keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Taipale / Haaviston risti ja korsun muistolaatta

Muistomerkkejä etsiessäni ja esitellessäni, olen ajoittain törmännyt siihen, että yksinkertainen on kaunista. Niin tälläkin kertaa. Aina massiivinen ja suureellinen kivimonumentti ei pärjää kauneudessa vaatimattomalle muistomerkille, joka on pystytetty surullisen tapahtuman paikalle. Tällainen paikka on tänään vuorossa. Kyseessä on ns. Haaviston risti, joka osoittaa paikan, missä alaistensa kunnioittama Yrjö Haavisto menetti henkensä jouluaattona 1939 kranaatin täysosumasta.
Haaviston risti (Kuva Matti Hyvärinen)

Haaviston nimi jäi elämään kuolemantapauksen jälkeenkin, antaen nimensä läheiselle Haavistokorsulle. Korsun kohtalo oli myös julma, sillä 1.3.1940 korsu sai kolme kranaattia päällensä. Täysosuma vei hengen kahdelta upseerilta ja 11 aliupseerilta tai sotamiehiltä. Yrjö Jylhä on kirjoittanut aiheesta riipaisevan runon - Viimeinen virsi.
Ristin muistolaatta (Kuva Matti Hyvärinen)

Nyt 18.6.2018 paljastettu uusi risti on kunnianosoituksena tällä paikalla menehtyneelle suomalaiselle sotilaalle, joka suoritti velvollisuuttaan. Aivan tämän Haaviston ristin vieressä sijaitsee myös kesällä 2011 Lottaperinneyhdistyksen hankkima Haaviston korsun muistolaatta, joka muistuttaa kranaattitulen järkyttävästä voimasta. 
Täysosuma korsuun ja 13 kuollutta. Sota on julmaa. (Kuva Matti Hyvärinen)

Paljastustilaisuudessa rovasti Salo piti puheen ja lausui runon Yrjö Jylhän Kiirastuli-kokoelmasta. Patsaan paljastamispuheen piti Lottien edustajana Terttu Ravi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita