Miehikkälä / Ehtoolliskivi

                                          Jansson "Rosfittii"

Pirulauta, nyt pitää tehdä jotain! Kesäajan nesteytys- ja massakausi alkaa näyttää ryöstäytyneen käsistä. Vyötärö turpoaa kuin pullataikina ja muutenkin olo tuntuisi kaipaavan kunnon kuntokuuria. Tämä onkin vähän ikuisuuskysymys meikäläiselle, koska olen kaavaillut kuntokuuria jo vuosia. Mutta nyt taidan sitten toteuttaakin sen, koska enää en oikein keksi mitään veruketta lykkäämiseen. Työpaikalta löytyy punttisali, takapihan ohitse kulkee lenkkipolku ja autotallissa on nyrkkeilysäkki. Pitänee kaiketi aloittaa niiden hyödyntäminen. Yhtenä vaihtoehtona on tietenkin tuo alkubiisin Janssonin tapaan lähteä rosfittiin....

Jotensakin en oikein luota itseeni tässä asiassa ihan täysin, joten piti käydä hakemassa päätökselle vahvistusta Miehikkälän Savanjärveltä asti. Paikalla piipahtaminen männä lauantaina oli vähän kuin puhdistautumisriitti kaltaiselleni ateistille. Mieleeni vaan juolahti, että tällaiset paikat ovat minullekin tärkeitä, koska yritän aina eläytyä siihen tilanteeseen, minkä takia kyseinen muistomerkillä varustettu paikka on muuttunut ihmisille tärkeäksi. Tällaisella paikalla tuntui luontevalta luvata itselle muutoksen tuulia...

Ehtoolliskivelle opastava kyltti on tipahtanut

Tämä Miehikkälän Savanjärvellä sijaitseva kivenlohkare sai uuden nimen 25.6.1941 eli tästä eteenpäin sitä on kutsuttu ehtoolliskiveksi. Syynä uuteen nimeen on tapahtumaketju, mikä alkoi jo välirauhan aikana, jolloin Miehikkälässä koulutettiin varusmiehiä. Joukossa oli myös rippikoulun käymättömiä, joten palveluksensa lomassa he suorittivat tämänkin seikan. Kyllähän sotaan kelpaavilla nuorilla miehillä pitää olla myös naimalupa!

Ehtoolliskivi

Valitettavasti jatkosodan syttyminen keskeytti 25.6 sovitun konfirmaatiotilaisuuden Miehikkälän kirkossa. Niinpä tilaisuutta jatkettiin täällä Savanjärvellä 3.7.1941. Kiven päältä sotilaille jaettiin ehtoollinen ja poikien matka kaiketi jatkui rintaman suuntaan, missä vihollisuudet olivat jo käynnissä.

Laatta ehtoolliskiven kyljessä

Tapahtumaa kunnioittaakseen Miehikkälän kunta ja Sinisen prikaatin muistosäätiö kiinnittivät laatan kiven kylkeen 29.6.1986. Paikalla paljastamistilaisuudessa oli kaksi ehtoolliseen osallistunutta sotilasta. Itse kun kävin paikalla, niin laatta oli niin kiiltävä, että epäilen sen tulleen vaihdetuksi lähiaikoina. 

Lappeenranta / SaiPa veistos

                                          Francine "You wanna have it all"

Lätkäkausi alkaa tänään! Oma ikisuosikkini jo reilun neljänkymmenen vuoden ajalta on tietenkin kotikaupunkini SaiPa. Vaikka menestys mitalien muodossa on SaiPan kiertänytkin, niin paikalla ollaan Kisapuistossa joka pelissä. Se on varmaakin varmempaa...

Tänään tosin SaiPa pelaa oman ensimmäisen harjoitusottelun Imatralla ja vastassa on paikallisvastustaja KooKoo. Tuloksella nyt ole mitään väliä, mutta ainahan voitto saa hyvälle tuulelle. Siksi oma duunipäiväni päättyy tänään etuajassa, jotta kerkeän paikan päälle kello neljäksi. Koska vilpittömästi toivon SaiPalle menestystä muuallakin kuin talouslukuja esitellessä, niin toivotan koko oman kylän joukkueelle "Omille pojille" menestystä kauteen 2015-2016 näin blogin välityksellä. Tsemppiä ja nyt napataan se helvetin jalometalli kaulaan!!!

SaiPan nro 13 ja logo veistettynä hiekkaan sataman kärjessä. (Tietenkin aurinko teki omat tepposensa..)

Miehikkälä / Vapautemme hinta

                                           Haloo Helsinki "Vapaus käteen jäi"

Ensimmäinen työviikko alkaa olla takana ja vauhtia on riittänyt ihan hemmetisti. Välillä tuntuu, että olisi kannattanut aikoinaan hommata logistiikkainsinöörin koulutus, koska sitähän tämä nykyinen duunini tuppaa olemaan. HIstorianopettaminen nuorille on jäänyt viimeisen parin vuoden aikana vähän vähemmälle ja vastaavasti insinöörin ja hallintomiehen duunit ovat kasvaneet samassa suhteessa. Onneksi tähän on luvassa muutosta noin 300 vuorokauden kuluttua ja saanen palata opettamaan itselleni tärkeää historiaa maamme tuleville toivoille oikein kunnolla. Toki olen avoin muillekin suunnitelmille ja tehtäville, mutta sen on sitten oltava mukavaa puuhaa missä saa jotain näkyvää aikaiseksi. Tällä iällä ei aikaa kannata haaskata turhuuksiin ja jonninjoutavuuksiin. Tuolloinhan elämä menisi ihan hukkaan, eikä kukaan muistaisi parin vuoden jälkeen edes nimeäni!

Sen sijaan Miehikkälän kohteita kuvatessamme viikko takaperin, huomasin ettei Miehikkälässä ole pelkoa unohtamisesta. Meille entuudestaan tuntematon muistomerkki sattui matkanvarrelle ajaessamme Tohmonjärvelle menevää tietä Muurikkalassa. Tien poskessa könötti uutuuttaan kiiltelevä muistomerkki, mistä emme tiedä mitään. Niin tekijä, pystyttäjä ja pystytysvuosi ovat meille tintemattomia. Mutta ajatus on hieno. Sotavuosina kaatuneita kyläläisiä muistetaan omalla monumentilla...

Muistomerkki Tohmonjärventien varressa

Valitettavasti muistomerkissä ei ollut vuosilukuja eikä tekijöitä mainittuina, mutta asalla saattaa ollut Muurikkalan Myllysen puolen kyläyhdistys tai sen tapainen, jos sellaista nyt yleensä on edes olemassa...

Vapautemme hinta

Muistolaatta

Kiven vieressä on kartta, mikä kertoo kaatuneiden kyläläisten kotitalojen paikat

Kunpa itsestänikin jäisi joku muuisto jälkipolville, minkä johdosta saisin oman muistomerkin jonnekin itselleni tärkeään paikkaan. Toki valitsisin vähän rauhallisemman keinon muisteluilleni, kuin olla sankarivainaja. Olen näet ehdottomasto rauhan kannalla...

PS. Tässä on taas tietoviisaille tilaisuus valaista blogin tekijöitä muistomerkkiin liittyvillä tiedoilla

Miehikkälä / Säkkijärven entinen kunnanraja*

                                           Viljo Vesterinen & Dallape "Säkkijärven polkka"

Kesäloman viimeistä päivää viedään ja lukuisat projektit kotosalla ovat vielä kesken. Nämä kotityöt ovat vieneet viime aikoina sen verran paljon aikaa, että omat projektimme ylläpitämiemme blogien parissa ovat kärsineet. Etenkin Willimiehen jäljillä Karjalassa blogi on edennyt todella hitaasti. Kohteita sitä varten on tämän kesän aikana kuvattu melkoisesti ja muutoksen tuulet puhaltavat sielläkin lähiaikoina. Kohteita siis odottaa esittelyään sielläkin rutkasti. Karjalassa blogia aion täydentää ensi viikosta alkaen 1-2 kohdetta/vko tahtia. Kunhan omat kiireet vähän hellittävät.

Sen sijaan tämä alkuperäinen Willimiehen jäljillä blogi kokee nyt myös suuren muutoksen. Koska tästä rakkaasta lempilapsesta ei meinaa päästä irti uusien kohteiden ja päivitysten takia, niin päätimme perhana Williladyn kanssa jatkaa tätäkin projektia! Tällä kertaa blogi astuu ensi kerran meille niin rakkaan Etelä-Karjalan ulkopuolelle. Kävimme nimittäin eilispäivänä kuvaamassa Miehikkälän muistomerkkejä ja huomasimme molemmat, että tämä on se juttu, mitä me osaamme.... Alue siis laajenee ja työmäärä lisääntyy, mutta meille tämä on mukavaa puuhastelua, minkä avulla voimme irtautua arjesta ja vierailla paikoilla, minne emme muuten ikimaailmassa menisi. Tämä on parasta vastapainoa työlle!

Olemme Williladyn kanssa pohtineet uutta aluerajausta ja se onkin ollut vaikeaa. Aloitamme kuitenkin Miehikkälästä ja seuraavana vuorossa olevasta Virolahdesta. Haminasta ja Kotkastakin on ollut puhetta ja Kotkasta olenkin kysellyt avuksi uutta assistenttia, joka tietää paikallishistoriasta enemmän kuin minä. Saa nähdä lähteekö hän projektiin mukaan? Mihin kaikkialle tiemme viekin, niin sama asenne saa jatkua, koska muutakaan emme osaa, tosin emme kyllä ihmeemmin haluakaan muuttua. Muistomerkit, muistolaatat ja muut historiaan liittyvät kohteet ovat siis tulevaisuudessakin keskeinen osa blogiamme. Toivotaan, että uusilta alueilta löytyy paljon kiinnostavia muistomerkkejä, kuten Etelä-Karjalastakin on löytynyt ja löytyy vastakin. Tiedossamme on vielä lukuisia kohteita omalta kotiseudultamme. Niitäkin on siis tulossa, joten sopivassa tilanteessa nekin kokevat julkaisun.

Muutamat ovat kyselleet meiltä, että onko tässä touhussa mitään järkeä? Teille epäileville vastaisin, että kyllä on ja paljonkin. Olemme nähneet kaikenlaisia upeita paikkoja ja niin tulemme näkemään vastaisuudessakin. Vilpitön toiveeni on tietenkin, että lukijatkin saisivat käsityksen, kuinka paljon meillä on muistamisen arvoisiksi koettuja paikkoja, tilanteita ja henkilöitä, joiden kunniaksi tai muistoksi on joku taho päättänyt perustaa oman muistomerkin. Tämä on humanistista maantiedettä parhaimmillaan, joka ainakin kiehtoo meitä kumpaakin tutkimaan mitä tuonkin nurkan takaa löytyy? Tämä toiminta on kuin keskiajan löytöretkeilijöiden kaltaista touhua, vaikkakaan me emme löydä uusia alueita ja maita heidän tavoin. Meille ne ovat toki uusia, vaikka joku onkin jo alueella vieraillut muistomerkin arvoisesti. Se ei vähennä innostustamme ollenkaan.

Itselleni myös Säkkijärvi on vastaavankaltainen merkityksellinen paikka, koska äitini puolen suku on Säkkijärven Suurpäälän kylästä kotoisin. Pitkän tutkimustyön tuloksena sukuni kotitalo löytyikin toukokuussa ja olin onnesta soikea, kun sain kävellä omilla sukujuurillani. Nyt tarkoitus olisi jollain aikavälillä raijata jokainen sukulaisemme piipahtamaan paikalla tutustumaan omiin juuriinsa. Kyllä jokaisen pitää edes sen verran arvostaa omia sukujuuriaan...

Siksi minusta olikin enemmän kuin hienoa, kun löysimme Miehikkälästä muistomerkin, mikä yhdistää edellä mainitut asiat. Blogissa näet ylitetään tärkeä raja ja Säkkijärvikin on tärkeä paikka kirjoittaneelle. Hienoa, että Miehikkälän Muurikkalasta osoitteesta Laisniementie 95 löytyi kohtalaisen uusi muistomerkki, mikä kertoi karusta historiallisesta vääryydestä, mutta toisaalta mahdollisti piipahtamisen entisen Säkkijärven pitäjän puolella, tällä kertaa täällä Suomessa. Tästä tuli ainakin minulle kerta heitolla merkityksellinen paikka!

Säkkijärven entinen pitäjänraja kulki muistomerkin kohdalla

Tämän itselleni merkityksellisellä paikalla sijaitsevan muistomerkin pystyttivät vuonna 2007 V&U seura sekä Laisniemen Jäntevä. Hienoa työtä kerrassaan. Valitettavasti tuo V&U ei oikein valjennut minulle, joten siihen kaipaisin hivenen lisää tietoa. Taas olisi blogin tietoviisaille vähän selvitettävää....

Graniittia, kuten lähes kaikki alueen muistomerkit

Aikojen havinaa Laisniementien varressa

Muistomerkin takaosa, koska pitäähän se todistaa, että kävin Säkkijärvellä!

Päivitys 25.11.2017

Willimiehellä lienee ollut huono päivä, kun kirjoitin tätä kertomusta reilut pari vuotta takaperin! Minä näet ihmettelin muistomerkin laatassa sitä, että kuka on pystyttänyt kyseisen muistomerkin. Nyt tiedän... kyseessä on Laisniemeläinen voimistelu- ja urheiluseura Jäntevä, joka pystytti tämän vuonna 2007. Kiitokset lukijavihjeestä jälleen kerran....

Rautjärvi / Ryöppäänmäen kuopat

                                            Pauli Hanhiniemi "Muutkin mokaa"

Nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että jotain pientä vipinää pitäisi saada tähän touhuun täällä Suomenkin puolella. Niinpä sitä ollaan Williladyn kanssa tultu siihen tulokseen, jotta jotain tarttis tehdä tämän Willimiehen jäljillä blogin puitteissa. Niinpä viime viikolla tuli mieleemme Rautjärven metsässä kaatosateessa vaellettuamme, että perkules sentään....onhan tämä niin kivaa puuhaa, joten laajennetaan aluetta! Niinpä edessä onkin poistuminen meille niin rakkaalta Etelä-karjalan maaperältä.

Vaan, minne hemmettiin sitä aluetta laajentaisi? Tämän miettimiseen ei sitten montaa päivää mennytkään, kun keksimme ratkaisun. Alkuvaiheessa valokuvaamme Miehikkälän kunnan alueella ja sitten edessä on Haminan ja Vehkalahden seudut. Osaltaan syynä laajentamiseen on oman työni asettamat vaatimukset. Noilla paikoilla on paljon kohteita, mitkä liittyvät Suomen historiaan. 

Kai tuosta kuopan erottaa?

Historianopettajana toimiminen ja oman blogin hyödyntäminen opetuksessani on itselleni mieluista puuhaa ja monet omista oppilaistani ovat saaneet kipinän historianopiskeluun blogini kautta ja kuuluvat sen säännöllisiin lukijoihin, vaikka he eivät enää olekaan oppilaitani. Tämä on mielestäni paras kiitos tekemästämme työstä. Toisaalta onhan se ihan saakelin palkitsevaakin itselle, kun saa ryömiä ahtaissa kosteissa luolissa, rämpiä kaatosateessa metsässä ja kahlata vyötäröä myöten mutaisella rannalla ja niin edespäin...

Yksi lukuisista kuopista. Ulosmenoaukko kaatuneen näreen vasemmalla puolella. Samoilla kohdin näkyy myös ladottua kivetystä.

Monesti on huolellisella suunnittelulla voinut välttää pahimmat paikat, mutta kun helkkari säälle ei voi mitään. Tai voisihan tuota, jos olisi vaivautunut tutkiskelemaan Forecan sääennustettä tarkemmin. Viime tiistaina näet Joutsenossa ei pitänyt sataa, mutta Rautjärven sää jäi tarkistamatta. Niinpä sitten tämän mokan takia, mihin tietenkin itse olen täysin syyllinen, sade kasteli meidät läpimäriksi metsässä, mistä etsimme kyltillä varustettua desantin hautaa. Tämä oli sitten se toinen moka, sitä ei näet löytynyt Ryöppäänmäeltä, vaikka siellä se kuulemma on. Edessä on siis uusi matka Rautjärvelle. Kunpa joku osallistui näiden matkojen polttoainekuluihin....

Ulosmenoaukko kuvan etualalla

Koska Pauli Hanhiniemen mukaan muutkin mokaavat, niin uskalsinpa nuo tunaroinnit kertoa teille lukijoille. Vaan tähän loppuvat tuon kertaisen retken tunaroinnit, ellei sellaisiksi lasketa Ryöppäänmäeltä löytämiämme omituisia kuoppia. Mäen päällä ja sen rinteillä on pyöreitä kuoppia, missä on yksi aukko. Niissä on myös kivistä ladottuja seinärakennelmia, joten olisivatko ne asumuksia, tervehautoja tai jotain muuta? Jälleen kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta vaan toivon teidän lukijoiden osaavan auttaa meitä tämän mysteerin ratkaisemisessa. Edes Muinaisjäännöskartta ei tiedä paikasta mitään. Ehkä ne ovat ihmisen tekemiä tai lienisivätkö kuitenkin pommikuoppia. En tiedä vastausta tähän. Taisin juuri mokata kolmannen kerran?

PS. Olen löytänyt aivan mahtavan blogin, mihin olen jäänyt täysin koukkuun. Olen viime viikkoina lukenut varmaan kolmeen kertaan kaikki tarinat. Suosittelen, että tekin tutustuisitte Kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjät blogiin. Aivan hemmetin upeita ja mielenkiintoisia paikkoja. Kyllä Suomi on mielenkiintoinen maa. Osaltaan tämän blogin takia haluan jatkaa Willimiehen jäljillä!!

   

Parikkala / Piikapatsas

                                            Sleepy Sleepers "Pumpulitissit"

Jep, kesäloma on puolessa välissä ja kaikkea on tullut tehtyä....etenkin töitä! Vaan on tässä kaiken terassin nikkaroinnin ja jätelautojen sirkkelöinnin ohessa keritty piipahtaa Parikkalassakin asti. Piipahdimme näet Williladyn kanssa toissapäivänä tutkailemassa Parikkala-Rautjärvi akselilla uusia kohteita, mutta puolet jäi kuvaamatta kaatosateen ja märän metsän takia. Tietää siis uudelleen reissua kyseisille alueille, josta jäi nyt kaksi tietoomme tullutta uutta kohdetta kuvaamatta. Muita uusia tietoomme tulleita kohteita on myös Luumäen suunnalla. 

Piika jököttää keskellä autiota toria....poissa ovat 800 julkistushetkellä läsnä ollutta henkilöä

Tämä homma ei siis taida päättyä koskaan, vaan olen lähitulevaisuudessa kahden blogin loukussa, koska Willimiehen uudet seikkailut ottavat valtaosan ajastani lähivuosina. Uusia seikkailujanihan voit seurata täältä.  Karjalan laulumaat siis kiinnostavat, mutta ajatuksissani on ollut myös laajentaa tämän alkuperäisen blogin aluetta jonkun verran. Niin, sulaa hulluuttahan se olisi, mutta katsotaan miten käy!

Sivuprofiili on vielä jotensakin OK. Huomaa, että patsas on valaistukin

Joka tapauksessa nyt siirrytään asiaan ja tutustutaan Etelä-Karjalan uusimpaan patsaaseen, mikä paljastettiin Parikkalan uusitulla torilla lauantaina 11.7.2015. Valitettavasti en päässyt paikan päälle paljastustilaisuuteen, koska olin tuolloin Terijoen hiekkoihin tutustumassa. Samalla reissulla piipahdin myös Pietarhovissa omalla autolla tietenkin. Reissu olikin todella mukava Williladyn ollessa matkaseurana. Näin jälkiviisaana on todettava, että jos olisin tullut mielummin Parikkalan torille katsomaan Piika-patsaan julkistusta, niin kyllä olisi vi...tanut!

Marjaana Tykkyläisen Piika-patsas

Etelä-Karjalasta bloggaavana henkilönä olisi kaiketi parempi vetää kotiinpäin ja kehua tätä Marjaana Tykkyläisen pronssista työtä, mutta kun en vaan voi! Mielestäni patsas on sa...nan ruma ja piikakin jotensakin luonnottoman oloinen. Itse asiassa tissejä lukuunottamatta näyttää enemmänkin pojalta. Kyllä tähän hommaan käytetyllä 30.000€ rahasummalla pitää saada komeampiakin patsaita aikaiseksi! Itse asiassa summasta puuttuu vielä kolmasosa ja lupaan syödä sanani, jos saavat puuttuvan rahasumman kasaan. Pahoin pelkään, että patsaan kustantaneet Parikkalan Kalevalaiset naiset ry. kokee vielä rankkoja aikoja rahasummaa kerätessään. 

Mitä hittoa kala tekee hameessa?

Eräs nykyisin Joensuussa asuva tuttuni, joka on kotoisin Simpeleeltä, sanoi piian muistuttavan hänen nuoruutensa Parikkalan piikoja, jotka olivat aikoinaan kuuluisia Pietaria myöten. Lieneekö uhkea rintavarustus ihonmyötäisine asuineen saanut Ilkan unohtamaan vanhan suomalaisen sanonnan, aika kultaa muistot? Sinänsä ihan sama, mutta onpahan kohde esitelty nyt. Toista kertaa en vaivaudu ajamaan mokomaa matkaa päästäkseni tutustumaan Parikkalan piikoihin, ainakaan pronssiin valettuihin!

Pronssisista tisseistä päätellen tyttö, muuten veikkaisin pikkupojaksi...

Jokainen arvioikoon itse oman mielipiteensä Piika-patsaasta, mutta oma arvioni on siis nyt kaikkien tiedossa. Historian opinnoissa painotettu objektiivinen eli puolueeton suhtautuminen ei tainnut tällä kertaa toteutua. Toivottavasti Joensuun yliopiston hissanlaitokselta gradunohjaajani Kimmo Katajala ei lue tätä, koska saattaisin saada vähän huutia.... 

Mainittakoon vielä tähän lopuksi, että Parikkalan kunta kustansi patsaan valustaa varten tarvittavat työt ja materiaalit. Punagraniittisen lohkareen, millä piika seisoskelee, lahjoitti Matti Sounio. Valutyöstä vastasi Marjaana Tykkyläisen osuuden jälkeen Lapinlahden taidevalimo OY. Heitä ei voi syyttää, mutta kuvanveistäjä/taiteilija Tykkyläinen olisi voinut valita aiemman version Piika-patsaasta valettavaksi. Se oli huomattavasti parempi. Miksihän suunnitelmat muuttuivat?

Lappeenranta / Willimiehen ja Williladyn monumentti

Tänään 3.7.2015 Joutsenossa julkaistiin uusi muistomerkki, mikä tosin on pystytetty yksityisalueelle, joten joudutte tyytymään esittelyyn näin blogin välityksellä. Vaan mitäpä siitä...olette joka tapauksessa ensimmäiset kenelle tieto tästä lohkeaa! Vaan pitäneehän tuo jotain taustaa keksiä tähänkin juttuun, joten aloitetaanpa jostain menneisyydestä ja palataan ajassa aina vuoteen 2012 ja etenkin sen joulukuuhun.

Tuolloin olin näet pulassa, kun selvittelin erään blogin kohteen taustoja. Joutsenon kirjaston etuseinässä on näet reliefi, mikä esittelee Suomen kirjallisuuden kuuluisia hahmoja. No, enhän minä niitä tunnistanut ja mietiskelin, että kenelle delegoisin tehtävän. Vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut, koska oma ja ystäväpiirini kirjallisuustietämys jää pitkälti Jerry Cottonin ja Tex Willerin varaan, joten piti keksiä jotain erilaista! Lopulta päädyin laittamaan sähköpostin koulumme äidinkielenmaikalle, joka innostui odotusteni vastaisesti saamastaan tehtävästä. Oli kuulemma ressukka joululomalla oikein räntäsateessa polkupyöräillyt paikan päälle katsomaan reliefia tarkemmin.

Hetki ennen julkistusta

Saihan tuo likka hommankin valmiiksi, joten pääsin julkaisemaan tarinan 28.1.2013, missä muistin näppärästi mainita blogin uuden assistentin nimenkin, vaikka olikin ehdoton kielto, ettei nimeä saa julkaista. Minähän en ole kummemmin tottunut kumartelemaan ketään, joten noudatin tuolloin taiteilijan vapautta melko laveasti. Tämä episodi oli ensimmäinen kerta, jolloin olin tulevan Williladyn kanssa lähemmässä yhteydessä, vaikka takanamme oli muutaman vuoden mittainen jakso samassa työpaikassa. No, koulumaailma on niin kiireistä, ettei tuolla liiemmin jouda haastella eikä tutustua ihmisiin!

Vaan tästähän tuo yhteistyömme alkoi kehittyä ja olimme jonkin verran yhteydessäkin, vaikka molemmilla olikin omat kiireensä. Minä rustailin tarinoita muistomerkeistä, seurailin SaiPan pelejä sekä haaveilin uusista retkistä, vaikka ajoittain blogin lopettaminenkin oli lähellä. Samana talvena tosin olin yhteyksissä erään miekkosen kanssa, joka kutsui minua Suomen johtavaksi muistomerkkitutkijaksi. Titteli nyt oli kaiketi vitsi, mutta olin toki melkoisen otettu! Joskus mieleeni juolahtikin, että olisihan tuo hienoa jos saisin joskus oman muistomerkin! Vielä hienompaa olisi toki ollut jos saisin sen omista ansioistani, vaikkapa eduskuntatalon nurkalle. No, tässä vaiheessa pitää tyytyä Joutsenossa sijaitsevan Villa Ahvenlammen oman kotisataman pihamaalle pystytettyyn muistomerkkiin.

Mutta palataanpa Williladyyn.... maaliskuussa 2013 hän kyseli, että olisiko mahdollista lähteä kanssani jollekin kuvausretkelle, koska väitti olevansa blogini innokas lukija jo edelliseltä syksyltä. Herrasmiehenä tietenkin hövelisti lupasin ottaa likan kyytiin ja lopulta sitten 8.6.2013 käytiinkin ensimmäisellä kuvausretkellä Ylämaalla. Tuossa vaiheessa blogin oli tarkoitus päättyä Ylämaan esittelyn jälkeen, mutta koska taisin olla hivenen rakastunut, niin päätin perkele jatkaa ja kuvata koko Etelä-Karjalan! 

Tähän päivään mennessä onkin istuttu Williladyn kanssa yhdessä autossa aika helkatin monta päivää ja kilometrejä aivan hemmetisti kurvailtu. Vaan mukavaahan tuo on ollut... Piti muuten oikein tarkistaa, että koska käytin nimeä Willilady ensimmäistä kertaa. Ei siinä näköjään kauaa mennyt, koska jo 13.6.2013 käytiin uudelleen kuvausretkellä Joutsenossa ja seuraavana päivänä nimi Willilady oli nähnyt päivänvalon.

Willimiehen ja Williladyn monumentti paljastettuna 3.7.2015. 

Tuon reissun jälkeen oli pientä viritystä, koska sain Williladyn jopa päivittämään blogiani oman viikon kestäneen Venäjän moottoripyöräreissun aikana. Hyvin hoiti hommansa ja tuon jälkeen istuskeltiin useasti laavuilla metsän keskellä haastelemassa mukavia. Tekstiviestejäkin tuli kaiketi joitain satoja naputeltua kesän ja syksyn aikana, kunnes lopulta päätettiin muuttaa yhteen asustelemaan Joutsenoon. Olisikohan ollut joskus 2014 tammikuussa? Kuka näitä kaikkia päiviä jaksaa muistaa...

Melko nopeasti sitten kyllästyttiin asustelemaan kerrostalossa toisiamme tuijottelemassa ja päätimme ostaa oman talon. Maaliskuun loppupuolella 2014 sitten siirrettiin romppeemme omaan yhteiseen huusholliin ja ollaan kaiketi jotenkin pärjättykin yhdessä, vaikka ajoittain ainaisen remontin keskellä asuminen rupiaakin sapettamaan. Joskus tuntuu, että olemme huiskaneet kumpikin kolmea työtä. Yhdestä saa voita ja leipää, mutta ehtoolla suoritetusta työstä hyvän mielen. Kaiken päälle olemme vielä laukanneet monumenttien perässä pitkin ja poikin Etelä-Karjalaa ja nykyisin Karjalan kannaksella. Välillä en tiedä itsekään mistä tuota virtaa on riittänyt?

Eipä tuota elämäänsä kannata silti liiemmälti valittaa, koska kaiken tohinan keskellä olemme kerinneet mennä kihloihin Viipurissa(patsaan juurella, tietenkin) sekä naimisiinkin ennätettiin marraskuussa. Asiat ovat edenneet osaltamme melko vauhdikkaasti, mutta eihän tuo nyt ole ongelma. Elämä näet hymyilee.

Monumentti tulee saamaan takaosaansa vielä kivipuron 

Meitä kumpaakin kiinnostaa historia, menneisyys ja kaikki vanha tavara yms. Niinpä keväällä pihanperukalla olevaa kompostikasaa levitellessäni alkoi ajatus omasta muistomerkistä itämään. Kasasta pomppasi esiin oman talomme menneisyydestä kertovia jäänteitä, kuten vanhoja tiiliä, betonilohkareita ja etenkin helkatin isoja kiviä. Näitä elementtejä yhdistelemällä onkin pihan nurkassa ollut "valmis" monumentti jo muutaman kuukauden ajan. Tuleehan se muuttumaan vielä ympäristöltään ensi kesän aikana, mutta eiköhän tuossa riitä ihmettelemistä nytkin lenkkipolun ohikulkijoille? Onhan monumentti nyt lopultakin saatu viimeisteltyä ikiomalla muistolaatalla. Tästä seikasta olen melkoisen ylpeä!! Ei ehkä ihan joka sällillä oman töllin pihalla muistomerkkiä olekaan?

Koska nyt olen tässä jaaritellut omiani yhteisen muistomerkin taustoista, niin lienee aika antaa Williladylle mahdollisuus kirjoittaa oma näkemyksensä....

Meidän muistolaatta

Olemme Willimiehen kanssa kierrelleet lukemattoman monilla eri syistä pystytetyillä muistomerkeillä. Jotkut niistä on pystytetty valtiovallan toimesta ja suurten ansioiden tai menetysten vuoksi. Toiset taas ovat pienempiä merkkejä siitä, että juuri tässä ja tällä kohdalla on tapahtunut jotain merkittävää. Yhteistä niille kaikille on, että ne jollain tavalla tekevät paikasta merkityksellisen. Vaikkapa puita on rakas isänmaamme pullollaan, mutta jostain tietystä puusta voi tulla aivan erityinen vain siksi, että siihen on ollut tapana viillellä ristinmerkkejä hautajaissaatossa käveltäessä. Pienet laatat ja kyltit kertovat sitten nykyisille ja tuleville sukupolville, mikä merkitys tällä paikalla on. Muutoinhan kaikki olisi vain yhtä ja samaa luontoa... Ehkä juuri tämä ajatus on innostanut minua kaikkein eniten muistomerkkien bongaamisessa. Muistomerkit luovat paikoille merkityksen!

Valokuvastakin näkee, että Villa Ahvenlampi on vielä työn alla....Monumentti kuvan vasemmassa laidassa. 

Villa Ahvenlammen muistomerkki on pystytetty meille äärimmäisen tärkeän talon pihaan. Me saamme onneksemme olla osa tämän talon jo pitkää historiaa. Tämä talo on meille koti, kotisatama, turvapaikka. Olen äärettömän onnellinen siitä, että saamme pitää huolta tästä vuonna 1947 rakennetusta suojelukohdetalostamme, joka on aivan ainutlaatuinen! Me jätämme omat merkkimme tämän talon historiaan. Koska talo on suojelukohde, joka täytyy säilyttää samanlaisena tuleville sukupolville, suuri toiveeni on, että Villa Ahvenlampi ja kaunis Ahvenlammen ympäristö saavat kukoistaa vielä kauan meidän jälkeemmekin! Olisi ihanaa ajatella, että vielä pitkänkin ajan päästä muisteltaisiin, keitä olivat nuo muistomerkkeihin hullaantuneet Willimies ja Willilady, joiden rakas kotisatama tämä talo on ollut.

Luumäki / "Jos otat, et aja" maisemateos

                                               Juice "Einarin polkupyörä"

Vau, neljännesmiljoonaa kävijää vieraillut täällä Willimiehen jäljillä blogissa! Kiitosta vaan, että jaksatte yhä vieläkin piipahtaa täällä lueskelemassa höpötyksiäni. 

Tämän kertainen kohde on tienvarsiteos, minkä tarkoitus on herättää keskustelua vakavasta asiasta, mihin Willimieskin on takavuosina syyllistynyt useasti, nimittäin tankojuoppouteen. Onneksi itse tajusin lopettaa kyseisen typeryyden jo vuosia takaperin, milloin näet lopetin polkupyöräilyn....

Väsyneen matkalaisen päätepysäkki 6-tien varressa

Ei maar, mutta Luumäen Jurvalassa on pilke silmäkulmassa toteutettu loistelias maisemateos, mikä ansaitsee saada edes vähän julkisuutta. Jokunen tuhat autoilijaa tuon onkin jo nähnyt...

Muistetaan siis kaikki, että humalassa ei pyöräillä eikä tietenkään kurvailla autollakaan. Tällöin meille ei käy yhtä huonosti kuin Jurvalan miehelle, joka on kaiketi ollut kotimatkalla Jurvalan Tavernasta. 

"Jos otat, et aja" 

Lopuksi on muuten pakko mainostaa muutamalla sanalla Tavernaa, missä olen joka kerta Luumäen kuvausretkillä pysähtynyt syömään. Muutamalla sanalla sanottuna parhaat pöperöt ikinä ja mihin hintaan! Tulen takuulla vielä usein syömään baariinne ja juomaan kolpakollisen....mutta vain yhden! 

Luumäki / Lindströmin muistomerkki

                                           Ismo Alanko Säätiö "Vittu, kun vituttaa"

Nyt olen vahvasti sitä mieltä, että alan pikkuhiljaa ymmärtää kreikkalaisia, joiden mielestä EU on syvältä! Tämän aamuisten uutisten jälkeen olen vahvasti kreikkalaisten kanssa sitä mieltä, että voiko idioottimaisempaa organisaatiota olla? Jonninjoutavaa näpärtelyä pikkuasioista, kun kaikki isot jutut taloutta ja talouskasvua myöten ovat retuperällä. No ei ole ihme, ettei aika riitä tärkeisiin asioihin, koska nyt ne aikovat aloittaa kyttäämään patsaiden, rakennusten ja maisemien tekijänoikeuksiakin. Taitaa nämä minunkin blogit loppua samantien, kun aloittavat lähettelemään laskuja laittomista valokuvista, joissa esittelen muistomerkkejä ja patsaita. Tähän kuohuttavaan ja idioottimaiseen ajatukseen voit perehtyä täältä.

En kyllä jaksa käsittää, että julkisille paikoille pystytetyt patsaat sun muut voisivat olla kiellettyjä valokuvaajille. Toki ehkä kyseessä on ansiotoimintatarkoituksessa otetut valokuvat, mutta ainakin oma suunnitelmani kerätä kirjaksi Etelä-Karjalan komeimmat kohteet on nyt virallisesti ohi. Ei jumaliste kenenkään aika voi riittää selvittelemään, että kenellä mahtaa olla tekijänoikeudet johonkin vanhaan patsaaseen. Ei jumaliste ja haloo.....onkohan siellä olleskaan järkeä päässä tuolla Brysselissä vai missä nuo pölvästit kokoontuvatkaan?

Ja kun nyt innostuin valittamaan, niin jatkanpa samalla linjalla! Nyt kun alkaa tuota ikääkin olla meikäläisellä lähes puolen vuosisadan verran, niin jokunen euro on tullut verojakin maksettua. Luulisi sillä saavan jotain palveluakin, mutta ei helkatti kun tehdään ihmisen elämä hankalaksi, ainakin näin historiasta bloggaavan henkilön näkövinkkelistä.

Miksi ihmeessä julkisilla varoilla ylläpidetyt arkistot ja museot saavat oikeuden ylläpitää sähköisiä arkistoja, joihin tavallisella pulliaisella ei ole varaa eikä käyttöoikeutta? Meidän yhteisillä varoilla ne on vuosien saatossa kerätty, mutta silti vain harvoilla on oikeus käyttää niitä! Onneksi edes osan aineistosta jakavat verkossa, mutta aina pitäisi olla lupalippunen ostettuna, jotta voisi vaikkapa vanhan valokuvan lykätä uuden kuvan viereen osoittamaan alueen muutosta jne... Ei saamari mene minun jakeluuni tällainen tiedon ja informaation jakaminen nykyaikana. Mielestäni kaiken aineiston pitää olla kaikkien käytettävissä.

Itse ottamani valokuva Lindströmin muistomerkistä, vielä kun se oli luvallista

Onneksi edes jotkut organisaatiot ovat tajunneet mitä mahdollisuuksia se avaa tavallisillekin ihmisille, kun tietoa jaetaan avoimesti. Karttapalvelut kehittyvät ainakin ja se takaa uusille yrityksillekin mahdollisuuksia liiketoimintaan. Samaa toivoisin arkistoilta ja museoiltakin. Johan tuo vääristää käsitystämmekin historiasta ja maamme menneisyydestä, kun julkaistaan joitain osia arkistojen kuvamateriaalista, mutta paljon jää vielä hämäräänkin. Hyvänä esimerkkinä on SA-kuvat, mitkä suuren kohun saattelemana julkaisivat valokuvia viime sodista. Hyvää asiassa on se, että julkaisivat, mutta siinä ei takuulla ole kaikkia valokuvia. Ainakin minun mielestäni "kiusalliset kuvat" on karsittu pois!

Muistomerkin kaiverrus näkyy jo...

Jotenkin tuntuu, että eurooppalaiset ja suomalaiset siinä sivussa kaivavat omaa hautaansa, mikä tulee olemaan vielä melkoisen syväkin. Olisi jo aika laskeutua nykyaikaan ja tajuta, että maailma ympärillä on muuttunut melkoisesti viime vuosikymmeninä ja vauhti vaan kiihtyy. Valitettavasti meille vain sorvataan uusia lakeja ja asetuksia, millä kahlitaan elämää ja yhteiskunnan kehittymistä. Ei tästä touhusta mitään tule, ennen kuin byrokratiaa karsitaan raskaalla kädellä. Antakaa päättäjät meidän huolehtia omista asioistamme, niin huomaatte, että toimeliaisuutta riittäisi vaikka muille jakaa. Saataisiin tämä Suomikin kukoistamaan nykyisen näivettymisen sijaan. 

No nyt tuli valitettua sen verran, että taidankin ryhtyä mielipidebloggariksi, jonka elämäntehtäväksi tulee vastustaa kaikkea byrokratiaa ja kehityksen jarruttamista. Jospa sillä keinolla pääsisi vaikka eduskuntaan asti terrorisoimaan ja aiheuttamaan sekaannusta. Jonkunhan tähän touhuun olisi muutos saatava aikaiseksi.

Vaan nyt kun EU ei ole vielä ihmeellisiä lakejaan saanut virallisiksi, niin uskallan esitellä viimeisen kohteen Luumäen rautatiemuistomerkeistä. Kyseessä on ratamestari Johan Alfred LIndströmin muistomerkki, missä muistellaan kyseistä 14.8.1886 resiinalla junan alle jäänyttä henkilöä. Kyseinen onnettomuus tapahtui lähellä Koskelan tasoristeystä, ja johti siis Lindströmin kuolemaan.

Rtm. J.A.Lindström 14.8.1886

Valtion rautatiet pystyttivät 1930-luvulla paikalle muistomerkin, joka kuitenkin hautautui ratapenkkaan junaradan korjaustöiden yhteydessä. Sieltä se löytyi ja lähistöllä asuneet henkilöt nostivat sen pystyyn ja näin monumentti on kaikkien nähtävissä tänä päivänä. Itse asiassa se on säilynyt aiemmin esiteltyihin kohteisiin verrattuna tosi hyvin, koska kaiverrukset ovat luettavissa ilman liitua. Kannattaa käydä vaikka kurkkaamassa paikan päällä, kunhan muistat väistää ohikiitäviä Allegro- ja tavarajunia.

No, olipahan vuodatus 

Luumäki / Radanrakentajien kalmisto (Mysteeri)

                                           Vesku Jokinen "Mysteeri"

Joskus on mukavaa leikkiä viisaampaa kuin itse asiassa onkaan. Tänään aion tehdä jotain sen suuntaista ja veikkaanpa saavani omista tulkinnoistani rapaa niskaan, mutta ei haittaa. Sitä on näet tapahtunut ennenkin ja tulee säännöllisin väliajoin tapahtumaan uudelleenkin, joten eiköhän mennä asiaan...

Kuva kalmiston suunnalta Multialantien haaraan

Joitain aikoja takaperin sain assistentilta skannatun aukeaman Luumäki-lehdessä olleesta artikkelista. Siinä kerrotaan kolmesta muistomerkistä, mitkä rautateiden alkuaikojen pioneereille on pystytetty. Näistä kohteista olen jo kaksi kerinnyt esittelemäänkin, mutta sitten artikkelissa oli myös maininta rautatienrakentajille perustetusta kalmistosta. No ehkä kyseessä on kuitenkin enempi hautapaikka kuolleille. Tuolloinhan olot olivat melko karut ja nälkä sekä onnettomuudet alituisesti läsnä. Ilmeisesti Pietarin radan alle onkin haudattu lukuisia kuolinuhreja. 

Paikalla on nykyisin hiekkakuoppa

Sen sijaan Luumäellä Multialantienristeyksessä kuutostien ja Ukkolannotkon välisessä rinteessä on paikka, mihin on haudattu rautateillä kuolleita rakentajia. Kuinka monta ja milloin haudattu, näihin kysymyksiin emme osaa aineiston perusteella varmuudella vastata, emmekä ihmeemmin halua lähteä spekuloimaankaan asialla. 

Kuopanpohjalta löytyi jotain kiinnostavaa

Hiekkakuopan pohjalta löytyi puolittain maahan hautautuneena kivenlohkare, mikä vaikutti työstetyltä. Lisäksi se oli muodoltaan hautakiven muotoinen, joten kiinnitimme siihen huomiomme Williladyn kanssa. Olisivatko entiset radanrakentajat kilkutelleet kuolleille muistokiven hautapaikalle? Aikani kiveä tutkiessani, aloin vakuuttua asiasta ja etsin kiven kyljestä kaiverrusta. Omasta mielestäni onnistuin saamaan näkyviin vuosiluvun 1888, mikä ei takaa etteikö kyseessä voisi olla vuosi 1868 tai joku muu. Hemmetin hankalahan tuo on selvittää ilman tekniikan apuvälineitä, koska kivenpinta on rapautunut. En väitä, etteikö kyseessä voi olla oma virhetulkintakin. Itse asiassa se on jopa todennäköistä...

Kaikesta huolimatta mieltäni jäi askarruttamaan, että olisiko mahdollista että olisin oikeassa? Varmasti ratatyömaalla on ollut eri alojen ammattimiehiä, kuten kivenveistäjiä. Erikoinen juttu kaikilta osin. Toivottavasti joskus todistettaisiin minun olleen oikeassa. Silloin olisin tehnyt ainutlaatuisen löydön!

Epävarmoja tulkintoja!!!!

PS. Vielä yksi rautateihin ja Luumäkeen liittyvä juttu jäljellä ennen kuin perjantaiehtoona jysähtää! Tuolloin teillä lukijoilla on mahdollisuus ensimmäisten joukossa tutustua Lappeenrannan alueella julkaistavaan uuteen muistomerkkiin. Toivotaan, etteivät avajaisjuhlallisuudet veny liian pitkiksi, että keritään saada juttu eetteriin vielä perjantain puolella....

Luumäki / Kalle Setälän muistomerkki

                                          J. Karjalainen "Tulit, menit ja mennyt oot"

Helkatinmoinen kiirus ollut viime päivinä. Pihamaalla on muurailtu pengerryksiä ja rakenneltu portaita. Selkä on ihan romuna, mutta enempi tuo taitaa päätä kuiteskin juilia eilisehtoinen juhliminen. Vaan ei ole helpotusta luvassa tällekään päivälle, koska juhliminen jatkuu tänään muuttotalkoiden ja isäukon syntymäpäivien merkeissä. Joten pitänee edes pieni tovi istua paikallaan ennen päivän kiireitä ja esitellä uusi rautateiden alkuaikoihin liittyvä muistomerkki viime viikkoiselta Luumäen reissultamme.

Oikealla alakulmassa Setälän muistomerkki

Aiemmin esittelemääni Abraham Saarisen muistomerkkiä lähellä sijaitsee toinenkin rautateiden alkuaikoihin sijoittuva muistomerkki, minkä Valtion rautatiet pystyttivät 1930-luvulla menehtyneiden rautatieläisten muistoksi. Kyseinen muistomerkki sijaitsee edellisestä kohteesta pari sataa metriä länteen ja täälläkin törmäsimme lukuisiin vaaroihin, kuten edellisessä paikassa. Tällä kertaa vaarana ei ollut Allegro-juna eikä kyykäärmeet, mutta kusiaisista oli ihan saakelinmoinen riesa. Kaksi suurta pesää muistomerkin läheisyydessä saivat vipinää puntteihin...

Kusiaispesä pilkistää kiven takana

Kaikesta riesasta huolimatta liiduttelin muistomerkin kylkeä ja sieltä paljastui nimi, kenen muistolle se on pystytetty. Kyseessä on ratavartija Kalle Setälän kivenmurikka, mikä pystytettiin hänen onnettomuuspaikalleen. Tällä kohtaa näet vuonna 1926 Setälä jäi kahden yhteenkytketyn veturin alle omalla resiinallaan. Sumuisena aamuna resiinalla suoritettu tarkistusmatka päättyi törmäämiseen ja Setälän kuolemaan.

Löytyihän tuosta kivestä Setälän nimikin! Ilman kusiaisia olisin saanut liidutettua muutakin tekstiä, mutta tähän oli tyytyminen....

Luumäki / Abraham Saarisen muistomerkki

                                            Peer Gunt "Train, train"

Perkele, että oli mukavaa tänään ehtoolla. Viime aikoina olemme kierrelleet Williladyn kanssa pitkin ja poikin Karjalan kannasta uuden Willimiehen jäljillä Karjalassa blogin kuvausretkillä, mutta tänään palattiin oman bloggaajan taipaleeni juurille. Vielä näet löytyy Etelä-Karjalastakin kohteita, minkä olemassaolosta emme ole tienneet mitään. Vaan kun blogiin saa lähettää vihjeitä, niin tulostakin tulee. Seuraavista neljästä kohteesta saamme näet kiittää blogin uutta assistenttia Näpin Tonia, joka saa siis kunnian liittyä blogin lukuisiin palkattomiin avustajiin...kiitokset Toni vielä näin julkaisun välitykselläkin.

Sähkötolpan takana on Saarisen muistomerkki, mutta matkalla kyykäärmeitä

Toki Tonin lähettämät vihjeet olivat korvaamattoman arvokkaat, mutta olisit voinut mainita kuvausretken vaaroistakin. Willilady näet tärisee vieläkin kohtaamisestaan kyykäärmeen kanssa ja kaiken lisäksi olisi pitänyt kaiketi tutustua Allegro-junan aikatauluihin! Tuli näet kiire loikkia alas ratapenkalta ja syöksyä karkuun junan imua. Vaan eipä mitään, oli näet saakelin vänkää pitkästä aikaa leikkiä Indiana Jonesia Etelä-Karjalan laulumailla. Lisää vihjeitä, arvoisat lukijat. Meidän muistomerkkiarkkumme alkaa kaikesta huolimatta olla melkoisen tyhjä. Tämän kertaisen julkaisun jälkeen on tulossa vielä kolme Tonin vihjaamaa kohdetta, sekä kaksi muuta, jotka kuvaamme heinäkuun aikana. Lisää on siis tulossa...

Meni vähän liidulla tuherteluksi, mutta Saarinen ja kaksi nollaa paljastavat paikan olevan oikea. Osa kaiverrusta oli kyllä mahdoton liiduttaa

Tulevat kohteet liittyvät Suomen rautateiden alkuaikoihin, jolloin höyryveturit kuljettivat matkalaisia ja tavaroita pitkin ja poikin Suomea. Valitettavasti onnettomuuksiltakaan ei vältytty ja henkensä menettäneet rautatieläiset olivat aluksi vain numeroita tilastoissa. Kaikki kuitenkin muuttui 1930-luvulla, jolloin Valtion Rautatiet päätti kunnioittaa rautateiden alkuaikojen pioneerejä muistomerkeillä. HIeno ja jalo teko, vaikkakaan minulla ainakaan ei ole ollut tietoa kyseisistä muistomerkeistä. Olisi kyllä hienoa, jos niitä löytyisi lisää. Lupaan näet koluta ne kaikki läpi, kunhan saan edes summittaisen tiedon niiden olemassaolosta. Tämän kertaiset muistomerkit olisivat takuulla jääneet huomaamatta ilman Tonin antamaa vihjettä, joka pohjautuu Luumäen sanomissa olleeseen artikkeliin. Lehden päivämäärä ja vuosiluku jäävät salaisuudeksi, kenties?

Tältä kivi näytti ennen liidutusta. Ilman Tonia olisin kävellyt ohi ja muistomerkki havainnoimatta

Vaan asiaan....lopultakin. VR siis pystytti näitä muistomerkkejä ja osa niistä lienee kadonnut ratojen parannustöiden yhteydessä maamassojen alle, kuten on käynyt Abraham Saarisen muistomerkillekin. Sen yläosa törröttää ratapenkassa, mutta onneksi siinä onkin kaikki oleellinen tieto. Se onkin hienoa tallettaa jälkipolville, jos seuraavan ratatyön yhteydessä muistomerkki katoaisi. Toivottavasti näin ei käy...

Ratavartija Abraham Saarinen, aikaisemmalta sukunimeltään Näppi, vaihtoi sukunimensä Saariseksi päästäkseen naimisiin nimismiehen tyttären Elin Appelgrenin kanssa. Tästä liitosta syntyi kolme lasta ja neljäs vielä Abrahamin kuoleman jälkeen. Surijoita jäi siis jälkeen, mutta onneksi heillä on edes muistomerkki muistuttamassa isänsä kuolemasta, joka tosin on hivenen erikoinen tarina.

Hyvinhän tuo nyt erottuu sateisiin saakka...

Abraham oli näet palaamassa Helsingistä talvisena iltana vuonna 1900. Hän oli pyytänyt konduktööriä herättämään hänet Luumäen asemalla, mutta valitettavasti herättäminen unohtui. Ilmeisesti Saarinen havahtui junan liikkeellelähtöön ja päätti loikata junasta. Ensin hän oli heittänyt matkalaukkunsa radanvarteen ja sen jälkeen loikannut itsekin. Valitettavasti hän hyppäsi ilmeisesti auravallia vasten ja vyöryi junan alle menettäen henkensä. Surullinen tarina kaikin tavoin, mutta minkä tapahtuneelle enää voi. Hienoa, että VR muisti Abrahamin kuoleman vielä 30 vuoden jälkeenkin ja pystytti hänelle muistomerkin.

PS. Kun tämän blogin puolella on ollut pientä hiljaiseloa viime aikoina, niin pakko laittaa tämän kautta koiruuttaan pieni viesti Williladylle, joka on ollut harmissaan, kun ei ole päässyt lueskelemaan pitkiin aikoihin, että mitä minulle kuuluu! Vastaukseni on, että kiitosta vaan, mutta hyvää kuuluu.... nyt olet taas ajantasalla! 

Lappeenranta / Kaatuneitten evakuointikeskus

                                   Sensuuri "Tänään ja huomenna"

Sunnuntaina kaatuneitten muistopäivänä Lappeenrannassa julkaistiin uusi muistolaatta Myllymäen kaupunginosassa. Tarkoitukseni oli mennä paikalle aamusella klo 8.45, mutta kun oli tuota ruohoa päässyt kertymään potkuriin aimo läjät, katsoin parhaimmaksi kääntää kylkeä ja säilyttää ajokorttini. Se olikin viisas ratkaisu, koska mikäs minua esti menemästä paikalle tänään. Muutaman päivän viive tämän uuden kohteen julkaisuun aiheuttaa tuskin kenellekään suurempaa tuskaa. Ehkä kärsin tuon tuskan puolestanne sunnuntaina maatessani reporankana?

Joka tapauksessa pitkästä aikaa hivenen siis aktivoitumista täällä Willimiehen jäljillä blogissakin, mikä on jäänyt uuden projektini vuoksi taka-alalle. Jos joku ihmettelee, että missä hitossa olen luuraillut niin voit käydä kurkkaamassa uudempia seikkailujani muistomerkkien ihmeellisissä maailmoissa täältä. 

Vaan lopultakin asiaan. Viime sunnuntaina 17.5.2015 kiinnitettiin uusi messinkinen muistolaatta Heikki Turusen ja Ilkka Huttusen toimesta vanhan kalustovajan seinään osoitteessa Myllykallionkatu 3-7. Miksi hitossa miehet naputtivat seinään messinkisen laatan? Mitä merkittävää tässä paikassa on? No, ainakin Willilady kehui, että on se vaan upea vanha rakennus ja etenkin ne oven koristellut saranat..... ne saivat häneltä kehuja.

Vanha Helkalan kalustovaja

Talvisodan loppuvaiheessa ja sen päätyttyä täällä huollettiin kaatuneita talvisodan sankareita viimeiselle matkalleen kotiseudulle. Paikka kuului kenraali Taavetti Laatikaisen johtaman ensimmäisen armeijakunnan alaisuuteen. Kaatuneitten evakuointikeskuksen toimisto ja majoitus olivat läheisessä Karjalaisen talossa ja myöskin Helkalan talossa. Tämän KEK/I AK alaisuudessa toimivan evakuointikeksuksen johdossa oli sotilaspastori Lauri Palva.

Tällaiset muistolaatat ovat osa viime sotien sankareiden kunnioittamista, mistä täytyy antaa suuri kiitos Lappeenrannan sotaveteraanien aktiivisuudelle sekä sotainvalidien järjestön veljespapille Jorma Taipaleelle, jonka tunnen paremmin kuin hyvin itsekin. Mainittakoon vielä, että muistolaatan paljastustilaisuudessa puheet pitivät LPR sotaveteraanien puheenjohtaja Erkki Pulli ja kenttäpiispa Pekka Särkiö.

Veteraanien hankkima muistolaatta

Vihjattakoon jo tässä vaiheessa teille lukijoille, että tämänkään blogin päättyminen ei ole ajankohtainen. Uusi kohde on tulossa ainakin heinäkuussa, ellen sitten innostu vielä kaivamaan Etelä-Karjalasta uusiakin kohteita. Sellainenkin vaara on olemassa..... mutta, nyt vähäksi aikaa palaan taas Karjalan kohteiden pariin. Sinäkin voit jatkaa Willimiehen ja Williladyn seikkailuita uudessa blogissamme...tervetuloa!