perjantai 19. helmikuuta 2016

Hamina / Sankarihaudat*

                                            Ile Kallio big rock band "Hot wheels"

Vauhdikkaat pari päivää takana! Toissaehtoona päräytin moottoripyörän käyntiin ensimmäistä kertaa tänä talvena. Autotalli täyttyi pakokaasun katkusta, mutta mitä sitten.... teki mieli lähteä samantien tien päälle, mutta onneksi maltoin mieleni. Turvalleenhan tuolla liukkailla teillä olisi päätynyt. Eilen sitten kun lähdin töistä kotio, tulin ensimmäisenä onnettomuuspaikalle. Nuorelta kaverilta oli lähtenyt auto lapasesta, mutta onnekseen osasi parkkeerata puiden väliin eikä niitä päin. Vaarana oli toki myös auton päätyminen jyrkkään rinteeseen, jollei vauhti olisi pysähtynyt rinteen reunalle. Onneksi pysähtyi, koska silloin olisi voinut käydä todella huonosti.
Johanneksen kirkon sankarihauta-alue

Nyt kaveri selvisi muutamalla haavalla ja päähän nousseella patilla. Auto tosin lienee entinen, mutta peltiähän saa aina uutta! Onneksi ei käynyt huonommin.... Haminassa Johanneksen kirkon takana sen sijaan löytyy muistomerkki sankarivainalle, jotka antoivat kaikkensa isänmaan eteen. Tekijästä minulle ei ole mitään tietoa, joten nyt kaikki paikalliset kertomaan tietonsa minulle. Kiitos jo etukäteen.
Taustalla Johanneksen kirkko ja itselleni tuntemattoman tekijän muistomerkki

Kirkon takana on upea sankarihautausmaa, kuten kaikki tähän asti näkemäni ovat olleet. Kesällä 2013 maalatut valkoiset 75 hautaristiä näyttivät upeilta viivasuorissa riveissä ja näyttävät vastaisuudessakin, koska näistä alueista meidän on pidettävä huolta. Se on meidän kunniavelkamme, joka pitää maksaa. 
Tekijä on minulle tuntematon.....auttakaa!

Keskeltä hauta-aluetta on komea muistomerkki, mihin kuuluu kookas risti ja metallinen osa, mihin on kirjoitettu kaikkien 75 sankarivainajan nimet. No, ei ihan kaikkien, koska osa on jäänyt tuntemattomaksi. Tuntematon on myöskin tämän tekijä, joten apua kaivataan.....

Päivitys 19.2.2016

Eipä mennyt kauaa, kun tuli kaipaamaani tietoa Haminan sankarihautausmaasta ja siihen liittyvästä muistomerkistä. Hautausmaa-alueen suunnitteli arkkitehti Rafael Blomstedt ja hänen tekemänsä suunnitelma hyväksyttiin kirkkovaltuustossa 8.2.1943. Toisena juhannuspäivänä 20.6.1943 hautausmaa vihittiin käyttöön piispa Ilmari Salomiehen toimesta.  

Hautausmaa otettiin käyttöön 19.10.1943, jolloin aiemmin Husulaan haudatut sankarivainajat siirrettiin yön hämyssä sankarihautausmaalle. Sodan aikana vainajia kertyi lisää ja viimeinen kentälle jäänyt haudattiin kirkkomaahan 10.2.1993. 

Lopullisesti sankarihautausmaa-alue kunnostettiin Haminan kaupungin täyttäessä 300 vuotta, tämä tapahtui vuonna 1953, jolloin 21.6.1953 alue luovutettiin seurakunnan hoitoon. Samalla kertaa alueella paljastettiin arkkitehti Veikko Leistenin suunnittelema sankarihautamuistomerkki. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita