perjantai 6. syyskuuta 2013

Luumäki / UFO

                               Äskettäin edesmennyt J.J.Cale tietää, että tänään on "Friday"

Tänään oli tarkoitus lähteä oman poitsun kanssa prätkillä Savitaipaleen ABC-asemalle juhlistamaan pihvin ääreen onnistunutta inssiajoa, mutta mönkään meni. Aamusella sain tekstiviestin pojalta, että ei mennyt inssi läpi. Ensimmäinen spontaani reaktioni oli, että Perkele! Sattuipa siihen kollega toimistoni ovelle juuri samalla hetkellä ja selittelyksihän se meni, etten tarkoittanut sinua! Liekö uskonut? Ainakin väitti niin, mutta kai sitä joskus pitäisi hillitä tunteensa paremmin ja käyttää pehmeämpiä ilmaisuita... vaan mistäs minä sellaisia olisin oppinut?
UFO-kahvilan mainokset ovat vielä paikoillaan

No tämä ilta meni sitten entiseen malliin maalla ajoharjoittelun merkeissä, joten tulihan tuota purettua noita viikon paineita bensankäryisissä merkeissä. Toivottavasti käryt haihtuvat, koska huomenna olisi taas yhteinen kuvausreissu vakioassistentti Williladyn kera. Tällä kertaa vuorossa ovat Rautjärvi ja Ruokolahti, mutta tänään esittelemme ensimmäisen kohteen viime viikkoisesta retkestämme. Tämä päivän kestänyt matkahan suuntautui Luumäelle tai paremmin lienee tunnettu nimeltä Bonehill, kuten assistentti Lallo paikkaa on nimittänyt ammoisista ajoista lähtien. Vuorossa siis ensimmäinen Luumäen kohteemme ja aloitammekin lennokkaasti elikkä UFO-hommilla.
Puiden koosta voi päätellä, että paikka on ollut tyhjillään pitkän tovin...

Nuoruusvuosina minäkin vanhempieni kanssa piipahdin usein valtatie 6:n varressa sijaitsevalla UFO-kahvilassa. Muistikuvat noista 1960- ja 1970-luvun kieppeiltä ovat valitettavasti melkoisen hatarat, mutta sen muistan että kyseessä oli taatusti Lappeenranta - Helsinki välin tunnetuin ja suosituin pysähdyspaikka. Muovista rakennettu rakennus on nyt uhmannut ympäröivää luontoa tyhjillään pitkiä aikoja ja näyttää toimivan nykyisin jonkinlaisena varastona. Lieneekö kahvilan alkuperäinen retrokalusto vielä muovikuplan sisällä? Toista vastaavaa en ole matkoillani nähnyt, mutta mielelläni näkisin jonkun avaavan tämän aikansa maailmankuvaa ja tulevaisuudenuskoa kuvastavan rakennuksen nykyistä parempaan käyttöön. Olisikohan jollain mahdollisuus hyödyntää tätä paikallisena matkailuvalttina? 

Vanhan valokuvan UFOn menneistä kulta-ajoista voit kurkata täältä. 

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Savitaipale / Hepokivi


                                          Rolling Stones "Rock and the hard place"

Tämän päivän postaus hipoo lyhyimmän postauksen maailmanennätystä. Nimittäin Savitaipaleella Tuohikotintien ja Mäntyharjuntien risteyksessä on "Uusi hepokivi", muistona tienliittymän laajennuksen tuhoamasta alkuperäisestä Hepokivestä. Vaikka nuorempana tulikin liikuttua näillä tanhuvilla Heituinlahden Rockpalatsissa, niin tästä en muista mitään... Ehkä jollain olisi muistona jopa valokuva alkuperäisestä Hepokivestä, minne kyläläiset ennen kokoontuivat. 
Uusi Hepokivi

Uusi hepokivi on kuitenkin vuodelta 2007, jonka 25.7 Heituinlahden kylätoimikunta ja Kymen Pioneeripataljoona rakensivat ja paljastivat uuden kolmesta graniittilohkareesta rakennetun Hepokiven. Näinköhän tästä rumiluksesta on kyläläisten uudeksi kokoontumispaikaksi? 



tiistai 3. syyskuuta 2013

Parikkala / 53.Rajakomppania


Suomen sotilaat kutsuttiin jälleen aseisiin 10.6.1941, jolloin ensimmäisinä saivat käskyn rajakomppaniat. Tänä kyseisenä päivänä perustettiin myös 53.rajakomppania, joka koostui Saaren ja Uukuniemen rajamiehistä. Kyseinen joukko-osasto oli 400 miehen vahvuinen. Kapteeni Martti Avela otti osaston haltuunsa ja johti miehensä taisteluun Uukuniemen Ristilahtea vallattaessa 3-9.7.1941. Helpolla yksikkö ei päässyt myöhemminkään. Joukko-osaston sotapäiväkirjaan voit tutustua täältä.
53.Rajakomppanian muistomerkki Parikkalan Saaren taajamassa

Kyseinen joukko-osasto on saanut myös oman muistomerkkinsä Saaren taajaman keskustassa sijaitsevaan pienen puistikkoon. Kyseinen muistomerkki on pystytetty Kaakkois-Suomen Rajamieskillan toimesta ja se paljastettiin yksikön perustamisen 40-vuotis päivänä 10.6.1981. Tekijästä en valitettavasti löytänyt tietoa. 
Muistolaatta 53.Rajakomppanian muistomerkin kyljessä

maanantai 2. syyskuuta 2013

Parikkala / Saaren sankarihaudat ja "Rauhan taipaleella"

                                          Klamydia " Suomalainen tarina"

Pysytellään vielä hetki Parikkalan kunnan Saaren taajamassa. Viimeksi esittelimme talvisodan sankarihautoja, mutta tällä kertaa siirrymme muutama sata metriä ja piipahdamme Saaren vuonna 1928 perustetulla hautausmaalla. Tänne on myös haudattu toista sataa sankarivainajaa. Ei tullut laskettua tarkkaa lukumäärää, mutta toiset lähteet mainitsevat saarelaisten antamaksi uhriluvuksi 103 ja toiset 117. En osaa sanoa, kumpi lienee oikea luku, vai onko kumpikaan, mutta kovaa se on kirpaissut Saaren pientä kuntaa.
Parikkalan Saaren sankarihautausmaa
Saarella oli useasti puhetta, että sankarivainajat ansaitsisivat oman muistomerkin, mutta yksituumaisuus puuttui. Lopulta talousneuvos Toivo Pekonen avasi kukkaronnyörit ja lahjoitti 10.000 markkaa. Tämän jälkeen talkoisiin lähti mukaan Saaren kunta ja seurakunta sekä yksityiset lahjoittajat. Kun rahaa oli riittävästi, niin Antti Neuvoselle annettiin tehtäväksi muistomerkin suunnittelu ja valmistaminen. Työ olikin nopeasti valmis ja se paljastettiin 6.12.1986. 
Antti Neuvonen "Rauhan taipaleella"

Muistomerkin nimi on "Rauhan taipaleella" ja se kuvaa sotilasta, jonka ylle rauhan kyyhkyä kädessään pitävä enkeli on levittänyt siipensä. Se on valmistettu muistomerkkien perusaineksista eli punaisesta graniitista ja pronssista. Jalustan etuosaan myös kaiverrettu teksti:

Sankarivainajille
1939 - 1944 

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Parikkala / Saaren talvisodan sankarihaudat

                                          Eppujen tavoin Willimieskin oli eilen "Tien päällä"

Perjantaiehtoo meni kaverini terveydentilaa murehtiessa, joten eilen oli aivan pakko saada jotain muutakin miettimistä päänuppiin. Ratkaisuna oli kuvausmatka Luumäelle, elikkä oli lähdettävä tien päälle. Chryslerin nokka kohti Luumäkeä ja hyvässä seurassa saatiinkin helkkarinmoinen urakka tehdyksi. Ajatuksetkin siirtyivät teho-osastolta mukavampiin aatoksiin. Tämän päälle vielä piipahdus Lappeenrannan satamassa Satamanvaloja katsomassa. Oli aika hyvä päivä kaikesta huolimatta...
Saaren kirkon kirkkomaalta löytyvä Pro Patria muistokivi

Viime tarinassa Willilady kirjuutteli Saaren kirkosta, joten lienee syytä laittaa sen perään Saaren kirkon kirkkomaalta löytyvät talvisodan sankarivainajat. Pieni rivistö punagraniittisia hautatyynyjä kertoo saarelaisten osallisuudesta talvisotaan sen karuimmalla mahdollisella tavalla. hautatyynyrivistön kupeessa on myös Pro Patria muistomerkki sankarivainajille, mutta kaikki tiedot tähän liittyen ovat meille tuntemattomia. Ehkä nekin joskus selviävät?  
Saaren talvisodan sankarihaudat


perjantai 30. elokuuta 2013

Parikkala / Saaren kirkko

                                          Eppu Normaali "Suolaista sadetta"

Alkubiisin nimi on Suolaista sadetta, mutta sen lisäksi täällä Kaukaalla sataa ilmeisesti myös räntää suoraan päin näköä. Tämä on siis niitä päiviä, kun kaikki menee päin helkkaria. Koko viikon kestänyt laiskuus piti kuitata tänään jollain tarinalla, mutta mönkään meni! Nyt ei paljon naurata eikä huvita liikoja kirjoitella, koska hyvä ystäväni taistelee teho-osastolla hengestään koomassa. Jotenkin samankaltainen kooma vaivaa täälläkin, mutta yleensä asiat lutviutuvat jollain tavoin. Toivottavasti tälläkin kertaa? Tsemppiä ystävälleni ja pikaista paranemista, sekä voimia läheisille. Elämä ei ole aina reilua ja oikeudenmukaista...

Kaikesta huolimatta kohde-esittely on tulossa, mutta tällä kertaa sen tekee "vieraskynänä" toimiva Willilady, jonka kirjoituksissa luulisi ainakin pilkkujen olevan paremmin kohdillaan kuin Willimiehen sepustuksissa. Itse asiassa kyseessähän on jo toinen kerta, kun ulkopuolinen saa luvan kirjoittaa blogiimme. Edellinen ja historiallinen ensimmäinen kerta on luettavissa täältä. Vaan lasketaan Willilady vauhtiin.....niin, kuten huomaatte niin kyseessä on osa 1, joten saanemme kaiketi jatkoakin?


Otteita Williladyn matkapäiväkirjasta, osa 1

Willimies-toursin matkoissa parasta on niiden yllätyksellisyys. ne ovat seikkailuja parhaimmillaan! Koskaan ei tiedä, mistä itsensä löytää. Kun eräänä lauantai-iltapäivänä noin klo 14.48 ajelimme kuvaamaan Saaren kirkkoa, en olisi osannut pitää kyseistä paikkaa kovinkaan vetovoimaisena yleisörynnistyksen kohteena. Kuinka väärässä olinkaan jälleen kerran! Ilme saattoi kyllä olla näkemisen arvoinen, kun kirkkoa lähestyessämme tien varressa alki näkyä opastekylttejä, jossa neuvottiin majoitusalueelle, ensiapuun, paikoitusalueelle tai ruokapaikalle suurtapahtumien tyyliin. 

Ilmari Launiksen suunnittelema Saaren kirkko

Kun viimein näimme itse kirkon, totesimme joutuneemme keskelle kansanjuhlaa: joka puolella parveili ihmisiä, ja jopa kirkkopiha oli täynnä telttoja. Kovaäänisistä kaikui rauhallinen puhe ja virsilaulu. Karautimme autolla täpötäydelle kirkon parkkipaikalle ja päätimme, että mukaan mennään peräti 2200 muun ihmisen sekaan, kuten myöhemmin sain netistä lukea. Oli selvää, että kuvista tulisi ihmispaljoudessa ehkä hieman erityylisiä kuin olimme odottaneet, mutta sitäkin persoonallisempia.

Me kiertelimme paikalla ihmettelemässä ja katselemassa ja kuuntelemassa. Kahvitkin hörpimme kauniissa kesäsäässä, komean kirkon kupeessa virsilaulun kaikuessa taustalla. oikein virkistävä vaihtoehto, vaikka se olikin hieman muuta kuin viikonlopun musiikkitarjonnaksi oli alun perin odottanut. Ehkä tämä pysähtyminen oli sitten meille matkalaisille tarkoitettu ja tarkoitettu. Ainakin hyvät keskustelut se herätti. 
Saaren kirkko sijaitsee mäen päällä puiden keskellä

Saimme selville, että kyseessä olivat 69. orpokotijuhlat, jotka ovat saaneet alkunsa horrossaarnaajan, Karjalan profeetaksi kutsutun Helena Konttisen toiminnan kautta syntyneestä hengellisestä liikehdinnästä. orpokotijuhlat järjestää Parikkalan seurakunta ja Parikanniemensäätiö. tapahtuma liittyy ns. uukuniemeläiseen herätysliikkeeseen, joka ei ole kovin hyvin tunnettu maassamme, vaikka sillaä satavuotinen historia onkin.

Liikkeelle on alusta asti ollut tärkeää sisälähetystyö ja vähäosaisten auttaminen. orpokotijuhlien nimi juontaa juurensa lastenkotitoiminnasta, jota uukuniemeläisen herätysliikkeen perintöä vaaliva Parikanniemensäätiö on ylläpitänyt jo vuodesta 1915 lähtien. Elokuun orpokotijuhlat järjestettiin ensin luovutettuun karjalaan jääneessä uukuniemen parikanniemessä, jossa ensimmäinen orpokotikin sijaitsi. Toisen maailmansodan alueluovutusten jälkeen juhlat on pidetty Saaren kirkolla ja orpokoti on siirtynyt toimimaan Mikkelissä vuodesta 1949 lähtien nimellä Parikanniemen lastenkoti.
Karjalan profeetan hauta Uukuniemen Paakasalmen hautausmaalla

Saaren kirkko on nykyisin yksi Parikkalan luterilaiseen seurakuntaan kuuluvista kolmesta kirkosta. Se rakennettiin vuosina 1933-1934 ja vihittiin käyttöön 1.heinäkuuta 1934, sillä aiemmin vuonna 1920 Parikkalan seurakunnasta eronnut Saaren seurakunta tarvitsi uuden kirkon. Saaren seurakunta yhdistettiin uudelleen Parikkalaan vuonna 2005. piirustukset uuta kirkkoa varten tilattiin arkkitehti Ilmari Launikselta ja se onkin lähes identtinen Lumivaaran kirkon kanssa, jonka hän on myös suunnitellut. Kirkko on komea ja koristeellinen punatiilikirkko, malliltaan päätytornillinen pitkäkirkko. Istumapaikkoja siellä on 700 hengelle.

Kellotorniin emme valitettavasti päässeet, mutta siellä on kirkonmenoihin kutsuvat kaksi kelloa, joista suurempi on 1000 kg painava. Alttaritaulun on maalannut Laila Järvinen, ja se on maamme suurimpia, kooltaan 44 neliömetriä. Näyttävä alttarifresko nimeltään "Kristuksen taivaaseenastuminen". Muut seinämaalaukset ovat taiteilija Eemil Ruokolaisen käsialaa. Kirkon urut on hankittu Saksasta vuonna 1936. Kyllä tuollaisessa paikassa mielellään Suvivirttä tai häämarssia kuuntelisi, vaikka silloin taitaisi kyllä Williladyn toinen puoli eli karjalainen itkijänainen ottaa vallan!
Laila Järvisen alttaritaulu... 44 neliötä! 

Hämmentyneinä keskellä maaseutua sijaitsevan kirkon suuruudesta, nayttävän ja perinteisen kauniin alttaritaulun koosta ja ihmisten paljoudesta jatkoimme matkaa. Ja koska oli sentään lauantai-ilta, niin minnepä muualle sitä suuntaisikaan kuin hautausmaalle...Mutta se on jo toinen tarina. 


maanantai 26. elokuuta 2013

Lemi / Tykkitie

                                           Johnny & The Dodgers "Viitostie"

Etelä-Karjala on ollut vuosisatojen kuluessa sotajoukkojen läpikulkualuetta ja löytyypä täältä erilaisia linnoituksia ja linnoitteita eri aikakausiltakin. Tunnetuimpana uuden ajan linnoitteena on tietenkin Salpa-Linja, mutta vähemmälle tietämykselle ovat jääneet venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikaan tekemät linnoitteet Etelä-Karjalassa ja muuallakin. Tänään vuorossa ei ole linnoite, mutta ensimmäisen maailmansodan aikakaudelta kuitenkin. Esittelyvuorossa venäläisten Lemille rakentamista "tykkiteistä" toinen. Toinen näistä "tykkiteistä" kulkee Ruomin koululta Remusen kautta Saimaanrantaan ja tämän päivän kohteemme Olkkosen ja Vainikkalan välillä.  

Nämä tiet olivat aikoinaan valmistuessaan noin 10 metrin levyisiä ja erittäin suoria verrattuna vanhoille kulkureiteille muodostuneisiin maanteihin verrattuna. Työmaat olivat suuria ja niitä rakennettiin pitkään, koska venäläisillä ei ollut kiire saada niitä valmiiksi rintamalle joutumisen pelossa ja suomalaiset tekivät parhaansa viivyttääkseen niiden valmistumista. Työmailla ei siis painettu urakkavauhtia, vaan sanattoman sopimuksen mukaisesti kumpikin osapuoli jarrutteli.
Tykkitie ei ole enää 10 metriä leveä

Suomalaisille tietyöt olivat oiva keino paikata omaa talouttaan, koska teollisuustuotanto oli sodan takia hiljaista ja maailmankauppa pysähdyksissä. Niinpä kumpikin puoli käytti venäläisten rahoja härskisti hyväkseen. Venäläiset ansaitsivat pitäessään kirjoilla henkilöitä joita ei ollut edes olemassa. Helppoa rahaa heille. Suomalaiset taas saattoivat nostaa palkkansa useampaan kertaakin tai he tulivat paikalle vain tilipäivisin. Tämä, jos mikä kertoo leväperäisestä asennoitumisesta!

Joka tapauksessa valmista tuli, mutta nämä tiet, jotka oli tarkoitettu tykistölinnoitusten huolto- ja yhdysteiksi, jäivät vaille merkitystä. Mitään sotaan viittaavaa hyötyä ja käyttöä niillä ei ole ollut, ellei mukaan lasketa viime sotien aikuisia evakkojen karjankuljetuksia. Nämä tiet ovat nähneet lehmän jos toisenkin....


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lemi / Papinojat

                                                            Hassisen kone "Tällä tiellä"

Kesä on Lemille vuoden vilkkainta aikaa ja niin on ollut aina ennenkin. Kirkonkylä sijaitsee Lahnajärven itärannalla ja kirkolle pääsy oli aiemmin todella vaikeaa. Lahnajärvi nimittäin ei ole luontaisessa vesistöyhteydessä Kivijärveen, mitä pitkin monet kirkkoon saapujat tulivat. Vielä kun ajattelee asian papin kannalta, niin siirtyminen Kivijärvelle vaati veneen vetämistä maitse yli maakannaksen. Eihän semmoinen papin arvovallalle sopinut ja niinpä joskus aikoinaan ryhdyttiinkin toimeen oman kanavan kaivamiseksi kannaksen läpi. Tällöin syntyi ns. vanha Papinoja, mitä pitkin veneet pystyivät kulkemaan. On ollut takuulla melkoinen ponnistus tämä kirkkoon saapuvien hyväksi rakennettu lähes 200 metriä pitkä kanava.
Vanha Papinoja

Vaan tähän eivät Lemin Papinojat pääty, koska nykyisinkin käytössä oleva ns. uusi Papinoja löytyy. Sen sijainti vähän pohjoisempana ja se kaivettiin siksi, että Lemin kirkkoherrana 1700-luvun puolivälissä toiminut David Gestrin halusi kulkea omalle maatilalleen vähän joutuisammin. Niinpä hän kaivautti ns. uuden Papinojan vähän pohjoisemmaksi. Tätä kautta veneliikenne Lemin kirkonkylään kulkee tänä päivänäkin, kuten vilkkaimpana aikana 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin höyrylaivat saapuivat Luumäeltä Lemille Papinojan kautta. Tuttu paikka tämä on Willimiehellekin, joka on useasti assistentin mökillä lomaillessaan kulkenut tätä kautta kirkonkylälle...  
Ainut julkaisukelpoinen kuva uudesta Papinojasta, vaikka assistentin olkapää näkyykin!





lauantai 24. elokuuta 2013

Parikkala / Pyyntikuopat


Parikkalan Romanonkankaalta löytyy yksi kohde, millaista emme ole vielä esitelleet. Kyseessä on luontokohde, joten valokuvat ovat taas mitä sattuu. Valitettavasti en osaa ottaa kuvaa, missä maahan kauan aikaa takaperin kaivettu kuoppa saataisiin näyttämään mielenkiintoiselta, vaikka kyseessä on ainakin omasta mielestäni erittäin mielenkiintoinen paikka.
Opastaulu antaa perustiedot

Romanonkangas oli aikoinaan kapea eläinten kulkureitti, jota reunusti suo ja toisella puolella Romanonjoki. Joskus kauan aikaa takaperin alueelle kaivettiin kolmisenkymmentä pyyntikuoppaa kahteen jonoon, joihin saaliseläimet, hirvet ja peurat, ajettiin. Kyseessä oli koko yhteisön voimainponnistus, minkä avulla yhteisön ruokahuolto saatiin kerralla kuntoon. Unohtaa ei sovi myöskään saatujen turkisten merkitystä. 

Joskus aikoinaan istuin Helsingin yliopiston arkeologi Petri Halisen luennoilla, jotka kertoivat kivikaudesta. Vaikka paljoa en enää muistakaan, niin ainakin se jäi mieleeni, että Lapista vastaavia on löytynyt useitakin. Takuulla niitä löytyy Suomen alueelta vielä uusiakin, koska tämä Romanonkankaan pyyntikuoppa-alue löydettiin vasta 1995. Olkaapa tarkkoina luonnossa liikkuessanne!
Kuoppa maastossa ei näytä kummoiselta

Kuka nämä pyyntikuopat on kaivanut ja milloin? Alueella ei ole tehty arkeologista tutkimusta, eikä ehkä rahanpuutteen takia lähivuosina tehdäkään, joten menee pahasti arvailun puolelle. Itse uskoisin kyseessä olevan kivikauden aikainen kohde, mihin viittaisi myös alueen luonnonolot aiemmin. Alue olisi ollut ihanteellinen paikka kivikauden yhteisölle, mutta kyseisiä pyyntikuoppajonoja on tehty myöhemminkin, jopa historiallisella ajalla, joten täyttä varmuutta ei ole saatavana ennen tieteellistä tutkimusta. kenties Halisen Petri pystyttää telttansa joskus Romanonkankaalle? 



torstai 22. elokuuta 2013

Lemi / Tapiola

Eilen oltiin vähän huonoissa fiiliksissä kaikenlaisten ötököiden ja pöpöjen takia, mutta nyt ollaan iskussa ja päivän aiheena on Suomen nuoriso. No, paremminkin Lemin nuoriso vuosikymmeniä takaperin. Tältä ajalta on muistona Lemin urheilukentän kupeessa vanha nuorisoseurantalo Tapiola, millä on myös oma sotaisempikin historiansa. Nuorisoa tietty tarvitaan noihinkin hommiin.

Tapiolan historia ulottuu aina marraskuiseen iltaan vuonna 1893, jolloin Lemille perustettiin nuorisoseura. Oman talon rakentaminen mahdollistui vasta vuosia myöhemmin, jolloin nuorisoseura ja VPK yhdistivät voimansa ja rakensivat Tapiolan. Talon vihkiäisiä vietettiin 6.12.1908, jolloin ei arvattu päivän muodostuvan itsenäisen Suomen itsenäisyyspäiväksi. 
Tapiola

Aluksi talo oli yhdistysten toimintapaikkana, mutta keväällä 1916 se otettiin venäläisten sotilaiden majoitustilaksi, koska he saapuivat rakentamaan Lemille linnoitteita Pietarin suojaksi. Tätä vaihetta kesti syksyyn 1917, milloin venäläiset poistuivat paikalta kotimaahansa. Nopeasti talon käyttötarkoitus taas muuttui sisällissodan takia ja talo oli vuoroin punaisten ja valkoisten hallussa. Olojen rauhoituttua Lemin suojeluskunta vuokrasi nuorisoseuralta tiloja, kunnes rakennusta laajennettiin vuonna 1921. lopuksi laajennusosa siirtyi suojeluskunnan käyttöön vuoden 1926 kuluessa. Nopeasti tilantarve kasvoi ja vuonna 1933 rakennus laajennettiin nykyisiin mittoihin.
Muistolaatta Tapiolan seinässä

Suojeluskunta ja Lotta Svärd järjestö käyttivat nuoriso-osastoineen rakennusta vuoteen 1944 asti, jolloin molemmat organisaatiot piti lakkauttaa Moskovan rauhanehtojen mukaisesti. rakennuksen myöhemmistä vaiheista Willimies ei osaa kertoa, mutta muistona menneistä ajoista, löytyy Tapiolan seinästä muistolaatta muistutuksena rakennuksen sotaisemmasta historiasta. 

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Parikkala / Karjalaan jääneet

                                   Willilady, parane pian

Kävimme männä lauantaina Willimies Toursin kuvausretkellä Parikkalassa Williladyn kanssa ja ei mennyt reissu ihan putkeen. Meikäläinen sai punkin nahkaansa ja pitihän se käydä terveysasemalla poistamassa, koska eihän tuo piru suostunut irtoamaan omin konstein. Nyt sitten huonot uutiset saivat jatkoa matkaseuralaisen osalta. Kintulla vilistänyttä punkkia ei lasketa, mutta revähtänyt reisi aiheuttaa tuskaa, joten nyt on taas ensi viikonloppuna suoritettava kuvaukset ihan itsekseen. Lienee valittava tällä kertaa suunnaksi Luumäki, jos siellä törmäisi vähemmän punkkeihin ja säilyisi paremmin ehjänä?

No jaarittelu sikseen ja esitellään blogimme toinen Parikkalakohde. Tämä nyt ei kummempia tarinoita kaipaa, koska kyseessä on parikkalalainen versio rajan taakse jääneille sukulaisille, puolisoille, lapsille ja sekä muille rajan taakse jääneille vainajille. Poikkeuksena jo aiemmin esittelemiimme vastaaviin kohteisiin, tähän on ekumenian merkeissä osallistuneet molemmat kirkkokuntamme - siis luterilainen ja ortodoksinen, ainakin risteistä päätellen. 
Armi Siitosen suunnittelema muistomerkki Parikkalan kirkkotarhassa
Kyseinen Parikkalan kirkon kupeessa sijaitseva muistomerkki on Armi Siitosen suunnittelema ja sen pystytyksestä vastasi Parikkalan Karjalaseura. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1980.


tiistai 20. elokuuta 2013

Lemi / Puhujakoroke

       1980-luvulla Tommi Läntisen Boycott yritti vaikuttaa asenteisiin.... "Gotta rock"

Tämä muistomerkki on hieno osoitus siitä, että Suomessa osataan joskus kiertää ja joustaa lupa- ja määräysviidakossa. Samankaltaista luovaa asennetta kaivattaisiin maassamme enemmänkin. Valitettavasti meidän päättäjämme ovat viime vuosikymmeninä tehneet parhaansa tappaakseen luovuuden ja yritteliäisyyden kaikensorttisilla idioottimaisilla määräyksillä. Tässä asiassa voisi ottaa mallia vaikkapa itänaapurista, missä Willimies kierteli tänä suvena. Esimerkiksi yksikään paikallinen saslikkibaari ei olisi täyttänyt maamme määräyksiä, mutta ruoka oli hyvää ja maistui hyvältä. Vatsanpurujakaan en saanut, mutta takuulla yksikään näistä grilleistä ei toimisi maassamme, koska lupaa ei heruisi. No ehkä päättäjämme joskus ymmärtävät, että yritteliäisyyttä ei kannata tappaa liialla sääntelyllä? No näin tuskin tapahtuu...
Yhdessä yössä rakennettu puhujakoroke
Mitenkäs tämä alku liittyy päivän kohteeseen? Kyseessä on nykyisin Lemin hautausmaan aitojen sisäpuolella oleva kivestä muuraamalla tehty puhujakoroke, mikä ilmestyi yhden yön aikana nykyiselle paikalleen. Tosin kesällä 1940 valmistuessaan se sijaitsi tien laidassa, eikä hautausmaan aitakaan sulkenut koroketta sisäpuolelleen. Vaan miksi ihmeessä tämmöinen rakennelma on tehty Lemin hautausmaalle?

Talvisodan loppuesssa 13.3.1940, Suomen armeijan oli nopeasti siirryttävä uusien rajojen sisäpuolelle ja Lemikin sai osansa näistä joukoista. Kolmesta prikaatista koostunut 1.Divisioona majoitettiin Etelä-Karjalan alueelle ja 3.Prikaati sai kotipaikakseen Lemin. Pikkuhiljaa tilanteen rauhoituttua, päätettiin 3.Prikaati kotiuttaa loppukesästä 1940. Aivan kaikkia miehiä ei tosin laskettu siviiliin, koska jokaisesta lakkautettavasta prikaatista muodostettiin yksi pataljoona uudelleen perustettavaan 1.Prikaatiin, joka jäi välirauhan ajaksi palvelukseen Lemille.  

Alkuperäistä yksikköä lakkautettaessa nousi esiin kysymys vihoviimeisestä paraatikatselmuksesta ja ohimarssista Lemin kirkonkylässä. Tietysti tapahtumaa varten tarvittiin edustava koroke ohimarssin vastaanottamista varten. Prikaatin johto tiedusteli lupaa korokkeen rakentamisesta silloiselta kirkkoherra Karttuselta. Vastaus oli kieltävä, mutta Karttunen totesi lopuksi, että jos se yön aikana ilmestyisi, niin siinähän se sitten on! No yön aikana puhujakoroke valmistui ja on yhä jäljellä muistutuksena 3.Prikaatista.
3.prikaatin muistolaatta puhujakorokkeen etuseinässä

Lisäksi puhujakorokkeen etuosassa on kuparilaatta, missä ovat Karjalan, Savon ja Uudenmaan vaakunat sekä maininta joukko-osaston talvisodan aikuisista taistelupaikoista. Maininnan ovat saaneet Kämärä, Pilppula, Summa ja Tali.


maanantai 19. elokuuta 2013

Taipalsaari / Sankarihautausmaa

                                                          Dingo "Elämäni sankari"

Vähän aikaa takaperin esittelin Savitaipaleen sankarihautausmaan ja kerroin sen olevan upein näkemäni. Samaa mieltä olen edelleenkin, mutta Taipalsaaren sankarihautausmaa pääsee kyllä lähelle. Tietysti nämä ovat vain omia mielipiteitäni, joten kannattaa käydä paikan päällä tekemässä vertailevaa tiedettä. 
Taipalsaaren sankarihautausmaa

Taipalsaaren sankarihautausmaa on malliesimerkki eri yhteisöjen yhteistyön voimasta. Muutama vuosi takaperin paikalliset reserviläiset ottivat tehtäväkseen puhdistaa hautakivet sammaleesta ja yhdessä seurakunnan kanssa osallistuvat muutenkin alueen vaalimiseen perinteistä kunnioittaen. 
Viivasuorien hautarivistöjen takana V.Jalavan Sankaripatsas

Sankarivainajien isänmaalle antamaa uhria kunnioittamaan on vuonna 1965 pystytetty Veikko Jalavan tekemä massiivinen kivijalustalle asetettu punagraniittinen Sankaripatsas. Patsaan kuvituksena on kolme suomalaista sotilasta ja vuosiluvut 1939 - 1944.
Massiivinen Sankaripatsas

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Savitaipale / Vapaussodan muistomerkki*

                                          Little Jack Savitaipaleelta "Hearse"

Savitaipaleen kirkonkylän ytimessä sijaitsee vanha hautausmaa, mikä on sijaintipaikkana tämän päiväiselle kohteellemme. Nykyisin elämme rauhallisia aikoja, eikä ainakaan heinäkuisella kuvausretkelläni näkynyt mitään sotaan viittaavaa, mutta muutamaan otteeseen Savitaipale on ollut raivoisien taisteluiden keskipisteenä. Ensimmäisen kerran alue oli sotatoimien kohteena 1700-luvun loppupuolella, joista kerromme myöhemmin, mutta tänään siirrymme ajassa taaksepäin 95 vuotta, jolloin viimeksi Savitaipaleella sodittiin. Joku voisi tietysti mainita, että Savitaipale sai osansa suomalaisten niskaan kaadetusta pommimäärästä viime sotien aikana, mutta me tarkoitamme taisteluita, joissa kaksi armeijaa kohtasi toisensa paikan päällä.
Vapaussodan muistomerkki

Siirrymme siis aikakoneella taaksepäin Suomen itsenäistymisen hetkeen joulukuussa 1917, minkä jälkeen tilanne riistäytyi käsistä ja maa jakautui kahteen leiriin, punaisiin ja valkoisiin. Savitaipaleellekin tihkui tietoja, että tulevan sodan molemmat osapuolet aseistautuivat, niin Savitaipaleella yritettiin saada aikaan yhteistä kaikkien puolueiden Suojeluskuntaa. Hyvä yritys, mutta valitettavasti se ei toteutunut.
Vapaussodan muistomerkki vuodelta 1921

Toiminnan aika Savitaipaleella koitti 27.1.1918, jolloin riisuttiin aseista venäläiset joukot, mitkä olivat alueella linnoitustöissä. Laukaustakaan ei tarvinut ampua, kun venäläiset luovuttivat aseensa Suojeluskunnalle, sodan valkoiselle osapuolelle, mikä otti aluksi vallan alueella. Tämän jälkeen uusia miehiä astui Suojeluskunnan joukkoihin ja he aloittivat harjoittelun sekä vartiopalvelun Savitaipaleella. Pikku hiljaa tänne saapui joukkoja muualtakin ja etelä-Suomesta rintamalinjan yli saapui innokkaita vapaaehtoisia. Sotainnostus levisi paikkakunnalle. Miehet harjoittelivat ja naiset varustivat joukkoja lumipuvuilla ja muilla tarvikkeilla. Pitäjän vauraat talolliset antoivat lainoja joukkojen huoltoa varten. Savitaipale oli valkoisten käsissä.
Kullattu kaiverrus

Joukot odottivat punaisten hyökkäystä joko Lappeenrannan tai Taavetin suunnista, mutta sitä ei kuulunut. Niinpä joukot suorittivat itse pari  pientä hyökkäystä punaisten kimppuun Lemillä ja Taavetissa, mistä jälkimmäinen aiheutti 13:sta miehen tappiot. Seuraava käänne tapahtui helmikuun lopulla, jolloin punaiset valtasivat lähes taistelutta Suomenniemelle vetäytyneet valkoiset joukot. Vastahyökkäystä valkoiset yrittivät jo 4.3.1918 huonoin tuloksin, minkä jälkeen rintamalinja rauhoittui aina 23.4 asti.
Korutonta kertomaa...

Huhtikuun 23. päivän aamuna valkoiset hallituksen joukot aloittivat etenemisen kohti Savitaipaleen kirkonkylää. Tykistön tukemana suunniteltu yllätyshyökkäys epäonnistui, eikä lähes tuhannen punaisen ampumaketju pettänyt. Tykistö sen sijaan aiheutti suuria vahinkoja kirkonkylässä, polttaen mm. apteekin ja kolme muuta taloa maan tasalle. Taistelu ei kuitenkaan vielä ratkennut, joten seuraavana päivänä valkoiset hyökkäsivät uudelleen.
Nimiluettelo

Seuraava päivä oli sodan ehkä katkerin, koska valkoiset pääsivät etenemään Paimensaareen asti ja pakottivat punaiset vetäytymään kohti kirkonkylää. Vetäytyminen tapahtuikin melkoisen näyttävän episodin kera, koska valkoisten tykkituli sytytti Savitaipaleen satavuotiaan kirkon palamaan. Ilmeisesti kirkon tuhoutuminen johtui väärinkäsityksestä. Valkoiset luulivat, että punaiset olisivat asettaneet kirkon torniin tähystäjiä sekä konekiväärin. Tieto oli väärä, mutta sen takia tulta suunnattiin kohti kirkkoa.

Lopulta 25.4 valkoisten aloittama hyökkäys pakotti punaiset vetäytymään Taavetin suuntaan haavoittuneet mukanaan. Tuhoa kirkonkylässä seurasi tänä taisteluiden viimeisenäkin päivänä, koska punaisten esikuntana käyttämä pappila paloi maan tasalle sekä pappilan kenttäsairaalana käytetty navetta. Todennäköisesti moni punainen haavoittunut paloi hengiltä rakennuksen mukana. 

Kirkonkellojen soitolla ilmoitettiin vallanvaihdoksesta ja tästä lähti liikeelle sodan voittajien käynnistämä mielivaltainen puhdistus. Moni punainen menetti hengensä vihan purkauduttua vallanvaihdoksen jälkeen, kun voittajille paljastui punaisten hallintakauden aikana tekemät mielivaltaisuudet. Sodan seurauksena työväenyhdistys lakkautettiin ja sen toiminta sallittiin vasta 1945 eli melkoisen myöhään.

Sodan voittajilla on tapana pystyttää omaksi kunniakseen muistomerkkejä, niin myös täällä Savitaipaleella. Vanhalta hautausmaalta löytyy Suojeluskunnan pystyttämä Vapaussodan muistomerkki, mikä on paljastettu v. 1921. Niin tekijä, kuin muutkin tiedot meiltä puuttuvat. 

Lopuksi vielä muutama kuva Vanhalta hautausmaalta.
Kesän aikana näkemistäni hautakivistä tyylikkäin

Karu hautamuistomerkki aikojen takaa
Päivitys 27.2.2018
Savitaipaleen valkoisten muistomerkki on melko todennäköisesti Ilmari Wirkkala, joka toimi tuohon aikaan hankolaisen Oy Granitin taiteilijana. Täyttä varmuutta asiasta ei tosin ole. Lisäksi patsaan tarkka paljastamispäiväkin selviää nyt ja se oli 16.10.1920. 

perjantai 16. elokuuta 2013

Lemi / JR1


Sotaisissa tunnelmissa tälläkin kertaa. Keskeltä Lemin kirkonkylää löytyy JalkaväkiRykmentti JR1 muistomerkki, jossa muistellaan kyseisen noin 3600 miehen vahvuisen joukko-osaston perustamista kesällä 1941. JR1 muodostettiin välirauhan aikana pohjanaan suojajoukkoihin kuulunut 1.Prikaati. Sen ensimmäinen ja toinen pataljoona olivat sijoitettuna Lemin Kantturanniemen ja Lahnajärven varuskuntiin. Sodan uhan lähestyessä, osasto täydennettiin Lemin ja Lappeen reserviläisistä. Heistä muodostettiin uuden rykmentin kolmas pataljoona. 
Kuvauspäivänä Lemillä oli markkinatunnelmaa

Olemme esitelleet kyseisen rykmentin muitakin muistomerkkejä blogissamme ja voitkin käydä verestämässä muistoja täältä. 
Muistolaatta JR1 muistomerkin kyljessä

Itse muistomerkki on karu muistolaatalla varustettu Salpalinjan panssariestekivestä tehty monumentti aivan Lemin kirkonkylän ytimessä. Kivi on tuotu Lemille Lappeenrannan Rutolasta ja muistomerkki on paljastettu arvokkaine juhlallisuuksineen 6.5.1972. 



torstai 15. elokuuta 2013

Savitaipale / Tuulimylly

                                       Dannyn coverversio Yellow riverista... "Tuulensuojaan"

Ihan ensimmäiseksi kiitokset kaikille lukijoillemme, joita on nyt sitten käynyt sivuillamme yli 80.000 kertaa. Melkoisen uskomaton määrä, millaisesta emme osanneet kuvitellakaan aloittaessamme tämän bloggaamisen noin 17 kuukautta takaperin. Vielä kerran kiitokset ja ainakin täällä jännätään, että menisikö sadantuhannen maaginen raja rikki ennen joulua? Sinänsä kävijämäärällä ei ole väliä, mutta antaahan tuo mukavasti motivaatiota, kun tietää, ettei ihan itselleen tartte kirjuutella...

Kauan aikaa takaperin ihmiset osasivat hyödyntää luonnon tarjoamia mahdollisuuksia omaa elämäänsä helpottaakseen. Vesivoima ja tuulivoima olivat laajasti käytössä, eivätkä ne saastuttaneet ympäristöään nykyisten energialaitosten tavoin, vaan toimivat uusiutuvilla luonnonvaroilla. Onneksi viime aikoina on havahduttu huomaamaan niiden hyödyt ja rakennettu uusia tuulivoimalaitoksia. Tämä on mielestäni ainoa oikea tie, jolla pystymme lopettamaan ympäristön saastuttamisen ja luonnonvarojen haaskaamisen.
Rahikkalan tuulimylly

Moni minut tunteva luulee, että kuulun siihen ihmisjoukkoon, joka vähät välittää luonnosta ja on valmis haaskaamaan rahaa turhiin tai ainakin lyhyeksi aikaa mielihyvää aiheuttaviin tuotteisiin. Onhan tuossa perää, koska omistan auton ja kaksi moottoripyörää. Silti olen viime vuosina kiinnittänyt enemmän huomiota näihin asioihin ja aion tehdä niin jatkossakin. Olen aina halunnut asettaa itselleni tavoitteita ja haasteita, joten olen jo aiemminkin vihjannut kirjoittavani ekoaiheista oman elämäni ekoratkaisuista kertovaa blogia. Tarkoitukseni olikin aloittaa se vuodenvaihteessa, mutta nyt olen vähän kahden vaiheilla. Tässä Willimiehen jäljillä blogissakin riittää vielä puuhastelua pitkäksi aikaa, joten en tiedä riittääkö paukut kirjoittaa kahta blogia samaan aikaan. Aika näyttää....
Saasteetonta energiaa vuodesta 1804

Vaan, voisihan tuota siirtyä asiaan jo lopultakin. Aloittaessani tämän blogin laajentamisen Lappeenrannan ulkopuolelle, ajatukseni oli julkaista muistomerkit ja muutamia merkittäviä rakennuksia. Tässä lupauksessa olen vielä pysynyt ja tänään laajennan rakennusesittelyn ennen esittelemättömään kohdetyyppiin - tuulimyllyihin. Savitaipaleen Rahikkalan kylästä löytyy täysin toimintakykyinen tuulimylly, joka on uhmannut aikaa ja luonnonvoimia vuodesta 1804 lähtien. Kyläläiset ovat pitäneet yhteisvoimin huolta siitä, kunnostaen sen viimeksi vuonna 2002. Näin se voi jatkaa toimintaansa seuraavatkin 200 vuotta.

Kyseinen tuulimylly on varvas- eli ns. jalkamylly, jota voidaan kääntää tukin avulla tuulen suuntaa vasten, jolloin sitä voidaan käyttää tuulensuunnasta riippumatta saaden siitä irti maksimaalisen tehon. Tuulimyllyn ympäristöstä löytyy myös 1900-luvun vaihteessa rakennettuja kiviaitoja, joilla pellot on jaettu. Tälläistä en muista muualla etelä-Karjalassa nähneeni? No onhan niitä varmaan, mutta en minäkään ihan joka paikassa ole käynyt....vielä!
Rahikkalan kunnostetut kiviaidat


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Taipalsaari / Isänmaan puolesta

                              Jari Sillanpää "Tuntematon"

Jep, nyt on kyllä ollut melkoista kiirettä! Kova olisi yritys julkaista kohde/päivä, mutta katsotaan kuinka pitkään paukut riittää. Tosin jos kohde esittelyt on tämänpäiväisen kaltaisia, niin näitähän julkaisisi vaikka viisi kipaletta joka päivä...

Valitettavan usein törmää näkymättömään muuriin, mikä estää löytämästä tietoa kuvaamistamme kohteista. Niin tälläkin kertaa, vaikka kyseessä on selvästi melkoisen uusi ja omalla tavallaan todella kaunis muistomerkki, mikä kunnioittaa Taipalsaaren miesten ja naisten antamaa uhria isänmaalle vuosina 1939 - 1945.
Isänmaan puolesta
Olen yleensä mahdollisimman nopeasti pyrkinyt julkaisemaan kohteet, joista emme tiedä mitään ja niin tälläkin kertaa. Olen vuorenvarma, että jossain vaiheessa joku lukijoistamme kertoo meille tietoja kohteesta, jotta voimme päivittää tarinan. Näin tulee käymään takuulla tälläkin kertaa?
Koruton teksti
Tämä puolikaaren muotoon asetettu seitsemästä harmaagraniittisesta kivenjärkäleestä koostuva muistomerkki on upealla paikalla Taipalsaaren kunnantalon puistikkoalueella ja kiviin on kaiverrettu kaikkien taipalsaarelaisten viime sodissa menehtyneen nimet. Kieltämättä melkoisen määrän ihmishenkiä on pieni Taipalsaarikin antanut Suomen vapauden puolesta.

Jäämme odottelemaan lukijavihjeitä muistomerkin tiimoilta...

tiistai 13. elokuuta 2013

Parikkala / Mykkiin kivet


Tänään kikkaillaan melkoisen vanhoilla kuvilla. Ikää kuvilla on liki päivälleen seitsemän vuotta, joten Willimiehen pojatkin suostuivat antamaan omat kuvansa julkaistaviksi. Väittivät, ettei kukaan noista ikivanhoista otoksista voi heitä tunnistaa. No onhan nuo vähän kasvaneet niin pituutta kuin leveyttäkin, joten tyrkätään sitten kuvat jakoon. Paikkana usein vierailemamme Parikkalan Kesusmaa. Ai niin, paikalla on myös nimi - Mykkiin kivet.
Parkkipaikalta lähtee polku Mykkiin kiville

Muutama kilometri 6-tieltä itään lähellä Saaren taajamaa, sijaitsee tämä kohde. Poikkeuksellisesti kyseessä ei ole viime sotavuosista kertova muistomerkki, vaan viimeisimmän jääkauden aikaan saama pohjoismaiden suurin siirtolohkareiden ryhmä. Vastaavia suuria järkäleitä löytyy lähialueelta enemmänkin, mutta näin isoa yhtenäistä aluetta ei muualla ole. 
Kesällä 2006 polulle oli kaatunut puita ja näköjään juniori innostui poseeraamaan 

Monet siirtolohkareet ovat kasautuneet päällekkäin ja limittäin, jolloin niiden väliin on jäänyt luolamaisia käytäviä. Ainakin pojat kulkivat innoissaan tunneleja edestakaisin. Tuskin noita enää varmaan kiinnostaisi? Kaikesta huolimatta kivet ovat pienen ajomatkan aiheuttaman koukkauksen arvoiset. Keskellä metsäistä rinnettä sijaitsevat kivenlohkareet ovat kohde, joiden vaikuttavuutta on todella vaikea valokuvien avulla välittää teille lukijoille. Siispä liitetään vähän reilummin kuvia, jos vaikkapa mielenkiintonne heräisi? 
Opastaulu antaa lisää tietoa kohteesta

Kivet ovat aikojen saatossa lohkeilleet
Siirtolohkareet ovat muodostaneet käytäviä, joissa kesusmaalaiset ovat piileskelleet vainolaisia
Puut kertonevat mittasuhteista
Melkoinen jötkäle
Kiven alle pääsee vaikka sadetta karkuun
Yleisnäkymää
Tasapuolisuuden vuoksi vanhimmainen jässikkäkin pääsee kuvaan keskeltä Mykkiin "luolaa"