sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kouvola / Maahenki - monumentti

Jassoo, se olisi sitten toinen lomapäivä. Tällä lomalla aionkin tehdä jotain poikkeuksellista ja käydä hiihtämässä joka päivä, jos pakkaset ei pakota pysymään sisätiloissa. Johan tässä on kuukausi tullut sairasteltua, joten nyt on aika aloittaa hillitön treenaaminen kohti kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna pidettäviä Lykynlammen olympialaisia. Viime vuonnahan saavutin kunniakkaan kolmannen sijan, mutta nyt tavoitteet on korkealla. Jos sijoitusta en saa paremmaksi, niin ainakin aikaa aion parantaa minuutilla. Tässäpä onkin itselleni ihan helvetin kova tavoite!
Maahenki - monumentti

Koska kuitenkaan koko ajan en ole treenivehkeet päällä, niin on aika jatkaa blogikohteiden esittelyä. Eilenhän sain päätökseen Tuohikotin kohteiden esittelyn, joten nyt on uuden paikan vuoro. Loogisesti ajateltuna nyt olisi ollut Kouvolan pohjoispuolen loppujen kohteiden vuoro, mutta päätinkin viime tipassa esitellä Elimäen kirkonkylältä löytyvät muistomerkit ja nähtävyydet. No, onhan Elimäkikin nykyisin osa Kouvolaa...

Aloitetaan Elimäen kohteet kaikkein massiivisimmalla. Kyseessä on Maahenki-monumentti, mikä kertoo Elimäen torpparien elämästä. Kyseinen veistos on torppareille pystytetty musitomerkki, joka kuvaa nuorta torppariperhettä, joka ottaa ensimmäistä satoa omasta maastaan. Perheen katse on tulevaisuudessa ja lisäksi se kuvaa vahvaa tulevaisuuden uskoa omaan tekemiseen. 



Torpparit olivat aikoinaan kiinteä osa Elimäen historiassa. Siksi jo 1960-luvulla alettiin keskustella torpparimuistomerkin pystyttämisestä Elimäen Kunnantalon edustalle. Seuraava vaihe oli rahankeruun aloittaminen 1975, jolloin kuntalaiset ja yhteisötkin saivat antaa oman osuutensa teokselle. Rahoituksen järjestyessä laadittiin sopimus kuvanveistäjä Pentti Papinahon kanssa vuonna 1981. Muistomerkin fyysisen työn toteutti Taidevalimo P. Venäläinen ja patsas oli valmis paljastettavaksi, mikä tapahtui pestoomarkkinoiden aikaan 4.9.1983.

Patsaan jalustan teksti "Elettih sitä ennenkih - rakentavaa työtä perheen ja kotiseudun hyväksi tulevaisuuteen uskoen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita