Sisällissota kaikkine kauhuinensa on ehkä sodan eri muodoista julmin. Me kuulemme nykyaikaisen sähköisen median välittäminä säännöllisin väliajoin eri puolilta maailmaa kantautuvia tarinoita sisällissodista ja muista julmuuksista. Usein ne aiheuttavat meissä valtavan halun auttaa noiden alueiden ihmisiä, jotka jäävät sodan jalkoihin. Mielestäni on hienoa, että me välitämme ja olemme valmiit auttamaan kyseisiä avuntarvitsijoita.
Usein meiltä suomalaisilta kuitenkin unohtuu se tosiasia, että vajaa sata vuotta takaperin me suomalaiset olimme keskellä sisällissotaa, missä ei armoa annettu hävinneille, tosin tuskin sitä pyydettiinkään? Tämän julman sodan molemmat osapuolet ovat pystyttäneet eri puolille Suomea omat muistomerkkinsä, vaikkakin eri lähtökohdista. Voittaneelle osapuolelle ne ovat voitonmerkkejä, kun taas hävinneille ne merkitsevät jotain aivan muuta.
1918 - surmattujen työläisten muistoksi |
Näin tapahtui Kouvolassakin, missä julmuuksia tehtiin puolin ja toisin. Sodan aikana kumpikin osapuoli menetti reilut 100 henkeä, joista voittaneen osapuolen ruumiit siunattiin omiin hautoihin heti sodan jälkeen keväällä ja kesällä 1918. Hävinneen osapuolen elikkä punaisten vainajille ei tarjottu samaa mahdollisuutta. Ruumiit haudattiin Kouvolan veripelloille omiin teloituskuoppiinsa. Siunaamisesta ei näille kapinallisille puhuttukaan.
Kesällä 2015 muistomerkin edustalla oli punaisia kukkia |
Lopulta pahin viha osapuolten välillä rauhoittui ja jo vuonn 1922 Kouvolan työväenyhdistys esitti, että ruumiit kaivettaisiin ylös ja haudattaisiin siunattuun kirkkomaahan. Tähän toivomukseen suostuttiin, vaikkakin voin hyvin kuvitella asiasta keskustelun saaneen katkeria sävyjä. Vaikka hautaamiseen suostuttiin, niin ruumiita ei saatu siunata omaan joukkohautaan.
Sotien jälkeen ajat olivat taas muuttuneet ja Kouvolan työväenjärjestöt saivat luvan pystyttää punagraniittisen muistomerkin vainajien muistoksi vuonna 1946. Kuitenkin vasta vuonna 2005 täällä Kouvolan vanhalla hautausmaalla suoritettiin vainajien siunaus osana Sovinnon juhlaa, missä piispa Veikko Huotari lopultakin siunasi heidät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita