-Kirjolan kylässä Kuolemajärvellä. Tätä vuonna 1843 syntynyttä miestä voi hyvällä omallatunnolla kehua todelliseksi sankariksi, joka ei ansainnut arvonimeään ase kourassa vaan kuokkimalla ja kaivamalla maata. Taavetti oli oppinut luku- ja kirjoitustaitoinen mies, joka toimi kyläläisten apuna erilaisissa luottamustehtävissä, kuten perunkirjoituksissa ja lautamiehenä käräjillä. Ne olivat vain osa hänen panostaan yhteisölle ja sen lisäksi hän teki uroteon, mistä häntä muistettiin Suomen ensimmäisellä Raivaajapatsaalla vuonna 1929.
 |
| Tolpat ja ketjut eivät olleet paikalla vuonna 1929 |
Taavetin kotitalon lähellä oli Kotilampi-niminen 68 hehtaarin kokoinen kosteikko ja sitä ympäröi vielä satojen hehtaarien suuruinen suo. Lieneekö dollarit kiiluneet Taavetin silmissä vai mikä sai hänet ryhtymään tähän Willimiehen käsityskyvyn ylittävään ponnistukseen? Kaikesta huolimatta lammen rantamien asukkaat suostuivat suunnitelmaan, missä Taavetti saisi palkkioksi syntyneen vesijättömaan. Nopeasti hanke eteni suunnitelmaksi ja lopulta vuonna 1891 suunnitelma oli valmis täytäntöönpantavaksi oikein kuvernöörin luvalla!
Seuraavana Taavetti apurinsa Esaias Anttalaisen kanssa laittoi tuulemaan ja ojaa syntyi....kuten pitikin. Kuivatusoperaatio vaati kolmen kilometrin mittaisen ojan kaivamisen ja millainen oja siitä tulikaan. Lopulta vuonna 1912 valmistunut urakka kuivatti alueen ja kyllä ansion voi antaa pelkästään Taavetille, koska ensimmäisen viiden vuoden jälkeen hän joutui tekemään ojansa yksin, muiden kyläläisten pilkatessa häntä hulluksi! Ehkä se oli vaan sitä kuuluisaa suomalaista sisua? Vesi virtasi ojaa pitkin mereen ja sen verran leveän väylän Taavetti kaivoi, jotta vielä talvisodan aikana se toimi Mannerheim-linjan panssariesteenä. Välillisesti Taavetti otti siis osaa sotiinkin!
 |
| Muistokivi uusittu vuonna 1993 |
Tästä hitonmoisesta urakasta Taavetti sai elämänsä aikana palkkiona 1000 markkaa, mutta vielä hienomman muiston hän sai itselleen ja työlleen pystytetyn muistomerkin muodossa. Muistomerkki pystytettiin vuonna 1929 Karjalaisten kylän Soitunmäelle ja sen pystyttämisestä vastasivat Viipurin läänin Maanviljelysseura ja Kuolemajärven Maamiesseura. Pystyttämisvuonna otettu valokuva paljastaa, että tolpitus ja ketjut muistomerkin ympärillä eivät olleet alusta asti. Milloin ne on asetettu, en osaa vastata.
No alkuperäinen ei ole muistomerkkikään jalustaa lukuunottamatta. Lieneekö sen toimiminen talvisodassa konekiväärin tukiasemana aiheuttanut muistomerkin särkymisen vai ovatko venäläiset tarvineet kiveä johonkin rakennelmaan? Kaikesta huolimatta Taavetti ei ole painunut unholaan, vaan hänen 150-vuotissyntymäpäivänään hänen muistomerkkinsä paljastettiin uudelleen. Jalustarakenne on alkuperäinen, mutta alkuperäinen arkkitehti Jalmari Lankisen tekemä kivipaasi on korvattu uudella. Uusi versio on kuitenkin identtinen alkuperäisen kanssa. Tämä suomalaisen sankarin muistomerkki on ollut nähtävänä 14.6.1993 lähtien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita