keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Luumäki / Lindströmin muistomerkki

                                           Ismo Alanko Säätiö "Vittu, kun vituttaa"

Nyt olen vahvasti sitä mieltä, että alan pikkuhiljaa ymmärtää kreikkalaisia, joiden mielestä EU on syvältä! Tämän aamuisten uutisten jälkeen olen vahvasti kreikkalaisten kanssa sitä mieltä, että voiko idioottimaisempaa organisaatiota olla? Jonninjoutavaa näpärtelyä pikkuasioista, kun kaikki isot jutut taloutta ja talouskasvua myöten ovat retuperällä. No ei ole ihme, ettei aika riitä tärkeisiin asioihin, koska nyt ne aikovat aloittaa kyttäämään patsaiden, rakennusten ja maisemien tekijänoikeuksiakin. Taitaa nämä minunkin blogit loppua samantien, kun aloittavat lähettelemään laskuja laittomista valokuvista, joissa esittelen muistomerkkejä ja patsaita. Tähän kuohuttavaan ja idioottimaiseen ajatukseen voit perehtyä täältä.

En kyllä jaksa käsittää, että julkisille paikoille pystytetyt patsaat sun muut voisivat olla kiellettyjä valokuvaajille. Toki ehkä kyseessä on ansiotoimintatarkoituksessa otetut valokuvat, mutta ainakin oma suunnitelmani kerätä kirjaksi Etelä-Karjalan komeimmat kohteet on nyt virallisesti ohi. Ei jumaliste kenenkään aika voi riittää selvittelemään, että kenellä mahtaa olla tekijänoikeudet johonkin vanhaan patsaaseen. Ei jumaliste ja haloo.....onkohan siellä olleskaan järkeä päässä tuolla Brysselissä vai missä nuo pölvästit kokoontuvatkaan?

Ja kun nyt innostuin valittamaan, niin jatkanpa samalla linjalla! Nyt kun alkaa tuota ikääkin olla meikäläisellä lähes puolen vuosisadan verran, niin jokunen euro on tullut verojakin maksettua. Luulisi sillä saavan jotain palveluakin, mutta ei helkatti kun tehdään ihmisen elämä hankalaksi, ainakin näin historiasta bloggaavan henkilön näkövinkkelistä.

Miksi ihmeessä julkisilla varoilla ylläpidetyt arkistot ja museot saavat oikeuden ylläpitää sähköisiä arkistoja, joihin tavallisella pulliaisella ei ole varaa eikä käyttöoikeutta? Meidän yhteisillä varoilla ne on vuosien saatossa kerätty, mutta silti vain harvoilla on oikeus käyttää niitä! Onneksi edes osan aineistosta jakavat verkossa, mutta aina pitäisi olla lupalippunen ostettuna, jotta voisi vaikkapa vanhan valokuvan lykätä uuden kuvan viereen osoittamaan alueen muutosta jne... Ei saamari mene minun jakeluuni tällainen tiedon ja informaation jakaminen nykyaikana. Mielestäni kaiken aineiston pitää olla kaikkien käytettävissä.
Itse ottamani valokuva Lindströmin muistomerkistä, vielä kun se oli luvallista

Onneksi edes jotkut organisaatiot ovat tajunneet mitä mahdollisuuksia se avaa tavallisillekin ihmisille, kun tietoa jaetaan avoimesti. Karttapalvelut kehittyvät ainakin ja se takaa uusille yrityksillekin mahdollisuuksia liiketoimintaan. Samaa toivoisin arkistoilta ja museoiltakin. Johan tuo vääristää käsitystämmekin historiasta ja maamme menneisyydestä, kun julkaistaan joitain osia arkistojen kuvamateriaalista, mutta paljon jää vielä hämäräänkin. Hyvänä esimerkkinä on SA-kuvat, mitkä suuren kohun saattelemana julkaisivat valokuvia viime sodista. Hyvää asiassa on se, että julkaisivat, mutta siinä ei takuulla ole kaikkia valokuvia. Ainakin minun mielestäni "kiusalliset kuvat" on karsittu pois!
Muistomerkin kaiverrus näkyy jo...

Jotenkin tuntuu, että eurooppalaiset ja suomalaiset siinä sivussa kaivavat omaa hautaansa, mikä tulee olemaan vielä melkoisen syväkin. Olisi jo aika laskeutua nykyaikaan ja tajuta, että maailma ympärillä on muuttunut melkoisesti viime vuosikymmeninä ja vauhti vaan kiihtyy. Valitettavasti meille vain sorvataan uusia lakeja ja asetuksia, millä kahlitaan elämää ja yhteiskunnan kehittymistä. Ei tästä touhusta mitään tule, ennen kuin byrokratiaa karsitaan raskaalla kädellä. Antakaa päättäjät meidän huolehtia omista asioistamme, niin huomaatte, että toimeliaisuutta riittäisi vaikka muille jakaa. Saataisiin tämä Suomikin kukoistamaan nykyisen näivettymisen sijaan. 

No nyt tuli valitettua sen verran, että taidankin ryhtyä mielipidebloggariksi, jonka elämäntehtäväksi tulee vastustaa kaikkea byrokratiaa ja kehityksen jarruttamista. Jospa sillä keinolla pääsisi vaikka eduskuntaan asti terrorisoimaan ja aiheuttamaan sekaannusta. Jonkunhan tähän touhuun olisi muutos saatava aikaiseksi.

Vaan nyt kun EU ei ole vielä ihmeellisiä lakejaan saanut virallisiksi, niin uskallan esitellä viimeisen kohteen Luumäen rautatiemuistomerkeistä. Kyseessä on ratamestari Johan Alfred LIndströmin muistomerkki, missä muistellaan kyseistä 14.8.1886 resiinalla junan alle jäänyttä henkilöä. Kyseinen onnettomuus tapahtui lähellä Koskelan tasoristeystä, ja johti siis Lindströmin kuolemaan.
Rtm. J.A.Lindström 14.8.1886

Valtion rautatiet pystyttivät 1930-luvulla paikalle muistomerkin, joka kuitenkin hautautui ratapenkkaan junaradan korjaustöiden yhteydessä. Sieltä se löytyi ja lähistöllä asuneet henkilöt nostivat sen pystyyn ja näin monumentti on kaikkien nähtävissä tänä päivänä. Itse asiassa se on säilynyt aiemmin esiteltyihin kohteisiin verrattuna tosi hyvin, koska kaiverrukset ovat luettavissa ilman liitua. Kannattaa käydä vaikka kurkkaamassa paikan päällä, kunhan muistat väistää ohikiitäviä Allegro- ja tavarajunia.

No, olipahan vuodatus 

2 kommenttia:

  1. Hieno avautuminen!

    Tuosta muistomerkistä saa ehkä hyvän mallin miten nuo pari aiempaa on kirjoitettu. Pitääpä sitä Abrahamin merkkiä käydä joskus vielä tutkimassa liidun kanssa.

    VastaaPoista
  2. Jep, jos minäkin olisin kiertänyt kohteet päinvastaisessa järjestyksessä, niin olisin osannut liiduttaa paremmin. Käy ihmeessä paikan päällä ja katso mitä saat aikaiseksi. Muista varoa junia ja kyykäärmeitä!

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita