Summa / II JR 15 esikuntabunkkeri SK 16

Tänään oli päivä, jota olen odottanut jo jonkin aikaa. Viimeinen työpäiväni apulaisrehtorina on takana. Virallisesti olen vielä toimessa 31.7 saakka, mutta koska minun on pakko pitää lomapäivät pois, niin tänään suljin oven viimeisen kerran esimiestehtävissä takanani. Reilun kolmen ja puolen vuoden mittainen matka opetti minulle monia uusia mielenkiintoisia asioita, mutta samalla myös paljasti sen, etten ole parhaimmillani päällikkötason tehtävissä. Palaverit ja jatkuva deadlineja vastaan tappeleminen ei ole sitä mitä parhaiten osaan ja mielestäni minulla onkin enemmän annettavaa jossain muussa tehtävässä, kuten historianopettamisessa. 

Alueelle oli ilmeisesti pääsy kielletty, koska uhkasivat ampua aamunkoitteessa

Toki hoidin hommani ainakin omasta mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla, mutta jotenkin alkuvaiheessa kuvittelin saavani aikaan enemmän oppilaiden asemaa parantavia muutoksia. Jatkuva kiire ja tilanteiden muuttuminen kiivaalla vauhdilla vei valitettavasti voimia liikaa ja missioni jäi kesken. Siksi totesin viisaimmaksi vetäytyä syrjemmälle sekä keskittyä omiin vahvuuksiini, joita ainakin omasta mielestäni minulla on muutama takataskussa. Lisäksi vanha kettu oppii takuulla vielä uusia temppujakin, joten nyt aion keskittyä kaikella tarmolla uusiin haasteisiin, mistä päällimäisenä mieleeni tulee historian- ja yhteiskuntaopin opettamisen kehittäminen siihen suuntaan, että oppilaille annetaan enemmän mahdollisuuksia soveltaa jakamiani tietoja ja he saavat hyödyntää omia vahvuusalueitaan. Itse keskityn jatkossa enemmän ohjaamaan heitä tiedonlähteille ja toimimaan vastuullisesti Internetin ihmeellisessä maailmassa.

Katto on ylösalaisin

No onhan paikalla käynyt muitakin suomalaisia

Tarkoitukseni on myös hyödyntää uutta käytössämme olevaa teknologiaa vielä enemmän kuin aikaisemmin olen pystynyt. Lisäksi historian elävöittäminen oppitunneilla on yksi keskeinen tavoitteeni. Yhtenä ajatuksena on esimerkiksi pitää jatkossa historian talvisotatunnit koulun pommisuojassa taskulampun valossa. Lisäksi jatkossakin aiomme vierailla kerran vuodessa Rutolassa tutustumassa Salpa-linjan rakennelmiin ja kaikkea muuta vastaavaa... Oppiminen saa kaiketi olla kivaa ja tuottaa elämyksiä, mitkä muistetaan vielä vuosikymmenien päästäkin? Kaiken lisäksi en kyllä jaksaisi motivoitua itsekään työhöni, jos vetäisin oppituntini vuodesta toiseen samalla kaavalla ja aineistoilla. Uuden suunnittelu ja tekeminen on oman jaksamisenkin takia aivan ehdoton ykkösjuttu.

Sisätiloissa on vierailtu ennenkin

Tästä on ennen kuljettu sisään

Täältä pääsee sisätiloihin

Rautaa on käytetty rakennelmiin rutkasti

Sisätiloista hahmottaa vielä eri osat

Liekö joku rakentanut oman leiripaikan sisälle?

Itselleni on käynyt satumainen tuuri, kun saan tehdä työkseni työtä, mikä on ollut lähellä sydäntäni lapsesta saakka. Historia ja siihen liittyvät menneisyydessä tapahtuneet asiat ovat mielestäni parasta mitä tiedän! Niinpä elämäni on vähän kaksijakoista, koska työ historianopettajana vie paljon aikaa, mutta sen lisäksi aimo osa vapaa-ajastanikin menee historian parissa tätä vaatimatonta blogia päivittäessäni. Lienee historia juuri oikea aihepiiri tällaiselle vanhalle miehelle?

Koska nyt vetäydyn omasta bunkkeristani pois ja annan seuraajalleni omanani pitämäni toimiston, on aika esitellä todellinen linnoite, mihin ei ole pystynyt neuvostokranaatit, trotyylit eikä aika. Kyseinen kohde on Viipurista etelään löytyvässä entisessä Summan kylässä sijaitseva esikuntabunkkeri. Täällä käytiin talvisodan kiivaina aikoina taistelut, mitkä muistetaan vieläkin kummallakin puolella. Suomalaiset olivat sijoittaneet alueelle puolustuksesta vastaamaan 5.divisioonan, mikä koostui lähinnä turkulaisista ja hämeenlinnalaisista miehistä.

Betoninkappaleita löytyy ympäristöstäkin

Pyörähtänyt katto on vinkeän näköinen

Talvisodan alkuvaiheessa taistelut olivat vielä kaukana, mutta jo itsenäisyyspäivän aikoihin saatiin joukkojen välillä taistelukosketuksia. Hurjimmillaan Summan taistelut olivat joulunalusviikolla 1939, jolloin kaksi neuvostodivisioonaa pyrki suorittamaan läpimurron Viipurin suuntaan. Läpimurto epäonnistui ja suomalaisten vastarinta ansaitsi nimen "Summan ihme".

Tammikuun alussa torjuntavoiton hankkineet miehet saivat ansaitsemansa tauon ja pääsivät vaihtoon rintamien taakse asemia kaivamaan. Tilalle saapui eversti Paalun komentama 3.divisioona. Heidän aikanaan tammikuussa neuvostotykistö pommitti asemia jatkuvasti, mikä johtikin alueen tärkeimpien linnoitteiden tuhoutumiseen. Samalla Summan puolustus vaikeutui.

Helmikuun puolivälissä neuvostoliittolaiset keskittivät alueelle mahtavan miehistö- ja kalustomassan, minkä seurauksena puolustuksen oli pakko vetäytyä pois Summan alueelta. Jälkeensä joukot jättivät poltetun maan, missä ei ollut pystyssä puun puuta ja lisäksi alueelle jäi karuista taisteluista kertomaan valtavat määrät tuhottuja panssarivaunuja. Esikuntabunkkeri jäi käsittääkseni vihollisen haltuun toimintakykyisenä, mutta tämä Mannerheim-linjan esikuntabunkkeri SK 16 päätettiin tuhota välittömästi talvisodan päättymisen jälkeen valtavalla trotyylilatauksella. Pieleen meni sekin....

Summassa sota jatkuu luodinjäljistä päätellen

Katto nousi ilmaan pudotakseen täysvoltin heittäneenä takaisin samoille sijoille. Lienee osoitus rakentajien ammattitaidosta, että se on vieläkin kaikkien nähtävillä aivan tien laidassa ja tulee uhmaamaan aikaa vielä vuosisatoja, veikkaan minä! Samaa kohtaloa ei kuitenkaan voi ennustaa 13.10.1994 aseveljien kiinnittämälle muistolaatalle, mihin jotkut ovat harjoitelleet kivääriammuntaa. Olisikin hieno teko vaihtaa tilalle uusi muistolaatta.