Lappeenranta / Myrskypatsas

Aloitetaanpa tämä kirjoitus musiikkiesityksellä, mikä kuvastaa ilmeisesti Willimiehen aseman oikeiden historiantutkijoiden piireissä?

                                   Lynyrd Skynyrd "Simple man"

Willimiehen jäljillä blogi taitaa olla todellinen häpeätahra historia-aiheisten blogien joukossa, vai mitä tästä pitäisi olla mieltä? Pari kuukautta sitten joku karjui puhelimessa korvaani ja eilisiltana sain puhelinsoiton joltakin historian tohtorilta, joka kertoi olevansa innoissaan blogimme pirteästä aihevalinnasta. Tilanne tosin muuttui nopeasti, kun pääsimme odottamaani MUTTA-kohtaan. Soittajan mielestä historiablogissa pitäisi olla lähdeviitteet, enemmän arkistomateriaalia, vanhoja valokuvia, useammasta eri lähteestä tarkistettuja tietoja, historian tutkimuksen metoditkin ovat hukassa ja mitä lie muutakin vikaa oli löytänyt? Niin, kirjoitusvirheitäkin kuulemma löytyy.   

Nimettömänä on tietenkin helppo kuittailla ja vielä kun soittaa salaisesta numerosta, niin mikäs siinä on brassailla omalla asiantuntemuksellaan! Vastaan iltani pilanneelle naispuoliselle kiukkupussille blogin välityksellä, kun en saanut liiemmälti vastausmahdollisuuksia puhelimessa. Ei kyllä paljon huvittanutkaan vastailla, koska ei tämä naispuolinen tanttakaan tekemisiään erityisemmin perustellut. Tässä siis meidän vastaukset kysymyksiisi…

1. Blogi on minulle harrastus, mistä en saa korvausta.
2. Siitä olen samaa mieltä, että aihevalinta on hyvä.
3. Vastaan itse saamastamme kritiikistä, koska kirjoitan omalla nimelläni. Olisiko kohtuuton vaatimus, että kritiikki esitettäisiin julkisesti, eikä ”nimimerkin” takaa?
4. Kokeile itse kirjoittaa juttu/päivä tahdilla, niin huomaat kuinka aika rientää. Lisäksi kun huomioit valokuvaamisretket, nettihakuihin sekä kirjoittamiseen kuluvan ajan ja lukemani Lappeenranta-aiheisten kirjojen määrän. Tämän lisäksi käyn vielä säännöllisesti oikeissa töissäkin, joten minulla ei ole koko ”työpäivää” käytettävissä jonkun pikkuisen yksityiskohdan hiomiseen.
5. Kirjoitusvirheistä sen verran, että edellinen kohta selittänee tämänkin.
6. Miksi historian pitäisi olla tiede, mitä ei voi viihteellistää? Lienee kaikkien osapuolten etu, että kiinnostus historiaan ja sen tutkimiseen kasvaa? Saattaisi näkyä jopa yliopistosi määrärahoissa?
7. Lähdeviitteistä sen verran, että jos kirjoittelisin apurahan turvin pari vuotta jotain kuivakkaa teosta pienelle historia-alan lukijakunnalle, niin minäkin laittaisin lähdeviitteet kohdilleen.
8. Tarkoituksemme on kirjoittaa Lappeenrannan paikallishistoriaa lappeenrantalaisille sekä kaikille siitä kiinnostuneille, eikä väitöskirjaa muutamalle satunnaiselle lukijalle. 
9. Historian tutkimuksen metodit? Kuulostavat juuri sellaisilta, mitkä karkottavat tavalliset ihmiset kauas asiantuntijoiden kirjoituksista.
10. Netistä löytyviä vanhoja valokuvia olisi mielestäsi hyvä liittää tarinoihin luomaan kontrastia vanhan ja nykyisyyden välille. Tästäkin olen kanssasi samaa mieltä, mutta tiedätkö, että on LAITONTA kopioida netistä toisen omistamia kuvia? Museoiden kuva-arkistoista löytyisi paljon kiinnostavia valokuvia, mutta törmäämme taloudellisiin finansseihin. Kuvat ovat ihan järkyttävästi hinnoiteltu, joten näin harrastepohjalta en niiden käyttöoikeuksia osta. 
11. Omasta elämästäni kerron mielestäsi liikaa ja sen rivimäärän voisi käyttää kohteen tarkempaan esittelyyn. Vähän samoilla linjoilla minäkin olen, mutta joistain tarinoista tulisi sitten parin rivin mittaisia. Ei kai sekään nyt ihan hyvä juttu olisi?
12. Kehuit yliopistosi historian gradujen ja väitöskirjojen tasoa korkealaatuisiksi. Voisitte myös julkaista gradujen ja väitöskirjojen latauskertojen määrät, niin nähtäisiin kiinnostavatko ne ihmisiä. Se on pelkästään hieno asia jos kiinnostavat, mutta pahoin pelkään niiden lepäävän rauhassa. No eivät sentään pölyty, kun ovat verkossa.
13. Jatketaan me molemmat omalla tavallamme ja tehdään sellaista historiaa mistä pidämme. Minulle Lappeenranta on rakas pilkkuvirheineen sekä ilman lähdeviitteitä. Lisäksi aihe tuntuu kiinnostavan useita muitakin, joten jatkamme valitsemallamme tiellä. UGH, olen puhunut!

Jep, tämän avautumisen jälkeen onkin mukava esitellä viikko sitten valmiiksi kirjoiteltu kohde. Se onkin kaiketi tunnetuin muistomerkki, mikä löytyy Joutsenosta. Se on taiteilija Reino Puustisen tekemä ”Myrskypatsas”, mikä kuvaa ihmisten ja eläinten tuntoja 8.7.1972, kun helvetti pääsi valloilleen. Viime vuosina koetut myrskyt eivät ole mitään siihen tuhoon nähden, mikä kohtasi Lappeenrannan itäpuolista aluetta aina Joutsenoon saakka.

Myrskypatsas Joutsenon keskustassa

Muistan itsekin pikkupoikana, kuinka vanhempieni kanssa kävimme Kuplavolkkarilla kurvailemassa tuhoalueella. Metsää oli silmänkantamattomiin nurin ja talojen kattopeltejä pitkin ja poikin seutuja. Varmasti muitakin tuhoja tuo suurmyrsky sai aikaan, mutta silminnäkijänä olin vasta 6-vuotias, joten osa on jo päässyt unohtumaan. Kaikesta huolimatta sellaista näkyä en haluaisi nähdä uudelleen, vaikka Simpeleen keskustassa kävinkin jokunen vuosi takaperin kurkkaamassa Asta-myrskyn tuhoja. Rumaa oli jälki sielläkin, mutta ei kuitenkaan tämän tuhon veroista.

Vauhkoja eläimiä myrskyn uhreina

Ilmeisesti tuho jäi joutsenolaistenkin mieliin ja hyvin nopeasti tuhon jälkeen aloitettiin suunnittelemaan muistomerkkiä kyseisen päivän tapahtumien muistoksi. Jo seuraavana vuonna 1973 perustettiin patsastoimikunta, joka sai tehtäväkseen muistomerkin suunnittelun ja tekemisen. Nopeasti patsaan tekijäksi valittiin paikallinen Reino Puustinen, jonka muitakin töitä on blogissa ollut esillä. Patsaan tilauksesta vastasi Joutsenon Lions Club, joka sitoutui tukemaan hanketta rahallisesti ja osallistumalla talkoisiin.

Monet ovat arvelleet tämän jättikokoisen monumentin olevan pronssinen, mutta kustannussyistä materiaaliksi valikoitui teräs. Myös patsaan koko aiheutti toisenkin ongelman. Sitä varten piti rakentaa ensiksi oma halli, missä Puustinen pystyisi sen valmistamaan. Ensimmäisessä valmistusvaiheessa Puustinen kumppaneineen penkoi Hackman OY:n ja Ovakon jätekasoja, joista löytyneet n. viiden millin paksuiset teräslevykappaleet kelpasivat patsaan tekoon. Nämä levyt työstettiin pieniksi paloiksi, joita Puustinen takoi sopivaksi ja lopulta hitsasi koko patsaan kasaan.

Tähän pystyy vain hissan tohtorin mainitsema yksinkertainen mies! Pahus, sehän onkin Ritan Jarkko. Sattuuhan näitä!

Lopulta muistomerkki valmistui ja se sijoitettiin Joutsenon keskustaan mustasta graniitista tehdyn jalustan päälle. Patsaan paljastamisen suoritti silloinen eduskunnan puhemies Johannes Virolainen. Tällöin oli kulunut tasan seitsemän vuotta riehuneesta myrskystä eli päivämäärä oli 8.7.1979.