sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Kotka / Portti

Willimies ei ole sen kummemmin nykytaiteen ystävä, mutta aion silti esitellä myös kaikki Kotkan kaupungin julkiset muistomerkit vaikka ne pitkälti ovatkin nykytaidetta. Aluksi suunnittelin jättäväni nämä taideteokset esittelemättä, mutta koska ne on listattu julkisiksi muistomerkeiksi, niin pakkohan minun oli kesähelteellä käpötellä taidepromenadi lävitte! Aloitetaan näiden esittely aivan kävelyreitin länsipäästä teoksella Portti.
Portti, joka ei vie minnekään

Teos on teräksinen

Portti on tekijänsä tanskalaisen  taiteilijan Birthe Marie Løveidin teos, joka kuvaa kahden kaupungin, Kotkan ja Fredrikstadin, 50 vuotta jatkunutta ystävyyskaupunkisuhdetta. Teos paljastettiin kotkalaisten ja muidenkin nähtäväksi 19.8.2000. Ilmeisesti kotkalaisetkaan eivät aluksi arvostaneet teosta, koska aluksi Portissa oli diakuva, mitä katsomalla saattoi tehdä matkan Fredrikstadiin. Nykyisin rikki mennyt diakuva on korvattu Fredrikstadin vaakunalla.
Teos on saanut oman laatan katukiviin

Fredrikstadin vaakuna on korvannut dian, millä olisi päässyt Tanskaan.....

Portti ei teoksena ole ainutlaatuinen, vaan sen sisarteos paljastettiin Fredrikstadissa lokakuussa 2000. Ehkä tanskalaiset ovat osanneet arvostaa Kotkaa paremmin ja voivat vieläkin tehdä diakuvan avulla matkan Kotkaan vaivautumatta paikan päälle? 

1 kommentti:

Kommenttisi ovat aina tervetulleita