Tänään on vuorossa Willimiehen jäljillä blogin julkaisu numero 950 ja sen kunniaksi esittelenkin normaalia upeamman kohteen kaukaa pohjoisesta Vienan meren saarelta. Kertokoon alueen syrjäisyydestä jotain se, että päästäkseni tänne sain istua liki 1000 kilometriä prätkän satulassa ja nähdä nälkää sekä kokea vilua kastuttuani ihan huolella. Unohtaa ei sovi myöskään sitä, että ajaessamme Murmanskin valtatietä pohjoiseen pelkäsin ihan huolella. Raskasta liikennettä oli baanalla ihan huolella!
Silti matka kannatti tehdä ja palasinhan tuolta jopa hengissä kotiakin, vaikka muutaman kerran mietinkin reissun aikana matkan järkevyyttä. Nyt vuorossa onkin siis vanhoja kuvia vuodelta 2013 juhannuksen jälkeiseltä viikolta.
Laivamatka Kemistä Solovetskille alkaa... |
Silti matka kannatti tehdä ja palasinhan tuolta jopa hengissä kotiakin, vaikka muutaman kerran mietinkin reissun aikana matkan järkevyyttä. Nyt vuorossa onkin siis vanhoja kuvia vuodelta 2013 juhannuksen jälkeiseltä viikolta.
Jotenkin blogin henkeen on kuulunut alusta lähtien yllättää ja etenkin laajentaa kohdealuetta yhä kauemmaksi pois Lappeenrannasta, mistä kaikki sai alkunsa. Niinpä näin juhlahetken kunniaksi lieneekin syytä siirtyä Vienan Karjalan Kemiin ja Solovetskin luostarisaarelle saakka, missä en ainakaan törmännyt muihin suomalaisiin vieraillessani paikan päällä kesäkuussa 2013. Kyseisellä paikallahan kävimme moottoripyörillä kahden blogin assistentin, Ilkka Pirhosen ja Pasi Haverisen kanssa.
Reissullahan näimme ja koimme kaikenlaista mielenkiintoista, mikä on jaksanut hymyilyttää vielä näin vuosien päästä, vaikka reissuperinteemme kaatuikin jo seuraavana suvena, kun prätkäni eturengas hajosi alkumatkasta, mutta tätä kesän 2013 matkaa on silti mukava muistella vielä näin vanhanakin, vaikka olinkin kotiin palatessa aivan romuna ja vannoin, etten koskaan enää moottoripyöräile. Vaan eipä ole ensimmäinen kerta, kun pyörrän päätökseni!
Tarkoitukseni on esitellä myöhemminkin tältä reissulta ottamiani kuvia Petroskoista, Stalinin kanavalta, Belomorskin kalliokaiverruksilta ja vähän muualtakin, koska ne mielestäni kuuluvat julkaistavaksi. Tällä kertaa esittelen Solovetskin luostarisaaren. Osalle lukijoista kuvat lienevät tuttuja, mutta yritän löytää arkistoistani muutaman uudenkin otoksen, unohtamatta videotallennetta Venäjän televisiosta, missä annoimme haastattelun, minkä kaiketi muutama miljoona venäläistä näki. Willimiehen elämän tähtihetken voit käydä kurkkaamassa täältä, vaikka omalta kohdaltani reipas etelä-karjalainen puhetyyli onkin karsittu pois, mutta sainpahan Lappeenrantaa mainostettua! Videoon pääset täältä.
Vaan asiaan.... Vienan Kemin mökkikylä oli tukikohtamme parin yön ajan, mutta koska historia on meille kaikille kolmelle yhteinen harrastus, niin emmehän me voineet makoilla paikallamme. Siispä hyppäsimme laivaan ja istuimme kylmässä kyydissä pari tuntia, kunnes saavuimme Solovetskiin. Näky jo kaukaa mereltä oli upea ja melko pian selvisikin, että miksi Solovetsk on Unescon maailmanperintökohde! Ei muuta kuin maihin ja marssimaan kohti luostaria...
Lyhyen marssin jälkeen luostari olikin jo edessämme ja totesimme kaikki, ettemme olleet kukaan aiemmin nähneet vastaavaa. Laatokalla sijaitseva Valamo saattaa päästä lähelle, mutta en ole vielä käynyt siellä, joten minun on turha käydä vertailemaan.
Solovetskin luostarin perustivat aikoinaan Savvati ja Herman Solovetskilainen sekä Zosima niminen munkki. Aluksi munkit olivat erakkoina omilla alueillaan, mutta koska väkeä saapui lisää, niin luostari alkoi muodostua. Alkuajat osuvat 1420-luvulle, joten luostarin historia lukuisine käänteineen on pitkä. Pikkuhiljaa Solovetskista kehittyi alueen taloudellinen ja sotilaallinen keskus, kristinuskon keskuksesta puhumattakaan. Niinpä alueelle nousi lukuisia kirkkoja, joista merkittävin lienee Kristuksen kirkastumisen muistolle pyhitetty kirkko. Vilkkaan rakentamisen aikana 1500-luvulla kirkkojen lisäksi rakennettiin massiivinen linnoitus, joka suojasi luostaria kaikelta pahalta.
Aikojen kuluessa luostari vaurastui, koska se sai alueelle myönnettyjä erioikeuksia luonnonvarojen, kaupan, kalastuksen, turkispyynnin ja kaivostoiminnan aloilla. Unohtaa ei voi myöskään munkkien pyörittämää suolakauppaa, mikä oli iso tulonlähde luostarille. Näiltä ajoilta luostarille kertyi huomattava omaisuus, mistä vauraudesta on jäljellä mahtavat rakennelmat, vaikka nyt ne ovatkin vielä pitkään kestävien kunnostustöiden kohteena.
Luostarin jyhkeät muurit ja vartiotornit |
Huikean upea paikka |
On tässä ollut tekemistä aikoinaan... |
Vaan asiaan.... Vienan Kemin mökkikylä oli tukikohtamme parin yön ajan, mutta koska historia on meille kaikille kolmelle yhteinen harrastus, niin emmehän me voineet makoilla paikallamme. Siispä hyppäsimme laivaan ja istuimme kylmässä kyydissä pari tuntia, kunnes saavuimme Solovetskiin. Näky jo kaukaa mereltä oli upea ja melko pian selvisikin, että miksi Solovetsk on Unescon maailmanperintökohde! Ei muuta kuin maihin ja marssimaan kohti luostaria...
Luostarin sisäpihaa |
Luostarin kellot odottavat pääsyä kellotorneihin |
Luostarin entinen kuivatelakka |
Lyhyen marssin jälkeen luostari olikin jo edessämme ja totesimme kaikki, ettemme olleet kukaan aiemmin nähneet vastaavaa. Laatokalla sijaitseva Valamo saattaa päästä lähelle, mutta en ole vielä käynyt siellä, joten minun on turha käydä vertailemaan.
Vanhaa rakennuskantaa huonossa jamassa |
Sotaisista ajoista kertoo vanhat tykit |
Kaipaa pientä pintaremonttia |
Vanhoja puisia vesiputkia |
Solovetskin luostarin perustivat aikoinaan Savvati ja Herman Solovetskilainen sekä Zosima niminen munkki. Aluksi munkit olivat erakkoina omilla alueillaan, mutta koska väkeä saapui lisää, niin luostari alkoi muodostua. Alkuajat osuvat 1420-luvulle, joten luostarin historia lukuisine käänteineen on pitkä. Pikkuhiljaa Solovetskista kehittyi alueen taloudellinen ja sotilaallinen keskus, kristinuskon keskuksesta puhumattakaan. Niinpä alueelle nousi lukuisia kirkkoja, joista merkittävin lienee Kristuksen kirkastumisen muistolle pyhitetty kirkko. Vilkkaan rakentamisen aikana 1500-luvulla kirkkojen lisäksi rakennettiin massiivinen linnoitus, joka suojasi luostaria kaikelta pahalta.
Hautoja luostarin pihamaan holveissa |
Hautapaateen on naputettu kohtuullisesti tekstiä |
Mustanaamio vai merirosvo? |
Upea paikka |
Osa hautakivistä on rikkoutuneita |
Aikojen kuluessa luostari vaurastui, koska se sai alueelle myönnettyjä erioikeuksia luonnonvarojen, kaupan, kalastuksen, turkispyynnin ja kaivostoiminnan aloilla. Unohtaa ei voi myöskään munkkien pyörittämää suolakauppaa, mikä oli iso tulonlähde luostarille. Näiltä ajoilta luostarille kertyi huomattava omaisuus, mistä vauraudesta on jäljellä mahtavat rakennelmat, vaikka nyt ne ovatkin vielä pitkään kestävien kunnostustöiden kohteena.
Vankityrmien käytävä |
Sellin ovi |
Vankiparakkeja |
Vankiparakki |
Tämäkin parakki voisi kaiketi kertoa julmia tarinoita |
Kyltti parakin seinässä |
Luostarista muodostui ennen pitkää Pohjois-Venäjän kristillisyyden keskus. 1600-luvulla luostarissa oli 350 munkkia ja yli 600 muuta työntekijää. Vuosina 1668–1676 Solovetskin luostari oli uskonnollisen ja poliittisen kriisin näyttämö, kun munkit tukivat kirkon ja keskusvallan kannalta katsottuna kapinallisia vanhauskoisia. Seurauksena oli, että munkkiveljestö vaihdettiin lähes kokonaan.
Soloversk oli myös 1600-luvulla vahva linnoitus, minne vihollisilla oli tapana hyökätä onnistumatta kertaakaan sitä vallata. Linnoituksessa oli voimakas varuskunta ja paljon tykistöä, mitkä estivät vihollisen aikeet. Seuraavina vuosisatoina Solovetsk jatkoi toimintaansa venäläisen kristillisyyden keskuksena, kunnes bolsevikkien valtaannousu muutti tilanteen. Tuolloin luostari suljettiin ja rakennuksia siirrettiin asuinkäyttöön ja muihin tehtäviin.
Lopuksi alueelle keksittiin julmaakin julmempaa käyttöä, kun se muutettiin vankileiriksi, missä tuhannet menettivät henkensä raskaissa töissä. Lisäksi Solovetsk oli myös sotilastukikohta sotavuosina ja vieläkin siellä on venäläisiä sotilaita tekemässä työtään.
Nykyisin luostari on sen sijaan jälleen alkuperäisessä käytössä, vaikkakin mittavien korjaustöiden aika jatkuu vielä pitkään. Silti kohde on lisätty UNESCOn maailmanperintökohteiden listalle ja sen se totisesti ansaitseekin.
Jyhkeä torni |
Torni, mihin on tehty jälkikäteen portti |
Erilainen torni |
Tatä ei kukaan ole pystynyt valloittamaan |
Paikalliset petoeläimet juoksentelivat vapaana |
Nämä olivat ärhäköitä käymään päälle |
Näitä oli laumoittain alueella |
Soloversk oli myös 1600-luvulla vahva linnoitus, minne vihollisilla oli tapana hyökätä onnistumatta kertaakaan sitä vallata. Linnoituksessa oli voimakas varuskunta ja paljon tykistöä, mitkä estivät vihollisen aikeet. Seuraavina vuosisatoina Solovetsk jatkoi toimintaansa venäläisen kristillisyyden keskuksena, kunnes bolsevikkien valtaannousu muutti tilanteen. Tuolloin luostari suljettiin ja rakennuksia siirrettiin asuinkäyttöön ja muihin tehtäviin.
Pääkirkko oli remontissa kesällä 2013 |
Vanha höyrykonehallikin oli remontissa |
Tämä kaipaa ihan hitosti remonttia |
Komeaa holvausjälkeä.....oikealla blogin assistentti Pasi Haverinen |
Kirkkosali kaipaa vielä koristeluita |
Lopuksi alueelle keksittiin julmaakin julmempaa käyttöä, kun se muutettiin vankileiriksi, missä tuhannet menettivät henkensä raskaissa töissä. Lisäksi Solovetsk oli myös sotilastukikohta sotavuosina ja vieläkin siellä on venäläisiä sotilaita tekemässä työtään.
Assistentit Haverinen ja Pirhonen kieltäytyivät kymmenen tunnin jälkeen kiertämästä luostarialuetta |
Takaisin kämpillä Vienan Kemissä ja juttusilla venäläisten luostarin korjausmiesten kanssa...hauskaa oli! |
Nykyisin luostari on sen sijaan jälleen alkuperäisessä käytössä, vaikkakin mittavien korjaustöiden aika jatkuu vielä pitkään. Silti kohde on lisätty UNESCOn maailmanperintökohteiden listalle ja sen se totisesti ansaitseekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita