perjantai 1. marraskuuta 2019

Lappeenranta / Lamposaaren koulu

Lamposaari on ainoa paikka Lappeenrannan alueella, minne nykypäivänä pitää mennä lossilla. Kaikkialla muualla lossit ob jo korvattu silloilla, mutta tähän Lamposaaren tiiviiseen kyläyhteisöön lossimatka tuo oman viihteellisen osuuden. Nuorempana kävin useasti Lamposaaressa viskomassa virveliä rantakallioilta, mutta viime reissusta on jo kulunut aikaa jokunen vuosi. Niinpä ei liene ihme, että tällä kertaa kuvat eivät ole omiani vaan työkaverini Tuulan, joka asuu itse Lamposaaressa. Mitäpä sitä itse vaivautumaan, jos joku toinen voi tehdä työn puolestasi?
Lamposaaren vanha kansakoulu tammikuussa 2018 (Kuva Tuula Pippuri)

Itse asiassa Lamposaari koostuu kahdesta eri saaresta, jotka yhdistettiin toisiinsa Lamposaaressa toimineen kansakoulun takia. Tarvetta koulullehan oli, koska saarella toimi iso Wahl & Co AB:n perustama saha, joka loppuvaiheessa oli Rauma Repolan omistuksessa. Loppuvaiheella tarkoitan ajankohtana vuotta 1967, jolloin saha paloi maan tasalle ja siitä alkoi pikkuhiljalleen saaren autioituminen väen muuttaessa muualle työn perään. Nykyisin saarella osuu kuutisenkymmentä ihmistä.
Nykyisin talo on yksityiskäytössä (Kuva Tuula Pippuri)

Koska saaren ihmisillä oli paljon jälkikasvua sotavuosien jälkeen, niin Lamposaaresta muodostettiin oma koulupiiri 1947. Tietysti tarvetta oli myös saada oma koulu ja se valmistui Maaseudun Keskusrakennustoimiston suunnitelmien mukaan vuonna 1953. Koulu oli kooltaan ylimitoitettu oppilasmäärään suhteutettuna ja vielä väljemmäksi se muuttui sahan palon jälkeen. Siitä ei enää kauaa mennytkään kun koulu lakkautettiin 1975. Viimeisenä lukuvuonna oppilasmäärä oli enää neljätoista oppilasta, kun se parhaimmillaan oli yli viidenkymmenen.
Seinässä olevasta laatasta on teksti kadonnut. Siinä luki aiemmin:"Tässä rakennuksessa toimi Lappeen kunnan Lamposaaren kansakoulu vuosina 1953 - 1975" (Kuva Tuula Pippuri)

Rakennus näyttääkin koululta (Kuva Tuula Pippuri)

Koulun lakkauttamisen jälkeen kiinteistö jäi tyhjilleen ja on nykyisin yksityisasuntona. 

1 kommentti:

  1. Hyvässä kunnossa oleva rakennus. Toivottavasti rakennus ei ole liian kylmä talvella ja nykyiset asukkaat viihtyvät

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita