Lappeenranta / Kaunis Weera

Toiseksi viimeistä kohdetta viedään ja alunperin tarkoitukseni oli myös tähän kohteeseen bloggaaminen tällä erää lopettaakin. Kauniin Weeran ohitse kuitenkin kiilasi viime metreillä eräs toinen kohde, joka saa kunnian kolmen päivän päästä lopettaa nämä väsyneet jorinani. Ehkä tuleva uudelleen aloitus joskus tulevaisuudessa saa innostukseni näkymään myös näissä höpötyksissäni.....

Kaunis Weera katsoo Saimaalle

Ennen kuin aloitan Kauniin Weeran tarinalla, niin pakko vähän avautua omista asioistani. Työrintamalla takana on elämäni rankin syksy työrintamalla. Pakkohan se on tunnustaa, etten ole viettänyt töissä päivääkään ilman ajatusten karkaamista koronahärdelliin. Reilut pari viikkoa takaperin aloin käyttämään töissä visiiriä tai kuten itse sanon, niin hitsarin koppaa. Lienee tuo vielä mahdolliset pöpöt pysäytellyt, koska ainakin vielä olen ollut terveenä. Töitä on siis historian parissa painittu ihan kuin ennenkin, mutta ehkä se suurin innostus on vielä pysytellyt poissa.

Antiikin kauneutta

Siviilipuolella on taas tullut viime viikkoina vietettyä enempi aikaa kotosalla harrastusten jouduttua tauolle. SaiPan pelit ja lupaavasti alkanut kehonrakentajan urani tyssäsivät pelien loppumiseen ja kuntosalin sulkeutumiseen. Ilmeisesti edessä on taas massakausi, jonka aikana painoni nousee yli sadan kilon. No, eipähän tarvitse käydä neuvolassa punnittavana, kuten isot pojat sanovat! Kaiken lisäksi tämän vuoden suuriin muutoksiin kuuluvat ajokaluston uusiminen. Yamaha-prätkäni vaihdoin Kawasakiin ja liki 20 vuotta kestänyt rakkaussuhde Chrysler-autoihin päättyi nyt joulukuussa. Jatkossa kurvailen Chevroletilla tai "letukalla" kuten nuoruudessani bruukattiin sanoa. Muutosta on siis kuulunut tähän vuoteen! Kaikkien näiden muutosten lisäksi päätin jättää päätösbileet ensi lauantaina pitämättä, ettei vahingossakaan päättäjäisistä tule lopulliset....

Ensi vuodellekin olen asettanut itselleni erilaisia tavoitteita, kuten tiputtaa painoa yli 10 kiloa, ajaa moottoripyörällä aito "rautaperseajo" ja leppoistaa elämääni kaikin tavoin. Jos vaan on mahdollista, niin yritän myös etsiä uusia muistomerkkejä ja kuvata niitä. Niin, en minä lopettaa aio pysyvästi, mutta kun tällä hetkellä ei ole aineistoa esiteltäväksi. Sitten kun olen saanut kasaan 40-50 kohdetta, niin homma jatkuu. Veikkaanpa kyllä, että helppoa se ei tule olemaan. Pitäähän se tuo miljoonan lukijan rajakin saada rikki, kun on niin turkasen lähellä. Tähän mennessä lukijoita on ollut jo yli 917.000, joten aika paljon noita saa vielä tulla ennen miljoonabileitä!!!!

Ryhti kohdillaan

                                  

Miljoonabileiden takia nyt asiaan.....  Lappeenranta sai uuden upean patsaan 7.8.2020 aivan kaupungin näköalapaikalle sataman kupeeseen kulkureitin varrelle. Siinä sitä kelpaa katsella Kaunista Weeraa, joka pronssisena hahmona seisoo Saimaalle tuijottelemassa vesipatjan päällä. Vaan  kuka on tämä salaperäinen Kaunis Weera?  Kaunis Weera on saanut alkuperänsä Tatu Pekkarisen vuonna 1942 säveltämästä Kaunis Veera -kappaleesta sekä ennen kaikkea siitä tehdystä näytelmästä ja elokuvasta. Etenkin elokuva, jonka Ville Salminen ohjasi, teki Weerasta tunnetun. Elokuvahan kertoo sisävesialus Prinsessa Armadasta, joka seilasi Saimaalla ja aina Pietariin saakka vanhaa Saimaan kanavaa pitkin. Veera oli paennut laivalle avioliittoa, johon hänen vanhempansa yrittivät häntä pakottaa. Nyt Weera ja Prinsessa Armada ovat taas yhdessä!

Kauniille Weeralle oli tarkoitus hankkia kaupunkiimme patsas jo viisikymmentä vuotta takaperin, mutta aikeeksihan se jäi. Sitten viitisen vuotta takaperin alkoi tapahtua paikallisen liikemiehen Ossi Wilhun toimesta. Wilhu ilmoitti hankkivansa patsaan omalla kustannuksellaan ja ei ihan pienellä summalla, koska kustannusarvio oli 100.000€. Aluksi patsas, jonka Wilhu halusi tulevan Lappeenrannan "Havis Amandaksi", piti sijoittaa raatihuoneen puistikkoon. No, jokuhan siitä päätti valittaa,ja siitä alkoi melkoinen härdelli. Kuvittelin jo hetken Wilhun luopuvan koko hankkeesta, mutta onneksi hermo piti. 

Weera on komia plikka

Muutenkin loppuvaiheessa tuli viivytyksiä vesialtaan kanssa, mutta lopulta patsas oli valmis paljastettavaksi kaiken kansan nähtäväksi, vaikka viivytystä tulikin. Lisäksi kun vielä tämä koronahärdelli iski päälle, niin oli hetken epäselvää, koska juhlallisuuksia päästäisiin juhlimaan. Lopulta taidemesenaatti Ossi Vilhun ja kuvanveistäjä Markku Hirvelän projekti saatiin päätökseen. Lopulta kuitenkin niin Vilhu, taiteilija ja kansa olivat tyytyväisiä. Se lienee pääasia?

Päivitys 15.9.2025

Mihinkäs Weera olisi muuttunut näin lyhyessä ajassa? 

 

Lappeenranta / Lappeen vaakuna

Blogin päättyminen ja kirjoittajan jokavuotinen ikääntymispäivä lähestyvät. Kumpaakin tapahtumaa oli tarkoitus juhlistaa viimevuotiseen tapaan kotikonnuillani Kaukaalla. Tarkoitus oli jälleen kerääntyä paikalliseen Kaukaan Kisakrouviin, mutta saas nährä nyt.... Hirveästi ei tuo korona kiinnostaisi, vaikka eipä sitä täällä meilläpäin ole liikaa näkynyt. Silti olen vielä harkitsevalla kannalla ja olenhan saanut vastaehdotuksen eräältä lukijalta, että voisimme bilettää heidän autotallissa kuten nuorena teimme samassa paikassa. Vieläkin muistan taivaille räjähtäneen perunakiljun tuoksun kun siivosimme sotkujamme. Viinatehtailijan lupaavasti alkanut ura päättyi tuolloin lyhyeen....

Vaakuna sijaitsee Lappeenranan keskustassa kirkkopuistossa

Lappeen vaakuna

Vaan asiaan, jotta ei mene jaaritteluksi. Nykyinen Lappeenranta on muodostunut entisen Lappeen pitäjän alueelle ja lopullinen liitos tapahtui niinkin myöhään kuin 1967. Aiemmin Lappee oli se alue, mistä muut tämänkulmakunnan pitäjät ovat saaneet alkunsa. Lappeen pitäjä on kaiketi muodostunut 1200- tai 1300-luvulla ja ensimmäisen kerran siitä löytyy maininta vuodelta 1415. Noina aikoina pitäjän keskuspaikka, ja jo aiemminkin, oli Kauskila. Siellä oli alueemme ensimmäinen kirkko ja kristillinen hautausmaa. Massiivinen maa-alue myös kuului Lappeeseen, koska nykyinen Iitti lännessä, Mäntyharju pohjoisessa ja Joutseno idässä sisältyivät Lappeen alueeseen. Vaikka Lappee on pakkoliitetty 1967 Lappeenrantaan, niin vanha oma seurakunta on olemassa. Tosin puhetta on ollut, että säästösyistä kaikki seurakuntamme liittyisivät yhteen. Koska se tapahtuu, on vielä vaiheessa.

Pyhän Laurentiuksen reliefi vaakunan pohjan päällä

Mistä sana Lappee on sitten saanut alkunsa. Väittävät sillä olevan kolme eri vaihtoehtoa. Yksi vaihtoehto on, että se olisi muodostunut sanasta Lapwesi, joka tarkoitti Saimaan etelärantaa, missä Lappeekin sijaitsi. Tästähän meidän kylässä on vieläkin Lapvesi niminen kaupunginosa. Toinen vaihtoehto on, että se tulisi sanoista lape tai lappeelleen. Kuulemma kun tänne suuntaan olisi katsellut Wiipurista, niin paikka olisi lappeellaan Salpausselän etelärinteellä. Jotenkin tämä vaihtoehto itsestäni kuulostaa oudolta. Kolmantena vaihtoehtona nimen alkuperälle on lappalaisten vaikutus. Tornionjoella sijainneesta lohikylä Lappeasta muuttaneet siirtolaiset olisivat muuttaneet tänne ja tuoneet nimen tullessaan. Tätä teoriaa tosin saattaisi tukea 1600-luvulta asti olleen Lappeenrannan vaakunan Willimies, joka on voinut olla alkujaan lappalainen. Se ja sama, mistä nimi on saanut alkunsa.....se ei kaiketi ratkea varmasti koskaan!

Sen sijaan Lappeen vaakunassa ei ole Willimiestä vaan se kertoo enempi kristillisestä vaikutuksesta, koska vaakunassa on Pyhä Laurentius halstereineen ja kultarahoineen. Tarkempi selitys Lappeen vaakunasta on seuraava: 

"Lappeen kunnanvaakuna oli Lappeen kunnan tunnus, joka oli saanut aiheensa pitäjän keskiaikaisen kirkon suojeluspyhimyksestä Pyhästä Laurentiuksesta, joka esiintyi aiheena jo 1600–luvun alkupuolella Lappeen kihlakunnan sinetissä. Vaakunan halstari liittyy olennaisesti Pyhään Laurentiukseen tämän tunnuksena, joka viittaa tämän marttyyrikuolemaan polttamalla rauta-arinalla. Halstari on myös Lohjan vaakunassa. Vaakunan on suunnitellut Olof Eriksson, ja se vahvistettiin käyttöön 4. helmikuuta 1953. Vaakunan selitys on ”puna-mustahalkoisessa kilvessä oikealle katsova P. Laurentius pitäen oikeassa kädessään kohotettuna halstaria ja vasemmassa kultarahoja; kaikki muu hopeaa”. Vaakuna muuttui epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi 1967, kun Lappeen kunta liitettiin Lauritsalan kanssa Lappeenrannan kaupunkiin."

Aiemmin Lappeen vaakuna löytyi Lappeen kirkon pihamaalta kukkaistutuksena toteutettuna, mutta koska mustia kukkia on vaikea löytää, niin se päätettiin ikuistaa tekemällä se kivestä. Hankkeen alullepanijana toimi Lappeen kotiseutuyhdistys. Lappeen vaakuna muodostuu pohjasta, mihin on käytetty Virojoen punaista graniittia ja Koitavaaran mustaa graniittia. Pohjan päälle on Kurun harmaasta graniitista tehty Pyhän Laurentiuksen reliefi.

Tekijäkin on kaivertanut nimensä reliefiin

Vaakuna paljastettiin 6.9.2020 Lappeen kirkkopuistossa. Puhujina toimivat ainakin kaupunginjohtaja Kimmo Jarva ja kaupunginpuutarhuri Hannu Tolonen. Veikkaanpa, että Lappeen Kotiseutuyhdistyksestäkin joku virkkoi jokusen sanan.... 

Päivitys 2.5.2026

Lappeen vaakuna on melkoisen uusi muistomerkki ja saanut olla vilkasliikenteisellä paikalla ihan rauhassa. Hieno homma

Lappeenranta / Valarikon viivan muistolaatta

Joskus näitä muistomerkkejä löytyy mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Tämä olisi kaiketi löytynyt helpoiten, kun lukisin päivittäin paikallisen aviisin, joka julkaisi jutun kuvineen tämän muistolaatan paljastuksesta. Itseltänihän tuo jäi huomaamatta, mutta onneksi teetin viime keväänä etäopetuksessa tehtävän 8-luokkalaisille, missä heidän piti käydä ottamassa selfie kotiaan lähimpänä olevalla muistomerkillä tai - laatalla. Niinpä kuvia katsellessani totesin, että olin törmännyt ihkauuteen muistolaattaan. Uskomaton munkki oli käynyt, kun katselin Kettusen Antin ottamaa selfietä. Piti ihan samantien kysäistä, että missä tämä on ja johan paikka selvisi.

Muistolaatta oli kiiltävä vielä huhtikuussa 2020

Muistolaatta on kiinnitetty mökin sokkeliin

Paikka onkin vanha tuttu, josta kirjoitin pienen tarinan jo vuonna 2012. Se löytyy täältä. Nyt olivat vaan kiinnittäneet ihan uutukaisen laatan mökin seinään kertomaan Venäjän keisarin petollisuudesta johtuneesta vedenpaisumuksesta. No, eipä keisarikaan kaiketi mahtanut mitään vuoden 1899 kevättulville, jotka nostivat Saimaalla ja muuallakin vedenpinnankorkeuden ennätyslukemiin. Aivan mittausaseman läheisyydessä on jopa kallioon hakattu viiva veden huippukorkeudesta ja Lappeenrannan sataman Halkosaaresta löytyy myös muistomerkkiin merkittynä "Valarikon viiva".

Viime käynnin jälkeen mökin oveen oli ilmestynyt upea piirros

Valarikon suurtulva nosti Saimaan pintaa yli kaksi metriä, tarkalleen 202 senttimetriä. Tulvaveden alle jäi Vuoksen vesistössä yhteensä 63000 hehtaaria maata kaksimetrisen vesimassan alle. Vahingot ovat varmaan olleet melkoiset, mutta tuskinpa tuossa kukaan henkeään on menettänyt? Korkeimmillaan vedenpinta oli 26.8.1899, jolloin vedenkorkeus nousi aina 77,6 metriin merenpinnasta. Niinpä tarkalleen 120 vuotta myöhemmin oli aika muistella tapahtumaa ja paljastaa uusi mittausaseman seinään kiinnitetty laatta.  

Muistolaatan paljastivat 26.8.2019 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen johtava vesitalousasiantuntija Pekka Vähänäkki ja Pontuksen koulun Saimaanselän solusta kuudesluokkalaiset Mette Myöhänen, Silja Kuivalainen ja Emma Jäkälä. Lisäksi muut Saimaanselkäläiset olivat kallion päällä soittamassa nokkahuilua. Kyseiset oppilaat ovat nykyisin minun historiantunneillani ja muistelivat yhdellä tunnilla noloina nokkahuiluosuutta, vaikka takuulla osasivat soittaa, mitä sitten soittivatkaan!

Päivitys 15.8.2025

Valarikon viivan muistolaatta on edelleen omalla paikallaan, mutta mittausaseman oveen kiinnitetty upea piirustus on kadonnut. Minne lie kadonnut?

Lappeenranta / Kapearaiteisen rautatien muistomerkki

Nyt tuntuu kuin blogi olisi alkuvaiheessa! Yksi ensimmäisiä stoorejani oli kertomus Joutsenon Konnunsuolta löytyvästä kapearaiteisesta rautatiestä, jonka joku paikallinen Pelle Peloton oli itse rakentanut. Kuvan ja jutun tuosta voit käydä lukaisemassa täältä. Yhä vieläkin kyseessä on mielestäni yksi tämän blogin aikana esiintulleista mielenkiintoisimmista paikoista. Kateeksi käy tuo joidenkin idearikkaus, koska itsellä aivot vaan surraavat tyhjää....

Joutsenon asema ja infotaulut (Kuva Elina Artell)

Kapearaiteisesta on jäljellä vain pari vaunua (Kuva Elina Artell)

Viime vuosina olen useasti ajellut tuon paikan ohitse moottoripyörällä ja itsekseni hihitellyt, mutta en ole sen koommin käynyt sitä kurkkaamassa lähemmin. Nyt kuitenkin kyseessä on aivan uusi kohde, joka ratsastaa samalla teemalla eli kapearaiteisella rautatiellä, joka aikoinaan kulki Muukosta Konnunsuolle vankila-alueelle. Itse bongasin kohteen noin vuosi takaperin Instagramista #muistomerkki. Tuolloin kuvat unohtuivat pyytää kaverilta joka ne kuvannut. Itsellänihän ei ole mitään asiaa entiselle vankila-alueelle, joka on viime vuosina toiminut maahanmuuttokeskuksena. Olin jo luopua kohteen kuvaamisesta......

Vanhoja kuvia (Kuva Elina Artell)

(Kuva Elina Artell)

(Kuva Elina Artell)

(Kuva Elina Artell)

Sitten saapui elokuu ja työt alkoivat Lauritsalan koulun historianopettajana ja 7B-luokan luokanohjaajana. Luokalleni tuli Elina niminen tyttö ja hän oli kotoisin Konnunsuolta. Niinpä sitten rohkaisin mieleni ja kysyin Elinalta, että pääsisitkö käymään paikan päällä kuvaamassa kohteen? Ilokseni tyttö ilmoitti homman onnistuvan ja niinpä tämä kohde esitellään Elinalta saaduilla kuvilla. Eipä tätä kohdetta liikaa ole esitelty, joten varmaan paikallisillekin aika uusi tuttavuus?

(Kuva Elina Artell)

(Kuva Elina Artell)

(Kuva Elina Artell)

(Kuva Elina Artell)

Tämä Konnunsuon vankilan ja Muukon välinen kapearaiteinen juna liikennöi vuodesta 1924 aina vuoteen 1961 saakka. Kyseisenä vuotena 1.4 liputettiin viimeinen juna saapuneeksi määränpäähän ja liikennöinti lopetettiin. Varmuuden varalta myös kiskotus purettiin ja nykyinen viivasuora tie Konnunsuolle menee vanhan ratapohjan päällä.

Muistomerkin tekijästä minulla ei ole tietoa ja oma arvaukseni sen valmistumisvuodesta on 2019. Kertokoon tietävämmät lisää.... 

Lappeenranta / Rakuunat Lappeenrannassa

Tänään on maamme itsenäisyyspäivä, joten ollaanpa vähän juhlallisemmalla tuulella kuin normaalisti. Suuriin fanfaareihinhan tässä ei ole liiemmin innostusta, koska olemme taas keskellä sotatannerta, missä näkymätön vihollinen vaanii meitä. Maamme historian aikana on tänne tulvinut vihollisia vähän joka ilmansuunnasta, mutta nyt tuntuu että taistelukestävyys alkaa kansalla olla koetuksella. Kyllä tästä selvitään, kunhan maltetaan pyristellä ja jättää koohotukset vähemmälle!

Rakuuna Valtakatu 10 seinässä

Omalta  kohdaltani ovat peruuntuneet vesijuoksuryhmän pikkujoulut, työmaan pikkujoulut, uimahallin punttisalikäynnit sekä SaiPan pelit. Pitänee aktivoitua liikkumaan kävellen joka ehtoo ja kehittää oma punttisali johonkin, koska hyvin alkanutta treenaamista en haluaisi keskeyttää. Ongelmahan on se, että se ryhmän tuki ja kannustus puuttuu....toivottavasti näin ei käy!

Rakuuna hevosineen Valtakatu 12 seinässä

Sitten päivän kohteeseen jotka löytyvät Lappeenrannasta Valtakadun varrelta talojen 10 ja 12 seinistä. Tämä muistomerkki laattoineen vinkattiin minulle jo aikapäiviä takaperin, mutta se unohtui, kuten moni muukin tärkeä asia. Lopulta loppukesästä se juolahti mieleeni, kun poikani halusi muuttaa omaan kämppään ja ajelimme pitkin kaupunkia. Niinpä sitten kuvasin tämän kohteen lopultakin....

Kyseessä ovat Rakuuna-aiheiset muistolaatat ja taideteokset, jotka kertovat rakuunoiden historiasta kaupungissamme. Rakuunat, SaiPa ja Lappeenranta ovat Lappeenrannan kiinteää ydintä ja näistä rakuunoita muistellaan monellakin tavalla, kuten näissä kuvanveistäjä Jorma Parkkarin taideteoksissa vuodelta 2015. Antaa muistolaattojen ja rakuuna-aiheisten taideteosten kertoa oma sanomansa. Hyvää itsenäisyyspäivää ja muistakaa avata Alfa-TV kello 18, missä aiheena on viimeisen ritarin, Tuomas Gerdtin vierailu Siiranmäen taistelupaikoilla. 

Lappeenranta / Lions 100 vuotta

Vuosi alkaa kääntyä lopuilleen ja sama tilanne on tällä blogillakin. Koska vuodesta 2020 loppuvat päivät ja itseltäni blogikohteet, niin sama kohtalohan näillä molemmilla on. Tosin sillä poikkeuksella, että kunhan uusia kohteita löytyy, niin minähän tulen ne takuulla esittelemään täällä. Sen aika ei ole kuitenkaan vielä, koska tiedossani on vain kaksi uutta kohdetta, jotka molemmat sijaitsevat Venäjällä. Sinne eivät meikäläistä vielä vähään aikaan laske, kuten eivät muitakaan. Tällä tarkoitin vain sanoa, että homma blogin parissa tulee jatkumaan pienimuotoisena.

Tämä aika vuodesta on sitä, kun mietitään seuraavan vuoden asioita. Sitä olen itsekin pähkäillyt ja tein itselleni ison lupauksen. Aion lukea kaikki Willimiehen jäljillä blogiin kirjoittamani tarinat aikajärjestyksessä läpi. Siinä urakkaa riittää, kun tarinoita on liki 2000 kappaletta. No, eihän tuo ole kuin viisi tsipaletta illassa, jos meinaa vuoden aikana lukaista kaikki lävitte...

Leijonat 100 vuotta 

Muistomerkki sijaitsee aivan Valtakadun varressa

Jotta itselläni olisi tekemistä tulevana talvena, niin julkaistaanpa ensimmäinen Lappeenrannan kohde tähän kohtaan. Kyseessä on 7.6.2017 paljastettu Lappeenrannan Lions Clubien yhteinen muistokivi satavuotiaalle Lions-toiminnalle. Käsittääkseni Lappeenrannassa on useita Lions-osastoja, koska paikkakuntaan on liitetty vuosien varrella muiden kuntien alueita. Lappeenrannassa toiminta kuitenkin alkoi jo vuonna 1961, joten jäsenet ovat kerenneet olla mukana kaikenlaisessa avustustoiminnassa mukana niin Lappeenrannassa kuin aina Raudussa asti, missä bussilastillinen leijonia kunnosti inkeriläisensotaveteraanin mökin. Pyyteetöntä ja vilpitöntä auttamishalua. Siitähän meillä nykyisin on huutava puute.

Leijonien maailmanlaajuisen toiminnan laajuutta kuvastaa, että Lions Club International on maailman suurin palveluapujärjestö. Jäseniä sillä on liki kaksi miljoonaa ja se toimii kaikkialla maailmassa, no ainakin yli kahdessasadassa valtiossa. Kaipa hyviä tekoja on tehty kaikkialla maailmassa? Leijoniinhan ei käsittääkseni pääse mukaan kuin kutsusta ja tulevan jäsenen pitää täyttää seuraavat viisi kriteeriä. Hänen on oltava aktiivinen, palveluhaluinen, isänmaallinen, talkoohenkinen ja ihmisläheinen. Ilmankos kutsua ei ole kuulunut, koska täyttänen kriteereistä omasta mielestäni vain neljä. Jääköön kertomatta, mikä noista ei osu kohdalleni!  

Laatta oli kirkas vielä koronakeväänä 2020

Mitään tietoa paljastuksen juhlahetkestä en löytänyt, mutta joka tapauksessa 7.6.2017 tuo juhlahetki pidettiin Lappeen pappilan läheisyydessä sijaitsevassa Arboretumin alueella. Uskoisin paikalla olleen melkoisesti leijonia!

Päivitys 12.10.2025

Tulipahan piipahdettua täällä ja huomattua, että muistolaattojen kirkkaus katoaa melko nopeasti....

Lemi / Taavetti Muukan muistomerkki

Kohti Lappeenrannan kohteita hiivitään hiljalleen. Itse asiassa tämä on viimeinen Lappeenrannan ulkopuolelta oleva kohde! Vähiinhän nämä pikku hiljalleen käyvät, mutta itse olen tyytyväinen. Jo vuosia jatkunut urakka on taas lähempänä päätöstään. Päätös tuskin on vieläkään lopullinen, mutta ainakin kaipaamaani huilutaukoa on luvassa. Yksi lukijoista jo sähköpostitse uteli, että milloin tämä nyt sitten tällä kertaa päättyy ja koska jatkat taas? Tiedoksesi, että blogin jo perinteiset päätösbileet pidetään 19.12.2020 Kaukaan Kisakrouvissa ja viimeinen kirjoitus päätöstunnelmineen on luvassa 20.12.2020, jolloin myös Willimies saavuttaa kunnioitettavan 55-vuoden rajapyykin. Kyseessä on siis tuplabileet, mutta koronarajoitukset saattavat toki estää tämän häppeningin....

Tällä kertaa kiitokset tämän muistomerkin paljastuksesta menee blogin pitkäaikaiselle lukijalle ja hyvälle ystävälleni Juha "Salpa" Huttuselle. Hänen kanssaan olemme monesti käyttäneet ryhmiä Rutolan miehistöluolassa, joka on näitä oman kotikaupunkini upeimpia Salpalinjan kohteita. Jussi siis vihjaisi tästä kohteesta ja minä kaivoin jotain pientä informaatiota esiin tästä aiheesta, joten yhteistyöllä tämäkin homma hoidettiin...

Taavetti Muukan muistomerkki

Muistomerkki on aivan teiden risteyksessä

Lauantaina 12.9.2020 poikkeuksellisen lauantaityöpäivän päätteeksi lähdimme Williladyn kanssa kaatosateessa kuvaamaan tätä kohdetta, joka löytyy Lemiltä Metsolantien ja Ratikontien risteyksestä. Paikalle oli helppo löytää ja uuden uutukainen muistomerkkikin löytyi helposti Jussin ohjeiden mukaisesti. Hetken sateen taukoamista odotellessamme, sade osoitti hiipumisen merkkejä ja syöksyimme paikalle kuvaamaan sen. Kyseessä on voisi jopa sanoa perinteinen suomalainen sotamuistomerkki, mutta laatan teksti oli sykähdyttävä. Siinä sanotaan seuraavaa:

"Alikersantti

Taavetti Muukka

s.01.12.1897

Kaatui tällä paikalla

k.25.6.1944

kotirintaman uhrina"

Taavetti Muukan kuolemaa pidetään yleensä desanttien suorittamana tekona, mutta noina sekavina aikoina kaikenlaista kulkumiestä kulki näilläkin nurkilla. Neuvostoliiton muutamaa viikkoa aiemmin aloittama suurhyökkäys sai monen miehen hiippailemaan turvallisemmille maisemille ja täältä Lemin Huttulan kylästäkin näitä miehiä tavattiin noina päivinä ladoista. Osa heistä oli aseettomia, mutta kyllä monella oli myös aseet mukanaan. Lisäksi kun tiet olivat täynnä tavaroineen pakenevia evakkoja ja annettiin ilmoitus Rut`Ahon kulmille tiputetuista desanteista, niin alueen metsissä riitti liikkujia.

Seuraavana päivänä, sunnuntaina,  Eevert Muukan taloon ilmestyi kolme sotilasta konepistooleineen kysymään tietä Lemin ja Savitaipaleen kirkolle. Samana päivänä ilmasuojeluryhmän johtaja vänrikki Taipale saapui Taavetti Muukan luokse ja pyysi keräämään miehiä kasaan desanttijahtiin. Desantteja ei kuitenkaan löytynyt. Illalla kotonaan Taavetti kuuli laukauksia ja oletti desanttien löytyneen ja lähti passiin aseensa kanssa estääkseen desanttien pääsyn kotikyläänsä. Tietä pitkin kulkenut Taavetti ammuttiin muistomerkin kohtaan kahdella konekiväärisarjalla. Tältä paikalta Väinö Turku, Eevert ja Eino Muukka löysivät Taavetin. Hän kohtasi kuolemansa kotirintamalla.

Laatta kertoo murhenäytelmästä

Taavetti Muukan kohtaloa ei saanut selvitettyä edes paikkakunnan poliisi ja mysteeriksi se jäikin. Ampuivatko surmanluodit desantit, rintamakarkurit vai joku muu kulkuporukka. Lieneekö totuus koskaan paljastuu? Jos haluat lukea tapahtumasta enemmän, niin siitä on kirjoitettu artikkeli ”Desanttipartion murhatyö Lemillä”, joka julkaistiin nykyisin verkossa luettavissa olevassa Kansa taisteli - Miehet kertovat lehdessä. Julkaisu löytyy numerosta 6 / 1968.

Tenho Muukka, Seppo Kangasmäki, Juha Nisonen ja Lasse Nisonen pystyttivät muistomerkin Taavetti Muukan kuolinpaikalle Metsolantien ja Ratikontien risteykseen. Muistomerkin paljastaminen tapahtui kesäkuussa 2020, mutta päivämäärä ei ole tiedossani.

Luumäki / Karhujen muistomerkki

Virolahdelta siirrytään nyt Luumäelle, mistä löytyi vielä yksi muistomerkki viime kesän retkille. Olisikohan ollut Näpin Toni, joka tästä kohteesta vihjaisi minulle? Joka tapauksessa kiitokset vihjeestä, koska tätä ei oma tutkani ollut bongannut Internetin syövereistä, vaikka sieltähän se löytyi informaatio tähänkin upeaan monumenttiin. Hienoa, että Luumäen Karhut pitävät omaa sukusivustoa ja sitä tutkiskellessani ovat myöskin melkoisen aktiiveja. Pikkaisen jäi vain mietityttämään, että ollaanko sukua, koska isäni puolen suvusta löytyy Karhuja, tosin Joutsenon Karhuja!

Itse olen perinteitä arvostava mies. Jos olen johonkin tykästynyt, niin hevillä en sitä vaihda ja uutta kokeile. Niinpä sitten vieläkin vetelen voita ruisleivälle ja päälle lauantaimakkaraa. Jäätelöksi kelpaa vain mansikkajäätelö ja tikkujäätelöksi päärynälipsi. Mitä sitä hyvää vaihtamaan, kuten lempijuomaani Pirkka-olutta. Sitäkin tullut ryystettyä jo kymmenen vuotta. Niinpä arvostan tätä Karhujen suka, vaikka en heitä tunnekaan. Koska en tunne, niin lainasin heidän sivuiltaan tekstin, jota vähän lyhentelen.

Karhujen suvun muistomerkki

Karhun suvun alku Luumäen pitäjän Heikkilän kylässä alkoi jo 1600-luvulta talo no 1 (Karhu), jonka isännän Jöranin (Yrjö) jälkeläisten juurista nykyinen sukuseura on saanut alkunsa. Vaikka joku muualle muuttikin, niin joissakin tapauksissa suvut yhtyivät uudelleen muutaman sukupolven jälkeen. Tämä oli tyypillistä maalaispitäjissä, jossa aviopuoliso etsittiin usein naapurikylästä. Näin Karhujen suku levisi etupäässä Luumäen eteläosiin kuten Suoanttilaan, Himottulaan, Toikkalaan, Husulaan, Heimalaan, Nokkalaan jne. Nokkalasta muutettiin myös avioliiton kautta Miehikkälään.

Koska Luumäen kirkko sijaitsi lähellä (alle 10 km) Karhun taloa, löytyi Haimilan Pappilasta rengin tai piian paikka monelle Heikkilänkylästä Karhun talosta lähteneelle. Joku pääsi myöhemmin jopa torppariksi Pappilan maille. Myöhemmin muuttoliikettä esiintyi myös Lappeen, Sippolan, Säkkijärven ja Valkealan suuntiin.

Muistomerkin laatta kertoo oleellisen

Isonjaon aikaan 1840-luvulla Karhun kruunun ja perintötalon pinta-ala oli noin 470 hehtaaria, jossa viljeltyä peltoa noin 38 ha. Isojaossa, joka päättyi 1852, tila jaettiin neljään osaan. Myöhemmin tilat ovat siirtyneet eri omistajille ja samalla ne ovat pienentyneet pinta-alaltaan. Mainittakoon, että vuonna 1900 kaksi näistä tiloista siirtyi Fredrik ja Emanuel Strandmanille (Karhu-sukua), koska edelliset omistajat eivät olleet maksaneet verojaan. 

1870-luvulla Riihimäki – Pietari -radan rakentaminen toi työpaikan myös monelle Karhun suvun jäsenelle. Varmaan osa oli rataa rakentamassakin, mutta etenkin Taavetin asemalla ja radan varren ratatarkastajista löysi moni Karhun suvun edustaja itselleen leipätyön. Tätä leipää riitti aina 1950-luvulle saakka, mutta kyllähän Karhuista valtaosa on leipänsä saanut maanviljelijänä, torpparina tai käsityöammateissa. 

Suvun historiikki löytyy Luumäkeläinen Karhun suku -sukukirjasta, joka julkaistiin 22.7.2006 pidetyssä sukujuhlassa. Luumäen Karhunkylässä Suoknuutin tilalla osoitteessa Heikkiläntie 78 löytyy suvun 21.7.2012 paljastama muistomerkki suvun lähtöpaikalla.

Virolahti / Svenska Arbetskåren Esikunnan laatta

No niin, viimeiset kymmenen kohdetta julkaisematta ja tänään vuorossa kohde Virolahdelta Harjun oppimiskeskuksen päärakennuksen seinällä. Samalta paikalta olen esitellyt muut muistolaatat, jotka seinään on kiinnitetty. Tämä uusimmainen sen sijaan mennään blogin assistentti ja Salpalinjan erikoismiehen Juha Huttusen kuvilla, koska hän hyvää hyvyyttään ne minulle lähetti. Säästyipähän ilmastonpilaamiselta muutama kilo pakokaasuja! Kiitos Jussi kuvista, joista julkaisen vain yhden....

Itseäni on jo kauan korventanut ruotsalaisten solvaaminen kermaperseiksi ja suomalaisten selän takana piilottelijoiksi, kun idän suunnalta uhkaa vaaratilanne. Minkäs me sijainnillemme mahdamme, mutta yksi ilmansuunta meitä on aina auttanut, kun olemme joutuneet kriisitilanteisiin itsenäisyytemme aikana! Tämänkin blogin aikana olen kirjoittanut ruotsalaistaloista, joita naapurimme lähettivät Lappeenrantaankin talvisodan päätyttyä. Sodan aikanahan auttoivat meitä kaikin tavoin, vaikka talvisota kesti vain 105 päivää. Jos olemme jostain apua saaneet, niin Ruotsilta. Jostain syystä tämä apu pyritään unohtamaan ja korostamaan, kuinka ihan itse selviydyimme. Toki selviydyimme itse, mutta olisi se ainakin vaikeampaa ollut.

Toivottavasti Ruotsi ei koskaan joudu vastaaviin kriiseihin, koska tuskin meiltä apua hirveästi heruisi heille tai mistäs minä sen tiedän. Jotenkin veikkaan, että poliitikkomme korostaisivat Suomen puolueettomuutta ja halua olla ärsyttämättä naapurimaita. Itse kuitenkin nostan hatun mielelläni pois päästä, kun törmään niihin harvoihin muistomerkkeihin, joissa kerrotaan ruotsalaisten avusta pienelle Suomelle. Semmoinen on tämän päivän kohde! Itse en yleensä kopio toisten tekstiä omaan blogiini, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen ja liitän tuohon alapuolelle Salpakeskus.fi sivustolta lainaamani tekstin ruotsalaisista vapaaehtoisista.

SAK:n esikunnan laatta paljastettiin 29.8.2020 (Kuva Juha "Salpa" Huttunen)

"Talvisodan aikana oli Suomen länsinaapurissa Ruotsissa herännyt voimakas halu suomalaisten auttamiseen. Helmikuussa 1940 Ruotsissa valmisteltiinkin jo vapaaehtoisen työjoukon lähettämistä Suomeen linnoitus- ja rakennustöitä takalinjoilla suorittamaan. Tavoitteena oli lähettää Suomeen 9 000 miestä työkoneilla ja -välineillä varustettuina. Ensimmäiset ruotsalaiset saapuivat Suomeen jo maaliskuussa ja muodostivat Svenska Arbetskåren -työyksikön, jonka vahvuus nousi lähes 1 000 mieheen. Myös norjalaisia vapaaehtoisia oli ennättänyt saapua kevättalvella Suomeen 240 henkeä. Maalis-huhtikuun aikana norjalaiset ehtivät tehdä jonkin verran linnoitustöitä Kymijoen varteen rakenteilla olleella Kymijokilinjalla, mutta Salpa-aseman linnoitustöihin he eivät ehtineet osallistumaan."

"Huhtikuun alussa Saksa miehitti Tanskan ja hyökkäsi myös Norjaan, minkä seurauksena Pohjolan turvallisuuspoliittinen tilanne muuttui radikaalisti. Norjalaiset vapaaehtoiset palasivat välittömästi kotimaahansa, eikä enempää työmiehiä Ruotsistakaan voitu Suomeen enää lähettää. SAK:n Suomeen ennättäneet työntekijät kuitenkin jäivät linnoittamaan Virolahdelle Ravijoen ja Säkäjärven välistä aluetta kesäkuussa tapahtuneeseen kotiuttamiseensa asti. Svenska arbetskåren -työjoukon organisaatio oli talvisodan aikana jo valmiiksi muotoutunut ja se pääsi aloittamaan linnoitustyöt uudella itärajalla ennen suomalaisten työyksiköiden muodostamista. Ruotsalaisilla vapaaehtoisilla oli mukanaan ammattitaitoinen työnjohto, mikä nopeutti huomattavasti varsinaisten linnoitustöiden käynnistämistä. Ruotsalaisten työnjohto ja erikoisammattilaiset jäivät vielä joiksikin kuukausiksi kouluttamaan suomalaisia muun muassa kallionlouhintatekniikassa, kunnes heidätkin kotiutettiin syyskuussa. Ruotsalaiset jättivät kuitenkin Suomeen mukanaan tuomansa työvälineet, koneet ja ajoneuvot, joista Suomessa oli kova pula. Tämän lisäksi ruotsalaiset lahjoittivat Suomen valtiolle 20 miljoonaa kruunua, joka vastasi lähes 240 miljoonaa sen aikaista markkaa. Summa oli yhteensä noin 20 % vuoden 1940 linnoitustöiden rahoitustarpeesta. Lahjoitusvaroilla ostettiin Ruotsista lisää työkoneita ja linnoittamiseen tarvittuja rakennusmateriaalia, muun muassa betonin raudoitusterästä."

Näiden ruotsalaisten vapaaehtoisten toiminta Salpalinjan rakentamisessa oli esimerkillistä ja heidän organisaationsa esikunta sijaitsi Harjun opistolla. Niinpä Salpalinjan 80-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä heidän muistokseen ja kunniakseen paljastettiin 29.8.2020 muistolaatta Harjun oppimiskeskuksen päärakennuksen seinään. Tack och tusen tack!