Lappeenranta / Joutsenon yhteiskoulu

Viime yönä Willimies nukkui kuin murmeli reippaat kahdeksan tunnin yöunet ja heräsi virkeänä kuin peipponen tähän päivään. Aamukahvit tulille ja netti auki samantien. Tässä vaiheessa vaikutti vielä, että tulossa olisi ns. normipäivä. Äkkiä kuitenkin tuo hyvän olon tunne katosi, kun vilkaisin paikallisuutiset. Jumaliste, eräs Lappeenrannan historiallisista arvorakennuksista on palanut yön aikana maan tasalle. Voiko nopeammin hyvä fiilis kadota?

Kyseessä on Lappeenrannan vanhin rautatieasema, jota me paikalliset kutsumme....kutsuimme Keisarinasemaksi. Nyt tätä historiallista kohdetta ei enää ole. Onneksi kerkesimme tehdä siitä tarinan, minkä julkaisimme valokuvineen blogissamme syyskuussa. Tarinan voit käydä lukaisemassa täältä. Aion myös käydä paikan päälla kurkkaamassa tuhoa, joten yritän päivittää tarinan tuliterillä kuvilla vielä tänään. 

Tässä vaiheessa ei ole vielä tietoa palon syttymissyystä, mutta toivon vilpittömästi ettei kyseessä olisi kenenkään paikallisen suorittama tuhopoltto! Jos näin olisi käynyt, niin Willimiehen apinanraivo ja verenpaine nousisi takuulla kaikkien aikojen huippulukemiin! Eiköhän palon syttymissyy selvinne tutkimuksissa, mutta jo tässä vaiheessa esitän pyynnön kaupungille ja muille rahaa omistaville tahoille. Rakennetaan Keisarin asema samanlaiseksi, kuin se oli 4.8.1885 Venäjän keisari Aleksanteri III saapuessa sinne junalla. Lupaan osallistua mahdolliseen kansalaiskeräykseen omilla rahoillani ensimmäisten joukossa.

Tässä vielä linkki uunituoreeseen uutiseen, jossa on mukana myös muutama tulipalosta ja sen aikaan saamasta tuhosta.

  

Päivän polttavasta uutisesta siirrymme nyt kuitenkin takaisin Joutsenon alueelle ja erityisesti Honkalahteen. Nykyisin Honkalahden päiväkotina toimiva rakennus on vuodelta 1913. Rakennus täyttää siis kohta 100 vuotta ja toivottavasti ei koe Keisarin aseman kohtaloa. Se voi hyvin nimittää itseään Joutsenon vanhimmaksi kouluksi, koska sen juuret juontavat aina vuoteen 1884. Tällöin näet kunnallisneuvos Emil Hanen tuskastui joutsenolaisten vitkutteluun kansakoulun perustamisessa. Kansansivistystyö oli tärkeää Hanenilla ja niinpä hän omilla rahoillaan perusti Joutsenon ensimmäisen kansakoulun omalle tilalleen. Koulu sijaitsi Honkalahdessa Nevalan tilan maille.

Nykyisellä Honkalahden päiväkodilla on värikäs historia

Hanenin tarkoitus ei ollut pyörittää yksityiskoulua, vaan antaa alkusysäys kansansivistystyölle Joutsenossa. Muutaman vuoden kuluttua hän lahjoittikin koulukiinteistön kunnalle, joka otti v.1888 vastatakseen koulusta. Oppilasmäärien kasvaessa koulu jäi pieneksi ja se päätettiin purkaa ja rakentaa uusi koulu. Tähän Honkalahden uuteen kansakouluun sijoittui myös Honkalahden sahan yksityinen alakoulu. Se jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1930.  Tällöin myös kansakoulun nimi muuttui Honkalahden kouluksi.

Seuraava vaihe koulun historiassa oli oppikoulun perustaminen Joutsenoon. Vaikeuksien kautta se lopulta saatiin perustetuksi vuonna 1955. Toiminta alkoi 1.9.1955 ja käytössä oli yksi luokkatila, johon piti saada sopimaan 44 tiedonhaluista nuorta. Henkilökunta koostui ainoasta vakinaisesta opettajasta Airi Kaivolasta, joka toimi myös koulun rehtorina. Tuntiopettajia oli käytössä kolme, joista lehtori Kirsti Tarjas paljasti koulun seinälle kiinnitetyn muistolaatan yhteiskoulun työn alkamisesta 17.8.2008.

Joutsenon yhteiskoulun muistolaatta

Tarjaksen paljastama muistolaatta ei ole ainoa rakennuksen seinällä, vaan sen viereltä löytyy Joutsenon kunnanvaltuuston puheenjohtajan Risto Kakkolan 4.12.2002 paljastama muistolaatta Honkalahden koulun sotaisammasta historiasta. Rakennuksessa toimi näet kesällä 1944 kenttäsairaala haavoittuneille suomalaisille sotilaille.

Muistolaatta koulun toisenlaisesta toiminnasta kesällä 1944

Päivitys 7.7.2025

Kävin paikalla eilisiltana ja totesin, että laatat ovat paikallaan ja rakennus tyhjä. En osaa sanoa, onko päiväkoti vielä toiminnassa. Rakennus on ainakin vähän rapistunut.....

Lappeenranta / Valkoisten muistomerkki*

Joutseno oli sisällissodan aikana taistelukenttä, missä kirkonkylä koki kovia. Aineellisia vahinkoja syntyi, mutta myös joutsenolaisia miehiä kuoli sodan molempien osapuolten riveissä. Sisällissodan jälkeiseen aikaan kuului näiden uhrien muistaminen niin Joutsenossa kuin Lappeenrannassakin. Heti sodan jälkeen etenkin voittaneen osapuolen toimesta pystytettiin maassamme lukuisia muistomerkkejä sodan uhreille, joista tänään vuorossa Joutsenon hautausmaalla sijaitseva valkoisten muistomerkki ”Isänmaan puolesta”. 

Valkoisten sankaripatsas Joutsenossa

Tämän muistomerkin paljastamispäivä, kuten tekijäkin, on arvoitus. Paljastamispäivästä on kahdenlaista tietoa, sen sijaan tekijästä emme ole löytäneet pienintäkään vihjettä. Toisissa lähteissä paljastuspäiväksi mainitaan 26.5.1920 ja toisissa 26.7.1921, joista todennäköisesti toinen pitää paikkansa. Pääasia on kuitenkin muistella näitä kahdeksaa sankarivainajaa, jotka on haudattu paaden alle.

Muistomerkin alle on haudattu seuraavat valkoiset sotilaat: Toivo Koskinen, Yrjö Holsti, Matti Inkinen, Pietari Liukka, Pietari Pyyhtiä, Juho Pyyhtiä, Matti Pyyhtiä ja Matti Hallikas. Vainajista viisi oli paikallisia Joutsenon miehiä. 

Lisäksi muistomerkin alaosaan on kaiverrettu seuraava runonpätkä:"Kunnia jumalalle, joka herätti pojissamme sankarimieltä"

Valkoisten sankaripatsas Joutsenossa

Joutsenon vanhalla hautausmaalla sijaitseva Sankaripatsas paljastettiin juhlavin menoin ja tapahtuma jatkui Honkalahden koululla pidetyssä kansalaisjuhlassa. Täällä juhlapuheen piti tri Mikko Erich, joka tuolloin edusti vielä porvarillisia piirejä. Myöhemminhän hän tuli paremmin tunnetuksi Mäntsälän kapinan ”aloittajana”, puhuessaan Mäntsälässä Ohkolan työväentalolla. Puheesta suuttuneet suojeluskuntalaiset marssivat sisään vaatimaan puheen lopettamista. Kärhämän jälkeen tilanne yltyikin avoimeksi kapinaksi, missä valtiovaltaa yritettiin kiristää lakkauttamaan ”punaisten” toiminta maassamme. 

Taas yksi maamme itsenäisyyden ajan merkittävä tapahtuma, mikä linkittyy tänne nykyisen Lappeenrannan alueelle.

Päivitys 26.2.2018

Selvisihän se lopulta tämänkin ajankohtaisen muistomerkin paljastamisvuosi. Tästä kiitokset menevät maanmainiolle Anna Sirolan Puhukoon paatine npylväs teokselle. Päivämäärä, jolloin patsas paljastettiin, oli 25.7.1920. Hienoa, että tämäkin lopult selvisi...

Päivitys 12.7.2025

Tämäkin muistomerkki on hyvässä kunnossa ja miksei olisi, koska se sijaitsee Joutsenon hautausmaalla. Niiden hyvä puoli on, että niistä pidetään huolta eivätkä ne ole herkkiä ilkivallalle

Lappeenranta / Toimi Juvosen muistomerkki

Toimi Juvosen muistomerkki

Tänään vuorossa haastavin kuvauskohde, mikä Willimiehen jäljillä blogissa on koskaan julkaistu! Heinäkuisena hellepäivänä olimme assistentti Jarkko Ritan kanssa kuvailemassa Joutsenon kohteita ja tämä jäi retken viimeiseksi. Siihen oli lukuisia syitä, mutta tärkeimpänä kaiketi Willimiehen uupuminen hikisenä metsässä vaelteluun. Niin, kyllä se treenaaminen pitäisi aloittaa jo pikkuhiljalleen!

Joutsenon Pätilän kylän Kiukkaantiellä piti olla viitta, joka ohjaisi meidät muistomerkin etsijät oikealle paikalle. No, ei ollut viittaa… Löysimme kuitenkin läheisen talon pihalta paikallisen avustajan Mika Asikaisen, joka johdatti minut oikealle paikalle. Assistentti jäi tietenkin autolle odottelemaan paluutamme…olipa fiksu liike! Me tarvoimme puolisen tuntia hikisinä metsässä ennen kuin Toimi Juvosen muistomerkki löytyi. Se oli melkoisen onnellinen hetki, koska toista kertaa en olisi tänne tullut rämpimään. Mika, suuret kiitokset avusta!

Jatkosodan ratkaisutaisteluiden aikana 20.7.1944 Toimi Juvonen nousi Lappeenrannan lentokentällä koneeseensa, eikä tiennyt kuinka hänen tiedustelulentonsa toisen Messerchmitt Bf-109 hävittäjäkoneen siipimiehenä tulisi päättymään? Näiden kahden koneen tarkoitus oli ilmakuvata Tali-Ihantalan aluetta tällä tiedustelulennolla. Lentokoneet kohtasivat viholliskoneita ja joutuivat ilmataisteluun, missä Juvosen Messerschmitt sai osuman ja sen moottori sammui. Juvonen yritti pakkolaskua läheiselle pellolle, mutta syöksyi kovassa vauhdissa läheiseen metsään. Lentäjä sai surmansa välittömästi.

                           Tällaisella T.Juvonen teki pakkolaskun Pätilään

Juvosen maahansyöksymiskohtaan pystytettiin vuonna 2004 muistokivi, jonka päälle on kerätty Juvosen lentokoneen osia. Sen pystyttämisestä vastasivat Joutsenon kaupunki, Joutsenon kotiseutuyhdistys, Kaakkois-Suomen ilmailumuseoyhdistys ja Karjalan lennoston kilta sekä laatan paljasti lentomestari Aimo Vahvelainen. Nykyisin muistomerkin ylläpidosta vastaa Joutsenon kotiseutuyhdistys, joka toivottavasti laittaa sen kyltin sinne Kiukkaantien varteen. Olisi seuraavilla vähän helpompi työ löytää tämä paikka!

Muistolaatta

Muistomerkin tiedot

Onnettomuudelle löytyy myös silminnäkijän laatima kuvaus. Sen voit käydä lukemassa täältä.

Lisäksi Aimo Vahvelaisen 38 minuuttia kestävän radiohaastattelun jatkosodan ilmataisteluista sekä muista asioista voit kuunnella täältä. Mielestäni erinomainen haastattelu. 

Muistomerkin päälle on kerätty Juvosen "Mersun" osia

Lappeenranta / Karjalaan jääneiden muistokivi

Täällä Itä-Suomessa karjalaisuus näkyy kaikkialla. Monet nykyisen Lappeenrannan asukkaat omaavat rajantakaiseen Karjalaan jääneet sukujuuret. Näin on myös omalta kohdaltani. Tämän taustan takia on ymmärrettävää näiden menetettyjen alueiden ja sinne haudattujen sukulaisten sekä ystävien muistelu lukuisin muistomerkein täällä rajaseudulla, kuten tuolla Länsi-Suomessa Etelä-Karjalaa kutsutaan.

Karjalaan jääneiden muistokivi

Tänään vuorossa Joutsenon uudella hautausmaalla sijaitseva Karjalaan jääneiden vainajien muistopatsas. Tämä mustalle graniitille pystytetty punagraniittinen veistos kuvaa perhettä, joka joutui jättämään kotinsa sekä sinne kirkkomaihin haudatut sukulaisensa, tuttavansa ja naapurinsa. Tämän veistoksen on tehnyt Reino Puustinen ja se on paljastettu 1.11.1958. Teoksen suunnittelusta ja pystyttämisestä vastasivat Joutsenon kunta, Joutsenon karjalaiset sekä Joutsenon seurakunta, joka huolehtii teoksesta.

Vastaavia Karjalaan jääneitten vainajien muistomerkkejä olemme esitelleet aiemmin kaksi kappaletta. Lappeenrannan versio löytyy täältä ja Lauritsalan täältä. Tämä Joutsenon muistokivi on kuitenkin kaikkein suurin ja kaunein.

Päivitetty 9.7.2025

Punainen graniitti on yleinen materiaali muistomerkkeihin, mutta jos pintaa ei ole kiillotettu, niin lika pinttyy pintaan kiinni. Näin on käynyt Joutsenossakin, kuten muuallakin. Pitäisikö muistomerkki puhdistaa hellästi vai antaa ajan patinan näkyä? Molemmille tyylisuunnalle on omat kannattajansa, joten saapa nähdä, puhdistetaanko tämä joskus vai ei.... Itsekään en osaa sanoa, kumpi olisi parempi tapa. Mitä mieltä te olette?

 

Lappeenranta / Jääkäri Ståhlberg

Eilisiltana katsoimme poitsujen kanssa elokuvan suomalaisesta sankarista Suomen sodan 1808-1809 ajoilta. Elokuva Sven Tuuva kertoi yksinkertaisesta, mutta hyväluontoisesta ja velvollisuutensa suorittavasta suomalaisesta jääkäristä. Karskin sotamiehen rinnassa sykki hyvä sydän, joka oli valmis vaikka varastamaan kenraalin hevosen loimen saadakseen haavoittuneelle lämmikettä. Tuohon aikaan tuomio varkaudesta olisi ollut kova. Tänään esittelyvuorossa noin sata vuotta myöhemmin elänyt jääkäri, joka jakaa myös tunteita, tosin hivenen eri tavalla kuin Sven Tuuva.

Jokunen aika takaperin esittelin Lappeenrantalaissyntyisen jääkärin Väinö Valven, joka oli lajinsa viimeinen. Tänään esittelyvuorossa blogimme toinen jääkäri. Tämä jääkäri on Suomen ensimmäisen presidentin K.J.Ståhlbergin serkunpoika Kaarlo Armas, tosin joissain yhteyksissä mainittu veljenpoikana. Hän koki lyhyen elämänsä päätepisteen Joutsenon Karsturannassa, mistä hyvästä hänelle pystytettiin muistomerkki hänen kuolinpaikalleen.

Tälle kivelle Ståhlberg kuoli

Muistomerkki paljastettiin 17.10.1965. Kiveen kiinnitetyn reliefin on suunnitellut sekä valmistanut kuvanveistäjä, kapteeni e.v.p Erkki Väinö Pitkäpaasi. Tätä Karsturannassa Papinkiventien varressa olevaa muistomerkkiä ylläpitää jääkäripataljoona 27:n perinneliitto, mistä hyvästä myös heidän pieni laattansa on kiinnitetty muistomerkkiin.

Jääkäripataljoona 27

Vaan kuka oli tämä kyseinen jääkäri, jota muistellaan vieläkin Joutsenossa? Hän on ehkä suurelle yleisölle tuntematon, mutta yritetään tässä nyt raapia vähän faktoja esille. Hän syntyi 15.4.1892 Helsingissä ja koki viimeisen hetkensä 14.4.1918 sisällissodan melskeissä täällä Karsturannassa. Nuori mies ehti kuitenkin saavuttaa urallaan melkoisen maineen, sekä hyvässä että pahassa.

Suomenmielisenä hän hakeutui koulutettavaksi Saksaan jääkäriksi. Sotapalveluksen hän aloitti 15.3.1915 Lockstedtin leirillä. Joukko-osasto oli tuo suomalaisille jääkäreille tuttu jääkäripataljoona 27. Reilun vuoden jälkeen hän siirtyi keväällä 1916 takaisin Suomeen toimiakseen jääkäreiden värvääjänä. Tässä työssä hän ei onnistunut ja palasi Saksaan. Ylijoukkueenjohtajana(oberzugfϋhrer) hän toimi jääkäripataljoonan 1.komppaniassa, tosin saksalaisen upseerin valvonnassa.

Sotatoimet Ståhlbergille olivat tuttuja jo Saksan vuosilta, jolloin hän Aa-joen taistelujen aikana aiheutti kriisin, joka seurasi häntä koko lyhyen hänen loppuelämänsä ajan. Ståhlberg ampui taisteluista kieltäytyneen toisen jääkärin 24.1.1917, kun hän oli kieltäytynyt lähtemästä hyökkäykseen vaikka käsky oli käynyt. Saksalainen sotilaskuri oli kovaa ja oikeuden mielestä Ståhlberg oli toiminut tilanteessa oikein. Sen sijaan monet suomalaiset jääkärit pitivät häntä murhaajana. Tämä vaikutti myös Ståhlbergin käyttäytymiseen sotilaana. Hän muuttui uhkarohkeaksi ja mainitse usein, että jos luodit edestä eivät tapa niin takaa tuleva sitten tappaa. Hän oli tietoinen maineestaan, jonka hän sai Aa-joella.

Ståhlberg oli tavallaan myös sotilaskarkuri. Hän tuli jääkärien pääjoukon mukana helmikuussa 1918 Saksasta Vaasaan, mutta lähti vastoin Mannerheimin määräystä omille teilleen kohti Karjalan rintamaa, missä ilmoittautui komentajana olleelle Aarne Sihvolle. Ståhlberg kertoi, että hänellä ei ole mitään menetettävää, koska tulevaisuutta ei ole Suomen armeijassa eikä ehkä elämässä muutenkaan, koska pohjalaiset jääkärit olivat lukeneet hänelle Saksassa kuolemantuomion kaverinsa ampumisesta.

Hänen ensimmäinen tehtävä oli Savonlinnassa toimineen jääkärirykmentti III:n päällikön adjutanttina. Maaliskuun puolen välin paikkeilla hän siirtyi Imatralle valmistelemaan hyökkäystä Joutsenon valtaamiseksi. Muutamaa päivää myöhemmin hänet nimitettiin Karjalan 3.rykmentin päälliköksi ja tehtävänä Joutsenon valtaaminen.

K.A.Ståhlbergin muistomerkin reliefi

Taisteluita tällä Joutsenon ja Imatran välisellä alueella oli käyty usein, mutta 20.3.1918 alkoi punaisten hyökkäys kohti Imatraa. Rintamalinja pysähtyi Jänhiälään, josta valkoiset joutuivat perääntymään. Ståhlbergin ryhtyminen päälliköksi sai aikaan suunnitelman Jänhiälän valtaamiseksi takaisin, tosin punaiset aloittivat samana päivänä 26.3.1918 oman hyökkäyksensä kohti Korvenkylää. Taistelu päättyi ratkaisemattomana, mutta punaiset saivat Pellisenrannassa 27 vankia, jotka kuljetettiin vangittuina Lappeenrantaan. Heistä Emil Kuutin johtama osasto ampui 22 hengiltä, kun perääntyminen Lappeenrannasta kohti Viipuria alkoi.

Huhtikuun viidentenä päivänä valkoiset yrittivät Jänhiälän valtausta uudelleen saartamalla lähes 800 miehisen punaisten tukikohdan. Punaiset kuitenkin selvisivät pälkähästä, kun hyökkääjät väsyivät lumihangessa tarpomiseen ja vetäytyivät takaisin. Osa syy oli varmasti myös punaisten tykistöllä, mikä ampui kyseisenä päivänä yli 1500 tykinlaukausta kohti valkoisia joukkoja. Tämän takia 5.4.1918 olikin Joutsenon rintaman synkin päivä. Tappioluvut vähän vaihtelevat, mutta punaiset menettivät 38 ja valkoiset 23 sotilasta kaatuneina. Haavoittuneet mukaan laskien luvut olivat moninkertaiset kummallakin osapuolella.

Seuraavana päivänä 6.4.1918 punaiset kuitenkin vetäytyivät Jänhiälästä ilman taistelua ja rintamalinja vakiintui Honkalahti- Joutsenon kirkko välille. Ståhlbergin johtama pohjoinen sivusta yritti vielä 14.4.1918 vallata Joutsenon kirkonkylän pohjoispuoliseen niemeen ja sieltä edetä Honkalahteen. Johtaessaan hyökkäystä hän nousi kiven päälle tähystämään ja sai luodin sydämeensä. Kaikista Ståhlbergin ennustuksista huolimatta luoti tuli edestä, eikä takaa.

Joutsenon kirkolle asti Ståhlberg ei päässyt, koska valkoiset valloittivat Joutsenon vasta 25.4.1918. Sen sijaan hänet vietiin pääkaupunkiimme, mihin hänet on haudattu sukunsa hautaan Helsingin hautausmaalle.

Lappeenranta / Kaatuneitten evakuointikeskus KEK

Vuorossa on taas kohde, mihin liittyy valtava määrä inhimillistä tuskaa ja epätoivoa. Taisin joskus aiemmin kirjoitella, että olisi mukavaa näiden sotaan liittyvien ikävien kohteiden tilasta esitellä jotain mukavaa. No, tässä sitä taas ollaan.

Joutsenosta löytyy osoitteesta Lipiäläntie 201 vanha navetta, joka oli kesällä 1944 suuren toimeliaisuuden keskus. Paikalle tuotiin ja täältä lähti pois lukuisia sotilaita – kaikki kuolleita. Paikalla nimittäin sijaitsi kaatuneitten evakuointikeskus KEK. Työtä on riittänyt takuulla yötä päivää.

 Joutsenon Ravattilassa oli kesällä 1944 kaatuneitten evakuointikeskus KEK

Vastaavia paikkoja on Joutsenossa ja Lappeenrannassa takuulla muitakin, mutta blogimme yksi tarkoitus on kerätä samaan paikkaan kaikki merkittävät paikat, mitkä ovat varustettu vähintään muistolaatalla. Tuon kriteerin takia tämä Joutsenon KEK tuodaan esille. Vastaavia paikkoja on ollut ainakin Rapattilassa ja käsittääkseni myös Lempiälän koulu oli vastaavassa tehtävässä kesällä 1944. Unohtaa ei sovi myöskään Tirilän työväentaloa.

Kesällä 1944 Lappeenranta muodostui läpikulkupaikaksi sodassa henkensä menettäneille sotilaille ja siitä muodostui Suomen suurin tuntemattomien sotilaiden hautauspaikka. Näitä kohtaloita olen käsitellyt jo aiemmin kahdessa tarinassa, mitkä löytyvät täältä ja täältä. Sodan kestäessä Lappeenrannan lisäksi tunnistamattomia vaurioituneita ruumiita haudattiin lisäksi huomattava määrä Luumäelle ja Simpeleelle.

Tämä toiminta pohjautui toukokuun 6. päivänä 1944 annettuun määräykseen, missä Päämaja määräsi kaikki Karjalan kannaksen tunnistamattomat vainajat haudattavaksi Lappeenrantaan. Myöhemmin sinne on siirretty myös jo kertaalleen haudattuja vainajia. Erään selvityksen mukaan Lappeenrantaan haudattiin jatkosodan loppuselvittelyjen aikana n.100 tunnistamatonta vainajaa. Sotilaiden lisäksi hautapaikan saivat myös Lappeenrannan ilmapommituksissa kuolleet työvelvolliset ja siviilit, joita ei pystytty tunnistamaan. Tähän ryhmään kuuluu myös Simolan pommituksen uhreja, joista olen kirjoittanut tarinan aikaisemmin. Se löytyy täältä.

Kesällä 1944 Lappeenrannan kautta kulki useiden tuhansien vainajien reitti kotiseurakuntiin. Alueella vainajia huolsi IV armeijakunnalle alistettu 13. Kaatuneiden evakuointikeskus. Se toimi 18.6.1944 saakka Viipurin länsipuolella Tienhaarassa ja siirrettiin sen jälkeen Luumäelle, jossa arkutettiin ja haudattiin väliaikaisesti myös evakkomatkalla kuolleet siviilit. 13. Kaatuneiden evakuointikeskus perusti avuksi Jääskeen, Rapattilaan sekä tänne Ravattilaan kaatuneiden kokoamiskeskukset. Kokoamiskeskukset toimivat noutopaikkoina ruumiskuljetuksille. Evakuointikeskus oli saanut käyttöönsä kolme kuorma-autoa tähän tarkoitukseen.

Kesäkuun loppupuolella Lappeenrannan kautta rintamalle siirtyi lähes 10.000 täydennysmiestä, mutta toiseen suuntaan lähes 1500 kaatunutta. Kaikki tämä siis muutaman viikon aikana! Näistä osa jouduttiin kuljettamaan arkuttamatta kuorma-autojen lavoilla. Kuolema on ollut tuolloin läsnä Lappeenrannan kaduilla, koska tuolloin vanha kuutostie kulki kaupungin halki.

Kyseessä on kuitenkin ollut siis merkittävä logistinen tehtävä, joka ei aina sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. On tietenkin ymmärrettävä sodanajan poikkeukselliset olosuhteet ja Etelä-Karjalan sijainti aivan sotatoimialueen kupeessa. Kaikesta huolimatta operaatio saatiin suoritettua äärimmäisiä ponnistuksia hyväksi käyttäen.

Muistolaatta navetan seinässä

Minulla ei itselläni riitä aikaa perehtyä kaikkiin näihin sota-ajan asioihin, koska joukko-osastojen nimet ja numerot muuttuvat matkan varrella. Lisäksi kun näiden joukkojen sijaintikin vaihtuu alati, niin se vaatisi ihan toisenlaista perehtymistä. Valitan, mutta jos asia kiinnostaa sinua niin annan tähän loppuun pari vinkkiä. Sotahistoriallisen aikakauskirjan numerosta 1993 voit lukea pitkän artikkelin IV armeijakunnan huollon järjestämisestä. Artikkeli käsittelee myös evakuointikeskusten toimintaa. Samaa aihetta käsitellään myös vuosien 1986 ja 1989 aikakirjoissa. Niitä voit ladata vapaasti tietokoneellesi täältä.

Jos kaipaat lisää tietoa aiheesta, niin voit lukaista pari kirjaa ja katsoa elokuvan. Rovasti Palva nimittäin toimi talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden evakuoimiskeskuksen päällikkönä useiden sotilaspappien tavoin. Hän lähetti vainajat haudattavaksi kotiseudulleen. Työstään Palva on julkaissut muistelmat Sankarivainajien tie kotiin (1998) ja sen jatko-osan (2001) yhdessä lottana toimineen Marjatta Usvan kanssa. Palvan kirjojen pohjalta on myös julkaistu kotimainen elokuva joulukuussa 2011 nimeltä Hiljaisuus. Se kertoo kaatuneitten evakuointikeskuksen toiminnasta. Itse en ole kirjoja lukenut enkä elokuvaa nähnyt, joten muuta en osaa niistä sanoa. Tutustukaa kirjoihin ja elokuvaan sekä kommentoikaa blogiin muillekin tiedoksi tunnelmianne elokuvasta.

Muistolaatta navetan kiviseinässä ei ole kovinkaan vanha, vaan se paljastettiin 28.4.2004 kansallisena veteraanipäivänä. Muistolaatasta vastaavat Joutsenon kaupunki ja Joutsenon kotiseutuyhdistys.

Päivitys 4.7.2025

Kohde on ennallaan ja muistolaattakin seinässä. Pala historiaa, jonka ei soisi toistuvan.

Historiallinen paikka

Lappeenranta / Työ ja tasa-arvo

Työ ja tasa-arvo Joutsenon Keskuspuistossa

Suomen sosialidemokraattinen puolue, tuttavallisemmin SDP, perustettiin vuonna 1903 Forssan puoluekokouksessa. Se oli joutsenolaisille vain mölinää tuulessa, eikä työväestön järjestäytyminen vielä alkanut. Vuoden 1905 suurlakkokin meni Joutsenon väeltä ohitse. Muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa vasta vuonna 1907, jolloin perustettiin 13.tammikuuta Honkalahden Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys. Sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin M.Laine ja sihteeriksi O.Siippainen.

Jatkoa seurasi nopeasti. Syksyllä 1907 perustettiin Korvenkylään Sosialidemokraattinen Aluejärjestö, joka vaihtoi nimensä Korven työväenyhdistykseksi vuonna 1910. Kolmaskin työväenyhdistys saatiin aikaan, kun Honkalahden porukoille tuli erimielisyyksiä ja siitä eronneet päättivät perustaa oman yhdistyksensä. Niinpä Haukilahden työväenyhdistys perustettiin 1.3.1914.

Heistä ainoana oman työväentalon ennen sisällissotaa rakensi Honkalahden ty. Heidän aateellisen toiminnan kannalta keskeinen oma työväentalo valmistui vuonna 1910. Näiden kolmen työväenyhdistyksen yhteistyöstä en osaa sanoa, mutta kuulemma Honka- ja Haukilahtelaisten välillä oli melkoisia kiistoja. Kaikesta huolimatta työväestö omine yhdistyksineen oli noussut melkoiseksi voimatekijäksi Joutsenossa. Yhdistyksissä oli jäseniä 179 vuonna 1916. Niinpä heidän vaikutus näkyi Joutsenon arkipäiväisessä elämässä.

Joutsenoon nousi osuuskauppoja ja säästöpankki, joiden perustamisessa työväenliikkeen jäsenillä oli merkittävä rooli, kansanedustaja Sofia Hjulgren mukaan lukien. Myös urheilun ja teatterin osuus työväenyhdistysten toiminnassa oli merkittävä. 

Valitettavasti vuoden 1917 tapahtumat tempaisivat joutsenolaisetkin mukaan sisällissodan pyörteisiin ja työväenyhdistysten toimintaan liittyy uusi vaihe. Joutsenon järjestyskaarti perustettiin 28.10.1917 ja tähän Honkalahden yhdistyksen johtamaan kaartiin liittyivät muiden yhdistysten halukkaat. Kaikki eivät tietenkään halunneet, vaan jäivät sodan ajaksi puolueettomiksi tai pakenivat Saimaan jäitä myöten pohjoiseen.

Sodan osapuolet olivat siis jakaantuneet ja aseistautuneet Joutsenossakin. Sotahan päättyi tunnetuin seurauksin ja sen jälkeen työväenyhdistykset ovat muiden kanssa yhteistyössä rakentaneet Joutsenoa paremmaksi paikaksi asua.

Muistolaatta 100 vuoden uurastuksesta

Tämä Työ ja tasa-arvo muistomerkki on siis kunnianosoitus työväestön tekemästä työstä, jota oli vuonna 2007 tehty Joutsenossa jo sadan vuoden ajan. Muistomerkki on siis pystytetty 23.8.2007. Se sijaitsee Joutsenon Keskuspuistossa Keskuskadun varressa ja sen ylläpidosta vastaa Joutsenon sosialidemokraattinen työväenyhdistys.

Päivitys 18.7.2025

Kohde on ennallaan ja hyvässä kunnossa. Sen sijaan ympäristö on muuttunut. Siitä myöhemmin lisää! 

Alue on viimesen päälle siisti

Lappeenranta / Sana Mobilitas

Willimies sai eilisiltana mielenkiintoisen puhelinsoiton joltain heebolta, joka taisi olla melkoisessa vihneessä. Kaveri huusi, että hän lopettaa blogin lukemisen ellei tyyli muutu. Kuvat on kuulemma blogissa komeita ja aihe hyvä, mutta helkuttiako noita sinun omia jorinoitasi on pakko lueskella! Minulla petti pokka aivan täysin ja nauroin maha kippurassa. Ilmeisesti tästä syystä Hemmo ilmoitti kirjoittavansa Etelä-Saimaan estareihin mitä tuubaa täällä kertoillaan… No tiedoksesi, että tyyli ei muutu! Katsele vain kuvia tästä lähtien, niin ei tule paha mieli sinulle.

PS. Laita estareihin blogin nimi oikein!

 

Aloitetaanpa tämä kirjoitus liikunnallisella videolla, jonka sanatkin ovat melkoisen asiaankuuluvat! Esittäjä on tietenkin Suomen paras lappeenrantalainen bändi Kotiteollisuus. Tsipaleen nimi on Jos sanon!

Siirrytään asiaan vähitellen. Videon tavoin Joutseno on liikunnallinen paikka! Kaksi urheilijan ansioistaan saamaa muistomerkkiä saa nyt jatkokseen joutsenolaisen taiteilijan Reino Puustisen Sana Mobilitas – patsaan esittelyn. Kerrottakoon kaikille latinaa osaamattomille tiedoksi, että nimi tarkoittaa ”Tervettä liikuntaa”.

Sana Mobilitas - joutsenolaisittain Elsa

Helteisenä heinäkuun päivänä tuli käytyä kuvaamassa tämäkin kohde. Matkaseurana oli palkaton assistentti Jarkko Rita, joka kuljetti minua pitkin ja poikin Joutsenoa. Seuraavien viikkojen kuvat ovat samalta retkeltä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Oli siis meilläkin melkoinen Sana Mobilitas-päivä. 

Hirveän paljon ei Willimiehellä ole tästä patsaasta tietoa, mutta kerrotaan nyt ensin sen sijaintipaikka. Joutsenon keskustassa sijaitsevan pääterveysaseman edustan puistikossa on tämä viehkeä kaunotar, joutsenolaisittain tuttavallisemmin Elsa, ollut näytillä jo vuodesta 1989. Sen julkistamisajankohta oli myös Joutsenon 350-vuotisjuhlavuosi.

Sana Mobilitas -Tervettä liikuntaa

”Sana Mobilitas” kuvaa liikunnan merkitystä terveyteen. Ilmeisesti se on vaikuttanut parantavasti joutsenolaisten liikunnallisuuteen, koska joka vappu tuo patsas lakitetaan. Näin on käynyt jo 22 kertaa. Vaatii melkoista liikunnallisuutta tuo hommeli. Toivottavasti ensi vuonnakin onnistuisi tuo operaatio ilman onnettomuuksia! On näet melkoisen korkeita tikkaita pitkin kavuttava laittamaan Elsalle lakki päähän!

Päivitys 10.7.2025

Kaikki ennallaan kuten pitääkin....

Kuva todistaa, että Willimies liikkuu nykyään sähköpyörällä

Lappeenranta / Paavo Korhosen muistomerkki

Ikkunasta kun kurkistelee ulos, niin talvihan siellä on. Lumihanki on painunut sateiden takia, mutta vielä tuota lunta riittää. Se oli tarpeen 1950-luvullakin, jolloin tämän päiväisen kohteemme esikuva näytti mallia, kuinka suksilla loikataan pitkälle ja sen päälle vielä rykäistään pieni hiihtolenkki. Muutama päivä takaperinhän nämä Korhosen perilliset osoittivat oikein Keski-Euroopassa asti, kuinka emme enää osaa hypätä mäestä.

Paavo Korhosen muistomerkki

Käykäähän mäkihyppääjät viettämässä hiljainen hetki Joutsenossa tai miettikää edes, että haluaisitteko kotikuntaanne vastaavan patsaan, missä oma nimenne mainittaisiin? Jos ei kiinnosta Joutsenon retki, niin kysykää sitten neuvoja edes Nykäsen Matilta. Hävetkää... 

Edellisen urheilijamuistomerkin jatkoksi sopii mielestämme erinomaisesti toinen saman lajin muistomerkki. Matti Simanaisen lisäksi myös toinen joutsenolainen maailmanmestari on oman muistomerkkinsä ansainnut. Joutsenon ydinkeskustassa oleva monumentti kunnioittaa Joutsenon Kullervoa edustanutta Paavo Korhosta, joka saavutti maailmanmestaruuden yhdistetyssä hiihdossa Lahden MM-hiihdoissa vuonna 1958. Korhosen urheilusaavutuksista ei voi jättää mainitsematta vuosien 1952 ja 1956 olympialaisten nelossijoituksia. Mitali jäi harmittavasti uupumaan.

Muistomerkin reliefi

Näistä saavutuksista hänen muistomerkkinsä paljastettiin itsenäisyyspäivänä vuonna 2000. Muistomerkin kiviosa on ylämaalaista spektroliittia, jonka lahjoitti Graniitti Oy niminen yritys. Kiveen kiinnitetyn reliefin suunnitteli Reino Puustinen, joka on tehnyt lukuisia muistomerkkejä Joutsenoon. Näitä on tulossa lisää esittelyyn jo lähiaikoina.

Maailmanmestari korhosen arvokisamitaleita ja muita palkintoja voi käydä ihailemassa Joutsenohallissa, mistä ne löytyvät lasivitriiniin sijoitettuna. Mitalit omistaa nykyisin Lappeenrannan kaupunki, jolle Korhonen lahjoitti kokoelmansa vuonna 2010.  

Päivitys 8.7.2025

Tähän vuonna 2019 edesmenneeseen herrasmieheen kerkesin tutustua muutettuani Joutsenoon vuonna 2014. Muistona hänestä on edelleen Joutsenon kirjaston edustalla oleva muistomerkki. Se on säästynyt myös aikamme vitsaukselta - ilkivallalta.

Lappeenranta / Matti Simanaisen muistomerkki

Painija Matti Simanaisen muistomerkki Kurenmäentiellä

Hyvää tätä vuotta ja tervetuloa lukemaan näitä Willimiehen tarinoita myös vuonna 2013. Viime vuosi päättyikin mukavasti, kun koko vuoden 2012 kävijämääräksi muodostui 32671 kävijää. Mikä vielä enemmän ilahdutti Willimiehiä, oli joulukuun kävijämäärä. Viime kuussa nimittäin rikottiin tuo iänikuinen elokuinen kävijäennätys, mihin vaikutti se paikallisessa sanomalehdessä julkaistu juttu. Uusi ilman julkisuutta saavutettu kuukauden kävijämääräennätys kirjataan nyt lukuihin 5764 kävijää! Ei hullumpi lukema, mutta nyt kun on painittu näiden numeroiden kanssa, niin siirrytään todelliseen painiin.

Kuten eilen lupailin, niin nyt siirrymme Joutsenon alueen muistomerkkeihin. Näistä meillä ei aina ole hirveästi tietoa, mutta yritämme parhaamme. Toivotaan kuitenkin, että jotain osaisimme kertoa ja tietty teillä on mahdollisuus lähettää meille lisääkin infoa. Päivittelemme tarinoita jos/kun saamme lisää tietoa. Mielestämme kuitenkin tässä vaiheessa on tärkeämpää saada nämä kaikki kohteet yhteen pakettiin! Toivottavasti tästä työstämme on joskus joillekin jopa ihan oikeasti hyötyä?

Lappeenrannassa ei ole ainakaan liikaa urheilijoille pyhitettyjä muistomerkkejä. Muutaman olen esitellyt aikaisemminkin, mutta kaikki nämä löytyvät Kalle Jalkasen hautaa lukuun ottamatta entisen Joutsenon alueelta. Sten Suvio ja Paavo Korhonen ovat saaneet omat muistomerkkinsä Joutsenoon. Olisiko Lappeenrannan aika aktivoitua tällä rintamalla?

Nopeasti mietittynä ainakin lekanheittäjä Juha Tiainen voisi olla patsaan arvoinen. Ehkä niitä löytyisi muitakin, kuten työläisolympialaisissa menestyneet Lappeenrantalaiset. Näissä kilpailuissahan kaupunkimme työläisurheilijat menestyivät erinomaisesti ja voittivat yhteensä neljä kultamitalia, tai oikeastaan kunniakirjaa erotuksena niistä ”toisista olympialaisista”. Seuraavat urheilijat voittivat ykkössijan:

Rudolf Muukkonen v.1925 10-ottelu (seura Lauritsalan Teräs)

Nestor Partanen v.1937 15km hiihto(seura LPR:n Työväen Urheilijat) ja sokerina pohjalla

Irma Ruokokoski v.1937 5km hiihto ja joukkuehiihto(seura Lauritsalan Teräs)

Tänään kuitenkin liikutaan painimolskilla ja esitellään vuoden 1950 välisarjan 73kg maailmanmestari Matti Simanaisen patsas. Joutsenolainen Korven Honka oli Simanaisen seura ja olikin hieno ele seuralta avata seuran 90-vuotis juhlallisuudet paljastamalla Korvenkylän seurantalon pihamaalla seuran oman pojan patsas. Julkistaminen tapahtui lokakuussa 2005. Patsas on taideopiskelija Maiju Heikkilän suunnittelema. Hän opiskeli tuolloin Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun taideoppilaitoksessa.

Painijasta kun on kyse, niin...

Vuosi 1950 oli Simanaiselle lähes täydellinen vuosi. 23.3.1950 hän varmisti maailmanmestaruuden selättämällä Norjalaisen Cookin ja nappaamalla pistevoiton Turkin edustajasta Atikista. Melkoinen arvonnousu miehelle, joka toimi kaksi vuotta aiemmin Lontoon olympialaisissa Suomen joukkueen saunamajurina.  Maailmanmestaruusmitalin lisäksi Simanainen sai Arvo Himbergin lahjoittaman sinettisormuksen. Ainoa tahra unohtumattomalle painivuodelle oli vuoden urheilijan valinta. Tässä kilpailussa hän jäi toiseksi, häviten Heikki Hasulle tuon tittelin.

Seuraavana vuonna Simanainen avasi ystävänsä Einari Hatakan kanssa yhteisen yrityksen, Urheiluliike Matti Simanainen OY:n. Toiminta laajeni myös radio- ja televisiokauppaan. Yhteistä osakkuutta jatkui aina vuoteen 1961, vaikka Simanainen toimi välillä autokauppiaana Kuopiossa. Ehkä Simanainen luopui osakkuudesta liian varhain, koska Hatakan nimi tunnetaan Etelä-Karjalassa autojen ja veneiden myynnistä. Yritys on melkoisen menestyvä tällä hetkellä, vaikka kauppaneuvos Hatakka kuoli 2011.

Matti Simanaisen muistolaatta

Simanaisen myöhemmistä vaiheista meillä ei ole muuta tietoa, kuin että hänen matkansa päättyi 20.11.2010 Toronton kaupungissa Kanadassa.